Kreikassa on puntarissa EU:n tulevaisuus

Keskiviikko 15.7.2015 klo 18.53 - Ville

Kreikan kohtalon kujanjuoksua on seurattu Euroopassa nyt jo usean vuoden ajan ilman, että monista ratkaisevista kokouksista huolimatta loppua näkyisi. Historian vaiheisiin työnsä puolesta perehtyneen mielessä näinä päivinä on pohtinut Euroopan aikaisempia kriisivaiheita ja sitä miten niistä on selvitty. Maanosallamme on sotaisa historia ja sen kehityksen kääntämiseksi perustettiin vuonna 1952 Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, joka tunnetaan EU:n edeltäjänä.

Kylmän sodan aikana Eurooppa oli Yhdysvaltojen johtaman länsi-blogin ja Neuvostoliiton johtaman itä-blogin vastakkainasettelun näyttämö. Yhdysvaltojen rooli Länsi-Eurooppaa Nato-yhteistyön kautta ohjaavana voimana oli tuolloin, kuten ensimmäisen ja toisen maailmansodankin aikana, keskeinen. Euroopan olisi toivonut kylmän sodan päättymisen jälkeen kykenevän hoitamaan asiansa ilman ulkopuolisten ohjausta, mutta varsin huonolta tilanne nyt näyttää. Tilanteessa on ikävällä tavalla hieman samoja piirteitä, kun maailmansotien välisenä aikana. Talous sakkaa useassa maassa, työttömyys lisääntyy ja Eurooppa on ajautumassa jälleen kerran kansanvaltioiden kilpailusta johtuvien ristiriitojen tielle.  
On selvää, kuten on todettu moneen kertaan, että Kreikan ottaminen virheellisillä tiedoilla Euron jäseneksi vuonna 2002 oli vakava virhe, jonka seurauksien kanssa edelleen elämme. Ylipäätänsä voidaan kysyä, että kuinka hyvin rahaliitto, jossa on mukana osa EU-maista ilman yhteistä talouspolitiikka tai liittovaltiota voi toimia?

Yhdysvaltojen kohdalla juuri liittovaltiosta johtuen yhteinen valuutta on osavaltioiden varsin merkittävästä lainsäädännöllisestä autonomiasta huolimatta toiminut kohtuullisen hyvin. Kriisin keskellä elävän EU:n  kohdalla halukkuutta liittovaltioon tuskin on lähivuosina näköpiirissä. Pikemminkin esimerkiksi Britannian tuleva kansaäänestys EU-jäsenyydestä kertoo toisenlaisista haluista. EU:n vaihtoehdot on joko nykytilan säilyttämisen tai disintegraation tiet.

Suomi on politiikkojemme kovista puheista huolimatta EU:ssa Saksaan ja muihin suurin maihin verrattuna statistin roolissa. Meillä on pienenä viennistä riippuvaisena maana enemmän menettävää, jos unioni alkaa vähitellen hajota.   Suomen on jatkuvasti seurattava tilanteen kehittymistä ja pyrittävä omalla toiminnallaan aikaansaamaan EU:ssa kestäviä ratkaisuja. Se, että haavoja pidetään vuosikausia Kreikan kriisin tavoin auki, ei ole kenenkään etu. Siinä, että miten Kreikan tilanne nyt onnistutaan vakauttamaan, on kyse EU:n uskottavuudesta ja koko unionin tulevaisuudesta. Suomella on tässä paljon muutakin kuin rahaa pelissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreikka, EU, Suomi, Yhdysvallat, eurokriisi, talouspolitikka

"The War That Will End War"

Sunnuntai 10.8.2014 klo 13.57

Sata vuotta siten näihin aikoihin ensimmäistä maailmasotaa oli käyty muutama viikko. Jotkut sotilaista saattoivat vielä uskoa johtajiensa lupauksiin, että kotiin tullaan jo jouluksi.  Elokuussa 1914 kirjailija H. G. Wells julkaisi lontoolaisissa lehdissä artikkelisarjan, jossa hän syytti keskusvaltoja sodan syttymisestä ja väitti, että saksalaisen militarismin murskaaminen lopettaisi sodat ikiajoiksi. Artikkelit koottiin teokseksi “The War That Will End War.” Nyt me jälkipolvet tiedämme, että Wellsin arvio osoittautui täysin virheelliseksi. 

