Helsingin ja Espoon metrofarssi

Tiistai 7.8.2012 klo 17.50 - Ville

Helsingissä ja Espoossa on viimeisen vuoden ajan kiistelty äkkiseltään hieman erikoiselta kuulostavasta aiheesta: Espoon uusien metro-asemien laitureiden pituudesta.  Espooseen louhitaan parhaillaan asemia joiden laitureille Helsingissä nykyisin ruuhka-aikoina käytössä olevat pitkät junat eivät mahtuisi.  Lyhyiden asemien kannattajien mielestä tämä ei ole ongelma, koska automatisoinnin vakuutetaan tihentävän vuorovälejä niin, että riittävä kapasiteetti saavutetaan lyhyilläkin junilla.

Laiturien pituuskiistan rintamalinjat eivät ole noudattaneet kaupunginrajaa. Osa Helsingin joukkoliikenteestä vastaavista virkamiehistä kannattaa pidempiä laitureita, osa ei.   Kannattajia ja vastustajia löytyy ilmeisesti myös HKL:n johtokunnasta.

Pidemmät asemat luonnollisesti maksavat enemmän. Metron automatisointiin liittyy kuitenkin siinä määrin paljon epävarmuustekijöitä, että on kyseenalaista voidaanko sillä poistaa junien lyhentymisestä mahdollisesti tulevaisuudessa idän metroliikenteelle aiheutuvia ruuhkia. Jos ja toivottavasti, kun metroa jatketaan Itä-Helsingin ja Sipoon uusille asunaluille, lyhyiden junien kapasiteetti ei välttämättä riitä.

Koska en kuulu ruuhkamaksujen kannattajiin, näen, että joukkoliikenteen kilpailuvaltti yksityisautoiluun nähden on oltava mukavuus sekä kohtuulliset lippujen hinnat. Tämän vuoksi on perusteltua rakentaa asemia, jotka vielä vuosituhannen puolivälissäkin palvelevat tehokkaasti pääkaupunkiseudun asukkaita, jotta nyt mahdollisesti saatavat säästöt eivät tule myöhemmin korkojen kanssa takaisin, kuten metron ensimmäisen vaiheen kanssa on käynyt:1980-luvun alun idän asemia peruskorjataan parhaillaan kovalla rahalla.

Laiturin pituuskiistan ohella Helsingin ja pian Espoon metroliikenteen uskottavuutta on varjostanut automatisointiin liittyvät epäselvyydet. Keväällä näytti, että koko hanke kariutuu. Nykytiedon valossa metroa ollaankin taas automatisoimassa.  Tässä matkassa saattaa olla vielä useampi mutka, jos HKL:n ja Siemensin sopu hankkeen toteutuksesta ajautuu uudestaan karille tai projektissa tulee vastaan odottamattomia teknisiä ongelmia, mikä ei ole lainkaan mahdotonta.

Käytän Helsingin metroa lähes päivittäin matkustaessani Vuosaaresta Helsingin keskustaan ja olen saanut toista vuotta seurata niitä ongelmia, joita pelkkien laituriovien kokeilukäyttö ongelmat aiheuttavat liikenteelle.  Näyttävästi asennetut kokeilu-ovet olivat Vuosaaren metro-asemalla alkuun vuoden päivät poissa käytöstä, kun kahden eri metrotyypin sovittamisessa oviin ilmeni odottamaton ongelma: oli tilattu väärän kokoiset ovet. Käytössä oli näin ollen vain yksi laituri, kun toisella seisoi turva-aidalla ympäröidyt upo-uudet turva-ovet. Alueperäiseen ongelmaan keksittiin lopulta ratkaisu ja kauko-ohjaushäiriön tahdittama testikäyttö alkoi tämän vuoden helmikuussa. Tämän kesän harvemman vuorovälin aikana junat lähtivät ovettomalta laiturilta, joten nähtäväksi jää, miten talvipakkaset ovien kanssa sujuvat. Matkustajien uskoa automaation hyötyihin ovifarssi on ainakin varsin tehokkaasti rapauttanut.

Periaatteessa laituriovet ovat hyvä, turvallisuutta lisäävä uudistus. Niiden kanssa vastaan tulleet ongelmat ovat kuitenkin varsin havainnollinen ja varoittava esimerkki siitä, mitä edessä saattaa olla, jos koko metro automatisoidaan. Jos ja todennäköisesti kun ongelmia tulee, pidemmät asemat Espoossa saattavat hyvinkin olla tarpeen ja siksi ne olisi viisasta louhia nyt, kun porat ovat vielä valmiina tunneleissa. 

Kommentoi kirjoitusta.

Talouskriisissä piilee demokratian kriisin vaara

Perjantai 27.7.2012 klo 22.54 - Ville

 Talouskriisi näyttää kiristävän otetaan Etelä-Euroopasta. Tänään tullut uutinen, jonka mukaan Espanjan työttömyys on nousussa ja maan työvoimasta nyt lähes neljännes on vailla työtä, oli tästä yksi hälyttävä esimerkki. Viimeksi työttömyysaste Espanjassa on ollut yhtä korkea 1970-luvun puolivälissä diktaattori Francisco Franconvaltakauden loppuvaiheessa. Erityisen vakava ongelma Espanjassa, kuten koko Euroopassa on hyvin korkea nuorisotyöttömyys.Kohonneet työttömyysluvut vahvistavat käsitystä, että Espanjan talous on painunut vahvasti taantumaan.

Espanjan ja Kreikan tilanteiden yksi huolestuttavampia piirteitä on se, että hallitsemattoman talouskriisin vanavedessä seuraa helposti demokratian kriisi, joka taas äkkiä johtaa suurtyöttömyydessä ääriaatteiden kannatuksen nousuun. Joitain merkkejä tästä on jo nähtävissä. Näin kävi monessa Euroopan maassa 1930-luvulla. Historian valossa tämä kehitys on ennen pitkää todellinen vaara muutamissa Euroopan maissa, jos taloden syöksykierre syvnee, eikä löydy riittäviä keinoja suunnan kääntämiseen.

Euroopan historiaan viimeisen sadan vuoden aikana ratkaisevasti vaikuttaneita tapahtumia ovat olleen ensimmäinen ja toinen maailmansota, jonka jälkinäytöksenä kylmän sodan kausi 1940-luvun lopulta 1980-luvun loppuun voidaan nähdä. Maailmansotien välisenä aikana Euroopassa ja koko maailmassa esiintyi mm. Kansainliiton puitteissa pyrkimystä järjestää asiat niin, etteivät maailmansodan kauhut enää toistuisi. Alkuun näytti, että tässä voitaisiin onnistua. 1920-luvun alun nousukausi päättyi kuitenkin Wall Streetin pörssiromahdukseen vuonna 1929, mikä johti maailmanlaajuiseen lamaan.

Erityisen pahasti 1930-luvun alun lama iski Saksaan, jossa hyperinflaation pelossa yritettiin pitää kiinni Saksan markan kultasidonnaisuudesta. Joustavampaa talouspolitiikkaa noudattaneet maat, kuten Britannia selvisivät vähemmällä. Saksassa seurauksena oli massiivinen työttömyys, jonka keskellä radikaalit ajatukset yhdistettynä epäoikeudenmukaisena koettuun Versailles'n vuoden 1919 rauhaan löysivät järkyttävin seurauksin kaikupohjaa. Kapitalismin kriisistä tuli liberaalin demokratian kriisi ja moni ensimmäisen maailmansodan jälkeen demokratian tielle lähtenyt maa päätyi autoritääriseen komentoon. Espanjassa käytiin vuosina 1936–1939 Francon valtanousuun päätynyt tuhoisa sisällissota. Adolf Hitlerin valtaannoususta Saksassa vuonna 1933 puolestaan kulkee suora tie 60 miljoonaa uhria vaatineeseen toiseen maailman sotaan, minkä jälkiseurausta puolestaan oli kylmä sota ja Itä-Euroopan maiden jääminen rautaesiripun taakse vuosikymmeniksi.

Historiasta voisi hakea loputtomiin esimerkkejä siitä, kuinka talouskriisi voi johtaa vakavaan yhteiskuntajärjestystä järisyttävään poliittiseen kriisiin. Kommunististen maiden osalta näin tapahtui 1980-luvun lopulla eripuolilla maailmaa. Vielä muutama vuosi sitten olisi tuntunut lähes absurdilta nostaa esille 1930-luvun tapahtumia ja muistuttaa siitä, mihin vakavat talousvaikeudet ja massiivinen työttömyys pahimmillaan on voinut Euroopassa johtaa.

Mahdollisimman negatiivisten skenaarioiden toteutumisen estämiseksi on onneksi vielä kriisimaidenkin osalta monta mahdollisuutta. Selvää on, että yksittäinen ihminen, jopa yksittäinen maa, on Euroopan kokonaisuudessa vähäinen tekijä, joten voi ainoastaan toivoa, että Euroopan päättäjillä yhdessä on viisautta pysäyttää sellainen kehitys, jolla voi pitkään jatkuessaan olla arvaamattomia seurauksia koko mantereen tulevaisuuden kannalta.

Kommentoi kirjoitusta.

