Helsinkiläisten koulujen hallinnollisiin yhdistämisiin liittyvät kysymykset ovat olleet viimeisen vuoden kovasti agendalla sekä opetuslautakunnassa että myös valtuustossa. Jos perustelut ovat kriittisen tarkastelun kestäviä, näitä yhdistämisiä voidaan joutua Helsingin valtuuston toimesta tiukalle vedetyn opetusviraston budjetin takia tekemään. Ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä ja kohtuuttomasti vaikeuttaen yhdistämisen kohteeksi joutuvien koulujen arkea.

Nykyisessä avoimen päätöksentekoprosessien maailmassa esitykset tulee olla laadittu erityisellä huolelle niin, että ne todella kestävät kaupunkilaisten ja luottamushenkilöiden tarkan arvioinnin kaikissa vaiheissa. Tällä hetkellä suuri huoli kohdistuu siihen, että miten mahdollisesti uuden maamme hallituksen tekemät leikkaukset kuntien valtionosuuksiin tulevat heijastumaan Helsinkiin ja opetusvirastoon.

Kävin tämän viikon alussa yhdessä kouluasioissa aktiivisen valtuutettu Veronika Honkasalon (vas.) kanssa tutustumassa sekä Töyrynummen että Suutarilan kouluihin. Niiden kohtalo oli eilen esillä Helsingin valtuustossa. Keskustelun voi katsoa tallenteena HelsinkiKanavalta. Koulujen yhdistämisestä oli tullut valtuutetuille runsaasti kaupunkilaispalautetta ja halusimme vielä huolellisesti perehtyä sekä tällä vierailulla, että yhteydenotoilla eri virastoihin siihen, että ovatko esityksen perustelut koulujen yhdistämisellä kestäviä.   

Toisin kuin aiemmin oli kerrottu ja mihin olin oman näkemykseni opetuslautakunnassa tästä päätösasiasta perustanut, Töyrynummen ala-asteelta vapautuvien tilojen jatkokäytöstä oli epäselvyyttä. Varhaiskasvatusvirasto ei niitä tarvinnutkaan ja rakennus on arkkitehtuuriltaan sellainen, että heräsi kysymys, mitä näille tiloille oikeasti tapahtuu, jos opetusvirasto niistä luopuu?

Kaupungin kokonaistalouden kannalta merkittävää säästöä ei tule siitä, että opetusviraston tyhjäksi jäävät tilat siirtyvät tilakeskuksen vastuulle. Jos tämä vielä vaikeuttaa merkittävästi koulujen arkea, on syytä kahteen kertaan pohtia, että on hallinnollinen yhdistäminen järkevää. Tämä on asia, johon tulisi löytää nykyistä toimivampi ratkaisu, kun se on aina pohdittavana koulujen yhdistämisiä tehtäessä. Eilen valtuuston kokouksen alla meille toimitettu tieto, että Töyrynummen ylimääräiset tilat mahdollisesti tulevat vuonna 2021 päiväkoti Himmelin käyttöön, jotta sen peruskorjauksesta voidaan luopua, ei mielestäni ollut tähän kysymykseen riittävä vastaus.

Suutarilan ylä-asteella on jo tällä hetkellä tyhjänä entinen lukiosiipi, joka on jo sovittu päiväkotitiloiksi. Tästä heräsi kysymys, missä ovat ne tyhjät tila, johon oppilaat Töyrynummesta siirtyvät? Onko tarkoitus suurentaa luokkakokoja? Eilistä määrää avoimia kysymyksiä ei pitäisi nousta enää valtuustokäsittelyn vaiheessa. Esityksessä pitäisi olla selkeä eri virastojen yhteistyössä tekemä malli siitä, että mikä tilojen kokonaiskäyttösuunnitelma.

Koulupäätöksen epäselvyydet herättivät valtuustossa runsaasti keskustelua ja asiasta äänestettiin useampaan kertaan. Luvuin 25–51 (5 tyhjää) valtuusto päätti hylätä kannattamani Veronika Honkasalon palautusesityksen ja näin ollen yhdistäminen nyt toteutuu eilisen esityksen pohjalta.

Itse omasta puolestani aion opetuslautakunnassa kiinnittää jatkossakin vielä enemmän huomiota näiden yhdistämisesitysten perusteluihin ja tarvittaessa käydä paikan päällä tutustumassa kouluihin. Kouluverkkokuulemisiin olen jo nyt pyrkinyt aikataulujeni salliessa osallistumaan. Toki samaan aikaan kannan huolta siitä, että mitä tiukkeneva kuntatalous tulee mahdollisesti tarkoittamaan Helsingissä. Tässä kuten alussa totesin, erityinen huomio kohdistuu pian työnsä aloittavan Juha Sipilän (kesk.) hallitukseen toimiin. Toivottavaa on, että kaikkien puolueiden ennen vaaleja antamat lupaukset, että opetuksesta ei leikata, on edelleen ollut hallitusneuvottelijoilla mielessä.

