Syyriassa soditaan, kiinnostaako se ketään tarpeeksi?

Perjantai 23.8.2013 klo 10.23 - Ville

Syyriassa kolmentuhannen kilometrin päässä Helsingissä on käyty veristä sisällissotaa kahden ja puolen vuoden ajan. Arvioiden mukaan satatuhatta ihmistä on saanut surmansa ja kaksi ja puolimiljoonaa on joutunut lähtemään kodeistaan pakoon. Luvut kertovat valtavasta inhimillisestä kärsimyksestä, mutta siitä huolimatta ympäröivä maailma näyttää olevan kyvytön löytämään yhteistä näkemystä sodan lopettamiseksi.

Aina yli kuusikymmentä miljoonaa uhria vaatineen toisen maailmansodan päättymisestä alkaen on toivottu, että maailmassa olisi nähty sodan kauheuksia tarpeeksi, jotta yhteistä tahtoa sotilaallisten konfliktien estämiseksi olisi riittävästi. Toive rauhanajasta ei ole toteutunut. Niin Jugoslavian kuin Ruandankin kansanmurhien jälkeen suurvaltajohtajat ovat kyllä vakuutelleet, etteivät he koskaan enää salli vastaavien rikosten ihmiskuntaa vastaan toistua. Se, että ihmisiä parhaillaan kuolee tätä kirjoittaessa Syyriassa, osoittaa, että nämä ovat olleet pitkälti katteettomia puheita.    

Viimeiset uutiset Damaskoksen läheltä kertovat mahdollisesta kemiallisten aseiden laajasta käytöstä. Tästä huolimatta YK:n turvallisuusneuvosto ei saanut aikaan edes päätöstä asian kunnollisesta tutkimisesta. Turvallisuusneuvosto on osoittautunut kriisin ratkaisemissa toistaiseksi kyvyttömäksi, kun Venäjä ja Kiina estävät veto-oikeudellaan kaikki sitovat julkilausumat asiasta. Sen sijaan aseita sodan molemmille osapuolille virtaa kyllä monelta taholta.

Ilman YK:ta ja suurvaltojen konsensusta sisällissodan lopettaminen yksittäisten valtioiden sotilaallisella väliintulolla on todennäköisesti tuomittu epäonnistumaan. On ymmärrettävää, että Afganistanin ja Irakin esimerkit eivät houkuttele esimerkiksi Yhdysvaltoja puuttumaan yksin Lähi-idän räjähdystilassa olevalla alueella sisällissotaan.  Euroopan unionin tilasta ja hajanaisuudesta kertoo jotain se, että vaikka sota on käynnissä mantereemme kulmalla, mitään yhteistä suurta ponnistelua sen lopettamiseksi ei ole havaittavissa. Ratkaisun avaimet ovat siis yhä YK:n turvallisuusneuvoston salissa New Yorkissa.

Sen enempään suomalainen blogin kirjoittaja, kun ei edes Suomen valtio voi kuvitella juurikaan voivansa vaikuttaa siihen, että jatkuuko Syyriassa sota vielä vuosia vai nähdäänkö pian se tilanne, että maailmalla alkaa löytyä konsensus tilanteen rauhoittamiseksi. Yksittäisillä ihmisillä oikeilla paikoilla voi kuitenkin olla merkitystä, kuten tiedämme rauhannobelisti Martti Ahtisaaren onnistumisista sisällissotien rauhanvälittäjänä. Historiassa on esimerkkejä siitä, että sisällissotia on saatu päättymään ja on päästy olojen hitaan normalisoitumisen tielle. Siihen asti me täällä Suomessa kiistelemme Syyriaan verrattuna kovin vähäpätöisistä asioista ja toivomme, ettei oman maamme kohdalla milloinkaan enää sattuisi niitä kauheuksia joista katsomme kuvia tiedostusvälineiden välityksellä ja joiden loppumista Syyriassa odotamme.  

Ovatko Helsingin VPK:iden resurssit vajaakäytössä?

Maanantai 19.8.2013 klo 23.12 - Ville

Kävimme tänään useata eri puoluetta edustavan kunnallispolitiikkojen joukolla tutustumassa Vuosaaren vapaapalokunnan asemaan ja kalustoon Vuosaaren Kaivonkatsojantiellä. Käynti oli valaiseva ja mielenkiintoinen ja saimme hyvän kuvan siitä kuinka tärkeää työtä vapaapalokunnat tekevät tämän päivän Helsingissä.

Saamassamme infossa ilmeni kuitenkin, että kykyä ja valmiutta hoitaa tehtäviä olisi Vuosaaren VPK:lla enemmänkin kuin mitä pyydetään. Se, että hyvin koulutettu ja varustettu palokunta on vajaakäytössä, ei ymmärrettävästi ole sen motivoituneen väen toive. Tilanteessa on tapahtunut viime vuosina muutosta.  Sama ongelma on ilmeisesti VPK:illa eripuolilla kaupunkia.

