Politiikan paluu lähiöönLauantai 17.11.2012 - Ville Mielipidekirjoitus julkaistu Demokraatti-lehdessä 16.11.12. Kunnallisvaalien jälkeen tämänkin lehden (Demokraatti) palstoilla on pohdittu vaalitulosta. Oliko se SDP:lle tappio vai jälleen yksi torjuntavoitto? |
Alhainen äänestysprosentti on hälytyssignaaliTiistai 13.11.2012 klo 15.22 - Ville Jalovaara Mielipidekirjoitus Kirkko ja Kaupunki -lehdessä 14.11.12 Nimimerkin takaa kirjoittanut 29-vuotias helsinkiläinen pohti viime numeron mielipidepalstalla (K&k 7.11.), miksi äänestää kunnallisvaaleissa. Huonot kokemukset olivat vieneet hänen luottamuksensa poliitikkoihin. Uskonsa politiikkaan menettäneitä on maassamme muitakin, sillä kunnallisvaalien suurimmaksi puheenaiheeksi nousi matala äänestysaktiivisuus (58,2 prosenttia). Meillä Helsingissä alueelliset erot olivat hälyttävän suuria: Kivikossa vaaliuurnilla kävi 39 prosenttia äänioikeutetuista vastaavan luvun ollessa Paloheinässä 76 prosenttia. Korkea äänestysprosentti ei ole itseisarvo.Tilastoja suurempi huoli on se, jos yli puolet monien asuinalueiden ihmisistä kokee,etteivät he voi kunnallisdemokratian kautta vaikuttaa oman lähialueensa kysymyksiin. Ihmiset eivät yleensä odota poliitikoilta taivasta maan päälle vaan ratkaisuja perustavanlaatuisiin, vuosikausia jatkuneisiin, arkisiin ongelmiin, kuten vaikeuteen päästä ajoissa lääkäriin tai helpotusta vuokra-asuntopulaan.Kaikkien politiikassa mukana olevien tulisi kuulla kotiin jääneiden viesti ja olla valmiita tekemään yhdessä parhaansa sen eteen, että neljän vuoden päästä nukkuvien puolue ei olisi enää Helsingin suurin poliittinen ryhmä. |
901 kertaa kiitos!Torstai 1.11.2012 - Ville Pitkäjänteinen viime kuntavaaleista alkanut työ tuotti tulosta ja minut valittiin 901 äänellä Helsingin kaupunginvaltuustoon. Tarkistuslaskenta toi vielä viisi arvokasta lisä-ääntä. Haluan aivan vilpittömästi kiittää kaikkia äänestäjiäni. Samalla kiitän vielä monia onnitteluita sähköpostilla lähettäneitä. Toivottavasti olen huomannut kaikkiin vastata. Pyrin olemaan luottamuksenne arvoinen. Ääniä on tullut runsaasti eripuolilta kaupunkia ja kuten vaalityössäni korostin, halua olla tasapuolisesti koko kaupungin valtuutettu. Samalla tietenkin iloitsen myös siitä, että kotikulmiltani Vuosaaresta neljä eri puolueisiin kuuluvaa edustajaa lähtee uuteen valtuustoon, kun nyt työnsä päättävässä heitä ei ollut yhtään tältä lähes 37 000 asukkaan ”saarelta”. Odotan jo mielenkiinnolla tulevaa valtuustotyötä. Haluan pitää esillä niitä kysymyksiä joita toin esille kampanjassani: toimivampaa terveydenhoitoa, kohtuuhintaisempaa asumista, koulujen eriarvoistumisen torjumista ym. Pyrin myös tarttumaan niihin epäkohtiin joita esimerkiksi terveyspalveluiden saatavuudesta kampanjan aikana minulle monet tulivat kertomaan. Haluan vielä kiittää vaalipäällikköni Annika Juurikkoa ja kaikkia muita monin eritavoin, esitteitä luukuttaen ym. avuksi olleita. Ja tervetuloa kaikki Helsingin demarien tarjoamille kiitoskahveille ja hernekeitolle la 10.11 klo 12–13 Hakaniemen Sokoksen kulmalle. Olen siellä tavattavissa ja keskustelemassa meidän kaupungin asioista. Ensi vuoden alussa alkaa sitten toden teolla työt muiden valittujen kanssa valtuustossa niiden asioiden eteen mitä pidin kampanjassani esillä. Aion jatkaa myös blogikirjoitteluani ja toimintaani valtuustossa voi seurata myös liittymällä tämän sivun ylälaidasta löytyvään Facebook ryhmääni. |
58,2 %Tiistai 30.10.2012 - Ville Juuri käytyjen kunnallisvaalien suurimmaksi jälkikeskustelunaiheeksi on noussut matala äänestysaktiivisuus. Vain 58,2 prosenttia käytti oikeuttaan äänestää. Keskustelu on ymmärrettävää, sillä esimerkiksi Helsingissä monilla alueilla vain alle puolet äänioikeutetuista koki, että heidän kannattaa käydä äänestämässä. Kaikkien politiikassa mukana olevien on syytä pysähtyä pohtimaan, mistä tämä kertoo. Kunnallisvaalit olivat paljon esillä julkisuudessa ja vaalikampanjointi näkyi esimerkiksi meillä Helsingissä hyvin eripuolilla kaupunkia. Vaaleista siis varmasti tiedettiin. Useimmat vaalityössä kohtaamani ihmiset vaikuttivat suhtautuvan itse ajatukseen äänestämisestä myönteisesti, vaikkeivät välttämättä aina juuri minun edustamaani puoluetta ilmaisseet haluavansa kannattaa. Samaa viestiä myönteisestä ilmapiiristä vaaleja kohtaan kantautui myös muilta suunnilta. Kohonnut ennakkoäänten määräkin ennusti kohoavaa äänestysprosenttia. Viime sunnuntain äänestyspäivänä sääkin oli, toisin kuin neljä vuotta sitten, jolloin myrskysi, mitä parhain. Siitä huolimatta moni jäi kotiin. Vaalityössä kohtasi toki myös niitä, jotka ilmoittivat etteivät aio äänestää, koska kokevat ettei sillä ole mitään merkitystä. Pitkäkään keskustelu ei välttämättä aina auttanut muuttamaan tätä käsitystä. Matala äänestysaktiivisuus voi kertoa myös jotain samaa siitä yhteiskuntamme osattomuuden kokemuksen ongelmasta mikä näkyy esimerkiksi nuorten syrjäytymisenä, lisääntyvinä mielenterveysongelmina, työssä jaksamattomuutena ja niin edelleen. Pohdintaa aiheuttaa myös se, ettei sosiaalinen mediakaan, blogaaminen, Facebook, Twitter ym. ole ilmeisesti aivan oletetulla tavalla tuoneet poliitikkoja ja politiikkaa lähelle kaikkien ihmisten arkea, sillä nykyään jäävät haaveksi menneiden vuosikymmenten radio ja sanomalehtikauden hyvin korkeat äänestysprosentit. Korkea äänestysprosentti ei tietenkään ole itseisarvo. Ajatukset siitä, että ihmiset tulisi joidenkin maiden tavoin myös Suomessa vaikka sakon uhalla pakottaa äänestämään eivät tavoita itse pääkysymystä. Tilastoja suurempi ongelma on se, jos yli puolet jonkun asuinalueen ihmisistä kokee etteivät he voi äänestämisen kautta vaikuttaa oman lähialueensa ja elämänsä kysymyksiin ja yhteiskunnan suuntaan. Kaikkien meidän niin kunta- kuin valtakunnanpolitiikassa mukana olevien on otettava tämä viesti vakavasti. Perustavanlaatuisiin ongelmiin kuten vaikeuteen päästä kohtuullisessa ajassa lääkäriin ja asuntopulaan on tarttuva oikeasti. Tässä tarvitaan yhteistyötä ylipuoluerajojen. Politiikka on vietävä lähemmäksi ihmisten arkea ja sen kysymyksiä ja siinä mukana olevien pitää olla muutenkin kuin teoriassa tavattavissa myös vaalien välillä sekä toreilla että verkossa. Uuden kunnanvaltuustokauden alkaessa kaikkien puolueiden olisi hyvä ottaa nyt vakavasti myös kotiin äänestyspäivänä jääneiden viesti ja pohtia rauhassa mistä se kertoo ja mitä poliitikot voisivat yhdessä tehdä sen eteen, että jatkossa useammat voisivat kokea, että äänioikeutta kannattaa käyttää. |