Onnea Uusikaupunki!

Tiistai 24.7.2012 klo 17.58 - Ville

Viimeaikoina ei ole ollut päivää, jolloin aamun lehdestä ei olisi saanut lukea jotain negatiivista uutista Euroopan talousnäkymistä ja niiden heijastumisesta Suomeen. Tätä taustaa vasten tiistain uutinen, että Valmet Automotive ryhtyy valmistamaan Mercedes-Benz -autoja Uudenkaupungin autotehtaalla, saattoi tuntua yllättävältä. Kokonaisuuteen kuulumattomalta. Tehtaan lomautetut työntekijät pääsevät takaisin töihin ja myös muutamia satoja uusia työpaikkoja on tiedossa. Uudenkaupungin kannalta hieno uutinen on tärkeä uutinen koko Suomelle.

Taloutta ja Suomen sekä Euroopan tulevaisuuden näkymiä tarkastellut keskustelu on viime aikoina ollut hyvin negatiivisesti värittynyttä.  Totuutta ei tietenkään tarvitse, eikä pidä kierrellä. Paniikin levittäminen on eri asia. Aina ei uskoisi, että synkissä arvioissa puhutaan samasta maasta joka ponnisti itsensä ylös toisen maailmansodan tuhoista ja sotakorvauksista. Rakensi hyvinvointivaltion, jonka keskeiset pilarit ovat monista puutteistakin huolimatta, yhä pystyssä.  Maasta, joka on yksi parhaiten taloutensa hoitaneita Euro-maita.

Vaikka Suomen kannalta on toivottaa, että yhteisvalutta Euro selviää vaikeuksistaan, meidän ei pidä täällä päivästä toiseen vain tuijottaa pelonsekaisesti sen vaikeuksista kertoviin uutisiin ja antaa niiden lamauttaa. Enemmän huomiota kannattaa laittaa uusien työpaikkojen luomiseen tähän maahan. Tässä uusilla innovaatioilla ja koulutuksella on merkittävä rooli. Osa myönteistä tulevaisuuden näkyä on myös se, että kansakuntana ollaan avoimia ulospäin. Ollaan valmiita ottamaan vastaan uusia vaikutteita maan rajojen ulkopuolelta ja myös tarjoamaan niitä muille.

Uudestakaupungista tulleita uutisia kannattaa pysähtyä hetkeksi pohtimaan. Ne kertovat, että suomalaiseen osaamiseen ja ammattitaitoon luotetaan niin paljon, että tänne halutaan avata maailman ehkä tunnetuimman automerkin uusi tuotantolinja. Vastaavaa osaamista ja ammattitaitoa Suomelle on monilla aloilla. Sitä on rohkeasti tarjottava maailmalle. Itseluottamusta ja tulevaisuuden uskoa tarvitaan siihen, että Nokialta irtisanotun ammattitaitoisen työvoiman varaan Suomeen voidaan aikaansaada monia uusia pieniä ja keskisuuria korkean teknologina yrityksiä. Jolla on tästä lupaava esimerkki, jonka kaltaisia tarvitaan lisää.

Kommentoi kirjoitusta.

22.7.2011

Sunnuntai 22.7.2012 klo 16.00 - Ville

Aivan kuten tänään, vuosi sitten, moni suomalainen oli kesälomalla. Itse olin kyläilemässä Itä-Uudellamaalla, kun Ylen alku-illan uutisissa kerrottiin Oslon keskustassa tapahtuneesta voimakkaasta räjähdyksestä.  Tuolloin ei tiedetty, että samaan aikaan kuin maailmalla pohdiskeltiin mitä on tapahtunut, murhenäytelmä Utøyan saarella kolmenkymmenen kilometrin päässä Oslosta jatkui. Puolitoistatuntia jatkuneessa silmittömässä ampumisessa moni nuori elämä päättyi ja satojen perheiden elämä muuttui pysyvästi. Moni nuori jäi palamaatta kesäleiriltä tai tuli sieltä kotiin sellaisten traumojen kanssa, joista selviämiseen menee vuosikaudet.

Norjasta kantautuneiden ensiuutisten perusteella monet suomalaiset sekä ulkomaalaiset tv-kommentaattorit ja asiantuntijat pitivät varmana, että pommin takana oli ääri-islamistinen terrorijärjestö al-Qaeda. Isku täytti heidän mielestään al-Qaeda tekojen tuntomerkit.   Näin ei kuitenkaan nyt ollut, vaan kyseessä oli islaminvastaisena taistelijana itseään pitänyt syntyperäinen norjalainen Anders Behring Breivik, jonka nimestä tuli pian surullisen kuuluisa koko maailmassa.

Seurasin Norjan tilanteen kehittymistä vuosi sitten tarkoin myös siksi, että tiesin olevani matkustamassa elokuun alussa Norjan Tromssaan, siellä järjestettävään pohjoismaisten historiantutkijoiden konferenssiin. Vaikka maantieteellisesti Tromssa sijaitsee kaukana itse tapahtumapaikoista, Breivikin tekojen koko Norjalle ja aiheuttaman surun ja järkytyksen saattoi matkan aikana vahvasti aistia. Myös Tromssan nuoria oli jäänyt palaamatta Utøyalta. Terrori-iskuja käsiteltiin myös konferenssin juhlapuheissa, joissa Norjan naapurimaista tulleet edustajat halusivat ilmaista solidaarisuutensa Norjalle ja korostaa avoimen pohjoismaisen yhteiskunnan säilyttämisen merkitystä.

Viimeksi mainitussa norjalaiset näyttävän ainakin ulkoapäin katsottuna onnistuneet varsin hyvin. Terrori-iskut olisivat hyvin voineet johtaa norjalaisten voimakkaakseen kääntymiseen sisäänpäin. Poliisin toimintatapoja on varmasti tarkastettu vastaavien tilanteiden varalle, mutta mihinkään massiivisiin arki-elämän lamauttaviin joka paikassa näkyviin turvatoimiin ei Norjassa ryhdytty. Tärkeätä, vaikka varmasti asianosaisille kuluttavaa, on ollut Breivikin rikosten avoin julkinen käsittely tuomioistuimessa oikeusvaltion periaatteiden mukaan.

Breivikin demokratiaa ja avointa yhteiskuntaa vastaan suuntaamat iskut epäonnistuivat tavoitteidensa puolesta: Norja ei sulkeutunut. Kriisin taitava jälkihoito ei kuitenkaan poista niitä menetyksiä, jonka niin monen elämän varhainen katkeaminen hirvittävällä tavalla aiheutti.  Kuolleiden omaiset ja Utøyalta henkiin jääneet kantavat mukaan järkyttäviä muistoja, jotka heijastuvat heidän elämäänsä loppuiän. 22.7.2011 on ja pysyy toisen maailman sodan miehitysajan kauhuihin verrattavana surullisena sivuna Norjan historiassa vielä pitkään.

Kommentoi kirjoitusta.

Ollako vai eikö olla Euroopassa?

Perjantai 20.7.2012 - Ville

Eduskunta hyväksyi tiukan keskustelun ja hallitus vastaan oppositio äänestyksen jälkeen Espanjan lainaohjelman. Perussuomalaisten tiukka vastustus ei varmasti yllättänyt ketään. Keskustan Eurooppa-linjan muutosta oppositioon siirtymisen jälkeen sen sijaan on edelleen vaikea hahmottaa. Päätös ei varmasti ollut kenellekään sen tekijälle mieluinen eikä helppo. Yksi vaikea päätös on takana, mutta on todennäköistä, että Euroopan talouskriisi tuo taas ennen pitkää uusia tummia pilviä meidänkin taivaalle. Pienikin hengähdystauko olisi hyvä käyttää siihen, että alettaisiin käydä nykyistä aktiivisempaa keskustelua siitä mikä ylipäätänsä on ollut ja on Suomen suhde Eurooppaan.

Keskustelu on tarpeen, sillä juurikaan liottelematta voi sanoa, että Suomen kohtalon on koko tunnetun historian määritellyt suhde Eurooppaan. Se, että meillä on edes nykyisessä määrin itsellämme mahdollisuuksia vaikuttaa valintoihimme tässä kokonaisuudessa, on historian pitkässä linjassa varsin uutta. Usein aiemmin päätökset puolestamme on tehty pöydissä, missä meidän edustajamme eivät ole olleet läsnä ja tiedot ratkaisuista on kulkeutuneet tänne milloin diplomaattipostissa milloin vieraan sotajoukon muodossa.

Vapaus osallistua ylikansalliseen päätöksentekoon ei ole ollut edes itsenäiselle Suomelle itsestäänselvyys. Kahdessa vuosikymmenessä varsin monilta on ilmeisen hyvin unohtunut se, että koko kylmän sodan ajan Suomen ulkopolitiikkaa ohjasi tasapainoilu länsi-integraation ja YYA-sopimuksen välillä. Läntiseen talousyhteistyöhön ei vapaasti osallistuttu, vaikka haluakin olisi ollut.

