Perjantai 10.1.2014 klo 12.46 - Ville
Helsingin kaupunginhallituksessa jäi viime tiistaina pöydälle Helsingin Etelä-Satamaan suunnitteilla oleva Guggenheim-säätiön tonttivarauspyyntö ja asia tulee ratkaistavaksi ensi maanantain kokouksessa. Vihreiden ja kokoomuksen kaupunginhallitusryhmät ovat julkisuudessa kertoneet kannattavansa tonttivarausta. SDP:n kaupunginhallitusryhmä teki tänään mielestäni perustellun ehdotuksen, että paljon keskustelua herättänyt museohanke palautettaisiin ensi viikolla valmisteluun ja tuotaisiin loppukesään mennessä kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Helsingin kaupunginhallitus teki päätöksen lopettaa Guggenheimin ensimmäisen tarjouksen käsittelyn toukokuussa 2012, eikä teema ollut siksi juuri millään tavoin esillä syksyn 2012 kunnallisvaaleissa. Jos olisi tiedetty, että museo palaa agendalle seuraavana keväänä, aihe olisi ollut keskeinen vaaliteema Helsingissä ja jokaiselta ehdokkaalta olisi kysytty siihen kantaa. Tätä taustaa vasten oli yllättävää, kun keväällä 2013 mediassa alkoi liikkua tietoa siitä, että Helsingin kaupungin edustajat käyvät jälleen keskusteluja museosta Guggenheim säätiön kanssa.
Viime syyskuussa asiat olivat edenneet siihen pisteeseen, että säätiö jätti Helsingille arvioitavaksi oman näkemyksensä mukaan merkittävästi paremman tarjouksen, jonka eteenpäin viemistä ja arkkitehtuurikilpailua varten tonttivarausta nyt toivotaan. Oman näkemykseni mukaan syyskuinen ehdotus ei kuitenkaan ratkaissut sitä perustavaa ongelmaa, että niin museon rakentamiskustannukset kuin toimintamenotkin jäävät käytännössä Helsingin kaupungin vastuulle, eikä ole varmuutta siitä tuleeko museosta kannattava. Arkkitehtuurikilpailua lukuun ottamatta, mitään selkeitä lupauksia merkittävästä yksityisestä rahoituksesta ei ole. Valtiovalta on kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen suulla ilmoittanut, ettei se lähde rahoittamaan Guggenheimia.
Mielestäni nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa tällainen uusi museohanke tulisi toteutua vain vahvasti yksityisten sponsorien tuella, joita olettaisi löytyvän, jos hanke on taloudellisesti niin hyvä, kun mitä sen kannattajat esittävät. Nyt Helsingissä Guggenheim menee tahtomattaankin vastakkain uuden Töölönlahdelle suunnitellun Keskustakirjaston kanssa, josta arkkitehtuurikilpailu on jo pidetty ja rakennus valittu, mutta jonka rahoituksesta puuttuu yhä toistakymmentä miljoonaa. Käytännössä kaupungin päättäjät joutuvat olettavasti arvioimaan, kumpi voidaan rakentaa.
Guggenheim hanke jakaa niin Helsingin poliittisia päättäjiä kuin kaupunkilaisiakin. Kaupunginvaltuusto on suoraan vaaleilla valittu kaupungin ylin päättävä elin ja sen johdosta olisi toivottavaa, kuten SDP:n kaupunginhallitusryhmä on tänään ehdottanut, että hanke saataisiin mahdollisimman pian kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Guggenheim,
Helsinki
|
Sunnuntai 5.1.2014 klo 13.30 - Ville
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 7. tammikuuta Guggenheim-säätiön tonttivarauspyyntöä Eteläsatamaan. Museohankkeen kannattajat ovat painottaneet, ettei seuraavassa vaiheessa järjestettävä arkkitehtuurikilpailu sido kaupunkia mihinkään. Niin Helsingin päättäjillä kuin kaupunkilaisillakin olisi kuitenkin oikeus tietää jo nyt, kuka Guggenheimin "ilmaisen" arkkitehtuurikilpailun maksaa, jotta tietäisimme, kenelle jäämme kiitollisuudenvelkaan, jos kaupunki päättää myöhemmin vetäytyä hankkeesta.
Museohankkeen ympärillä käytävä keskustelu tuntuu myös saavan yhä erikoisempia piirteitä. Itä-Helsingin asukkaiden ja yritysten näkökulmasta huomiota herätti Helsingin Sanomien (Kaupunki 3. 1.) uutisoima vihreiden ehdotus, jonka mukaan museohanke voitaisiin maksaa jättämällä rakentamatta esimerkiksi Kehä I:n Itäkeskuksen eritasoliittymä. Kyseinen risteys on varsinainen liikennesumppu ja haastava myös kevyen liikenteen ylittää.Jos kaupankäyntiin halutaan lähteä, yhtä hyvin voisi vaikkapa laskea, kuinka monta kouluremonttia museorahoilla tehtäisiin.
Guggenheimin museon tulisikin toteutua Helsinkiin vain yksityisen rahan hankkeena. Ei niin, että kaupunki maksaa arkkitehtuurikilpailun jälkeen käytännössä kaiken ja ottaa vastuulleen vielä mahdolliset tappiot, jos laskelmat museon kannattavuudesta eivät toteudu.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 5.1.2014.
|
|
2 kommenttia
.