Vapaapalokuntien alhainen käyttöaste ei ole sen enempää palokuntalaisten kuin Helsingin kaupunginkaan etu. Vapaapalokunnat tekevät tärkeää täytä ja niitä tarvitaan jo pelkästään sitä varten, että jos kaupunkiamme kohtaisi joskus joku suurempi onnettomuus, Helsingin pelastuslaitoksen resurssit voivat loppua nopeasti.   

 

Kun Suomessa oli 63 000 työtöntä, Kekkonen julisti "hätätilan"

Sunnuntai 11.8.2013 klo 14.20 - Ville

Viime viikkojen aikana tietoisuus Suomen talouden suurista vaikeuksista on lisääntynyt. Katse on kääntynyt Euroopasta ja muiden maiden ongelmien osoittelusta omalle kotiovelle. Viennistä riippuvainen Suomi elää seitsemättä niukkaa vuotta. Normaaliin kasvun verrattuna kansantuotteesta on kadonnut kymmeniä miljardeja ja verotuloistakin kymmenen miljardia. Kesäkuun lopussa työvoimatoimistoissa oli hieman yli 300 000 työtöntä työnhakijaa. Määrä oli lähes 43 000 suurempi kuin vuotta aikaisemmin. Tietoja YT-neuvotteluista tulee nyt melkein päivittäin. Erityisen huolestuttavaa on, että nuoria alle 25-vuotiaita työttömiä on lähes 45 000.

Havahtuminen tilanteen vakavuuteen on ollut nähtävissä elokuun aikana niin hallituksen, opposition, median kuin työmarkkinajärjestöjen puolella ja voisiko sano myös meidän kansalaisten parissa. Voidaan tietysti kysyä, että miksi tässä laajuudessa vasta nyt vai eikö varoituksen tuojia ole haluttu aiemmin riittävästi kuunnella. Tuntuu, että Suomessa tarvitaan tietynlainen kriisitunnelma, että kokonaisuutta voidaan alkaa yhdessä tarkastelemaan oman intressiryhmän etuja pidemmälle.

Historian parissa päivätyötäni tekevänä viime viikoista on palautunut mieleen syksy 1975, kun presidentti Urho Kekkonen ”runnasi” kokoon ”kansallisen hätätilan hallituksen”, kun Suomessa oli 63 000 työtöntä ja taloudessa takana pidempään jatkunut laskusuhdanne.  Myös tuolloin kansainvälisen talouden vaikeuksilla oli ollut seurannaisvaaituksensa Suomessa.

Suomen sisä- kuin ulkopoliittinen tilannekin oli tietenkin 1970-luvun puolivälissä kovin erilainen nykyiseen verrattuna. Presidentillä oli laajemmat valta-oikeudet ja pyrkimystä käyttää niitä vähintäänkin lain sallimien valta-oikeuksien rajoissa. Parlamentarismi eli eräänlaisessa jatkuvassa kriisissä ja hallitukset olivat usein lyhytaikaisia. Presidentti oli hajottanut eduskunta toistaiseksi viimeisen kerran keväällä 1975.

Urho Kekkosen aikaan ei ole paluuta, mutta tietynlainen ”hätätila” tunnelma saattaa olla nyt perusteltu omaksua noista ajoista täksi syksyksi, että kaikki yhteiskunnassa vastuunalaiset tahot pystyvät toimimaan sen eteen, että Suomen talous voidaan kääntää nousuun ja työttömyys laskuun.

Sen ohella, että pitää tehdä ratkaisuja talouden nostamiseksi, on huolehdittava, että yhteiskunnan turvaverkot pysyvät vahvoina auttamaan työttömäksi jääneitä. Tietoisuus siitä, että yhteiskunnan tukeen voi varmuudella vaikeassa tilanteessa luottaa pitää yllä tulevaisuuden uskoa ja kannustaa työnhakuun. Kriisitunnelma ei saa nyt lamauttaa Suomea, vaan toivottavasti rohkaisee yhdessä etsimään sellaisia ratkaisuja, että maan myönteinen tulevaisuus voidaan turvata jatkossakin.

SDP:tä kiinnostavampaa on nyt Suomen tulevaisuus

Tiistai 6.8.2013 klo 11.26 - Ville

Sosialidemokraattisen puolueen gallupkannatusta on vatvottu nyt mediassa yötä päivää viime viikosta lähtien. Keskustelulle on paikkansa, mutta pian olisi ehkä aika siirtyä pohtimaan Suomen tulevaisuuden kannalta tärkeämpiä kysymyksiä, kuten sitä miten selviämme ylös nykyisestä talouden taantumasta.

SDP:n gallupkannatuksen laskusta on esitetty useita varsin hyviä arvioita. Jyrki Kataisen (kok.) hallituksen kaikki päätökset eivät ole olleet sen mukaisia, mitä sosialidemokraateilta on odotettu. Lähihistoriasta muistamme, että kyseessä todellakin on edelleen se sama kuuden puolueen hallitus, joka kaksi vuotta sitten kesällä perustettiin, kun muut vaihtoehdot olivat osoittautuneet mahdottomiksi. Poliittisia äärilaitoja edustavan hallituksen päätöksissä varmasti näkyy sen epäyhtenäinen pohja. Sitä missä määrin SDP olisi voinut kääntää joitakin keskeisiä päätöksiä hieman toiseen suuntaan, on helsinkiläisen kunnallispoliitikon vaikea arvioida.

