Maali häämöttää Suomen Nato-prosessissa

Perjantai 17.3.2023 klo 19.11 - Ville

Tänään tulleet uutiset Suomen Nato-hakemuksen etenemisestä on myönteisiä. Valtiojohto teki mielestäni vuosi sitten oikean ratkaisun Euroopan turvallisuustilanteen radikaalin muuttumisen jälkeen lähtiessään tavoittelemaan nopealla aikataululla Naton jäsenyyttä. Näen, että myös ensi vaalikaudella aktiivinen Euroopan Unionin ja Naton jäsenyys vahvistaa Suomen turvallisuutta. Natosta huolimatta Suomi tarvitsee jatkossakin omat asevelvollisuuteen perustuvat riittävän vahvat puolustusvoimat. Toivottavaa on, että Suomi voisi olla edelleen myös diplomatian ja rauhanvälityksen aktiivinen toimija maailmassa. Norja toimii tässä meille hyvänä esimerkkinä Nato-maasta, joka pyrki eritavoin vahvistamaan kansainvälistä vakautta. Toivotaan, että pian myös hirvittävä sota Ukrainassa loppuisi tavalla, joka turvaa Ukrainan vapauden ja turvallisuuden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, turvallisuus, Ukraina, maanpuolustus,

Putinin järjettömän sodan vuosipäivänä

Perjantai 24.2.2023 klo 11.04 - Ville

Vuosi sitten maailma muuttui. Heräsin 24.2.2022 monen muun tavoin epäuskoisena uutisiin, että Venäjä on aloittanut massiivisen hyökkäyksen Ukrainan valtaamiseksi. Vaikka olen muutama vuosi sitten käynyt tutustumismatkalla Kiovassa, jolloin konflikti itä-Ukrainassa oli käynnissä ja hyökkäysuhasta oli varoitettu, en uskonut, että Putin yrittäisi koko maan valtaamista. Päättelin, että Ukraina on pinta-alaltaan valtava, eikä sen miehittäminen Venäjän resurssein onnistuisi, jos vastarintaa tehtäisiin. Toivoin myös, että Venäjällä muistettaisiin Afganistanin ja Tšetšenian opetukset, kuinka vaikea niitä oli valloittaa, vaikka pääkaupungin saisi haltuun. Mitään ei kuitenkaan ollut opittu. Hyökkäys alkoi. Sota on kestänyt vuoden eikä loppua näy.

Sota on aina suurta hulluutta. Myös siviileitä saa aina surmansa, vaikka heitä ei tähdättäisi. Ukrainassa venäläiset joukot ovat kohdistaneet miehittämillään alueille siviileihin tarkoituksellista julmuutta. Katsoin eilen Yle Areenasta tuoreen dokumentin ”Putinin sotarikokset”. Se kertoo, kuinka tavallista arkea ennen sotaa eläneiden ihmisten elämä on nyt täysin säpäleinä, kun heidän rakkaansa on viety ja brutaalisti surmattu. Suomessa sodan aikana Neuvostoliiton partisaani-iskuissa läheisensä menettäneet ovat kokeneet jotain samaa.  Ukrainaa ”natseista” vapauttamassa olleet sotilaat ovat ottaneet natsien keinot käyttöön kiduttaessaan siviileitä. Buchasta on tullut historiassa synonyymi Srebrenicalle ja Babi Yarille.  Sen lisäksi, että siviilien surmaaminen on sotarikos, se on erittäin huonoa taktiikkaa, jos päämäärä on sodan voittaminen. Aiemmista sodista tiedetään, että julmuudet lisäävät puolustajan taistelutahtoa. Jos Venäjän miehityksen tiedetään olevan helvettiä, on parempi taistella loppuun asti.

Suomessa oli sodan alkamisen jälkeen huolta, voiko naapurimaahansa hyökännyt Venäjä kohdistaa sotilaallista voimaa myös meitä kohtaan. Myönnän tätä itsekin  pohtineeni. Keväällä aloitettu nopea Nato-prosessi oli ainoa oikea ratkaisu. Vaikka jäsenyys on viimeisiä ratifiointeja vaille valmis, olemme jo vahvasti läntisen sotilasliiton leirissä. Vuoden takaista huolta Suomen turvallisuudesta ei enää samalla tapaa ole. Jos Nato tietä ei olisi lähdetty kulkemaan, mielialat voisivat olla toiset.