Heti sodan jälkeen Suomi olisi halunnut ottaa vastaan Yhdysvaltojen Euroopan jälleenrakentamiseen tarjoamaa Marshall-apua, mutta tämä ei käynyt Moskovalle, jota kautta Suomen Eurooppa suhteet aina kylmän sodan päättymisen kulkivat. Taitavasti luovien Suomen oli mahdollista turvata elintärkeät kauppasuhteet idän ohella myös länteen. Suomi pääsi Eftan liitännäisjäseneksi, kun Nikita Hruštšov toi presidentti Urho Kekkoselle syyskuussa 1960 syntymäpäivälahjaksi luvan jäsenyydelle. Tie vuoden 1973 EEC-sopimukseen oli yhtä lailla kivinen. Vaikeuksista huolimatta Suomi pystyi omalta osaltaan tukemaan kylmän sodan rauhanomaista päättymistä Helsingissä vuonna 1975 huipentuneen Ety-prosessin avulla. Liittyminen Euroopan unioniin oli Nato kielteiselle Suomelle vuonna 1995 myös turvallisuuspoliittinen ratkaisu, vaikka tästä puolesta ei meillä kovaan äänen yleensä haluta puhua.

Hallituksemme vetää euromaiden tiukinta linjaa suhteessa talouskriisin hoitoon. Tämä tiedetään ilmeisesti kotimaata paremmin ulkomailla. Seuraava askel olisi käytännössä yhteistyöstä vetäytyminen. Laskusillan nostaminen Eurooppaan tuskin kuitenkaan olisi maamme kannalta nykyistä parempi ratkaisu. Vaikka sisäänpäin kääntyminen epävarmana aikana on normaali reaktio, se ei turvaa suomalaisia työpaikkoja ja takaa varmemmin maalle myönteistä kehitystä globaalissa maailmassa.

Halusimmepa tai emme kohtalomme on sidottu Eurooppaan ja näin olleen on parempi, että Suomi on oikeuksiaan tiukastikin puolustaen, mukana siellä missä meitä koskevista asioista päätetään, koska ne joka tapauksessa ratkaisevasti vaikuttavat elämän edellytyksiin tässä maailmankolkassa.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eurooppa, Espanja, Euro, Kekkonen, Neuvostoliitto, kriisi

Mihin Suomi on matkalla?

Torstai 5.7.2012 klo 19.11 - Ville

Historiaa ei voi kirjoittaa ennen kuin se on tapahtunut ja monesti tarvitaan tietty ajallinen välimatka asioihin, jotta voisi selkeämmin nähdä mistä jossain ajanjaksossa oli kyse. Näin ollen on varsin ennenaikaista lähteä pohtimaan sitä mitä vaihetta Suomen historiassa elämme parhaillaan. Selvää on, että kriisivaiheesta voidaan varmasti puhua meihin merkittävästi vaikuttavan Euroopan talouskriisin johdosta.  

Kriisin keskellä päätöksentekijöiden huomio keskittyy ymmärrettävästi pyrkimyksiin ratkaista akuutit eteen tulevat kysymykset. Yksittäisten tapahtumien merkitys suuressa kuvassa hahmottuu myöhemmin. Jälkeenpäin tarkasteltuna Suomen historiasta voi nähdä selkeitä linjoja, jotka kulkevat Ruotsista irtautumisesta Venäjän vallan kautta maan itsenäistymiseen. Siitä tie kulkee sisällissotaan, demokratian vahvistumiseen, itsenäisyyden puolustamiseen maailmansodassa, jälleenrakennuskauteen, hyvinvointivaltion vahvistumiseen, jonka rinnalla kulkee itsemääräämisoikeuden puolustaminen kylmän sodan aikana suhteessa Neuvostoliittoon.

Merkittävä uusi vaihe alkoi 1990-luvun alussa Neuvostoliiton hajoamisen myötä. Suomi sai kansainvälisen politiikan kentällä vapauden tehdä omia itsenäisiä valintoja ilman, että niihin piti hakea Moskovasta hyväksyntää. Meillä kylmän sodan päättymisen aikaansaama helpotus tosin jäi pitkälti 1990-luvun laman ja myös naapurimme Venäjän epävakauden varjoon. Tuossa tilanteessa taloudellinen integraatio länteen tuntui luontevalta vaihtoehdolta ja se sai myös kansan enemmistön tuen.  Aina viimevuosiin asti on ollut ilmeistä, että EU-jäsenyys on ollut Suomen ja sen talouden näkökulmasta myönteinen asia. 2000-luvun alkua maailmanpolitiikassa hallinneita Yhdysvaltojen 9.11 tapahtumia ja niistä seuranneita taisteluita Suomi seurasi pitkälti sivusta. Maailman ja Euroopan talouskriisin myötä vakavat ongelmat tulivat suoraan kotiovelle.

Suomen Eurooppa projektin kriisiytiminen Euro-alueen vaikeuksien johdosta herättää kysymyksen siitä, että mikä on se laajempi näky Suomen tulevaisuudesta, jota kohti olemme menossa. Mihin Suomi on matkalla?

Negatiivisten tulevaisuuden näkymien maalailijoista ei ole viimeaikoina ollut puutetta. Pessimismillä vaan on valitettavasti taipumus tulla itsensä toteuttavaksi profetiaksi, joten myös myönteisiä tavoitteita pitäisi olla rohkeutta asettaa. Aikaisemman historian pohjalta tiedämme, että kansakunnan myönteinen tulevaisuuden kehittyminen on edellyttänyt positiivista visiota tulevaisuudesta ja kansaa yhdistäviä tavoitteita. Tämä näkyi esimerkiksi sodan jälkeisessä jälleenrakennusvaiheessa, jonka aikana suuretkaan poliittiset erimielisyydet eivät, kuten nyt jälkikäteen tiedämme, johtaneet maata täysin pois raiteiltaan.

Yhteiskunnan moniarvoistumisen ohella se, että selkeää tulevaisuuden visiota on nyt vaikea hahmottaa, on varmasti osaltaan johtanut siihen, että monien nuorten on vaikea löytää paikkaansa tässä yhteiskunnassa. Varmasti helppoja vastauksia kysymykseen Suomen suunnasta ei ole. Emme voi kuitenkaan jättää vain historian tutkijoiden jälkeenpäin selvitettäväksi sitä, että mikä oli Suomen tarina 2010- ja 2020-luvuilla, vaan meidän on jo nyt tärkeä käydä keskustelua siitä, miten aiomme kirjoittaa Suomen kertomukseen myönteisiä jatko-osia.

Kommentoi kirjoitusta.

Vaikeuksista selviäminen edellyttää myönteistä näkyä Suomen tulevaisuudesta

Torstai 14.6.2012 klo 17.02 - Ville

Uutiset Nokian lähes neljän tuhannen henkilön irtisanomisista tippuivat pommin lailla suomalaiseen yhteiskuntaan kesälomien alla. Samaan aikaan Euroopan talouskriisi näyttää  yhä vakavampia merkkejä ja poliittista keskustelua hallitsee kiistely Suomen suhteista Euroopan unioniin.  Vaikka sisäänpäin kääntyminen epävarmana aikana on luontainen reaktio, se ei ratkaise vientivetoisen taloutemme ongelmia.

Presidentti Martti Ahtisaari varoitti viime keväänä suomalaisista käpristymisestä omien rajojen taakse myymään huopatossuja toisilleen ja korosti samalla kehittyneen vientiteollisuuden merkitystä. Teknologiateollisuuden massiivisten irtisanomisten myötä suuri määrä suomalaista ammattiosaamista uhkaa valua hukkaan.

Tilanne on vakava ja edellyttää sen mukaisia toimia. Suomessa oli vuonna 1975 60 000 työtöntä ja Urho Kekkonen perusti ”kansallisen hätätilan hallituksen”. Nyt määrä on lähemmäksi nelikertainen ja myönteisen työllisyyskehityksen aikaansaamiseksi tarvitaan kriisitietoisuuden ohella kansallista yhtenäisyyttä sekä myönteistä näkyä Suomesta globaalina toimijana.

Kommentoi kirjoitusta.

Edustiko kenraalin puhe Venäjän johdon kantaa?

Perjantai 8.6.2012 klo 12.59 - Ville

Venäjän korkeimman sotilasviranomaisen armeijankenraali Nikolai Makarovin
Maanpuolustuskurssiyhdistyksen tilaisuudessa Helsingin yliopistolla 5.6
pitämä puhe, jossa hän syytti Suomen tuesta Georgian revansistisille
pyrkimyksille, kyseli ketä vastaan sotaharjoitukset täällä on suunnattu,
varoitti Suomea liittymästä Natoon ja toivoi lähempään sotilaallista
yhteistyötä Suomen ja Venäjän välille nostatti monia kysymyksiä.

Makarovin esiintyminen oli kuin tuulahdus ajasta, jonka Suomessa luultiin
painuneen historiaan 1990-luvun alussa kylmän sodan päättymisen myötä.
Toivomukset Suomen ja Venäjän sotilasyhteistyön tiivistämisestä
palauttivat mieleen kesän 1978, kun maassamme vieraillut Neuvostoliiton
puolustusministeri marsalkka Dimitri Ustinov ehdotti yhteisten
sotaharjoitusten järjestämistä YYA-sopimuksen pohjalta.  Ehdotus sai
presidentti Urho Kekkoselta torjuvan vastauksen.