Keskustelu SDP:n suunnasta on enemmänkin kuin tarpeellista. Forssan kokouksesta tulee nyt elokuussa kuluneeksi 130 vuotta. Syyskuussa Tampereella on aiheesta isompi tapahtuma. Aika on otollinen sen pohtimiselle, että millainen voisi olla uusi Forssan ohjelma tai millä nimellä sitä kutsuttaisiinkin. SDP:n periaate-ohjelmaa on uudistettu viimeksi vuonna 1999. Tavoitteeksi voisi nyt ottaa ohjelman päivittäminen kentän käymän keskustelun pohjalta toukokuussa Seinäjoen puoluekokouksessa. Ydinkysymyksiä lienee analysoida Suomen paikkaa osana Eurooppaa ja globaalia maailmaa ja pohtia sitä, millä tavoitteilla SDP voisi tulevaisuudessa edistää Suomen menestystä ja hyvinvointia.

Viime talvena yksi suosituimpia aiheita mediassa oli pohdiskelu SDP:n ministerikierrätyksellä. Jatkuva epävarmuuden tila ei ollut kenenkään etu. Puoluekokous on toukokuussa 2014 ja siihen asti nykyisellä johdolla on puheenjohtajasta puoluehallitukseen mandaatti hoitaa asioita parhaan kykynsä mukaan. Jos he haluavat jatkaa ja heillä on edelleen kokouksen enemmistön tuki, niin alkaa seuraava kaksivuotiskausi.  Kokousastelemista emme vielä tiedä mitään ja nyt niitä on liian aikaista alkaa pitkälle pohdiskelemaan, kun on maassa tärkeämpiäkin asioita hoidettavana.

Suomen taloudella on edessä vaikea syksy ja ehkä myös kylmä talvi. Nyt kaikki voimavarat tulisi suunnata siihen, että yhdessä löydämme ratkaisuja siihen, että miten työllisyys saadaan nousuun ja maa palautettua takaisin myönteisen kehityksen tielle. Tässä suhteessa keskitetyn tuloratkaisuun aikaansaaminen syksyllä olisi ensiarvoisen tärkeää.

Guggenheim Helsinki - osa kaksi

Keskiviikko 31.7.2013 klo 22.03 - Ville

Alku kesästä median kautta välittyi uutinen, että jo kertaalleen haudattu Helsingin Guggenheim taidemuseo hanke on herätty henkiin. Eilen kerrottiin, että Guggenheim-säätiön johto on elokuussa tulossa Suomeen ja haluaa tavata museohankkeen tiimoilta hallituspuolueiden edustajia.

Itsessään on myönteistä, että Suomi kiinnostaa New Yorkin taidepiireissä niin, että vaikeuksista huolimatta Guggenheim säätiö on kiinnostunut museon saamisesta Helsinkiin. Se, että onko hallituspuolueiden edustajien tapaamisen taustalla pyrkimys mahdollisesti saada hankkeelle valtion rahoitusta, ei ole tiedossa.  

Ensimmäinen yritys tuoda Guggenheim museo Helsinkiin kaatui pitkälti asian avoimen valmistelun puutteeseen. Se, että kaupunginvaltuutetun infokanavana jälleen toimii lähinnä sanomalehtien nettisivut, antaa ymmärtää, ettei tiedotus strategian muutosta ole ainakaan vielä tehty. Vaikka hankeen uudelleen käynnistys olisi nyt vasta niin sanotusti tunnusteluvaiheessa, Helsingin kaupungin avoimen hallinnon periaatteiden mukaista olisi mielestäni pitää valtuusto ja myös kaupunkilaiset ajan tasalla siitä missä tässä mennään.  

Oman näkemykseni mukaan Guggenheim museo voi toteutua Helsinkiin vain selkeästi yksityisen rahan hankkeena. Helsingin kaupunki, eikä todennäköisesti myöskään Suomen valtio, voi nyt käsillä olevana taloudellisesti vaikeana aikana investoida merkittävästi uuteen taidemuseoon.  Se, että ovatko säätiön suunnitelmat rahoituksen osalta nyt edellisestä kerrasta merkittävästi muuttuneet ja yksityistä rahoitusta löytynyt enemmän, vaikuttaneen siihen, että miten hankkeelle löytyy Helsingistä kannatusta.

Historiaton aikakausi?

Torstai 18.7.2013 klo 13.52 - Ville

Kun vastarannan naapuri kärähtää urkinnasta

Torstai 4.7.2013 klo 17.23 - Ville

Der Spiegel kertoi kesäkuun lopulla tietovuotaja Edward Snowdenin paljastaneen, että Yhdysvallat on pidempään vakoillut EU:n keskeisiä virastoja.  Kiusallista väitettä ei ole amerikkalaisten taholta voitu kiistää, joten se lienee paikkansapitävä.  Vakoilun paljastuminen herättää moraalisen paheksunnan ohella kysymyksen siitä, mitä tarve urkkimiseen kertoo transatlantisten suhteiden nykytilasta.

