Puolustusyhteistyössä konkreettialla on merkitystä

Tiistai 24.3.2015 klo 16.07 - Ville

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventäminen on ollut viime vuoden aikana keskustelunaiheena molemmin puolin Pohjanlahtea. Tulevaisuutta pohtiessa on hyvä suunnata katse myös menneisyyteen ja arvioida, että miltä keskustelu sen valossa näyttää. Suomen ja Ruotsin suhteiden kivijalka on se historiallinen tosia, että lähes 700 vuoden ajan olimme yhtä ja samaa valtakuntaa.

Maidemme valtioyhteys katkasi reilu 200 vuotta sitten, kun Suomi liitettiin tappiollisen sodan seurauksena reiluksi sadaksi vuodeksi Venäjän keisarikuntaan. Historian siipien havinaa oli ilmassa lokakuun alussa 1809, kun Ruotsin armeijan viimeiset suomalaiset joukot pitivät katselmuksen Uumajan kirkon edessä. Kenraalimajuri von Döbeln piti kotiin lähdössä oleville suomalaisille puheen, josta päätelleen hän tavoitti hetken historiallisen painoarvon: ”Kun tulette takaisin synnyinseuduillenne, niin ilmoittakaa siellä Ruotsin kansan kiitollisuus kansaanne kohtaan. Te palaatte kulunein vaattein, katkotuin ja läpiammutuin jäsenin, mutta te viette mukananne rehellisen soturisielun näkyvän kaunistuksen. Ruotsalaisen emämaan vihollisia teistä ei koskaan voi tulla, siitä minä olen varma; mutta pysykää kaikkina aikoina sen ystävinä.

”Von Döbelnin toivomus toteutui. Suomen ja Ruotsin välillä ei ole sodittu valtionyhteyden katkeamisen jälkeenkään. Vakavin kriisi koettiin pian Suomen itsenäistymisen jälkeen, kun maat kiistelivät Ahvenanmaan asemasta. Kansainliitto ratkaisi saariryhmän omistussuhteen vuonna 1921 Suomen hyväksi. 1930-luvulla maat suunnittelivat salaista sotilasyhteistyötä, joka tosin maailmansodan myötä tarjosi Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Suomelle ja Saksaa pelänneelle Ruotsille vähän konkreettista turvaa. Ruotsi piti kiinni puolueettomuudesta, mutta lähetti talvisotaan 8000 vapaaehtoista. Kylmän sodan aikana YYA-Suomi teki salaista sotilasyhteistyötä länsinaapurinsa kanssa.

Viimeiset kymmen vuotta yhteistyötä on ollut avointa ja sitä on vauhdittanut molempien maiden puolustusbudjettien tiukentuminen. Viimeisen vuoden aikana dialogia on motivoinut Ukrainan kriisin myötä kiristynyt Europan turvallisuustilanne. Naapureilla on paljon yhteisiä intressejä puolustuksen saralla. Suomen vahvuudet ovat maavoimissa, kun taas Ruotsilla on iskukykyisempi laivasto ja ilmavoimat. Suomi ja Ruotsi ovat molemmat sotilasliitto Naton ulkopuolisia maita. Ruotsin nykyinen hallitus on linjannut, ettei jäsenyyttä haeta. Meillä puolueiden enemmistö suhtautuu jäsenyyteen varautuneesti.

Puolustusyhteistyötä tiivistämiseen asennoidutaan molemmin puolin Pohjanlahtea myönteisesti. Vaikka rauhanaikainen yhteistyö on myönteinen asia, puolustuskyvyn perimmäinen tarkoitus on muodostaa potentiaaliselle hyökkääjälle kynnys, joka auttaa yhdessä ulkopolitiikan kanssa pitämään maan sotilaallisten konfliktien ulkopuolella. Sekä Suomen että Ruotsin puolustuskyvyn lisäämiseksi olisi siksi tärkeätä avoimesti keskustella siitä, kuinka syvälle kriisinaikaista yhteistyövalmiutta halutaan lisätä.  Kriisiaikaan varautuminen tarkoittaa muutakin kuin armeijan varustelemista.  Nykyaikainen jo pelkästään sähkönsaannista riippuvainen yhteiskuntamme on kriisioloissa haavoittuva. Myös huoltovarmuuden ylläpitämisessä ja vakaviin luonnononnettomuuksiin varautumisessa naapurimaiden yhteistyötä on siksi viisasta kehittää

Kolumni Demokraatti -lehdessä 24.3.2015. 

Maanpuolustuskurssilla oppii arjenkin arvostamista

Perjantai 6.2.2015 klo 21.02 - Ville

Viiden kurssipäivän aikana käsiteltiin Suomen turvallisuuspolitiikan kokonaisuutta sekä niin puolustusvoimien, pelastusviranomaisten, terveydenhuollon, sivistystoimen ym. toimialojen varautumista poikkeusoloihin. Luentojen ja ryhmätöiden ohella kurssin ohjelmaan kuuluvat tutustumiskäynnit Kaartin jääkärirykmenttiin Santahaminassa sekä Helsingin pelastuslaitoksen Kallion paloasemalle. Kurssin realistisen oloisessa harjoitusskenaariossa sijaistin pari päivää Aluehallintoviraston ylijohtajaa.   Harjoitukseen oli ylimäärisine uutislähetyksineen varsin helppo eläytyä nykyisen monin tavoin jännittyneen maailmantilanteen keskellä.

Turvallisuuspoliittinen keskustelu on meillä tällä hetkellä ehkä hieman liaksi keskittynyt vain sotilaalliseen varautumiseen, kun tulisi laajemmin pohtia sitä, että mikä on maamme kokonaiskestokyky mahdollisessa kriisitilanteessa. Miten huoltovarmuutta voidaan lisätä ja miten erityisesti nykyisen vahvan sähköriippuvuuden aikana kestokykyämme voitaisiin vahvistaa tilanteessa, jossa energian saanti vaikeutuu.   

Viikko erinäisten skenaarioiden äärellä siitä, miten asiat voisivat pahimmillaan mennä huonosti, saa toki myös arvostamaan sitä, miten varsin hyvin monet asiat haasteista huolimatta arjessa sujuvat maassamme päivästä toiseen. 

Maanpuolustuskursseja on Suomessa järjestetty 1960-luvun alusta. Ajoittain erityisesti valtakunnallisia kursseja on kritisoitu puolustusvoimien lobbausorganisaatioksi. Ehkä osittain näinkin. Kuitenkin se, että niin siviilejä kuin sotilaitakin kootaan samoihin luentosaleihin pohtimaan poikkeusoloihin varautumista, on tunnusomaisesti suomalainen tapa varautua huolehtimaan maastamme myös poikkeusoloissa, oli kyseessä sitten sotilaallinen konflikti tai vakava luonnonkatastrofi. Näin ollen on toivottava, että erityisesti näitä paikallistason vaikuttajia kouluttavia alueellisia kursseja voitaisiin jatkossa lisätä.

Turvallisuuspolitiikassa tarvitaan jatkumoa ja kykyä sopeutua muutokseen

Lauantai 20.12.2014 klo 16.57 - Villle

Vuosi sitten joulun alla maailma Suomen ympärillä näytti päällisin puolin varsin toisenlaisesta kuin miten sen tänään näemme. Ukraina oli vielä valtio, jonka pitkään jatkuneisiin talousongelmiin emme kiinnittäneet erityistä huomiota. Syyrian verinen sisällissota jatkui jo toista vuotta, mutta ei suoraan heijastunut Suomeen. Ukrainan myötä epävarmuus on tullut niin lähelle, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskustelun teemat ovat nyt hyvin erilaisia kuin joulukuussa 2013.

Armeijan entisten saarien virkistyskäytölle selkeät suuntaviivat

Tiistai 7.10.2014 klo 16.02 - Ville

Puolustusvoimat on viime vuosina luopunut tai luopumassa useista Helsingin edustalla sijaitsevista sotilassaarista. Näiden alueiden saamista kaupungin virkistys-, matkailu- ja jopa asumiskäyttöön on toivottu vuosikaudet. Armeija lähtee Isosaaresta ja sen vieressä olevasta Kuivasaaresta vielä kuluvana vuotena.  Kuninkaansaarta ja Vallisaarta siivotaan parhaillaan avattavaksi yleisölle. Vaikka armeija vetäytyy, Senaatti-kiinteistöjen ja Metsähallituksen jatkosuunnitelmat näille sekä luontoarvoiltaan että historialtaan arvokkaille saarille ovat pitkälti auki.  

Puolustusvoimat eivät vetäydy Helsingin edustan ulkosaarilta vain karsiakseen menoja ja tarjotakseen helsinkiläisille uusia ulkoilualueita. Aseteknologian kehitys on viimevuosikymmenien kuluessa johtanut siihen, ettei linnoitettuja asemia saaristossa enää pidetä pääkaupungin puolustukselle välttämättöminä. Rannikkoa voidaan puolustaa liikuteltavilla ohjuksilla ja pyörien päällä kulkevilla kanuunoilla. Linnakkeista on luovuttu myös siksi, että niitä on vaikea kätkeä tiedustelulta ja siksi ne ovat täsmäaseiden aikana tositilanteessa vastustajalle helppoja maaleja.  Kasarmien sulkemisesta huolimatta saariin jää edelleen armeijan miehittämättömiä asemia. 

Muuttolaatikot täyttyvät Isosaaressa

Santahaminasta neljän kilometrin päässä sijaitsevassa 76-hehtaarisessa Isosaaressa on pakattu tämä kesä armeijan tavaroita muuttolaatikoihin.  Saaren linnoittaminen aloitettiin vuonna 1913 osana venäläisten Pietarin suojaksi rakentamaa Pietari Suuren merilinnoitusta. Sisällissodan jälkeen saaressa oli vankileiri, jolla kuoli teloituksiin, tauteihin ja aliravitsemukseen arviolta 350 punakaartilaista ja venäläistä sotilasta. Vainajat kuljettiin pääosin haudattavaksi Santahaminaan. 

Toisen maailmansodan aikana Isosaari oli tärkeä osa etelärannikon meripuolustusta. Sodan jälkeen se tuli tutuksi monelle rannikkotykistön varusmiehelle palveluspaikkana, josta Helsingin näki, mutta jonne pääsi vain lomilla. Varusmiesten koulutus siirtyi jo parivuotta sitten Upinniemeen. Isosaareen jää tämän vuoden jälkeen yhä miehittämätön valvonta-asema sekä tykkipatteri.  Suurin osa saaresta on siis teoriassa ensi vuonna vapaa uuteen käyttöön.  Siitä, että mitä käytön tulisi olla, on erilaisia näkemyksiä. Saareen on kaavailtu esimerkiksi luontopolkuja ja öljyntorjunta-asemaa.  Helsingin Vihreät ovat ehdottaneet sinne tuulivoimalaa.  

Isosaarta pidemmälle armeijan muutossa on tänä kesänä päästy Suomenlinnan päälaiturin kupeessa sijaitsevalla pienellä Lonnan saarella. Vuodesta 1880 vuoteen 1933 Lonna toimi merimiinojen varastona.  Jatkosodan viimeisenä kesänä 1944 saarella aloitti laivojen magneettisuuden poistoon tarkoitettu asema, jonka museoidut laitteet on nyt vierailijoiden nähtävissä. Aina 1950-luvun alkuun toimineen aseman tehtävä oli tehdä raivausalukset immuuneiksi magneettimiinoille. Miinojen raivaus oli valtava urakka, sillä Suomen lähivesille oli kylvetty sodan aikana tuhansia merimiinoja.  

Puolustusvoimat lähti Lonnalta jo 15 vuotta sitten. Vasta tämän vuoden toukokuussa saarelle alkoi lauttaliikenne ja siellä avattiin ravintola. Aivan näin pitkää siirtymäkautta ei muissa saarissa toivota, vaikka sähköttömän ja rapistuneen Lonnan saaminen vierailukuntoon ottikin aikansa.  Työtä Lonnan kunnostamisessa riittää edelleen. Saarelle avatun ravintolan korkea hintataso on herättänyt sosiaalisessa mediassa keskustelua siitä, miten kaikille kaupunkilaisille avoimen retkeilysaaren konsepti nyt toteutuu Lonnalla.

Arvokkaiden saarten tulevaisuudelle selkeät suuntaviivat

Helsingin edustan suljetuilla saarilla on säilynyt Suomen oloissa ainutlaatuinen luonto, jonka suojelusta on kannettava huolta, kun pohditaan alueiden tulevaa käyttöä.  Tämän vuoksi saarilta löytyy monia harvinaisia kasvi-, lintu- ja perhoslajeja.  Helsingin edustan historiallisten sotilassaarien asteittainen vapautuminen sotilaskäytöstä on ollut vuosikaudet tiedossa, mutta siitä huolimatta selkeät suunnitelmat niiden tulevasta käytöstä puuttuvat. Hyvin opastettuna, riittävillä palveluilla varustettuina ja toimivien vesiliikenne yhteyksien päässä saaret tarjoavat hyvä mahdollisuuden kehittää Helsingin saaristomatkailua. Näitä saaria kannattaa tulla katsomaan kauempaakin.  Helsingin kaupungin tulisi yhteistyössä Metsähallituksen ja Senaatti-kiinteistöjen kanssa laatia kokonaissuunnitelma siitä, miten näitä historialtaan ja luontoarvoiltaan arvokkaita saaria tullaan jatkossa kehittämään.   

Pitääkö Suomessa nyt oikeasti pelätä sotaa?

Sunnuntai 23.3.2014 klo 21.43 - Ville

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että sodan pelosta on tullut jälleen suomalaisille osa todellisuutta. Sille kylmän ajan muistavalle sukupolvelle, johon itsekin kuulun, tämä ei ole uutta.   Aina 1980-luvun loppuun asti oli olemassa mahdollisuus, että kuka ties juuri nyt jompikumpi hampaisiin asti aseistautunut osapuoli tulkitsi vaikka vahingossa olevansa ydinasehyökkäyksen kohteena ja päätti vastata siihen kaikella arsenaalilla mitä löytyy. 

Kylmän sodan suurvaltakonfliktissa rauha perustui siihen, että kumpikaan osapuoli ei uskaltanut hyökätä, koska laski, että myös oma maa tuhoutuisi vastaiskussa. Maailmassa on ollut sitten kylmän sodan päättymisen monia sotia, mutta samalla tavoin ne eivät ole palauttaneet meidän maahamme pelkoa sotilaallisen konfliktin mahdollisuudesta. Siitä, että onko tälle pelolle nyt sen enempää tarvetta, voi olla monta mieltä.

Aivan kuten nyt Ukrainan kriisin osalta, kylmän sodan aikana Suomessa pohdittiin toistuvasti, että miten itärajan takana olevan suurvallan toimet toisilla ilmansuunnilla tulisi tulkita Suomessa. Vaikuttivatko ne jotenkin Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimukseen perustuvaan erityissuhteeseen vai jatkettiinko saman ”ystävyyden” hengessä, mikä oli alkanut syyskuussa 1944 välirauhan myötä.

Myötätunnon ohella Suomessa nousi vuoden 1956 Unkarin kansannousun tukahduttamisen ja vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksen aikana pelko siitä, että Neuvostoliitto saattaisi toimia samoin Suomen kanssa, jos se koki meidän liukuvan liiaksi länteen. Jopa Neuvostoliiton vuonna 1979 aloittamaAfganistanin miehitys nosti Suomessa huolen, että sama Afganistanin kanssa YYA-sopimuksen solminut maa saattaisi jonain päivänä soveltaa meidän YYA-sopimusta myös lähettämällä tänne pyytämättä sotilaallista ”apua”.  

Nyt Ukrainan kriisissä huolta herättää Venäjän soveltama Neuvostoliiton ajoilta tuttu arvaamaton ja kansainvälisistä laeista piittaamaton aggressiivinen toiminta rajanaapuriaan kohtaan. Suomen kannalta on kyse siitä, että onko Venäjä luotettava sopimuskumppani vai ei. Tätä joudutaan pohtiman esimerkiksi Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimahankkeen yhteydessä.

Mitkään merkit eivät viittaa siihen, että Suomeen kohdistuisi Venäjän suunnalta nyt mitenkään viime vuosia suurempaa sotilaallista uhkaa. Se, että mihin suuntaan tapahtumat Ukrainassa seuraavaksi kulkevat tulee tietenkin vaikuttamaan arvioomme Venäjästä rajamaana. Jos Itä-Ukrainan valtaamiseksi aloitetaan täysmittainen sotilaallinen hyökkäys, tämä tietenkin lisää meillä huolta turvallisuudestamme.  

Turvallisuuspolitikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä

Ukrainan kriisin yhteydessä on korostunut Suomen pitkäjänteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkitys. Suomi on pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin ilmansuuntiin, olemme EU:n kautta vahvasti integroituneet osaksi Länsi-Eurooppaa, mutta kuitenkin puheväleissä myös Venäjän kanssa.

Kylmän sodan päättymisestä huolimatta Suomi on myös ylläpitänyt itsenäistä puolustuskykyä yleisen asevelvollisuuden ja armeijan kaluston jatkuvan modernisoinnin kautta. Pienen maan kohdalla määrärahat ovat rajalliset.  Puolustuskyvyn tavoite, eli muodostaa pelote, jotta tänne ei kannata ilman vakavia seurauksia tulla mistään ilmansuunnasta, jotakuinkin täyttyy, jos armeijan rahoitus pidetään nykyisellä tasolla  

Tulisiko Suomen harkita liittoutumista?

Ukrainan kriisin etenemistä ja kehitystä lähialueillamme on syytä tarkoin seuratta, mutta juuri nyt näen, ettei Nato-jäsenyyden hakeminen ole Suomen kannalta hyvä vaihtoehto. Ensinnäkin jäsenyys edellyttäisi kansamme enemmistön vankkaa tukea, mitä ei mielipidemittausten mukaan ole. Toiseksi Suomen jäsenyyshakemus saattaisi entisestään kärjistää jännitystä Euroopassa sekä merkittävästi vaikeuttaa ulkomaankauppaa ja kaikkea kanssakäymistämme Venäjän kanssa.  Naton kohdalla on hyvä muistaa myös, että jäsenyys saattaisi vetää meidät mukaan osaksi konflikteihin, josta haluamme pysyä ulkopuolella.

Sen sijaan puolustusyhteistyön merkittävää tiivistämistä samankaltaisia turvallispoliittisia ratkaisuja tehneen Ruotsin kanssa voimme hyvin harkita. Tänään julkaistun Ylen tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat jopa puolustusliittoon Ruotsin kanssa huomattavan myönteisesti. Voimme myös luottaa siihen, että vakaa ulkopolitiikka on merkittävä itseisarvo epävarmassa maailmassa.