Kiitos luottamuksesta!Maanantai 29.10.2012 klo 1.48 - Ville Suuri kiitos teille kaikille 896 helsinkiläiselle, jotka antoivat minulle vaaleissa luottamuksensa. Vaalivalvojaiset olivat hyvin jännittävät. Ensi vuoden alussa alkaa työ valtuustossa tämän kaupungin asukkaiden parhaaksi. |
Kyllä vai ei peruspalveluiden ulkoistamiselle?Perjantai 26.10.2012 klo 21.34 - Ville Kunnallisvaalit ratkeavat ensi sunnuntaina, kun suomalaiset käyvät toivon mukaan aktiivisesti käyttämässä arvokasta oikeuttaan vaikuttaa siihen, ketkä heidän arkeaan lähellä olevista asioista päättävät seuraavat neljä vuotta. On hyvä hetki pysähtyä arvioimaan, sitä mikä lopulta on noussut kunnallisvaalien pääteemaksi. Alkuun näytti, että vaalikeskustelu koskee lähinnä sellaisia Euroopan unioniin liittyviä kysymyksiä, jotka vaikka tärkeitä ovatkin, eivät ole lainkaan kunnanvaltuutettujen päätäntävallassa. Viime viikkojen aikana keskustelu on onneksi siirtynyt enemmän sinne mihin pitääkin, eli kysymykseen, siitä, miten kunnan peruspalvelut aiotaan järjestää tulevaisuudessa. Vaalien alla ei ymmärrettävästi löydy yhtään puoluetta tai ehdokasta, joka ei kaikella tarmolla puhuisi hyvien palveluiden puolesta. Erot tulevat esiin niissä keinoissa, joilla puolueet haluaisivat palveluiden saatavuuteen liittyvät ongelmat korjata. Äänestäjien tehtäväksi jää arvioida mille mallille he haluavat antaa tukensa. Monilla Suomen kunnilla on Helsinkiä enemmän kokemuksia terveydenhuollon peruspalveluiden ulkoistamisesta ja samalla myös siihen liittyvistä ongelmista. Helsingissähän meillä ei ole vielä yhtään terveysasemaa ulkoistettu, vaikka sitä on tännekin ehdotettu. Helsingin demarien edustama varovainen linja näyttää olleen tässä viisautta, sillä muualta maasta on jo monia kokemuksia siitä, että kertaalleen ulkoistettuja terveysasemia on jouduttu palauttamaan takaisin kunnan hoidettavaksi, kun yksityinen lääkärifirma ei ole pystynyt pitämään kilpailutustilanteessa antamiaan lupauksia. Osassa terveyspalveluiden ulkoistamisen tielle lähteneistä kunnista on ajauduttu ongelmiin monopoliasemaan päässeiden yksityisten lääkärifirmojen kanssa, kun ne ovat voineet asemansa turvin yli hinnoitella lääkäripäivystyksestä perimänsä palkkiot. Ulkoistamispäätöksiä tehtäessä tarpeettoman kritiikittömästi on suhtauduttu myös siihen, että palvelujen tuotanto on keskittynyt kansainvälisille pörssiyhtiöille, jotka siirtävät voittonsa Suomen verottajan ulottumattomiin veroparatiiseihin. Kunnat ovat käyttäneet ostopalveluja täydentämään palvelurakennettaan vuosikymmenten ajan. Yrittäjyyttä on tuettava ja näin on viisasta tehdä myös jatkossa. Rajapyykki menee siinä, että lähdetäänkö peruspalveluita, kuten perusterveydenhuoltoa yhä enemmän ulkoistamaan, kuten puolueista erityisesti kokoomus toivoo. Yksi ensi sunnuntain vaalien pääkysymys on se, nähdäänkö yhä useammassa suomalaisessa terveyskeskuksessa tulevaisuudessa voittonsa veroparatiisiin keinottelevan lääkärifirman logo vai ei. Terveyskeskusjärjestelmä on ollut pitkään, tunnetuista ongelmistaankin huolimatta, suomalainen ylpeyden aihe. Sen sijaan, että terveyskeskusjärjestelmää lähdetään rapauttamaan sitä pitää vahvistaa ja resursoida enemmän. Helsingissä esimerkiksi Myllypuron uudesta terveyskeskuksesta on tullut myönteistä palautetta siitä, että hoitoon pääsee aiempaa nopeammin ja palvelun taso on muutenkin parantunut. Myllypuro voi näin näyttää esimerkkiä muulle kaupungille ja hyviä kokemuksia voidaan sieltä siirtää koko Helsinkiin. |
Viimeinen kaarre ennen maaliaSunnuntai 21.10.2012 klo 20.05 - Ville
Tapaamieni ihmisten suhtautuminen ehdokkuuttani kohtaan on ollut etupäässä myönteistä ja olen kiitollinen niistä kaikista kannustavista sanoista joita on saanut sekä vaalikentillä että sähköpostin välityksellä. Sekä vaalipäällikköni Annika Juurikko että muut tukijoukot ovat tehneet hienoa työtä, josta voi jo tässä vaiheessa olla kiitollinen. Ilman ylisanoja voin todeta, että vaalityössä parasta on tähän mennessä ollut mahdollisuus tavata tämän kaupungin ihmisiä niissä sadoissa eripituisissa keskusteluissa, joita olen käynyt viime viikkojen aikana metro-asemilla, vaalitilaisuuksissa, SDP:n vaali-autolla ym. Tänään viimeksi Malmin markkinoilla ja Rautatientorin vaalimökillä. Kohtaamisissa ihmisten kanssa on ollut esillä koko elämän kirjo iloineen ja suruineen. Moni vaikuttaa olevan varsin tyytyväinen elämään Helsingissä, mutta on toki asioita, joihin toivotaan korjausta. Eniten palautetta on tullut terveyskeskusten toiminnasta ja siitä, että lääkäriin pitäisi päästä kohtuullisessa odotusajassa. Tässä tuntuu olevan varsin suuria eroja eripuolilla kaupunkia. Näin ei pitäisi olla. Keskeisenä teemana on ollut myös asumisen hintaan liittyvät kysymykset. Kohtuuhintainen asuntotuotanto on saatava kunnolla käyntiin. Moni nuori on tullut juttelemaan siitä, miten syrjäytymistä voitaisiin konkreettisesti torjua. Olen pitänyt tärkeänä valtion nuorten yhteiskuntatakuun saattamista voimaan Helsingissä. On myös puhuttu ikä-ihmisten mahdollisuuksista saada hyvää hoitoa joko kotona tai tarpeen vaatiessa hoitokodissa. Lapsiperheiden taholta puolestaan on kuulunut huolta koulujen eriarvoistumisesta ja siitä, että päiväkotien ryhmät ovat liian suuria. Aiheellisia huolia molemmat. Edellä mainitut esimerkkeinä niistä monista asioista, joista on puhuttu, ja joiden korjaamiseksi olen valmis osaltani valtuustossa työskentelemään. Näen, ettei nuoria ja vanhoja pidä asettaa Helsingissä vastakkain, kuten julkisessa keskustelussa välillä tehdään, vaan meidän on pyrittävä jakamaan käytettävissä olevat resurssit mahdollisimman oikeudenmukaisesti. Viimeinen viikko on vaaleissa loppukirin paikka. Puolimaratonin muutamaan kertaan juosseena tiedän, että vielä maalin häämöttäessä voi vielä kummasti parantaa sijoitustaan, ja aionkin olla tulevina päivinä vielä aktiivisesti liikkeellä. Viikon päästä tähän aikaan jännitetään sitä mihin vaalityö on kantanut, ensi vuoden alussa toivottavasti on mahdollisuus tarttua mielenkiintoiseen ja vastuulliseen valtuustotyöhön. Sitä varten tarvitsen mahdollisimman monen helsinkiläisen luottamusta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kunnallisvaalit, |
