Eduskuntavaalit 2011 - tienristeys

Sunnuntai 22.8.2010 klo 11.17 - Ville

SDP:n nettisivulla tikittävän kellon mukaan aikaa eduskuntavaaleihin on runsas 200 päivää. Huhtikuun 17. 2011 on tienristeys, jossa ratkaistaan jatketaanko seuraavat neljä vuotta nykyisellä hallituspohjalla vai ottaako SDP vetovastuun.

SDP on ainut potentiaalinen puolue, joka voi nykysuuntausta muuttaa. SDP:n on noustava vaaleissa kannatukseltaan suurimmaksi puolueeksi, sillä muuten on lähes varmaa, että nykyinen hallituspohja jatkaa. Hallituksen veturi saattaa muuttua kokoomusmerkkikseksi, mutta käytännössä tällä ei ole suurta merkitystä hallituksen linjaan, sillä vaalirahakohussa edelleen rypevä pääministeripuolue on jo nyt kokoomuksen ohjailtavissa.

Ääni perussuomalaisille kevään vaaleissa on käytännössä ääni nykyhallituksen jatkolle, sillä otettiinpa perusuuomalaiset mukaan porvarihallitukseen tai jätettiin oppositioon, suurta muutosta ei ole tiedossa politiikan suuntaan. Vain SDP:n nousu suurimmaksi puolueeksi ja sitä kautta avainasemaan hallitusneuvotteluissa voi tuoda muutoksen.

Suomesta on tullut tämän vaalikauden aikana entistä enemmän maa jossa yhä useimmilla ihmisillä menee joko tosi hyvin tai tosi huonosti. Viime vuosien taantuma on entisestään jakannut kansaa. Lisääntyvä polarisaatio ei ole pohjimmiltaan kenenkään etu. Tähän kehitykseen tarvitaan muutos kohti tasa-arvoisempaa Suomea, jossa kaikkien on varallisuuteen tai yhteiskunnalliseen asemaan katsomatta hyvää elää. Huhtikuussa 2011 äänestäjillä on mahdollisuus päättää siitä, ovatko he tyytyvyäisiä nykylinjaan vai onko sosialidemokraattisen korjausliikkeen paikka.

Haussa presidenttiehdokas

Maanantai 12.7.2010 klo 13.48 - Ville

SDP:n johdolta oli onnistunut idea lähteä etsimään presidenttiehdokasta keskellä kesää kysymällä mielipidettä suoraan kansalta. Jotkut ovat tosin ihmetelleet eikö SDP:llä ole ehdokasta tiedossa ilman, että täytyy käydä messuilla ja toreille kyselemässä kansalaisilta.  Etenemisjärjestys on mielestäni kuitenkin juuri oikea. Kansa tietää millaisen presidentin se haluaa tähän maahan kahden vuoden päästä.

Suomessa on ollut nyt SDP:n ehdokkaana valittu presidentti 28 vuoden ajan. Mauno Koiviston kautta edelsi Urho Kekkosen neljännesvuosisadan kestänyt presidenttikausi, jota voi kaikin mittapuin pitää poikkeuksellisena ajanjaksona Suomen historiassa.  Kekkosen kauden jälkeen ilmeni ymmärrettäviä pyrkimyksiä presidentin vallan supistamiseen. Tästä huolimatta presidentti instituutiolla on nykyisellään kansan enemmistön vankka tuki. Näin ollen on ollut perusteltua, että SDP on viime vuosina puolustanut presidentin valtaoikeuksia erityisesti kokoomuksen suunnalta tulleita leikkauspaineita vastaan.

Suomen kolme viimeistä demaripresidenttiä on valittu yli puoluerajojen tulleella kannatuksella. He ovat olleet kaikki omalla tavallaan kansaläheisiä presidenttejä. Mauno Koiviston valinta vuonna 1982 merkitsi monessa mielessä uuden poliittisen aikakauden alkamista Suomessa. Martti Ahtisaaren valinta osoitti vuonna 1994, että presidentiksi voi nousta kansansuosiolla myös päivänpolitiikan ulkopuolelta. Vuonna 2000 Suomeen saatiin ensimmäinen naispresidentti Tarja Halosen myötä.

Koiviston, Ahtisaaren ja Halosen taustat ja persoonat on hyvä pitää mielessä, kun pohditaan kenestä voisi tulla SDP:n seuraava presidenttiehdokas. Tarvitsisimme jälleen persoonan, jonka suomalaiset voisivat kokea omakseen yli puoluerajojen.

