Talousarvio-aloite 8.12.21 Auringonpilkun koulun ulkoasun kunnostaminen

Maanantai 13.12.2021 klo 15:13 - Ville

Jätin Helsingin valtuuston kokouksessa 8.12.12 seuraavan talousarvio-aloitteen:

Vuosaaren Aurinkolahden peruskoulu Auringonpilkun sivukoulun rakennus Villiruusunkuja 4:ssä on ulkoapäin puhdistuksen ja uuden maalin tarpeessa. Syynä lienee läheisen meren ulkoseiniin keräämä kosteus. Koko vuonna 2000 valmistuneen rakennuksen ulkoasu nyt epäsiisti, eikä sikäli siisti ja arvokas, kuten koulurakennuksella tulisi olla. Olen laittanut asiasta palautetta kaupungille, mutta toimiin rakennuksen kunnostamiseksi ei ole ilmeisesti määrärahojen vähäisyyden takia ryhdytty. Ehdotan valtuustoaloitteella, että Helsingin talousarvioon lisätään varat Auringonpilkun ulkoasun kunnostamiseksi.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aurinkolahti, Vuosaari, koulu

Lapset ja nuoret tarvitsevat erityisestä tukea kriisin keskellä

Tiistai 31.3.2020 klo 10:42 - Ville

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) käsitteli Helsingin Sanomissa koronaepidemian vaikutuksia Helsinkiin (HS 27.3 Epidemia koettelee Helsingin vahvuuksia). Vapaavuoren näkemyksiin voi pitkälti yhtyä. Parissa viikossa meidän kaikkien arki on täysin muuttunut. Yhteiskunnan tukitoimista niin ikäihmisille kuin nuorillekin tekee haastavan se, että viruksen leviämisen estämiseksi on vältettävä kasvokkain tapaamista.

Uudet innovaatiot ovat enemmän kuin tervetulleita. Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä haluan nostaa esille myös lasten ja nuorten tilanteen. Perheiden arjen eristämistoimet ovat täysin muuttaneet ja myös henkisessä mielessä tilanne on monelle nuorelle raskas erityisesti, jos tilanne pitkittyy. On tärkeää, että koulut pitävät jatkuvasti yhteyttä oppilaisiin ja että huoliin reagoidaan myös etäyhteyksien kautta. Vaikka käytännöt hakevat yhä muotoaan, koulujen ja päiväkotien henkilökunnalle on paikallaan lausua suuri kiitos teidän työstänne muuttuneen arjen keskellä.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korona, koulut, päivähoito, Helsingin Sanomat, Vapaavuori

Helsingin kaupunginosien väliset koulutuserot kurottava umpeen

Keskiviikko 7.11.2018 klo 20:50 - Ville

Helsingin valtuusto teki tänään asemakaavapäätöksen, mikä käytännössä tarkoittaa pitkään odotetun uuden lukiorakennuksen rakentamista Vuosaareen.  Vuosaaressa asuvana kaupunginvaltuutettuna kiinnitin huomiota siihen, että kyseessä on merkittävä päätös niin Vuosaaren kuin koko itäisen Helsingin kannalta.
Nyt toteutettava uusi lukiorakennus ei tullut Vuosaareen päiväkään liian aikaisin. Nykyinen Vuotalon vieressä sijaitseva rakennus olisi ollut tarvetta korvata aiemmin ajanmukaisella koulurakennuksella.
Vuosaaren lukio on Helsingin itäisin lukio. Kun katsoo Helsingin lukioverkkokarttaa, lukiot sijoittuvat pääosin keskusta-alueelle. Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen apulaisprofessori Venla Bernelius kiinnitti viime viikolla HS:ssä huomiota siihen, että Helsingin kaupunginosien välillä on merkittäviä eroja siinä kuinka suuri osa peruskoulun päättäneistä nuorista, menee lukioon. Jakomäessä luku oli viime vuonna 39 prosenttia. Lauttasaaressa luku 86. Vuosaaressa 58.4.
Uusi moderni lukiorakennus Vuosaareen on tärkeä kehitysaskel. Yksinään se ei riitä edellä mainittujen lukujen korjaamiseen. Helsingin on jatkossa kiinnitettävä laajemmin koulujen resurssien lisäämisen kautta huomiota siihen, että erot koulutustasossa kaupunginosien välillä kurotaan umpeen. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuosaari, lukiot, koulutus,

Kokemuksia Tanskan koulujärjestelmästä

Lauantai 24.3.2018 klo 18:04 - Ville

Olin tällä viikolla pari päivää Helsingin kasvatuksen ja koulutuslautakunnan kanssa tutustumassa Kööpenhaminan kouluihin ja päiväkoteihin. Tapasimme matkalla Kööpenhaminan kaupungin ja Tanskan opetusviraston edustajia sekä kävimme useissa oppilaitoksissa.

Suomea ja meidän koulutusjärjestelmää tunnuttiin Tanskassa edelleen kovasti arvostettavan, vaikka Tanskassa on moni asia hyvin tällä saralla ja meillä myös heiltä opittavaa. Tanskan koulujärjestelmä eroaa monella tapaa suomalaisesta. Oppivelvollisuus alkaa 6-vuotiaana ja loppuu 16-vuotiaana. Opiskelu on maksutonta julkisissa kouluissa. Sen sijaan yksityis- tai vapaakouluissa se  voi olla maksullista. Peruskoulussa (folkeskole) on yhdeksän luokkaa. Sen lisäksi vuoden kestävä esikoulutus on osa peruskoulutusta. Peruskoulun kymmenes luokka on vapaaehtoinen. 

Vierailun aikana ilmeni, että erityisesti poikien heikoista oppimistuloksista ollaan Tanskassa vielä Suomea enemmän huolissaan ja pohditaan mitä tilanteen korjaamiseksi voisi tehdä. Kouluruoka mikä meillä saattaa joskus erityisesti ylemmillä asteilla jäädä syömättä, on Tanskassa maksullista ja suurin osa syökin vain eväitä päivisin. Päivähoidon puolella keskimääräinen aloitusikä on 10 kk, eli huomattavasti alhaisempi kuin Suomessa. Varsinaista kotihoidontukijärjestelmää ei ole. Vierailun aikana kävi myös ilmeiseksi, että maahanmuuttajien kielikoulutus ja integroiminen osaksi Tanskalaista yhteiskuntaa on parhaillaan poliittista keskustelua herättävä teema. Seuraava eduskuntavaalit järjestetään kesäkuussa 2019.