Yhdysvalloilla ja Euroopalla on pitkä yhteinen historia. Pohdiskelin tätä viime viikolla vieraillessani Ranskan Normandiassa, jossa kävin tutustumassa 69-vuoden takaisiin taistelupaikkoihin. Vierailin myös Omaha-rannan, jossa amerikkalaiset joukot kärsivät kesäkuussa 1944 maihinnousun ensitunteina suuria tappioita, vieressä sijaitsevalla hautausmaalla, johon on haudattu kauas kotoa lähes 10 000 kaatunutta amerikkalaista.

Normandian rannoilla kierrellessä pohti sitä, että mikä oikeastaan sai viime vuosisadan aikana kahdesti sekä ensimmäisen että toisen maailmansodan aikana amerikkalaiset lähettämään joukkonsa selvittämään eurooppalaista sotaa. Se, että Saksa ensimmäisellä kerralla provosoi ja toisella kerralla julisti Yhdysvalloille sodan, on toki osa selitystä.  Joka tapauksessa maailmanhistoria olisi voinut mennä varsin toisin, puhuisimme Euroopassa nyt mahdollisesti pääkielenä joko saksaa tai venäjää, jos Amerikassa olisi valittu ajatus, että antaa Euroopan hoitaa itse omat ongelmansa.  Ilman heidän apua Hitlerin armeijoita ei olisi välttämättä lyöty tai, jos olisi, ilman Normandian maihinnousua, joka vaati amerikkalaisten resurssit, Neuvostoliitto todennäköisesti olisi ulottanut valtapiirinsä aina Englannin kanaalille asti.

Monissa Normandian kylissä kadun varsilla liehuvat yhä Amerikan liput muistona kesästä 1944. Yhdysvaltojen ja Euroopan suhteissa on tapahtunut paljon sitten noiden päivien. Kylmän sodan jakolinja halkaisi Euroopan ja sodan jälkeen amerikkalaiset jättivät sekä joukot että taloudelliset resurssinsa Länsi-Euroopan avuksi.

Kylmän sodan päättymisen jälkeen Yhdysvallat on sekä sotilaallisesti että ehkä myös osittain mentaalisesti vetäytynyt Euroopasta.  Näkemykset niin Irakin sodasta kuin terrorisminvastaisen taistelun metodeista ovat usein menneet eurooppalaisten kanssa ristiin. Eniten ymmärrystä niille on löytynyt Britanniasta, jossa lähivuosina saatetaan äänestää kuulumisesta Euroopan unioniin.

Monet Euroopan poliittiset johtajat vaikuttivat Britanniaa lukuun ottamatta, jolla on itsellään oma ilmeisen tehokas nettivakoilukoneisto, varsin aidosti hämmästyneitä siitä, että Yhdysvallat on vakoillut EU:n edustustoja Atlantin molemmilla puolin. Vaikka urkintaa on harrastettu valtioiden välillä yhtä kauan kuin diplomatiaakin, Euroopan ”kaverina” pidetyn suurvallan julkinen kärähtäminen urkinnasta oli silti kiusallista ja kertoo – ehkä molemminpuolisesta – luottamuspulasta. 

Vakoiluskandaali on myös meille suomalaisille hyvä muistutus siitä, että suurvaltapolitiikassa on pohjimmiltaan kyse vallankäytöstä. Suomen kaltainen pieni valtio on tässä kokonaisuudessa lopulta yksin vähäinen toimija ja sen takia on tärkeätä, että olemme jatkossankin - nykyisistä vaikeuksista huolimatta - mukana itseämme suuremassa yhteistyössä Euroopan unionin kautta.

Helsingin valtuusto päätti peruskorjata Roihuvuoren koulun

Keskiviikko 19.6.2013 klo 23.27 - Ville

Helsingin kaupunginvaltuusto piti äsken kevään viimeisen kokouksensa ja samalla on ohi oma ensimmäinen valtuustokevääni. Tänään päähuomion vei keskustelu viimevuotta koskevasta tarkastuslautakunnan raportista ja päätös Roihuvuoren koulun peruskorjauksesta, jonka valtuusto teki pitkän keskustelun jälkeen äänin 58–26. Valtuusto suurimmista ryhmistä kokoomuksen enemmistö vastusti ja SDP ja vihreät kannattivat.

Koulun korjaaminen oli mielestäni perusteltua, sillä korjaustyö valmistuu uudisrakennusta nopeammin, mikä on oppilaiden kannalta tärkeää, tulee todennäköisesti edullisemmaksi ja oli alueen asukkaiden toivomus. Tänään ennen kokoustamme olin ryhmämme edustajana ottamassa vastaan valtuustoa tapaamaan tulleen asukkaiden delegaation, joka perusteli hyvin näkemyksiään. Lisäksi kokoomuksen enemmistö toivomaa purkulupaa rakennukselle tuskin olisi edes suojelusyistä saatu ja rakennuksen korjaus olisi joka tapauksessa jäänyt kaupungin vastuulle.