Lähikoulut kunniaanLauantai 13.10.2012 klo 19.29 - Ville
Vanhempien tavoitteena on lapsen paras ja he haluavat jälkikasvunsa saavan mahdollisimman hyvän peruskoulutuksen. Viime aikoina on yleistynyt ilmiö, jossa yksi merkittävä lapsiperheen asuinpaikkaan kaupungissa vaikuttava tekijä on hyvän maineen omaavan koulun läheisyys. Jos hyväksi tiedetyn koulun lähelle ei voi helposti muuttaa, sinne saatetaan kulkea päivittäin pitkätkin matkan päästä. Monissa maailman metropoleissa eri kaupunginosien väliset sosiaaliset erot ovat suuria. Helsingissä on havaittu eriytymiskehitystä, mutta ei niin huomattavassa määrin kuin muualla maailmassa. Asuinalueiden eriarvoistumisen yhtenä tuntomerkkinä on pidetty koulujen oppimistulosten eroja. Hyvä lähikoulu on keskeinen asia torjuttaessa kaupunginosien välistä eriarvoistumista. Tämän vuoksi on tärkeätä, että myös meillä Helsingissä lähiöiden koulut saavat myös riittävät taloudelliset resurssit toiminalleen. Lasten ja nuorten varassa on Suomen tulevaisuus, ja on tärkeää, että tarjoamme heille oma kodin lähellä hyvät mahdollisuudet käydä turvallisesti koulua. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lähikoulu, segrekaatio, Pisa, kaupunginosat |
Vierailijablogi: Keinotteluraha kuriin - nyt!Tiistai 9.10.2012 klo 22.12 - Liisa Jaakonsaari, Euroopan parlamentin jäsen (sd)
Euroopan parlamentti antoi viime toukokuussa selvän tukensa rahoitusmarkkinaverolle: 487 puolesta, 152 vastaan. Myös Kokoomuksen eurooppalaisen kattopuolueen EPP:n ryhmän ylivoimainen enemmistö kannatti veroa – kaikki kokoomusmepit mukaan lukien. Myös kansalaiset ovat vahvasti veron kannalla, sillä tuoreen eurobarometri-kyselyn mukaan 66 % eurooppalaisista kannattaa veroa. Suomalaisista veroa kannattaa 64 % . Parlamentti kannattaa veron käyttöönottoa siinäkin tapauksessa, että jotkut jäsenvaltiot jättäytyisivät sen ulkopuolelle. Parlamentti pitää hyvänä komission ehdottamaa "kotipaikkaperustetta", jonka mukaan rahoitusmarkkinavero koskisi veroalueen ulkopuolella liikkeelle laskettuja arvopapereita, jos yksikin niillä kauppaa käyvä laitos sijaitsee veroalueella. Esimerkiksi Hong Kongissa ja Kiinassa toimivat rahoituslaitokset joutuisivat parlamentin ehdotuksen mukaan maksamaan veron, jos ne käyvät keskinäistä kauppaa alun perin Saksassa liikkeelle lasketuilla Siemensin osakkeilla. Parlamentti ei vaadi verosta saatavia tuloja siirrettäväksi EU:lle. Mutta jos näin tehtäisiin, tämä pienentäisi EU-jäsenmaksuja. Suomelle tulot rahoitusmarkkinaverosta olisivat noin 570 miljoona euroa. Parlamentin tavoitteena on tehdä rahoitusmarkkinaveron kiertäminen selvästi kalliimmaksi kuin veron maksaminen liittämällä arvopapereiden laillinen omistaminen veron maksuun. Jos siis arvopapereiden ostaja jättää veron maksamatta, hän ei voisi olla varma laillisesta omistusoikeudestaan. Koska verokanta olisi pieni, riski olisi selvästi suurempi kuin veronkierron avulla mahdollisesti saatava voitto. Rahoitusmarkkinavero ei siis johda siirtymiseen pois EU:sta, koska sen kustannukset ovat korkeammat kuin veron maksaminen. Suomessa alkaneelle uhkailu- ja pelottelukampanjalle maastapaosta ei ole pohjaa.Euroopan parlamentin - EU:n ainoan vaaleilla valitun elimen - keväinen päätöslauselma rahoitusmarkkinaverosta on hyvä pohja jatkaa selvittelyä. Ja Suomen kannattaa ehdottomasti olla siinä mukana. |
Kannattaako aina ulkoistaa?Maanantai 8.10.2012 - Ville Suhtautuminen yhteiskunnan tarjoamien palveluiden ulkoistamiseen jakaa poliittisia puolueita. Uskoni ulkoistamisen etuihin kärsi tänään jälleen yhden kolauksen, kun luin netistä alun perin Savon Sanomien julkaiseman uutisen, jossa kerrottiin, mitä seurasi, kun Kuopion seurakuntayhtymä ulkoisti ISS Palvelut Oy:lle vuosi sitten haudankaivun saadakseen säästöjä. Yhtymä ja ISS olivat sopineet, että urakkahinta tarkistetaan vuosittain ja nyt ISS on sitten ilmoittanut, että syvän haudan kaivamisen hinta nousee 182 prosenttia ja matalan 220 prosenttia. Kuopiosta kantautuneita uutisia lukiessa ei voinut kuin hämmästellä sitä, etteikö mikään inhimillisen elämän osa-alue, tässä tapauksessa sen päätepiste, saa olla rauhassa suoraviivaiselta taloudellisen hyödyn tavoittelulta. Savon Sanomien mukaan ISS perusteli korotuksia sillä, että heiltä puuttui ensimmäisenä vuonna kokemus ja ammattitaito laskea oikeita kustannuksia. Kuopion tapaus toimii varmasti varoittavana esimerkkinä seurakunnille eri puolilla maata. Se on syytä laittaa merkille myös kuntapuolella, jossa ulkoistettujen palveluiden laatuongelmista tulee jatkuvasti palautetta eri puolilta maata. Suhtautuminen ulkoistamiseen on asia, joka jakaa puolueita. Vasemmistopuolueiden asenne on ollut huomattavasti porvaripuolueita kriittisempi. Tämä ilmeni Julkisten ja hyvinvointialojen liitto tuoreesta tutkimuksesta, johon itsekin vastasin, jossa selvitettiin kuntapäättäjien käsityksiä ulkoistamisesta. Tutkimuksessa lähes 80 prosenttia kokoomustaustaisista kuntavaikuttajista uskoi ulkoistamisen lisääntyvän, kun vasemmistopuolueiden kannattajista vain alle 40 prosenttia uskoi ulkoistamisen kasvuun. Sama jako näkyi myös ulkoistamisen kautta saavutettavia etuja arvioitaessa. SDP:n linjana on ollut, että kunnan peruspalvelujen tuotannon tulisi pääasiallisesti perustua kunnan itse järjestämiin palveluihin. Näin myös valtuusto ja lautakunnat voivat paremmin vaikuttaa palveluiden laatuun. Oma palvelutuotanto on myös kuntalaisten oikeusturvanäkökulmasta ongelmatapauksissa selkeämpi vaihtoehto. Kuten nykyisinkin