Olen toiminut Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä reilut kaksi vuotta ja saman ajan kaupunginvaltuutettuna. Ensimmäisenä lautakunta vuotenani 2013 ei käynnistetty  uusia kouluverkkotarkasteluja, mutta viime vuonna 2014 muun muassa Puistolassa, Tapanilassa ja Käpylässä aloitettiin paljon keskustelua ja ristikkäisiä mielipiteitä herättäneet tarkastelut. Tapanilan kouluverkon osalta asiaa käsitellään jälleen tiistain kokouksessa asian jäätyä yllättäen toistamiseen pöydälle joulukuun lautakunnassa.

”Palveluverkkotarkastelun keskeisiä linjauksista ja tavoitteita” käsittelevä linjapaperi etenee opetuslautakunnasta vielä myös Helsingin kaupunginhallitukseen päätösasiana, joten siellä edustettuina olevat poliittiset ryhmät joutuvat ottamaan kantaa siihen, millaisia kouluja ne toivovat, että Helsingissä tulevaisuudessa on. Helsingin kaupunginvaltuustoryhmät kokoontuvat ensi viikon lopulla Hyvinkäälle kaksipäiväiseen valtuustokauden puolivälitarkastelu seminaariin, jonka yhteydessä opetustoimen tulevaisuuteen liittyvät kysymykset todennäköisesti nousevat myös esille. Helsingin kaupungin yhtenä keskeisenä strategisena tavoitteena on valtuustokaudella 2013–2017 terveys- ja hyvinvointierojen kasvun kaventaminen. Tässä korostuu se, että jokaisessa lähikoulussa jokaisessa kaupunginosassa tulisi tarjota yhtä korkeatasoista opetusta.

Palveluverkkotarkastelun keskeisiä linjauksia ja tavoitteita koskevan linjapaperin mukaan Helsingissä olisi vain yli 500 oppilaan suomenkielisiä kouluja ja lukioita, jos opetusviraston suunnitelmat toteutuvat.  Sinänsä on ymmärrettävää, että kouluverkon kehittämiselle yritetään löytää joitain yhtenäisiä linjauksia, mutta tiukkojen matemaattisten lukujen kiinni lyöminen siitä minkä kokoisia kouluja kaupungissa voi olla, ei välttämättä ota riittävästi huomioon kaupunginosien eroja ja muita tarpeellisia kysymyksiä.  

On huomioita se, etteivät kaikki nykyiset koulutilat sijainniltaan todennäköisesti mahdollista tavoitteena olevia suuria opetuksen yksiköitä ja toteutuessaan suunnitelmapaperia saattaa edellyttää joidenkin koulujen lakkauttamisia ja ehkä puolestaan uusien koulurakennusten rakentamista. Kaupungin koulujen oppilaiden tarve vaihtaa koulurakennusta koulupäivien aikana muun muassa teknisen käsityön tai kotitalouden takia saattaa lisääntyä, jos koulujen hallinnolliset yhdistämiset lisääntyvät ja niiden rinnalla tehdään tiloista luopumisia.

Koulujen hallinnollisilla yhdistämisillä, vaikka ne eivät johtaisikaan aina tiloista luopumiseen, pyritään samaan aikaan hallinnollisia säästöjä useimmiten yhdistämällä kahden koulun rehtorin toimet.  Rehtorin tehtävä on edelleen koulun hyvinvoinnin kannalta keskeinen ja mitä isompi yksikkö on, sitä harvemmin rehtori on käytettävissä yksittäisen opettajan tai oppilaan asioiden hoitamiseksi. Monet rehtorit ovat jo nykyisellään kuormitettuja, joten on myös tarkkaan pohdittava, että miten isommat yksiköt vaikuttavat rehtorien ja sitä kautta heidän alaisinaan olevien opettajien työssä jaksamiseen.   

Linjapaperin yksi keskeinen kysymys on siinä, että sen muutostoimenpiteet näyttävät kohdistuvan vain kaupungin kouluihin. Erillisellä perusopetuksen järjestämisluvalla toimivat kaupungin sopimuskoulut, valtion koulut ja muut kaupungissa sijaitsevat yksityiset koulut voinevat jatkaa toimintaansa ennallaan yhteiskunnan tuella ilman uusia oppilasmäärävaatimuksia.  

Paperissa on peruskoulujen ohella myös lukijoiden ja ammatillisen koulutuksen järjestämistä koskevia muutoksia, joihin kaupungin päättäjien on syytä tarkoin tutustua ennen kuin linjaavat kantansa niihin. Itse näkisin, että niin kaupunkilaisia kuin työntekijäjärjestöjäkin olisi tarpeen myös kuulla ennen merkittävien koulutuspoliittisten linjausten tekemistä. Yhtälailla numeroiden ja faktojen lisäksi tarvittaisiin perusteellisempaa pedagogista keskustelua siitä miten koulun koko vaikuttaa oppimistuloksiin.  