Suomen ulkopoliittinen päähuomio on Euroopan talouskriisin johdosta viime
vuosina kohdistunut Euroopan unioniin liittyviin kysymyksiin. Suhteet
Venäjään ovat vaikuttaneet menneisiin vuosikymmeniin verrattuna
ongelmattomilta ja Venäjän pyrkimykset ainakin puheiden tasolla palata
Euroopassa perinteiseen itä – länsi jakoon ovat jääneet vähemmälle
huomiolle.

Myönteinen kanssakäyminen Suomen itärajan yli on tänä päivänä tiivistä.
Liikenneyhteyksiä parannetaan, kauppa- ja turismi on vilkasta. Tähän
kuvaan Makarovin puheet Helsingin yliopistolla sopivat huonosti. Niiden
perusteella syntyi myös vaikutelma, ettei Suomen valitsemaa linjaa pysyä
Nato-jäsenyyden ulkopuolella Moskovan sotilaspiireissä kovin korkealle
arvosteta. Toivottavaa onkin, että Suomen ja Venäjän ulkopoliittisten
johtajien kanssakäymisessä saadaan piakkoin selvyys siitä, missä määrin
nyt esitetyt linjaukset edustavat Venäjän valtionjohdon kanta.

Kirjoitus julkaistu Helsingin Sanomissa 7.6.2012

Kommentoi kirjoitusta.

Paluu välittämisen kulttuuriin

Sunnuntai 3.6.2012 klo 17.04 - Ville

Hyvinkäällä viikko sitten lauantaina tapahtunut kahden ihmisen kuolemaan ja usean loukkaantumiseen johtanut ampuminen veti sanottamaksi. Epäuskoiseksi. Päällimmäisenä monella lienee ollut ajatus, miten taas? Onko mitään tehtävissä, että tämä Vantaan Myyrmannista 2002 alkanut nuorten miesten tekemien joukkosurmien kierre loppuisi.

Hyvinkään tapahtumia seurasi jälleen sama Jokelasta, Kauhajoelta, Sellosta ja niin edelleen tuttu kaava. Poliisi tiedotti, media kiiruhti paikalle, kirkko ja SPR lohduttivat, ja poliitikot pohtivat mitä pitäisi tehdä, että tämä olisi nyt se viimeinen joukkosurma.

Aselakeja vaadittiin tiukennettavaksi. Varmasti niihin on tarvetta esimerkiksi aseiden säilytyksen ja uusien lupien myöntöperusteiden osalta, ehkä myös muuten, mutta lait ei yksin tilannetta korjaa. Yhteiskuntaamme on vuosien myötä kertynyt niin paljon sekä luvallisia (1.6 miljoonaa) että tuntematon suuri määrä luvattomia aseita, että tätä tietä kulkien ei nopeita parannuksia tule.

Mielenterveyspalveluiden ja erityisesti olemassa olevien palveluiden saatavuuden osalta meilä on parannettavaa. Eilen ilmestyi Helsingin Sanomissa nimimerkin takaa kirjoittaneen isän (HS 2.6.12 Mielenterveyspalveluja tarvinnut nuori jäi ilman apua) kertomus siitä, kuinka hänen masennuksesta kärsivää poikaansa oli pompotettu luukulta luukulle tämän etsiessä apua.

Tapaus ei ole varmasti ainutkertainen ja on selvää, ettei näin voi yksinkertaisesti olla.  Ensimmäinen yhteydenotto pitää johtaa hoitokontaktin syntymiseen ja vastuun sen jatkumisesta on siirryttävä tämän jälkeen potilaalta hoitavalle taholle.

Terveydenhuollon resursseja on lisättävä ja hoitoon pääsyn käytäntöjä selkeytettävä, mutta tämänkään ei yksin riitä. Työministeri Lauri Ihalainen (sd.) tavoitti mielestäni eduskunnan kyselytunnilla tällä viikolla oleellisen korostaessaan rakkauden ja välittämisen merkitystä nuorten hyvinvoinnin edistämisessä ja syrjäytymisen ehkäisemisessä. 

Toinen asiantuntija, jota on Ihalaisen ohella syytä pysähtyä kuuntelemaan suurella tarkkaavaisuudella, on Jokelan koulukeskuksen nykyinen rehtori Elina Kortekallio. Kortekallio arvioi tänään ilmestyneessä Helsingin Sanomissa (HS 3.6.2012 Kaksi osumaa), että aselakeja suurempi on­gel­ma on yk­si­lö­kes­kei­syy­den li­sään­ty­mi­nen. "­Jo­kai­nen ajaa kei­nol­la mil­lä hy­vän­sä omaa etuaan vä­lit­tä­mät­tä sii­tä, louk­kaa­ko mui­ta", Kor­te­kal­lio, jonka edeltäjä surmattiin Jokelan kouluammuskelussa 2007, toteaa lehdessä. Kil­pai­lu­yh­teis­kun­nas­sa hä­viä­jil­le ei löy­dy paik­kaa hän arvioi. Jos huomiota ei saa elämässä, sitä haetaan kuoleman avulla.  Kor­te­kal­lio kehottaa meitä katsomaan muidenkin kuin omien kavereidemme perään.

Se, että yksilökeskeisyyden korostuminen on johtanut moniin yhteiskunnallisiin ongelmiin, josta nämä kaikin tavoin tuomittavat väkivallanteot ovat vain jäävuoren huippu, ei pitäisi olla kovin suuri yllätys viime vuosikymmenten kehitystä seuranneelle.

On meistä kaikista kiinni onko tilanne käännettävissä. Löytyykö mielenterveyspalveluihin lisää resursseja, onko hoitoon jatkossa helpompi päästä ja onko välittämisen kulttuuri palautettavissa? On uskottava, että on, koska se on ainut vaihtoehto turvata maamme myönteinen kehitys tulevaisuudessa.

Kommentoi kirjoitusta.

Kirkko, valtio ja SDP

Maanantai 28.5.2012 klo 22.26 - Ville

SDP:n 43. puoluekokous pidettiin viikonloppuna  Helsingissä.Olin toista kertaa mukana kokousedustajana. Edustajalle kokous oli intensiivisiä päiviä monine kiintoisine puheineen, käytäväkeskusteluineen ja henkilövalintoineen. Kokonaisuutena vaikuttaa, että SDP on menossa hyvässä vedossa kohti kuntavaaleja. Yleisvaikutelma kokouksesta olin hyvin innostunut ja positiivinen. Puheenjohtajaa lukuun ottamatta kokous toi tullessaan merkittäviä muutoksia SDP:n johtopaikoille.  Uuden johdon avulla SDP:n politiikkaan saadaan takuulla lisää uutta
virtaa. 

Yleensä uusiin tehtäviin valitut henkilöt saavat kokoukseen päättymiseen saakka mahdollisuuden totutella uusiin tehtäviinsä. Nyt erityisesti uusi puoluesihteeri Reijo Paananen joutui tosi toimiin heti kokouksen viimeisenä päivänä. Kokoukselle tehtyjen aloitteiden käsittely jatkui, vaikka lauantai-ilta oli jo pitkällä ja kokoussali vähitellen tyhjeni, kun edustajat joutuivat lähtemään esimerkiksi asemalle tai lentokentälle. Liput oli varattu alkuperäisen kokousaikataulun mukaan, joka ei pitänyt.

Varsinaiseksi koetinkiveksi osoittautui kirkon ja valtion erottamista vaatineen aloitteen käsittely. Kuuluin kokousedustajista siihen joukkoon, jotka näkivät, ettei tätä ja muita merkittäviä ratkaisuja pidä tehdä lähes tyhjällä salilla ja sen vuoksi pidin kokoustauon jälkeen syntynyttä ratkaisua siirtää valta-osa aloitteista puoluevaltuuskuntaan ja teettää kirkon ja valtion suhteista seuraavaan puoluekokoukseen mennessä selvitys tässä tilanteessa parhaana ratkaisuna.

Kysymykseen kirkon ja valtion suhteista Suomessa liittyy niin monitulkintaisia seikkoja, että jo pelkkä selvityksen laatiminen asiasta tulee olemaan siihen tarttuville vaativa tehtävä. Suomessa ei ole ollut vuoden 1870 jälkeen valtionkirkkoa, joten katsontatavasta riippuu mitä vielä voidaan erottaa toisistaan. Samaan aikaan on totta, että luterilaisella ja ortodoksisella kirkolla on muista uskonnollista yhdyskunnista poikkeava erityisasema, joten ei ole totuudenmukaista myöskään väittää ettei kirkolla ja valtiolla ole Suomessa mitään tekemistä keskenään. Kirkon tehtävänä on huolehtia hautausmaista ja monista historiallisesti arvokkaista rakennuksista. Valta-osa vainajista halutaan haudata yhä kirkkomaahan, joten tunnustuksettomat hautausmaatkaan eivät ole tähän yksinkertainen ratkaisu.

