Ehdolla Helsingin apulaispormestariksi

Torstai 20.4.2023 klo 10.25 - Ville

Oma puolueosastoni asetti minut eilen ehdolle valittaessa SDP:n edustajaa Helsingin kasvatuksen ja koulutuksen apulaispormestarin tehtävään seuraavaksi kahdeksi vuodeksi.

Helsingin demarit tekevät valintansa toukokuun lopussa ylimääräisessä piirikokouksessa. Olen tehtävästä hyvin kiinnostunut, vaikka ymmärrän myös sen vaativuuden ja vastuullisuuden. Helsingin päiväkodeissa on isoja haasteita tällä hetkellä henkilökuntapulan kanssa. Kaupungin tulee tehdä kaikki mahdollinen, että tilanne saadaan korjattua, jotta perheiden ja työntekijöiden luottamus varhaiskasvatukseen saadaan palautettua. Apulaispormestarin tärkein tehtävä on toimia kasvatus- ja koulutuslautakunnan puheenjohtajana. Kutsuisin heti toimikauteni alussa alan toimijat yhteiseen pöytään pohtimaan ratkaisuja henkilöstöpulaan. On tärkeä ottaa työntekijöiden edustajat tiivisti mukaan tähän prosessiin. Apulaispormestarina kiertäisin mahdollisimman paljon muutenkin tapaamassa toimialan henkilökuntaa. Huoli Helsingin alueiden ja koulujen eriytymisestä tulee myös ottaa vakavasti ja siihen päättäväisin toimin puuttua. Helsingin talous on vahvalla pohjalla. Meillä on resursseja ratkaista nämä ongelmat.  

Kuten nykyisen apulaispormestarin tuoreesta haastattelusta Helsingin Sanomissa käy ilmi kaupungin johtaminen kaipaa nyt vahvaa korjausliikettä. On tärkeää, että valtuustokauden loppuvaiheessa aloitetaan toimet yhdessä muiden puolueiden kanssa pormestarimallin valuvikojen korjaamiseksi. Tämä pitää ottaa esille kesäkuussa valtuustokauden puoliväliseminaarissa.  

Uskon, että minulla on hyvät edellytykset tehtävän menestykselliseen hoitamiseen. Olen korkeasti koulutettu kahden yliopiston dosentti. Minulla on kymmenen vuoden kokemus valtuustotyöstä. Olen ollut kahdeksan vuotta SDP:n ryhmän varapuheenjohtaja. Neljä vuotta Helsingin opetuslautakunnan jäsenenä ja vuodet 2017–2021 kasvatus ja koulutuslautakunnassa. Samassa lautakunnassa, jonka puheenjohtajana apulaispormestari toimii. Äänestäjiltä viime kuntavaaleissa saamani 2030 äänen mandaatti on vahva.

Apulaispormestarin on oltava kaupunkipolitiikan moniosaaja, sillä kaupunginhallituksessa hän joutuu ottamaan kantaa kaikkiin kaupungissa päätettäviin asioihin. Hänen on tarvittaessa oltava tiukka, mutta myös yhteistyökykyinen oman ryhmän ja muiden puolueiden kanssa. Politiikassa, kuten elämässä muutenkaan, kukaan ei saa aikaiseksi mitään yksin. Tämä on tiimityötä. Jos Helsingin demarit toivovat, olen valmis tähän tärkeään ja vastuulliseen tehtävään. Vastaan mielelläni kysymyksiin tai voin tulla esittäytymään, jos Helsingin puolueosastot näin toivovat.

Yhteystiedot: ville.jalovaara@gmail.com & p 0440114803

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, johtaminen, kasvatus, koulutus

Helsingin kaupunginosien väliset koulutuserot kurottava umpeen

Keskiviikko 7.11.2018 klo 20.50 - Ville

Helsingin valtuusto teki tänään asemakaavapäätöksen, mikä käytännössä tarkoittaa pitkään odotetun uuden lukiorakennuksen rakentamista Vuosaareen.  Vuosaaressa asuvana kaupunginvaltuutettuna kiinnitin huomiota siihen, että kyseessä on merkittävä päätös niin Vuosaaren kuin koko itäisen Helsingin kannalta.
Nyt toteutettava uusi lukiorakennus ei tullut Vuosaareen päiväkään liian aikaisin. Nykyinen Vuotalon vieressä sijaitseva rakennus olisi ollut tarvetta korvata aiemmin ajanmukaisella koulurakennuksella.
Vuosaaren lukio on Helsingin itäisin lukio. Kun katsoo Helsingin lukioverkkokarttaa, lukiot sijoittuvat pääosin keskusta-alueelle. Helsingin yliopiston kaupunkimaantieteen apulaisprofessori Venla Bernelius kiinnitti viime viikolla HS:ssä huomiota siihen, että Helsingin kaupunginosien välillä on merkittäviä eroja siinä kuinka suuri osa peruskoulun päättäneistä nuorista, menee lukioon. Jakomäessä luku oli viime vuonna 39 prosenttia. Lauttasaaressa luku 86. Vuosaaressa 58.4.
Uusi moderni lukiorakennus Vuosaareen on tärkeä kehitysaskel. Yksinään se ei riitä edellä mainittujen lukujen korjaamiseen. Helsingin on jatkossa kiinnitettävä laajemmin koulujen resurssien lisäämisen kautta huomiota siihen, että erot koulutustasossa kaupunginosien välillä kurotaan umpeen. 