Kuten valtuustossa käyttämässäni puheenvuorossa totesin, Helsingin kouluverkkoa on voitava tarkastella kokonaisuutena. Varat ovat suureen korjaustarpeeseen nähden vähäiset ja myös uusille kouluille on toisaalla enemmän tarvetta. Esimerkiksi Vuosaaren Tehtaanpuistossa lukio ja ylä-aste ovat olleet pitkään sijoitettuna samoihin ahtaisiin ja korjauksen tarpeessa oleviin tiloihin ja tämän pitkään toivotun lukiorakennuksen valmistelu olisi syytä viipymättä saada käynnistymään.

Loppuun vielä muutama sana ensimmäisestä valtuustokeväästä. On ollut mielenkiintoista, vaikka olen myös verrannut kevättä usein liikkuvaan junaan hyppäämiseen. Monet alkuvuodesta päätettäväksemme tulleet asiat olivat varsin pitkälle valmisteltu jo edellisen valtuuston aikana. Perehtymisessä uusiin asioihin ovat oma aktiivisuus ja pidempää tehtävissä olleiden puoluetovereiden neuvot ovat olleet tärkeitä, vaikka minullakin oli kokemusta kaupungin muista luottamustoimista edelliseltä valtuustokaudelta. Nyt on kuitenkin kesätauon aika ja sen jälkeen jälleen palataan uusiin haasteisiin, joita tässä kaupungissa - tänä taloudellisesti vaikeana aikana - on aivan riittävästi

Hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi jättää kolehtien varaan

Maanantai 10.6.2013 klo 10.43 - Ville

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 10.6.2013

Kaupunkisivujen juttu kertoi (HS 8. 6.), että keräys uuden lastensairaalan rakentamiseksi Helsinkiin on toistaiseksi tuottanut suuresta julkisuudesta huolimatta kolme miljoonaa euroa, kun tavoite on 30.

Parempi olisi ollut, että uudisrakennushanke oli saatu jo vuosia sitten käyntiin julkisin varoin. Koska näin ei tapahtunut, suhtauduin keräykseen myönteisesti.

Ilmeisesti Suomessa on kuitenkin totuttu huolehtimaan verovaroin siitä, että meillä on käytettävissämme ajanmukaiset sairaalat, eikä niitä varten tarvita keräyksiä. Jos lahjoitetaan, niin lahjoitetaan muihin kohteisiin. Esimerkiksi Kirkon yhteisvastuukeräyksen tuotto oli viime vuonna hieman yli neljä miljoonaa euroa.

Lastensairaalakeräykselle voi toivottaa edelleen menestystä, mutta olisi myös oltava suunnitelmia sen varalta, että tavoitteista jäädään huomattavasti. Tulevaisuuden kannalta lastensairaalakeräys on hyvä esimerkki siitä, että suomalaista hyvinvointiyhteiskuntaa ei voi rakentaa kolehtien varaan. Sen keskeisten pilarien toiminta on turvattava verovaroin, minkä edellytys puolestaan on toimivat työmarkkinat ja korkea työllisyysaste.

Helsingin poliisin Ankkuri-hanketta ei ole varaa lopettaa

Keskiviikko 5.6.2013 klo 13.59 - Ville

Viime viikolla Helsingin kaupunginvaltuustossa käsiteltiin Helsingin sosiaali- ja terveydenhuollon ja poliisin moniammatillista yhteistyötä koskevan työn tulevaisuutta koskenut kirjallinen kysymykseni. Kysymys ei mahtanut suulliselle kyselytunnille ja vastaus toimitettiin minulle kokouksen jälkeen. Valitettavasti sen pohjalta syntyy käsitys, että tämä ns. Ankkuri-hanke ollaan Helsingistä lakkauttamassa.

Tieto oli yllättävä, sillä Helsingin poliisi ja Helsingin sosiaali- ja terveysvirasto ovat tehneet viime vuodet hyvää yhteistyötä poliisilaitoksella.  Psykiatrinen sairaanhoitaja ja lääkäri aloittivat toimintansa syksyllä 2010 aluksi ESR-rahotteisena lastensuojeluprojektina Helsingin poliisissa. Projektin kautta sekä Malmin että Pasilan poliisiin on ollut palkattuna kokopäivätoiminen psykiatrinen sairaanhoitaja ja osaviikkoisesti lääkäri. Työntekijät ovat tehneet yhteistyötä poliisin, poliisin sosiaalityöntekijöiden, koulujen, alueiden lastensuojelutyöntekijöiden, erikoissairaanhoidon, sekä kolmannen sektorin toimijoiden kanssa. 1.4.2012 alkaen terveydenhuolto on ollut osana Helsingin poliisiin perustettua moni ammatillista työryhmää.

Terveydenhuollon työntekijöiden työn tavoitteena on ollut arvioida rikoksiin syyllistyneiden lasten ja nuorten psyykkisen tuen tarvetta. Lisäksi asiakasryminä ovat olleet nuoret rikosten uhrit, perheväkivaltaperheissä elävät lapset ja nuoret, sekä heidän vanhempansa. Työn keskeinen tehtävä on ollut motivoida asiakkaita ottamaan vastaan apua ja ohjata vaikeasti oireilevat lapset ja nuoret  erikoissairaanhoidon tai muiden tukipalveluiden piiriin.

