AfD:n voitto ei ole tavallinen protesti - Saksan historian pitää herättää Eurooppaa

Maanantai 7.9.2026 klo 12.37 - Ville

AfD:n vaalimenestys Saksassa Saksi-Anhaltin osavaltiovaltiovaaleissa on isompi asia kuin paikallisvaalit jossain muualla Euroopassa. Kyse ei ole vain tyytymättömien kansalaisten protestista tai maahanmuuttokeskustelusta. Kyse on puolueesta, jonka riveissä on toistuvasti nähty demokratian, vähemmistöjen oikeuksien ja Saksan historian ikävimpien  tapahtumien vähättelyä. Siksi AfD:n nousu ansaitsee vakavamman tarkastelun kuin mitä tavanomaiset vaalitulokset yleensä edellyttävät.

Historia ei koskaan toista itseään sellaisenaan. Silti Saksan tapauksessa historiaa ei voi sivuuttaa. Demokratian romahdus 1930-luvulla ei tapahtunut yhdessä yössä. Se alkoi luottamuksen rapautumisesta, taloudellisesta epävarmuudesta, yhteiskunnan polarisaatiosta ja siitä, että yhä useammat ihmiset alkoivat pitää demokratian normeja toissijaisina omien huoliensa rinnalla.

AfD ei ole kansallissosialistinen puolue, eikä nykyinen Saksa ole Weimarin tasavalta. Tästä huolimatta puolueen menestyksessä on elementtejä, joiden pitäisi huolestuttaa demokratian tulevaisuudesta huolta kantavia. Erityisen arveluttavaa on pyrkimys jakaa kansalaisia "aitoihin" ja "ei-aitoihin" saksalaisiin sekä näkemys, jonka mukaan riippumattomat instituutiot, media tai tuomioistuimet muodostavat kansan tahdon vastaisen esteen.

Juuri tällainen ajattelu on liberaalien demokratioiden suurin uhka. Demokratia ei tarkoita vain enemmistön valtaa. Se tarkoittaa myös vähemmistöjen suojaa, vallan rajoittamista ja oikeusvaltion kunnioittamista. Kun nämä periaatteet asetetaan kyseenalaisiksi, kyse ei ole enää normaalista poliittisesta erimielisyydestä.

AfD:n kannatusta ei kuitenkaan voida torjua pelkällä moraalisella paheksunnalla. Liian usein puolueen äänestäjät on leimattu tietämättömiksi tai epädemokraattisiksi. Monet äänestäjät ovat aidosti huolissaan maahanmuutosta, turvallisuudesta, energiapolitiikasta ja elinkustannuksista. Yhteiskunnallisia ongelmia ei voida ratkaista julistamalla ne epäkelvoiksi puheenaiheiksi.

Mutta yhtä suuri virhe olisi normalisoida AfD:tä ikään kuin kyseessä olisi mikä tahansa konservatiivinen puolue. Demokratian puolustaminen edellyttää kykyä tehdä ero perusteltujen yhteiskunnallisten huolten ja niitä hyödyntävän populistisen politiikan välillä.

Mitä Saksan ja Euroopan pitäisi tehdä nyt?

Ensinnäkin demokraattisten puolueiden on tarjottava uskottavia ratkaisuja niihin ongelmiin, joista AfD ammentaa kannatuksensa. Toiseksi oikeusvaltiota ja riippumattomia instituutioita on puolustettava lujasti. Kolmanneksi kansalaisten historiallista ymmärrystä on vahvistettava. Menneisyyden kauhuja ei pidä käyttää poliittisena lyömäaseena, mutta niitä ei myöskään saa unohtaa. Maltillisten poliittisten voimien on kyettävä tekemään nykyistä paljon paremmin yhteistyötä ja ylittämään blogirajoja.

AfD:n voitto ei vielä merkitse Saksan demokratian kriisiä. Se on kuitenkin varoitusmerkki. Historian opetus ei ole, että jokainen populistinen liike johtaa katastrofiin. Opetus on, että demokratiaa ei pidä koskaan pitää itsestäänselvyytenä. Saksan historia velvoittaa eurooppalaisia ottamaan tällaiset merkit vakavasti ennen kuin demokratian perusta alkaa murentua.

Arkkitehti Viljo Revellin puisto Vuosaareen.

Keskiviikko 4.3.2026 klo 9.26 - Ville

Kaupunkiympäristölautakunta päätti eilen valtuustoaloitteeni pohjalta nimetä Keski-Vuosaaressa sijaitsevan metsäsaarekkeen alueelle useita asuintaloja suunnitelleen kansainvälisesti tunnetun arkkitehdin Viljo Revellin (1910–1964) mukaan. Olen valtuustossa tehnyt aloitteita isoista ja pienemmistä asioista. Ehdotus nimeämisestä tuli Vuosaaren asukkaalta ja lähdin sitä mielelläni edistämään, koska paikallishistorian tuntemus on tärkeä osa kaupunginosien identiteettiä. Päätös perusteluinen linkistä: https://paatokset.hel.fi/fi/asia/hel-2025-014891?paatos=3177d2d9-778b-c280-844d-9caeb9a00000

Elämme nyt historian käännekohdassa

Sunnuntai 3.4.2022 klo 13.02 - Ville

Historiassa on ajoittain suuria käännekohtia, jossa yksittäisestä merkittävästä tapahtumasta muodostuu vedenjakajana toimiva käännekohta. Tällainen tapahtuma oli Venäjän helmikuun lopussa aloittama hyökkäys Ukrainaan. Tällä sodalla on ollut hyvin merkittäviä vaikutuksia Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittiseen asemaan ja maassamme käydään aktiivista keskustelua siitä, miten asemaamme tässä tilanteessa tulisi vahvistaa.