Kun maailman pitäisi keskittyä ratkaisemaan globaaleja ongelmia, voimavarat menevät Putinin järjettömään sotaan. Koska Putin ei ole luotettava neuvottelukumppani, Ukrainaa on tuettava niin kauan kuin se apua tarvitsee. Todettuaan, ettei sotaa voi voittaa ja kärsittyään riittävästi tappioita Venäjä on ehkä valmis istumaan tosissaan neuvottelupöytään ja lopettamaan sodan tavalla, jonka Ukraina kokee oikeudenmukaisena. Tämän jälkeen toivottavasti esimerkiksi YK:n puitteissa alkaisi prosessi, jolla globaalia vakautta voitaisiin yrittää lisätä. Sodan ensimmäisenä vuosipäivänä tämä on yhä kovin kaukainen ajatus.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Putin, Suomi, Nato, sota, sotarikos

Säkrast för Finland och Sverige gå med i Nato tillsammans

Maanantai 18.4.2022 klo 10.40 - Ville

En aktiv Natodebatt pågår just nu i Finland och Sverige. I Finland kan man se att tiden närmar sig då vi ska ansöka om medlemskap i militäralliansen. Rysslands helt oprovocerade invasion av Ukraina och fullständiga likgiltighet för regelbaserade europeiska säkerhetsstrukturer lämnar inget annat val. Finland måste maximera sin egen säkerhet. Det finns ögonblick i historien när nationen måste vara redo att fatta snabba beslut för att stärka sin självständighet.

Sverige är Finlands viktigaste säkerhetspolitiska partner. Det skulle vara i Finlands och Sveriges intresse att ansöka om Natomedlemskap tillsammans, eftersom vi har övat militärt samarbete redan en lång tid. Om vår Natoansökan väcker politiska eller andra reaktioner i Ryssland är det bäst att möta dem tillsammans. Finlands och Sveriges Natomedlemskap skulle stärka stabiliteten och säkerheten i hela Skandinavien.

Mielipidekirjoitus Hufvudstadsbladetissa ja Dagens Nyheterissä 14.4.2022

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Sverige, Finland

Elämme nyt historian käännekohdassa

Sunnuntai 3.4.2022 klo 13.02 - Ville

Historiassa on ajoittain suuria käännekohtia, jossa yksittäisestä merkittävästä tapahtumasta muodostuu vedenjakajana toimiva käännekohta. Tällainen tapahtuma oli Venäjän helmikuun lopussa aloittama hyökkäys Ukrainaan. Tällä sodalla on ollut hyvin merkittäviä vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen asemaan ja maassamme käydään aktiivista keskustelua siitä, miten asemaamme tässä tilanteessa tulisi vahvistaa.

Itse en ole aiemmin kuulunut Suomen Nato-jäsenyyden äänekkäimpiin kannattajiin, mutta en myöskään sen vastustajiin. Olen ajatellut moneen muun tavoin, että pärjäämme valitsemallamme tiellä vahvalla itsenäisellä puolustuksella, kehittämällä yhteistyötä muiden länsimaiden kanssa, Nato-optiolla ja valtiojohdon puheväleillä Venäjän johdon kanssa. Nyt olemme tilanteessa, että tämä paketti ei enää riitä.

Venäjä ei ole tällä hetkellä on sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän jäsen, vaan kaupunkeja pommittava ja sotarikoksia siviileitä vastaan Ukrainassa tekevä valtio. Venäjä on myös hyökkäämällä Ukrainaan heiluttanut Europaapan turvallisuusjärjestelmän tavalla, joka vaatii Suomea kaikilla tavoilla vahvistamaan omaan turvallisuuttaan.

Me emme myöskään tiedä miten tilanne tästä kehittyy. Venäjän edes nykyisen kaltainen yhteiskunnallinen vakaus ei ole pitkällä tähtäimellä mitenkään selviö, kun maan talous alkaa kunnolla yskiä sodan ja sen takia maalle syystä pakotteiden takia. 1990-luvun alusta tästä on jotain kokemusta. Tällä kertaa asiat voivat mennä huonommin, sillä toisin kuin nyt Neuvostoliitosta syntynyt uusi Venäjä oli väleissä muun maailman kanssa ja sitä pyrittiin monella tavoin tukemaan - sittemmin epäonnistuneessa - kehityksessä kohti demokratiaa.

Tämä kaikki edellä mainittu epävarmuus tarkoittaa oman puolustuskykymme vahvistamista, sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä Ruotsin, Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden kanssa. Jos tilanteesta parhaiten informoitu valtiojohtomme näkee, että Suomen turvallisuuden vahvistaminen edellyttää liittymistä Natoon, niin silloin tätä tietä on nyt kuljettava. Uskon, että tasavallan presidentillä, hallituksella ja eduskunnalla on suomalaisten suuren enemmistö tuki toimia nopeastikin tavalla, joka parhaiten vahvistaa turvallisuuttamme.

Suomen turvallisuuspoliittisissa valinoissa meitä kaikki varmasti huolestuttaa Venäjän mahdolliset jyrkätkin reaktiot. Se, että ei tehtäisi mitään olisi tässä tilanteessa kuitenkin suurempi uhka kuin se, että otamme määrätietoisia ja rohkeita askeleita turvallisuutemme vahvistamiseksi. Mikään ratkaisu ei varmasti ole pelkästään hyvä tai huono. Emme tarkkaan tiedä lähikuukaudet tuovat tullessaan meillä ja maailmalla. Kaiken tärkeintä on, että tänä aikana kansamme on sisäisesti mahdollisimman yhtenäinen ja on valmis kohtaamaan mitä historiallinen käännekohta, jota juuri todennäköisesti, nyt elämme tuo tullessaan.