Pitkän pääministerikauden loppunäytös

Tiistai 29.6.2010 klo 13.40 - Ville

Matti Vanhasen nousu Suomen pääministeriksi tapahtui yllättäen kesäkuussa 2003, kun Anneli Jäätteenmäki joutui luopumaan tehtävästä Irak-skandaalin vuoksi. Vanhasen johdolla keskusta säilytti suurimman puolueen aseman vuoden 2007 vaaleissa. Siitä millä keinoilla vaalivoitto saavutettiin, on tosin sittemmin keskusteltu lähes tauotta.

Siinä missä Matti Vanhasen nousu politiikan huipulle oli yllättävä, niin oli myös hänen poistumisensa näyttämöltä. Viime joulun alla Vanhanen ilmoitti jättävänsä pääministerin tehtävät puolenvuoden varoajalla lähinnä terveyssyihin vedoten. Kevään 2010 ajan Suomessa oli pääministeri, jonka ei käytännössä tarvinnut kantaa mitään poliittista vastuuta toiminnastaan, kun eroilmoitus oli jo jätetty.

Rivikansaedustajana Vanhanen jaksoi olla yhden päivän ja ilmoitti juhannuksen alla siirtyvänsä syyskuussa Perheyritysten liiton johtoon ja pyytävänsä eroa eduskunnan jäsenyydestä. Tähän ratkaisuun uusmaalaisten äänestäjien keväällä 2007 antama mandaatti ei ilmeisesti merkittävästi vaikuttanut.   Palautteen antamisen mahdollisuutta ei tule myöskään ensi kevään eduskuntavaaleissa, koska Vanhanen vetäytyi ehdokkuudesta.

Siirtyessään huippupolitiikan parrasvaloista nopeasti taka-alalle Vanhanen jatkaa kahden keskustan edellisen puheenjohtajan perinnettä. Esko Aho lähti vuoden 2000 presidentinvaalitappion jälkeen Harvardiin. Anneli Jäätteenmäki siirtyi lyhyeksi jääneen pääministerikauden jälkeen Brysseliin. 

Jokainen poliitikko tekee luonnollisesti omat ratkaisunsa ja poistuu näyttämöltä silloin kuin parhaaksi näkee. Jotain ajastamme kertovaa näissä nopeissa tuloissa ja menoissa ehkä kuitenkin on. Ennen vuotta 2000 voimassa olleen perustuslain aikana vastaava sooloilu pääministeriltä tuskin olisi tullut kysymykseen. Presidentti olisi voinut viheltää pelin poikki ja määrätä uudet vaalit, jos pääministeri olisi ilmoittanut, että hän lopettaa kesken vaalikauden, eikä jää palautetta toiminnastaan sen enempää kollegoiltaan kuin kansaltakaan kuuntelemaan. Nyt kuluvan vaalikauden kokemukset on hyvä pitää mielessä, jos joku vielä haluaa pääministerivaltaa presidentin kustannuksella entisestään lisätä.

Terveisiä puoluekokouksesta

Sunnuntai 30.5.2010 klo 17.27 - Ville

Palailin eilen SDP:n Joensuussa järjestetyssä puoluekokouksesta. Tuntui arvokkaalta saada olla edustajana tässä kokouksessa. Näin on vielä paikallaan esittää kiitokset kaikille niille, jotka Helsingin jäsenäänestyksessä halusivat minut sinne lähettää.

Kokous teki merkittäviä henkilövalintoja ja keskusteli politiikan suunnasta tuleviksi vuosiksi. Loistavaa oli myös tutustua uusiin puoluetovereihin eri puolilta Suomea. Ulkomaalaisten vieraiden kokouspaikalla ja videon välityksellä esittämät tervehdykset välittivät viestin, että SDP on osa kansainvälistä sosialidemokraattista liikettä. Vaikeuksien hetkellä on oikeasti hyvä muistaa tämä näkökulma. SDP ei todellakaan ole maailman ainut sosialidemokraattinen puolue, vaan osa isoa puolueiden perhettä.  

Kuten tiedotusvälineistä perusteella on välittynyt, kokous keskusteli ja äänestikin useista asioista. Tämä oli mielestäni positiivinen asia. Niin energiapolitiikkaan kuin maahanmuuttokysymyksiinkin löytyy uusia näkemyksiä vain asiapohjaisen dialogin kautta. Keskustelua itsessään ei pidä säikkyä.

Puoluekokouksessa pitämässäni puheenvuorossa korostin sosiaalisen median merkitystä tulevissa eduskuntavaaleissa. Facebook ja netin keskustelupalstat ovat nykyajan ”kadunkulmia”, joissa jokainen demari voi edustaa puoluettaan. Toki perinteistä soppatykki kampanjointia ja henkilökohtaisia kohtaamisia ei pidä lainkaan väheksyä. ”Face to face” kohtaamisten merkitys on nettiaikakaudella vähintään yhtä merkittävä kuin ennenkin.  