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuosaari, lukiot, koulutus,

Kokemuksia Tanskan koulujärjestelmästä

Lauantai 24.3.2018 klo 18.04 - Ville

Olin tällä viikolla pari päivää Helsingin kasvatuksen ja koulutuslautakunnan kanssa tutustumassa Kööpenhaminan kouluihin ja päiväkoteihin. Tapasimme matkalla Kööpenhaminan kaupungin ja Tanskan opetusviraston edustajia sekä kävimme useissa oppilaitoksissa.

Suomea ja meidän koulutusjärjestelmää tunnuttiin Tanskassa edelleen kovasti arvostettavan, vaikka Tanskassa on moni asia hyvin tällä saralla ja meillä myös heiltä opittavaa. Tanskan koulujärjestelmä eroaa monella tapaa suomalaisesta. Oppivelvollisuus alkaa 6-vuotiaana ja loppuu 16-vuotiaana. Opiskelu on maksutonta julkisissa kouluissa. Sen sijaan yksityis- tai vapaakouluissa se  voi olla maksullista. Peruskoulussa (folkeskole) on yhdeksän luokkaa. Sen lisäksi vuoden kestävä esikoulutus on osa peruskoulutusta. Peruskoulun kymmenes luokka on vapaaehtoinen. 

Vierailun aikana ilmeni, että erityisesti poikien heikoista oppimistuloksista ollaan Tanskassa vielä Suomea enemmän huolissaan ja pohditaan mitä tilanteen korjaamiseksi voisi tehdä. Kouluruoka mikä meillä saattaa joskus erityisesti ylemmillä asteilla jäädä syömättä, on Tanskassa maksullista ja suurin osa syökin vain eväitä päivisin. Päivähoidon puolella keskimääräinen aloitusikä on 10 kk, eli huomattavasti alhaisempi kuin Suomessa. Varsinaista kotihoidontukijärjestelmää ei ole. Vierailun aikana kävi myös ilmeiseksi, että maahanmuuttajien kielikoulutus ja integroiminen osaksi Tanskalaista yhteiskuntaa on parhaillaan poliittista keskustelua herättävä teema. Seuraava eduskuntavaalit järjestetään kesäkuussa 2019.

Vierailun viimeisenä aamuna kävimme Kööpenhaminan laidalla sijaitsevassa Ørestadin lukiossa, joka on yksi kaupungin suosituimpia ja jonka ulkomuoto tuo mieleen taidemuseon.  Tässä koulussa on luovuttu kokonaan oppikirjoista ja digitalisaatio on viety hyvin pitkälle. Digitalisaation saralla ehkä meillä Suomessa olisi muutenkin Tanskasta eniten opittavaa, vaikka Helsingissä tähän on alettu viime vuosina panostaa vahvasti. Toki haasteena niin Tanskassa kuin meilläkin on laadukkaiden oppimateriaalien saaminen ja tekijänoikeuskysymykset.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin kaupunki, Kööpenhamina, Koulutus, Lukio, Tanska

Lukioissa kaivataan nyt työrauhaa jatkuvan muutosvimman sijaan

Torstai 26.10.2017 klo 12.20 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi tiistaina opetusministeri Sanni Grahn-Laasosen (kok) hankkeesta laittaa lukiokoulutus pikavauhdilla uuteen uskoon. Suunnitelmat ovat herättäneet hämmennystä monissa lukioita lähellä olevissa piireissä. Vasta edellisellä hallituskaudella toteutettiin lukiouudistus, jota on alettu käytännössä toteuttaa viime vuonna. Uuden mallin mukainen tuntijakokeilu on aloitettu kolmessakymmenessä koulussa tänä syksynä. Kokeilun tukoksista ei ole vielä mitään tietoa. Nyt hallituksen toimesta ollaan valtavalla kiireellä ajamassa läpi taas lukiouudistusta. Samaan aikaan on tekeillä vielä ristiriitaista palautetta keräävä lukiolaisten jatko-opiskelumahdollisuuksiin vaikuttava yliopistojen pääsykoeuudistus.
 
Näitä opetusministerin kiireellä koulutussektoriin kohdistamia muutossuunnitelmia seuratessa ei voi välttää ajatusta, että opetusministeri ja hallitus pyrkivät jatkuvilla milloin yliopistoon ja milloin lukioon suunnatuilla hätäisillä uudisideoilla viemään huomion pois hallituskauden alun jättimäisiä koulutusleikkauksista. Niiden vaikutukset eivät ole korkeakoulujen ja yliopistojen arjessa mitenkään unohtuneet vaan vaikeuttavat edelleen päivittäistä toimintaa esimerkiksi Helsingin yliopistolla.

Nyt käsillä olevan talouden elpymisen silmin voidaan myös kyseenalaistaa oliko satojen miljoonien leikkaukset tutkimuksesta ja koulutuksesta millään tavoin tarpeellisia ja perusteltuja? Ne voitaisiin ottaa uudelleen harkintaan ja jättää samalla pois tulenpalava kiire pois lukioreformista.  Koulutuksensektorin kehittäminen on pitkäjänteisyyttä vaativaa työtä ja nyt lukioissa kaivattaisiin vaihteeksi työrauhaa sopeutua edellisiin muutoksiin.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: lukiot, koulutus, opetusministeri

Helsingin uusi strategia satsaa kasvatukseen ja koulutukseen

Keskiviikko 13.9.2017 klo 21.28 - Ville

Helsingin valtuusto käsitteli tänään kokouksessaan uutta kaupunkistrategiaa seuraavaksi neljäksi vuodeksi. Kasvatus- ja koulutuslautakunnan jäsenenä ja SDP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtajana käsittelin lyhyessä puheenvuorossani kasvatuksen ja koulutuksen toimialaan liittyviä kysymyksiä.

