Lukioissa kaivataan nyt työrauhaa jatkuvan muutosvimman sijaan

Torstai 26.10.2017 klo 12:20 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi tiistaina opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) hankkeesta laittaa lukiokoulutus pikavauhdilla uuteen uskoon. Suunnitelmat ovat herättäneet hämmennystä monissa lukioita lähellä olevissa piireissä. Vasta edellisellä hallituskaudella toteutettiin lukiouudistus, jota on alettu käytännössä toteuttaa viime vuonna. Uuden mallin mukainen tuntijakokeilu on aloitettu kolmessakymmenessä koulussa tänä syksynä. Kokeilun tukoksista ei ole vielä mitään tietoa. Nyt hallituksen toimesta ollaan valtavalla kiireellä ajamassa läpi taas lukiouudistusta. Samaan aikaan on tekeillä vielä ristiriitaista palautetta keräävä lukiolaisten jatko-opiskelumahdollisuuksiin vaikuttava yliopistojen pääsykoeuudistus.
 
Näitä opetusministerin kiireellä koulutussektoriin kohdistamia muutossuunnitelmia seuratessa ei voi välttää ajatusta, että opetusministeri ja hallitus pyrkivät jatkuvilla milloin yliopistoon ja milloin lukioon suunnatuilla hätäisillä uudisideoilla viemään huomion pois hallituskauden alun jättimäisiä koulutusleikkauksista. Niiden vaikutukset eivät ole korkeakoulujen ja yliopistojen arjessa mitenkään unohtuneet vaan vaikeuttavat edelleen päivittäistä toimintaa esimerkiksi Helsingin yliopistolla.

Nyt käsillä olevan talouden elpymisen silmin voidaan myös kyseenalaistaa oliko satojen miljoonien leikkaukset tutkimuksesta ja koulutuksesta millään tavoin tarpeellisia ja perusteltuja? Ne voitaisiin ottaa uudelleen harkintaan ja jättää samalla pois tulenpalava kiire pois lukioreformista.  Koulutuksensektorin kehittäminen on pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä ja nyt lukioissa kaivattaisiin vaihteeksi työrauhaa sopeutua edellisiin muutoksiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lukiot, koulutus, opetusministeri

Alueellista tasa-arvoa Helsingin lukioille

Perjantai 7.7.2017 klo 10:18 - Ville

Eija Loukoila Vuosaaresta kirjoitti (HS Mielipide 5.7.) asiaa tart­tuessaan palvelujen epätasaiseen jakautumiseen Helsingissä ilmansuunnan mukaan. Se, mitä Loukoila kirjoitti Vuosaaren terveyspalvelujen riittävyydestä, pitää oman, pian viiden vuoden kau­punginvaltuustokokemukseni pohjalta hyvin paikkansa: Vuosaaren sote-palvelujen määrä ei vastaa jatkuvasti kasvavaa asukaslukua.

Eräs havainnollistava esimerkki epätasaisesta palvelujaosta on Helsingin lukiokartta, jossa suurin osa neuloista sijoittuu keskustaan tai länteen. Kaupungin itäisin lukio Vuosaaressa tarvitsee akuutisti uudet ajanmukaiset tilat. Suunnitelma on olemassa, ­mutta rahoituspäätös tarvitaan tänä vuonna. Toivon, että kaupungin toimielimissä kannatusta riittää jo alueellisen tasa-arvonkin nimissä.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 7.7.2017.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, lukiot, Vuosaari, sote,

Millaista on olla neljä vuotta Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä?

Tiistai 7.3.2017 klo 9:52 - Ville

Helsingin opetuslautakunta kokoontuu jälleen tänään kokoukseensa. Olen ollut lautakunnan jäsen nyt reilut neljä vuotta ja kausi on päättymässä. Usein minulta kysytään millaista on työ lautakunnassa, joka vastaa suuressa osin siitä mitä Helsingissä tapahtuu koulujen alueella?

Opetuslautakunta on kaupungin lautakunnista mielenkiintoisimpia, mutta myös vaativimpia. Sen työssä ollaan hyvin lähellä kaupunkilaisten arkea ja monet vastaan tulevat asiat eivät ole helppoja ratkaista. Koulutusasiat minulle yliopistolta työni kautta tuttuja ja olin joulukuussa 2012 tyytyväinen, kun minut valittiin yhdessä Nazima Razmyarin kanssa SDP:n edustajiksi tähän lautakuntaan. Parasta lautakunnan työssä on lähellä koulujen arkea olevat kysymykset, kuten uusien opetussuunnitelmien käsittely ja vierailut oppilaitoksissa. Työhön liittyy myös juhlahetkiä, kuten osallistuminen ylipormestarin koululaisille järjestämään itsenäisyyspäivän vastaanottoon.

Kouluverkkotarkastelua ja muita vaikeita rasteja lautakunnan työssä

Lautakunnan jäsenen tulee pyrkiä mahdollisimman tasapuolisesti ottamaan huomioon niin opetusviraston, opettajien kuin oppilaiden ja heidän vanhempiensa näkemykset siitä, miten koulujen arki tässä kaupungissa tulisi järjestää. Tämän tasapainon hakeminen ei ole aina kovin helppoa ja näihin neljään vuoteen mahtuu myös eräitä vaikeita päätöksiä. Vuosia 2014-2015 lautakuntatyössä hallitsi Helsingin opetusviraston suuri kouluverkkotarkastelu. Sen aikana suhtauduin kriittisesti moniin esitettyihin koulujen tai niiden osien lakkauttamisiin. Asioihin perehdyttyäni koin, että kaikki esitykset eivät esimerkiksi ottaneet riittävästi huomioon alueiden väestömäärien kehittymistä.  Olin myötävaikuttamassa siihen, ettei koulujen sulkemisia toteutettu suunnitellussa laajuudessa esimerkiksi Käpylässä ja Tapanilassa. Syksyllä 2015 Helsingissä käytiin keskustelua valtuuston roolista kouluverkkotarkastelussa. Tässä yhteydessä pidin esillä näkemystä, että kouluverkosta on jatkossakin viisasta päättää valtuustossa.  

Opetuksen resursseista Helsingissä

Helsingissä kaupungin jatkuva väestönkasvu tuo opetuslautakunnan työhön erityisiä haasteita. Lautakunnan jäsenen yksi keskeinen tehtävä onkin opetuksen rahoituksen esillä pitäminen ja puolustaminen kaupunginvaltuuston jokavuotisissa budjettineuvotteluissa. Helsingissä opetuksen tarpeet on tällä kaudella pystytty ottamaan kohtuullisen hyvin huomioon. Kouluihin panostaminen on näkynyt muun muassa muuhun maahan verrattuna korkeampina Pisa mittausten tuloksissa. Sen sijaan koulujen sisäilma ym. korjauksiin ja väestömäärän kasvun huomioiden tarvittavaan uusien koulujen rakentamiseen varoja on käyttävissä huomattavasti tarvetta vähemmän. Eräänlaisen turhautumisen ilmaisuna kirjoitin aiheesta lokakuussa 2015 mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin.

Väestön kasvun ja painopisteiden muutokset on asia, johon seuraavalla valtuustokaudella Helsingissä on kiinnitettävä vielä nykyistä enemmän huomiota. Kokonaisuutena ajattelen, että on ollut etuoikeus saada palvella tätä kaupunkia työskentelemällä juuri opetusasioiden parissa ja jos kaupunkilaiset antavat minulle luottamuksen jatkaa työtä, olen kiinnostunut jatkamaan opetusasioiden parissa.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, opetuslautakunta, opetusvirasto, lukiot, peruskoulut