osa kunnan toiminnoista voidaan tuottaa yhteistyössä järjestöjen kanssa ja esimerkiksi paikallisyritysten osaamista voidaan hyödyntää. Peruspalveluiden ydin on kuitenkin parempi pitää selkeästi julkisena toimintana. Tällä estetään myös kunnan ajautuminen markkinoiden armoille. Näin on eräissä kunnissa käynyt esimerkiksi monopoliasemaan päässeiden yksityisten lääkärifirmojen kanssa, kun ne ovat voineet asemansa turvin yli hinnoitella lääkäripäivystyksestä perimänsä palkkiot. Eri puolelta Suomea on myös esimerkkejä kunnista, joissa kertaalleen ulkoistettuja palveluita ollaan jouduttu palauttamaan kunnallisen puolen hoidettavaksi. Samalla on todettava myös, että vaikka suhtautuu ulkoistamiseen varautuneesti, on totta, että julkisen puolen terveydenhuollossa on parannettavaa ja on ilmeistä, että terveyspalveluiden saatavuudessa on ongelmia monilla paikkakunnilla. Myös meillä Helsingissä. Peruspalveluiden ulkoistamisen kautta kysymystä ei kuitenkaan voidaan ratkaista, koska lopputulos voi olla samansuuntainen kuin Kuopion seurakuntayhtymällä haudankaivuun ulkoistumisessa: haetaan säästöjä, mutta seurauksena onkin 220 % hinnankorotus. |
Vieralijablogi: Rauhaa, koulurauhaa, kouluihin rauhaaPerjantai 5.10.2012 klo 16.49 - Leila Vasama, kahden lapsen äiti
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: koulu, koulurauha |
Työskentelyvelvoitteesta ratkaisu terveyskeskusten lääkäripulaan?Keskiviikko 3.10.2012 klo 21.34 - Ville Viime päivinä julkiseen keskusteluun on noussut kunnallisvaalien kannalta ensiarvoisen tärkeä teema: niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin, 2010-luvun Suomessa on vaikea päästä julkisen terveydenhuollon puolella kohtuullisessa ajassa lääkäriin, vaikka koulutettuja lääkäreitä on enemmän kuin koskaan. Lääkäripula on osaltaan johtanut terveyskeskusjärjestelmämme kriisiin. On hyvä muistaa, ettei monet nyt itsestään selvyydeltä tuntuvat, vaikka monin paikoin saatavuudeltaan uhanalaiseksi joutuneet, kunnalliset palvelut ole olleet aina olemassa. Kovin kaukana menneisyydessä ei ole aika, jolloin avun saaminen vaikkapa hammassärkyyn saattoi olla kiinni siitä, onko varaa mennä hammaslääkäriin. Sodan jälkeisessä Suomessa yhdenvertaisten lääkäripalvelujen tarjoaminen kaikille varallisuuteen katsomatta toteutui vähitellen. Merkittävä etappi julkisen terveydenhuollon kehittämisessä oli vuonna 1972 säädetty kansanterveyslaki, joka on yhä tärkeämpiä terveydenhuollon uudistuksiamme. Kansanterveyslain myötä kunnanlääkärijärjestelmä lopetettiin ja kunnat määrättiin perustamaan terveyskeskus joko yksin tai naapurikuntien kanssa. Yhteiskunnallinen hammashuollon laajentaminen asteittain koskemaan koko väestöä alkoi samaisen kansanterveyslain myötä. Vasta vuoden 2002 lopussa toteutetun uudistuksen myötä koko aikuisväestölle tuli oikeus kunnalliseen hammashoitoon tai mahdollisuus saada sairausvakuutuskorvausta yksityisen puolen kustannuksiin. Suomessa on tehty vuosikymmenten ajan pitkäjänteistä työtä kansanterveyden parantamiseksi ja keskimääräisen eliniän pidentämiseksi. Järjestelmän kivijalka on meillä ollut toimiva terveyskeskusjärjestelmä, jonka kautta jokaisen suomalaisten tulisi päästä riittävän nopeasti ja yhdenvertaisesti lääkäriin riippumatta lompakon paksuudesta. Jo nyt meillä ollaan tilanteessa, jossa kansalaisten yhdenvertaisuus ei täysin toteudu perusterveydenhuollossa. Jos kehityksen suuntaa ei saada käännettyä, ennen pitkää edessä on vanhojen kansantautiemme - esimerkiksi sydän- ja verisuonitauti - kuolleisuuden lisääntyminen. On myös hyvä muistaa, että koko aikuisväestömme ei ole työterveyshuollon piirissä. Helsingin yliopistolla työskentelevänä apurahatutkijana oma ”työterveyshuoltoni” on ”järjestetty” paikallisessa terveyskeskuksessa. Työterveyshuoltoon ei ole asiaa myöskään freelancereilla, työttömillä, kotona lastansa hoitavilla vanhemmilla, pienyrittäjillä, eläkeläisillä ja niin edelleen. Heitä varten tarvitaan toimivat terveyskeskukset. Kestävä linja ei ole se, että julkisen terveydenhuollon toimivuus on sitä tasoa, että ihmiset joutuvat puolipakolla hakemaan apua yksityiseltä lääkäri-asemalta. Suomessa on enemmän lääkäreitä kuin koskaan, mutta samaan aikaan monissa terveyskeskuksissa on lääkäripula ja useilla paikkakunnilla peruspalveluiden järjestämiseksi joudutaan turvautumaan monopoliaseman hankkineiden palvelunsa ylihinnoitelleiden yksityisten vuokralääkärifirmojen apuun. Lääkärit koulutetaan meillä yhteiskunnan varoilla ja näin ollen ei olisi kohtuutonta olettaa, että ilmaisen koulutuksen saaneet ja myös julkisella puolellakin verraten korkeaan tulotasoon pääsevät lääkärit osaltaan olisivat valmiit kantamaan vastuun terveyskeskusten toimivuudesta. Tätä taustaa vasten SDP:n ehdotus siitä, että lääkäreiden tulisi työskennellä terveyskeskuksissa valmistumisensa jälkeen jonkin aikaa olisi eräs keino helpottaa lääkäripulaa. Hieman kaukaa haettu, mutta sinänsä osuva vertailukohta lääkäripaosta julkiselta yksityiselle puolelle löytyy puolustusvoimien piiristä 1990-luvun lopulla. Silloin merkittävä määrä ilmavoimien julkisin varoin kouluttamia lentäjiä siirtyi paremman palkan perässä töihin Finnairille ja myös muihin lentoyhtiöihin. Tästä seurasi ilmavoimille ohjaajapula ja keskustelu yhteiskunnan varojen käytöstä yksityisen sektorin lentäjäkoulutukseen. Tilanne selkeytyi sillä, että käyttöön otettiin riittävän suuri sitoumussakko, joka lankeaa, jos valmis ohjaaja siirtyy ilmavoimista siviilipuolelle palveltuaan vähemmän kuin kolmetoista vuotta. Vastaava sopimussakko käytäntö ei tietenkään suoraan sovellu lääkärikoulutukseen. Sanktioiden sijaan on pyrittävä parantamaan terveyskeskusten työoloja ja lisäämään niiden kiinnostavuutta lääkärien työpaikkoina. Ilmaisen koulutuksen lääkäreille tarjoava yhteiskunta voi kuitenkin myös olettaa, että sen kovalla rahalla kouluttamat henkilöt saadaan mukaan turvaamaan perusterveydenhuollon järjestäminen terveysasemilla tarvittaessa vaikka koulutukseen kytkettävän valmistumisen jälkeisen tietyn aikaa kestävän työskentelyvelvoitteen avulla.
