Putinin järjettömän sodan vuosipäivänä

Perjantai 24.2.2023 klo 11.04 - Ville

Vuosi sitten maailma muuttui. Heräsin 24.2.2022 monen muun tavoin epäuskoisena uutisiin, että Venäjä on aloittanut massiivisen hyökkäyksen Ukrainan valtaamiseksi. Vaikka olen muutama vuosi sitten käynyt tutustumismatkalla Kiovassa, jolloin konflikti itä-Ukrainassa oli käynnissä ja hyökkäysuhasta oli varoitettu, en uskonut, että Putin yrittäisi koko maan valtaamista. Päättelin, että Ukraina on pinta-alaltaan valtava, eikä sen miehittäminen Venäjän resurssein onnistuisi, jos vastarintaa tehtäisiin. Toivoin myös, että Venäjällä muistettaisiin Afganistanin ja Tšetšenian opetukset, kuinka vaikea niitä oli valloittaa, vaikka pääkaupungin saisi haltuun. Mitään ei kuitenkaan ollut opittu. Hyökkäys alkoi. Sota on kestänyt vuoden eikä loppua näy.

Sota on aina suurta hulluutta. Myös siviileitä saa aina surmansa, vaikka heitä ei tähdättäisi. Ukrainassa venäläiset joukot ovat kohdistaneet miehittämillään alueille siviileihin tarkoituksellista julmuutta. Katsoin eilen Yle Areenasta tuoreen dokumentin ”Putinin sotarikokset”. Se kertoo, kuinka tavallista arkea ennen sotaa eläneiden ihmisten elämä on nyt täysin säpäleinä, kun heidän rakkaansa on viety ja brutaalisti surmattu. Suomessa sodan aikana Neuvostoliiton partisaani-iskuissa läheisensä menettäneet ovat kokeneet jotain samaa.  Ukrainaa ”natseista” vapauttamassa olleet sotilaat ovat ottaneet natsien keinot käyttöön kiduttaessaan siviileitä. Buchasta on tullut historiassa synonyymi Srebrenicalle ja Babi Yarille.  Sen lisäksi, että siviilien surmaaminen on sotarikos, se on erittäin huonoa taktiikkaa, jos päämäärä on sodan voittaminen. Aiemmista sodista tiedetään, että julmuudet lisäävät puolustajan taistelutahtoa. Jos Venäjän miehityksen tiedetään olevan helvettiä, on parempi taistella loppuun asti.

Suomessa oli sodan alkamisen jälkeen huolta, voiko naapurimaahansa hyökännyt Venäjä kohdistaa sotilaallista voimaa myös meitä kohtaan. Myönnän tätä itsekin  pohtineeni. Keväällä aloitettu nopea Nato-prosessi oli ainoa oikea ratkaisu. Vaikka jäsenyys on viimeisiä ratifiointeja vaille valmis, olemme jo vahvasti läntisen sotilasliiton leirissä. Vuoden takaista huolta Suomen turvallisuudesta ei enää samalla tapaa ole. Jos Nato tietä ei olisi lähdetty kulkemaan, mielialat voisivat olla toiset.

Kun maailman pitäisi keskittyä ratkaisemaan globaaleja ongelmia, voimavarat menevät Putinin järjettömään sotaan. Koska Putin ei ole luotettava neuvottelukumppani, Ukrainaa on tuettava niin kauan kuin se apua tarvitsee. Todettuaan, ettei sotaa voi voittaa ja kärsittyään riittävästi tappioita Venäjä on ehkä valmis istumaan tosissaan neuvottelupöytään ja lopettamaan sodan tavalla, jonka Ukraina kokee oikeudenmukaisena. Tämän jälkeen toivottavasti esimerkiksi YK:n puitteissa alkaisi prosessi, jolla globaalia vakautta voitaisiin yrittää lisätä. Sodan ensimmäisenä vuosipäivänä tämä on yhä kovin kaukainen ajatus.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Putin, Suomi, Nato, sota, sotarikos

Suomen kieli hiipuu tiedemaailmassa arvostuksen puutteessa

Lauantai 14.1.2023 klo 5.57 - Ville

Tiede- ja kulttuuriministeri Petri Honkonen (kesk) on ilmaisut huolensa suomen kielen asemasta korkeakouluissa. Huoli on perusteltu.