Kirjoitus Uuden Suomen puheenvuorossa 3.4.2022

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: historia, Suomi, turvallisuus, Nato, Ukraina

Suomi ja Ruotsi puolustusliittoon

Sunnuntai 1.5.2016 klo 15.23 - Ville

Selvitys Suomen mahdollisen Nato-jäsenyyden vaikutuksista korosti Suomen ja Ruotsin kohtalonyhteyttä turvallisuuspoliittisissa linjavalinnoissa. Selvityksessä näkyy, kuinka kapea liikkumatila Suomella on ilman Venäjän suoraa haastamista.

Ruotsissa nykyinen hallitus on ilmoittanut, ettei se aio hakea Natoa jäsenyyttä. Länsinaapurin seuraavan hallituksen linjasta meillä ei ole mitään takuita. Lähihistoriasta muistamme, että Ruotsi yllätti 1990-luvun alussa valtionjohtomme hakemalla EU-jäsenyyttä Helsinkiä konsultoimatta, vaikka toisin oli sovittu.

Nykyisessä turvallisuuspoliittisessa tilanteessa Suomen vaihtoehdot ovat paikalleen jähmettyminen tai mieluummin sotilaallisen yhteistyön tiivistäminen Ruotsin kanssa puolustusliiton suuntaan. Suomen ja Ruotsin puolustusliitto ei muuttaisi Nato-jäsenyyden tavoin strategista asetelmaa Pohjois-Euroopassa vaan voisi pikemminkin olla omiaan vähentämään jännitystä Itämerellä.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 2.5.2016

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Nato, Suomi, Ruotsi, puolustusliitto

Puolustusyhteistyössä konkreettialla on merkitystä

Tiistai 24.3.2015 klo 16.07 - Ville

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventäminen on ollut viime vuoden aikana keskustelunaiheena molemmin puolin Pohjanlahtea. Tulevaisuutta pohtiessa on hyvä suunnata katse myös menneisyyteen ja arvioida, että miltä keskustelu sen valossa näyttää. Suomen ja Ruotsin suhteiden kivijalka on se historiallinen tosia, että lähes 700 vuoden ajan olimme yhtä ja samaa valtakuntaa.

Maidemme valtioyhteys katkasi reilu 200 vuotta sitten, kun Suomi liitettiin tappiollisen sodan seurauksena reiluksi sadaksi vuodeksi Venäjän keisarikuntaan. Historian siipien havinaa oli ilmassa lokakuun alussa 1809, kun Ruotsin armeijan viimeiset suomalaiset joukot pitivät katselmuksen Uumajan kirkon edessä. Kenraalimajuri von Döbeln piti kotiin lähdössä oleville suomalaisille puheen, josta päätelleen hän tavoitti hetken historiallisen painoarvon: ”Kun tulette takaisin synnyinseuduillenne, niin ilmoittakaa siellä Ruotsin kansan kiitollisuus kansaanne kohtaan. Te palaatte kulunein vaattein, katkotuin ja läpiammutuin jäsenin, mutta te viette mukananne rehellisen soturisielun näkyvän kaunistuksen. Ruotsalaisen emämaan vihollisia teistä ei koskaan voi tulla, siitä minä olen varma; mutta pysykää kaikkina aikoina sen ystävinä.

”Von Döbelnin toivomus toteutui. Suomen ja Ruotsin välillä ei ole sodittu valtionyhteyden katkeamisen jälkeenkään. Vakavin kriisi koettiin pian Suomen itsenäistymisen jälkeen, kun maat kiistelivät Ahvenanmaan asemasta. Kansainliitto ratkaisi saariryhmän omistussuhteen vuonna 1921 Suomen hyväksi. 1930-luvulla maat suunnittelivat salaista sotilasyhteistyötä, joka tosin maailmansodan myötä tarjosi Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Suomelle ja Saksaa pelänneelle Ruotsille vähän konkreettista turvaa. Ruotsi piti kiinni puolueettomuudesta, mutta lähetti talvisotaan 8000 vapaaehtoista. Kylmän sodan aikana YYA-Suomi teki salaista sotilasyhteistyötä länsinaapurinsa kanssa.

Viimeiset kymmen vuotta yhteistyötä on ollut avointa ja sitä on vauhdittanut molempien maiden puolustusbudjettien tiukentuminen. Viimeisen vuoden aikana dialogia on motivoinut Ukrainan kriisin myötä kiristynyt Europan turvallisuustilanne. Naapureilla on paljon yhteisiä intressejä puolustuksen saralla. Suomen vahvuudet ovat maavoimissa, kun taas Ruotsilla on iskukykyisempi laivasto ja ilmavoimat. Suomi ja Ruotsi ovat molemmat sotilasliitto Naton ulkopuolisia maita. Ruotsin nykyinen hallitus on linjannut, ettei jäsenyyttä haeta. Meillä puolueiden enemmistö suhtautuu jäsenyyteen varautuneesti.