Pidin myönteisenä, että strategiassa oli linjattu todella selkeästi, että Helsinki panostaa tulevina vuosina entistä enemmän kasvatukseen ja koulutukseen. Tämä on linjassa tavoitteiden kanssa, joita SDP:llä oli strategianeuvotteluihin lähdettäessä.

Helsingin SDP:lle keskeisiä tavoitteita strategiassa olivat kirjaukset maksuttoman varhaiskasvatuksen toteuttamisesta tämän kauden aikana. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen linjasi jo kesällä 2008, että maksuton päivähoito on puolueemme tavoite. Silloin Urpilaisen tavoitteelle moni hymähti, mutta nyt sen puolesta liputtaa monet.

Varhaiskasvatuksen puolelta on merkittävää, ettei päiväkotien ryhmäkokoa haluta strategiankauden aikana.  Pidän hyvin merkittävänä sitä, että Helsinki lähtee hakemaan uudella tavalla ratkaisuja koulujen ja muiden julkisten tilojen sisäilmaongelmiin.

Kannan Helsingissä jatkuvaa huolta perheiden taloudellisen eriarvoisuuden lisääntymisestä. Tämän vuoksi pidän tärkeänä strategian lasten yhdenvertaisuutta lisäävää tavoitetta taata jokaiselle lapselle ja nuorelle harrastus. Syrjäytymisen ja eriarvoistumisen ehkäisemiseksi arvokas tavoite on myös se, että Helsinki pyrkii tarjoamaan jatkossakin jokaiselle nuorelle peruskoulun jälkeen jonkin opiskelupaikan.  

Helsingin alueellisesta eriarvoistumisesta on viime aikoina kannettu perustellusti huolta. Näekin, että investoinnit koulutukseen ovat yksi tärkeimmistä keinoista torjua kaupunginosien jakautumista hyviin ja huonoihin alueisiin. Uusi kaupunkistrategia on hieno paperi. Meidän tänä iltana kaupunginvaltuuston salissa paikalla olevien tehtävä on nyt neljän vuoden aikana varmistaa se, että nämä hyvät yhdessä laaditut tavoitteet myös toteutuvat niin kasvatuksen ja koulutuksen kuin muidenkin toimialojen osalta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: kasvatus, koulutus, Helsinki, strategia

Suomella ei ole varaa hukata korkeasti koulutettujen osaamista

Torstai 25.2.2016 klo 9.42 - Ville

Suomessa on viimeajat keskusteltu tohtorityöttömyydestä ja laajemmin koulutuksen merkityksestä. Maan hallituksen massiiviset koulutusleikkaukset ajavat lähivuosina tiedemaailman ahtaalle. Helsingin Sanomat kertoi (HS 21.2 URA) tohtoroiden aktiivisuudesta hakea töitä yliopistomaailman ulkopuolelta. Tätä liikehdintää on tervehdittävä iloilla, vaikka se on merkki myös yliopistojen yhä pahevasta ahdingosta. 

Nykyisten suurten tohtorikoulutusmäärien taustalla on 1980-luvun lopun käsitys, että tutkijoista tulee Suomessa pula, kun yliopistoissa 1960- ja 1970-luvuilla aloittaneet professorit jäävät eläkkeelle. Tohtorikoulutuksen tehostamiseksi 1990-luvun puolivälisissä perustettiin tutkijakoulujärjestelmä. Pula koulutetuista tutkijoista jäi kuitenkin tulematta. Jälkiviisaudella voidaan todeta, että tässä vaiheessa olisi ollut syytä kiinnittää vielä enemmän huomioita tieteen kansainvälistymiseen ja sen pohtimiseen, että miten tohtorikoulutettavat työllistyvät korkeakoulujen ulkopuolelle.

1990-luvun puolen välin jälkeen myös uskottiin siihen, että koulutuksen panostamalla Suomi nousee taantumasta. Investoinneilla tutkimukseen ja koulutukseen oli merkitystä siihen, että Suomi selvisi 1990-luvun lamasta. Kaikilta osin koulutukseen tehtyjä investointeja ei ole kuitenkaan osattu meillä esimerkiksi liike-elämän puolella täysimääräisesti hyödyntää.

Suomella ei yksinkertaisesti ole varaa hukata koulutukseen monen vuosikymmen aikana tehtyjä suuria investointeja. Tilanteen korjaamiseksi tarvitaan nyt maan johtoa myöten asennemuutosta suhteessa koulutuksen arvostamiseen. Suomen nostamiseksi ylös henkisestä ja taloudellisesta taantumasta ei ole taikatempun kaltaisia konsteja, vaikka niitä jatkuvasti etsitään. Vain pitkäjänteiset investoinnit koulutukseen, tutkimukseen ja sivistykseen rakentavat pääomaa, jolla pääsemme kohti valoisampaa tulevaisuutta.  

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: korkeakoulutus, tohtorikoulutus, työttömyys

Onko maallamme malttia sivistyä?

Torstai 14.1.2016 klo 12.46 - Ville

Suomessa on viimekuukausina keskusteltu aktiivisesti koulutuksen merkityksestä kansakunnan tulevaisuudelle. Koulutukseen ja tutkimukseen kohdistettavista leikkauksista on kantanut huolta poliittisten vaikuttajien ohella myös esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto.