Moniammatillinen työtapa on tutkitusti tärkeätä, kun syrjäytymisvaarassa olevia lapsia ja nuoria pyritään arvioimaan ja auttamaan kokonaisvaltaisesti. Käytännön kenttätyössä on havaittu, että ryhmän auttamat nuoret uusivat rikoksiaan harvemmin.

Saamassani vastauksessa todetaan, että ”hankkeesta saadut kokemukset ja kehittämisehdotukset” tullaan huomioimaan tulevaisuudessa. Tämä ei poista sitä tosiasiaa, että tämä kyseinen työmuoto, josta on saatu hyviä tuloksia, on nyt mitä ilmeisimmin päättymässä tämän vuoden lopussa.

Kaupungin ensi vuoden budjettiraami on tiukka, mutta on myös niin, että väärästä paikasta säästämisestä koituu tulevaisuudessa lisää kuormitusta niin talouden kuin inhimillisen ongelmien lisääntymisen muodossa. Jos Ankkuri-hanke todellakin on loppumassa, sen jatkoa tulisi miele

Ripaus positiivisuuttakin kehiin, kiitos!

Maanantai 27.5.2013 klo 10.51 - Ville

Tänään aamulla matkalla töihin hieraisin silmiäni, kun näin, että lähikioskin ikkunassa molemmilla iltapäivälehdillä oli kerrankin kerrottavana jokin positiivinen viesti: kaikki tämän kevään ylioppilaat. Yleensä vastaavat lööpit kertovat siitä mitä ikävää on tapahtunut tai millainen suurtuho meitä seuraavaksi uhkaa esimerkiksi talven pakkasten myötä. Tästäkin talvesta on kuitenkin kesään selvitty.

Välitöntä maailmanloppua ennustavat lööpit osaa jättää pitkälti omaan arvoonsa, mutta samaa taipumusta nostaa esille etupäässä vain asioita, jotka ovat huonosti, on myös muulla medialla. Ei ole tarpeen lähteä vähättelemään maamme haasteita ja ratkaisemattomia ongelmia ja tarvetta puuttua niihin kaikella perusteellisuudella, mutta on myös kiinnitettävää huomiota siihen, ettei tulevaisuudesta maalataan vain synkkää kuvaa. Siitä tulee helposti itseään toteuttava ennustus, kun sitä tarpeeksi päivästä toiseen toistellaan.  

Ilman rohkeaa katsetta tulevaisuuteen ja näkemystä, että me selviämme nykyisestä talouden rakennemuutoksesta, voimme ratkaista nuorisotyöttömyyden ongelmia, tarjota paremmat terveyspalvelut suomalaisille tulevaisuudessa ja niin edelleen eivät asiat varmasti korjaannu. Tämä on kuitenkin yhä se sama maa joka selvisi itsenäisenä toisen maailmansodan kuohuista ja toteutti sodan jälkeen onnistuneen jälleenrakennustyön.  

Median voi ja sen pitää myös kertoa yhteiskunnan kipukohdista vähintäänkin nykyisellä avoimuudella. Oikeastaan kepeiden -sotku, gate-, kohu-, ja mitä muita tämän kevään suosikkitermejä on ollut, heittojen sijaan toivoisi pikemminkin vielä pidemmälle menevää taustoihin pureutuvaa ja niitä eri näkökulmista tarkastelevaa journalismia. 

Kevääseen, koulujen päättymiseen ja opintojen valmistumiseen liittyy myönteinen viesti siitä, että nuorilla on edessä tulevaisuus kaikkine mahdollisuuksineen. Tätä viestiä meidän tulisi pyrkiä vahvistamaan myös muilla elämän alueilla, jotta pystymme ratkaisemaan niitä haasteita, joita tähän aikaan erityisesti kohdistuu. 

Tornitalo Jätkäsaareen?

Perjantai 10.5.2013 klo 12.46 - Ville

Opetuslautakunta ja Alppilan koulun tapaus

Tiistai 7.5.2013 klo 22.56 - Ville

Helsingin opetuslautakunnassa käsittelimme tänään kuukauden päivät otsikoissa olleen Alppilan koulussa sattuneen välikohtauksen johdosta erotetun opettajan tekemän oikaisuvaatimuksen. Lautakunta perehtyi asiaan perusteellisesti ja teki päätöksen hyväksyä opettajan oikaisuvaatimuksen. 

Lautakunnan näkemyksen mukaan opettajan voimankäyttö kyseisessä tilanteessa oli kuitenkin siinä määrin ylimitoitettua, että siitä oli paikallaan antaa kirjallinen varoitus, mutta ei lähteä työsuhteen purkuun, mikä on rankin mahdollinen toimenpide, jonka työnantaja voi kohdistaa työntekijään, kun arvioi tämän toimineen työssään sopimattomasti. Päätöstä puolsi myös se, ettei kyseisen opettajan aiemmasta toiminnasta ole tullut huomautettavaa.