|
Pääkaupunkiseutu ja kohtuuhintaisen asumisen dilemmaMaanantai 24.9.2012 klo 20.49 - Ville
Asuntoministeri Krista Kiuru (sd.) oli viime torstaina Helsingissä järjestetyssä kunnallisvaalitilaisuudessani pyynnöstäni alustamassa metropolialueen asuntopolitiikasta. Sen pohjalta mitä kuulimme, tilanne ei näyttänyt hyvältä, sillä, kohtuuhintaisten asuntojen tuotanto on herättänyt metropolialueella jo pidemmän aikaan liian vähän kiinnostusta. Tavoitteina olleisiin asuntovolyymeihin on ehkä paikoin päästy, mutta kohtuuhintaiset vuokra-asunnot ovat jääneet pahasti omistusasuntojen ja vapaarahoitteisten vuokra-asuntojen jalkoihin. Jokaisessa metropolialueen kunnassa olisi nyt laajan keskustelun paikka siitä mistä tämä johtuu. Kiurun erityishuoli kohdistui siihen, mistä pienituloisimmat ihmiset saavat itselleen asuntoja pääkaupunkiseudulla. Nyt kun ollaan tilanteessa, jossa 2000 euron tuloista 43 prosenttia voi mennä asumiseen, on selvää, että moni on elää kohtuuttomassa tilanteessa ja joutuu vakavasti harkitsemaan onko täällä ylipäätänsä mahdollisuuksia asua vai onko edessä pakkomuutto sinne, missä hinnat ovat edullisemmat. Jos näin käy se, usein merkitsee pääkaupunkiseudun kunnille pätevän työvoiman ja lapsiperheiden menestyä. Ministeri Kiurun näkemyksen mukaan metropolialueen ytimessä tulisi voida asua lompakon paksuudesta riippumatta. Kun kohtuuhintaisena pidetään vuokra-asuntoa, jonka neliöhinta on 11 euroa, nyt se usein on vapailla markkinoilla 15 euron luokkaa. Kolmen neljän euron väli on työllisyyden ja kasvun näkökulmasta suuri ja se tulisi voida kuroa umpeen. Kiuru painotti alustuksessaan sitä, ettei vuokra-asuntotavoitteessa ole alkuunkaan onnistuttu metropolialueella. Tänä vuonna metropolialueella on tehty päätös vain 76 kohtuuhintaisen vuokratalon rakentamisesta pieni- ja keskituloisille. Tämä oli ministerin mielestä aivan riittämätön määrä. Valtio on tällä hallituskaudella tehnyt päätöksen rakentaa pieni- ja keskituloisille lisää tuettua kohtuuhintaista asuntokantaa. Metropolialueen kuntien suostumus on, mutta ongelmaksi on mukaan osoittautunut vaikeus löytää asunnoille halukkaita rakentajia. Näkemys, että vapaat markkinat hoitavat homman, kun niille vaan annetaan siihen vapaus, ei ole osoittautunut toimivaksi. Tilanteeseen on Kiurun mukaan puututtava. Asuntoministeri kertoi ehdottaneensa muutama viikko sitten kunnille, että he perustaisivat oman tuotantoyhtiön Helsingin asuntotuotantoyhtiön ympärille. Toinen vaihtohehto on se, että Helsingin seudun kunnat tai osa niistä muodostavat valtion kanssa asuntotuotantoyhtiöön. Jos eteneminen ei onnistu tätä tietä, Kiuru piti mahdollisuutena valtion oman asuntoyhtiön muodostamista jo olemassa olevan Kruunu-asuntojen ympärille. Kysyin Kiurulta, että mitä nyt vaaleissa valittavat tulevat valtuutetut voisivat ongelmalle tehdä. Kiuru viittasi kaavoitukseen. Tontteja kohtuuhintaisia kerrostalo-asuntoja varten tarvitaan enemmän. Tontit ei tietenkään auta, jos asunnoille ei ole rakentaja. Nähtäväksi siis jää mitä tietä asiassa on lopulta edettävä ja kuinka suurta valtionohjausta on käytettävä, että kohtuuhintaisten asuntojen tuotanto Helsingissä ja muualla pääkaupunkiseudulla saadaan tavoitteiden mukaiseen käyntiin. |
Tarvitsemme verokeinottelun vastaisen sertifikaatinKeskiviikko 19.9.2012 klo 12.53 - Ville Jalovaara Mielididekirjoitus Helsingin Sanomissa 19.9.2012 Taloussivuilla (HS 17. 9.) kerrottiin, että suomalaisomistuksessa olevat terveysalan yritykset ovat lisänneet yritysasiakkaita veroparatiiseja suosineiden lääkäritalojen kustannuksella ja yritysten ohella myös monet yksityiset kuluttajat ovat alkaneet tarkemmin pohtia, missä he asioivat. Samalla kun "laillista" veronkiertoa on pyrittävä torjumaan kotimaisen ja toivottavasti vaikeuksista huolimatta myös kansainvälisen lainsäädön tiukentamisella, vaikkapa Suomalaisen työn liitto voisi myöntää kotimaisia tuotteita markkinoivan avainlipun ohella sertifioidun tunnuksen esimerkiksi niille terveysalan yrityksille, jotka todistettavasti maksavat veronsa asianmukaisesti kotimaahan. Verokeinottelun vastainen sertifikaatti voisi vaikuttaa muullakin kuin terveysalalla kuluttajien valintoihin, sillä jokainen veronsa asianmukaisesti maksava varmasti toivoo, että kaikki toimisivat niin. Riittävästä verotulojen määrästä ovat pitkälti kiinni myös mahdollisuudet puolustaa ja mielellään vahvistaa jo varsin uhanalaiseksi käynyttä hyvinvointivaltion konseptiamme. |
Onko meillä varaa rakentaa uusi lastensairaala Helsinkiin?Maanantai 10.9.2012 klo 19.25 - Ville Suomen johtava lastensairaala, Helsingin Meilahdessa sijaitseva Lasten- ja nuorten sairaala toimii tällä hetkellä heti sodan jälkeen, lähemmäs seitsemänkymmentä vuotta sitten, valmistuneissa paremmin museokäyttöön kuin sairaalaksi soveltuvissa suojelluissa tiloissa. Näin ei voi jatkua. Asiantilaan on korkea aika saada korjaus. Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiiri teki viime huhtikuussa periaatepäätöksen uuden lastensairaalan rakentamisesta. Varsinainen rakentamispäätös kuitenkin yhä puuttuu. Sosiaali- ja terveysministeriön suunnalta ei ole selkeää lupausta valtion osallistumisesta hankkeeseen. Helsingin lastensairaala antaa erikoissairaanhoitoa monilla erityisaloilla koko maalle, ja siksi valtion mukana olo olisi erittäin perusteltua. Uuden sairaalan rakentaminen on arvioitu maksavan 150–200 miljoona. Tässä voisi mainita mitä muuta samansuuntaisella rahalla on viimeaikoina oltu valmiita rakentamaan. Lastensairaalan, kun pitäisi käsittääkseni ohittaa tärkeydellään käytännössä kaikki muut julkiset rakennushankkeet. Jos esimerkiksi vastakkain on uusi keskustakirjasto Töölön lahdelle ja uusi lastensairaala, rakentaisin jälkimmäisen ja panostaisin nykyistä enemmän kaupunginosien kirjastoihin, sillä lähiöissä pubien kanssa kilpailevia laadukkaita ajanviettopaikkoja tarvitaan keskustaa enemmän. Nykyinen Helsingin lastensairaala muistuttaa monin paikoin enemmän museota kuin sellaista modernia 2010-luvun huippusairaalaa, mikä sen pitäisi olla. Henkilökunnalle kuuluu kiitos siitä, että nykyisissä tiloissa voidaan antaa olosuhteisiin nähden hyvää hoitoa. Tilojen puutteellinen kunto ja