Suomi on kyntänyt vuodesta 2008 asti talouden taantumassa. Kohta vuosikymmenen kestäneillä laihoilla vuosilla on ollut monia heijastuksia kansalaisten arkeen. Kerta toisensa jälkeen ideariihiin on kokoonnuttu pohtimaan, että miten maamme selviää nykyisistä vaikeuksista. Vaikka historiallinen tilanne on nyt kokonaan toinen kuin toisen maailmansodan jälkeisenä jälleenrakennusaikana, jotain näkökulmia voi tarjota tutustuminen siihen, mitkä olivat maamme sodanjälkeisen nousun keskeiset avaimet.

Suomen silloinen pääministeri sittemmin pitkäaikainen presidentti Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1952 sittemmin usein siteeratun teoksen Onko maallamme malttia vaurastua? Urho Kekkosen viesti kuului, että elintason kasvattamiseksi Suomen oli teollistuttava voimakkaasti. Teollistuminen taas vaati investointeja, jotka puolestaan edellyttivät pääomia. Kekkosen näkemyksen mukaan kulutuksestakin oli varaa tinkiä, jotta maa ja sen väestö pidemmällä tähtäimellä alkaisi voida paremmin. Erityisesti Pohjois-Suomeen kannatti investoida, jotta sen luonnonvarat voitaisiin ottaa käyttöön. Tämä ei Kekkosen mukaan ollut mahdollista ilman valtion merkittävää mukana oloa.

Urho Kekkonen kirjoitti teoksensa aikana, jolloin sodan päättymisestä oli kulunut seitsemän vuotta. 1950-luvun alussa Suomi uskalsi kuitenkin katsoa jo rohkeammin eteenpäin. Karjainen siirtoväestö oli asutettu uudelleen ja viimeinen sotakorvausjuna ylitti itärajan syksyllä 1952. Kesällä 1952 järjestettyjen Helsingin olympialaisten kautta Suomi nostettiin maailmankartalle.  Monista myönteisistä merkeistä huolimatta sen aikaiset johtavat poliitikot näkivät, että tämä ei riittänyt. Oli tehtävä enemmän.  Suomen ulkopoliittinen asema Neuvostoliiton naapurissa oli epävarma ja sisäpolitiikka monien ristiriitojen täyttämä. Halu rakentaa parempaa huomista kuitenkin yhdisti kansakuntaa ideologisista eroista huolimatta.

Korkeakouluverkon vahvistaminen tavoitteeksi

Teollisuuden kehittämisen ohella sodanjälkeisessä Suomessa uskottiin vahvasti koulutuksen ja sivistyksen voimaan. Koulutukseen oltiin valmiita investoimaan, vaikka lopputuloksesta ei ollut uusia yliopistokampuksia rakennettaessa vielä mitään takeita. Maamme yliopistolaitoksen toiminta oli jatkunut 1950-luvun alkuun asti pitkälti noudattaen vuosisataisia tapoja ja traditioita. Yliopistossa opiskeleminen oli harvojen ja valittujen etuoikeus. Se millaisen perheeseen oli syntynyt, vaikutti usein suoraan siihen, kuinka pitkä matka itse kullakin oli ponnistaa opiskelemaan niihin harvoihin korkeampiin opinahjoihin, joita maassa toisen maailmansodan päättyessä oli.

Sodanjälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien tuloon opiskelija-ikään alettiin maassa varautua 1950-luvun alussa. Korkeakoulutuksen määrän ja alueellisen tarjonnan lisäämistä pidettiin keskeisenä tavoitteena maan sodanjälkeisen jälleenrakentamisen ja talouskasvun kiihdyttämisen kannalta.  Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Suomeen perustettiin vuonna 1952 eduskunnan aloitteesta Korkeakoulukomitea, joka antoi suuntaviivat yliopistojen tulevalle kehitykselle. Ensimmäisessä vaiheessa maahan perustettiin uudet korkeakoulut Ouluun ja Jyväskylään vuonna 1958 ja Tampereelle vuonna 1960. Samaan aikaan Helsingin ja Turun asemaa yliopistokeskuksina vahvistettiin.

Reino Oittisen perintö koulumaailmalle

Korkeakoulukomitean asettamisen aikana vuonna 1952 Suomen opetusministerinä toimi SDP:n suurin sivistyspoliittisiin visionääreihin lukeutuva Reino Oittinen.  Hänen käsialaansa oli pitkälti SDP:n 1960- ja 1970-lukujen kulttuuripoliittiset ohjelmat. Kouluhallituksen pääjohtajana ja useiden sodanjälkeisten hallitusten opetusministerinä toimineen Oittisen suurin saavutus oli koulu-uudistus, jonka tuloksena Suomeen syntyi kaikille yhteinen ja ilmainen yhdeksänvuotinen peruskoulu. Uudistus auttoi elämän lähtökohtien osalta Suomen nuorison tasaveroisemmin yhtenäiselle viivalle.

Sodanjälkeisessä monien ristikkäisten intressien ja voimaryhmien maassa Reino Oittinen osoitti kykynsä itsenäisenä ja suvereenina sivistys- ja kulttuuripoliitikkona. Vaikka Oittinen on jäänyt hiustoriaan nimenomaan suomalaisen peruskoulun kehittäjänä, ministerinä toimiessaan hän hoiti yhtälailla paneutuvasti muitakin ministerinsalkkuunsa kuuluvia sektoreita. Suhteissaan opetusministerin vastuualueisiin kuuluneisiin yliopisto- ja korkeakoulumaailmaan sekä luterilaiseen kirkkoon Oittinen veti asialinjaa, vaikka oma poliittinen tausta ja henkilöhistoria olisivat antaneet myös perusteita suhtautua hyvinkin varauksella edellä mainittuihin instituutioihin.