”Sota, joka lopettaa kaikki sodat”, sanontaa lainasi myöhemmin myös Yhdysvaltojen presidentti Woodrow Wilson perustellessaan maansa osallistumista ensimmäiseen maailmasotaan. Sota ei päättänyt jouluksi 1914, vaan eloonjääneet pääsivät kotiin vasta neljä vuotta myöhemmin. Tästä huolimatta 20 vuotta myöhemmin maailma oli jälleen sodassa.

H. G. Wellsin kirjoituksista on nyt vuosisata, eikä sodan ongelmaa oli vieläkään onnistuttu ratkaisemaan. Vaikka arvioiden mukaan valtioiden väliset konfliktit ovat viimeaikoina vähentyneet, sisällissodat ovat lisääntyneet. Useissa nykyisissä sisällissodissa on aineksia myös merkittäville valtioiden välisille konflikteille.

Sodan tielle lähdetään kerta toisensa jälkeen huolimatta siitä, että aseilla on hyvin vaikea löytää mitään pysyviä ratkaisuja konflikteihin. Yksi esimerkki tästä on täydessä kaaoksessa oleva Irak, johon Yhdysvaltojen johtama liittouma hyökkäsi vuonna 2003 viedäkseen sen kansalle – ainakin sotapropagandan mukaan – demokratiaa. Saddam Hussein oli kyllä kansaansa sortava brutaali diktaattori, mutta hyökkäyksen tekosyynä käytettyjä ydinaseita hänen jäljiltään ei löytynyt. Jokin toinen keino hänen valtansa kaventamiseksi olisi varmastikin ollut nykypäivän näkökulmasta parempi.

Toukokuussa 2003 Yhdysvaltojen sen aikainen presidentti George W. Bush julisti lentotukialuksen kannella pitämässään puheessa, että merkittävät sotatoimet Irakissa ovat ohi ja liittouma on voittaja. Aluksen miehistö hurrasi. Nyt kesällä 2014 hänen isänsä presidentti George H. W. Bush nimeä kannalta tukialukselta lähtee amerikkalaisia hävittäjiä pommittamaan Irakin kaaokseen ajaneita terrorijärjestön Isiken joukkoja. Puheista päätellen Irakin sotaa vaalikampanjassaan 2008 arvotellut presidentti Barack Obama ei koe erityistä tyytyväisyyttä siitä, että amerikkalaiset jälleen joutuvat lentämään pommituslentoja Irakissa. Toisin kuin Irakin sodan aloittanut edeltäjänsä George W. Bush Obama myöntää, ettei Yhdysvallat voi sotilasvoimalla vakauttaa Irakia, vaan maan etnisten ryhmien on itse löydettävä ratkaisu sen rauhanomaisempaan tulevaisuuteen.

Historiassa on lukemattomia esimerkkejä siitä, että ulkovallan sekaantuminen jonkin maan sisäiseen konfliktiin vie asioita vain huonompaan suuntaan. Yhtälailla nämä seuraukset on nähtävissä parhaillaan Itä-Ukrainan konfliktissa, johon pätee myös se, että mitä pidempää sota kestää, sitä vaikeampaa on löytää pysyvää ratkaisua.  Rauha voidaan saavuttaa vain, jos Venäjä lopettaa separatistien tukemisen ja ukrainalaiset saadaan neuvottelupöytään. Se, että maailmassa tällä hetkellä niin monia vaikeita konflikteja kertoo, että historian opetuksista on opittu valitettavan vähän. Maapallon viimeistä sotaa ei tulla näkemään ennen kuin lopulta uskotaan, että sotimalla ei tähän maailmaan saada rauhaa. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sota, maailmarauha, ensimmäinen maailmansota, Yhdysvallat, Ukraina, Venäjä, Irak