Ehdolla Helsingin apulaispormestariksi

Torstai 20.4.2023 klo 10.25 - Ville

Oma puolueosastoni asetti minut eilen ehdolle valittaessa SDP:n edustajaa Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarin tehtävään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Helsingin demarit tekevät valintansa toukokuun lopussa ylimääräisessä piirikokouksessa. Olen tehtävästä hyvin kiinnostunut, vaikka ymmärrän myös sen vaativuuden ja vastuullisuuden. Helsingin päiväkodeissa on isoja haasteita tällä hetkellä henkilökuntapulan kanssa. Kaupungin tulee tehdä kaikki mahdollinen, että tilanne saadaan korjattua, jotta perheiden ja työntekijöiden luottamus varhaiskasvatukseen saadaan palautettua. Apulaispormestarin tärkein tehtävä on toimia kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtajana. Kutsuisin heti toimikauteni alussa alan toimijat yhteiseen pöytään pohtimaan ratkaisuja henkilöstöpulaan. On tärkeä ottaa työntekijöiden edustajat tiivisti mukaan tähän prosessiin. Apulaispormestarina kiertäisin mahdollisimman paljon muutenkin tapaamassa toimialan henkilökuntaa. Huoli Helsingin alueiden ja koulujen eriytymisestä tulee myös ottaa vakavasti ja siihen päättäväisin toimin puuttua. Helsingin talous on vahvalla pohjalla. Meillä on resursseja ratkaista nämä ongelmat.  

Kuten nykyisen apulaispormestarin tuoreesta haastattelusta Helsingin Sanomissa käy ilmi kaupungin johtaminen kaipaa nyt vahvaa korjausliikettä. On tärkeää, että valtuustokauden loppuvaiheessa aloitetaan toimet yhdessä muiden puolueiden kanssa pormestarimallin valuvikojen korjaamiseksi. Tämä pitää ottaa esille kesäkuussa valtuustokauden puoliväliseminaarissa.  

Uskon, että minulla on hyvät edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Olen korkeasti koulutettu kahden yliopiston dosentti. Minulla on kymmenen vuoden kokemus valtuustotyöstä. Olen ollut kahdeksan vuotta SDP:n ryhmän varapuheenjohtaja. Neljä vuotta Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä ja vuodet 2017–2021 kasvatus ja koulutuslautakunnassa. Samassa lautakunnassa, jonka puheenjohtajana apulaispormestari toimii. Äänestäjiltä viime kuntavaaleissa saamani 2030 äänen mandaatti on vahva.

Apulaispormestarin on oltava kaupunkipolitiikan moniosaaja, sillä kaupunginhallituksessa hän joutuu ottamaan kantaa kaikkiin kaupungissa päätettäviin asioihin. Hänen on tarvittaessa oltava tiukka, mutta myös yhteistyökykyinen oman ryhmän ja muiden puolueiden kanssa. Politiikassa, kuten elämässä muutenkaan, kukaan ei saa aikaiseksi mitään yksin. Tämä on tiimityötä. Jos Helsingin demarit toivovat, olen valmis tähän tärkeään ja vastuulliseen tehtävään. Vastaan mielelläni kysymyksiin tai voin tulla esittäytymään, jos Helsingin puolueosastot näin toivovat.

Yhteystiedot: ville.jalovaara@gmail.com & p 0440114803

Liikenneturvallinen ja ympäristöystävällinen väistötila Heteniityn koululle

Keskiviikko 18.1.2023 klo 21.08 - Ville

Jätin Helsingin valtuuston kokouksessa 18.1.2023 seuraavan aloitteen:

Vuosaaren Heteniityntien koulurakennuksen remontin aikaiset väistötilat on tarkoitus siirtää Lohikäärmeenpolun kentältä vuonna 2024 Porslahdentie 34:ään. Tämä ei ole sopiva sijainti koululle. Kyseiseen osoitteeseen on ensinnäkin varsin pitkä kävelymatka Heteniityn alueelta, eikä muita kouluja ole läheisyydessä. Tulevien parakkien paikalla on tällä hetkellä asukkaille tärkeä metsäalue, joka jouduttaisiin  turhaa kaatamaan. Liikenneturvallisuuden näkökulmasta paikka on myös huomattavan riskialtis.

Parakkien paikan vieressä on vilkas Porslahdentie, jonka oppilaat joutuisivat koulumatkoillaan ylittämään.  Vuosaarelaisten on vaikea ymmärtää, miksi monin tavoin huonoon sijaintiin on kaikista vaihtoehdoista päädytty. Vuosaari-lehden (nettiuutinen 28.9.22) tietojen mukaan Kaskolle oli tarjottu peräti neljää parakeille sopivaa paikkaa Vuosaaresta, joten sijainti Porslahdentien varressa ei ole suinkaan ainut vaihtoehto. Esimerkiksi Vuosaaren uimahallin ja korttelitalo Rastiksen edessä Ulapparaittilla on käytöstä poistettu parkkialue missä parakit voisivat olla. Muitakin tyhjiä alueita on.