Suomalaisen korkeakoululaitoksen kehittämistarpeen taustalla vaikutti yhteiskuntapolitiikan ohella vuosi vuodelta kasvavat ikäluokat ja ylioppilasmäärät, jotka ajoivat poliitikot etsimään keinoja opiskelupaikkojen lisäämiseksi. Korkeakoulukomitean työn pohjalta eduskunta hyväksyi vuonna 1966 korkeakoululaitoksen kehittämiseen tähtäävän lain, jonka tavoite oli luoda Suomeen vuoteen 1981 mennessä 60 000 uutta opiskelupaikkaa. Opiskelijamäärien nopean kasvun myötä yliopistojen oli lisättävä myös opettajien määrää. Vaikka professuureja lisättiin, suurinta kasvu oli assistentuureissa, jotka Suomen yliopistoissa lähes nelinkertaistuivat 1960-luvun aikana.  Valtiovallan pyrkimykset ohjata tiiviisti tiedepolitiikkaa osaltaan edesauttoivat eurooppalaisten esikuvien mukaisesti 1960-luvun lopulla nähtyä yliopistomaailman politisoitumista.

Usko sivistykseen itseisarvona

Sodanjälkeisessä Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla opetusministerin salkkua kantoivat Suomessa puoluekantaan katsomatta henkilöt, jotka ymmärsivät koulutuksen ja erityisesti korkeakoulutuksen merkityksen kansakunnan tulevaisuudelle. Heistä voidaan mainita SDP:n Reino Oittisen ohella maalaisliiton ja myöhemmin Keskustan Johannes Virolainen ja Kokoomuksen Jussi Saukkonen. Ilman heidän presidentti Urho Kekkosen tuella osoittamaa määrätietoista johtajuutta Suomi ei olisi noussut sodanjälkeisinä vuosikymmenenä sellaisen vahvan koulutusosaamisen asemaan, jollaisena sen edelleen viime vuosien tällä saralla kohdatuista vaikeuksista huolimatta tunnemme.

Suomen koko sodanjälkeisen niin taloudellisen kuin henkisen nousunkin taustalla näyttää olleen pitkälti se, että uskallettiin tehdä riittävän kauaskantoisia suunnitelmia ja investoida tulevaisuuteen silloinkin kuin näiden panostusten kannattavuudesta ei ollut etukäteen tietoa. Keskeistä näyttää myös olleen usko sivistykseen ja koulutukseen itseisarvoina. Uskottiin siihen, että sivistykseen panostaminen muodostuu kansakuntaa kannattelevaksi ja eteenpäin vieväksi voimaksi.

Suomen nostamiseksi ylös nykyisestä henkisestä ja taloudellisesta lamasta ei ole olemassa nopeita taikatempunomaisia konsteja. Investoinnit koulutukseen ja sivistykseen rakentavat edelleen pääomaa, jolla voimme kulkea kohti valoisampaa tulevaisuutta. Voidaan kysyä 1950-luvun keskeisten poliittisten toimijoiden tavoin, että onko maallamme malttia sivistyä ja vaurastua?

Julkaistu Aikamerkki-julkaisussa 14.1.2016.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korkeakoulupolitikka, koulutusleikkaukset, Urho Kekkonen, Reino Oittinen, SDP, kokoomus, keskusta

Viime lamasta noustiin panostamalla koulutukseen

Tiistai 22.12.2015 klo 9.31 - Ville

Helsingin yliopistolla joulua on odotettu paremmassakin tunnelmassa. Runsaasti yli tuhatta yliopistolaista koskevia yt-neuvotteluja on käyty, ja tieto siitä, kuka saa jäädä ja kuka lähtee, tulee vasta ensi vuoden alussa.

Sivistysvaliokunnan tuore päätös sivistää Suomea poistamalla apteekkikompensaatio oli yliopistolle jälleen ämpärillinen lisää kylmää vettä niskaan.

Se, miten Suomi nostetaan taloudellisesta ja henkisestä lamasta leikkaamalla koulutuksesta ja tutkimuksesta, ei ole avautunut monellekaan yliopistossa työskentelevälle.

Lähihistoriasta tiedämme, että edellisestä 1990-luvun lamasta selvisimme lopulta juuri koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla. Hallituksen kannattaisi vielä kertaalleen pohtia, ovatko koulutusleikkaukset viisasta politiikkaa vai vievätkö ne maan niin sanotusti ojasta allikkoon.

Mielpidekirjoitus Helsingin Sanomissa 22.12.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin yliopisto, Sipilän hallitus, koulutus, lama, 1990

Koulujen kunnostusmäärärahat eivät riitä

Maanantai 12.10.2015 klo 12.35 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi (Kaupunki 10. 10.) helsinkiläisten koulujen tilanahtaudesta ja lyhyiksi jäävistä ruokailuajoista. Huomio oli Kannelmäessä, mutta aivan samoja tilojen puutteesta ja huonokuntoisuudesta johtuvia ongelmia on esimerkiksi Lauttasaaressa ja Vuosaaressa.

Lisäksi uudet, rakenteilla olevat asuinalueet tarvitsevat koulunsa. Kiertämätön tosiasia on, että määrärahat korjauksiin ja uusiin kouluihin ovat riittämättömät. Opetuslautakunnalla on varsin vähän tehtävissä, jos tilannetta ei korjata ylhäältäpäin.