Avainsanat:
Guggenheim,
Helsinki,
kaupunginhallitus
|
Maanantai 30.12.2013 klo 13.11 - Ville
 Vierailin viime viikonloppuna Puolassa lähellä Krakovaa sijaitsevassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa. Käynti Euroopan historian yhden synkimmän luvun tapahtumapaikalla oli pysäyttävä kokemus. Tällä maailman todennäköisesti suurimalla hautausmaalla oli hieman alle seitsemänkymmentä vuotta sitten käynnissä valtava teollinen joukkosurma. Historiantutkijoiden esittämien arvioiden mukaan Auschwitzissa surmattiin noin miljoonaa kolmesataatuhatta ihmistä: suurin osa oli junilla eri puolilta Eurooppaa tuotuja juutalaisia, lisäksi leirillä kuoli kymmeniä tuhansia puolalaisia, romaaneja, venäläisiä sotavankeja ja muihin natsien ali-ihmisinä pitämiin väestöryhmiin kuuluneita ihmisiä.
Ennen vetäytymisestään tammikuun lopulla 1945 neuvostojoukkojen alta natsit yrittivät kätkeä rikostensa jälkiä räjäyttämällä Birkenaun tuhoamisleirin kaasukammiot ja krematoriot. Kaasukammioiden rauniot, säilyneet asiakirjat, uhreilta jääneet esineet, silminnäkijäkertomukset kuitenkin todistavat hirmutöiden tapahtumisesta. On käsittämätöntä, että joku yrittää kiistää kaasukammioiden historiallisuuden.
Entisen keskistysleirin alueelle kulkiessa sitä, miten tuhannet ihmiset saatiin avustamaan tässä joukkomurhassa, on vaikea ymmärtää. Auschwitz–Birkenaussa työskenteli vartijoina ja muissa tehtävissä sen viiden olemassa olon vuoden aikana noin kahdeksantuhatta henkeä, joista noin 7000 selvisi hengissä sodasta. Heistä vain alle tuhat joutui ikinä vastaamaan teoistaan oikeuden edessä.
Puola on tänä päivänä kehittynyt moderni eurooppalainen maa, joka on aktiivisesti mukana monissa kansainvälisissä järjestöissä. Historia tulee Puolassa kuitenkin vastaan vähän joka paikassa missä kulkee. Puolan ja monen muun Itä-Euroopan kansan kärsimykset eivät päättyneet vuonna 1945 natsivallan kukistumiseen, vaan jatkuivat Neuvostoliiton miehitettyä aluetta saksalaisten jälkeen aina 1990-luvun alkuun.
Auschwitzissa käy vuosittain yli miljoona vierailijaa eri puolilta maailmaa. On tärkeätä, että niin Auschwitz kuin muut vastaavat paikat ympäri Eurooppa pyritään myös tulevaisuudessa säilyttämään alkuperäisessä asussaan varoituksena jälkipolville siitä mitä täällä tapahtui vasta varsin vähän aikaa sitten. Keskistysleirit ja rikokset ihmisyyttä vastaan eivät valitettavasti ole loppuneet Auschwitziin ja niitä tapahtuu yhä tänääkin esimerkiksi Syyriassa ja Pohjois-Koreassa.
Keskitysleirimuseon seinältä jäi mieleen espanjalaisen filosofin George Santayanan (1863 – 1952) lausuma “The one who does not remember history is bound to live through it again.” Jos emme muista historiaa, joudumme elämään sen uudestaan.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Perjantai 20.12.2013 klo 12.26 - Ville
 Tänään on monelle viimeinen työpäivä ennen joulua ja vuosikin on pian lopussa. Omalla kohdallani tämä on ollut ensimmäinen vuosi Helsingin kaupunginvaltuustossa ja on paikallaan esittää vielä muutama ajatus siitä miltä vuosi on valtuustosalin takarivin pulpetista käsin näyttänyt.
On ollut mielenkiintoista, vaikka erityisesti ensimmäistä kevättä voi verrata ikään kuin liikkuvaan junaan hyppäämiseen. Monet alkuvuodesta päätettäväksemme tulleet asiat oli jo varsin pitkälle valmisteltu edellisen valtuuston aikana. Perehtymisessä uusiin asioihin oma aktiivisuus ja neuvon kysyminen niiltä, jotka ovat olleet pidempään mukana, on ollut tärkeätä, vaikka itsellänikin on kaupungin luottamustoimista lautakuntatyön kautta aiempaa kokemusta.
Jotkut ovat kysyneet, että onko vuosi vastannut ennakko-odotuksiani. Mihin olen todettava, että kyllä ja ei. Kaupungin asioiden hoito on ehkä vielä monimutkaisempaa kuin mitä aiemmin oletin. Koen kuitenkin, että valmistautumalla kokouksiin hyvin etukäteen ja olemalla aktiivisesti mukana kokouksissa sekä oman valtuustoryhmän toiminnassa, on pystynyt osaltaan vaikuttamaan moniin tärkeisiin päätöksiin.
Itselleni tärkeitä vaikuttamiskeinoja on ollut myös valtuuston kyselytunneille jättämäni kirjalliset kysymykset sekä kolmen valtuustoaloitteen tekeminen tärkeiksi kokemistani asioista. Ensimmäinen aloitteeni, jossa ehdotin kouluruokabudjetin pientä nostamista, ei valitettavasti toteutunut, mutta sai aikaan aiheesta keskustelua. Aion palata tähän asiaan myöhemmin uudelleen. Vuosaaren terveysaseman laajentamista koskeva aloite on yhä käsittelyssä ja kolmas Vuosaaren metroaseman penkkien lisäämistä koskeva aloite näyttää toteutuvan.
Demokratiassa läheskään kaikki asiat eivät tietenkään voi aina mennä niin kuin yksi edustaja toivoisi. Kyky tehdä yhteistyötä yli myös puoluerajojen on Helsingin kaltaisen kaupungin kunnallispolitiikassa tärkeätä, sillä yksikään valtuutettu tai valtuustoryhmä ei saa läpi tärkeänä pitämiään asioita ilman muiden tukea. Vaikka jotkut asiantuntijat jo näkevät Euroopan taivaalla merkkejä talouden piristymisestä, Suomen talouden vaikeudet tulevat lähivuosina yhä vaikuttamaan myös Helsinkiin.