Puolustusyhteistyötä tiivistämiseen asennoidutaan molemmin puolin Pohjanlahtea myönteisesti. Vaikka rauhanaikainen yhteistyö on myönteinen asia, puolustuskyvyn perimmäinen tarkoitus on muodostaa potentiaaliselle hyökkääjälle kynnys, joka auttaa yhdessä ulkopolitiikan kanssa pitämään maan sotilaallisten konfliktien ulkopuolella. Sekä Suomen että Ruotsin puolustuskyvyn lisäämiseksi olisi siksi tärkeätä avoimesti keskustella siitä, kuinka syvälle kriisinaikaista yhteistyövalmiutta halutaan lisätä.  Kriisiaikaan varautuminen tarkoittaa muutakin kuin armeijan varustelemista.  Nykyaikainen jo pelkästään sähkönsaannista riippuvainen yhteiskuntamme on kriisioloissa haavoittuva. Myös huoltovarmuuden ylläpitämisessä ja vakaviin luonnononnettomuuksiin varautumisessa naapurimaiden yhteistyötä on siksi viisasta kehittää

Kolumni Demokraatti -lehdessä 24.3.2015. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, Ruotsi, sotilasyhteistyö, puolustusvoimat, Nato, Suomen sota,

Konkretiaa keskusteluun puolustusyhteistyöstä

Keskiviikko 31.12.2014 klo 14.22 - Ville

Turvallisuuspoliittinen keskustelu Suomessa keskittyy yhä sen ympärille, tulisiko maamme hakea Nato-jäsenyyttä vai ei. Suomen ja Ruotsin välisen yhteistyön tiivistämistä tuntuvat kannattavan kaikki, mutta keskustelu kaipaa konkretiaa.

Ruotsin ennenaikaisten vaalien peruuntuminen tarkoittanee sitä, ettei Ruotsi sosiaalidemokraattien johdolla hae Nato-jäsenyyttä ja yhteistyön tiivistäminen Suomen kanssa pysyy maan turvallisuuspolitiikan keskeisenä tavoitteena.

Suomen tai Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaisi strategista asetelmaa Pohjois-Euroopassa ja haastaisi suoraan pahenevien talousvaikeuksien kanssa kamppailevan Venäjän, joka näkee punaista kaikessa Naton laajentumiseen liittyvässä.

Suomen ja Ruotsin läheinen yhteistyö tai jopa puolustusliitto ei puolestaan muuttaisi strategista asetelmaa samalla tavoin Itämeren alueella, vaan voisi pikemminkin vahvistaa alueen vakautta. Siksi aktiivista keskustelua Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön tiivistämisestä on syytä jatkaa, vaikka länsinaapurissamme ei nyt saada asiasta vaaliteemaa ensi kevääksi.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 31.12.2014.

 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, Ruotsi, puolusyhteistyö, turvallisuuspolitiikka, Nato, Helsingin Sanomat

Vuosi 2014 ja Suomen turvallisuuspolitiikan pitkä linja

Tiistai 30.12.2014 klo 15.29 - Ville

Turvallisuuspolitiikasta on vuoden 2014 aikana Suomessa keskusteltu niin vilkkaasti, että kukaan tuskin voi sanoa, että tästä teemasta ei meillä puhuttaisi avoimesti. Toiselta on tärkeätä, että maan hallituksella ja tasavallan presidentillä, joilla on vastuu turvallisuuspoliittisesta linjasta, lähtee yhtenäinen viesti siitä, mikä maa linja on. Tässä sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö että ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat onnistuneet vuoden aikana jatkuvasti muuttavan tilanteen keskellä hyvin.

Edellisen kylmän sodan aikana 1940-luvun lopulta 1990-luvun alkuun Suomen turvallispolitiikan johtotähti oli rauhan ylläpitäminen rajoillamme ja Suomen pitäminen konfliktien ulkopuolella.  Suurvaltojen välisen suoran aseellisen yhteydenoton tiedettiin lopulta johtavan ydinaseiden käyttöön ja siksi Suomi osaltaan pyrki lisäämään Euroopan vakautta. Parhaiten ja jopa koko konfliktin suursodan välttäneen lopputuloksen kannalta Suomi vaikutti tähän 1970-luvulla ETY-prosessin kautta.

Suomen kylmän sodan historian vuosiin mahtuu vaiheita, jotka antavat aihetta itsekritiikille, mutta lopputuloksen kannalta 70 vuotta sitten omaksuttu linja, jossa Suomen turvallisuus nojasi ulkopolitiikan ja itsenäisen puolustuskyvyn varaan osoittautui toimivaksi. YYA-sopimus merkittävästi rajoitti ulkopoliittista liikkumavapauttamme, mutta taitavasti luovien J. K. Paasikiven, Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston johdolla selvisimme. Myös Koiviston seuraajat Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja nyt Sauli Niinistö ovat pitkälti jatkaneet idän suhteissa toisen maailmansodan jälkeen omaksuttua suurta linjaa.