Honkosen aloitteesta opetus- ja kulttuuriministeriö tekee selvityksen, uhkaako vieraiden kielten yleistyminen kotimaista tiedettä ja tutkimusta. Ilman selvitystä voinee sanoa, että näin on jo käynyt. Tämän taustalla on pitkälti Suomen Akatemian linja, jossa rahoitushauissa suomenkieliselle tutkimukselle ei anneta suurtakaan arvoa.

Toinen englannin ylivallan taustalla olevista syistä on se, että yliopistojen opetustehtäviin voi tulla valituksi, vaikkei osaisi suomea.

Jos suomen asemaa halutaan vahvistaa, näihin kysymyksiin pitää kiinnittää huomiota laajan kielitaidon merkitystä väheksymättä.

Englannin roolia kansainvälisenä tieteen kielenä ei voi muuttaa, mutta kotimaisten kielten taito ja käyttö tulisi nähdä myös meriittinä. Jos yliopistot eivät ylläpidä ja kehitä omaa kieltämme, kuka sitten?

Mielipidekirjoitus Turun Sanomissa 14.1.2023

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tiede, yliopisto, suomi, aketemia

Itsenäisyyspäivänä 2022!

Maanantai 5.12.2022 klo 14.30 - Ville

Suomi on upea 105-vuotias kansakunta. Hyvä elämä täällä on puolustamisen arvoista myös jatkossa. Tämä vuonna vietämme juhlapäivää varsin erilaisissa maailmassa, kun vuosi sitten. Silloin koronapandemia on huolista päällimmäisenä ja juhliminen rajoitettua.
Sodan tulo Eurooppaan viime helmikuussa Venäjän Ukrainaan aloittaman mielettömän hyökkäyksen takia on vienyt itsenäisyyden osalta meidätkin perusasioiden äärelle. Suomen turvallisuuden vahvistamiseksi on otettu merkittäviä askeleita ja tiivistetty yhteistyötä muiden läntisten demokratioiden kanssa. Vapaus ja oikeus päättää omista asioista ei ole itsestäänselvyys.
Toivotaan, että ensi vuonna hirvittävä sota saadaan oikeudenmukaisella tavalla loppumaan ja rauha palaisi Eurooppaan.
Hyvää itsenäisyyspäivää 2022 kaikille!

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, itsenäisyys

Elämme nyt historian käännekohdassa

Sunnuntai 3.4.2022 klo 13.02 - Ville

Historiassa on ajoittain suuria käännekohtia, jossa yksittäisestä merkittävästä tapahtumasta muodostuu vedenjakajana toimiva käännekohta. Tällainen tapahtuma oli Venäjän helmikuun lopussa aloittama hyökkäys Ukrainaan. Tällä sodalla on ollut hyvin merkittäviä vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen asemaan ja maassamme käydään aktiivista keskustelua siitä, miten asemaamme tässä tilanteessa tulisi vahvistaa.

Itse en ole aiemmin kuulunut Suomen Nato-jäsenyyden äänekkäimpiin kannattajiin, mutta en myöskään sen vastustajiin. Olen ajatellut moneen muun tavoin, että pärjäämme valitsemallamme tiellä vahvalla itsenäisellä puolustuksella, kehittämällä yhteistyötä muiden länsimaiden kanssa, Nato-optiolla ja valtiojohdon puheväleillä Venäjän johdon kanssa. Nyt olemme tilanteessa, että tämä paketti ei enää riitä.

Venäjä ei ole tällä hetkellä on sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän jäsen, vaan kaupunkeja pommittava ja sotarikoksia siviileitä vastaan Ukrainassa tekevä valtio. Venäjä on myös hyökkäämällä Ukrainaan heiluttanut Europaapan turvallisuusjärjestelmän tavalla, joka vaatii Suomea kaikilla tavoilla vahvistamaan omaan turvallisuuttaan.

Me emme myöskään tiedä miten tilanne tästä kehittyy. Venäjän edes nykyisen kaltainen yhteiskunnallinen vakaus ei ole pitkällä tähtäimellä mitenkään selviö, kun maan talous alkaa kunnolla yskiä sodan ja sen takia maalle syystä pakotteiden takia. 1990-luvun alusta tästä on jotain kokemusta. Tällä kertaa asiat voivat mennä huonommin, sillä toisin kuin nyt Neuvostoliitosta syntynyt uusi Venäjä oli väleissä muun maailman kanssa ja sitä pyrittiin monella tavoin tukemaan - sittemmin epäonnistuneessa - kehityksessä kohti demokratiaa.