Taloudellisesti tiukkoina aikoina on pidettävä erityisesti silmällä sitä, etteivät jo nyt huomattavat terveys- ja hyvinvointierot pääse kaupungissamme entisestään laajentumaan, kun niitä pitäisi pikemminkin pyrkiä aktiivisesti kaventamaan. Tässä Helsingin valtuustolla riittää vuonna 2014 tehtävää yli puoluerajojen.
Lopuksi halun toivottaa kaikille sivujeni lukijoille Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta 2014!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 19.12.2013 klo 12.55 - Ville
Saksan SPD:n ilmoitti lauantaina 14.12 lähtevänsä mukaan kristillisdemokraattien Angela Merkelin johtamaan suureen koalitioon. Saksan demarien uusi johto alisti hallitusneuvottelujen tuloksen jäsenäänestykselle, jossa SPD:n 475 000 jäsenestä 330 000, 78 prosenttia, käytti äänioikeutta. Kentän tuki hallitukseen menolle oli vahva: kolme neljästä kannatti sitä sen jälkeen, kun SPD oli saanut hallitusneuvotteluissa läpi esimerkiksi keskeisen vaatimuksensa vähimmäispalkasta.
Hallitusratkaisun alistaminen jäsenäänestykselle oli SPD:ltä rohkea jäsendemokratiaa vahvistava teko, josta Suomessa SDP voisi ottaa mallia. Puolueemme parissa on puhuttu paljon jäsenistön aktivoimisesta ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä. Puolueemme presidenttiehdokkaista on aiemmin järjestetty jäsenäänestyksiä. Nykyisin hallitukseen menosta SDP:ssä päättää puoluevaltuusto.
Hallitusohjelmien merkitys näyttää Suomen nykypolitiikassa korostuvan. Puoluetoiminnan keskeisempiä päätöksiä on se, että mennäänkö hallitukseen vai jäädänkö ulkopuolelle. Seuraaviin eduskuntavaaleihin antaisi vahvan viestin se, että SDP ilmoittaisi niin vaalityöhön lähtevälle puolueväelle kuin kansalaisillekin, että jos puolue on mukana hallitusneuvotteluissa, se on valmis alistamaan neuvottelutuloksen neuvoantavalle jäsenäänestykselle. Internet-äänestyksen ja vaihtoehtoisesti sen jälkeen työväentaloilla järjestettävän uurnavaalin yhdistelmällä, tämä olisi mahdollista toteuttaa sujuvasti.
Julkaistu mielipidekirjoituksena sanomalehti Demokraatissa 18.12.2013.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 12.12.2013 - Ville
 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkona 11.12.13 Meri-Rastilan rannan rakentamisesta äänin 44–39 vaihtoehtoisen metsän rakentamiselta säästävän suunnitelman, jota itse kannatin jäädessä vähemmistöön. Päätös ei ollut sellainen, jonka eteen olen viime vuodet aktiivisesti työskennellyt. Valtuustokäsittelyn aikana käyttämäni puheenvuoro, jossa tuen asian palauttamista uudelleen valmisteluun, on katsottavissa taltioituna Helsinki Kanavalta. Rakentamispäätöksen jälkeen kannatin kokouksessa varavaltuutettu Jape Lovenin (sd.) pontta, joka hyväksyttiin äänin 46 (38 tyhjää):
"Hyväksyessään osayleiskaavan edellyttää kaupunginvaltuusto alueen jatkosuunnittelussa selvitetään jäljelle jääneen rantametsäalueen merkitsemistä tulevassa yleiskaavassa niin, että vielä asuinkäyttöön kaavoittamaton osa viheralueesta jää helsinkiläisten virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Lisäksi kaupungin on huolehdittava palveluiden riittävistä resursseista kasvavan kaupunginosan tarpeiden mukaisesti."
Edellä mainittu selkein luvuin hyväksytty ponsi oli vahva kannnanotto sen puolesta, että nyt rakennettavaksi päätetyn alueen ympäristö rauhoitetaan virkitysalueeksi. Tämä valtuuston nyt ilmaisema tahtotila on pidettävä hyvin tarkoin mielessä myös tulevaisuudessa.
Parhaimmat kiitokset niille monille kymmenille helsinkiläisille ihmisille, jotka lähettivät minulle asian johdosta sähköpostia. Kaikkiin olen pyrkinyt henkilökohtaisesti vastaamaan. On mielestäni arvokasta, että kaupungissa on asioita, jotka saavat ihmiset liikkelle ja vaikkuttamaan oman kotiseutunsa asioihin, vaikka ymmärrettävästi monet meille päättäjille viestejä lähettäneistä nyt tuntevat pettymystä valtuustoon äänestyksen lopputulokseen.
Tähän ensimmäiseen valtuustovuoteeni on mahtunut paljon monia vaiheita ja koen, että olen osaltani pystynyt myös niin valtuutossa kuin opetuslautakunnassa vaikuttamaan moniin asioihin. Tätä kotisivuani takaisinpäin selaamalla ja sen uutisiin tutustumalla voi lukea esillä pitämistäni asioista joitain esimerkkejä. Vuoden aikana valtuustossa käyttämäni puheenvuorot löytyy myös kootusti kaupungin sivulta. Helsingin valtuusto jää nyt kuukaudeksi joulutauolle ja ensi vuonna jälleen myös oma työni Helsingin asoiden eteen jatkuu.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Maanantai 9.12.2013 klo 12.22 - Ville
Vuosien ajan keskustelua herättänyt Meri-Rastilan rannan osayleiskaava käsitellään keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuuston vuoden viimeisessä kokouksessa. Odotettavissa lienee pitkä kokous, sillä kysymys jakaa selvästi valtuustoa. Meri-Rastilasta on tullut myös kaupunkilaisilta ennätysmäärä yhteydenottoja, joista haluan kiittää ja joihin olen pyrkinyt kaikkiin vastaamaan.