Alppila on viimeisten viikkojen aikana ollut vahvasti lautakunnan jäsenen agendalla. Median tiedusteluista huolimatta olen pitänyt kiinni kannasta, etten lähde arvioimaan etukäteen tulevan päätöksen suuntaan julkisuudessa. Tämä on hyvän hallintotavan mukainen käytäntö ja muutenkin perusteltua. 

Yksi valitettava piirre koko tapauksessa on ollut ne seuraukset, joita kohtuuttomat mittasuhteet saaneesta julkisuudesta on epäilemättä seurannut kaikille asianosaisille ja myös Alppilan kouluyhteisölle. Sinänsä julkinen keskustelu koulurauhasta ja opettajan oikeuksista ja velvollisuuksista on tarpeellista, mutta jokaisen yksityisyyden suoja tulee voida aina taata.  Tässä tilanteessa se luonnollisesti on ollut haasteellista, koska opettaja itse toi tapauksensa julkisuuteen, minkä sinänsä ymmärrän perustelluksi hänen näkökulmastaan.  Oikeusvaltion toimintaperiaatteet maassamme on oltava sellaiset, että yksilö voi luottaa siihen, että hän saa niin työnantajan kuin oikeusviranomaisten taholta oikeudenmukaisen kohtelun riippumatta siitä, että onko asian ympärillä niin sanottua julkista painetta vai ei. Tämän vuoksi on tärkeätä kiinnittää huomiota siihen, miten vastaavankaltaisia koulussa sattuneita konfliktitilanteita jatkossa hoidetaan alusta asti.  

Viranomaisten tulisi mielestäni selkeyttää käytäntöjä siinä, missä määrin ne voivat lähteä julkisesti käymään keskustelua vastaavanlaisen koulussa sattuneen tapauksen yksityiskohdista.  Nykyisenä aikana, jolloin niin perinteisen kuin sosiaalisenkin median rooli voimakkaasti korostuu, yksilön yksityisyyden ja oikeusturva on voitava turvata nykyistä paremmin. Niin viranomaisten tiedotuspolitiikkaa kuin virallisten asiakirjojen salassapitomääräyksiä olisi näkemykseni mukaan syytä tarkastella, kun hallituksen valmistelee parhaillaan niin sanotun koulurauhalain uudistusta.

Koulurauhalain uudistuksen yhteydessä on syytä arvioida myös, onko kurinpito-, ojentamis- ja turvaamistoimenpiteitä käsittävää perusopetuslain 36 pykälää tarpeen selkeyttää, koska sen tulkinnasta Alppilan tapauksen yhteydessä esitetty toisistaan merkittävästi poikkeavia tulkintoja.   

Opetuslautakunnan tänään tekemän päätöksen jälkeen on toivottavaa, että julkinen keskustelu Alppilan selkkauksen ympärillä pian rauhoittuu ja niin Alppilan koulun työrauhaa kuin asiassa mukana olleiden henkilöiden yksityisyyttä kunnioitetaan.

Tulevaisuuden kannalta tärkeintä on se, että kriisitilanteita kouluissa pystyttäisiin mahdollisimman pitkälle ennalta ehkäisemään ja niiden sattuessa selvittämään asioita mahdollisimman pitkälle kouluyhteisössä. Tämä tarkoittaa tietenkin sitä, että oppilashuoltoon, koulun ja kodin yhteistyön kuin opettajien työssä jaksamiseen on käytettävissä riittävät resurssit. Tässä vastuu on koko yhteiskunnalla.

Opetuslautakunnan tiedote 7.5.2013

Tiistai 7.5.2013 klo 16.56

Opetuslautakunnan tiedote 7.5.2013

Två dagar efter Tukholman pohjoimainen pääkaupunkikokous

Lauantai 27.4.2013 klo 20.53 - Ville

Kahden vuoden välein järjestettävä pohjoismainen pääkaupunkikokous pidettiin tämän viikon puolivälissä Tukholmassa.  Olin yhtenä jäsenenä Helsingin delegaatiossa, jossa lähes kaikki valtuustoryhmät olivat hyvin edustettuina. Lisäksi mukana oli Helsingin kaupunginjohtoa.  Pohjoismaisilla pääkaupunkikokouksilla on pitkät perinteet, sillä ensimmäinen vastaava kokous pidettiin jo vuonna 1923 Tukholmassa.

Tukholman kaupungintalolla pidetyn kaksipäiväisen kokouksen teema oli ”Kasvava kaupunki – globalisaation ja kaupungistumisen mahdollisuudet ja haasteet.”  Päivien aikana kuulluissa esitelmissä ja käydyissä keskusteluissa ilmeni, että pohjoismaiden pääkaupungit todellakin ovat varsin samankaltaisten kysymysten edessä (asumisen korkea hinta, seudullinen yhteistyö ym.) ja sen vuoksi yhteistyö ja ajatustenvaihto maiden välillä on hyvinkin hyödyllistä.  Pääkaupunkiyhteistyö on tärkeätä myös sikäli, että kaupunkimme ovat globaalilla kentällä lopulta verraten pieniä toimijoita. Kilpailun sijaan siksi onkin viisampaa tehdä yhteistyötä. Seuraava pääkaupunkikokous järjestetään Reykjavikissa keväällä 2015.  