Ehdotan valtuustoaloitteella, että Heteniityn koululle etsitään toinen sijoituspaikka kuin Porslahdentie 34 Vuosaaresta, joka ei edellytä metsän kaatamista ja on mahdollisimman liikenneturvallinen.

Talousarvio-aloite 8.12.21 Auringonpilkun koulun ulkoasun kunnostaminen

Maanantai 13.12.2021 klo 15.13 - Ville

Jätin Helsingin valtuuston kokouksessa 8.12.12 seuraavan talousarvio-aloitteen:

Lapset ja nuoret tarvitsevat erityisestä tukea kriisin keskellä

Tiistai 31.3.2020 klo 10.42 - Ville

Helsingin pormestari Jan Vapaavuori (kok.) käsitteli Helsingin Sanomissa koronaepidemian vaikutuksia Helsinkiin (HS 27.3 Epidemia koettelee Helsingin vahvuuksia). Vapaavuoren näkemyksiin voi pitkälti yhtyä. Parissa viikossa meidän kaikkien arki on täysin muuttunut. Yhteiskunnan tukitoimista niin ikäihmisille kuin nuorillekin tekee haastavan se, että viruksen leviämisen estämiseksi on vältettävä kasvokkain tapaamista.

Uudet innovaatiot ovat enemmän kuin tervetulleita. Helsingin kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä haluan nostaa esille myös lasten ja nuorten tilanteen. Perheiden arjen eristämistoimet ovat täysin muuttaneet ja myös henkisessä mielessä tilanne on monelle nuorelle raskas erityisesti, jos tilanne pitkittyy. On tärkeää, että koulut pitävät jatkuvasti yhteyttä oppilaisiin ja että huoliin reagoidaan myös etäyhteyksien kautta. Vaikka käytännöt hakevat yhä muotoaan, koulujen ja päiväkotien henkilökunnalle on paikallaan lausua suuri kiitos teidän työstänne muuttuneen arjen keskellä.

Helsingin kaupunginosien väliset koulutuserot kurottava umpeen

Keskiviikko 7.11.2018 klo 20.50 - Ville

Kokemuksia Tanskan koulujärjestelmästä

Lauantai 24.3.2018 klo 18.04 - Ville

Olin tällä viikolla pari päivää Helsingin kasvatuksen ja koulutuslautakunnan kanssa tutustumassa Kööpenhaminan kouluihin ja päiväkoteihin. Tapasimme matkalla Kööpenhaminan kaupungin ja Tanskan opetusviraston edustajia sekä kävimme useissa oppilaitoksissa.

Suomea ja meidän koulutusjärjestelmää tunnuttiin Tanskassa edelleen kovasti arvostettavan, vaikka Tanskassa on moni asia hyvin tällä saralla ja meillä myös heiltä opittavaa. Tanskan koulujärjestelmä eroaa monella tapaa suomalaisesta. Oppivelvollisuus alkaa 6-vuotiaana ja loppuu 16-vuotiaana. Opiskelu on maksutonta julkisissa kouluissa. Sen sijaan yksityis- tai vapaakouluissa se  voi olla maksullista. Peruskoulussa (folkeskole) on yhdeksän luokkaa. Sen lisäksi vuoden kestävä esikoulutus on osa peruskoulutusta. Peruskoulun kymmenes luokka on vapaaehtoinen. 

Vierailun aikana ilmeni, että erityisesti poikien heikoista oppimistuloksista ollaan Tanskassa vielä Suomea enemmän huolissaan ja pohditaan mitä tilanteen korjaamiseksi voisi tehdä. Kouluruoka mikä meillä saattaa joskus erityisesti ylemmillä asteilla jäädä syömättä, on Tanskassa maksullista ja suurin osa syökin vain eväitä päivisin. Päivähoidon puolella keskimääräinen aloitusikä on 10 kk, eli huomattavasti alhaisempi kuin Suomessa. Varsinaista kotihoidontukijärjestelmää ei ole. Vierailun aikana kävi myös ilmeiseksi, että maahanmuuttajien kielikoulutus ja integroiminen osaksi Tanskalaista yhteiskuntaa on parhaillaan poliittista keskustelua herättävä teema. Seuraava eduskuntavaalit järjestetään kesäkuussa 2019.

Vierailun viimeisenä aamuna kävimme Kööpenhaminan laidalla sijaitsevassa Ørestadin lukiossa, joka on yksi kaupungin suosituimpia ja jonka ulkomuoto tuo mieleen taidemuseon.  Tässä koulussa on luovuttu kokonaan oppikirjoista ja digitalisaatio on viety hyvin pitkälle. Digitalisaation saralla ehkä meillä Suomessa olisi muutenkin Tanskasta eniten opittavaa, vaikka Helsingissä tähän on alettu viime vuosina panostaa vahvasti. Toki haasteena niin Tanskassa kuin meilläkin on laadukkaiden oppimateriaalien saaminen ja tekijänoikeuskysymykset.