Ratkaistavana olevaa kysymystä on punnittava monesta näkökulmasta. On kiistaton tosi-asia, että Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja. Lähes 37 000 asukkaan Vuosaari on jo nyt Helsingin suurin kaupunginosa ja Meri-Rastilan osalta täydennysrakentaminen olisi mahdollista toteuttaa nykyisen asutuksen lomaan ottamalla pienellä budjetilta tehty asukkaiden ehdottama Our City-vaihtoehtokaava Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston resurssein eteenpäin työstettäväksi. Meri-Rastila rakennettiin aikanaan väljäksi ja se alue voisi näin toimia eräänlaisena täydennysrakentamisen pilottihankkeena koko kaupungissa.
Oman monivuotisen näkemykseni mukaan Meri-Rastilassa niin luonto-arvot kuin rantametsän aktiivinen ulkoilukäyttökin puoltavat ranta-alueen säilyttämistä virkistyskäytössä. Nykyisessä hyvin hektisessä kaupunkielämässä ihmisillä tulee olla lähellä kotia metsäalueita, joissa voi käydä luonnon keskellä hengähtämässä. Meri-Rastilan rannan osalta ulkoilukäyttöä voitaisiin entisestään lisätä esimerkiksi metsään lomaan tehtävillä opastetuilla luontopoluilla.
Erityinen huoleni tässä tämän syksyn keskustelussa on kohdistunut Vuosaaren alueen palveluiden riittävyyteen. Tätä huolta on monella suunnalle pidetty perusteltuna ja siksi toivon, että asiaan kiinnitettäisiin erityistä huomiota valtuustossa. Asetelma on se, että Meri-Rastilan oma asukkaiden suosima terveysasema suljettiin säästösyistä vuonna 2005. Vuosaaren Albatrossin sote-asema on mitoitettu 30 000 asukkaalle, Vuosaaressa on asukkaita jo lähes 37 000. Vaikka asemalla saadun hoidon laatuun monet vuosaarelaiset ovat ilmeisen tyytyväisiä, pitkistä jonotusajoista kantautuu jatkuvasti palautetta.
Vuosaaren nuorison hyvinvoinnista on keskusteltu julkisuudessa viimeaikoina. Yli viidentoista vuoden kokemuksella Vuosaari on mielestäni hyvä ja turvallinen paikka asua kaiken ikäisille, mutta tarvetta olisi esimerkiksi uudelle kaupungin nuorisotilalle. Kattava Vuosaaren palvelutarpeen kokonaisarviointi olisi tässä yhteydessä paikallaan, koska vain asuntorakentamisella ei lisätä helsinkiläisten hyvinvointia.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Meri-Rastila,
osayleiskaava,
kaupunginvaltuusto,
Ville Jalovaara
|
Perjantai 6.12.2013 klo 16.55 - Ville
Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa on tänä vuonna sävyttänyt voimakkaasti Etelä-Afrikasta viime yönä kantautunut tieto maan kansalaisoikeustaistelijan ja presidentin Nelson Mandelan (1918-2013) kuolemasta.
Etelä-Afrikan hallinnon harjoittama apartheid sortopolitiikka tuli olohuoneisiimme televisiovastaanottimien ja sanomalehtien kautta 1970- ja 1980-luvuilla. Olen tänään muistellut, kuinka oma avainkokemukseni siihen, mitä Etelä-Afrikassa tapahtui, oli kaksitoistavuotiaana, kun opettaja vei luokkamme katsomaan vuonna 1987 valmistunutta Cry Freedom elokuvaa.
Huuto Vapaudelle on runsaasti palkittu todellisuuteen pohjautuva draamaelokuva eteläafrikkalaisen kansalaisoikeusaktivistin Steve Bikon ja valkoisen päätoimittajan Donald Woodsin ystävyyssuhteesta, joka saa Woodsin panemaan henkensä alttiiksi paljastaakseen apartheid hallinnon julmuudet maailmalle. Elokuvan ilmestymisen aikana vuonna 1964 vangittu Nelson Mandela oli edelleen kalterien takana, eikä ollut näköpiirissä, että hän välttämättä ikinä vapautuisi.
Toisin kuitenkin kävi. Etelä-Afrikan kansalaisoikeusliikkeen toiminnalla ja valtavalla kansanvälisellä painostuksella oli vaikutusta ja Mandela vapautui kymmenen tuhannen vankilapäivän jälkeen keväällä 1989. Siitä alkoi prosessi joka johti Etelä-Afrikan siirtymiseen enemmistövaltaan ja Mandelan valintaan presidentiksi vuonna 1994, jossa tehtävässä hän oli vuoteen 1999 asti. Siirtyminen demokratiaan ei ollut mutkatonta ja vaikeuksia maassa riittää edelleen. On jopa kuulunut asiantuntijoiden arvioita, että Mandelan kaltaisen kansakuntaa yhdistäneen ikonin poismenon jälkeen Etelä-Afrikan sisäiset vaikeudet voivat alkaa kärjistyä.