Tämä kaikki edellä mainittu epävarmuus tarkoittaa oman puolustuskykymme vahvistamista, sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä Ruotsin, Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden kanssa. Jos tilanteesta parhaiten informoitu valtiojohtomme näkee, että Suomen turvallisuuden vahvistaminen edellyttää liittymistä Natoon, niin silloin tätä tietä on nyt kuljettava. Uskon, että tasavallan presidentillä, hallituksella ja eduskunnalla on suomalaisten suuren enemmistö tuki toimia nopeastikin tavalla, joka parhaiten vahvistaa turvallisuuttamme.

Suomen turvallisuuspoliittisissa valinoissa meitä kaikki varmasti huolestuttaa Venäjän mahdolliset jyrkätkin reaktiot. Se, että ei tehtäisi mitään olisi tässä tilanteessa kuitenkin suurempi uhka kuin se, että otamme määrätietoisia ja rohkeita askeleita turvallisuutemme vahvistamiseksi. Mikään ratkaisu ei varmasti ole pelkästään hyvä tai huono. Emme tarkkaan tiedä lähikuukaudet tuovat tullessaan meillä ja maailmalla. Kaiken tärkeintä on, että tänä aikana kansamme on sisäisesti mahdollisimman yhtenäinen ja on valmis kohtaamaan mitä historiallinen käännekohta, jota juuri todennäköisesti, nyt elämme tuo tullessaan.

Kirjoitus Uuden Suomen puheenvuorossa 3.4.2022

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: historia, Suomi, turvallisuus, Nato, Ukraina

Suomi ja Ruotsi puolustusliittoon

Sunnuntai 1.5.2016 klo 15.23 - Ville

Selvitys Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista korosti Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteyttä turvallisuuspoliittisissa linjavalinnoissa. Selvityksessä näkyy, kuinka kapea liikkumatila Suomella on ilman Venäjän suoraa haastamista.

Ruotsissa nykyinen hallitus on ilmoittanut, ettei se aio hakea Natoa jäsenyyttä. Länsinaapurin seuraavan hallituksen linjasta meillä ei ole mitään takuita. Lähihistoriasta muistamme, että Ruotsi yllätti 1990-luvun alussa valtionjohtomme hakemalla EU-jäsenyyttä Helsinkiä konsultoimatta, vaikka toisin oli sovittu.

Nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Suomen vaihtoehdot ovat paikalleen jähmettyminen tai mieluummin sotilaallisen yhteistyön tiivistäminen Ruotsin kanssa puolustusliiton suuntaan. Suomen ja Ruotsin puolustusliitto ei muuttaisi Nato-jäsenyyden tavoin strategista asetelmaa Pohjois-Euroopassa vaan voisi pikemminkin olla omiaan vähentämään jännitystä Itämerellä.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 2.5.2016

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Suomi, Ruotsi, puolustusliitto

Kreikassa on puntarissa EU:n tulevaisuus

Keskiviikko 15.7.2015 klo 18.53 - Ville

Kreikan kohtalon kujanjuoksua on seurattu Euroopassa nyt jo usean vuoden ajan ilman, että monista ratkaisevista kokouksista huolimatta loppua näkyisi. Historian vaiheisiin työnsä puolesta perehtyneen mielessä näinä päivinä on pohtinut Euroopan aikaisempia kriisivaiheita ja sitä miten niistä on selvitty. Maanosallamme on sotaisa historia ja sen kehityksen kääntämiseksi perustettiin vuonna 1952 Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, joka tunnetaan EU:n edeltäjänä.