Eniten mediahuomiota kerännyt puoluesihteerivaali käytiin hyvässä hengessä. Uskon, että SDP sai Mikael Jungnerista sellaisen puoluesihteerin, jonka rooli on keskeinen siinä, että saamme kannatuksen nousuun ja voitamme vuoden 2011 eduskuntavaalit. Tarvitsemme hänen kaltaistaan innostajaa ja median asiantuntijaa. SDP:n on noustava 11 kuukaudessa kannatukseltaan suurimmaksi puolueeksi.Mikään vähempi ei nyt riitä.

Historian tutkijana arvostin sitä, että kokouksessa korostettiin sitä, että SDP ei ole eilispäivän tuote. Joensuun 42. puoluekokouksesta on suora jatkumo Forssassa vuonna 1903 järjestettyyn kokoukseen, jossa nykyinen nimi otettiin käyttöön ja hyväksyttiin ensimmäinen periaateohjelma. Historiallinen näkökulma oli esillä kokouksessa myös puheenjohtaja Urpilaisen linjapuheessa sekä uusien kunniajäsenten nimeämisessä, joka oli erityisen tunnepitoinen hetki.  

Uusi slogan ”SDP kansan edustaja” on minusta hyvä. Siihen tiivistyy kaikki oleellinen.

Puoluekokoukseen

Tiistai 25.5.2010 klo 12.59 - Ville

Maaliskuussa 2010 järjestetyssä SDP:n puoluekokousedustajien jäsenäänestyksessä minut valittiin neljännelle varasijalle. Peruutuksia on eri syistä tullut siinä määrin, että tänä aamuna sain pyynnön lähteä huomenna Joensuuhunpuoluekokousedustajaksi. Varoitusaika jäi lyhyeksi, mutta sain järjesteltyä asioita niin, että pääsen huomena iltajunalla muiden helsinikiläisen edustajien kanssa matkaan kohti Joensuuta. Odotan ensimmäistä puoluekokoustani suurella mielenkiinnolla. Todella merkittäviä linjauksia ja henkilövalintoja on edessä SDP:n lähivuosien politiikkaa ja ensi vuoden eduskuntavaaleja ajatellen. 

Vihreää kirkkopolitiikkaa

Maanantai 24.5.2010 klo 14.43 - Ville

Vihreät linjasivat puoluekokoukseen vaatimuksen kirkon yhteisövero-osuuden poistamisesta. Samalla puolue vaatii, että kirkon lakisääteiset tehtävät siirretään seurakunnilta valtion ja kuntien hoidettaviksi.

Kirkon yhteiskunnallisia tehtäviä on hautapaikan takaaminen kaikille suomalaisille sekä väestörekisteriin liittyvät tehtävät sekä vanhoista kirkonkirjoista huolehtiminen. Ei pidä myöskään unohtaa kirkon diakonia työtä, joka monin paikoin joutuu paikkaamaan kuntien ja valtion kyvyttömyyttä huolehtia yhteiskunnan heikompiosaisista. Voidaan kysyä, näkevätkö vihreät näin ollen, että jos yhteisövero poistettaisiin, valtio nostaisi sosiaaliturvan sille tasolle, ettei seurakuntien tarvitsi järjestää leivänjakelua ym.?

Yhteiskunta moniarvoistumisen on tosiasia, joka on hyväksyttävä ja johon on mukauduttava. Kirkolle luonnollisesti kuuluvan hautausmaista ja niiden kappaleista huolehtimisen siirtäminen valtiolle ei ole nykytilanteessa kuitenkaan tarkoituksenmukaista. Vuosisataisen perinteen katkaisemiselle on oltava painavat perustelut. Vihreiden linja merkitsisi valtavan uuden valtiollisen hautausmaaorganisaation luomista.  Valtaosa maassamme pidettävistä hautajaisista järjestetään edelleen luterilaisen tai ortodoksisen perinteen mukaisesti.  Tämä on usein sekä vainajan että hänen omaistensa toivomus, vaikka heidän suhde kirkkoon ei muuten olisi erityisen tiivis. Myös uskonnonvapauden periaate toteutuu nykymallissa. Kirkkoon kuulumattomien ja muiden uskontokuntien edustajien oikeudet pystytään turvaamaan.

Toimituspääministerin kevät

Perjantai 16.4.2010 klo 11.14 - Ville

Pääministeri Matti Vanhanen ilmoitti viime joulukuun lopulla eroavansa pääministerinpaikalta ensi kesänä.  Tällöin saattoi jo aavistaa millainen tuleva poliittinen kevät tulisi olemaan, kun maata johtaa koko kevään eroilmoituksensa jättänyt ”toimituspääministeri”, jonka ei käytännössä tarvitse kantaa todellista poliittista vastuuta toiminnastaan, kun jatkokautta ei tavoitella.