Nyky-Venäjä ei ole Neuvostoliitto ja vahvoissa rinnastuksissa menneen ja nykyisen välillä on vaaransa. Vladimir Putinin johtama Venäjä ei ole Neuvostoliiton kaltainen Yhdysvaltojen taloudellisen ja sotilaallisen aseman globaalisti haastamaan kykenevä supervalta. Monet merkit kertovat, että Ukrainan suunnalla tehdyt sotatoimet ovat jo ylittäneet sen kantokyvyn ja maa on öljyn hinnan samanaikaisen laskun vuoksi ajautunut vakavaan taloudelliseen kriisiin, jonka vanavedessä tulee poliittinen epävakaus. Vallanpitäjien ikivanha keino ollut alkaa osoittaa kansalle ulkoisia vihollisia siinä vaiheessa, kun tyytymättömyys heihin lisääntyy. Venäjällä Natosta on jo tehty syntipukki Venäjän pitkälti itse aiheutettuihin vaikeuksiin. Tässä asetelmassa on realistista pohtia sitä, että miltä Suomen hakeutuminen Naton jäseneksi Venäjän näkökulmasta näyttäisi ja mihin kauppapoliittisiin vastatoimiin se mahdollisesti johtaisi. Esimerkiksi, sillä että Finnairilta kiellettäisiin Venäjän ilmatilan käytön Aasian lennoilla, olisi merkittäviä vaikutuksia maamme  talouteen monista muista kysymyksistä puhumattakaan.
Uhkakuvien maalailijoista Suomen aseman osalta ei nykypäivänä ole puutetta. Putin ja Venäjä tulevat meitä päivittäin vastaan iltapäivälehtien lööpeissä.  Joskus pahimpia kauhuskenaarioita lukiessa tuntuu unohtuvan, että elettiin täällä silloin kuin naapurilla oli tukikohta Helsingin kupeessa Porkkalassa.

Suomi on nyt tukevasti EU-jäsenyyden ja Nato-yhteistyön myötä osa länttä. Puolustusvoimien valmius on vähintäänkin samalla tasolla kuin edellisen kylmän sodan kuumimpina vuosina. Puolutusyhteistyö Ruotsin kanssa tiivistyy jatkuvasti. Vahvojen länsisuhteiden lisäksi osa Suomen linjaa on se, että itänaapurin kanssa halutaan vaikeuksista huolimatta ylläpitää keskusteluyhteyttä. Viimeksi eilen tästä kuultiin, kun presidentti Sauli Niinistö soitti Venäjän presidentille ja keskusteli hänen kanssaan Ukrainan tilanteesta. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: turvallispolitiikka, Venäjä, Ukraina, kylmä sota, Nato, Sauli Niinistö, Erkki Tuomioja

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöstä vaaliteema heillä ja meillä?

Torstai 4.12.2014 klo 7.53 - Ville

Ruotsalaiset yllättivät itsensä ja myös politikkaansa aktiivisesti seuraavat tarkkailijat tällä puolen Pohjanlahtea ilmoittamalla, että maassa järjestetään ennenaikaiset vaalit maaliskuussa.  Kun Suomi ja Ruotsi käyvät nyt vaaleihin tasatahtia, tämä avaa mahdollisuudet myös keskustella yhteisistä turvallisuuspolitiikkaan liittyvistä teemoista. Niistä päällimmäisenä lienevät suhteet Venäjään ja toisaalta Natoon sekä suhtautuminen kahdenvälisen puolustusyhteistyön tiivistämiseen.

Suomen ja Ruotsin välien lähenemisestä Euroopan kiristyneen turvallisuuspoliittisen tilanteen keskellä on nähty tänä vuonna monia myönteisiä merkkejä. Naapurimaiden turvallisuusyhteistyölle on kannatusta maissamme yli puoluerajojen. Nyt eroilmoituksensa jättänyt Stefan Lövenin demarivetoinen hallitus ilmoitti nimittämisensä jälkeen lokakuussa, ettei Ruotsi tule heidän johdollaan hakemaan Naton jäsenyyttä ja totesi jatkoksi maan haluvan tiivistää puolustusyhteistyötä Suomen kanssa.

Suomen ja Ruotsin turvallisuuspoliittinen kohtalonyhteys oli keskeistä myös, jos voidaan sanoa, edellisen kylmän sodan aikana 1940-luvun lopulta 1980-loppuun. Suomen ja Ruotsin asetelmat konfliktissa olivat erilaiset, meillä oli YYA-sopimus Neuvostoliiton kanssa ja Ruotsi länteen nojaava virallisesti puolueeton maa. Neuvostoliitto joutui ottamaan huomioon suhtautumisessaan Suomeen myös Ruotsin reaktiot, koska halusi pitää heidät Naton ulkopuolella. Jos Neuvostoliitto olisi liiaksi kovistellut Suomea tai vaatinut meitä tiiviimpään YYA-yhteistyöhön, Ruotsi olisi todennäköisesti siirtynyt Naton jäseneksi.