Lukioissa kaivataan nyt työrauhaa jatkuvan muutosvimman sijaan

Torstai 26.10.2017 klo 12.20 - Ville

Nyt käsillä olevan talouden elpymisen silmin voidaan myös kyseenalaistaa oliko satojen miljoonien leikkaukset tutkimuksesta ja koulutuksesta millään tavoin tarpeellisia ja perusteltuja? Ne voitaisiin ottaa uudelleen harkintaan ja jättää samalla pois tulenpalava kiire pois lukioreformista.  Koulutuksensektorin kehittäminen on pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä ja nyt lukioissa kaivattaisiin vaihteeksi työrauhaa sopeutua edellisiin muutoksiin.

Unohtuiko hallitukselta yliopistojen autonomia?

Tiistai 19.9.2017 klo 12.54 - Ville

Professori Jaakko Hämeen-Anttila käsitteli kolumnissaan (HS.fi 18.9.) viisaasti opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) suunnitelmia poistaa maamme yliopistoista pääsykokeet.

On kohtuutonta jättää opiskelupaikan valinta – yksi elämän tärkeimmistä päätöksistä – yhden kortin, ylioppilaskokeessa menestymisen, varaan.

Toisin kuin ylioppilastutkinto, pääsykoe edes jossain määrin arvioi hakijan soveltuvuutta kullekin yliopistokoulutuksen erityisalalle ja antaa hakijalle pääsykoekirjallisuuden kautta mahdollisuuden tutustua oppialaan.

Toivottavaa olisi, että vielä tuoreessa muistissa olevat ­suuret koulutusleikkaukset toteuttanut Suomen hallitus kunnioittaisi yliopistojen paljon ­puhuttua autonomiaa ja antaisi opinahjojen itse harkita, miten ne opiskelijavalintansa järjestävät.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 19.9.2017

Helsingin uusi strategia satsaa kasvatukseen ja koulutukseen

Keskiviikko 13.9.2017 klo 21.28 - Ville

Helsingin valtuusto käsitteli tänään kokouksessaan uutta kaupunkistrategiaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä ja SDP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtajana käsittelin lyhyessä puheenvuorossani kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyviä kysymyksiä.

Pidin myönteisenä, että strategiassa oli linjattu todella selkeästi, että Helsinki panostaa tulevina vuosina entistä enemmän kasvatukseen ja koulutukseen. Tämä on linjassa tavoitteiden kanssa, joita SDP:llä oli strategianeuvotteluihin lähdettäessä.

Helsingin SDP:lle keskeisiä tavoitteita strategiassa olivat kirjaukset maksuttoman varhaiskasvatuksen toteuttamisesta tämän kauden aikana. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen linjasi jo kesällä 2008, että maksuton päivähoito on puolueemme tavoite. Silloin Urpilaisen tavoitteelle moni hymähti, mutta nyt sen puolesta liputtaa monet.

Varhaiskasvatuksen puolelta on merkittävää, ettei päiväkotien ryhmäkokoa haluta strategiankauden aikana.  Pidän hyvin merkittävänä sitä, että Helsinki lähtee hakemaan uudella tavalla ratkaisuja koulujen ja muiden julkisten tilojen sisäilmaongelmiin.

Kannan Helsingissä jatkuvaa huolta perheiden taloudellisen eriarvoisuuden lisääntymisestä. Tämän vuoksi pidän tärkeänä strategian lasten yhdenvertaisuutta lisäävää tavoitetta taata jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastus. Syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisemiseksi arvokas tavoite on myös se, että Helsinki pyrkii tarjoamaan jatkossakin jokaiselle nuorelle peruskoulun jälkeen jonkin opiskelupaikan.  

Helsingin alueellisesta eriarvoistumisesta on viime aikoina kannettu perustellusti huolta. Näekin, että investoinnit koulutukseen ovat yksi tärkeimmistä keinoista torjua kaupunginosien jakautumista hyviin ja huonoihin alueisiin. Uusi kaupunkistrategia on hieno paperi. Meidän tänä iltana kaupunginvaltuuston salissa paikalla olevien tehtävä on nyt neljän vuoden aikana varmistaa se, että nämä hyvät yhdessä laaditut tavoitteet myös toteutuvat niin kasvatuksen ja koulutuksen kuin muidenkin toimialojen osalta.

Millaista on olla neljä vuotta Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä?

Tiistai 7.3.2017 klo 9.52 - Ville

Helsingin opetuslautakunta kokoontuu jälleen tänään kokoukseensa. Olen ollut lautakunnan jäsen nyt reilut neljä vuotta ja kausi on päättymässä. Usein minulta kysytään millaista on työ lautakunnassa, joka vastaa suuressa osin siitä mitä Helsingissä tapahtuu koulujen alueella?

Opetuslautakunta on kaupungin lautakunnista mielenkiintoisimpia, mutta myös vaativimpia. Sen työssä ollaan hyvin lähellä kaupunkilaisten arkea ja monet vastaan tulevat asiat eivät ole helppoja ratkaista. Koulutusasiat minulle yliopistolta työni kautta tuttuja ja olin joulukuussa 2012 tyytyväinen, kun minut valittiin yhdessä Nazima Razmyarin kanssa SDP:n edustajiksi tähän lautakuntaan. Parasta lautakunnan työssä on lähellä koulujen arkea olevat kysymykset, kuten uusien opetussuunnitelmien käsittely ja vierailut oppilaitoksissa. Työhön liittyy myös juhlahetkiä, kuten osallistuminen ylipormestarin koululaisille järjestämään itsenäisyyspäivän vastaanottoon.