Vierailun viimeisenä aamuna kävimme Kööpenhaminan laidalla sijaitsevassa Ørestadin lukiossa, joka on yksi kaupungin suosituimpia ja jonka ulkomuoto tuo mieleen taidemuseon.  Tässä koulussa on luovuttu kokonaan oppikirjoista ja digitalisaatio on viety hyvin pitkälle. Digitalisaation saralla ehkä meillä Suomessa olisi muutenkin Tanskasta eniten opittavaa, vaikka Helsingissä tähän on alettu viime vuosina panostaa vahvasti. Toki haasteena niin Tanskassa kuin meilläkin on laadukkaiden oppimateriaalien saaminen ja tekijänoikeuskysymykset.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin kaupunki, Kööpenhamina, Koulutus, Lukio, Tanska

Lukioissa kaivataan nyt työrauhaa jatkuvan muutosvimman sijaan

Torstai 26.10.2017 klo 12:20 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi tiistaina opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) hankkeesta laittaa lukiokoulutus pikavauhdilla uuteen uskoon. Suunnitelmat ovat herättäneet hämmennystä monissa lukioita lähellä olevissa piireissä. Vasta edellisellä hallituskaudella toteutettiin lukiouudistus, jota on alettu käytännössä toteuttaa viime vuonna. Uuden mallin mukainen tuntijakokeilu on aloitettu kolmessakymmenessä koulussa tänä syksynä. Kokeilun tukoksista ei ole vielä mitään tietoa. Nyt hallituksen toimesta ollaan valtavalla kiireellä ajamassa läpi taas lukiouudistusta. Samaan aikaan on tekeillä vielä ristiriitaista palautetta keräävä lukiolaisten jatko-opiskelumahdollisuuksiin vaikuttava yliopistojen pääsykoeuudistus.
 
Näitä opetusministerin kiireellä koulutussektoriin kohdistamia muutossuunnitelmia seuratessa ei voi välttää ajatusta, että opetusministeri ja hallitus pyrkivät jatkuvilla milloin yliopistoon ja milloin lukioon suunnatuilla hätäisillä uudisideoilla viemään huomion pois hallituskauden alun jättimäisiä koulutusleikkauksista. Niiden vaikutukset eivät ole korkeakoulujen ja yliopistojen arjessa mitenkään unohtuneet vaan vaikeuttavat edelleen päivittäistä toimintaa esimerkiksi Helsingin yliopistolla.

Nyt käsillä olevan talouden elpymisen silmin voidaan myös kyseenalaistaa oliko satojen miljoonien leikkaukset tutkimuksesta ja koulutuksesta millään tavoin tarpeellisia ja perusteltuja? Ne voitaisiin ottaa uudelleen harkintaan ja jättää samalla pois tulenpalava kiire pois lukioreformista.  Koulutuksensektorin kehittäminen on pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä ja nyt lukioissa kaivattaisiin vaihteeksi työrauhaa sopeutua edellisiin muutoksiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lukiot, koulutus, opetusministeri

Unohtuiko hallitukselta yliopistojen autonomia?

Tiistai 19.9.2017 klo 12:54 - Ville

Professori Jaakko Hämeen-Anttila käsitteli kolumnissaan (HS.fi 18.9.) viisaasti opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) suunnitelmia poistaa maamme yliopistoista pääsykokeet.

On kohtuutonta jättää opiskelupaikan valinta – yksi elämän tärkeimmistä päätöksistä – yhden kortin, ylioppilaskokeessa menestymisen, varaan.

Toisin kuin ylioppilastutkinto, pääsykoe edes jossain määrin arvioi hakijan soveltuvuutta kullekin yliopistokoulutuksen erityisalalle ja antaa hakijalle pääsykoekirjallisuuden kautta mahdollisuuden tutustua oppialaan.

Toivottavaa olisi, että vielä tuoreessa muistissa olevat ­suuret koulutusleikkaukset toteuttanut Suomen hallitus kunnioittaisi yliopistojen paljon ­puhuttua autonomiaa ja antaisi opinahjojen itse harkita, miten ne opiskelijavalintansa järjestävät.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 19.9.2017

2 kommenttia . Avainsanat: yliopisto, korkeakoulu, pääsykokeet,

Helsingin uusi strategia satsaa kasvatukseen ja koulutukseen

Keskiviikko 13.9.2017 klo 21:28 - Ville

Helsingin valtuusto käsitteli tänään kokouksessaan uutta kaupunkistrategiaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä ja SDP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtajana käsittelin lyhyessä puheenvuorossani kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyviä kysymyksiä.

Pidin myönteisenä, että strategiassa oli linjattu todella selkeästi, että Helsinki panostaa tulevina vuosina entistä enemmän kasvatukseen ja koulutukseen. Tämä on linjassa tavoitteiden kanssa, joita SDP:llä oli strategianeuvotteluihin lähdettäessä.

Helsingin SDP:lle keskeisiä tavoitteita strategiassa olivat kirjaukset maksuttoman varhaiskasvatuksen toteuttamisesta tämän kauden aikana. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen linjasi jo kesällä 2008, että maksuton päivähoito on puolueemme tavoite. Silloin Urpilaisen tavoitteelle moni hymähti, mutta nyt sen puolesta liputtaa monet.

Varhaiskasvatuksen puolelta on merkittävää, ettei päiväkotien ryhmäkokoa haluta strategiankauden aikana.  Pidän hyvin merkittävänä sitä, että Helsinki lähtee hakemaan uudella tavalla ratkaisuja koulujen ja muiden julkisten tilojen sisäilmaongelmiin.

Kannan Helsingissä jatkuvaa huolta perheiden taloudellisen eriarvoisuuden lisääntymisestä. Tämän vuoksi pidän tärkeänä strategian lasten yhdenvertaisuutta lisäävää tavoitetta taata jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastus. Syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisemiseksi arvokas tavoite on myös se, että Helsinki pyrkii tarjoamaan jatkossakin jokaiselle nuorelle peruskoulun jälkeen jonkin opiskelupaikan.  

Helsingin alueellisesta eriarvoistumisesta on viime aikoina kannettu perustellusti huolta. Näekin, että investoinnit koulutukseen ovat yksi tärkeimmistä keinoista torjua kaupunginosien jakautumista hyviin ja huonoihin alueisiin. Uusi kaupunkistrategia on hieno paperi. Meidän tänä iltana kaupunginvaltuuston salissa paikalla olevien tehtävä on nyt neljän vuoden aikana varmistaa se, että nämä hyvät yhdessä laaditut tavoitteet myös toteutuvat niin kasvatuksen ja koulutuksen kuin muidenkin toimialojen osalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kasvatus, koulutus, Helsinki, strategia

Millaista on olla neljä vuotta Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä?

Tiistai 7.3.2017 klo 9:52 - Ville

Helsingin opetuslautakunta kokoontuu jälleen tänään kokoukseensa. Olen ollut lautakunnan jäsen nyt reilut neljä vuotta ja kausi on päättymässä. Usein minulta kysytään millaista on työ lautakunnassa, joka vastaa suuressa osin siitä mitä Helsingissä tapahtuu koulujen alueella?

Opetuslautakunta on kaupungin lautakunnista mielenkiintoisimpia, mutta myös vaativimpia. Sen työssä ollaan hyvin lähellä kaupunkilaisten arkea ja monet vastaan tulevat asiat eivät ole helppoja ratkaista. Koulutusasiat minulle yliopistolta työni kautta tuttuja ja olin joulukuussa 2012 tyytyväinen, kun minut valittiin yhdessä Nazima Razmyarin kanssa SDP:n edustajiksi tähän lautakuntaan. Parasta lautakunnan työssä on lähellä koulujen arkea olevat kysymykset, kuten uusien opetussuunnitelmien käsittely ja vierailut oppilaitoksissa. Työhön liittyy myös juhlahetkiä, kuten osallistuminen ylipormestarin koululaisille järjestämään itsenäisyyspäivän vastaanottoon.