Monia on Nelson Mandelan tarinassa puhutellut eniten se, että vuosikymmenten vankilakokemuksista huolimatta hän oli valmis tarjoamaan entisille sortajilleen sovinnon kättä, vaikka syytä kaunaan olisi varmasti ollut. Katkeruuden sijaan Mandela valitsi anteeksiannon ja eteenpäin katsomisen tien. Ilman tätä asennetta Etelä-Afrikan vapautuminen tuskin olisi onnistunut niikään hyvin kuin mitä tapahtui. Tämä on velvoittava perintö niin Etelä-Afrikalle kuin koko maailmallekin nyt, kun aikamme suuri rauhanrakentaja on poissa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 28.11.2013 klo 23.05 - Ville
Ensi vuoden toukokuussa käydään Suomessa EU-vaalit, johon SDP:n puoluevaltuusto nimeää Salossa tämän viikonlopussa ehdokkaita. Listalle on alustavien tietojen mukaan tulossa monia erinomaisia nimiä, jotka tarvitsevat vaalityössä koko puoluekentän aktiivisen tuen.
Euroopan nykyisessä taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa vaaliasetelma ei tule olemaan SDP:lle helppo. SDP:n on selätettävä Ylen gallupit, jotka marraskuun lopulla lupasivat puolueelle vain kahta euroedustajaa. Toteutuessaan tämä ei olisi alkuunkaan tyydyttävä tulos ja gallupit on nähtävä pikemminkin nyt herättäjänä ja kirittäjänä vaalityöhön. Tavoitteeksi on yksinkertaisesti otettava se, että teemme vuoden 2009 vaaleja huomattavasti paremman tuloksen.
Toivottavaa siksi olisi ne SDP:n valtakunnallisesti tunnetut kasvot, jotka mielessään ehkä ovat jo kieltäytyneet eurovaaliehdokkuudesta, vielä kertaalleen harkitsisivat mukaan lähtemistä. EU-vaalituloksella on erittäin suuri vaikutus siihen, mistä asetelmasta lähdetään kevään 2015 eduskuntavaaleihin, joiden tuloksella tulee olemaan hyvin kauaskantoisia vaikutuksia sekä Suomen että SDP:n tulevaisuuteen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.31 - Ville
Sain jokin aika sitten kansalaispalautetta, että Vuosaaressa kauppakeskus Columbuksen ja metroaseman edustan siisteydessä olisi parannettavaa. Tämän parannustarpeen olen myös havainnut itse liikkuessani tuolla alueella: maassa metron oven edustalla on runsaasti tupakantumppeja ja muita roskia.
Välitin palautteen kaupungille ja sain tällä viikolla tiedon, että rakennusviraston edustaja käy siivouksen tehostamisesta neuvottelemassa Columbuksen edustajan kanssa.
Kiitos siis tästäkin palautteesta sen lähettäjälle. Tietenkin parasta olisi se, että jokainen laittaisi tupakantumppinsa ja muut roskat niihin astioihin, mihin ne kuuluvat, jotta asuinympäristö pysyisi miellyttävänä, eikä siivoukseen kuluisi tarpeettomasti kaupungin varoja, kun niille varmasti löytyisi varmasti parempaakin käyttöä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Maanantai 18.11.2013 - Ville
Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran avaussanat Vuosaaren koulupalveluja käsittelevässä asukasfoorumissa Tehtaanpuiston koululla 18.11.2013 kello 18.00.
"Lämpimästi tervetuloa Vuosaaren koulupalveluja käsittelevään asukasfoorumiin. Kyseessä on nyt Vuosaari-toimikunnan kolmas asukasfoorumi. Liikkeelle lähtö meillä oli hieman hidasta keväällä, mutta nyt on kesästä alkaen toimittu aktiivisesti, meillä on ollut kaksi isompaa asukasfoorumia, ensin oli kesäkuussa terveyspalveluista, sitten alkusyksystä Meri-Rastilan kaavoituksesta, joka on tänään ollut kaupunginhallituksen käsittelyssä.
Tänä iltana meidän on kuitenkin tarkoitus puhua alueemme kouluasioista. Niihinkin kaavoitus tietenkin liittyy kiinteästi tai ainakin sen tulisi mielestäni liittyä niin, että jos tulee lisää asukkaita, niin varmistetaan myös koulupalveluiden riittävyys.
Vuosaari on kohta 37 000 asukkaan Helsingin suurin kaupunginosa. Vähän niin kuin kaupunki kaupungin kyljessä. Tämän illan aikana meidän on ajatus puhua Vuosaaren koulujen vahvuuksista, nykyisistä haasteista ja tulevaisuuden näkymistä.
Oman käsitykseni mukaan suurimmat haasteet viime vuosina tällä alueella on liittynyt tilakysymyksiin. Useissa kouluissa on tehty peruskorjausta ja usein tämä on liittynyt enemmän tai vähemmän sisäilmaongelmiin. Myös uutta on rakennettu, viimeksi sain keväällä osallistua Aurinkolahdessa Kanavan koulun vihkiäisiin. Tarvetta korjauksille, ja muun muusassa mielellään joskus tulevaisuudessa lukion omalle rakennukselle tänne Vuosaareen, on. Maamme ja sitä kautta kaupungin vaikea taloudellinen tilanne on asetta omat rajoitukset.
Helsingissä ja on viime vuosina tunnistettu haasteeksi myös koulujen tasollinen eriytyminen. On myös sitä, että joihinkin kouluihin vanhemmat lähettävät mieluummin lapsiaan kuin toisiin. Tästä on myös joitain merkkejä täällä Vuosaaressa, vaikka ihan selkeää kuvaa tämän kysymyksen laajuudesta ei ole.