Kylmän sodan aikana Eurooppa oli Yhdysvaltojen johtaman länsi-blogin ja Neuvostoliiton johtaman itä-blogin vastakkainasettelun näyttämö. Yhdysvaltojen rooli Länsi-Eurooppaa Nato-yhteistyön kautta ohjaavana voimana oli tuolloin, kuten ensimmäisen ja toisen maailmansodankin aikana, keskeinen. Euroopan olisi toivonut kylmän sodan päättymisen jälkeen kykenevän hoitamaan asiansa ilman ulkopuolisten ohjausta, mutta varsin huonolta tilanne nyt näyttää. Tilanteessa on ikävällä tavalla hieman samoja piirteitä, kun maailmansotien välisenä aikana. Talous sakkaa useassa maassa, työttömyys lisääntyy ja Eurooppa on ajautumassa jälleen kerran kansanvaltioiden kilpailusta johtuvien ristiriitojen tielle.  
On selvää, kuten on todettu moneen kertaan, että Kreikan ottaminen virheellisillä tiedoilla Euron jäseneksi vuonna 2002 oli vakava virhe, jonka seurauksien kanssa edelleen elämme. Ylipäätänsä voidaan kysyä, että kuinka hyvin rahaliitto, jossa on mukana osa EU-maista ilman yhteistä talouspolitiikka tai liittovaltiota voi toimia?

Yhdysvaltojen kohdalla juuri liittovaltiosta johtuen yhteinen valuutta on osavaltioiden varsin merkittävästä lainsäädännöllisestä autonomiasta huolimatta toiminut kohtuullisen hyvin. Kriisin keskellä elävän EU:n  kohdalla halukkuutta liittovaltioon tuskin on lähivuosina näköpiirissä. Pikemminkin esimerkiksi Britannian tuleva kansaäänestys EU-jäsenyydestä kertoo toisenlaisista haluista. EU:n vaihtoehdot on joko nykytilan säilyttämisen tai disintegraation tiet.

Suomi on politiikkojemme kovista puheista huolimatta EU:ssa Saksaan ja muihin suurin maihin verrattuna statistin roolissa. Meillä on pienenä viennistä riippuvaisena maana enemmän menettävää, jos unioni alkaa vähitellen hajota.   Suomen on jatkuvasti seurattava tilanteen kehittymistä ja pyrittävä omalla toiminnallaan aikaansaamaan EU:ssa kestäviä ratkaisuja. Se, että haavoja pidetään vuosikausia Kreikan kriisin tavoin auki, ei ole kenenkään etu. Siinä, että miten Kreikan tilanne nyt onnistutaan vakauttamaan, on kyse EU:n uskottavuudesta ja koko unionin tulevaisuudesta. Suomella on tässä paljon muutakin kuin rahaa pelissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreikka, EU, Suomi, Yhdysvallat, eurokriisi, talouspolitikka

Keskusteluyhteyttä on pidettävä yllä vaikka oltaisiin erimieltä

Torstai 2.7.2015 klo 13.53 - Ville

Venäjän delegaation heinäkuisesta maahantulokiellosta ETYJ-kokouksen näyttää paisuneen pieni heinäkuinen noottikriisi. Kokouksessa oli tarkoitus muistella Helsingin 40-vuoden takaista ETY-kokousta, joka Urho Kekkosen ulkopoliittisen linjan sekä 1970-luvun alussa alkaneen idän ja lännen huipentuma ja osaltaan edesauttoi kylmän sodan verraten rauhanomaista päättymistä 1990-luvun alussa.

Venäjän viimeisen reilun vuoden aikaiset toimet Ukrainassa ovat kaikkinensa tuomittavia ja EU:n talouspakotteet ja muut vastatoimet ovat olleet ymmärrettäviä, mutta samaan aikaan on tärkeätä, että keskusteluyhteyttä Suomen linjan mukaisesti yritetään pitää yllä. Tästä oli kyse Helsingissä myös kesällä 1975. Tätä taustaa vasten uuden ulkoministeri Timo Soinin (ps.) Venäjän delegaation kokouksesta pois jättäytymiseen johtanutta toimintaa tapauksessa ei voi pitää kovin onnistuneena ulkoministeriuran avauksena.

Matkustuskiellon johdosta ei olisi välttämätöntä kieltää sen alaisia henkilöitä osallistumasta kansainvälisten järjestön kuten Etyjin kokouksiin. Hyvä esimerkki tästä on, että Yhdysvallat on päästänyt välien ollessa erittäin tiukoilla vuosikymmenten saatossa sen kanssa vastakkainasettelussa olevien maiden edustajat osallistumaan YK:n kokouksiin New Yorkissa. Se, että idän ja lännen välillä keskusteluyhteyden rakentamiseen koko Ukrainan kriisin ajan pyrkinyt Suomi nyt tässä asiassa lähti Timo Soinin johdolla toimimaan tiukemman mahdollisen linjan mukaan, ei varmasti helpota mahdollisuuksiamme toimia konfliktisissa jatkossa rauhanvälittäjänä.