Kouluverkkotarkastelua ja muita vaikeita rasteja lautakunnan työssä

Lautakunnan jäsenen tulee pyrkiä mahdollisimman tasapuolisesti ottamaan huomioon niin opetusviraston, opettajien kuin oppilaiden ja heidän vanhempiensa näkemykset siitä, miten koulujen arki tässä kaupungissa tulisi järjestää. Tämän tasapainon hakeminen ei ole aina kovin helppoa ja näihin neljään vuoteen mahtuu myös eräitä vaikeita päätöksiä. Vuosia 2014-2015 lautakuntatyössä hallitsi Helsingin opetusviraston suuri kouluverkkotarkastelu. Sen aikana suhtauduin kriittisesti moniin esitettyihin koulujen tai niiden osien lakkauttamisiin. Asioihin perehdyttyäni koin, että kaikki esitykset eivät esimerkiksi ottaneet riittävästi huomioon alueiden väestömäärien kehittymistä.  Olin myötävaikuttamassa siihen, ettei koulujen sulkemisia toteutettu suunnitellussa laajuudessa esimerkiksi Käpylässä ja Tapanilassa. Syksyllä 2015 Helsingissä käytiin keskustelua valtuuston roolista kouluverkkotarkastelussa. Tässä yhteydessä pidin esillä näkemystä, että kouluverkosta on jatkossakin viisasta päättää valtuustossa.  

Opetuksen resursseista Helsingissä

Helsingissä kaupungin jatkuva väestönkasvu tuo opetuslautakunnan työhön erityisiä haasteita. Lautakunnan jäsenen yksi keskeinen tehtävä onkin opetuksen rahoituksen esillä pitäminen ja puolustaminen kaupunginvaltuuston jokavuotisissa budjettineuvotteluissa. Helsingissä opetuksen tarpeet on tällä kaudella pystytty ottamaan kohtuullisen hyvin huomioon. Kouluihin panostaminen on näkynyt muun muassa muuhun maahan verrattuna korkeampina Pisa mittausten tuloksissa. Sen sijaan koulujen sisäilma ym. korjauksiin ja väestömäärän kasvun huomioiden tarvittavaan uusien koulujen rakentamiseen varoja on käyttävissä huomattavasti tarvetta vähemmän. Eräänlaisen turhautumisen ilmaisuna kirjoitin aiheesta lokakuussa 2015 mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin.

Väestön kasvun ja painopisteiden muutokset on asia, johon seuraavalla valtuustokaudella Helsingissä on kiinnitettävä vielä nykyistä enemmän huomiota. Kokonaisuutena ajattelen, että on ollut etuoikeus saada palvella tätä kaupunkia työskentelemällä juuri opetusasioiden parissa ja jos kaupunkilaiset antavat minulle luottamuksen jatkaa työtä, olen kiinnostunut jatkamaan opetusasioiden parissa.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, opetuslautakunta, opetusvirasto, lukiot, peruskoulut

Miksi Suomi lahjoittaa tutkijakoulutuksen hedelmiä ulkomaille?

Torstai 5.1.2017 klo 20:45 - Ville

Korkeasti koulutettujen työttömyyden lisääntyminen on johtanut Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalaisen mukaan Suomesta ulkomaille tapahtuvaan aivovuotoon.  Yleisradio kertoi tänään, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden maastamuutto on muutamassa vuodessa lisääntynyt kolmanneksella. Suomesta aiemminkin lähdetty ulkomaille, mutta uutta on se, että lähtijät eivät palaa, eikä korkeakoulutettuja ulkomaisia osaajia saada houkuteltua Suomeen.

Tämä tutkimusmäärärahojen rajusta leikkauksesta seuraava kehitys johtaa siihen, että 1990- ja 2000-luvun alussa tehdyt merkittävät kansalliset satsaukset tutkijakoulutukseen ja sen kautta Suomen tieteen ja talouden kehittämiseen lahjoitetaan vapaaehtoisesti ulkomaille. Hälytyskellojen oli syytä soida Valtioneuvoston linnassa.

Opetusministeriö asetti vuonna 1990 tavoitteeksi, että koko maassa suoritettavien tohtorintutkintojen määrää nostettaisiin puolitoistakertaiseksi. Tohtorikoulutuksen määrän lisääminen oli strateginen valinta ja sen taustalla oli Suomen sen aikaisen valtiovallan näkemys, että koulutuksen ja tutkimuksen vahvistaminen oli pienelle maalle varmin tie lisätä maan taloudellista menestystä ja sitä kautta koko kansakunnan hyvinvointia.

Tohtorimäärän kasvattamiseksi Suomeen luotiin kansainvälisen mallin mukainen tutkijakoulujärjestelmä, jonka kokoaminen aloitettiin vuoden 1993 lopulla.  Poliittiseksi tavoitteeksi asetettiin myöhemmin 1600 tohtorintutkinnon raja, joka jäi taakse 2010-luvulla: vuonna 2014 tehtiin 1860 tutkinnon ennätys.

Suomessa on siis viimeisen parin vuosikymmen aikana investoitu valtava määrä yhteiskunnan resursseja tutkijakoulutukseen, jonka varsinaiset hedelmät annetaan nyt maan hallituksen toimilla valua ulkomaille. Miksi? Koulutus- ja tutkimusmäärärahojen leikkaukset ovat hyvin lyhytnäköistä politiikkaa, joka vaarantaa kansakuntamme myönteisen tulevaisuuden.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Aivovienti ja aivotuonti, Helsingin yliopisto, Juha Sipilän hallitus, Korkeakoulupolitiikka, Tohtoritutkinnot

Suomella ei ole varaa hukata korkeasti koulutettujen osaamista

Torstai 25.2.2016 klo 9:42 - Ville

Suomessa on viimeajat keskusteltu tohtorityöttömyydestä ja laajemmin koulutuksen merkityksestä. Maan hallituksen massiiviset koulutusleikkaukset ajavat lähivuosina tiedemaailman ahtaalle. Helsingin Sanomat kertoi (HS 21.2 URA) tohtoroiden aktiivisuudesta hakea töitä yliopistomaailman ulkopuolelta. Tätä liikehdintää on tervehdittävä iloilla, vaikka se on merkki myös yliopistojen yhä pahevasta ahdingosta. 

Nykyisten suurten tohtorikoulutusmäärien taustalla on 1980-luvun lopun käsitys, että tutkijoista tulee Suomessa pula, kun yliopistoissa 1960- ja 1970-luvuilla aloittaneet professorit jäävät eläkkeelle. Tohtorikoulutuksen tehostamiseksi 1990-luvun puolivälisissä perustettiin tutkijakoulujärjestelmä. Pula koulutetuista tutkijoista jäi kuitenkin tulematta. Jälkiviisaudella voidaan todeta, että tässä vaiheessa olisi ollut syytä kiinnittää vielä enemmän huomioita tieteen kansainvälistymiseen ja sen pohtimiseen, että miten tohtorikoulutettavat työllistyvät korkeakoulujen ulkopuolelle.