Kouluverkkotarkastelua ja muita vaikeita rasteja lautakunnan työssä

Lautakunnan jäsenen tulee pyrkiä mahdollisimman tasapuolisesti ottamaan huomioon niin opetusviraston, opettajien kuin oppilaiden ja heidän vanhempiensa näkemykset siitä, miten koulujen arki tässä kaupungissa tulisi järjestää. Tämän tasapainon hakeminen ei ole aina kovin helppoa ja näihin neljään vuoteen mahtuu myös eräitä vaikeita päätöksiä. Vuosia 2014-2015 lautakuntatyössä hallitsi Helsingin opetusviraston suuri kouluverkkotarkastelu. Sen aikana suhtauduin kriittisesti moniin esitettyihin koulujen tai niiden osien lakkauttamisiin. Asioihin perehdyttyäni koin, että kaikki esitykset eivät esimerkiksi ottaneet riittävästi huomioon alueiden väestömäärien kehittymistä.  Olin myötävaikuttamassa siihen, ettei koulujen sulkemisia toteutettu suunnitellussa laajuudessa esimerkiksi Käpylässä ja Tapanilassa. Syksyllä 2015 Helsingissä käytiin keskustelua valtuuston roolista kouluverkkotarkastelussa. Tässä yhteydessä pidin esillä näkemystä, että kouluverkosta on jatkossakin viisasta päättää valtuustossa.  

Opetuksen resursseista Helsingissä

Helsingissä kaupungin jatkuva väestönkasvu tuo opetuslautakunnan työhön erityisiä haasteita. Lautakunnan jäsenen yksi keskeinen tehtävä onkin opetuksen rahoituksen esillä pitäminen ja puolustaminen kaupunginvaltuuston jokavuotisissa budjettineuvotteluissa. Helsingissä opetuksen tarpeet on tällä kaudella pystytty ottamaan kohtuullisen hyvin huomioon. Kouluihin panostaminen on näkynyt muun muassa muuhun maahan verrattuna korkeampina Pisa mittausten tuloksissa. Sen sijaan koulujen sisäilma ym. korjauksiin ja väestömäärän kasvun huomioiden tarvittavaan uusien koulujen rakentamiseen varoja on käyttävissä huomattavasti tarvetta vähemmän. Eräänlaisen turhautumisen ilmaisuna kirjoitin aiheesta lokakuussa 2015 mielipidekirjoituksen Helsingin Sanomiin.

Väestön kasvun ja painopisteiden muutokset on asia, johon seuraavalla valtuustokaudella Helsingissä on kiinnitettävä vielä nykyistä enemmän huomiota. Kokonaisuutena ajattelen, että on ollut etuoikeus saada palvella tätä kaupunkia työskentelemällä juuri opetusasioiden parissa ja jos kaupunkilaiset antavat minulle luottamuksen jatkaa työtä, olen kiinnostunut jatkamaan opetusasioiden parissa.  

Miksi Suomi lahjoittaa tutkijakoulutuksen hedelmiä ulkomaille?

Torstai 5.1.2017 klo 20.45 - Ville

Korkeasti koulutettujen työttömyyden lisääntyminen on johtanut Tieteentekijöiden liiton puheenjohtaja Petri Koikkalaisen mukaan Suomesta ulkomaille tapahtuvaan aivovuotoon.  Yleisradio kertoi tänään, että ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneiden maastamuutto on muutamassa vuodessa lisääntynyt kolmanneksella. Suomesta aiemminkin lähdetty ulkomaille, mutta uutta on se, että lähtijät eivät palaa, eikä korkeakoulutettuja ulkomaisia osaajia saada houkuteltua Suomeen.

Opetusministeriö asetti vuonna 1990 tavoitteeksi, että koko maassa suoritettavien tohtorintutkintojen määrää nostettaisiin puolitoistakertaiseksi. Tohtorikoulutuksen määrän lisääminen oli strateginen valinta ja sen taustalla oli Suomen sen aikaisen valtiovallan näkemys, että koulutuksen ja tutkimuksen vahvistaminen oli pienelle maalle varmin tie lisätä maan taloudellista menestystä ja sitä kautta koko kansakunnan hyvinvointia.

Tohtorimäärän kasvattamiseksi Suomeen luotiin kansainvälisen mallin mukainen tutkijakoulujärjestelmä, jonka kokoaminen aloitettiin vuoden 1993 lopulla.  Poliittiseksi tavoitteeksi asetettiin myöhemmin 1600 tohtorintutkinnon raja, joka jäi taakse 2010-luvulla: vuonna 2014 tehtiin 1860 tutkinnon ennätys.

Suomella ei ole varaa hukata korkeasti koulutettujen osaamista

Torstai 25.2.2016 klo 9.42 - Ville

Suomessa on viimeajat keskusteltu tohtorityöttömyydestä ja laajemmin koulutuksen merkityksestä. Maan hallituksen massiiviset koulutusleikkaukset ajavat lähivuosina tiedemaailman ahtaalle. Helsingin Sanomat kertoi (HS 21.2 URA) tohtoroiden aktiivisuudesta hakea töitä yliopistomaailman ulkopuolelta. Tätä liikehdintää on tervehdittävä iloilla, vaikka se on merkki myös yliopistojen yhä pahevasta ahdingosta. 