Se, että Neuvostoliiton seuraajavaltion Venäjän delegaatio on poissa ETYK:n 40-vuotismuistokokouksesta saa pohtimaan, että mikä on tämän kokouksen funktio nyt. Samaan kokouspöytään pitää voida nykymaailmassakin istua niidenkin kanssa, joiden kanssa on asioista alkuun erimieltä. Muuten Euroopassa ollaan todella vaarallisen kehityksen tiellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, Venäjä, ETYJ, ETYK, Kekkonen

Puolustusyhteistyössä konkreettialla on merkitystä

Tiistai 24.3.2015 klo 16.07 - Ville

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventäminen on ollut viime vuoden aikana keskustelunaiheena molemmin puolin Pohjanlahtea. Tulevaisuutta pohtiessa on hyvä suunnata katse myös menneisyyteen ja arvioida, että miltä keskustelu sen valossa näyttää. Suomen ja Ruotsin suhteiden kivijalka on se historiallinen tosia, että lähes 700 vuoden ajan olimme yhtä ja samaa valtakuntaa.

Maidemme valtioyhteys katkasi reilu 200 vuotta sitten, kun Suomi liitettiin tappiollisen sodan seurauksena reiluksi sadaksi vuodeksi Venäjän keisarikuntaan. Historian siipien havinaa oli ilmassa lokakuun alussa 1809, kun Ruotsin armeijan viimeiset suomalaiset joukot pitivät katselmuksen Uumajan kirkon edessä. Kenraalimajuri von Döbeln piti kotiin lähdössä oleville suomalaisille puheen, josta päätelleen hän tavoitti hetken historiallisen painoarvon: ”Kun tulette takaisin synnyinseuduillenne, niin ilmoittakaa siellä Ruotsin kansan kiitollisuus kansaanne kohtaan. Te palaatte kulunein vaattein, katkotuin ja läpiammutuin jäsenin, mutta te viette mukananne rehellisen soturisielun näkyvän kaunistuksen. Ruotsalaisen emämaan vihollisia teistä ei koskaan voi tulla, siitä minä olen varma; mutta pysykää kaikkina aikoina sen ystävinä.

”Von Döbelnin toivomus toteutui. Suomen ja Ruotsin välillä ei ole sodittu valtionyhteyden katkeamisen jälkeenkään. Vakavin kriisi koettiin pian Suomen itsenäistymisen jälkeen, kun maat kiistelivät Ahvenanmaan asemasta. Kansainliitto ratkaisi saariryhmän omistussuhteen vuonna 1921 Suomen hyväksi. 1930-luvulla maat suunnittelivat salaista sotilasyhteistyötä, joka tosin maailmansodan myötä tarjosi Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Suomelle ja Saksaa pelänneelle Ruotsille vähän konkreettista turvaa. Ruotsi piti kiinni puolueettomuudesta, mutta lähetti talvisotaan 8000 vapaaehtoista. Kylmän sodan aikana YYA-Suomi teki salaista sotilasyhteistyötä länsinaapurinsa kanssa.

Viimeiset kymmen vuotta yhteistyötä on ollut avointa ja sitä on vauhdittanut molempien maiden puolustusbudjettien tiukentuminen. Viimeisen vuoden aikana dialogia on motivoinut Ukrainan kriisin myötä kiristynyt Europan turvallisuustilanne. Naapureilla on paljon yhteisiä intressejä puolustuksen saralla. Suomen vahvuudet ovat maavoimissa, kun taas Ruotsilla on iskukykyisempi laivasto ja ilmavoimat. Suomi ja Ruotsi ovat molemmat sotilasliitto Naton ulkopuolisia maita. Ruotsin nykyinen hallitus on linjannut, ettei jäsenyyttä haeta. Meillä puolueiden enemmistö suhtautuu jäsenyyteen varautuneesti.