ahtaus ovat kuitenkin ilmeisiä. Potilaat ja henkilökunta elävät jatkuvien remonttityömaiden keskellä, kun rakennusta paikataan sieltä täältä yrittäen lykätä väistämätöntä tosiasiaa, että tilat ovat sairaalakäyttöön elinkaaressa lopussa. Vanhan rakennuksen ongelmista kertoo myös tunkkainen sisäilma. Kesällä sairaalassa on kuuma ja talvella vetoista. Käytävät on täynnä tyhjiä sänkyjä, joille ei ole riittävää varastotilaa. Potilashuoneet ovat tarpeeseen nähden liian pieniä . Ahtaus huonontaa sairaalahygieniaa ja lisää infektioiden määrää ja näin voi merkittävästi haitata monien potilaiden parantumista. Paloturvallisuudesta ahtailla käytävillä on kannettu syystäkin huolta. Hyvällä tahdolla vielä potilaat saadaan jotenkin huoneisiin mahtumaan, mutta vanhemmille ja muille omaisille tekee todella tiukkaa. Monesti on hoidon onnistumisen kannalta tärkeätä, että vanhemmat voisivat yöpyä sairaalassa erityisesti pienempien lasten kanssa auttamassa hoidossa ja tuomassa heille turvallisuuden tunnetta vieraassa ja oudossa sairaalaympäristössä. Nykyiset tilat eivät tätä kunnolla mahdollista. Yöpymispaikkana vanhemmalla on parhaimmassakin tapauksessa patja kylmällä vetoisella lattialla. Jotkut lapsista saattavat myös joutua olemaan hoidossa viikkoja, kuukausia ja usein pidempääkin. Monen perheen elämä pyörii lastensairaalan ympärillä ja tällöin on todella merkittävää se millaiset tilat ovat. Suomessa ja maailmalla eletään nyt taloudellisesti vaikeaa jaksoa. Moni saattaa ajatella, ettei uuden lastensairaalaprojektin aloittamiseen ole nyt varaa ja taloudellisesti tiukkana aikana on parempi panostaa hoitoon, kun tiloihin. Tämä yhtälö ei kuitenkaan toimi silloin kuin tilat muodostuvat esteeksi kunnolliselle hoidolle ja jatkuva korjaaminen nielee yhä vain suurempia summia joka vuosia. Pohjimmiltaan kyse on arvovallinnasta. Muiden tahojen jahkaillessa Helsingin kaupungin päättäjien on sairaalan sijaintipaikkana oltava aloitteellisia sen eteen, että projekti saadaan pikaisesti kunnolla käyntiin. Koska hanke on vielä käytännössä yhä lähtöruudussa ja suunnitteluun ja rakentamiseen menee vuosia, odotusaika on jo kulutettu. HUS:n ja valtion ohella apuun tarvitaan yrityksille ja yksityisille lahjoittajille suunnattu keräys tukemaan uuden, tavoitteeksi on otettava, maailman parhaan lastensairaalan rakentamista Helsinkiin. Meillä Suomessa ei ole samanlaista lahjoittamisen kulttuuria kuin esimerkiksi Atlantin takana. Uusi lastensairaala on kuitenkin kohteena sellainen, että moni varmasti haluaisi jättää sen kautta itsestään merkin historiaan ja olla mukana sen rakentamisessa. Palatakseni alkuperäiseen kysymykseen siitä, onko meillä varaa uuteen lastensairaalaan, on vastattava, että kyllä, meillä on oltava. |
Kirpparilla KalliossaPerjantai 31.8.2012 klo 22.15 - Ville Olin viime torstaina toistamiseen tänä kesänä Dallapénpuiston kirpputorilla Kalliossa myymässä ystäväni kanssa käyttämättömäksi jääneitä kirjoja ja taloustavaraa. Järjestäjät olivat toivottaneet myös kunnallisvaaliehdokkaat tapahtumaan tervetulleiksi näyttämään väriä ja päätimme vastata kutsuun. Myynnillä kartutimme hieman vaalikassaa ja samalla oli mukava jälleen aistia minulle jo lapsuudesta tutun kaupunginosan tunnelmaa. Isovanhempani asuivat aikanaan Kalliossa lähellä kirpputoripaikkaa ja Kalliossa tuli siksi lapsuudessa vietettyä paljon aikaa. Tapahtuma oli urbaania kaupunkikulttuuria parhaimmillaan. Paikanpäällä oli iltapäivän ja alku-illan aikana satoja ihmisiä myymässä ja muutama tuhat ihmistä liikkeellä kiertelemässä ja ostamassa. Katusoittajat esittivät musiikkia ja monia kieliä kuuli puhuttavan. Kirpputori oli sitoutumattoman Kallio-liikkeen järjestämä ja mainonta siitä oli tapahtunut pääosin sosiaalisessa mediassa. Helsinkiin, erityisesti Kallion alueelle, on viime vuosina syntynyt paljon tämän kirpputorin kaltaista varsin sponttaania asukastoimintaa. Myös perinteisiä kaupunginosatapahtumia järjestetään tähän aikaan vuodesta useilla asuinalueilla Helsingissä. Niissä monissa on tullut jo kierrettyäkin. Asukasaktiivisuuden ja sosiaalisuuden lisääntymistä Helsingissä on pidettävä kaikin puolin positiivisena asiana, joka vahvistaa myönteistä kuvaa Helsingistä elävänä ja kansaivälisenä kulttuurikaupunkina.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kaupunkikulttuuri, Kallio, |
Mikä tässä ajassa uuvuttaa nuoret?Maanantai 27.8.2012 klo 18.54 - Ville Helsingin Sanomat pysäytti meidät tämän kuulun alussa uutisella, jossa kerrottiin, että keskimäärin neljä alle kolmekymmentävuotiasta nuorta jää päivittäin työkyvyttömyyseläkkeelle. Viime vuonna mielenterveys tai käytöshäiriöiden vuoksi eläkkeelle joutui lähemmäs kaksituhatta nuorta. Määrä on hälyttävän korkea varsinkin, kun jokaisen numeron takana on oikea ihmiskohtalo, jolla työelämä myönteisine haasteineen ja mahdollisuuksien piti olla vielä edessä. Nuorten syrjäytyminen on yksi vakavimpia yhteiskuntaamme myönteistä tulevaisuuden kehitystä uhkaavista vaaroista. Ongelman vakavuus tunnustetaan, mutta siitä huolimatta nuorten mielenterveyspalveluihin osoitetut resurssit ovat riittämättömiä ja jonotusajat liian pitkiä. Resurssien ohella parantamista on nuorten ja heidän omaistensa julkisuudessa jakamien kokemusten mukaan myös niissä käytännöissä joilla hoitoon voi hakeutua ja jolla itse hoitoprosessit etenevät. Mielenterveyspalveluita voidaan kehittää ja niihin ohjata lisää varoja, mutta pohdittavaksi yhä silti jää se perimmäinen kysymys, miksi nuorten mielenterveysongelmat ovat meillä jatkuvasti kasvaneet? Mikä tässä ajassa on sellaista, että se uuvuttaa monet elämän alkupäässä ja sairastuttaa mielet? Viime vuonna työkyvyttömyyseläkkeellä oli yhteensä yli kuusituhatta nuorta. Tämän olisi valtava joukko, jos heidät kaikki koottaisiin yhteen paikkaan. Mielenterveydenongelmia on ollut niin kauan kuin ihmiskunta on ollut olemassa. On myös totta, että aiemmin niitä ei ole osattu tunnistaa, tilastoida ja hoitaa kuten nyt. Esimerkiksi toisen maailman sodan jälkeen puoli maata oli täynnä sekä nuoria että aikuisia, jotka olisivat tarvinneet sotatraumoihinsa ammattimaista apua, jota oli saatavilla vain äärimmäisen vakavissa tapauksissa ja aina ei