Nykyisten suurten tohtorikoulutusmäärien taustalla on 1980-luvun lopun käsitys, että tutkijoista tulee Suomessa pula, kun yliopistoissa 1960- ja 1970-luvuilla aloittaneet professorit jäävät eläkkeelle. Tohtorikoulutuksen tehostamiseksi 1990-luvun puolivälisissä perustettiin tutkijakoulujärjestelmä. Pula koulutetuista tutkijoista jäi kuitenkin tulematta. Jälkiviisaudella voidaan todeta, että tässä vaiheessa olisi ollut syytä kiinnittää vielä enemmän huomioita tieteen kansainvälistymiseen ja sen pohtimiseen, että miten tohtorikoulutettavat työllistyvät korkeakoulujen ulkopuolelle.

1990-luvun puolen välin jälkeen myös uskottiin siihen, että koulutuksen panostamalla Suomi nousee taantumasta. Investoinneilla tutkimukseen ja koulutukseen oli merkitystä siihen, että Suomi selvisi 1990-luvun lamasta. Kaikilta osin koulutukseen tehtyjä investointeja ei ole kuitenkaan osattu meillä esimerkiksi liike-elämän puolella täysimääräisesti hyödyntää.

Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa hukata koulutukseen monen vuosikymmen aikana tehtyjä suuria investointeja. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nyt maan johtoa myöten asennemuutosta suhteessa koulutuksen arvostamiseen. Suomen nostamiseksi ylös henkisestä ja taloudellisesta taantumasta ei ole taikatempun kaltaisia konsteja, vaikka niitä jatkuvasti etsitään. Vain pitkäjänteiset investoinnit koulutukseen, tutkimukseen ja sivistykseen rakentavat pääomaa, jolla pääsemme kohti valoisampaa tulevaisuutta.  

Helsingin kaupungin toimet korkeakoulujen irtisanomisten johdosta

Keskiviikko 3.2.2016 klo 21.05 - Ville

Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran kysymys kaupunginvaltuuston kyselytunnilla 3.2.16

Suomen suurin ja vanhin vuonna 1640 Turussa perustettu Helsingin yliopisto on yhdessä olemassa olonsa vakavimmista kriiseistä. Henkilöstöä vähennetään lähes tuhannella. 570 irtisanontaan. Lisäksi Aalto-yliopisto irtisanoo lähes parisataa työntekijää. 

Luvut ovat niin suuria, että niillä on vaikutus pääkaupunkiseudun kokonaistyöllisyyteen. Näiden yliopistojen erityisosaajien ei ole helppo tässä muutenkin vaikeassa työllisyystilanteessa löytää uutta työtä pääkaupunkiseudulta.

Helsingin Sanomat sivusi eilen tätä teemaa, mutta siinä yhteydessä ei ollut tarkemmin kaupunginjohdolta vielä tietoa siitä, mihin toimiin Helsingin kaupunki aikoo tässä tilanteessa ryhtyä yhdessä muiden toimijoiden kanssa.

Pääkaupunkiseutu on näkemykseni yliopistojen osalta niin sanottu äkillisen rakennemuutoksen alue ja olettaisi, että Valtioneuvostolta ja Euroopan unionilta voidaan saada tänne työllistämiseen ja uudelleenkoulutukseen tarkoitettua erityistukea. Näin on toimittu esimerkiksi taannoisten Nokian ja eräiden metsäyhtiöiden suurten irtisanomisten jälkeen. 

Kysynkin vastaavalta apulaiskaupunginjohtajalta, että mihin toimenpiteisiin Helsinki aikoo ryhtyä kaupungin yliopistoilta tänä keväänä työnsä menettävien uudelleen työllistämisen helpottamiseksi?

Onko maallamme malttia sivistyä?

Torstai 14.1.2016 klo 12.46 - Ville

Suomessa on viimekuukausina keskusteltu aktiivisesti koulutuksen merkityksestä kansakunnan tulevaisuudelle. Koulutukseen ja tutkimukseen kohdistettavista leikkauksista on kantanut huolta poliittisten vaikuttajien ohella myös esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto.

Suomi on kyntänyt vuodesta 2008 asti talouden taantumassa. Kohta vuosikymmenen kestäneillä laihoilla vuosilla on ollut monia heijastuksia kansalaisten arkeen. Kerta toisensa jälkeen ideariihiin on kokoonnuttu pohtimaan, että miten maamme selviää nykyisistä vaikeuksista. Vaikka historiallinen tilanne on nyt kokonaan toinen kuin toisen maailmansodan jälkeisenä jälleenrakennusaikana, jotain näkökulmia voi tarjota tutustuminen siihen, mitkä olivat maamme sodanjälkeisen nousun keskeiset avaimet.