Tänään meillä on täällä kertomassa aiheesta yleisellä tasolla tutkija Sonja Kosunen Helsingin yliopistolta, jolle annan kohta puheenvuoron, jota kommentoi opetusviraston vt. linjajohtaja Marjo Kyllönen, sen jälkeen täällä meillä paikalla olevat vuosaarelaiset valtuutetut voivat kommentoida. Tärkeintä on se, että saadaan mahdollisimman pian yleisö esittämään kysymyksiä ja niistä voidaan keskustella. Vielä kerran lämpimästi tervetuloa."
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Vuosaari,
koulupalvelut,
tutkimus,
|
Keskiviikko 6.11.2013 klo 15.43
 Vuosaaren Demarit järjestivät yhdessä SDP:n valtuustoryhmän kanssa tilaisuuden teemalla ”Lähikoulu – paras koulu?”. Tilaisuudessa puhuivat opetusministeri Krista Kiuru sekä opetuslautakunnan sd-jäsenet Ville Jalovaara ja Nasima Razmyar. Tässä tiivistettynä opetusministerin puheenvuoro, joka on alunperin julkaistu Stadin demarien kuntapoliittisessa blogissa.
Peruskoulu on sosialidemokraattinen ”suuri idea”. Olemme siitä ylpeitä, mutta hyvätkin hankkeet vaativat jatkuvaa huolenpitoa, tunnustusta ja arvostusta. Muualla maailmalla arvostetaan suunnattomasti suomalaista koulutusjärjestelmää. Sen sijaan kotimaassa näkyy jo koulutuksen romuttamisen merkkejä.
Meillä on edessämme suuria tulevaisuuden haasteita. Miten saamme jokaisen koulun laadun pysymään korkealla ja miten vältämme jakoa ”parempiin” ja ”huonompiin” kouluihin. Oppilaiden välillä on myös suuria oppimiseroja, jolloin puhutaan vuosista. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää tukea juuri niitä kouluja, jotka erityistukea eniten tarvitsevat. Se ei ole keneltäkään pois, mutta se voi antaa paljon jollekin.
Helsingissä alkaa olla kouluja, joilla on leima otsassa. Täällä asuinalueet vaikuttavat jo koulun maineeseen. Helsinkiläisissä kouluissa on myös paljon muunkielisiä oppilaita sekä suuria ryhmäkokoja, jotka tuovat oman haasteensa.
Kiitos edellisen opetusministeri Gustafssonin, valtion taholta saatiin 32 milj. rahaa juuri niille kouluille, jotka tarvitsevat lisätukea. Lisäksi 60 milj. sinetöitiin luokkakokojen pienentämiseen. Tätä työtä lisätuen puolesta aion itsekin jatkaa.
Kyse on siis poliittisesta tahdosta. Meille sosiaalidemokraateille lasten tulevaisuus sekä tasa-arvoinen koulutus on aina ollut tärkeää. Niiden puolesta taistelimme vuosikymmeniä sitten ja samalla tarmolle edetään vielä tänäkin päivänä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Lauantai 2.11.2013 klo 20.08 - Ville
Kylmän sodan päättymisestä on kulunut runsaat kaksikymmentä vuotta. Koska konflikti ei paikallisia sotia lukuun ottamatta muuttunut maailmanlaajuiseksi sotimiseksi, vakoilusta tuli vuosikymmenien ajaksi arkipäiväinen ilmiö. Yleisesti tiedettiin, että esimerkiksi Helsingissä vakoilivat niin itä kuin länsikin suomalaisten seuratessa usein vierestä. Se, että vakoilu ei loppunut kylmän sodan myötä, näyttää tänä vuonna tulleen ikään kuin yllätyksenä.
Parhaillaan Moskovassa oleskelevan tietovuotaja Edward Snowdenin paljastukset muuttivat ainakin meidän suureen yleisöön kuuluvien käsitystä vakoilun laajuudesta ja ylipäätänsä siitä, että ainakin suurvallat toimivat yhä edelleen iki-aikaisella periaatteella, että tietoa muiden valtioiden toiminnasta on pyrittävä hankkimaan kaikin mahdollisin keinoin. Eroa ei näytä olevan siinä onko kyseessä niin sanottu ”ystävämaa” vai valtio, jonka kanssa ollaan avoimessa konfliktissa tai enemmän tai vähemmän tasaväkisessä kilpailusuhteessa maailman johtoasemasta.
Kysymys, johon julkisuudessa emme ole saaneet selkeää vastausta, on se, että tuliko Edward Snowdenin paljastukset Yhdysvaltojen ilmeisesti lähes rajattomasta elektronisesta vakoilutoiminnasta yllätyksenä eurooppalaisten maiden tiedusteluviranomaisille ja valtionjohtajille. Tätä on vaikea uskoa, mutta jos hyväuskoisuus suhtautumisessa vakoiluun, edes osittain on ollut vallalla, niin pitäisi oikeastaan sanoa, että sen huonompi juttu.
Se, että Yhdysvaltojen NSA:n toimista nyt yhden tietovuotajan ansiosta tiedetään julkisuudessa jotain, ei vielä kerro paljon siitä mitä maailman muut valtiot tällä samalla alueelle tekevät. Viitteet antavat ymmärtää, että harva maa, jolla teknistä osaamista on, istuu toimettomana.
Suomen osalta niin Edward Snowdenin paljastukset kuin tällä viikolla kerrottu ulkoasiainministeriöön kohdistunut laaja verkkovakoilu avaavat silmiä siihen todellisuuteen, että kuinka haavoittuvia tietoverkot ovat jo rauhanoloissa puhumattakaan mahdollisista valtioiden välille kehittyvistä eriasteisista vakavimmista konflikteista. Ei ole enää vain tieteiselokuvien juttu, että ”sota” voitaisiin teoriassa käydä lamauttamalla verkon kautta kaikki vastustajan sähköiset toiminnot.