Puolustusyhteistyötä tiivistämiseen asennoidutaan molemmin puolin Pohjanlahtea myönteisesti. Vaikka rauhanaikainen yhteistyö on myönteinen asia, puolustuskyvyn perimmäinen tarkoitus on muodostaa potentiaaliselle hyökkääjälle kynnys, joka auttaa yhdessä ulkopolitiikan kanssa pitämään maan sotilaallisten konfliktien ulkopuolella. Sekä Suomen että Ruotsin puolustuskyvyn lisäämiseksi olisi siksi tärkeätä avoimesti keskustella siitä, kuinka syvälle kriisinaikaista yhteistyövalmiutta halutaan lisätä.  Kriisiaikaan varautuminen tarkoittaa muutakin kuin armeijan varustelemista.  Nykyaikainen jo pelkästään sähkönsaannista riippuvainen yhteiskuntamme on kriisioloissa haavoittuva. Myös huoltovarmuuden ylläpitämisessä ja vakaviin luonnononnettomuuksiin varautumisessa naapurimaiden yhteistyötä on siksi viisasta kehittää

Kolumni Demokraatti -lehdessä 24.3.2015. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, Ruotsi, sotilasyhteistyö, puolustusvoimat, Nato, Suomen sota,

13.3.1940

Perjantai 13.3.2015 klo 11.31 - Ville

Talvisodan päättymisestä 13.3.1940 on tänään tasan 75 vuotta. Tänä keväänä tulee kuluneeksi myös 70 vuotta toisen maailmansodan päättymisestä. Suomen osalta sota päättyi Kilpisjärvellä saksalaisten vetäydyttä Norjan puolelle huhtikuun lopulla 1945 muutama päivä ennen Saksan lopullista antautumista.  Suomella on näin ollen takanaan pian 70 vuotta kestänyt yhtenäinen rauhanaika, mistä voimme olla kiitollisia. Vastaa ajanjaksoa ilman sotilaallista konfliktia, ei ole helppo löytää historiastamme.

Talvisodan päättymisen muistopäivää vietetään tänään ilman suurempia historiapoliittisia väittelyitä sodan syistä ja seurauksista. Menneinä vuosikymmeninä asiat olivat toisin. Jossiteltiin olisiko sota voitu välttää Suomen puolelta erilaisin ratkaisun ja sodasta piti Neuvostoliiton takia puhua madalletuin äänenpainoin. Muistan vielä itse kouluajoilta, kuinka tilanne muuttui 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamisen myötä ja myös talvisodan historiasta alettiin puhua avoimemmin.

Tänä päivänä ajallinen etäisyys heijastuu tapaan muistella sotaa. Veteraanisukupolvi käy harvalukuisemmaksi ja talvisodan muisteluissa varsin keskeisellä paikalla on sodan kova inhimillinen hinta. Suomalaisia kaatui 25 904. Kotikaupungistani Helsingistä palaamatta elossa kotiin jäi 1239 miestä. Vastapuolen luvuista on enemmän epäselvyyttä, mutta arvioiden mukaan Neuvostoliiton puolella kaatuneita oli noin 127 000.

Harva, joka on sodan nähnyt oikeasti kaikessa kovuudessaan, haluisi sen ikinä toistuvan. Jos Suomi olisi kevättalvella 1940 miehitetty  eläisimme tänään hyvin erilaisessa maassa.  Miehityksen myötä Suomella olisi ollut edessä Baltian maiden kohtalo. Todennäköisesti miehitys olisi taistelujen jälkeen toteutunut vielä monin verroin ankarampana kuin Baltiassa. Tässä tapauksessa Suomesta olisi ehkä tullut myös Saksan ja Neuvostoliiton sotanäyttämö vuosina 1941–1944, kuten kävi Baltian maille ja mahdollisesti olisimme uudelleen itsenäistyneet 1990-luvun alussa Viron ja sen naapurimaiden tavoin.

Sodan päättymispäivänä on hyvä muistaa kaikkia sodan uhreja ja jatkaa toisaalta ulkopolitiikan, uskottavan maanpuolustuskyvyn ylläpitämisen sekä kansainvälisen yhteistyön kautta jatkaa työtä sen eteen, että Suomi voi seuraavatkin 70 vuotta pysyä sotilaallisten konfliktien ulkopuolella.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Talvisota, toinen maailmansota, konfliktit, rauha, Neuvostoliitto, Suomi

Konkretiaa keskusteluun puolustusyhteistyöstä

Keskiviikko 31.12.2014 klo 14.22 - Ville

Turvallisuuspoliittinen keskustelu Suomessa keskittyy yhä sen ympärille, tulisiko maamme hakea Nato-jäsenyyttä vai ei. Suomen ja Ruotsin välisen yhteistyön tiivistämistä tuntuvat kannattavan kaikki, mutta keskustelu kaipaa konkretiaa.