Hyvä on myös rauhassa pohtia, että mitä oikeastaan vaaditaan, kun vaaditaan jonkun instituution täydellistä erottamista valtiosta. Kirkon ohella yhteiskunnassa on paljon muitakin toimijoita, jotka ovat enemmän tai vähemmän kytköksissä valtioon ja saavat toiminnalleen rahoitusta verovaroista. Näitä ovat esimerkiksi poliittiset puolueet, urheilujärjestöt, nuorisojärjestöt, yliopistot ja niin edelleen. Varmasti olisi löydettävissä perusteita, miksi olisi parempi, ettei edellä mainituilla toimijoilla olisi
mitään linkkiä valtioon. Samalla voidaan hyvin perustella, että yhteistyötä on. 

SDP:llä on vuoden 1903 Forssan ohjelmasta alkaen vuoroin ollut ja ei ole ollut voimassa kanta kirkon ja valtion täydellisestä erottamisesta. Viimeksi se on sinne palautettu 1960-luvun lopulla ja sitten taas poistettu. Kun nyt luvattua selvitystä asiasta lähdetään tekemään, myös nämä käänteet tulisi selvittää. Sekään ei ole aivan yksinkertainen asia, sillä kattavaa tutkimusta aiheesta 110-vuoden ajalta ei ole.

Vaikka kirkon ja valtion suhteiden nykytilaa voidaan toistaiseksi vielä varsin korkeiden
kirkkoon kuulumisprosenttien valossa perustella, kysymys tulee varmasti pysymään
otsikoissa tulevaisuudessa, sillä jo kymmenen - kahdenkymmenen vuoden päästä voidaan olla jo varsin erilaisessa tilanteessa, jos kirkon jäsenmäärä laskee nykyistä vauhtia. Samoin maailmalta on esimerkkejä, että riippumattomuus suhteessa valtioon voi olla kirkkojen näkökulmasta myönteinenkin asia. Tätä taustaa vasten saattaisi olla kirkon etu, että valmiutta kysymyksen arviointiin löytyisi tulevaisuudessa poliittisten puolueiden ohella myös kirkon itsensä taholta.

1 kommentti .

Helsinkiin tarvitaan lisää kaupungin vuokra-asuntoja

Sunnuntai 13.5.2012 klo 16.40

Yksityisten vuokra-asuntojen vuokrat ovat nykyään Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla sillä tasolla, että yhä harvemman tulot riittävät niiden maksuun. Yhä useampi kääntyy tässä tilanteessa kaupungin puoleen. Vaikka Helsingin kaupunki on Suomen suurin yksittäinen vuokranantaja, sillä on 44 000 asuntoa, yhä useampi jää täällä ikuiseen asuntojonoon. Viikko sitten ilmestyneen Helsingin Sanomien (HS 5.5.12) mukaan jonottajia on nyt yli 22 000.

Pienituloisten tilannetta on vaikeuttanut se, että ns. yleishyödylliset tahot, kuten VVO on nostanut vuokriensa tason lähemmäs yksityisiä markkinoita. Näin siitä huolimatta, että VVO:n talot on siinä missä kaupunginkin rakennettu valtion tuella. Tästä huolimatta keskineliövuokra on kolmanneksen kaupunkia korkeampi (13.77), mikä on omiaan lisäämään hakupainetta kaupungin suutaan.

Matkaa yksityisen sektorin keskitasoon VVO:n vuokrissa on enää muutama euro, joten voidaan kysyä miten valtion tuen ehtona ollut yleishyödyllisyys tässä toteutuu? Tätä taustaa vasten on myönteistä, että asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) on tänä keväänä tarttunut valtion tuella rakennettujen asuntojen korkeisiin vuokriin ja luvannut niistä perusteellisen selvityksen.   

Kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen tilanne on Helsingissä jo nykyisellään kriittinen ja uhkaa entisestään vaikeutua tulevaisuudessa, koska 600 000 helsinkiläisen rajapyykki ylitetään todennäköisesti tänä vuonna. Viime vuoden lopussa asukkaita oli noin 595 500 ja Helsinkiin muuttaa keskimäärin 6000 uutta asukasta vuodesta.

Helsinki on maan pääkaupunki sekä merkittävä työ- ja opiskelupaikka, joka tarvitsee kehittyäkseen uusia asukkaita. Asuntopula voi ennen pitkää johtaa työvoimapulaan, monista muista ongelmista puhumattakaan. Esimerkiksi opiskelija-asuntojen niukka saatavuus aiheuttaa jo nyt joka syksynä ongelmia ja vaikeuttaa monen nuoren mahdollisuuksia aloittaa joustavasti opintonsa kaupungin oppilaitoksissa. Vaikeudet saada asuntoa, eivät ole omiaan lyhentämään tavoitteiden mukaan opiskelu-aikoja.

Kohtuuhintaisen vuokra-asumisen vaikeutumisesta saattaa tulla tulevaisuudessa este kaupungin kehittymiselle ja siksi vuokra-asuntopulaan on Helsingissä tartuttava kaikella vakavuudella. Helppoja ratkaisuja ei ole, mutta kaupungin vuokra-asunto tuotannon merkittävä lisääminen olisi askel oikeaan suuntaan. Tänä vuonna uusia kaupungin vuokra-asuntoja valmistuu Helsinkiin noin kolme sataa ja ensi vuonna hieman yli 500. Vaikka ylöspäin ollaan matkalla, varaa lisätä yhä on. Tärkeätä on myös uusien vuokra-asuntojen sijoittaminen tasaisesti eripuolille kaupunkia sekä se, että kaupungin kohteiden asukasviihtyvyydestä ja asumisturvallisuudesta huolehditaan aivan siinä missä muissakin kohteissa.

Kommentoi kirjoitusta.

Onko Meri-Rastilan rannan rakentamiselle vaihtoehtoa?

Sunnuntai 29.4.2012 klo 13.19 - Ville

Helsingin Vuosaaressa sijaitsevan Meri-Rastilan osayleiskaava on tällä hetkellä pöydällä Helsingin kaupunkisuunnittelulautakunnassa. Tämän viikon kokouksessa lautakunnalle esitettiin kaava, jossa Meri-Rastilaan suunnitteilla olevaa uutta asuinaluetta oli edelliseen ehdotukseen verrattuna jonkin verran tiivistetty metsän säästämiseksi. Nyt Meri-Rastilan ja Vartiokylänlahden väliselle metsäalueelle suunniteltu asuinalue oli pinta-alaltaan kolmanneksen pienempi kuin aiemmassa luonnoksessa. Rakennettavan alueen pinta-alan pienentäminen oli askel parempaan suuntaan, vaikka ilmaan jää edelleen sama peruskysymys siitä rakennetaanko kyseinen ranta-metsäalue vai ei ja mikä paino-arvo kaavoituksessa annetaan alueen asukkaiden mielipiteelle.

Virkistysalueelle kaavailtu rakentaminen on herättänyt runsaasti vastustusta ja Meri-Rastilassa on vuosien ajan toiminut aktiivisesti pro-Meri-Rastila liike rannansuojelun puolesta. Vuosaaren demarien taholta useaan kertaan esille tuotu kanta on ollut, että ranta-alue tulisi rauhoittaa lisärakentamiselta. Tämä merellinen alue on laajassa virkistyskäytössä ja siksi tarpeen yhä kasvavan Vuosaaren asukasmäärän käyttöön.  Modernissa hektisessä yhteiskunnassa ihmiset tarvitset lähelle kotiaan luotosaarekkeita, joissa voi käydä ulkoilemassa lenkkeilyn, kävelyn, pyöräilyn ym. muodossa.  

Asiassa on useita seikkoja, jotka vaatisivat vielä tarkempaa pohdintaa. Merkittävä lisärakentaminen Meri-Rastilaan vaatisi Vuosaaren terveyspalveluiden ja joukkoliikennekapasiteetin huomattavaa tehostamista. Onko tähän todellista valmiutta?

Meri-Rastilan oma – tuolloin uusi ja huippumoderni – terveysasema lakkautettiin vuonna 2005 ja palvelut keskitettiin Vuosaaren kauppakeskus Columbuksen lähellä sijaitsevaan palvelukeskukseen. Asukkailta tullut palaute kertoo, että jo nykyisellään resurssit siellä ovat riittämättömät ja aikoja on vaikea saada kohtuullisessa odotusajassa.  Jos alueelle rakennetaan lisää, tulisi saada varmuus siitä, että Vuosaaren terveydenhoito kapasiteettia lisätään.  

Jos jotain on Meri-Rastilaan rakennettava, niin näkisin suotavana, että alueen asukkaiden aloitteesta teetetty Our City vaihto-ehtokaava otettaisiin vielä kertaalleen vakavasti tarkasteltvaksi vaihtoehdoksi. Our City-kaavassa tavoite on nykyisen asuinalueen tiivistäminen. Alueen keskellä oleviin puistoihin tulisi lisää rakentamista, mutta arvokas ranta-alue säilyisi. Tarkennusta vaativia seikkoja tässä suunnitelmassa on, mutta harkinnalle ja päätöksille tarvittaisiin nyt lisää aikaa, joka loppuu, jos lautakunta nyt päätyy rantametsän rakentamisen kannalle.   

1 kommentti .