Katseet kääntyvät nyt kaikkien valtuustoryhmien ja myös maan hallituksen puoleen. Koulut on jossain vaiheessa pakko laittaa kuntoon, joten lisäpanostus niihin olisi nyt laajan työttömyyden aikana viisas työllisyyttä kohentava investointi.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 10.10.2015.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Helsingin opetusvirasto, koulutus, peruskoulu,

Taantumasta selvitään vain koulutukseen panostamalla

Perjantai 29.5.2015 klo 13.16 - Ville

Eduskuntavaalit käytiin koulutusvaalien hengessä. Kouluilla, oppilaitoksilla ja yliopistoilla ei ollut muuta kuin ystäviä vaalikeskustelujen aikana. Hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen todellisuus näyttää hyvin toisenlaiselta. Keskiviikkona kerrottiin, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo leikata opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta 541 miljoonaa euroa. Näitä leikkauksia ei digitalisaatioon panostamalla kompensoida, varsinkin, kun nytkään monessa kaupungissa ole riittävästi varoja edes ajanmukaisten tietokoneiden hankkimiseen kaikkiin kouluihin.

Helsingin yliopistolla on arvioitu, että hallitusohjelma merkitsee seuraavaan viiden vuoden aikana yliopistolle 83 miljoonan euron menetystä ja jopa satojen työntekijöiden irtisanomisia. Samaan aikaan yliopistolta vaaditaan kolmatta lukukautta, parempaa tulosta ja innovaatioita, jotka nostaisivat Suomen taantumasta.  Katseet korkeakoulujemme aseman turvaamisessa kääntyvät erityisesti niihin kymmeneen hallituspuolueen kansanedustajaan ja kahteen Sipilän hallituksen ministeriin, jotka liittyivät ennen vaaleja ”yliopistopuolueen” jäseniksi. Tässä yhteydessä he myös lupasivat turvata yliopistojen toimintaedellytykset ja samalla vakuuttivat äänestäjille että leikkausten aika korkeakouluista on nyt ohi.

”Suomen ylpeyden aihe on ollut, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus kouluttautumalla rakentaa elämäänsä. Siksi Suomi on kohonnut Pisa- ja muidenkin kouluvertailujen kärkisijoille. Jopa 1990-luvun lamasta selvittiin koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla, vaikka lähes kaikesta muusta jouduttiin säästämään.” Näin viisasti totesi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen blogissaan viime joulukuussa. Tuoreen metsätalous- sekä ympäristöministerin sanoihin on helppo tänään yhtyä ja toivoa, että keskusta muista oppositiopuheensa myös hallitusvastuussa.  Ilman koulutukseen ja tutkimukseen panostamista Suomi ei tule selviämään nykyisestä taantumasta.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, hallitus, koulutus, Helsingin yliopisto

Onko apurahatutkijoille sijaa yliopistoilla?

Sunnuntai 8.3.2015 klo 10.13 - Ville

Suomen yliopistoissa tehtävästä tutkimuksesta merkittävä osa tehdään eri säätiöiden myöntämien apurahojen avulla. Apurahatutkijoiden asemaan tuli vuoden 2009 alusta tärkeä parannus eläketurvan myötä. Korjattavaa kuitenkin on edelleen työttömyysturvan ja terveydenhuollon osalta. Apurahatutkijoiden asema osana tiedeyhteisöä on viime viikkoina herättänyt keskustelua Helsingin yliopistolla apurahatutkijoiden tilavuokrien korostusten johdosta.

Helsingin yliopiston rehtori antoi helmikuun lopulla päätöksen, jossa suositetaan tiedekuntia perimään henkilökohtaisella apurahalla työskenteleviltä tutkijoilta 1600 euroa vuosikorvausta työtiloista. Jos ja kun suositus otetaan täysimääräisesti käyttöön tiedekunnissa, se tuo merkittävän korotuksen apurahatutkijoiden tilavuokriin.   Ainoastaan Suomen Kulttuurirahasto on toistaiseksi ilmoittanut subventoivansa vuokraa, joten muiden kohdalla se jää tutkijoiden itsensä maksettavaksi.  Kohtuullinen tilavuokra on ymmärrettävä, mutta nyt korotukset johtavat siihen, että monella apurahatutkijalla ei ole jatkossa varaa työskennellä yliopistolla. Siitä, että viekö tämän joukon ohjaaminen työskentelemään yksin kotona tai kirjastoissa, suomalaista tieteentekemistä eteenpäin, on aihe, josta olisi hyvä käydä laajempaa keskustelua.

Vuokrankorotus nostaa pintaan laajemman huolen apurahatutkijoiden asemasta. Vaikka apurahatutkijat tekevät identtistä tutkimustyötä palkatun henkilöstön kanssa, heille ei tarjota esimerkiksi työterveydenhuoltoa, vaan ”työterveyshoito” on kaupungin terveysasemilla. Kiireettömän lääkäriajan saaminen Helsingissä kestää nyt lähes pari kuukautta.

