Konkretiaa keskusteluun puolustusyhteistyöstä

Keskiviikko 31.12.2014 klo 14.22 - Ville

Ruotsin ennenaikaisten vaalien peruuntuminen tarkoittanee sitä, ettei Ruotsi sosiaalidemokraattien johdolla hae Nato-jäsenyyttä ja yhteistyön tiivistäminen Suomen kanssa pysyy maan turvallisuuspolitiikan keskeisenä tavoitteena.

Suomen tai Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaisi strategista asetelmaa Pohjois-Euroopassa ja haastaisi suoraan pahenevien talousvaikeuksien kanssa kamppailevan Venäjän, joka näkee punaista kaikessa Naton laajentumiseen liittyvässä.

Suomen ja Ruotsin läheinen yhteistyö tai jopa puolustusliitto ei puolestaan muuttaisi strategista asetelmaa samalla tavoin Itämeren alueella, vaan voisi pikemminkin vahvistaa alueen vakautta. Siksi aktiivista keskustelua Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön tiivistämisestä on syytä jatkaa, vaikka länsinaapurissamme ei nyt saada asiasta vaaliteemaa ensi kevääksi.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 31.12.2014.

Ruotsin Nato-kannalla on merkitystä Suomelle

Perjantai 17.10.2014 klo 22.14 - Ville

Suomessa ja Ruotsissa on maailman epävakauden lisääntyessä alkanut tänä vuonna aktiivinen keskustelu turvallisuuspolitiikasta. Ruotsin uusi Stefan Lövenin demarivetoinen hallitus ilmoitti nimittämisensä jälkeen, ettei Ruotsi tule tällä vaalikaudella hakemaan Naton jäsenyyttä ja totesi jatkoksi maansa haluvan tiivistää puolustusyhteistyötä Suomen kanssa. Tähän tarjoukseen on meillä syytä vastata myönteisesti.

Toisin kuin meidän kokoomuslainen pääministerimme Alexander Stubb kiirehti vakuuttamaan, Ruotsin kielteisellä Nato-kannalla on vaikutusta Suomeen. Koska kansamme enemmistö ei nykyisellään kannata Nato-jäsenyyttä, Naton ulkopuolella pysyvä Ruotsi on meille puolustusyhteistyössä luonteva kumppani.  Maidemme suhteet ovat mutkattomat ja gallup tutkimuksissa on ilmennyt, että sekä meillä Suomessa että Ruotsissa kansa suhtautuu yhteistyön lisäämiseen myönteisesti. Siitä, kuinka syvälle yhteistyötä - jopa turvatakuiden asteelle - Ruotsi on kansamme valmis viemään, on syytä ennakkoluuttomasti keskustella.

Suomen puolustuksen ensi vuosikymmenen suuria haasteita on merivoimien ja ilmavoiminen kaluston uusiminen, jonka toteuttamisessa yhteishankinnat Ruotsin kanssa ovat jo taloudenkin näkökulmasta viisaita. Molemmissa maissa on osaamista merivoimien alusten rakentamisessa. Pohdittaessa F-18 Hornet hävittäjien seuraajia Saabin JAS 39 Gripenin uuden sukupolven versio on hinta-laatusuhteeltaan erittäin mahdollinen vaihtoehto ilmavoimiemme uudeksi torjuntahävittäjäksi. Tässä projektissa olisi mahdollista tehdä läheistä yhteistyötä suomalaisen Patrian lentokoneteollisuuden kanssa.

Turvallisuuspoliittinen ympäristömme on tämän vuoden aikana muuttunut ja se vaatii myös Skandinaviassa uudelleen arviointia. Sen sijaan, että keskustellaan vaihtoehdoista joille ei nykyisellään löydy kansallista tukea, on viisautta kehittää yhteistyötä sen naapurivaltion kanssa, joka on ilmaissut valmiutta syventää yhteistyötä kanssamme.

Pitääkö Suomessa nyt oikeasti pelätä sotaa?

Sunnuntai 23.3.2014 klo 21.43 - Ville

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että sodan pelosta on tullut jälleen suomalaisille osa todellisuutta. Sille kylmän ajan muistavalle sukupolvelle, johon itsekin kuulun, tämä ei ole uutta.   Aina 1980-luvun loppuun asti oli olemassa mahdollisuus, että kuka ties juuri nyt jompikumpi hampaisiin asti aseistautunut osapuoli tulkitsi vaikka vahingossa olevansa ydinasehyökkäyksen kohteena ja päätti vastata siihen kaikella arsenaalilla mitä löytyy. 