Vastuullisuus on hyvä valttikortti kuntavaaleissa

Perjantai 13.4.2012 klo 8.47 - Ville

Tiuhaan eri tahojen tekeminä ilmestyvistä puolueiden kannatusmittauksista on tullut yksikeskeinen maamme poliittista ilmapiiriä ohjaavia tekijöitä. Sillä kuinka viisastagallupien tuijottaminen on ja kuinka ammattitaitoisesti tehtyjä kaikki tutkimukset ovat,ei ole juuri vaikutusta niiden paino-arvoon mediassa. Mielipidemittausten merkitystä tällä vaalikaudella on korostanut se, että suurinoppositiopuolue perussuomalaiset jättäytyi viime kevään vaalivoiton jälkeenvapaehtoisesti oppositioon ilmeisen taktisesti ”kasvamaan korkoa” sitoen oman kohtalonsaparadoksaalisesti Kreikan kohtaloon.

Nyt gallupit, jotka toivat perussuomalaiset ylös,näyttävät olevan viemässä heidät alas. Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini arvioi pääsiäisen alla Ilta- Sanomissa, että kannatus kääntyy nousuun, kun Suomen Kreikalle ja muille kriisimaille antamat takaukset realisoituvat tappioiksi. Tässä voi kysyä, eikö Soinilla ole muuta poliittista agendaa kuin odottaa, että Euroopalle käy huonosti? 

Poliittisen tuulen käännökset ovat olleet viime vuosina nopeita. Tämä tekee vaaleihinvalmistautumisen ja vaaliohjelmien laadinnan haastavaksi. Neljä vuotta sittenmaailmantalouteen yhä vaikuttava globaali talouskriisi alkoi nousta tietoisuuteen samaanaikaan kuin Suomessa käytiin syksyn 2008 kuntavaalitaistelua. Jälkiviisaudella voi arvioida, ettei SDP:n kuntavaalivaaliohjelma tuolloin kaikilta osin vastannut nopeastimuuttuvaa tilannetta. 

Tähän aikaan keväästä kaikissa puolueissa suunnitellaan aktiivisesti syksynvaaliohjelmia. Näin tehdään myös SDP:ssä. Tärkeät vaalit ovatkin tulossa ja sillä vakavuudella ja innostuksella niihin on syytä valmistautua. Vaikka Suomen ja maailmantalouden merkit näyttävät nyt lupaavammilta, valmius vastata nopeisiin muutoksiin on hyvä olla korkea. SDP:n kuntavaaliohjelma olisi hyvä sekä yleisellä että paikallistasolla perustua mahdollisimman realistiselle pohjalle. Jos vaalilupauksia tehdään, niille kannattaa kertoa myös hinta ja konkreettinen esitys siitä, miten lupaus rahoitetaan. Monet ovat valmiita maksamaan paremmista kuntapalveluista, jos heille kerrotaan miten ne rahoitetaan. 

Oikeudenmukaisuus ja vastuullisuus tulevat todennäköisesti olemaan hyviä vaaliteemojaensi syksyllä, vaikka tulevaisuutta emme voi ennustaa. Yleisen pettymyksen tunteen politiikkaan näyttävät nyt aiheuttavan ne, jotka ovat keränneet kannatuksensa muiden arvostelulla. Perussuomalaiset lupasivat eduskuntavaalikampanjassaan paljon, mutta käytännön teot suomalaisten hyvinvoinnin eteen ovat jääneet suuresta eduskuntaryhmästähuolimatta vähäisiksi. SDP:llä on tuoreita näyttöjä vastuullisuudesta ja oikeudenmukaisuudesta tältä vaalikaudelta sekä puolueen pitkästä historiasta.Tavoitteeksi ei näin ollen pidä ottaa muuta kuin selkeä kunnallisvaalivoitto ensi syksynä.

Kirjoitus on julkaistu Demokraatti-lehdessä 12.4.2012

Kommentoi kirjoitusta.

Oikeudenmukaisuuden vaatimus lisääntyy työelämässä

Torstai 15.3.2012 klo 10.40 - Ville

Työelämän ongelmat ovat tänä keväänä nousseet pintaan pitkälti kahden erillisen teeman kautta. Julkisuudessa on keskusteltu Auto- ja kuljetusalan työntekijän liiton piirissä tapahtuneesta epäillystä työpaikkakiusaamisesta ja toisaalla käyttäen esimerkkinä kansallista - pääosin valtio - omisteista - lentoyhtiötämme liike-elämän johdon erilaisista kannustin ja optiojärjestelyistä. Ajatus, että samaan aikaan, kun henkilöstöä on vaadittu osallistumaan säästöihin pienelle joukolle tärkeänä pidettyjä henkilöitä on nähty tarpeelliseksi maksaa kannustin palkkioita, jotta he pysyisivät talossa vaikean vaiheen yli, on ollut vastoin monen oikeustajua ja herättänyt laajan keskustelun.

Edellä kuvatut uutiset vaikuttavat erikoisilta sitä taustaa vasten, että kuluneen kevään aikana maassa on käyty myös aktiivista keskustelua tarpeesta korottaa eläkeikää. Siitä nostetaanko ikää vai jatketaanko nykyisellä joustavan eläkkeelle siirtymisen mallilla olisi syytä kääntää huomio työelämän tilaan ja ihmisten työssä jaksamiseen. Jos nykyinen meno jatkuu, yhä harvempi jaksaa töissä lähellekään nykyistä eläkeikää.

Suomalaisilla on perinteisesti ollut vahva näkemys työn merkityksestä elämän keskeisenä osana. Monet ihmiset ovat valmiita sitoutumaan työhönsä ja tekemään sen mahdollisimman hyvin. Useat ovat valmiit joustamaan myös vapaa-ajastaan oman työpaikan menestyksen hyväksi. Vastapainoksi he odottavat työnantajapuolelta oikeudenmukaista kohtelua, palkkaa jolla tulee kohtuullisesti toimeen ja varmuutta työn jatkumisesta. Monet merkit yhteiskunnassamme kertovat nyt, että edellä mainitut kriteerit täyttyvät yhä harvemmalla työpaikalla.

Julkisuuteen nousseiden työelämän ongelmien ja epäoikeudenmukaisina koettujen toimintatapojen herättämä suuri huomio todennäköisesti kertoo siitä, että niiden kautta samaistutaan laajempaan ilmiöön. Pätkätöiden, irtisanomisten, työttömyyden ja toiselta puolin kiusaamisen, ahneuden ja oman eduntavoittelun kulttuuri on mennyt niin pitkälle, että vastareaktio on väistämätön.

Nyt muidenkin kuin oikeusoppineiden olisi tarpeen alkaa käydä nykyistä aktiivisempaa keskustelua työelämän ja samalla koko yhteiskunnan tilasta ja arvopohjasta. Se onko joku toimintapa tarkkaan ottaen lain mukaan sallittu vai ei välttämättä ei ole ainut kriteeri sen oikeudenmukaisuudelle. Tässä voisi katsoa niin yhteiskuntafilosofien, uskontokuntien, puolueiden, kansalaisjärjestöjen ym. puoleen.

Onko solidaarisuudella ja lähimmäisen rakkaudella yhteiskunnassamme enää riittävää sijaa vain onko ”kaikki minulle nyt heti” ajattelu se minkä varaan asiat täällä yhä enenevässä määrin rakentuu?

Kommentoi kirjoitusta.

Puheenjohtajapäivien ajatuksia

Perjantai 2.3.2012 klo 11.22 - Ville

Osallistuin viime viikonloppuna toista kertaa puolueosastoni Vuosaaren demarien puheenjohtajana Vantaalla järjestetyille kaksipäiväisille SDP:n puheenjohtajapäiville, jotka kokosivat Rantasipi Airportiin osastojen puheenjohtajia eripuolilta maata. Tapahtumasta jäi minulle innostunut vaikutelma ja jälkikeskusteluiden sekä Facebook kommenttien pohjalta en ollut ainut joka palasi kotiin virkistyneenä ja uusia ideoita täynnä.

SDP:n kannatus ei ole ollut viime vuosina paras mahdollinen ja monien muiden ohella olen paljon pohtinut, että mistä tämä johtuu ja mitä asialle olisi tehtävissä. Miten SDP voisi nousta jälleen suurimmaksi puolueeksi? Eduskuntavaaleissa saavutettiin kovalla vaalityöllä torjuntavoitto ja toiseksi suuremman puolueen asema. Viimeaikoina kannatus on gallupeissa ollut kuudentoista prosentin luokkaa. Hallitusvastuun ohella syynä tähän on varmasti alavireiset presidentinvaalit. Gallupit eivät äänestä, mutta jotain suuntaa ne antavat ja vaikuttavat ihmisten mielipiteisiin.

Tällä viikolla Demokraatti -nimen ottanut ex-Uutispäivä Demarin toimittaja kysyi minulta ja muutamilta muilta puheenjohtajapäivien aluksi kommenttia, että miten SDP:n kannatus saadaan nousuun. Painotin vastauksessani kentän ja puolueen johdon vielä nykyistä tiiviimpää ja yhteistyötä. Kaikkien SDP:ssä toimivien tulee tuntea, että teemme työtä samojen päämäärien eteen hyvässä keskusteluyhteydessä toisiimme. Tämä on pohja sille, että kenttätoimintaan saadaan lisää aktiiveja. Nykyaikana ihmiset pohtivat tarkoin ajankäyttöään ja lähtevät mukaan sellaiseen vapaa-ajan toimintaan, jonka kautta he kokevat voivansa vaikuttaa itselleen tärkeisiin asioihin.