Suomen silloinen pääministeri sittemmin pitkäaikainen presidentti Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1952 sittemmin usein siteeratun teoksen Onko maallamme malttia vaurastua? Urho Kekkosen viesti kuului, että elintason kasvattamiseksi Suomen oli teollistuttava voimakkaasti. Teollistuminen taas vaati investointeja, jotka puolestaan edellyttivät pääomia. Kekkosen näkemyksen mukaan kulutuksestakin oli varaa tinkiä, jotta maa ja sen väestö pidemmällä tähtäimellä alkaisi voida paremmin. Erityisesti Pohjois-Suomeen kannatti investoida, jotta sen luonnonvarat voitaisiin ottaa käyttöön. Tämä ei Kekkosen mukaan ollut mahdollista ilman valtion merkittävää mukana oloa.

Urho Kekkonen kirjoitti teoksensa aikana, jolloin sodan päättymisestä oli kulunut seitsemän vuotta. 1950-luvun alussa Suomi uskalsi kuitenkin katsoa jo rohkeammin eteenpäin. Karjainen siirtoväestö oli asutettu uudelleen ja viimeinen sotakorvausjuna ylitti itärajan syksyllä 1952. Kesällä 1952 järjestettyjen Helsingin olympialaisten kautta Suomi nostettiin maailmankartalle.  Monista myönteisistä merkeistä huolimatta sen aikaiset johtavat poliitikot näkivät, että tämä ei riittänyt. Oli tehtävä enemmän.  Suomen ulkopoliittinen asema Neuvostoliiton naapurissa oli epävarma ja sisäpolitiikka monien ristiriitojen täyttämä. Halu rakentaa parempaa huomista kuitenkin yhdisti kansakuntaa ideologisista eroista huolimatta.

Korkeakouluverkon vahvistaminen tavoitteeksi

Teollisuuden kehittämisen ohella sodanjälkeisessä Suomessa uskottiin vahvasti koulutuksen ja sivistyksen voimaan. Koulutukseen oltiin valmiita investoimaan, vaikka lopputuloksesta ei ollut uusia yliopistokampuksia rakennettaessa vielä mitään takeita. Maamme yliopistolaitoksen toiminta oli jatkunut 1950-luvun alkuun asti pitkälti noudattaen vuosisataisia tapoja ja traditioita. Yliopistossa opiskeleminen oli harvojen ja valittujen etuoikeus. Se millaisen perheeseen oli syntynyt, vaikutti usein suoraan siihen, kuinka pitkä matka itse kullakin oli ponnistaa opiskelemaan niihin harvoihin korkeampiin opinahjoihin, joita maassa toisen maailmansodan päättyessä oli.

Sodanjälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien tuloon opiskelija-ikään alettiin maassa varautua 1950-luvun alussa. Korkeakoulutuksen määrän ja alueellisen tarjonnan lisäämistä pidettiin keskeisenä tavoitteena maan sodanjälkeisen jälleenrakentamisen ja talouskasvun kiihdyttämisen kannalta.  Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Suomeen perustettiin vuonna 1952 eduskunnan aloitteesta Korkeakoulukomitea, joka antoi suuntaviivat yliopistojen tulevalle kehitykselle. Ensimmäisessä vaiheessa maahan perustettiin uudet korkeakoulut Ouluun ja Jyväskylään vuonna 1958 ja Tampereelle vuonna 1960. Samaan aikaan Helsingin ja Turun asemaa yliopistokeskuksina vahvistettiin.

Reino Oittisen perintö koulumaailmalle

Korkeakoulukomitean asettamisen aikana vuonna 1952 Suomen opetusministerinä toimi SDP:n suurin sivistyspoliittisiin visionääreihin lukeutuva Reino Oittinen.  Hänen käsialaansa oli pitkälti SDP:n 1960- ja 1970-lukujen kulttuuripoliittiset ohjelmat. Kouluhallituksen pääjohtajana ja useiden sodanjälkeisten hallitusten opetusministerinä toimineen Oittisen suurin saavutus oli koulu-uudistus, jonka tuloksena Suomeen syntyi kaikille yhteinen ja ilmainen yhdeksänvuotinen peruskoulu. Uudistus auttoi elämän lähtökohtien osalta Suomen nuorison tasaveroisemmin yhtenäiselle viivalle.

Sodanjälkeisessä monien ristikkäisten intressien ja voimaryhmien maassa Reino Oittinen osoitti kykynsä itsenäisenä ja suvereenina sivistys- ja kulttuuripoliitikkona. Vaikka Oittinen on jäänyt hiustoriaan nimenomaan suomalaisen peruskoulun kehittäjänä, ministerinä toimiessaan hän hoiti yhtälailla paneutuvasti muitakin ministerinsalkkuunsa kuuluvia sektoreita. Suhteissaan opetusministerin vastuualueisiin kuuluneisiin yliopisto- ja korkeakoulumaailmaan sekä luterilaiseen kirkkoon Oittinen veti asialinjaa, vaikka oma poliittinen tausta ja henkilöhistoria olisivat antaneet myös perusteita suhtautua hyvinkin varauksella edellä mainittuihin instituutioihin.