Maan pitäisi ponnistaa ylös taloudellisesta taantumasta ja poliittisten uutisten otsikoita hallitsevat päivästä toiseen kevään 2007 eduskuntavaalirahoituksen jälkiselvittelyt. Päivittäin julkisuuteen tihkuu uutta tietoa pääministerin omasta osuudesta vaalirahoitusjupakkaan. Se ettei kohu pääministerin oman kannan mukaan vaikuta hallituksen uskottavuuteen ei pidä paikkansa. Jos mihin tahansa johtavassa asemassa olevaan henkilöön kohdistuu jatkuva luottamuskriisi, se heijastuu väistämättä hänen johtamansa organisaation valmiuteen suoriutua tehtävistään. Selkeintä olisi siis ollut, että Vanhanen olisi puolen vuodenvaro-ajalla varustetun eroilmoituksen sijaan jättänyt joulukuussa pääministerin paikan.

Vaalirahakohun aiheuttama poliittinen epävakaus on ollut viime vuosien aikana paikoin niin huomattavaa, että on joutunut monesti pohtimaan, miksei ennenaikaisia eduskuntavaaleja järjestetä? Aikaisemman perustuslain aikana tasavallan presidentillä oli oikeus määrätä uudet vaalit, jos eduskunta oli toimintakyvytön.

Historian saatossa ennenaikaisiin vaaleihin on Suomessa yleensä päädytty tilanteessa, jossa maahan ei ole yrityksistä huolimatta pystytty muodostamaan toimivaa hallitusta. Se, että presidentti Urho Kekkonen käytti hajotusvaltaa myös oman valtansa pönkittämiseen, ei välttämättä tarkoita, ettei jotain perustuslaillista keinoa presidentin puuttua nykyisen kaltaiseen tilanteeseen pitäisi edelleen olla. Nykymallissa Suomessa voi olla pääministerinä – ilman poliittista vastuuta – puolivuotta täytetty eroilmoitus pöydällä.

Yliopistojen pääsykokeet on säilytettävä

Keskiviikko 31.3.2010 klo 13.44

Maan hallitus hyväksyi viime viikolla opetusministeriön
maaliskuunpuolivälissä linjaaman tavoitteen, jonka mukaan valtaosa korkeakoulujen  pääsykokeista poistuisi vuoteen 2013 mennessä. Opetusministeri Henna Virkkusen (kok.) ajaman uudistuksen mukaan opiskelija saisi vastedes opiskelupaikkansa pääsääntöisesti
ylioppilaskokeen tai ammattitutkinnon pisteiden perusteella. Taustalla on halu nopeuttaa opiskelijoiden siirtymistä yliopistoon ja siten valmistumista. Taustalla on pelko, että väestön ikääntyessä työvoima ei riitä, jollei opintoja nopeuteta.

Hallituksen huoli työvoiman riittävyydestä on varmasti todellinen. Hallituksen kaavaillut sekaantua yliopistojen vapauteen määrittää itse kriteerit opiskelijavalinnoille ovat kuitenkin pahasti ristiriidassa sen kanssa, että uuden yliopistolain myötä korkeakoulujen
mahdollisuus päättää itse asioistaan piti lisääntyä.

Ylipistolla kymmenen vuotta eri tehtävissä työskennelleenä en usko, että pääsykokeiden poistaminen olisi pitkien opiskeluaikojen ongelmaan toimiva ratkaisu. Pääsykokeissa ja niihin valmistautumisessa mitataan hakijoiden taidot ja motivaatio hakeutua juuri  kyseiselle alalle. Vain ylioppilaskirjoitusten ja lukion päästötodistuksen käyttäminen arvioinnin perusteena toisi korkeakouluihin enemmän sellaisia opiskelijoita, joiden
motivaatio valitsemaansa alaan voi lopahtaa jo ensimmäisenä syksynä.

Ylioppilaskirjoitusten jälkeinen koulutuspaikka on yksi suurimpia elämävalintoja. Ajatus, että ratkaisu olisi tehtävä opetusministerin kaavailujen mukaan nettilomakkeella abivuonna, soveltuu huonosti nykyaikaiseen yksilön valinnan vaputta ja vastuuta korostavaan yhteiskuntaamme.

Puoluekokousvaalit

Tiistai 30.3.2010 klo 22.22

Parhaimmat kiitokset kaikille minulle tukensa antaneille SDP:n Helsingin piirin jäsenäänestyksessä, jossa valittiin edustajat toukokuun puoluekokoukseen. Kannatukseni riitti neljännelle varasijalle, joten edelleen on mahdollista, että osallistun kokoukseen.