Ruotsin ennenaikaisten vaalien peruuntuminen tarkoittanee sitä, ettei Ruotsi sosiaalidemokraattien johdolla hae Nato-jäsenyyttä ja yhteistyön tiivistäminen Suomen kanssa pysyy maan turvallisuuspolitiikan keskeisenä tavoitteena.

Suomen tai Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaisi strategista asetelmaa Pohjois-Euroopassa ja haastaisi suoraan pahenevien talousvaikeuksien kanssa kamppailevan Venäjän, joka näkee punaista kaikessa Naton laajentumiseen liittyvässä.

Suomen ja Ruotsin läheinen yhteistyö tai jopa puolustusliitto ei puolestaan muuttaisi strategista asetelmaa samalla tavoin Itämeren alueella, vaan voisi pikemminkin vahvistaa alueen vakautta. Siksi aktiivista keskustelua Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön tiivistämisestä on syytä jatkaa, vaikka länsinaapurissamme ei nyt saada asiasta vaaliteemaa ensi kevääksi.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 31.12.2014.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, Ruotsi, puolusyhteistyö, turvallisuuspolitiikka, Nato, Helsingin Sanomat

Millainen maa Suomi on vuonna 2024?

Maanantai 1.12.2014 klo 23.18 - Ville

Tämän viikon lauantaina vietetään Suomen 97 itsenäisyyspäivää ja muistellaan kansamme menneitä kohtalonvuosia. Eri aikakausina itsenäisyys on merkinnyt suomalaisille hieman eri asioita riippuen ympäröivästä maailmantilanteesta. Menneisyyden ohella itsenäisyyspäiväviikolla on hyvä pohtia, mitä Suomelle nyt kuuluu ja katsoa myös eteenpäin. Millaisen Suomen haluamme nähdä kymmenen vuoden kuluttua vuonna 2024 ja mitä olemme yhdessä valmiit tekemään sen eteen?

Maailmantilanteen muutosten ja lähialueellamme lisääntyneen epävakauden johdosta varmasti tänä vuonna viime vuotta enemmän ajatuksissamme korostuu Suomen valtiollisen itsenäisyyden merkitys suhteessa muihin valtioihin ja se kuinka tärkeätä on, että voimme jatkossakin tehdä päätöksiä omasta tulevaisuudestamme ilman minkään ulkoisen tahon painostusta.

Tänä päivänä keskeinen osa maan itsenäisyyttä on myös maan talouden itsenäisyys ja valtiontalouden hoitaminen niin, että päätösvalta maan asioista ei siirry velkojavaltioille ja markkinavoimille, kuten esimerkiksi Kreikalle on käynyt.

Itsenäisyyteen liittyy keskeisesti myös Suomen kansallisen yhtenäisyyden varjeleminen niin, että mahdollisimman moni voi kokea jatkossakin tämän maan hyväksi paikaksi elää. Nykyiset talouden vaikeudet muodostavat tälle merkittävän uhan, jos niitä ei pystytä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti ratkaisemaan. Suomen lähitulevaisuuden suurempia haasteita on lähivuosina talouden rakennemuutoksen selvittäminen ja työllisyysasteen merkittävä nostaminen. Hyvinvointivaltio, josta olemme voineet olla ylpeitä, on päivitettävä perinnöksi myös tuleville sukupolville.