1990-luvun puolen välin jälkeen myös uskottiin siihen, että koulutuksen panostamalla Suomi nousee taantumasta. Investoinneilla tutkimukseen ja koulutukseen oli merkitystä siihen, että Suomi selvisi 1990-luvun lamasta. Kaikilta osin koulutukseen tehtyjä investointeja ei ole kuitenkaan osattu meillä esimerkiksi liike-elämän puolella täysimääräisesti hyödyntää.

Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa hukata koulutukseen monen vuosikymmen aikana tehtyjä suuria investointeja. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nyt maan johtoa myöten asennemuutosta suhteessa koulutuksen arvostamiseen. Suomen nostamiseksi ylös henkisestä ja taloudellisesta taantumasta ei ole taikatempun kaltaisia konsteja, vaikka niitä jatkuvasti etsitään. Vain pitkäjänteiset investoinnit koulutukseen, tutkimukseen ja sivistykseen rakentavat pääomaa, jolla pääsemme kohti valoisampaa tulevaisuutta.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korkeakoulutus, tohtorikoulutus, työttömyys

Helsingin kaupungin toimet korkeakoulujen irtisanomisten johdosta

Keskiviikko 3.2.2016 klo 21:05 - Ville

Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran kysymys kaupunginvaltuuston kyselytunnilla 3.2.16

Suomen suurin ja vanhin vuonna 1640 Turussa perustettu Helsingin yliopisto on yhdessä olemassa olonsa vakavimmista kriiseistä. Henkilöstöä vähennetään lähes tuhannella. 570 irtisanontaan. Lisäksi Aalto-yliopisto irtisanoo lähes parisataa työntekijää. 

Luvut ovat niin suuria, että niillä on vaikutus pääkaupunkiseudun kokonaistyöllisyyteen. Näiden yliopistojen erityisosaajien ei ole helppo tässä muutenkin vaikeassa työllisyystilanteessa löytää uutta työtä pääkaupunkiseudulta.

Helsingin Sanomat sivusi eilen tätä teemaa, mutta siinä yhteydessä ei ollut tarkemmin kaupunginjohdolta vielä tietoa siitä, mihin toimiin Helsingin kaupunki aikoo tässä tilanteessa ryhtyä yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Pääkaupunkiseutu on näkemykseni yliopistojen osalta niin sanottu äkillisen rakennemuutoksen alue ja olettaisi, että Valtioneuvostolta ja Euroopan unionilta voidaan saada tänne työllistämiseen ja uudelleenkoulutukseen tarkoitettua erityistukea. Näin on toimittu esimerkiksi taannoisten Nokian ja eräiden metsäyhtiöiden suurten irtisanomisten jälkeen. 

Kysynkin vastaavalta apulaiskaupunginjohtajalta, että mihin toimenpiteisiin Helsinki aikoo ryhtyä kaupungin yliopistoilta tänä keväänä työnsä menettävien uudelleen työllistämisen helpottamiseksi?

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin yliopisto, korkeakoulut, leikkaukset,

Onko maallamme malttia sivistyä?

Torstai 14.1.2016 klo 12:46 - Ville

Suomessa on viimekuukausina keskusteltu aktiivisesti koulutuksen merkityksestä kansakunnan tulevaisuudelle. Koulutukseen ja tutkimukseen kohdistettavista leikkauksista on kantanut huolta poliittisten vaikuttajien ohella myös esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto.

Suomi on kyntänyt vuodesta 2008 asti talouden taantumassa. Kohta vuosikymmenen kestäneillä laihoilla vuosilla on ollut monia heijastuksia kansalaisten arkeen. Kerta toisensa jälkeen ideariihiin on kokoonnuttu pohtimaan, että miten maamme selviää nykyisistä vaikeuksista. Vaikka historiallinen tilanne on nyt kokonaan toinen kuin toisen maailmansodan jälkeisenä jälleenrakennusaikana, jotain näkökulmia voi tarjota tutustuminen siihen, mitkä olivat maamme sodanjälkeisen nousun keskeiset avaimet.

Suomen silloinen pääministeri sittemmin pitkäaikainen presidentti Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1952 sittemmin usein siteeratun teoksen Onko maallamme malttia vaurastua? Urho Kekkosen viesti kuului, että elintason kasvattamiseksi Suomen oli teollistuttava voimakkaasti. Teollistuminen taas vaati investointeja, jotka puolestaan edellyttivät pääomia. Kekkosen näkemyksen mukaan kulutuksestakin oli varaa tinkiä, jotta maa ja sen väestö pidemmällä tähtäimellä alkaisi voida paremmin. Erityisesti Pohjois-Suomeen kannatti investoida, jotta sen luonnonvarat voitaisiin ottaa käyttöön. Tämä ei Kekkosen mukaan ollut mahdollista ilman valtion merkittävää mukana oloa.

Urho Kekkonen kirjoitti teoksensa aikana, jolloin sodan päättymisestä oli kulunut seitsemän vuotta. 1950-luvun alussa Suomi uskalsi kuitenkin katsoa jo rohkeammin eteenpäin. Karjainen siirtoväestö oli asutettu uudelleen ja viimeinen sotakorvausjuna ylitti itärajan syksyllä 1952. Kesällä 1952 järjestettyjen Helsingin olympialaisten kautta Suomi nostettiin maailmankartalle.  Monista myönteisistä merkeistä huolimatta sen aikaiset johtavat poliitikot näkivät, että tämä ei riittänyt. Oli tehtävä enemmän.  Suomen ulkopoliittinen asema Neuvostoliiton naapurissa oli epävarma ja sisäpolitiikka monien ristiriitojen täyttämä. Halu rakentaa parempaa huomista kuitenkin yhdisti kansakuntaa ideologisista eroista huolimatta.

Korkeakouluverkon vahvistaminen tavoitteeksi

Teollisuuden kehittämisen ohella sodanjälkeisessä Suomessa uskottiin vahvasti koulutuksen ja sivistyksen voimaan. Koulutukseen oltiin valmiita investoimaan, vaikka lopputuloksesta ei ollut uusia yliopistokampuksia rakennettaessa vielä mitään takeita. Maamme yliopistolaitoksen toiminta oli jatkunut 1950-luvun alkuun asti pitkälti noudattaen vuosisataisia tapoja ja traditioita. Yliopistossa opiskeleminen oli harvojen ja valittujen etuoikeus. Se millaisen perheeseen oli syntynyt, vaikutti usein suoraan siihen, kuinka pitkä matka itse kullakin oli ponnistaa opiskelemaan niihin harvoihin korkeampiin opinahjoihin, joita maassa toisen maailmansodan päättyessä oli.

Sodanjälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien tuloon opiskelija-ikään alettiin maassa varautua 1950-luvun alussa. Korkeakoulutuksen määrän ja alueellisen tarjonnan lisäämistä pidettiin keskeisenä tavoitteena maan sodanjälkeisen jälleenrakentamisen ja talouskasvun kiihdyttämisen kannalta.  Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Suomeen perustettiin vuonna 1952 eduskunnan aloitteesta Korkeakoulukomitea, joka antoi suuntaviivat yliopistojen tulevalle kehitykselle. Ensimmäisessä vaiheessa maahan perustettiin uudet korkeakoulut Ouluun ja Jyväskylään vuonna 1958 ja Tampereelle vuonna 1960. Samaan aikaan Helsingin ja Turun asemaa yliopistokeskuksina vahvistettiin.

Reino Oittisen perintö koulumaailmalle

Korkeakoulukomitean asettamisen aikana vuonna 1952 Suomen opetusministerinä toimi SDP:n suurin sivistyspoliittisiin visionääreihin lukeutuva Reino Oittinen.  Hänen käsialaansa oli pitkälti SDP:n 1960- ja 1970-lukujen kulttuuripoliittiset ohjelmat. Kouluhallituksen pääjohtajana ja useiden sodanjälkeisten hallitusten opetusministerinä toimineen Oittisen suurin saavutus oli koulu-uudistus, jonka tuloksena Suomeen syntyi kaikille yhteinen ja ilmainen yhdeksänvuotinen peruskoulu. Uudistus auttoi elämän lähtökohtien osalta Suomen nuorison tasaveroisemmin yhtenäiselle viivalle.

Sodanjälkeisessä monien ristikkäisten intressien ja voimaryhmien maassa Reino Oittinen osoitti kykynsä itsenäisenä ja suvereenina sivistys- ja kulttuuripoliitikkona. Vaikka Oittinen on jäänyt hiustoriaan nimenomaan suomalaisen peruskoulun kehittäjänä, ministerinä toimiessaan hän hoiti yhtälailla paneutuvasti muitakin ministerinsalkkuunsa kuuluvia sektoreita. Suhteissaan opetusministerin vastuualueisiin kuuluneisiin yliopisto- ja korkeakoulumaailmaan sekä luterilaiseen kirkkoon Oittinen veti asialinjaa, vaikka oma poliittinen tausta ja henkilöhistoria olisivat antaneet myös perusteita suhtautua hyvinkin varauksella edellä mainittuihin instituutioihin.

Suomalaisen korkeakoululaitoksen kehittämistarpeen taustalla vaikutti yhteiskuntapolitiikan ohella vuosi vuodelta kasvavat ikäluokat ja ylioppilasmäärät, jotka ajoivat poliitikot etsimään keinoja opiskelupaikkojen lisäämiseksi. Korkeakoulukomitean työn pohjalta eduskunta hyväksyi vuonna 1966 korkeakoululaitoksen kehittämiseen tähtäävän lain, jonka tavoite oli luoda Suomeen vuoteen 1981 mennessä 60 000 uutta opiskelupaikkaa. Opiskelijamäärien nopean kasvun myötä yliopistojen oli lisättävä myös opettajien määrää. Vaikka professuureja lisättiin, suurinta kasvu oli assistentuureissa, jotka Suomen yliopistoissa lähes nelinkertaistuivat 1960-luvun aikana.  Valtiovallan pyrkimykset ohjata tiiviisti tiedepolitiikkaa osaltaan edesauttoivat eurooppalaisten esikuvien mukaisesti 1960-luvun lopulla nähtyä yliopistomaailman politisoitumista.

Usko sivistykseen itseisarvona

Sodanjälkeisessä Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla opetusministerin salkkua kantoivat Suomessa puoluekantaan katsomatta henkilöt, jotka ymmärsivät koulutuksen ja erityisesti korkeakoulutuksen merkityksen kansakunnan tulevaisuudelle. Heistä voidaan mainita SDP:n Reino Oittisen ohella maalaisliiton ja myöhemmin Keskustan Johannes Virolainen ja Kokoomuksen Jussi Saukkonen. Ilman heidän presidentti Urho Kekkosen tuella osoittamaa määrätietoista johtajuutta Suomi ei olisi noussut sodanjälkeisinä vuosikymmenenä sellaisen vahvan koulutusosaamisen asemaan, jollaisena sen edelleen viime vuosien tällä saralla kohdatuista vaikeuksista huolimatta tunnemme.

Suomen koko sodanjälkeisen niin taloudellisen kuin henkisen nousunkin taustalla näyttää olleen pitkälti se, että uskallettiin tehdä riittävän kauaskantoisia suunnitelmia ja investoida tulevaisuuteen silloinkin kuin näiden panostusten kannattavuudesta ei ollut etukäteen tietoa. Keskeistä näyttää myös olleen usko sivistykseen ja koulutukseen itseisarvoina. Uskottiin siihen, että sivistykseen panostaminen muodostuu kansakuntaa kannattelevaksi ja eteenpäin vieväksi voimaksi.

Suomen nostamiseksi ylös nykyisestä henkisestä ja taloudellisesta lamasta ei ole olemassa nopeita taikatempunomaisia konsteja. Investoinnit koulutukseen ja sivistykseen rakentavat edelleen pääomaa, jolla voimme kulkea kohti valoisampaa tulevaisuutta. Voidaan kysyä 1950-luvun keskeisten poliittisten toimijoiden tavoin, että onko maallamme malttia sivistyä ja vaurastua?

Julkaistu Aikamerkki-julkaisussa 14.1.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korkeakoulupolitikka, koulutusleikkaukset, Urho Kekkonen, Reino Oittinen, SDP, kokoomus, keskusta

Viime lamasta noustiin panostamalla koulutukseen

Tiistai 22.12.2015 klo 9:31 - Ville

Helsingin yliopistolla joulua on odotettu paremmassakin tunnelmassa. Runsaasti yli tuhatta yliopistolaista koskevia yt-neuvotteluja on käyty, ja tieto siitä, kuka saa jäädä ja kuka lähtee, tulee vasta ensi vuoden alussa.

Sivistysvaliokunnan tuore päätös sivistää Suomea poistamalla apteekkikompensaatio oli yliopistolle jälleen ämpärillinen lisää kylmää vettä niskaan.

Se, miten Suomi nostetaan taloudellisesta ja henkisestä lamasta leikkaamalla koulutuksesta ja tutkimuksesta, ei ole avautunut monellekaan yliopistossa työskentelevälle.

Lähihistoriasta tiedämme, että edellisestä 1990-luvun lamasta selvisimme lopulta juuri koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla. Hallituksen kannattaisi vielä kertaalleen pohtia, ovatko koulutusleikkaukset viisasta politiikkaa vai vievätkö ne maan niin sanotusti ojasta allikkoon.

Mielpidekirjoitus Helsingin Sanomissa 22.12.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin yliopisto, Sipilän hallitus, koulutus, lama, 1990

Koulujen kunnostusmäärärahat eivät riitä

Maanantai 12.10.2015 klo 12:35 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi (Kaupunki 10. 10.) helsinkiläisten koulujen tilanahtaudesta ja lyhyiksi jäävistä ruokailuajoista. Huomio oli Kannelmäessä, mutta aivan samoja tilojen puutteesta ja huonokuntoisuudesta johtuvia ongelmia on esimerkiksi Lauttasaaressa ja Vuosaaressa.