Mikä on varmaa ja tärkeää pääsen mukaan kokousta Helsingissä valmisteleviin neuvotteluihin, joissa pohjustetaan Helsingin demarien linjauksia kokousta ajatellen. Odotan ensi viikolla alkavia kokoontumisia mielenkiinnolla ja pyrin tuomaan niissä esille sekä SDP:n historian tuntemusta, jota minulla on työni puolesta että tulevaisuuden visoitani.

Arvostan korkealla sen luottamuksen, mitä minulle on äänestyksessä suotu ja tästä on jälleen hyvä jatkaa työtä SDP:n, Helsingin ja Vuosaaren hyväksi.  

Konsensus Suomen kaipuu

Torstai 18.3.2010 klo 10.35 - Ville

Aamun uutiset kertovat poliisin ja lakkolaisten välisestä yhteenotosta Kotkan satamassa tänä aamuna. Noin sata lakossa olevaa ahtaajaa yritti estää töiden aloittamisen Kotkan Mussalon satamassa torstaiaamuna, kun sinne saapui lakon ulkopuolelta muun muassa Facebookin välityksellä värvättyä työvoimaa.  Tilanne kärjistyi kahakaksi, jota rauhoittamaan piti kutsua useita poliisipartioita.

Tutkin työkseni kylmän sodan aikakautta Suomen historiassa ja aloin miettimään milloin vastaavia lakkolaisten ja poliisin välisiä yhteenottoja on Suomessa viimeksi nähty? Suuremassa mittakaavassa varmaan vuoden 1956 yleislakon aikana, kun lakkolaiset pyrkivät estämää polttoaineen jakelun ja poliisi puuttui tilanteeseen. Pienempiä yhteenottoja on varmasti ollut sen jälkeenkin, mutta tämän aamuista näytelmää ei ole todella pitkään aikaan nähty.

Tämän aamuiset tapahtumat Kotkassa laittavat miettimään, tällaisenko Suomen me haluamme?  Lakon ulkopuolisia keinoja molemmat osapuolet voivat alkaa aina käyttää mielin määrin, mutta sellaisessa vastakkainasettelun Suomessa en usko, että kenenkään on hyvä elää. Lakon varmasti haluavat nyt päättää kaikki osapuolet ja oikea paikka siihen on valtakunnansovittelijan toimisto. Molemmilta osapuolilta vaaditaan nyt kunnollista vastaan tulemista neuvottelupöydässä, että tilanne ratkeaa.  Konsensus Suomen paluuta, tulopoliittisine kokonaisratkaisuineen, tässä kovasti kaipaa muutenkin.  Vastakkainasettelun Suomi ei ole kenellekään hyvä paikka elää.

Jyrki Katainen ja "kokonainen tarina" verotuksesta

Sunnuntai 21.2.2010 klo 11.20 - Ville

Tilkkutäkin ompelun sijaan Kataisen mielestä verotuksen uudistamisessa on nyt ”kokonaisen tarinan” kehittämisen tarve. Mitä hän tarkkaan ottaen tällä tarkoitti, jäi ainakin minulle epäselväksi.

SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman Kataiselle viime viikolla eduskunnassa esittämään kysymykseen, aikooko hallitus alentaa yritysten verotusta pudottamalla yhteisöveroa, ei tv:ssä saatu selkeää vastausta. Selkeän kyllä tai ei, vastauksen sijaan Kataisen mukaan yhteisöveron alentamisella voidaan lisätä kasvua, jos se on ”nykyistä alemmalla tasolla mutta ei ainakaan nykyistä korkeammalla tasolla”.

Kataiselle tunnusomaisen monitulkintaisen retoriikan taakse on siis ilmeisesti kätketty jälleen yksi – etupäässä ennestään hyvätuloisia suosiva – veronalennus. Heinäluoman eilen televisiouutisissa esittämän arvion mukaan vero-ale veisi äkkiä valtiolta arviolta puolenmiljardin tulot ja vaikuttaisi myös kuntiin ja kirkon. Koska kokoomuslaiset mielellään julkisuudessa esiintyvät myös kirkon ystävinä, olisi hyvä etukäteen kertoa kirkkohallitukselle Katajanokalle, miten rahoituspohjan kapenemisen kanssa on siellä elettävä. Sama koskee tietenkin vielä suuremmassa määrin tiukan talouden kanssa kamppailevia kuntia.

Verojen maksamisesta ei kukaan pidä, mutta jos haluamme ylläpitää suomalaisten suuren enemmistön arvostamaan pohjoismaista hyvinvointiyhteiskuntaa jatkuviin alennuksiin ei ole varaa.  Uuden Suomen blogisivuilla kokoomuksen kansanedustaja Sari Sarkomaa korostaa juuri kuinka tärkeätä on kirjastojen säilyttäminen. Verotuksen jatkuvaa alentaminen ja peruspalveluiden turvaaminen on vain valitettavasti yhdistelmä joka ei pitemmän päälle toimi. On linjavalinnan aika. Millaisen Suomen haluamme tulevaisuudessa?