Apurahoin tehty tutkimus liitettään yliopiston tutkimuksenarviointeihin ja näin olleen tuo siis yliopistolle tuloja. Suomen yliopistoilla on viime vuodet eletty talouden kanssa haasteellisia aikoja, joten tätä kautta hyvin ymmärtää, että lisätuloja tarvitaan. Toinen kysymys on se, onko hyvin epävarmassa työtilanteessa, välillä töissä ja välillä työttömänä, olevien väitöskirjantekijöiden ja post doc tutkijoiden joukko se kenelle on kohtuullista suunnata uusia maksuja? Tässä suhteessa voi suunnata toivomuksen myös maan seuraavalle hallitukselle yliopistojen perusrahoituksen nostamisesta toiminnan kannalta kestävälle tasolle.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin yliopisto, apurahatutkija, koulutuspolitikka, korkeakoulupolitikka

Lukiolaisten läppäreistä tarvitaan selkeät ohjeet

Sunnuntai 7.9.2014 klo 9.49 - Ville

Lukioiden vanhempainilloissa eripuolilla maattamme on viimeviikkoina keskusteltu tietokonehankinnoista. Monin paikoin puhetta ovat aiheuttaneet epäselvät käytännöt siitä, että onko lukiolaisen käyttöön nyt hankittava tietokone ja jos on, niin millainen. Yleisradion tuoreen selvityksen mukaan pääosa lukioista toivoo tai edellyttää opiskelijoitaan hankkimaan oman kannettavan tietokoneen opintoja varten. Ylen mukaan osa lukioista kustantaa kaikille omat tietokoneet, mutta suurimassa osassa perheiden on hankittava ne itse.

Lukiolaisten läppärien kohdalla näyttää käyneen hieman niin, että ensin keksitään jokin uudistus ja käytännön toteutuksen pohdinta on jätetty kouluille ja kunnille itselleen. Ylioppilaskirjoituksista osa tehdään sähköisesti jo kahden vuoden päästä, joten koneet ovat välttämättömiä ja niiden käyttö opetuksessa muutenkin nykyisessä tietoyhteiskunnassa hyvin perusteltua.

Yksi vanhempainilloissa vastaan tulleista kysymyksistä on ollut se, että millainen kone pitäisi hankkia. Tietokoneita on suorituskyvyltään hyvin eritasoisia ja erihintaisia, joten niistä ei saa tulla yhtä oppilaita eriarvostavaa tekijää kouluihimme. Jo oppikirjojen hankkiminen on monille pienituloisille perheille merkittävä kuluerä. Esimerkiksi edullinen peruskoneiden yhteishankinta voisi olla yksi mahdollisuus saada kaikille tarvitseville kone, jos koulun ei ole niitä mahdollista kustantaa. Nykyinen tilanne on epäselvä ja opetushallitukselta tarvitaan pian selkeät koko maan kattavat ohjeet, miten tietokonehankintojen kanssa tulee toimia, jotta oppilaiden tasa-arvoinen kohtelu voidaan varmistaa lukioissamme.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: tietokone, lukio, yhdenvertaisuus, koulutuspolitiikka

Työttömyys on ennen kaikkea henkilökohtainen tragedia

Tiistai 19.8.2014 klo 12.26 - Ville

Nimimerkki Syrjäytynyt kertoi (HS Mielipide 18. 8.) vaikeuksistaan löytää Suomessa töitä korkeakoulutuksestaan huolimatta.

Kirjoittaja ei ole ongelmansa kanssa yksin, vaikka siltä saattaa tuntua. Kesäkuun lopussa työvoimatoimistoihin oli kirjautuneena yli 47 000 työtöntä korkeakoulututkinnon suorittanutta. Vuodessa määrä oli kasvanut yli kuudellatuhannella.

Jos mielipidekirjoittajan tavoin lähettää 500 työhakemusta saamatta useampaan edes vastausta, ihminen ei ole mielestäni silloin vapaaehtoisesti syrjäytynyt. Hän on tehnyt parhaansa ja jäänyt siitä huolimatta vaille työtä. On ymmärrettävää, että meidän työkeskeisessä yhteiskunnassamme yksilö tuntee tällöin itsensä ulkopuoliseksi ja voi masentua.

Työttömyyttä tarkastellaan meillä usein ensisijaisesti sen kansantaloudelle aiheuttaman kuorman kautta, vaikka se on ensi sijassa yksilöiden ja perheiden tragedia.

Työttömyyden henkiseen kuormaan tulisi kiinnittää yhteiskunnassamme paljon enemmän huomiota esimerkiksi työvoimapalveluissa, jotta niin yksilöt kuin koko maamme selviävät nykyisestä vaikeasta taloustilanteesta.

Julkaistu mielipidekirjoituksena Helsingin Sanomissa 19.8.2014.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: työttömyys, työllistäyminen, korkeakoulutus,

Tohtorien koulutusmäärien tulisi vastata työmarkkinoiden tarvetta

Torstai 6.3.2014 klo 9.39 - Ville

Acatiimin tämän vuoden ensimmäisessä numerossa oli useita ansiokkaita kirjoituksia, jossa käsiteltiin tohtorien työllistymiseen maassamme liittyviä merkittäviä ongelmia. On todella hyvä, että näistä karikoista avoimesti keskustellaan, sillä yksilötasolla työllistymisen kanssa kipuilevien lukemattomien tohtoriopiskelijoiden ja väitelleiden tohtorien näkökulmasta tilanne on vaikea.