Nato jäsenyyden kannatus on molemmissa maissa hieman lisääntynyt Ukrainan kriisin johdosta, mutta myös vastustajia on edelleen runsaasti. Epäilyille on perusteensa. Turvatakuiden ohella Nato-jäsenyys myös saattaisi viedä meidät mukaan vastakkainasetteluihin, josta väkiluvultaan pienen maan on viisaampaa pysyä ulkopuolella.

Suomen ja/tai Ruotsin Nato jäsenyys muuttaisi merkittävällä tavalla strategista asetelmaa Pohjois-Euroopassa ja haastaisi suoraan Naton laajentumista kammoksuvan Venäjän.  Aina niinkin kaukaa kuin Pietarin kaupungin perustamisesta Nevajoen suulle 1700-luvun alussa Venäjän strategisena huolena on ollut ”pussittaminen” Suomenlahden itäisimpään perukkaan. Useat historian vaiheet kertovat, että Venäjän näkökulmasta näille peloille löytynee ymmärrystä, vaikka heidän voimapolitikkaa ei voi hyväksyä. Nykytilanteessa Suomen ja Ruotsin Nato-jäsenyys tekisi Itämerestä Naton sisämeren, eikä Venäjä varmasti katsoisi tällaista kehitystä hyvällä.  

Suomen ja Ruotsin läheinen yhteistyö puolestaan ei muuttaisi strategista asetelmaa samalla tavoin Itämeren alueella vaan olisi pikemminkin omiaan vahvistamaan alueen vakautta. Suomella ja Ruotsilla on jo nyt runsaasti yhteistyötä puolustusvoimiensa koulutuksesta ja myös valvonnassa. Nyt, kun molemmissa maissa mennään kohta vaaleja samaa tahtia, olisi erinomainen mahdollisuus keskustella siitä, kuinka syvälle yhteistyötä ollaan valmiita syventämään esimerkiksi ilmavoimien ja merivoimien tulevissa kalustohankinnoissa tai jopa molemmin puolisten sotilaallisten turvatakuiden asteelle.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ruotsi, Vaalit 2015, Nato, Venäjä, puolustusyhteistyö

Rauhoittuuko Venäjän suurvaltakaipuu parhaiten yksin nurkassa?

Sunnuntai 16.11.2014 klo 13.55 - Ville

Presidentti Vladimir Putin lähti Australian Brisbanessa pidetystä G20-maiden huippukokouksesta kotimatkalle ennen kokouksen päättymistä. Vaikka Putin ilmoitti aikaistetun lähtönsä viralliseksi syyksi väsymyksen, on selvää, että kyseessä oli protesti vierailun isäntämaille ja paikalla olleille lännen johtajille.

Uutistoimistojen välittämien tietojen mukaa länsijohtajat olivat sekä sanoin että elein pyrkineet Brisbanessa viestittämään Putinille, että he eivät hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa. Isäntämaa Australia lähetti protokollan vastaistesti varapuolustusministerin lentokentälle vastaan Venäjän valtionpäämiestä ja kahdenkymmen maan johtajan yhteiskuvassa Putin oli sijoitettu konkreettisesti nurkkaan. Johtajien kahdenkeskisessä tapaamisessa esimerkiksi Ranskan presidentti François Hollande yritti istahtaa kättelemättä Putinia. Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama puolestaan määritteli puheessaan maansa maailman ainoaksi supervallaksi, joka pyrkii ebolan ja Isiksen ohella vastustamaan Venäjän aggressiota Ukrainassa.  

Venäjän viimeaikaisen sotilaallisen pullistelun, eri puolilla maailmaa tehtyjen ilmatilaloukkauksien, Ukrainan separatisteille annetun tuen, Krimin miehityksen ja niin edelleen, motiiveja on paljon pohdittu. Sikäli, kun niiden takana on pyrkimys palauttaa Venäjälle Neuvostoliiton aikojen suurvaltaidentiteetti, Putin jättäminen kättelemättä ja sijoittaminen nurkkaan ryhmäkuvassa tilannetta tuskin yksin korjaa. Jos ja kun näyttää siltä, että Venäjän talous sen rakenneongelmien ja pakotteiden johdosta päätyy taantumaan, ulkoisten uhkakuvien ja länsimaiden syyttäminen vaikeuksista ja sitä myötä myös tarve uhitteluun todennäköisesti tulee pikemminkin lisääntymään. Meidän Suomessakin on hyvä asennoitua niin, että Venäjän ja länsimaiden välien viilemiseen tuskin on tiedossa nopeaa käännettä parempaan.

Putinin mielenosoituksellinen kotiinlähtö Brisbanesta toi etäisesti mieleen neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin ulosmarssin toukokuussa 1960 Pariisissa pidetystä huippukokouksesta.  Neuvostoliitto oli ampunut alas amerikkalaisen U-2-vakoilukoneen syvällä omassa ilmatilassaan ja vaati Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerilta anteeksipyyntöä. Kun sitä ei tullut, Hruštšov lähti näyttävästi kesken kokousta kotimatkalle ja kylmä sota kääntyi jäätävämpään suuntaan.