Suomella on oltava riittävä kyky turvata tietoverkkojensa toiminta myös poikkeustilanteissa. Se, että merkittäviä ja pitkäkestoisia vakoilutapauksia on valtionhallinnossa ilmennyt, kertoo, että maamme kyberturvallisuuden parantamisessa on ilmeisen paljon tehtävää.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Keskiviikko 16.10.2013 klo 16.10
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Sunnuntai 29.9.2013 klo 16.49 - Ville
Helsingissä on tällä viikolla keskusteltu niin suunnitelmista rakentaa uutta kuin purkaa vanhaa. Alkuviikolla puhuttiin Guggenheimista ja Ilta-Sanomat nosti perjantaina keskusteluun suunnitelmat purkaa Kampissa sijaitsevasta Kaartin lasaretin korttelista kaksi vuonna 1882 valmistunutta harvinaista puutaloa. Historiallisten talojen purkusuunnitelma on ymmärrettävästi herättänyt kaupungissa ihmetystä.
Nykyisenä nopeasti muuttuvana aikana on hyvin ymmärrettävää, että helsinkiläiset haluavat pitää kiinni palasta kaupungin vanhempaa historiaa. Silloin kuin nyt purku-uhan alla olevat talot rakennettiin, katunäkymät Helsingissä olivat Senaatintorin ympäristöä lukuun ottamatta kovin erilaiset kuin millaisena tämän päivän kaupungin tunnemme. Kaupungin asukasluku oli noin 45 000, kun se on nyt hieman yli 600 000. Elettiin 1800-luvun lopun suuren muutoksen keskellä, mutta Senaatintorin ympärille rakennetun ”Pikku-Pietarin” naapurikortteleissa löytyi yhä matalia puutaloja, joista Helsingin on enää jäljellä vähän esimerkkejä. Harvinaisuuden vuoksi olisi tärkeätä, että vuonna 1882 rakennetut Kaartin lasaretin entinen eristyspaviljonki ja kuormastovaja säilytetään ja korjataan muistoksi jälkipolville vanhasta puu-Helsingistä.
Purkua perustellaan sillä, että kuntotarkistuksessa talojen nykyinen kunto on todettu paikoin heikoksi. Voidaankin kysyä, että miksi rakennukset omistava valtion Senaatti-kiinteistöt on päästänyt historialliset talot rapautumaan tähän tilaan? Kaartin lasaretin puutalojen purun mahdollistava kaavamuutoskäsittely on juuri alkanut ja se on määrä tulla kaupunkisuunnittelulautakunnan käsiteltäväksi loppukeväästä 2014 ja kaupunginvaltuustoon syksyllä 2014.
Helsingin historiaan päivätyöni kautta perehtyneenä kaupunginvaltuutettuna en pidä historiallisten rakennusten purkamista myönteisenä hankkeena ja uskon, että luottamuselimissä Helsingin päättäjistä löytynee muitakin jotka toivovat näiden rakennushistorian harvinaisuuksien säilyttämistä. Valtion Senaatti-kiinteistöjen tulisikin jo nyt ottaa tilanteesta vastuu ja harkita suunnitelmia talojen korjaamiseksi ja uuden historian huomioivan käyttötarkoituksen löytämiseksi esimerkiksi vuokraamalla ne kunnostuksen jälkeen pienyritystoimintaan.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 26.9.2013 klo 16.28 - Ville
Nykyisenä nopean tiedonvälityksen aikana Suomeen näyttää mahtuvan kerralla korkeintaan kaksi pääpuheenaihetta. Helsingin kokoiseen kaupunkiin niitä mahtuu yksi ja nyt agendalla on Guggenheim säätiön tekemä toinen ehdotus rakentaa kaupunkiimme suuri taidemuseo. Vaikka Guggenheim on otsikoissa, on hyvä huomata, että Helsingissä ja sen kunnallisissa luottamuselimissä pohditaan näinä päivinä paljon muitakin asioita.
Eilisessä Helsingin kaupunginvaltuustossa ei Guggenheim ollut esityslistallamme ja nähtäväksi jää, että tuleeko se sinne missään vaiheessa. Eilisen pitkän illan tärkein keskustelunaihe liittyi mielestäni Lasten ja nuorten psykiatristen palvelujen toteutumisen seurantaa koskevaan raporttiin. Se ei ehkä samalla tapaa nostata otsikoita, vaikka kyse on mitä suuremassa määrin tulevaisuuden kannalta ensiarvoisen tärkeistä kysymyksistä. Samalla voi pohtia, että kuinka monta muuta kaupunkilaisten arjen kannalta tärkeää keskustelun aihetta jää Guggenheimin kaltaisten suurhankkeiden saaman mediahuomion varjoon.
Moni on näinä päivinä kysynyt, että mitä mieltä olen tästä uudesta ehdotuksesta. Itsessään on toki myönteistä, että Suomi kiinnostaa New Yorkin taidepiireissä niin, että vaikeuksista huolimatta Guggenheim säätiö on yhä kiinnostunut museon saamisesta Helsinkiin.
Olin tiistaina kuuntelemassa ehdotuksen julkistamista ja on vielä tarkemmin perehdyttävä sen sisältöön, mutta suurin ongelma näyttää edelleen olevan rahoitus ja epäilys siitä, onko hanke Helsingin näkökulmasta taloudellisesti kannattava. Lisäksi on arvioitava Helsinkiin suunniteltuja suuria kulttuurihankkeita kokonaisuutena. On kaavailtu uutta Amos Anderssonin museota ja Keskustakirjastoa Töölönlahdelle. Mitkä näistä on mahdollista ja järkevää toteuttaa?