Lisäksi uudet, rakenteilla olevat asuinalueet tarvitsevat koulunsa. Kiertämätön tosiasia on, että määrärahat korjauksiin ja uusiin kouluihin ovat riittämättömät. Opetuslautakunnalla on varsin vähän tehtävissä, jos tilannetta ei korjata ylhäältäpäin.

Katseet kääntyvät nyt kaikkien valtuustoryhmien ja myös maan hallituksen puoleen. Koulut on jossain vaiheessa pakko laittaa kuntoon, joten lisäpanostus niihin olisi nyt laajan työttömyyden aikana viisas työllisyyttä kohentava investointi.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 10.10.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Helsingin opetusvirasto, koulutus, peruskoulu,

Taantumasta selvitään vain koulutukseen panostamalla

Perjantai 29.5.2015 klo 13:16 - Ville

Eduskuntavaalit käytiin koulutusvaalien hengessä. Kouluilla, oppilaitoksilla ja yliopistoilla ei ollut muuta kuin ystäviä vaalikeskustelujen aikana. Hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen todellisuus näyttää hyvin toisenlaiselta. Keskiviikkona kerrottiin, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo leikata opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta 541 miljoonaa euroa. Näitä leikkauksia ei digitalisaatioon panostamalla kompensoida, varsinkin, kun nytkään monessa kaupungissa ole riittävästi varoja edes ajanmukaisten tietokoneiden hankkimiseen kaikkiin kouluihin.

Helsingin yliopistolla on arvioitu, että hallitusohjelma merkitsee seuraavaan viiden vuoden aikana yliopistolle 83 miljoonan euron menetystä ja jopa satojen työntekijöiden irtisanomisia. Samaan aikaan yliopistolta vaaditaan kolmatta lukukautta, parempaa tulosta ja innovaatioita, jotka nostaisivat Suomen taantumasta.  Katseet korkeakoulujemme aseman turvaamisessa kääntyvät erityisesti niihin kymmeneen hallituspuolueen kansanedustajaan ja kahteen Sipilän hallituksen ministeriin, jotka liittyivät ennen vaaleja ”yliopistopuolueen” jäseniksi. Tässä yhteydessä he myös lupasivat turvata yliopistojen toimintaedellytykset ja samalla vakuuttivat äänestäjille että leikkausten aika korkeakouluista on nyt ohi.

”Suomen ylpeyden aihe on ollut, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus kouluttautumalla rakentaa elämäänsä. Siksi Suomi on kohonnut Pisa- ja muidenkin kouluvertailujen kärkisijoille. Jopa 1990-luvun lamasta selvittiin koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla, vaikka lähes kaikesta muusta jouduttiin säästämään.” Näin viisasti totesi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen blogissaan viime joulukuussa. Tuoreen metsätalous- sekä ympäristöministerin sanoihin on helppo tänään yhtyä ja toivoa, että keskusta muista oppositiopuheensa myös hallitusvastuussa.  Ilman koulutukseen ja tutkimukseen panostamista Suomi ei tule selviämään nykyisestä taantumasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, hallitus, koulutus, Helsingin yliopisto

Onko apurahatutkijoille sijaa yliopistoilla?

Sunnuntai 8.3.2015 klo 10:13 - Ville

Suomen yliopistoissa tehtävästä tutkimuksesta merkittävä osa tehdään eri säätiöiden myöntämien apurahojen avulla. Apurahatutkijoiden asemaan tuli vuoden 2009 alusta tärkeä parannus eläketurvan myötä. Korjattavaa kuitenkin on edelleen työttömyysturvan ja terveydenhuollon osalta. Apurahatutkijoiden asema osana tiedeyhteisöä on viime viikkoina herättänyt keskustelua Helsingin yliopistolla apurahatutkijoiden tilavuokrien korostusten johdosta.

Helsingin yliopiston rehtori antoi helmikuun lopulla päätöksen, jossa suositetaan tiedekuntia perimään henkilökohtaisella apurahalla työskenteleviltä tutkijoilta 1600 euroa vuosikorvausta työtiloista. Jos ja kun suositus otetaan täysimääräisesti käyttöön tiedekunnissa, se tuo merkittävän korotuksen apurahatutkijoiden tilavuokriin.   Ainoastaan Suomen Kulttuurirahasto on toistaiseksi ilmoittanut subventoivansa vuokraa, joten muiden kohdalla se jää tutkijoiden itsensä maksettavaksi.  Kohtuullinen tilavuokra on ymmärrettävä, mutta nyt korotukset johtavat siihen, että monella apurahatutkijalla ei ole jatkossa varaa työskennellä yliopistolla. Siitä, että viekö tämän joukon ohjaaminen työskentelemään yksin kotona tai kirjastoissa, suomalaista tieteentekemistä eteenpäin, on aihe, josta olisi hyvä käydä laajempaa keskustelua.

Vuokrankorotus nostaa pintaan laajemman huolen apurahatutkijoiden asemasta. Vaikka apurahatutkijat tekevät identtistä tutkimustyötä palkatun henkilöstön kanssa, heille ei tarjota esimerkiksi työterveydenhuoltoa, vaan ”työterveyshoito” on kaupungin terveysasemilla. Kiireettömän lääkäriajan saaminen Helsingissä kestää nyt lähes pari kuukautta.

Apurahoin tehty tutkimus liitettään yliopiston tutkimuksenarviointeihin ja näin olleen tuo siis yliopistolle tuloja. Suomen yliopistoilla on viime vuodet eletty talouden kanssa haasteellisia aikoja, joten tätä kautta hyvin ymmärtää, että lisätuloja tarvitaan. Toinen kysymys on se, onko hyvin epävarmassa työtilanteessa, välillä töissä ja välillä työttömänä, olevien väitöskirjantekijöiden ja post doc tutkijoiden joukko se kenelle on kohtuullista suunnata uusia maksuja? Tässä suhteessa voi suunnata toivomuksen myös maan seuraavalle hallitukselle yliopistojen perusrahoituksen nostamisesta toiminnan kannalta kestävälle tasolle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin yliopisto, apurahatutkija, koulutuspolitikka, korkeakoulupolitikka

Millaisia kouluja näemme tulevaisuuden Helsingissä?

Torstai 22.1.2015 klo 19:07 - Ville

Ensi viikonloppuna Helsingissä järjestävät Educa-messut nostavat kouluasiat keskiöön. Helsingin opetuslautakunnassa jatkamme ensi viikolla ennen joulua pöydälle jääneen opetusviraston ”Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet” käsittelevän linjapaperin käsittelyä. Paperi on Helsingin koulujen tulevaisuuden kehittämisen kannalta merkittävä ja sen johdosta siitä on laajan poliittisen keskustelun ohella hyvä käydä myös kansalaiskeskustelua.