Kylmän sodan suurvaltakonfliktissa rauha perustui siihen, että kumpikaan osapuoli ei uskaltanut hyökätä, koska laski, että myös oma maa tuhoutuisi vastaiskussa. Maailmassa on ollut sitten kylmän sodan päättymisen monia sotia, mutta samalla tavoin ne eivät ole palauttaneet meidän maahamme pelkoa sotilaallisen konfliktin mahdollisuudesta. Siitä, että onko tälle pelolle nyt sen enempää tarvetta, voi olla monta mieltä.

Aivan kuten nyt Ukrainan kriisin osalta, kylmän sodan aikana Suomessa pohdittiin toistuvasti, että miten itärajan takana olevan suurvallan toimet toisilla ilmansuunnilla tulisi tulkita Suomessa. Vaikuttivatko ne jotenkin Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimukseen perustuvaan erityissuhteeseen vai jatkettiinko saman ”ystävyyden” hengessä, mikä oli alkanut syyskuussa 1944 välirauhan myötä.

Myötätunnon ohella Suomessa nousi vuoden 1956 Unkarin kansannousun tukahduttamisen ja vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksen aikana pelko siitä, että Neuvostoliitto saattaisi toimia samoin Suomen kanssa, jos se koki meidän liukuvan liiaksi länteen. Jopa Neuvostoliiton vuonna 1979 aloittamaAfganistanin miehitys nosti Suomessa huolen, että sama Afganistanin kanssa YYA-sopimuksen solminut maa saattaisi jonain päivänä soveltaa meidän YYA-sopimusta myös lähettämällä tänne pyytämättä sotilaallista ”apua”.  

Nyt Ukrainan kriisissä huolta herättää Venäjän soveltama Neuvostoliiton ajoilta tuttu arvaamaton ja kansainvälisistä laeista piittaamaton aggressiivinen toiminta rajanaapuriaan kohtaan. Suomen kannalta on kyse siitä, että onko Venäjä luotettava sopimuskumppani vai ei. Tätä joudutaan pohtiman esimerkiksi Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimahankkeen yhteydessä.

Mitkään merkit eivät viittaa siihen, että Suomeen kohdistuisi Venäjän suunnalta nyt mitenkään viime vuosia suurempaa sotilaallista uhkaa. Se, että mihin suuntaan tapahtumat Ukrainassa seuraavaksi kulkevat tulee tietenkin vaikuttamaan arvioomme Venäjästä rajamaana. Jos Itä-Ukrainan valtaamiseksi aloitetaan täysmittainen sotilaallinen hyökkäys, tämä tietenkin lisää meillä huolta turvallisuudestamme.  

Turvallisuuspolitikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä

Ukrainan kriisin yhteydessä on korostunut Suomen pitkäjänteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkitys. Suomi on pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin ilmansuuntiin, olemme EU:n kautta vahvasti integroituneet osaksi Länsi-Eurooppaa, mutta kuitenkin puheväleissä myös Venäjän kanssa.

Kylmän sodan päättymisestä huolimatta Suomi on myös ylläpitänyt itsenäistä puolustuskykyä yleisen asevelvollisuuden ja armeijan kaluston jatkuvan modernisoinnin kautta. Pienen maan kohdalla määrärahat ovat rajalliset.  Puolustuskyvyn tavoite, eli muodostaa pelote, jotta tänne ei kannata ilman vakavia seurauksia tulla mistään ilmansuunnasta, jotakuinkin täyttyy, jos armeijan rahoitus pidetään nykyisellä tasolla  

Tulisiko Suomen harkita liittoutumista?

Ukrainan kriisin etenemistä ja kehitystä lähialueillamme on syytä tarkoin seuratta, mutta juuri nyt näen, ettei Nato-jäsenyyden hakeminen ole Suomen kannalta hyvä vaihtoehto. Ensinnäkin jäsenyys edellyttäisi kansamme enemmistön vankkaa tukea, mitä ei mielipidemittausten mukaan ole. Toiseksi Suomen jäsenyyshakemus saattaisi entisestään kärjistää jännitystä Euroopassa sekä merkittävästi vaikeuttaa ulkomaankauppaa ja kaikkea kanssakäymistämme Venäjän kanssa.  Naton kohdalla on hyvä muistaa myös, että jäsenyys saattaisi vetää meidät mukaan osaksi konflikteihin, josta haluamme pysyä ulkopuolella.

Sen sijaan puolustusyhteistyön merkittävää tiivistämistä samankaltaisia turvallispoliittisia ratkaisuja tehneen Ruotsin kanssa voimme hyvin harkita. Tänään julkaistun Ylen tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat jopa puolustusliittoon Ruotsin kanssa huomattavan myönteisesti. Voimme myös luottaa siihen, että vakaa ulkopolitiikka on merkittävä itseisarvo epävarmassa maailmassa.