Olen toiminut Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä reilut kaksi vuotta ja saman ajan kaupunginvaltuutettuna. Ensimmäisenä lautakunta vuotenani 2013 ei käynnistetty  uusia kouluverkkotarkasteluja, mutta viime vuonna 2014 muun muassa Puistolassa, Tapanilassa ja Käpylässä aloitettiin paljon keskustelua ja ristikkäisiä mielipiteitä herättäneet tarkastelut. Tapanilan kouluverkon osalta asiaa käsitellään jälleen tiistain kokouksessa asian jäätyä yllättäen toistamiseen pöydälle joulukuun lautakunnassa.

”Palveluverkkotarkastelun keskeisiä linjauksista ja tavoitteita” käsittelevä linjapaperi etenee opetuslautakunnasta vielä myös Helsingin kaupunginhallitukseen päätösasiana, joten siellä edustettuina olevat poliittiset ryhmät joutuvat ottamaan kantaa siihen, millaisia kouluja ne toivovat, että Helsingissä tulevaisuudessa on. Helsingin kaupunginvaltuustoryhmät kokoontuvat ensi viikon lopulla Hyvinkäälle kaksipäiväiseen valtuustokauden puolivälitarkastelu seminaariin, jonka yhteydessä opetustoimen tulevaisuuteen liittyvät kysymykset todennäköisesti nousevat myös esille. Helsingin kaupungin yhtenä keskeisenä strategisena tavoitteena on valtuustokaudella 2013–2017 terveys- ja hyvinvointierojen kasvun kaventaminen. Tässä korostuu se, että jokaisessa lähikoulussa jokaisessa kaupunginosassa tulisi tarjota yhtä korkeatasoista opetusta.

Palveluverkkotarkastelun keskeisiä linjauksia ja tavoitteita koskevan linjapaperin mukaan Helsingissä olisi vain yli 500 oppilaan suomenkielisiä kouluja ja lukioita, jos opetusviraston suunnitelmat toteutuvat.  Sinänsä on ymmärrettävää, että kouluverkon kehittämiselle yritetään löytää joitain yhtenäisiä linjauksia, mutta tiukkojen matemaattisten lukujen kiinni lyöminen siitä minkä kokoisia kouluja kaupungissa voi olla, ei välttämättä ota riittävästi huomioon kaupunginosien eroja ja muita tarpeellisia kysymyksiä.  

On huomioita se, etteivät kaikki nykyiset koulutilat sijainniltaan todennäköisesti mahdollista tavoitteena olevia suuria opetuksen yksiköitä ja toteutuessaan suunnitelmapaperia saattaa edellyttää joidenkin koulujen lakkauttamisia ja ehkä puolestaan uusien koulurakennusten rakentamista. Kaupungin koulujen oppilaiden tarve vaihtaa koulurakennusta koulupäivien aikana muun muassa teknisen käsityön tai kotitalouden takia saattaa lisääntyä, jos koulujen hallinnolliset yhdistämiset lisääntyvät ja niiden rinnalla tehdään tiloista luopumisia.

Koulujen hallinnollisilla yhdistämisillä, vaikka ne eivät johtaisikaan aina tiloista luopumiseen, pyritään samaan aikaan hallinnollisia säästöjä useimmiten yhdistämällä kahden koulun rehtorin toimet.  Rehtorin tehtävä on edelleen koulun hyvinvoinnin kannalta keskeinen ja mitä isompi yksikkö on, sitä harvemmin rehtori on käytettävissä yksittäisen opettajan tai oppilaan asioiden hoitamiseksi. Monet rehtorit ovat jo nykyisellään kuormitettuja, joten on myös tarkkaan pohdittava, että miten isommat yksiköt vaikuttavat rehtorien ja sitä kautta heidän alaisinaan olevien opettajien työssä jaksamiseen.   

Linjapaperin yksi keskeinen kysymys on siinä, että sen muutostoimenpiteet näyttävät kohdistuvan vain kaupungin kouluihin. Erillisellä perusopetuksen järjestämisluvalla toimivat kaupungin sopimuskoulut, valtion koulut ja muut kaupungissa sijaitsevat yksityiset koulut voinevat jatkaa toimintaansa ennallaan yhteiskunnan tuella ilman uusia oppilasmäärävaatimuksia.  

Paperissa on peruskoulujen ohella myös lukijoiden ja ammatillisen koulutuksen järjestämistä koskevia muutoksia, joihin kaupungin päättäjien on syytä tarkoin tutustua ennen kuin linjaavat kantansa niihin. Itse näkisin, että niin kaupunkilaisia kuin työntekijäjärjestöjäkin olisi tarpeen myös kuulla ennen merkittävien koulutuspoliittisten linjausten tekemistä. Yhtälailla numeroiden ja faktojen lisäksi tarvittaisiin perusteellisempaa pedagogista keskustelua siitä miten koulun koko vaikuttaa oppimistuloksiin.