sittenkään. Tämä ei ole kuitenkaan selitys nykyajan ihmismielelle aiheuttamaan erityiskourmitukseen. Lisääntynyt päihteiden käyttö on varmasti merkittävä tekijä. Taloudellisia ongelmia on monella, mutta nekään eivät yksi, selitä ilmiötä. Nuorten syrjäytymisen syiden tutkimuksessa voisi nykyistä enemmän laittaa painoa sen selvittämiseen, missä määrin työelämän epävarmuus ja lyhytjänteisyys lisää työkyvyttömyyttä. Jos ei jaksa täysillä työelämän vauhdissa, tulisi olla mahdollista hidastaa ilman, että joutuu kokonaan luopumaan mahdollisuudesta käydä töissä. Työkyvyttömyyttä lisää varmasti merkittäviltä osin yksinkertainen vaikeus saada töitä. Riittävän monta kertaa, kun on lähettänyt työhakemuksen, johon vastaukseksi tulee kohtelias sähköposti ”valintamme ei osunut nyt teihin”, masennus saattaa kolkuttaa ovella. Työttömyyttä tulisin näin ollen nykyistä enemmän tarkastella taloudellisen rasitteen ohella myös merkittävänä henkisenä rasitteena. Vaikeus saada työtä kohtaa nykyään nuoria koulutustasosta riippumatta. Viime viikolla tulleiden Akavan tilastojen mukaan korkeakoulutettujen työttömyys oli merkittävästi noussut. Se, että vuosikausien opiskelun jälkeen ei yrityksistä huolimatta löydy töitä on ymmärrettävästi monelle juuri alta kolmikymppiselle kova paikka. On selvää, että varoja ja resursseja tarvitaan enemmän nuorten mielenterveystyöhön. Myös hoitoon pääsyä on kehitettävä. Tarvitaan kuitenkin myös katsomista korkeiden työkyvyttömyys ja masennuslukujen taakse pohtimaan sitä, mikä tässä ajassa ja sen arvoissa, on perimmältään se mikä uuvuttaa monet ja olisiko asialle jotain tehtävissä. |
Kun komissaari tapasi markkinavoimatTorstai 23.8.2012 klo 14.09 - Ville Euroopan unionin talouskomissaari Olli Rehn arvosteli eilen Helsingissä ulkoministeriön suurlähettiläspäivillä avoimesti Suomen euronkantoja. Suomi tuntui Rehnin puheissa nousevan lähes avainrooliin Euron tulevaisuuden kannalta. Jos täällä avoimesti kerrotaan, että Eurossa ollaan täysillä kyllä mukana, mutta pahimman varalle on myös tehty valmiussuunnitelmia, koko Euron peli on menetetty. Keskustelu tuskin on aivan niin vaarallista kuin mitä Rehn antoi ymmärtää. Kansalaisten kannalta oli viime viikolla pikemminkin hyvä ja rauhoittava kuulla ulkoministeri Erkki Tuomiojan kautta, että vaikka Suomi on sitoutunut Euroon, myös muihin skenaarioihin on valtionhallinnossa varauduttu. Talouskriisin vanavedessä Eurooppaa uhkaa demokratian kriisi, ja siksi on erikoista, että komission edustaja yrittää rajoittaa avointa keskustelua, joka pitäisi olla demokratiassa kaiken päätöksenteon pohjana. Markkinoiden ohella myös kansalaisten on luotettava Euroon ja asioista vastaaviin päätöksentekijöihin. Tästä kannattaisi EU-komission kantaa markkinoiden ohella huolta. Rehnin puheessa oli huomiota herättävä kohta, jossa hän kertoi tavanneensa ”viime viikolla parin päivän ajan markkinavoimia New Yorkissa vakuuttaakseni heitä siitä, että Eurooppaan kannattaa edelleen sijoittaa.” Puheesta ilmeni myös, että kyseiset voimat Atlantin takana seuraavat tarkoin Suomen Euro-politikkaa ja näkevät Suomen maana, josta koko Euron hajoaminen saattaa lähteä liikkeelle. Suomen merkitykselle annettu tunnustus toki voi kuulostaa hienolta, mutta eiköhän kuitenkin Saksan ja muiden suurten Euro-maiden kanta ole se joka lopulta ratkaisee Euron tulevaisuuden. Tarkemmin Rehn ei kertonut keitä nämä hänen tapaamansa markkinavoimat olivat, vaikka olisi ollut kiintoisaa saada vihdoin maailmantaloutta taustalta ohjaileville tahoille nimiä ja kasvoja. Muutaman vuoden ajan on nyt nähty kehitys, jossa markkinat pohtivat muutaman päivän aina kulloisenkin EU-johtajien huippukokouksen jälkeen, että miten sen päätöksiin suhtautua. Yleensä ne ovat arvioineet toimet riittämättömäksi ja levottomuus on palannut. Markkinavoimista on Euro-kriisin aikana useaan otteeseen yritetty milloin saada niskalenkki ja milloin erävoitto, mutta toistaiseksi ne on saatu korkeintaan väliaikaisesti rauhoittumaan. Sitä, että osassa Euro-maista on taloutta hoidettu huonosti, eikä yhteisistä sopimuksista ole pidetty kiinni ei voi tietenkään yksin sijoittajien vastuulle laittaa. Demokraattisesti valittujen hallitusten tehtävänä olisi ollut puuttua tilanteeseen ajoissa. Näin ei kuitenkaan tapahtunut ja Euroopan on kyettävä nykyinen kriisi ratkaisemaan. Poliitikkojen ohella siihen tarvitaan myös kansalaisia. Toivottavaa olisi, että komissaarin tapaaminen markkinoiden kanssa olisi edesauttanut hieman pidempiaikaisen luottamuksen syntyä, koska kaikesta päätelleen Euroopalla on hyvin vaikea taloussyksy edessä. |
Kohtuuton erovaatimusKeskiviikko 15.8.2012 klo 17.41 - Ville Norjan suurimpiin päivälehtiin kuuluva Verdens Gang vaati eilen pääkirjoituksessaan, että Norjan pääministeri Jens Stoltenbergin tulisi jättää eronpyyntö maanantaina julkaistun Anders Behring Breivikin vuosi sitten tekemiä terroritekoja koskevan Norjan poliisin toimintaan nähden kriittisen raportin johdosta. Vaikka poliisin toiminnassa ilmeni monia puutteita, lehden esittämä Stoltenbergin erovaatimus on hämmästyttävä ja täysin kohtuuton sen valossa mitä pääministerin toiminnasta terroritekojen jälkeisessä Norjassa tiedetään. Maanantaina julkaistu Utøya-raportti hakee itsekriittisyydessä vertaistaan. Suomessa ei esimerkiksi koulusurmien käsittelyssä ole lähdetty vastaavaan, vaan on enemmänkin pyritty ymmärtämään niitä näkökohtia joiden valossa tekojen ennalta ehkäisy on ollut vaikeaa. Norjalaisessa raportissa todettaan muun muassa, ettei hallintokortteliin johtavaa katua ollut suljettu liikenteeltä, vaikka sitä oli turvallisuuden parantamiseksi vaadittu jo aiemmin. Ilmeinen epäonnistuminen oli myös se, ettei Norjan turvallisuuspoliisi ollut reagoinut tullin vihjeeseen Breivikin ulkomailta tilaamista räjähteiden valmistamiseen tarvittavista aineista. Poliisin toimissa hallintokortteliin tapahtuneen iskun jälkeen epäonnistui todella monta asiaa ja raportin mukaan Breivik olisi pitänyt voida pidättää aiemmin. Näin varmasti oli. Raportin julkistamisen yhteydessä pääministeri Stoltenberg ei vähätellyt omaa vastuutaan tai pyrkinyt puolustamaan poliisitoiminnassa sattuneita virheitä. Tästä Verdens Gang