Vantaan päivät oli hyvä esimerkki siitä, että oikeaan suuntaan ollaan menossa. SDP uudistuu koko ajan ja valmiudet vastata viimeisen noin kymmenen vuoden aikana muuttuneen toimintaympäristön haasteisiin kehittyvät jatkuvasti. Kuntavaaliteemoja ja vaalityökaluja pohdittiin Vantaalla yhteisissä työpajoissa joiden tuloksia jaettiin sunnuntaiaamuna konferenssikeskuksen suuressa salissa. Optimismi, yhdessä tekeminen, harkittu ehdokasasettelu ja ajoissa liikkeellä oleminen korostuivat ryhmien aikaansaannoksissa selkeiden vaaliteemojen ohella.

Hokkus pokkus ratkaisua kannatuksen nostamiseen ei ole. Ensi kesän puoluekokouksessa tehtävänsä jättävä nykyinen puoluesihteeri Mikael Jungner korosti puheenvuorossaan sitä, että SDP:n kannatus saadaan nousuun vain pitkäjänteisellä kenttätyöllä. Mikään yksi puoluejohdon puheenvuoro tai vastaava ei voi asiaa ratkaisevasti muuttaa.  Vastuu on meillä kaikilla eripuolilla maata. Tämän vastuun kantamiseen ja tehokkaan kunnallisvaalityön tekemiseen antavat hyviä uusia välineitä Vantaalla ennakkoesitellyt puolueen uudet kotisivut, jotka ovat nyt kaikkien katsottavista. Niiltä voi mm. ladata vaalitöissä avuksi olevaa materiaalia. Uusia kotisivuja katsellessa tuli oikeasti sellainen olo, että tästä on konkreettista apua puolue-osaston toiminnassa. Se on paljon sanottu nykyisenä nettiyltäkylläisyyden aikana.

Sen pohdinta, miten SDP voisi nousta jälleen suurimaksi puolueeksi, ja mikä on sosialidemokratian ydinsanoma tälle ajalle, varmasti vielä jatkuu. Puheenjohtajapäivien annilla on kuitenkin hyvä edetä kohti kesän puoluekokousta ja kuntavaaleja ja muistaa, että kansanliikkeenä SDP:n menestys on kiinni kaikista sen aktiiveista.

Kommentoi kirjoitusta.

Muutoksen ja epävarmuuden vuosi 2011

Lauantai 31.12.2011 klo 14.51

Mitä jäi päällimmäiseksi mieleen vuoden 2011 poliittisista tapahtumista meillä ja muualla? Arabikevät, Japanin tsunami, kevään eduskuntavaalit, Norjan joukkosurmat ja Eurokriisi. Maailma on muuttunut tämän vuoden aikana merkittävästi ja samalla epävarmuus tulevaisuudesta on lisääntynyt.

Tunisiassa poliisin mielivaltaan turhautuneen hedelmäkauppiaan polttoitsemurhasta käynnistyi vuoden 2010 lopulla tapahtumasarja, joka johti vuonna 2011 kansannousuihin Tunisiassa, Egyptissä, Libyassa, Jordaniassa, Syyriassa ja Jemenissä. Yhä jatkuva tapahtumaketju osoittaa, että jos vallanpitäjät menettävät uskottavuutensa minkään salaisen poliisin keinot eivät  riitä kansan syvien rivien demokratian vaatimuksen tukahduttamiseksi. Vastaavaa vallanvaihtoon johtanutta liikehdintää on viimeksi tässä mittakaavassa nähty kaksikymmentä vuotta sitten, kun kommunistivalta kaatui Itä-Euroopassa.

Viime keväänä Japanin tsunami surmasi yli 20 000 ihmistä, jätti satojatuhansia kodittomaksi ja nosti keskusteluun ydinvoiman vaarat. Katastrofi oli valtava, mutta osoitti, että pitkälle kehittyneen ja varakkaan maan edellytykset selvitä valtavasta kriisistä ovat  paremmat kuin esimerkiksi Haitin, jossa tammikuussa 2010 tapahtuneen maanjäristyksen tuhot ovat vielä pitkälti korjaamatta.  Maailma ei ole tasa-arvoinen edes luonnonkatastrofeissa.

Suomessa perussuomalaiset voittivat huhtikuun eduskuntavaalit, mutta eivät olleet valmiit poliittiseen hallitusvastuuseen vaalien jälkeen. Tilanteessa oli jotain samaa kuin vuonna 1970 SMP:n suuren vaalivoiton jälkeen. Tuolloin vaalivoittajan pääsyn hallituksen esti presidentti Urho Kekkosen ja viime kädessä Neuvostoliiton vastustus. Nyt EU-politiikkaan liittyvät kysymykset. Vaikeiden neuvottelujen jälkeen aikaansaatua Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitusta voi pitää osoituksena mukaan lähteneiden puolueiden halusta etsiä ja löytää kompromissien kautta valmius yhteistyöhön.

Itseni ehkä henkilökohtaisesti täydellisimmin pysäyttänyt tämän vuoden uutinen oli keskellä kesän viettoa heinäkuun lopulla tullut uutinen Norjan Oslossa ja Utøyan saarella tapahtuneen lähes 80 nuoren ihmisen kuolemaan johtaneista Anders Behring Breivikin tekemistä terroriteoista.  Kävin Norjassa pari viikkoa tapahtuman jälkeen Pohjoismaisten historian tutkijoiden konferenssissa. Siellä tapahtuman Norjalle ja sen naapurimaille aiheuttaman surun ja järkytyksen saattoi vahvasti aistia. Pohjoismaista yhteyttä haluttiin korostaa, eikä vastaavan murhenäytelmän toivottu enää ikinä toistuvan.

Suurimman osan vuotta on puhuttu Euroopan talouskriisistä ja näillä näkymin teema hallitsee otsikoita myös vuonna 2012. Muutos ja epävarmuus ovat olleet vuoden 2011 teemoja. Eri maiden ja yksittäisten ihmisten elämissä vuoteen mahtuu tietenkin myös runsaasti myönteisiä ja tulevaisuuden toivoa vahvistavia asioita, joita tulisi pitää enemmän esillä myös tiedostusvälineissä.  Niin ja ei pidä unohtaa, että tänä vuonna Suomi voitti jääkiekon maailmanmestaruuden. Kuvaavaa ajallemme tosin on, että senkin hyvin positiivisen tapahtuman juhlinta aiheutti jälkipyykkiä.  

Kommentoi kirjoitusta.

Paluuta Urho Kekkosen aikaan ei ole

Tiistai 20.12.2011 klo 0.08 - Ville

Urho Kekkosen pitkän neljännesvuosisadan kestäneen presidenttikauden päättymisestä on tullut tänä syksynä kuluneeksi tasan kolmekymmentä vuotta. Kylmän sodan vaikeisiin vuosikymmeniin sijoittunut Kekkosen presidenttikausi oli monella tavoin poikkeuksellinen ajanjakso Suomen historiassa. Kekkonen käytti presidentin valtaoikeuksia silloisen perustuslain täyteen mittaan ja usein niiden ylikin. Presidentinvaalikeskustelua viime viikkojen aikana seuratessa on syntynyt vaikutelma, että nyt jälleen maahan kaivattaisiin Kekkosen kaltaista vahvaa hallitsijaa, joka laittaisi vaikka eduskunnan ja hallituksen ohittaen maan asiat toivomaansa järjestykseen.

Mielikuvaa mahdollisuudesta saada maahamme uusi Urho Kekkosen kaltainen presidentti pyrkii vahvistamaan osa nykyisistä presidenttiehdokkaista. He antavat lausunnoissaan ymmärtää, että he voisivat presidenttinä muuttaa asioita, jotka eivät kuulu nykyisen perustuslain aikana presidentin valtaoikeuksiin.

Presidenttiehdokkaana voi tietenkin esittää mielipiteensä haluamaansa asiaan, vaikkei mahdollisen presidentiksi valinnan jälkeen olisikaan mahdollisuuksia päättää kyseisestä asiasta. Presidentin nykyisten valtaoikeuksien kapeus unohtuu usein myös vaalipaneelien keskiöissä olevissa EU-asioissa. Niistä pitää tietenkin keskustella, mutta ei pidä unohtaa, että EU-asioista päättäminen kuuluu hallitukselle ja pääministerille. Poikkeus olisi tapaus, jossa EU:n perussopimusta lähdettäisiin muuttamaan.

Presidenttiehdokkaan ominaisuudessa voi esimerkiksi esittää ajatuksia Suomen valuutan vaihtamisesta eurosta markkaan, mutta samalla pitäisi kuitenkin muistuttaa joka välissä äänestäjille, että on yhä mahdollisen presidentiksi valintansa jälkeen asiassa mielipidevaikuttajan roolissa. Presidentillä on Suomessa yhä myös todellista valtaa ulkopolitiikan alueella muissa kuin EU-kysymyksissä. Niissäkin presidentin oletetaan sanelun sijaan toimivan yhteistyössä valtioneuvoston kanssa.