Demarit verkkokeskusteluun!

Lauantai 13.2.2010 klo 0.20 - Ville

Avasin jokin aika sitten blogin myös Uuden Suomen sivuille, joka on ilmeisesti keskeisempiä poliittisen verkkokeskustelun foorumeja tällä hetkellä maassamme. Omien blogikirjoitusten lisäksi sivuilla voi omilla tunnuksillaan käydä kommentoimassa muiden kirjoituksia ja osallistua keskusteluun. Aktiivisia demareita on Uuden Suomen sivulla useita, mutta saisi olla enemmänkin. Enemmistö on US:n sivuilla kokoomuslaisia, perussuomalaisia (osaavat hyvin käyttää verkkoa politiikkansa edistämisen hyväksi) ja vihreitä.

Muutenkin SDP aktiivisuutta tarvittaisiin nettiin enemmän nimenomaan tällaisille poliitikkojen ja kaikille politiikasta kiinnostuneiden puolueiden yhteisille foorumeille keskustelemaan ajankohtaisista asioista. Demarin blogit ja puolueaktiivien omat kotisivut ovat tärkeitä myös, mutta myös muidenkin kuin omien joukkoon tarvitaan tietoa demarien kannoista. Tämä on erityisen tärkeää sikäli, että valtalehdissä SDP:n kannanotot tahtovat jäädä sivurooliin. Esimerkiksi Helsingin Sanomien uutiskynnys on valitettavan korkea, mitä tulee SDP:tä koskeviin – ainakaan positiivisiin – uutisiin. Verkko on mainio väline ”uutissulun” kiertämiseen, joten ei kun mukaan vain kaikki demarit bloggaamaan ja kommentoimaan.

"Maa tarvitsee presidentin"

Tiistai 2.2.2010 klo 20.29 - Ville

”Maa tarvitsee presidentin” julistettiin kokoomuksen presidenttiehdokas Matti Virkkusen vaalimainoksessa vuonna 1968. Kokoomus rohkeni kevään 1968 vaaleissa vuoden 1962 ”sammuttujen lyhtyjen” sijaan asettaa oman ehdokkaan. Kekkonen valittiin jatkoon selvin numeroin. Kekkosta suuresti ärsyttänyt Virkkusen esittämä haaste oli Neuvostoliiton epäluuloisuuden ohella yksi niistä ”yleisistä syistä”, jotka tulivat aina vastaan Tamminiemen portilla, kun kokoomus pyrki hallitukseen Kekkosen Suomessa.

Presidentinvaltaoikeuksia karsittiin vuoden 2000 perustuslaki uudistuksessa huomattavasti. Parhaillaan on Taxellin komitean nimellä yksi harvennusyritys työn alla. Komitea jättää kohta raporttinsa ja ilmeisesti ainakaan radikaalimmat ehdotukset eivät ole menneet lävitse. Presidentti saanee pitää nykyisen valtansa.

Innokkaimpana presidentin valta-oikeuksia on ollut karsimassa Jyrki Kataisen johtama kokoomus. Puolueen ulkopuoliselle tarkkailijalle ei vaan ole täysin selvinnyt, miksi Matti Virkkusen perilliset ovat olleet kaikkein innokkaimmin sitä mieltä, ettei maa enää tarvitse presidenttiä. Ei ainakaan sellaista presidenttiä, jolla on myös valtaa maan asioihin.

Kokoomuksen presidentti yhtälö on vielä kummallisempi, koska puoluetta edustava eduskunnan puhemies Sauli Niinistö on ollut pitkään presidenttigallupien kärjessä. Onko taustalla mahdollisesti kokoomuksen sisäisiä linja-eroja? Tänään eduskunnasta tulleet uutiset puhemiehen - ilmeisesti myös omasta puolueesta - saamasta epäluottamuslauseesta viittaisivat tähän.

Kekkosen presidenttikauden päättymisestä tulee pian kuluneeksi 30 vuotta, joten Kekkosen jättämästä vahvan presidentin traumasta olisi jo ainakin aika kaikkien päästä eroon.  Viimeaikaisia poliittisia käänteitä − esimerkiksi vaalirahajupakkaa ja pääministerin puolenvuoden varo-ajalla ennakoitua eroilmoitusta − seuratessa on vahvistunut käsitys, että pankinjohtaja Virkkunen oli aikanaan oikeassa. Maa tarvitsee edelleen presidentin.