Suomalaisen korkeakoululaitoksen kehittämistarpeen taustalla vaikutti yhteiskuntapolitiikan ohella vuosi vuodelta kasvavat ikäluokat ja ylioppilasmäärät, jotka ajoivat poliitikot etsimään keinoja opiskelupaikkojen lisäämiseksi. Korkeakoulukomitean työn pohjalta eduskunta hyväksyi vuonna 1966 korkeakoululaitoksen kehittämiseen tähtäävän lain, jonka tavoite oli luoda Suomeen vuoteen 1981 mennessä 60 000 uutta opiskelupaikkaa. Opiskelijamäärien nopean kasvun myötä yliopistojen oli lisättävä myös opettajien määrää. Vaikka professuureja lisättiin, suurinta kasvu oli assistentuureissa, jotka Suomen yliopistoissa lähes nelinkertaistuivat 1960-luvun aikana.  Valtiovallan pyrkimykset ohjata tiiviisti tiedepolitiikkaa osaltaan edesauttoivat eurooppalaisten esikuvien mukaisesti 1960-luvun lopulla nähtyä yliopistomaailman politisoitumista.

Usko sivistykseen itseisarvona

Sodanjälkeisessä Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla opetusministerin salkkua kantoivat Suomessa puoluekantaan katsomatta henkilöt, jotka ymmärsivät koulutuksen ja erityisesti korkeakoulutuksen merkityksen kansakunnan tulevaisuudelle. Heistä voidaan mainita SDP:n Reino Oittisen ohella maalaisliiton ja myöhemmin Keskustan Johannes Virolainen ja Kokoomuksen Jussi Saukkonen. Ilman heidän presidentti Urho Kekkosen tuella osoittamaa määrätietoista johtajuutta Suomi ei olisi noussut sodanjälkeisinä vuosikymmenenä sellaisen vahvan koulutusosaamisen asemaan, jollaisena sen edelleen viime vuosien tällä saralla kohdatuista vaikeuksista huolimatta tunnemme.

Suomen koko sodanjälkeisen niin taloudellisen kuin henkisen nousunkin taustalla näyttää olleen pitkälti se, että uskallettiin tehdä riittävän kauaskantoisia suunnitelmia ja investoida tulevaisuuteen silloinkin kuin näiden panostusten kannattavuudesta ei ollut etukäteen tietoa. Keskeistä näyttää myös olleen usko sivistykseen ja koulutukseen itseisarvoina. Uskottiin siihen, että sivistykseen panostaminen muodostuu kansakuntaa kannattelevaksi ja eteenpäin vieväksi voimaksi.

Suomen nostamiseksi ylös nykyisestä henkisestä ja taloudellisesta lamasta ei ole olemassa nopeita taikatempunomaisia konsteja. Investoinnit koulutukseen ja sivistykseen rakentavat edelleen pääomaa, jolla voimme kulkea kohti valoisampaa tulevaisuutta. Voidaan kysyä 1950-luvun keskeisten poliittisten toimijoiden tavoin, että onko maallamme malttia sivistyä ja vaurastua?

Julkaistu Aikamerkki-julkaisussa 14.1.2016.

Viime lamasta noustiin panostamalla koulutukseen

Tiistai 22.12.2015 klo 9.31 - Ville

Helsingin yliopistolla joulua on odotettu paremmassakin tunnelmassa. Runsaasti yli tuhatta yliopistolaista koskevia yt-neuvotteluja on käyty, ja tieto siitä, kuka saa jäädä ja kuka lähtee, tulee vasta ensi vuoden alussa.

Sivistysvaliokunnan tuore päätös sivistää Suomea poistamalla apteekkikompensaatio oli yliopistolle jälleen ämpärillinen lisää kylmää vettä niskaan.

Se, miten Suomi nostetaan taloudellisesta ja henkisestä lamasta leikkaamalla koulutuksesta ja tutkimuksesta, ei ole avautunut monellekaan yliopistossa työskentelevälle.

Lähihistoriasta tiedämme, että edellisestä 1990-luvun lamasta selvisimme lopulta juuri koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla. Hallituksen kannattaisi vielä kertaalleen pohtia, ovatko koulutusleikkaukset viisasta politiikkaa vai vievätkö ne maan niin sanotusti ojasta allikkoon.

Mielpidekirjoitus Helsingin Sanomissa 22.12.2015.

Koulujen kunnostusmäärärahat eivät riitä

Maanantai 12.10.2015 klo 12.35 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi (Kaupunki 10. 10.) helsinkiläisten koulujen tilanahtaudesta ja lyhyiksi jäävistä ruokailuajoista. Huomio oli Kannelmäessä, mutta aivan samoja tilojen puutteesta ja huonokuntoisuudesta johtuvia ongelmia on esimerkiksi Lauttasaaressa ja Vuosaaressa.

Lisäksi uudet, rakenteilla olevat asuinalueet tarvitsevat koulunsa. Kiertämätön tosiasia on, että määrärahat korjauksiin ja uusiin kouluihin ovat riittämättömät. Opetuslautakunnalla on varsin vähän tehtävissä, jos tilannetta ei korjata ylhäältäpäin.

Katseet kääntyvät nyt kaikkien valtuustoryhmien ja myös maan hallituksen puoleen. Koulut on jossain vaiheessa pakko laittaa kuntoon, joten lisäpanostus niihin olisi nyt laajan työttömyyden aikana viisas työllisyyttä kohentava investointi.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 10.10.2015.