Mikä on kohtuullinen aika jonottaa päivystykseen?

Perjantai 26.4.2013 klo 14.04 - Ville

Helsingin kaupunginvaltuuston kyselytunnilla käsiteltiin viime keskiviikkona Helsingin terveyskeskuspäivystyksen jonotusaikoja. Kysymyksen taustalla oli useilta kaupunkilaisilta viime aikoina kantautunut palaute, jonka mukaan lääkäriin pääsyn odotusajat erityisesti Haartmanin päivystyksessä saattaa viikonloppuna venyä jopa viiden tunnin pituisiksi.  

Mikä lääkkeeksi akateemisen työttömyyden kasvuun?

Maanantai 22.4.2013 klo 20.12 - Ville

Helsingin Sanomat nosti tänään otsikoihin nopeassa kasvussa olevan akateemisten alojen työttömyyden.  Yhä useampi valmistuu suoraan kortistoon ja tämän vuoksi Akavan tänään esittämä huoli siitä, ettei korkeakoulutettujen työttömyyteen kiinnitetä riittävästi huomiota, on syytä ottaa eri tahoilla vakavasti. Esimerkiksi Helsingin lakkautettiin jokin aika sitten korkeakoulutettujen työttömyyteen erikoistunut Kluuvin työvoimatoimiston yksikkö ja hajautettiin palvelut. Samalla vakuutettiin, että palvelutaso ei heikkene.

Henkilökohtaisesti olen pyrkinyt tasaisin väliajoin kiinnittämään huomiota erityisesti helposti katveeseen jäävään tutkijakoulutusasteen, tohtorien ja lisensiaattien, yleistyvään työttömyyteen, josta itsellänikin on viimeksi kokemusta reilun vuoden takaa.

Uusimman Akavan työttömyystilaston mukaan helmikuussa meni tutkijakoulutusasteella rikki tuhannen (1067) työttömän raja. Lisensiaattitutkinnon ollessa nykyään varsin harvinainen, suurin osa tästä joukosta on väitelleitä tohtoreita. Lisäystä edelliseen vuoteen on ollut yli kaksikymmentä prosenttia.

Työttömien ohella lukematon määrä  myös tutkijakoulutettuja on epävarmoissa muutamien kuukausien pätkätyösuhteissa tai täysin koulutusta vastaamattomassa työssä, jos on sellaisen onnistunut ylikoulutukseen kohdistuvista ennakkoluuloista huolimatta saamaan. Paljon puhuttu työvoimapula odottaa ainakin toistaiseksi vielä tuloaan.     

On selvää, että niin maamme korkeakoulujen kuin koulutuspolitiikkaa suunnittelevien tahojen on syytä pysähtyä näiden korkeiden työttömyyslukujen edessä. Oppilaitosten tulee aktiivisesti pyrkiä tukemaan kouluttamiansa kandidaatteja, maistereita ja tohtoreita rekrytoimisessa työelämään ja tarkastella muutenkin toimintaansa nykyistä enemmän työelämän ja työllistymismahdollisuuksien näkökulmasta.

Takuun pitää toteutua myös Helsingissä

Perjantai 12.4.2013 - Ville

(Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 12.4.2013)

Hel­sin­gin Sa­no­mat uu­ti­soi (Kau­pun­ki 6. 4 ope­tus­mi­nis­te­riön va­li­tet­ta­vas­ta pää­tök­ses­tä esit­tää Hel­sin­gil­le vain 720:tä am­ma­til­li­sen kou­lu­tuk­sen li­sä­paik­kaa kau­pun­gin tar­vit­se­man 1 500 pai­kan si­jaan.

Mi­nis­te­riön pää­tös vaa­ran­taa hal­li­tuk­sen kär­ki­hank­kee­na ole­van nuo­ri­so- ja kou­lu­tus­ta­kuun to­teu­tu­mi­sen Hel­sin­gis­sä. Pää­kau­pun­ki­seu­dul­la oli vuon­na 2010 vain 26,7 pro­sent­tia nuo­ri­so­ikä­luo­kas­ta am­ma­til­li­ses­sa kou­lu­tuk­ses­sa, kun maan kes­ki­ar­vo on 45,1 pro­sent­tia.

Tä­mä mer­kit­see, et­tä Hel­sin­gin nuo­ret ovat eri­ar­voi­ses­sa ase­mas­sa ver­rat­tu­na muu­hun maa­han ja sik­si on toi­vot­ta­vaa, et­tä ope­tus­mi­nis­te­riö kor­jaa suun­ni­tel­miaan ja var­mis­taa kou­lu­tus­ta­kuun to­teu­tu­mi­sen myös Hel­sin­gis­sä.

Keskustakirjastosta

Maanantai 25.3.2013 klo 12.13 - Ville

Terveisiä Hilttonista!

Keskiviikko 20.3.2013 klo 12.01 - Ville