Olen toiminut Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä reilut kaksi vuotta ja saman ajan kaupunginvaltuutettuna. Ensimmäisenä lautakunta vuotenani 2013 ei käynnistetty  uusia kouluverkkotarkasteluja, mutta viime vuonna 2014 muun muassa Puistolassa, Tapanilassa ja Käpylässä aloitettiin paljon keskustelua ja ristikkäisiä mielipiteitä herättäneet tarkastelut. Tapanilan kouluverkon osalta asiaa käsitellään jälleen tiistain kokouksessa asian jäätyä yllättäen toistamiseen pöydälle joulukuun lautakunnassa.

”Palveluverkkotarkastelun keskeisiä linjauksista ja tavoitteita” käsittelevä linjapaperi etenee opetuslautakunnasta vielä myös Helsingin kaupunginhallitukseen päätösasiana, joten siellä edustettuina olevat poliittiset ryhmät joutuvat ottamaan kantaa siihen, millaisia kouluja ne toivovat, että Helsingissä tulevaisuudessa on. Helsingin kaupunginvaltuustoryhmät kokoontuvat ensi viikon lopulla Hyvinkäälle kaksipäiväiseen valtuustokauden puolivälitarkastelu seminaariin, jonka yhteydessä opetustoimen tulevaisuuteen liittyvät kysymykset todennäköisesti nousevat myös esille. Helsingin kaupungin yhtenä keskeisenä strategisena tavoitteena on valtuustokaudella 2013–2017 terveys- ja hyvinvointierojen kasvun kaventaminen. Tässä korostuu se, että jokaisessa lähikoulussa jokaisessa kaupunginosassa tulisi tarjota yhtä korkeatasoista opetusta.

Palveluverkkotarkastelun keskeisiä linjauksia ja tavoitteita koskevan linjapaperin mukaan Helsingissä olisi vain yli 500 oppilaan suomenkielisiä kouluja ja lukioita, jos opetusviraston suunnitelmat toteutuvat.  Sinänsä on ymmärrettävää, että kouluverkon kehittämiselle yritetään löytää joitain yhtenäisiä linjauksia, mutta tiukkojen matemaattisten lukujen kiinni lyöminen siitä minkä kokoisia kouluja kaupungissa voi olla, ei välttämättä ota riittävästi huomioon kaupunginosien eroja ja muita tarpeellisia kysymyksiä.  

On huomioita se, etteivät kaikki nykyiset koulutilat sijainniltaan todennäköisesti mahdollista tavoitteena olevia suuria opetuksen yksiköitä ja toteutuessaan suunnitelmapaperia saattaa edellyttää joidenkin koulujen lakkauttamisia ja ehkä puolestaan uusien koulurakennusten rakentamista. Kaupungin koulujen oppilaiden tarve vaihtaa koulurakennusta koulupäivien aikana muun muassa teknisen käsityön tai kotitalouden takia saattaa lisääntyä, jos koulujen hallinnolliset yhdistämiset lisääntyvät ja niiden rinnalla tehdään tiloista luopumisia.

Koulujen hallinnollisilla yhdistämisillä, vaikka ne eivät johtaisikaan aina tiloista luopumiseen, pyritään samaan aikaan hallinnollisia säästöjä useimmiten yhdistämällä kahden koulun rehtorin toimet.  Rehtorin tehtävä on edelleen koulun hyvinvoinnin kannalta keskeinen ja mitä isompi yksikkö on, sitä harvemmin rehtori on käytettävissä yksittäisen opettajan tai oppilaan asioiden hoitamiseksi. Monet rehtorit ovat jo nykyisellään kuormitettuja, joten on myös tarkkaan pohdittava, että miten isommat yksiköt vaikuttavat rehtorien ja sitä kautta heidän alaisinaan olevien opettajien työssä jaksamiseen.   

Linjapaperin yksi keskeinen kysymys on siinä, että sen muutostoimenpiteet näyttävät kohdistuvan vain kaupungin kouluihin. Erillisellä perusopetuksen järjestämisluvalla toimivat kaupungin sopimuskoulut, valtion koulut ja muut kaupungissa sijaitsevat yksityiset koulut voinevat jatkaa toimintaansa ennallaan yhteiskunnan tuella ilman uusia oppilasmäärävaatimuksia.  

Paperissa on peruskoulujen ohella myös lukijoiden ja ammatillisen koulutuksen järjestämistä koskevia muutoksia, joihin kaupungin päättäjien on syytä tarkoin tutustua ennen kuin linjaavat kantansa niihin. Itse näkisin, että niin kaupunkilaisia kuin työntekijäjärjestöjäkin olisi tarpeen myös kuulla ennen merkittävien koulutuspoliittisten linjausten tekemistä. Yhtälailla numeroiden ja faktojen lisäksi tarvittaisiin perusteellisempaa pedagogista keskustelua siitä miten koulun koko vaikuttaa oppimistuloksiin.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, opetusvirasto, kouluverkko

Millaisia kouluja näemme tulevaisuuden Helsingissä?

Torstai 22.1.2015 klo 19:07 - Ville

Ensi viikonloppuna Helsingissä järjestävät Educa-messut nostavat kouluasiat keskiöön. Helsingin opetuslautakunnassa jatkamme ensi viikolla ennen joulua pöydälle jääneen opetusviraston ”Palveluverkkotarkastelun keskeiset linjaukset ja tavoitteet” käsittelevän linjapaperin käsittelyä. Paperi on Helsingin koulujen tulevaisuuden kehittämisen kannalta merkittävä ja sen johdosta siitä on laajan poliittisen keskustelun ohella hyvä käydä myös kansalaiskeskustelua.

Olen toiminut Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä reilut kaksi vuotta ja saman ajan kaupunginvaltuutettuna. Ensimmäisenä lautakunta vuotenani 2013 ei käynnistetty  uusia kouluverkkotarkasteluja, mutta viime vuonna 2014 muun muassa Puistolassa, Tapanilassa ja Käpylässä aloitettiin paljon keskustelua ja ristikkäisiä mielipiteitä herättäneet tarkastelut. Tapanilan kouluverkon osalta asiaa käsitellään jälleen tiistain kokouksessa asian jäätyä yllättäen toistamiseen pöydälle joulukuun lautakunnassa.

”Palveluverkkotarkastelun keskeisiä linjauksista ja tavoitteita” käsittelevä linjapaperi etenee opetuslautakunnasta vielä myös Helsingin kaupunginhallitukseen päätösasiana, joten siellä edustettuina olevat poliittiset ryhmät joutuvat ottamaan kantaa siihen, millaisia kouluja ne toivovat, että Helsingissä tulevaisuudessa on. Helsingin kaupunginvaltuustoryhmät kokoontuvat ensi viikon lopulla Hyvinkäälle kaksipäiväiseen valtuustokauden puolivälitarkastelu seminaariin, jonka yhteydessä opetustoimen tulevaisuuteen liittyvät kysymykset todennäköisesti nousevat myös esille. Helsingin kaupungin yhtenä keskeisenä strategisena tavoitteena on valtuustokaudella 2013–2017 terveys- ja hyvinvointierojen kasvun kaventaminen. Tässä korostuu se, että jokaisessa lähikoulussa jokaisessa kaupunginosassa tulisi tarjota yhtä korkeatasoista opetusta.