Taantumasta selvitään vain koulutukseen panostamalla

Perjantai 29.5.2015 klo 13.16 - Ville

Eduskuntavaalit käytiin koulutusvaalien hengessä. Kouluilla, oppilaitoksilla ja yliopistoilla ei ollut muuta kuin ystäviä vaalikeskustelujen aikana. Hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen todellisuus näyttää hyvin toisenlaiselta. Keskiviikkona kerrottiin, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo leikata opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta 541 miljoonaa euroa. Näitä leikkauksia ei digitalisaatioon panostamalla kompensoida, varsinkin, kun nytkään monessa kaupungissa ole riittävästi varoja edes ajanmukaisten tietokoneiden hankkimiseen kaikkiin kouluihin.

Helsingin yliopistolla on arvioitu, että hallitusohjelma merkitsee seuraavaan viiden vuoden aikana yliopistolle 83 miljoonan euron menetystä ja jopa satojen työntekijöiden irtisanomisia. Samaan aikaan yliopistolta vaaditaan kolmatta lukukautta, parempaa tulosta ja innovaatioita, jotka nostaisivat Suomen taantumasta.  Katseet korkeakoulujemme aseman turvaamisessa kääntyvät erityisesti niihin kymmeneen hallituspuolueen kansanedustajaan ja kahteen Sipilän hallituksen ministeriin, jotka liittyivät ennen vaaleja ”yliopistopuolueen” jäseniksi. Tässä yhteydessä he myös lupasivat turvata yliopistojen toimintaedellytykset ja samalla vakuuttivat äänestäjille että leikkausten aika korkeakouluista on nyt ohi.

”Suomen ylpeyden aihe on ollut, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus kouluttautumalla rakentaa elämäänsä. Siksi Suomi on kohonnut Pisa- ja muidenkin kouluvertailujen kärkisijoille. Jopa 1990-luvun lamasta selvittiin koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla, vaikka lähes kaikesta muusta jouduttiin säästämään.” Näin viisasti totesi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen blogissaan viime joulukuussa. Tuoreen metsätalous- sekä ympäristöministerin sanoihin on helppo tänään yhtyä ja toivoa, että keskusta muista oppositiopuheensa myös hallitusvastuussa.  Ilman koulutukseen ja tutkimukseen panostamista Suomi ei tule selviämään nykyisestä taantumasta.

Onko apurahatutkijoille sijaa yliopistoilla?

Sunnuntai 8.3.2015 klo 10.13 - Ville

Helsingin yliopiston rehtori antoi helmikuun lopulla päätöksen, jossa suositetaan tiedekuntia perimään henkilökohtaisella apurahalla työskenteleviltä tutkijoilta 1600 euroa vuosikorvausta työtiloista. Jos ja kun suositus otetaan täysimääräisesti käyttöön tiedekunnissa, se tuo merkittävän korotuksen apurahatutkijoiden tilavuokriin.   Ainoastaan Suomen Kulttuurirahasto on toistaiseksi ilmoittanut subventoivansa vuokraa, joten muiden kohdalla se jää tutkijoiden itsensä maksettavaksi.  Kohtuullinen tilavuokra on ymmärrettävä, mutta nyt korotukset johtavat siihen, että monella apurahatutkijalla ei ole jatkossa varaa työskennellä yliopistolla. Siitä, että viekö tämän joukon ohjaaminen työskentelemään yksin kotona tai kirjastoissa, suomalaista tieteentekemistä eteenpäin, on aihe, josta olisi hyvä käydä laajempaa keskustelua.

Vuokrankorotus nostaa pintaan laajemman huolen apurahatutkijoiden asemasta. Vaikka apurahatutkijat tekevät identtistä tutkimustyötä palkatun henkilöstön kanssa, heille ei tarjota esimerkiksi työterveydenhuoltoa, vaan ”työterveyshoito” on kaupungin terveysasemilla. Kiireettömän lääkäriajan saaminen Helsingissä kestää nyt lähes pari kuukautta.

Apurahoin tehty tutkimus liitettään yliopiston tutkimuksenarviointeihin ja näin olleen tuo siis yliopistolle tuloja. Suomen yliopistoilla on viime vuodet eletty talouden kanssa haasteellisia aikoja, joten tätä kautta hyvin ymmärtää, että lisätuloja tarvitaan. Toinen kysymys on se, onko hyvin epävarmassa työtilanteessa, välillä töissä ja välillä työttömänä, olevien väitöskirjantekijöiden ja post doc tutkijoiden joukko se kenelle on kohtuullista suunnata uusia maksuja? Tässä suhteessa voi suunnata toivomuksen myös maan seuraavalle hallitukselle yliopistojen perusrahoituksen nostamisesta toiminnan kannalta kestävälle tasolle.

Millaisia kouluja näemme tulevaisuuden Helsingissä?

Torstai 22.1.2015 klo 19.07 - Ville

Millaisia kouluja näemme tulevaisuuden Helsingissä?

Torstai 22.1.2015 klo 19.07 - Ville