sai lisäpontta erovaatimuksilleen. Raportti antaa ajattelemisen aihetta terroritekojen vastaisista turvatoimista Norjassa ja ehkä myös Suomessa. Asian toinen puoli on se missä määrin ja millä yksilönvapauden rajoituksin Norjan tai Suomen kaltainen avoin yhteiskunta voi olla etukäteen valmistautunut Breivikin kaltaisen henkilön toimintaan. On tietenkin mahdollista rakentaa poliisivaltio, jossa hallintokorttelia lähestyttäessä vastaan tulevat useat tarkastuspisteet, joissa auto tutkitaan moneen kertaan ja henkilöpaperit tarkastetaan. Varmasti Norjassa on tehty tiukennuksia vastaavien tekojen ennaltaehkäisemikseksi, mutta tähän mennessä yhteiskunnan avoimuutta ei ole haluttu merkittävästi lähteä kaventamaan. Nyt, kun iskuista on kulut vuosi, ja virallinen suruaika julistettu päättyneeksi, Norjaa humaanisti, mutta samaan aikaan varmatietoisesti kriisioloissa johtaneen Stoltenbergin erovaatimus maan yhden suurimman päivälehden taholta kuitenkin kertoo, että on vielä mahdollista, että Breivik sittenkin onnistuu tavoitteessaan kylvää epäsovun ja pelon siemenet. Toistaiseksi Stoltenbergilla on kansan enemmistön tuki, sillä tänään julkaistun mielipidemittauksen mukaan vain 21 prosenttia, mikä sekin on kieltämättä korkea määrä, norjalaisista on sitä mieltä, että Stoltenbergin pitäisi erota terrori-iskuja käsittelevän raportin johdosta. Eroa vastustaa 72 prosenttia, loput eivät tiedä mitä asiasta ajatella. Norjan suurkäräjät kokoontuvat piakkoin hätäistuntoon Utøya-raportin takia. Toivottavaa on, että tässä käsittelyssä enemmistö osaa antaa arvon Stoltenbergin poikkeuksellisissa oloissa osoittamalle johtajuudelle ja vastuunkannolle, eikä lähde Verdens Gangin jalanjäljissä vaatimaan hänen eroansa. |
Henkilöstömitoitus on kirjattava vanhuspalvelulakiinTorstai 9.8.2012 klo 22.43 - Ville Vanhustenhoidon puutteista ja liian pienistä hoitajamääristä on puhuttu viimeiset parikymmentä vuotta. Monella meistä on omakohtaista kokemusta siitä, ettei omaisen hoitopaikassa ole riittävästi henkilökuntaa. Puheita puutteiden korjaamisesta on kuultu paljon, konkreettisia tekoja on nähty liian vähän. SDP:n eduskuntaryhmä tuki Savonlinnassa pidetyssä kesäkokouksessaan peruspalveluministeri Maria Guzenina-Richardsonin esitystä siitä, että vanhuspalvelulakiin tulisi sitova henkilöstömitoitus ja linjaus, että hoitajien vähimmäismäärä tulee käyttöön heti lain astuessa voimaan ensi kesänä. Hoitajien määrän kirjaaminen lakiin on vaikeasta taloustilanteesta huolimatta tai oikeastaan pikemminkin sen johdosta perusteltua. Kokemukset vastaavista tapauksista osoittavat, että jos minimiä ei ole selkeästi määritelty, mennään helposti siitä mistä aita on matalin. Tukea hoitohenkilökunnan määrän kirjaamiselle lakiin näyttää löytyvän SDP:n ohella useilta muilta hallituspuolueilta. Avoimimmin vastaan haraa kokoomus. Sosiaali- ja terveysministeri Paula Risikko (kok.) arvioi tänään antamassaan lausunnossa, että henkilöstön määrä ei ole ainut kriteeri vanhusten hyvän hoidon ja palveluiden turvaamiseksi. Ei varmasti ainut, mutta käsittääkseni tärkein. Ilman lisäselvityksiä lienee selvää, että hoitohenkilökunnan liian pieni määrä on ollut yksi vanhustenhoidon suurimmista ongelmista viime vuosina. Ihmetystä näin ollen herättääkin se, että mitä lisäselvityksiä asiasta vielä tarvitaan ja mitä uutta niillä voidaan saavuttaa.Ollaanko kokoomuksessa mahdollisesti huolissaan, että sen kannattamat kuntapalveluiden yksityistämiset eivät tuottaisi yrityksille riittävästi voittoa, jos henkilökunta vaadittaisiin enemmän vai mistä tässä on kyse? Yhteiskunnan arvopohjaa voidaan arvioida pitkälti sen perustella, miten se kohtelee niitä jäseniään, jotka ovat liian heikkoja itse puolustamaan omia oikeuksiaan. Tähän ryhmään kuuluvat erityisesti laitoshoidossa olevat vanhukset. Nykyään paremmassa asemassa ovat ne ikä-ihmiset, joilla on äänekkäitä omaisia vaatimassa riittävää hoitoa. Omaisvalvonta ei kuitenkaan voi olla edellytys hyvälle hoidolle, siksi lakiin on selkeästi kirjattava se, mikä on hoitajien minimimäärä, jotta viranomaiset voivat helpommin valvoa toteutuuko se. Selvää on, ettei vaikeassa taloustilanteessa valtion menoja voida merkittävästi lisätä. Jostain joudutaan todennäköisesti säästämään, jotta vanhukset saavat paremman hoidon. Todennäköistä on, että sopiva priorisointi kohde löytyy ja suomalaisten enemmistö on valmis hyväksymään linjauksen, kun se heille perustellaan. |
Kunnallisvaalien varsinaiseen äänestyspäivään on viikko ja sen myötä myös oma kesällä alkanut ja loppua kohden kiihtynyt kampanjani kääntyy viimeiselle mutkalle ennen maalia. Suurimpia haasteita vaalityössä viime viikot on ollut sateinen sää, jota vastaan on parhaiten voinut taistella kunnon sadevaatteilla ja lämpimällä pukeutumisella.
Suomalainen peruskoulu on maailmankuulu. Ulkomailta asti ovat delegaatiot viime vuosina matkustaneet tänne tutustumaan siihen, miten olemme päässeet Pisa tutkimuksissa kärkisijoille. Samaan aikaan kotimaassa on alettu kantaa huolta siitä, että koulujen väliset taso-erot ovat jyrkentyneet viimeisen kymmenen vuoden aikana.
On äärimmäisen tärkeää, eikä hetkeäkään liian aikaista, että Suomessa on demarien aloitteesta noussut keskustelu veroparatiiseista. Toinen eurooppalaisen sosialidemokratian suurhanke – rahoitusmarkkinavero - kumpuaa samoista oikeudenmukaisuuden arvolähtökohdista. Sekin etenee. 
Keskusteluissa kouluista, opettajista ja oppilaista on ollut käytössä useita näkökulmia. Ensimmäinen syyllisti opettajat, kun ne ei enää ole niin kuin ennen. Seuraava syyllisti oppilaat, jotka eivät ole kuin ennen. Kolmas syyllisti vanhemmat. Nekään ei ole kuin ennen. Kaikki ovat muuttuneet - ja kaikki huonompaan suuntaan.
Asumisen huikean korkea hinta ja kohtuuhintaisten vuokra-asuntojen puute on vakava ongelma Helsingissä ja koko pääkaupunkiseudulla. Se vaikeuttaa monien ihmisten arkea ja saa monet pohtimaan muuttoa pois kauemmas Helsingistä. Sen sijaan, että kunnallisvaalien aikana puhutaan asioista joista päättämisellä valtuustoilla ei ole osaa eikä arpaa, keskustelun tulisi enemmän kohdistua siihen mistä tämä asunto-ongelma johtuu, mitä siitä seuraa ja mitä sen korjaamiseksi olisi tehtävä.