Palveluverkkotarkastelun keskeisiä linjauksia ja tavoitteita koskevan linjapaperin mukaan Helsingissä olisi vain yli 500 oppilaan suomenkielisiä kouluja ja lukioita, jos opetusviraston suunnitelmat toteutuvat.  Sinänsä on ymmärrettävää, että kouluverkon kehittämiselle yritetään löytää joitain yhtenäisiä linjauksia, mutta tiukkojen matemaattisten lukujen kiinni lyöminen siitä minkä kokoisia kouluja kaupungissa voi olla, ei välttämättä ota riittävästi huomioon kaupunginosien eroja ja muita tarpeellisia kysymyksiä.  

On huomioita se, etteivät kaikki nykyiset koulutilat sijainniltaan todennäköisesti mahdollista tavoitteena olevia suuria opetuksen yksiköitä ja toteutuessaan suunnitelmapaperia saattaa edellyttää joidenkin koulujen lakkauttamisia ja ehkä puolestaan uusien koulurakennusten rakentamista. Kaupungin koulujen oppilaiden tarve vaihtaa koulurakennusta koulupäivien aikana muun muassa teknisen käsityön tai kotitalouden takia saattaa lisääntyä, jos koulujen hallinnolliset yhdistämiset lisääntyvät ja niiden rinnalla tehdään tiloista luopumisia.

Koulujen hallinnollisilla yhdistämisillä, vaikka ne eivät johtaisikaan aina tiloista luopumiseen, pyritään samaan aikaan hallinnollisia säästöjä useimmiten yhdistämällä kahden koulun rehtorin toimet.  Rehtorin tehtävä on edelleen koulun hyvinvoinnin kannalta keskeinen ja mitä isompi yksikkö on, sitä harvemmin rehtori on käytettävissä yksittäisen opettajan tai oppilaan asioiden hoitamiseksi. Monet rehtorit ovat jo nykyisellään kuormitettuja, joten on myös tarkkaan pohdittava, että miten isommat yksiköt vaikuttavat rehtorien ja sitä kautta heidän alaisinaan olevien opettajien työssä jaksamiseen.   

Linjapaperin yksi keskeinen kysymys on siinä, että sen muutostoimenpiteet näyttävät kohdistuvan vain kaupungin kouluihin. Erillisellä perusopetuksen järjestämisluvalla toimivat kaupungin sopimuskoulut, valtion koulut ja muut kaupungissa sijaitsevat yksityiset koulut voinevat jatkaa toimintaansa ennallaan yhteiskunnan tuella ilman uusia oppilasmäärävaatimuksia.  

Paperissa on peruskoulujen ohella myös lukijoiden ja ammatillisen koulutuksen järjestämistä koskevia muutoksia, joihin kaupungin päättäjien on syytä tarkoin tutustua ennen kuin linjaavat kantansa niihin. Itse näkisin, että niin kaupunkilaisia kuin työntekijäjärjestöjäkin olisi tarpeen myös kuulla ennen merkittävien koulutuspoliittisten linjausten tekemistä. Yhtälailla numeroiden ja faktojen lisäksi tarvittaisiin perusteellisempaa pedagogista keskustelua siitä miten koulun koko vaikuttaa oppimistuloksiin.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, opetusvirasto, kouluverkko

Lukiolaisten läppäreistä tarvitaan selkeät ohjeet

Sunnuntai 7.9.2014 klo 9:49 - Ville

Lukioiden vanhempainilloissa eripuolilla maattamme on viimeviikkoina keskusteltu tietokonehankinnoista. Monin paikoin puhetta ovat aiheuttaneet epäselvät käytännöt siitä, että onko lukiolaisen käyttöön nyt hankittava tietokone ja jos on, niin millainen. Yleisradion tuoreen selvityksen mukaan pääosa lukioista toivoo tai edellyttää opiskelijoitaan hankkimaan oman kannettavan tietokoneen opintoja varten. Ylen mukaan osa lukioista kustantaa kaikille omat tietokoneet, mutta suurimassa osassa perheiden on hankittava ne itse.

Lukiolaisten läppärien kohdalla näyttää käyneen hieman niin, että ensin keksitään jokin uudistus ja käytännön toteutuksen pohdinta on jätetty kouluille ja kunnille itselleen. Ylioppilaskirjoituksista osa tehdään sähköisesti jo kahden vuoden päästä, joten koneet ovat välttämättömiä ja niiden käyttö opetuksessa muutenkin nykyisessä tietoyhteiskunnassa hyvin perusteltua.

Yksi vanhempainilloissa vastaan tulleista kysymyksistä on ollut se, että millainen kone pitäisi hankkia. Tietokoneita on suorituskyvyltään hyvin eritasoisia ja erihintaisia, joten niistä ei saa tulla yhtä oppilaita eriarvostavaa tekijää kouluihimme. Jo oppikirjojen hankkiminen on monille pienituloisille perheille merkittävä kuluerä. Esimerkiksi edullinen peruskoneiden yhteishankinta voisi olla yksi mahdollisuus saada kaikille tarvitseville kone, jos koulun ei ole niitä mahdollista kustantaa. Nykyinen tilanne on epäselvä ja opetushallitukselta tarvitaan pian selkeät koko maan kattavat ohjeet, miten tietokonehankintojen kanssa tulee toimia, jotta oppilaiden tasa-arvoinen kohtelu voidaan varmistaa lukioissamme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietokone, lukio, yhdenvertaisuus, koulutuspolitiikka

Työttömyys on ennen kaikkea henkilökohtainen tragedia

Tiistai 19.8.2014 klo 12:26 - Ville

Nimimerkki Syrjäytynyt kertoi (HS Mielipide 18. 8.) vaikeuksistaan löytää Suomessa töitä korkeakoulutuksestaan huolimatta.

Kirjoittaja ei ole ongelmansa kanssa yksin, vaikka siltä saattaa tuntua. Kesäkuun lopussa työvoimatoimistoihin oli kirjautuneena yli 47 000 työtöntä korkeakoulututkinnon suorittanutta. Vuodessa määrä oli kasvanut yli kuudellatuhannella.

Jos mielipidekirjoittajan tavoin lähettää 500 työhakemusta saamatta useampaan edes vastausta, ihminen ei ole mielestäni silloin vapaaehtoisesti syrjäytynyt. Hän on tehnyt parhaansa ja jäänyt siitä huolimatta vaille työtä. On ymmärrettävää, että meidän työkeskeisessä yhteiskunnassamme yksilö tuntee tällöin itsensä ulkopuoliseksi ja voi masentua.

Työttömyyttä tarkastellaan meillä usein ensisijaisesti sen kansantaloudelle aiheuttaman kuorman kautta, vaikka se on ensi sijassa yksilöiden ja perheiden tragedia.

Työttömyyden henkiseen kuormaan tulisi kiinnittää yhteiskunnassamme paljon enemmän huomiota esimerkiksi työvoimapalveluissa, jotta niin yksilöt kuin koko maamme selviävät nykyisestä vaikeasta taloustilanteesta.

Julkaistu mielipidekirjoituksena Helsingin Sanomissa 19.8.2014.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, työllistäyminen, korkeakoulutus,

Vanhemmat kirjoitukset »