Blogin paluu

Perjantai 29.1.2010 klo 16.59 - Ville

Aloitellessani kirjoittelemaan sivuilleni uudelleen tauon jälkeen pääministeri Vanhasen asema näyttää käyvän yhä vain tukalammaksi. Pääministeri on julkisuudessa vastatusten oikeuskanslerin kanssa siitä oliko hän vai eikö hän ollut jäävi valtioneuvostossa Raha-automaattiyhdistyksen (RAY) avustusten hyväksymisessä keskustalaiselle Nuorisosäätiölle, joka tuki hänen presidentinvaalikampanjaansa vuonna 2006.

Myös virkarikoksiin erikoistunut Turun yliopiston rikosoikeuden professori Pekka Viljanen näkee kestämättömänä Vanhasen perustelut siitä, ettei vaalirahan saaminen olisi tehnyt häntä esteelliseksi päättämään vaalitukijansa avustuksista.  

Oikeusoppineiden ja pääministerin vastakkainasettelussa ollaan polulla, jonka kulkeminen olisi syytä jättää mahdollisimman lyhyeen. Vanhanen on jo ilmoittanut jättävänsä pääministerin tehtävät kesällä. Näyttää kuitenkin siltä, että vaalirahoihin liittyvä kohu jälleen kerran varjostaa Vanhasen johtaman hallituksen toimintaa, eikä voi olla vaikuttamatta siihen, mihin pääministerin huomio kohdistuu. Onko tätä näytelmää katseltava koko kevät ennen kuin Vanhasen puolen vuoden varo-ajalla varustama eroilmoitus astuu voimaa vai olisiko pääministerina aika vetää tilanteesta omat johtopäätöksensä jo aiemmin?

Kiitos 215 kertaa!

Maanantai 27.10.2008 klo 1.13 - Ville

Uhmataan myrskyä!

Sunnuntai 26.10.2008 klo 10.14 - Ville

Täällä Vuosaaressa sataa parvekelaseihin kovaa. Sunnuntaiaamun kotiaskareet on tehty ja taidan käydä äänestämässä itse kohtapuolin Aurinkolahden ala-asteella. Pitääpä vielä miettiä matkalla ketä äänestäisi. No kai ne vitsit voi pitää vitseinä. Taidan tietää yhden hyvän ehdokkaan. 782.  

Tein eilen vielä iltamyöhälle asti vaalityötä jakamalla esitteitä tänne Itä-Helsinkiin, joten jos postilaatikostasi löytyi tänä aamuna ehdokaskorttini tiedät, että olen ollut vielä illalla liikkeellä sielläpäin. Eilen oli hyvä tehdä vaalityötä Itäkeskuksessa ja Columbuksessa. Tunnelma oli loistava! Ihmiset tulivat itse juttelemaan ja keskustelemaan ajankohtaisista kaupunkimme ja maamme asioista.

Mukava kohtaaminen sattui eilen täällä Vuosaaressa Kauppakeskus Columbuksessa, kun tarjosin kampanjoimassa olleelle pääministeri Matti Vanhaselle demarikarkkeja. Pääministeri otti, kiitti ja toivotti minulle ”kohtalaisen hyvää vaalimenestystä”.

Otetaan haaste vastaan ja tehdään siitä loistavan hyvä!

Kuntavaalien maalisuora

Perjantai 24.10.2008 klo 23.10 - Ville 782

Vaikka vaalien tulos on vielä avoin, voin jo sanoa, että tämä mukana oleminen on ollut todella avartava ja hyvä kokemus. Kannatti lähteä mukaan! Ehdottomasti! Minä tulin mukaan kunnallispolitiikkaan nyt jäädäkseni. Vaaleihin on aina lähdettävä tosissaan, joten tavoitteena on päästä läpi - toimia seuraavat neljä vuotta Helsingin kaupunginvaltuuston uutena jäsenenä. Äänestäjät sen päättävät sunnuntaina.  

Olen kuukauden aikana tutustunut valtavaan määrään uusia ihmisiä niin demareissa, ehdokkaissa kuin helsinkiläisissä äänestäjissä. Loistavia keskusteluja ja kohtaamisia. Vaalimainosten jakaminen postiluukkuihinkin on ollut myös antoisaa. Kaupunkimme on tullut tutuksi aivan uudesta näkökulmasta.

Nyt voi vain toivoa, että ihmiset kävisivät sankoin joukoin äänestämässä, oli sunnuntaina millainen tahansa sää. Kotiin ei kannata kenenkään jäädä! 782 on hyvä ja luotettava valinta.