Yhdenkään kysymyksen osalta presidentin ja hallituksen voimakkaalla vastakkainasettelulla ei nyt eikä tulevaisuudessa voida edistää maan asioiden myönteistä kehitystä.  Urho Kekkosen aikana Suomessa ja maailmassa elettiin nykyiseen verrattuna täysin eri tilanteessa.

Vallankäytön keskittymisellä Tamminiemeen oli myös varjopuolensa, joita ei ilmeisesti enää kunnolla muisteta. Nykyisen perustuslain hengen mukaista on, että presidentti toimii pikemminkin parlamentaarisen demokratian vahvistajana kuin sen kyseenalaistajana.

Kommentoi kirjoitusta.

Euroopan velkapommi on purettava yhteistyössä

Maanantai 5.12.2011 klo 21.45 - Ville

Saksalaisen Koblezin kaupungin halki virtaavasta Reinistä purettiin viime viikonloppua jättimäinen brittiläinen sodan aikainen räjähtämätön lentopommi. Kaupungin asukkaista puolet evakuoitiin turvaan purkutyön ajaksi. Pommi saatiin tehtyä vaarattomaksi ilman vahinkoja. Vastaavat ympäri maanosaamme löytyvät yhä pommit ovat karuja muistutuksia maanosamme historian synkistä puolista.  

Euroopan unioni on meidänkin maassamme ollut viime vuodet kovan arvostelun kohteena. Vakavia virheitä on tehty ja kritiikille on oikeutettu sija. Vaadittaessa enemmän tai vähemmän täydellistä unionin purkamista kuitenkin usein unohtuu, että koko prosessi sai alkunsa yli 60 miljoonaa uhria vaatineen toisen maailmansodan jälkeen, kun eurooppalaiset halusivat estää sodan toistumisen.

Keväällä 1951 Alankomaat, Belgia, Italia, Luxemburg, Ranska ja Saksa laativat sopimuksen raskaan teollisuuden – hiilen ja teräksen tuotannon – asettamisesta yhteiseen hallintoon, jotta mikään maa ei enää kykenisi yksin tekemään aseita ja kääntymään muita vastaan. Tämän jälkeen mukaan tuli muita ja integraatiota jatkettiin. Muodollisesti yhtenäinen Eurooppa on vielä verraten nuori asia. On hyvä muistaa, että vielä kaksikymmentä vuotta sitten Euroopan jakoi kahtia rautaesirippu ja maailma eli 40 vuotta ydinsodan vaaran varjossa.

Blogissa ei ole mahdollisuus listata kaikkia Euroopan historian vaiheita. Historian suurta kokonaiskuvaa ei kannata kuitenkaan unohtaa EU:ta arvosteltaessa. Integraatio aloitettiin kahden verisen maailmansodan ja niitä edeltäneen vuosisatojen taistelemisen jälkeen. Eurooppalainen yhteistyö on tie jolta ei kannata kääntyä kovin lyhytnäköisesti vastakkaiseen suuntaan. Tämä on niin suurten kuin pientenkin valtioiden etu.

Nyt Euroopan sydämessä oleva velkapommi on saatava yhteistoimin purettua ilman, että se aiheuttaa enää yhtään suurempaa tuhoa, jotta myönteinen kehitys voi maanosassamme jatkua myös tulevaisuudessa.   

Kommentoi kirjoitusta.

Vaihdetaanko eurot markoiksi Mari Kiviniemi?

Sunnuntai 4.12.2011 klo 0.18 - Ville

Keskustan presidenttiehdokas Paavo Väyrynen ehdotti lauantain Ykkösaamussa, että Suomi irrottautuisi euroalueesta ja ottaisi eurojen rinnalla käyttöön markat. Ehdotus oli siinä määrin ennakkoluuton, että olisi mielenkiintoista kuulla, miten Väyrysen puolueen keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemi näkee asian. Onko keskusta puolueena tässä samalla linjalla kuin sen presidenttiehdokas, eli irti eurosta ja markat pöytään? 

Paavo Väyryseltä ei ole puuttunut radikaaleja avauksia ennen ja jälkeen keskustan presidenttiehdokkuutta.  Viime elokuussa Väyrynen halusi vaihtaa Suomen ja Viron valuutaksi kruunun. Tätä taustaa vasten voi hyvin kysyä, että mikseivät kruunut enää kelpaa ja mitä valuuttaa keskustan presidenttiehdokas aikoo seuraavaksi ehdottaa Suomelle?

Presidentinvaalin lähestyessä Väyrynen pyrkii ilmeisesti tämänkaltaisten avausten avulla nostamaan kaikin keinoin kannatustaan päästäkseen presidentinvaalien toiselle kierrokselle. Miten tämä sopii keskustan eduskuntavaalikampanjassa markkinoimaan ”asiaa” linjaan, on sitten  toinen asia.

Keskustan johto pyrki ennen syyskuuta parhaansa mukaan löytämään puolueelle jonkun muun ehdokkaan kuin Väyrysen. Elokuun lopussa keskustan varapuheenjohtaja Timo Kaunisto arvosteli julkisuudessa Väyrysen toivetta päästä myös perussuomalaisten presidenttiehdokkaaksi. Kun toista vaihtoehtoa ehdokkaaksi ei löytynyt, keskustajohto siirtyi vähin äänin Väyrysen taakse.   

Nyt keskustan johto käy järjestään arvostelemassa tiedotusvälineille kaikkia hallituksen tekemisiä, mutta ei ilmeisesti näe ristiriitaa puolueen ennen ja jälkeen vaalien noudattaman Eurooppa politiikan välillä. Tähän johtopäätökseen on tultava, jos puolueen presidenttiehdokkaan markka lausuntoa ei keskustan puheenjohtaja Mari Kiviniemen taholta nähdä tarpeelliseksi mitenkään oikaista.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat:

Siirrytäänkö Tamminiemen iltakoulusta Mäntyniemen iltakouluun?

Sunnuntai 27.11.2011 klo 14.48 - Ville

Kokoomuksen presidenttiehdokas Sauli Niinistö teki lokakuun lopussa esityksen, jonka mukaan presidentti ja hallitus voisivat alkaa tavata epävirallisesti niin sanotussa Mäntyniemen iltakoulussa. Niinistön käsityksen mukaan ulkopoliittisissa tehtävissä on harmaa alue, jonka hoito kuuluu osittain presidentille ja osittain hallitukselle ja muun muassa tästä hallituksen olisi hyvä käydä presidentin luona ajoittain keskustelemassa. Lausunnosta sai vaikutelman, että hallituksen tulisi muutenkin käydä nykyistä enemmän hakemassa neuvoa Mäntyniemestä, jos Sauli Niinistöstä tulee presidentin virka-asunnon uusi isäntä. Niinistön avaus on sittemmin herättänyt runsaasi keskustelua ja muun muassa SDP:n presidenttiehdokas Paavo Lipponen on suhtautunut siihen varautuneesti.

Niinistön avaus vie väistämättä ajatukset Mäntyniemen välittömässä läheisyydessä sijaitsevaan Tamminiemen huvilaan, johon Urho Kekkosen pitkänä kaksikymmentä viisi vuotta kestäneenä valtakautena keskittyi pitkälti Suomen poliittinen vallankäyttö. Mitä pidemmälle Kekkosen vuonna 1956 alkanut presidenttikausi eteni sitä useampi asia päätettiin käytännössä tuossa 1900- luvun alussa valmistuneessa jugend-huvilassa.  Kekkosen aikana maan hallituksen jäsenet olivat kaikkina vuorokauden aikoina Tamminiemessä usein nähtyjä vieraita. Valtioneuvoston jäsenten ja presidentin yhteydenpito oli tiivistä myös kirjeenvaihdon ja puhelimen välityksellä. Moniin asioihin, jotka eivät kuuluneet presidentin, valtaoikeuksiin tuli Kekkosen aikana hakea Tamminiemestä hyväksyntä.

Kekkosen aikana elettiin hyvin erialaisessa ulko- ja maailmanpoliittisesta tilanteessa kuin nykyään. Presidentillä oli myös lain puitteissa enemmän valtaoikeuksia ja hän käytti niitä täysmääräisesti, usein ylikin. Sittemmin pitkälti Kekkosen ajan perintönä perustuslakiamme on muutettu parlamentarismia vahvistavaan suuntaan. Tähän ajatus hallituksen epävirallisesta käskynjaosta Mäntyniemessä sopii huonosti, vaikka on täysin ymmärrettävää, että nykyisenä epävarmuutta täynnä olevana aikanamme vahvan presidentin – eräänlaisen uuden Kekkosen – kaipaus on lisääntynyt.  Nykyisellään presidentin rooli on kuitenkin enemmän toimia hallituksen ja eduskunnan työn tukijana kuin sen johtajana. Perusteluja pyrkimyksille keskittää valtaa Mäntyniemeen Tamminiemeä jäljitellen sen enempään kuin nykyinen perustuslaki antaa luonnostaan myöten ei ole.

Kommentoi kirjoitusta.

« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »