Kreikassa on puntarissa EU:n tulevaisuus

Keskiviikko 15.7.2015 klo 18:53 - Ville

Kreikan kohtalon kujanjuoksua on seurattu Euroopassa nyt jo usean vuoden ajan ilman, että monista ratkaisevista kokouksista huolimatta loppua näkyisi. Historian vaiheisiin työnsä puolesta perehtyneen mielessä näinä päivinä on pohtinut Euroopan aikaisempia kriisivaiheita ja sitä miten niistä on selvitty. Maanosallamme on sotaisa historia ja sen kehityksen kääntämiseksi perustettiin vuonna 1952 Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, joka tunnetaan EU:n edeltäjänä.

Kylmän sodan aikana Eurooppa oli Yhdysvaltojen johtaman länsi-blogin ja Neuvostoliiton johtaman itä-blogin vastakkainasettelun näyttämö. Yhdysvaltojen rooli Länsi-Eurooppaa Nato-yhteistyön kautta ohjaavana voimana oli tuolloin, kuten ensimmäisen ja toisen maailmansodankin aikana, keskeinen. Euroopan olisi toivonut kylmän sodan päättymisen jälkeen kykenevän hoitamaan asiansa ilman ulkopuolisten ohjausta, mutta varsin huonolta tilanne nyt näyttää. Tilanteessa on ikävällä tavalla hieman samoja piirteitä, kun maailmansotien välisenä aikana. Talous sakkaa useassa maassa, työttömyys lisääntyy ja Eurooppa on ajautumassa jälleen kerran kansanvaltioiden kilpailusta johtuvien ristiriitojen tielle.  
On selvää, kuten on todettu moneen kertaan, että Kreikan ottaminen virheellisillä tiedoilla Euron jäseneksi vuonna 2002 oli vakava virhe, jonka seurauksien kanssa edelleen elämme. Ylipäätänsä voidaan kysyä, että kuinka hyvin rahaliitto, jossa on mukana osa EU-maista ilman yhteistä talouspolitiikka tai liittovaltiota voi toimia?

Yhdysvaltojen kohdalla juuri liittovaltiosta johtuen yhteinen valuutta on osavaltioiden varsin merkittävästä lainsäädännöllisestä autonomiasta huolimatta toiminut kohtuullisen hyvin. Kriisin keskellä elävän EU:n  kohdalla halukkuutta liittovaltioon tuskin on lähivuosina näköpiirissä. Pikemminkin esimerkiksi Britannian tuleva kansaäänestys EU-jäsenyydestä kertoo toisenlaisista haluista. EU:n vaihtoehdot on joko nykytilan säilyttämisen tai disintegraation tiet.

Suomi on politiikkojemme kovista puheista huolimatta EU:ssa Saksaan ja muihin suurin maihin verrattuna statistin roolissa. Meillä on pienenä viennistä riippuvaisena maana enemmän menettävää, jos unioni alkaa vähitellen hajota.   Suomen on jatkuvasti seurattava tilanteen kehittymistä ja pyrittävä omalla toiminnallaan aikaansaamaan EU:ssa kestäviä ratkaisuja. Se, että haavoja pidetään vuosikausia Kreikan kriisin tavoin auki, ei ole kenenkään etu. Siinä, että miten Kreikan tilanne nyt onnistutaan vakauttamaan, on kyse EU:n uskottavuudesta ja koko unionin tulevaisuudesta. Suomella on tässä paljon muutakin kuin rahaa pelissä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreikka, EU, Suomi, Yhdysvallat, eurokriisi, talouspolitikka

Ollako vai eikö olla Euroopassa?

Perjantai 20.7.2012 - Ville

Eduskunta hyväksyi tiukan keskustelun ja hallitus vastaan oppositio äänestyksen jälkeen Espanjan lainaohjelman. Perussuomalaisten tiukka vastustus ei varmasti yllättänyt ketään. Keskustan Eurooppa-linjan muutosta oppositioon siirtymisen jälkeen sen sijaan on edelleen vaikea hahmottaa. Päätös ei varmasti ollut kenellekään sen tekijälle mieluinen eikä helppo. Yksi vaikea päätös on takana, mutta on todennäköistä, että Euroopan talouskriisi tuo taas ennen pitkää uusia tummia pilviä meidänkin taivaalle. Pienikin hengähdystauko olisi hyvä käyttää siihen, että alettaisiin käydä nykyistä aktiivisempaa keskustelua siitä mikä ylipäätänsä on ollut ja on Suomen suhde Eurooppaan.

Keskustelu on tarpeen, sillä juurikaan liottelematta voi sanoa, että Suomen kohtalon on koko tunnetun historian määritellyt suhde Eurooppaan. Se, että meillä on edes nykyisessä määrin itsellämme mahdollisuuksia vaikuttaa valintoihimme tässä kokonaisuudessa, on historian pitkässä linjassa varsin uutta. Usein aiemmin päätökset puolestamme on tehty pöydissä, missä meidän edustajamme eivät ole olleet läsnä ja tiedot ratkaisuista on kulkeutuneet tänne milloin diplomaattipostissa milloin vieraan sotajoukon muodossa.

Vapaus osallistua ylikansalliseen päätöksentekoon ei ole ollut edes itsenäiselle Suomelle itsestäänselvyys. Kahdessa vuosikymmenessä varsin monilta on ilmeisen hyvin unohtunut se, että koko kylmän sodan ajan Suomen ulkopolitiikkaa ohjasi tasapainoilu länsi-integraation ja YYA-sopimuksen välillä. Läntiseen talousyhteistyöhön ei vapaasti osallistuttu, vaikka haluakin olisi ollut.

Heti sodan jälkeen Suomi olisi halunnut ottaa vastaan Yhdysvaltojen Euroopan jälleenrakentamiseen tarjoamaa Marshall-apua, mutta tämä ei käynyt Moskovalle, jota kautta Suomen Eurooppa suhteet aina kylmän sodan päättymisen kulkivat. Taitavasti luovien Suomen oli mahdollista turvata elintärkeät kauppasuhteet idän ohella myös länteen. Suomi pääsi Eftan liitännäisjäseneksi, kun Nikita Hruštšov toi presidentti Urho Kekkoselle syyskuussa 1960 syntymäpäivälahjaksi luvan jäsenyydelle. Tie vuoden 1973 EEC-sopimukseen oli yhtä lailla kivinen. Vaikeuksista huolimatta Suomi pystyi omalta osaltaan tukemaan kylmän sodan rauhanomaista päättymistä Helsingissä vuonna 1975 huipentuneen Ety-prosessin avulla. Liittyminen Euroopan unioniin oli Nato kielteiselle Suomelle vuonna 1995 myös turvallisuuspoliittinen ratkaisu, vaikka tästä puolesta ei meillä kovaan äänen yleensä haluta puhua.

Hallituksemme vetää euromaiden tiukinta linjaa suhteessa talouskriisin hoitoon. Tämä tiedetään ilmeisesti kotimaata paremmin ulkomailla. Seuraava askel olisi käytännössä yhteistyöstä vetäytyminen. Laskusillan nostaminen Eurooppaan tuskin kuitenkaan olisi maamme kannalta nykyistä parempi ratkaisu. Vaikka sisäänpäin kääntyminen epävarmana aikana on normaali reaktio, se ei turvaa suomalaisia työpaikkoja ja takaa varmemmin maalle myönteistä kehitystä globaalissa maailmassa.

Halusimmepa tai emme kohtalomme on sidottu Eurooppaan ja näin olleen on parempi, että Suomi on oikeuksiaan tiukastikin puolustaen, mukana siellä missä meitä koskevista asioista päätetään, koska ne joka tapauksessa ratkaisevasti vaikuttavat elämän edellytyksiin tässä maailmankolkassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eurooppa, Espanja, Euro, Kekkonen, Neuvostoliitto, kriisi