Putinin ilmeinen haave on palauttaa Venäjälle Neuvostoliiton suurvalta-aseman mukanaan tuoma kansainvälinen kunnioitus. Brisbanen kokemukset jälleen osoittavat, että tätä lännen johtajat eivät hänelle aio suoda. Haaveeksi se jäänee myös nyky-Venäjän voimavaroilla. Venäjältä puuttuvat Neuvostoliiton jättimäiset asevoimat ja maailmanlaajuinen sosialististen maiden verkosto, joka myötäili Neuvostoliiton tekemisiä ja tarjosi sille sotilaallisia tukikohtia kaikilla mantereilla. Nyt Venäjän on tyydyttävä lähinnä lähettämään kaukotoimintalentokoneitaan kiertelemään ympäri maailmaa muistuttamaan huomattavasti pienempien ja monin paikoin vanhentuneiden asevoimiensa iskukyvystä.

Se, että miten länsimaiden tulisi reagoida Venäjän suurvaltahaaveisiin, on kysymys, johon ei ole yksinkertaista vastausta. Euroopan turvallisuus- ja yhteistyöjärjestön puitteissa voitaisiin yrittää käynnistää uutta Euroopan turvakokous prosessia, jossa Venäjän ja länsimaiden välien kärjistymistä pyrittäisiin hillitsemään, antamatta kuitenkaan periksi voimapolitiikalle. Helppoa tai mitenkään myönteiseltä lopputulokseltaan varmaa tämä ei tule olemaan, mutta parempi on yrittää, sillä Venäjän nykyisen ulkopolitiikan suunta ei todennäköisesti tule nopeasti muuttumaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Putin, Ukraina, Austria, Nato, kylmä sota,

Ruotsin Nato-kannalla on merkitystä Suomelle

Perjantai 17.10.2014 klo 22.14 - Ville

Suomessa ja Ruotsissa on maailman epävakauden lisääntyessä alkanut tänä vuonna aktiivinen keskustelu turvallisuuspolitiikasta. Ruotsin uusi Stefan Lövenin demarivetoinen hallitus ilmoitti nimittämisensä jälkeen, ettei Ruotsi tule tällä vaalikaudella hakemaan Naton jäsenyyttä ja totesi jatkoksi maansa haluvan tiivistää puolustusyhteistyötä Suomen kanssa. Tähän tarjoukseen on meillä syytä vastata myönteisesti.

Toisin kuin meidän kokoomuslainen pääministerimme Alexander Stubb kiirehti vakuuttamaan, Ruotsin kielteisellä Nato-kannalla on vaikutusta Suomeen. Koska kansamme enemmistö ei nykyisellään kannata Nato-jäsenyyttä, Naton ulkopuolella pysyvä Ruotsi on meille puolustusyhteistyössä luonteva kumppani.  Maidemme suhteet ovat mutkattomat ja gallup tutkimuksissa on ilmennyt, että sekä meillä Suomessa että Ruotsissa kansa suhtautuu yhteistyön lisäämiseen myönteisesti. Siitä, kuinka syvälle yhteistyötä - jopa turvatakuiden asteelle - Ruotsi on kansamme valmis viemään, on syytä ennakkoluuttomasti keskustella.

Suomen puolustuksen ensi vuosikymmenen suuria haasteita on merivoimien ja ilmavoiminen kaluston uusiminen, jonka toteuttamisessa yhteishankinnat Ruotsin kanssa ovat jo taloudenkin näkökulmasta viisaita. Molemmissa maissa on osaamista merivoimien alusten rakentamisessa. Pohdittaessa F-18 Hornet hävittäjien seuraajia Saabin JAS 39 Gripenin uuden sukupolven versio on hinta-laatusuhteeltaan erittäin mahdollinen vaihtoehto ilmavoimiemme uudeksi torjuntahävittäjäksi. Tässä projektissa olisi mahdollista tehdä läheistä yhteistyötä suomalaisen Patrian lentokoneteollisuuden kanssa.

Turvallisuuspoliittinen ympäristömme on tämän vuoden aikana muuttunut ja se vaatii myös Skandinaviassa uudelleen arviointia. Sen sijaan, että keskustellaan vaihtoehdoista joille ei nykyisellään löydy kansallista tukea, on viisautta kehittää yhteistyötä sen naapurivaltion kanssa, joka on ilmaissut valmiutta syventää yhteistyötä kanssamme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Ruotsi, puolustusyhteistyö, Nato, turvallisuuspolitiikka, demarit, Gripen, Hornet, Ilmavoimat

Pitääkö Suomessa nyt oikeasti pelätä sotaa?

Sunnuntai 23.3.2014 klo 21.43 - Ville

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että sodan pelosta on tullut jälleen suomalaisille osa todellisuutta. Sille kylmän ajan muistavalle sukupolvelle, johon itsekin kuulun, tämä ei ole uutta.   Aina 1980-luvun loppuun asti oli olemassa mahdollisuus, että kuka ties juuri nyt jompikumpi hampaisiin asti aseistautunut osapuoli tulkitsi vaikka vahingossa olevansa ydinasehyökkäyksen kohteena ja päätti vastata siihen kaikella arsenaalilla mitä löytyy. 