Itse en ole aiemmin kuulunut Suomen Nato-jäsenyyden äänekkäimpiin kannattajiin, mutta en myöskään sen vastustajiin. Olen ajatellut moneen muun tavoin, että pärjäämme valitsemallamme tiellä vahvalla itsenäisellä puolustuksella, kehittämällä yhteistyötä muiden länsimaiden kanssa, Nato-optiolla ja valtiojohdon puheväleillä Venäjän johdon kanssa. Nyt olemme tilanteessa, että tämä paketti ei enää riitä.

Venäjä ei ole tällä hetkellä on sääntöpohjaisen kansainvälisen järjestelmän jäsen, vaan kaupunkeja pommittava ja sotarikoksia siviileitä vastaan Ukrainassa tekevä valtio. Venäjä on myös hyökkäämällä Ukrainaan heiluttanut Europaapan turvallisuusjärjestelmän tavalla, joka vaatii Suomea kaikilla tavoilla vahvistamaan omaan turvallisuuttaan.

Me emme myöskään tiedä miten tilanne tästä kehittyy. Venäjän edes nykyisen kaltainen yhteiskunnallinen vakaus ei ole pitkällä tähtäimellä mitenkään selviö, kun maan talous alkaa kunnolla yskiä sodan ja sen takia maalle syystä pakotteiden takia. 1990-luvun alusta tästä on jotain kokemusta. Tällä kertaa asiat voivat mennä huonommin, sillä toisin kuin nyt Neuvostoliitosta syntynyt uusi Venäjä oli väleissä muun maailman kanssa ja sitä pyrittiin monella tavoin tukemaan - sittemmin epäonnistuneessa - kehityksessä kohti demokratiaa.

Tämä kaikki edellä mainittu epävarmuus tarkoittaa oman puolustuskykymme vahvistamista, sotilaallisen yhteistyön tiivistämistä Ruotsin, Yhdysvaltojen ja muiden länsimaiden kanssa. Jos tilanteesta parhaiten informoitu valtiojohtomme näkee, että Suomen turvallisuuden vahvistaminen edellyttää liittymistä Natoon, niin silloin tätä tietä on nyt kuljettava. Uskon, että tasavallan presidentillä, hallituksella ja eduskunnalla on suomalaisten suuren enemmistö tuki toimia nopeastikin tavalla, joka parhaiten vahvistaa turvallisuuttamme.

Suomen turvallisuuspoliittisissa valinoissa meitä kaikki varmasti huolestuttaa Venäjän mahdolliset jyrkätkin reaktiot. Se, että ei tehtäisi mitään olisi tässä tilanteessa kuitenkin suurempi uhka kuin se, että otamme määrätietoisia ja rohkeita askeleita turvallisuutemme vahvistamiseksi. Mikään ratkaisu ei varmasti ole pelkästään hyvä tai huono. Emme tarkkaan tiedä lähikuukaudet tuovat tullessaan meillä ja maailmalla. Kaiken tärkeintä on, että tänä aikana kansamme on sisäisesti mahdollisimman yhtenäinen ja on valmis kohtaamaan mitä historiallinen käännekohta, jota juuri todennäköisesti, nyt elämme tuo tullessaan.

Kirjoitus Uuden Suomen puheenvuorossa 3.4.2022

Itähaaran kunnostaminen on paras ratkaisu Vanhankaupungin koskelle

Sunnuntai 8.1.2017 klo 12.58 - Ville

Vanhankaupunginkosken padon tulevaisuutta koskeva kaupunkipoliittinen väittely lienee niitä teemoja, joissa konsensuksen saavuttaminen on vaikeaa. Historia-alan dosenttina ymmärrän hyvin niitä, jotka suhtautuvat kriittisesti 1800-luvun lopun ainutlaatuiseen teollisuusmiljööseen kajoamiseen.

Dosentti Tapio Bergholm perusteli hyvin Helsingin Sanomissa alkuvuodesta ilmestyneessä mielipidekirjoituksessaan kokonaisuuden merkitystä kaupunkimme ja maamme historialle.  Olen Bergholmin kanssa samaa mieltä siitä, että Helsingin vanhimman vuodelta 1876 peräisin oleva voimalaitoksen ja teollisuushistoriallisesti arvokkaan vesivoimalamuseon hävittäminen olisi vakava virhe. Se, että vain pato purettaisiin ja rakennukset jätettäisiin rikkoisi suojellun kokonaisuuden. Hyötykäytössä olevia toimivia vastaavia 1800-luvun lopun historiallisia muistomerkkejä ei Suomessa ole monta.

Tänä historiattomana aikana meidän pitää säilyttää menneiden aikojen muistomerkkejä jälkipolville. Tietenkin myös luonto-arvot ovat tärkeitä ja ne voidaan myös alueen tulevaisuuden kehittämisessä huomioida. Paras vaihtoehto sekä luonnon että historian kannalta on se, että kosken itähaara kunnostetaan mahdollisimman monen kalalajin nousuun sopivaksi muokkaamalla uoman muotoa ja pohjaa. Myös kalatietä voidaan pidentää ja rajoittaa voimalaitoksen käyttöä lohikalojen ja ankeriaiden vaellusaikoina.