Kirjamessuille 23.10.08

Keskiviikko 22.10.2008 klo 23.41 - Ville

Ensi sunnuntaina on varsinainen vaalipäivä. Luin juuri Iltalehden Internet sivuilta STT:n uutisen, jonka mukaan koko maahan on luvattu vaalipäiväksi huonoa säätä. Ei voi muuta kuin toivoa, että kukaan ei jätä ainakaan sen vuoksi äänestämättä. Maassamme ei onneksi ole äänestämispakkoa, vaan äänioikeus. Historiantutkijana tiedän kuinka tärkeitä asioita demokratia ja äänioikeus ovat ja kuinka ne yhä edelleen puuttuvat monista maista tai ovat olemassa vain teoriassa olemassa käytännössä diktatuurimaisesti hallituissa maissa.

Tämän illan MTV3:n puoluejohtajien vaalikeskustelussa oli sopivassa määrin sähäkkyyttä. SDP:n puheenjohtaja Jutta Urpilainen teki minusta hallituspuolueiden puheenjohtajille monia aiheellisia kysymyksiä maamme valmiudesta kohdata uhkaava talouskriisi. Oppositiopuolueen tehtävänä on käsittääkseni toimia eräänlaisena "vastaväittäjänä" valtakunnan politiikassa. Tässä tehtävässä Urpilainen onnistui tänään hyvin.

Sotasyyllisyystuomiot otsikoissa

Tiistai 21.10.2008 klo 13.02 - Ville

Kunnallisvaalien alla hallituspuolueilla on ilmeinen tarve tehdä positiivista julkisuutta omalle puolueelle kerääviä aloitteita. Tänä aamuna sain lukea HS:n Internet-sivulta vihreiden oikeusministeri Tuija Braxin aloitteellisuudesta sotasyyllisyystuomioiden purkamiseksi.

Periaatteessa ajatus on mielestäni hyvä, mutta on tarkkaan pohdittava kannattaako meidän lähteä Neuvostoliiton mallin mukaisella väärin perustein tuomittujen maineen palauttamisten tielle tuomioita perumalla. Kansakuntana meidän on kannettava myös menneisyytemme taakat ja on muistettava, että suomalaiset poliitikot ja suomalaiset tuomarit langettivat nämä tuomiot - tosin Liittoutuneiden Valvontakomission ankarasti painostamana. Seuraukset olisivat voineet olla todella ikävät, jos tuomioita ei olisi langetettu. Prosessi kääntyi kuitenkin jo aikanaan itseään vastaan ja lisäsi Neuvostoliittoa kohtaan tunnettua epäluuloa maassamme. Jos tällaiseen tuomioiden purkamiseen lähdetään, samalla nousee suuri määrä muita esimerkiksi vuonna 1918 annettuja tuomioita, joiden purkamiselle saattaisi löytyä yhtälailla perusteita.

Demarien kunnallisvaaliehdokkaan ominaisuudessa joutuu kysymään, onko sattumaa, että ministeri ja vihreiden kunnallisvaaliehdokas Tuija Brax tekee tällaisen - sinänsä harkinnanarvoisen ehdotuksen - juuri vaaliviikolla?

Ehkä olisi ollut korrektimpaa tehdä se vasta ensi viikolla vaalien jälkeen. Nyt saattaa nimittäin syntyä - ehkä täysin perusteetta - ajatus, että ehdotuksen ajoitus liittyy vaaleihin. On totta, että asia oli alkuviikosta muutenkin esillä tiedotusvälineissä, kun Korkein Oikeus ilmoitti, että Väinö Tannerin tuomiota ei voida lakiteitse purkaa. Sotasyyllistuomioilla on tehty riittävästi politiikkaa tässä maassa jo menneinä vuosina, joten sen aika voisi olla jo ohi.

Oikeus äänestää

Keskiviikko 15.10.2008 klo 23.12 - Ville

Suomalaisen demokratian hyviä puolia on se, että toisten puolueiden työtä yleensä osataan arvostaa, vaikka linjaeroja on. Olen väitöskirjassani käsitellyt 1950- ja 1960-lukujen Suomen poliittista historiaa ja on ollut silmiinpistävää, kuinka paljon selkeämpiä erot puolueiden välillä silloin olivat. Sosialidemokraattien ja äärivasemmiston välinen juopa oli selkeä. Samoin jako vasemmisto oikeisto. Urho Kekkosen kauden edetessä 1960-luvun lopulta alkaen erot tasoittuivat, mutta eivät poistuneet. Vaikka poliittiset mielipiteet jakoivat ihmisiä eritavoin kuin nykyään, linjaerot myös pitivät ihmisten mielenkiintoa politiikkaan yllä. Ehkä rohkeampia irtiottoja kaivattaisiin edelleen.

Kaikkien meidän vaaleissa mukana olevien yhteinen toive on varmasti äänestysprosentin nostaminen. Viime kerralla se oli 58.6 %. Olisi loistavaa päästä nyt reilusti yli 60 %. Äänioikeus on loistava asia. Ei velvollisuus vaan oikeus, jota kannattaa käyttää!