Kylmän sodan suurvaltakonfliktissa rauha perustui siihen, että kumpikaan osapuoli ei uskaltanut hyökätä, koska laski, että myös oma maa tuhoutuisi vastaiskussa. Maailmassa on ollut sitten kylmän sodan päättymisen monia sotia, mutta samalla tavoin ne eivät ole palauttaneet meidän maahamme pelkoa sotilaallisen konfliktin mahdollisuudesta. Siitä, että onko tälle pelolle nyt sen enempää tarvetta, voi olla monta mieltä.

Aivan kuten nyt Ukrainan kriisin osalta, kylmän sodan aikana Suomessa pohdittiin toistuvasti, että miten itärajan takana olevan suurvallan toimet toisilla ilmansuunnilla tulisi tulkita Suomessa. Vaikuttivatko ne jotenkin Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimukseen perustuvaan erityissuhteeseen vai jatkettiinko saman ”ystävyyden” hengessä, mikä oli alkanut syyskuussa 1944 välirauhan myötä.

Myötätunnon ohella Suomessa nousi vuoden 1956 Unkarin kansannousun tukahduttamisen ja vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksen aikana pelko siitä, että Neuvostoliitto saattaisi toimia samoin Suomen kanssa, jos se koki meidän liukuvan liiaksi länteen. Jopa Neuvostoliiton vuonna 1979 aloittamaAfganistanin miehitys nosti Suomessa huolen, että sama Afganistanin kanssa YYA-sopimuksen solminut maa saattaisi jonain päivänä soveltaa meidän YYA-sopimusta myös lähettämällä tänne pyytämättä sotilaallista ”apua”.  

Nyt Ukrainan kriisissä huolta herättää Venäjän soveltama Neuvostoliiton ajoilta tuttu arvaamaton ja kansainvälisistä laeista piittaamaton aggressiivinen toiminta rajanaapuriaan kohtaan. Suomen kannalta on kyse siitä, että onko Venäjä luotettava sopimuskumppani vai ei. Tätä joudutaan pohtiman esimerkiksi Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimahankkeen yhteydessä.

Mitkään merkit eivät viittaa siihen, että Suomeen kohdistuisi Venäjän suunnalta nyt mitenkään viime vuosia suurempaa sotilaallista uhkaa. Se, että mihin suuntaan tapahtumat Ukrainassa seuraavaksi kulkevat tulee tietenkin vaikuttamaan arvioomme Venäjästä rajamaana. Jos Itä-Ukrainan valtaamiseksi aloitetaan täysmittainen sotilaallinen hyökkäys, tämä tietenkin lisää meillä huolta turvallisuudestamme.  

Turvallisuuspolitikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä

Ukrainan kriisin yhteydessä on korostunut Suomen pitkäjänteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkitys. Suomi on pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin ilmansuuntiin, olemme EU:n kautta vahvasti integroituneet osaksi Länsi-Eurooppaa, mutta kuitenkin puheväleissä myös Venäjän kanssa.

Kylmän sodan päättymisestä huolimatta Suomi on myös ylläpitänyt itsenäistä puolustuskykyä yleisen asevelvollisuuden ja armeijan kaluston jatkuvan modernisoinnin kautta. Pienen maan kohdalla määrärahat ovat rajalliset.  Puolustuskyvyn tavoite, eli muodostaa pelote, jotta tänne ei kannata ilman vakavia seurauksia tulla mistään ilmansuunnasta, jotakuinkin täyttyy, jos armeijan rahoitus pidetään nykyisellä tasolla  

Tulisiko Suomen harkita liittoutumista?

Ukrainan kriisin etenemistä ja kehitystä lähialueillamme on syytä tarkoin seuratta, mutta juuri nyt näen, ettei Nato-jäsenyyden hakeminen ole Suomen kannalta hyvä vaihtoehto. Ensinnäkin jäsenyys edellyttäisi kansamme enemmistön vankkaa tukea, mitä ei mielipidemittausten mukaan ole. Toiseksi Suomen jäsenyyshakemus saattaisi entisestään kärjistää jännitystä Euroopassa sekä merkittävästi vaikeuttaa ulkomaankauppaa ja kaikkea kanssakäymistämme Venäjän kanssa.  Naton kohdalla on hyvä muistaa myös, että jäsenyys saattaisi vetää meidät mukaan osaksi konflikteihin, josta haluamme pysyä ulkopuolella.

Sen sijaan puolustusyhteistyön merkittävää tiivistämistä samankaltaisia turvallispoliittisia ratkaisuja tehneen Ruotsin kanssa voimme hyvin harkita. Tänään julkaistun Ylen tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat jopa puolustusliittoon Ruotsin kanssa huomattavan myönteisesti. Voimme myös luottaa siihen, että vakaa ulkopolitiikka on merkittävä itseisarvo epävarmassa maailmassa.   

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Venäjä, Ukraina, Nato, turvallisuuspolitiikka, puolustusvoimat