Nyt on hyvä ottaa yhteiseksi tavoitteeksi, että kun Suomi juhlii kolmen vuoden päästä itsenäisyytemme sadatta vuosipäivää 6.12.2017, olemme löytäneet tien ylöspäin nykyisistä talouden vaikeuksista ja myös hyvinvointivaltio seisoo entistä vakaammalla pohjalla.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: itsenäisyys, itsenäisyyspäivä, 1917, Suomi, 2024, kansallinen yhtenäisyys

Krim ja Suomen ja Venäjän suhteiden pitkä linja

Sunnuntai 16.3.2014 klo 21.42 - Ville

”Tuntuu siltä kuin koko tekemäni työ olisi valunut hukkaan”, totesi presidentti Urho Kekkonensyyskuussa 1968 pian Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen purkaessaan Tehtaankadun edustajalleVladimir Stepanoville tuskaansa Neuvostoliiton toimista Prahassa. Nyt elämme toista aikaa, mutta hieman samanlaisia ajatuksia Suomen ja Venäjän suhteiden pitkän linjan kestävyydestä on ollut mielessä, kun pari viikkoa sitten tuli ensimmäiset uutiset siitä, että Venäjän joukot miehittävät Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan.

Krimillä äänestetään tänään alueen liittämisestä Venäjään vaaleissa, joiden laillisuutta kovin moni Venäjän ulkopuolella ei tunnusta. Se, että miten muutamassa viikossa idän ja lännen pahimpaan vastakkainasetteluun sitten kylmän sodan, on päädytty, on asia, jota on syytä pysähtyä tarkemmin pohtimaan.  

Sen enempää Suomessa kuin koko läntisessä Euroopassakaan ei ole ilmeisesti osattu riittävästi varautua siihen, että Venäjän nykyisillä vallanpitäjillä on kovien puheiden lisäksi myös kanttia nopeaan ja yllättävään sotilaallisen voiman käyttöön.  Euroopan mielenkiinto on ollut viime vuodet niin vahvasti maanosaamme talouskriisin setvimisessä, että se mihin suuntaan kehitys idässä on samaan aikaan kulkenut, ei ole ilmeisesti saanut riittävää huomiota. Helsingin Sanomissa tänään ilmestynyt Jussi Niemeläisen usean vuoden Venäjän seurantaan perustuneet kirjoitus osoittaa hyvin, että asioiden kulkeutuminen tähän pisteeseen ei olisi pitänyt olla kovin suuri yllätys kenellekään.    

Prahan uudistusmielisen kevään tukahduttaminen Varsovan liiton joukoilla pelästytti kesällä 1968 pahan kerran presidentti Urho Kekkosen. "On kuin pohjaluukku olisi pudonnut jalkojen alta”, hän kuvasi tuntojaan päiväkirjalleen pohtiessaan sitä, että takasiko Neuvostoliiton kanssa sopimusten ja korkeantason luottamuksellisten henkilösuhteiden varaan rakennettu politikka Suomen turvallisuuden vai saattoiko Neuvostoliitto lähettää panssarinsa myös Suomeen, jos koki, että maa oli vaarassa luisua liiaksi länteen.

Suomen ulkopolitiikkaa on viimeisen 70-vuoden ajan syksyn 1944 välirauhasta rakennettu sen pitkän linjan varaan, jossa Suomen ja itäisen suurvallan suhteet hoidetaan sopimusten ja valtionjohdon toimivien henkilösuhteiden avulla. Samaa pitkää linjaa on itse asiassa jatkunut myös nykyinen presidenttimme, vaikka ehkä vaalikampanjan aikana joku toista odottikin. Pohdiskelin tätä kysymystä blogissani elokuussa 2012 sen jälkeen, kun presidentti Sauli Niinistö oli antanut Helsingin Sanomien haastattelussa avointa tunnustusta edeltäjänsä tavalle hoitaa idän suhteita.

Tulevat viikot näyttävät, että mihin suuntaan lännen ja Venäjän välit ovat matkalla.   Kärjistääkö tämänpäiväinen kansanäänestys tilannetta entisestään vai löytyykö lopulta halua lähteä etsimään voimannanäytön jälkeen diplomaattista ratkaisua?  

Suomen rooli Euroopan Unionin jäsenenä on nyt toinen, kun kesällä 1968 neuvostopanssarien ajaessa Prahan kaduille. Presidentti Urho Kekkosen 45 vuotta sitten käymien pohdintojen tavoin Suomessa joudutaan jälleen kuitenkin pohtimaan, että miten naapurissa olevan suurvallan toimet Euroopan toisella lailla heijastuvat maamme asemaan sekä Suomen ja Venäjän kahdenvälisiin suhteisiin ja mitä johtopäätöksiä tästä mahdollisesti tulee vetää

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Krim, Venäjä, Suomi, ulkopolitiikka, Ukraina, Kekkonen