Viime vuonna Suomen yliopistojen tohtoritutkintojen määrässä saavutettiin 1724 tutkinnon myötä kaikkien aikojen ennätys. Saman vuoden lopulla rikottiin 1245 myötä myös työttömien tutkijakoulutuksen omaavien — useimmissa tapauksissa juuri tohtoritutkinnon omaavien — ennätys. Työttömien tohtorien määrä oli vuodessa kasvanut lähemmäs kolmella sadalla. Kokonaan ilman työtä olevien lisäksi tilastoimaton määrä tohtoritutkinnon omaavia sinnittelee tällä hetkellä eteenpäin muutamien kuukausien työpätkillä jääden aina välillä työttömäksi. Tässä asetelmassa jatkuvat toimeentulohuolet näyttelevät pääosaa, eikä työuran sen enempää kuin henkilökohtaisen elämän yhtään pitkäjänteisemmälle suunnitellulle ole juuri mahdollisuuksia.

vaikutUseilla aloilla jatkokoulutuksen päässä siintävät uranäkymät ovat tällä hetkellä niin epävarmat, että urapohdintoja tekevien nuorten aikuisten kannattaa kahteen kertaan miettiä, että onko tohtorintutkinnon tavoitteleminen järkevä vaihtoehto. Yhteiskunnan resurssien näkökulmasta olisi aika perusteellisesti arvioida, että missä määrin kullakin alalla on todellista tarvetta uusille tohtoreille ja määritellä tämän pohjalta tohtorikoulutukseen otettavien määrät. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti myös sitä, että yliopistojen rahoituksessa tohtoritutkintojen määrälle ei tulisi antaa suurta merkitystä, vaan arvioinnissa tulisi keskittyä tutkimuksen laatuun ja tavuuteen.

Tohtorikoulutuksen puolella fokus tulisi siirtää valmistumisen jälkeistä yliopiston ulkopuolista työllistymistä tukevien valmiuksien kehittämiseen. Työelämätaitojen opettelemiselle ja yhteistyölle tohtoreita mahdollisesti palkkaavien yritysten ja yhteisöjen kanssa tulisi antaa tohtorikoulutuksessa nykyistä huomattavasti suurempi painoarvo, koska vain murto-osalle väitelleistä löytyy töitä yliopistoilta. Yliopistojen rekrytointipalveluiden tulisi myös ottaa huomattavasti aktiivisempi rooli kouluttamisiensa tohtorien taitojen markkinoimisessa työelämän suuntaan.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Työ, työttömyys, yliopisto, tohtorikoulutus

Koulutustakuun toteutuminen Helsingissä on varmistettava

Torstai 14.3.2013 klo 14.24 - Villle

Helsingin Sanomat nosti tänään keskusteluun tärkeän teeman. Kaupunginjohtajan kaavailema 400 mil­joo­nan vuo­sit­tai­nen investointikatto rajoittaisi uusien ti­lo­jen ra­ken­ta­mi­sta ja pe­rus­kor­jauk­sia niin, että vuoden alusta voimaan astuneen nuorten yhteiskuntatakuun toteutuminen Helsingissä saattaa vaarantua. Asia on nyt pinnalla, sillä seuraavan nelivuotiskauden strategiasta käydään parhaillaan neuvotteluja kaupungin poliittisten ryhmien välillä.

Tilakysymyksen näkökulmasta ongelmallista on myös, jos strategiaan kirjataan, ettei kau­pun­gin omas­sa käy­tös­sä ole­vien toi­mi­ti­lo­jen ko­ko­nais­pin­ta-ala saa kas­vattaa. Tämä on vaikea yhtälö, jos samaan aikaan palveluja tarvitsevien lasten, nuorten ja ikäihmisten määrä lisääntyy ja kaupunkiin muuttaa jatkuvasti uusia ihmisiä.

Opetuslautakunnalle tulleiden tietojen mukaan ammatilliseen koulutukseen tarvitaan lähivuosina lisätilat arviolta 3800 opiskelijalle. Ahdasta on jo nyt monin paikoin ja siksi noin 800 menee nykyisen tilavajeen täyttämiseen, 800 koulutustakuun velvoitteeseen, ja tuhat nuorten yhteiskuntatakuun hoitoon. Loppu tarvitaan nykyisten vuokratilojen ja luovutettavien tilojen korvaamiseen.

Helsingin Sanomat käsitteli tänään kirjoituksessaan ammattikoulutusta, mutta on hyvä muistaa, että myös peruskoulujen oppilasmäärän on arvioitu kasvavan vuodesta 2012 vuoteen 2017 noin 3700 oppilasta. Jos käyntiin ei saada lisää koulujen rakennus ja olemassa olevien laajennushankkeita, ahdasta on tiedossa myös peruskoulun puolella. Samaan aikaan tulisi olla tarjoilla korkeatasoista opetusta lähikoulussa, jotta lähikouluperiaatteen toteutumisesta voitaisiin pitää kiinni.  

Tilanteen tekee monimutkaiseksi se, että samaan aikaan monia kouluja - asteesta riippumatta - vaivaavat pahat sisäilmaongelmat, jotka merkitsevät jatkuvaa korjauskierrettä. Monien 1960- ja 1970-luvuilla rakennettujen koulurakennusten elinkaarta voidaan jatkaa vain mittavilla korjauksilla tai rakentamalla kokonaan uudet  tilat. Hyvä esimerkki uudisrakennusta vaativasta tilasta on Vuosaaressa 1970-luvun puolivälissä valmistunut Tehtaanpuistoon ylä-asteen ja lukion rakennus, johon kävin alkuviikosta kouluvierailulla tutustumassa.   

Suomen ja Euroopan taloudelliset näkymät voisivat olla paremmatkin. Helsingin osalta tilanne ei kuitenkaan ole niin vakava kuin miltä äkkiseltään näyttää. Lisäksi on tärkeätä, että myös taloudellisesti epävarmana aikana pidetään huolta siitä, että yhteiskunnan myönteiset tulevaisuuden näkymät varmistetaan kauas tulevaisuuteen turvaamalla lapsille ja nuorille hyvät koulutusmahdollisuudet.

Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, koulutustakuu, peruskoulu, ammattikoulutus