On myönteistä, että Guggenheim arkkitehtuurikilpailuun on tiedossa yksityistä rahoitusta, mutta suuri kysymys onkin mitä sen jälkeen. Helsingin kaupunki ei voi surutta lähteä nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa rahoittamaan 130 miljoonaa euroa maksavaa museorakennusta ym. kulut kaupungin parhaimmalta paikalta luovutettavalle tontille, kun ei ole olemassa mitään takuita siitä, että hankkeesta tulee pitkällä tähtäimellä kannattava.
Ehdotuksen tekijät ovat toivoneet, että nyt on aika käydä hankkeesta laajaa julkista kansalaiskeskustelua ja hanketta voidaan ilmoituksen mukaan kehittää sen pohjalta. Näkemykseni mukaan keskustelu tulisi kohdistua siihen, että jos museo halutaan rakentaa, miten sille ja sen toiminnalle voitaisiin löytää mittava yksityinen rahoitus. Jos hanke on niin hyvä kuin on annettu ymmärtää, tämän tuskin pitäisi olla erityinen ongelma.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 12.9.2013 - Ville
Asunnottomuus on monelle todellisuutta nyky-Suomessa ja sen pääkaupungissa. Ylen elokuun lopussa julkaiseman uutisen mukaan Suomessa ilman vakinaista asuntoa elävistä ihmisistä joka neljäs on alle 25-vuotias. Asunnottomien nuorten lukumäärä on jatkuvassa kasvussa ja eniten heitä on pääkaupunkiseudulla.
Jätin tämän uutisen johdosta Helsingin kaupunginvaltuuston eiliselle - viimeiselle vanhainmuotoiselle kyselytunnille - vastattavaksi kirjallisen kysymyksen siitä, kuinka paljon Helsingissä on erityisesti nuoria asunnottomia ja mihin toimiin Helsingin kaupunki on ryhtynyt ongelman helpottamiseksi. Kysymystä ei käsitelty suullisella kyselytunnilla, mutta kaupungin johdon antama kirjallinen vastaus on luettavissa kaupungin verkkosivulta.
Sosiaali- ja terveystointa johtava apulaiskaupunginjohtaja Laura Räty viittaa vastauksessa sosiaali- ja terveysvirastolta ja kiinteistövirastolta saatuihin tietoihin, ja toteaa, että Helsingissä asunnottomia oli vuoden 2012 lopulla arviolta 4100 ja heistä alle 25-vuotiaita oli 1100. Luvut ovat hälyttävän korkeita. Vastauksen mukaan nuorten asunnottomien määrä on vuodesta 2011 ja 2012 vuoteen on lähes kaksinkertaistunut. Nuorten asumistilannetta on pahentanut Helsingin vuokra-asuntotilanne ja korkeat vuokrat.
Nuorten asunnottomuutta on pyritty ehkäisemään muun muassa tukiasuntotoiminnalla. Lisäksi sosiaali- ja terveysvirasto on asunnottomuuden vähentämisohjelman puitteissa hankkinut Nuorisoasuntoliitto ry:ltä tuettuja asumispalveluja nuorille. Nuorten asumistilanteeseen kiinnitetään myös huomiota kaupungin vuokranasuntojen välityksessä.
Kuten tilastoista näkyy, nämä kaikki toimet ovat toistaiseksi olleet asunnottomuusongelman ratkaisemiseksi riittämättömiä. Vastauksessa luvataan, että Helsingissä nuorille kohdistettu asuntotarjonta tulee kohenemaan tulevaisuudessa. Jotta lupaus voidaan pitää, on selvää, että asunnottomuusongelman ratkaiseminen on otettava pääkaupungissamme nykyistä korkeammalle agendalle.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Tiistai 3.9.2013 klo 20.45 - Ville
Nokian suomalaista matkapuhelintuotantoa on tänään koko päivän saateltu koko kansan voimiin valtameren taakse Amerikkaan ja näin illan tullen lienee aika siirtyä muistelemaan suomalaisten Nokian puhelinten kanssa vietettyjä hetkiä ja samalla Nokian roolia ylipäätänsä meidän suomalaisten elämässä.
Päivän aikana on kuultu erilaisia arvioita Nokian liikennetoiminnan jatkonäkymistä Suomessa ja matkapuhelinteollisuuden mahdollisuudesta jatkua maassamme Microsoftin alaisuudessa. Näille suunnitelmille on pakko toivoa menestystä, vaikka viime vuosien kokemuksella monet meistä ovat tottuneet suhtautumaan suurella skeptisyydellä niihin puheisiin, että yrityssaneeraukset tai myynnit eivät vähentäisi työpaikkoja Suomessa.
Miksi Nokian menetys sitten saa taloushuolien ohella meidät niin jotenkin hartaiksi? Syy on selvä, koska Nokia ja sen puhelimet ovat olleet niin keskeinen osa arkeamme, viimeiset parikymmentä vuotta.
Oman suhteeni Nokiaan alkoi 1990-luvun puolivälin jälkeen Nokian 2110 mallista ja on sittemmin jatkunut puhelinta välillä vaihtaen - yhtä Motorola hairahdusta lukurunottomatta - katkeamatta aina nykyiseen parin vuoden ikään tulleeseen - ajoittain jumittavaan - Nokian älypuhelinmalliin. Niin ehkä naivilta, kun se saattaa tämän päivän uutisten valossa kuulostaa Nokian valitsemalla minä ja varmaan moni muukin on halunnut suosia kotimaista ja ehkä kuvitellut sen tuovan edes muutaman lisätyöpaikan Suomeen. Se, että Nokialla oli merkittävä rooli Suomen vetämisessä ylös 1990-luvun lamasta, varmasti osaltaan on vahvistanut tätä ajatusta Nokian työllisyysvaikutusten merkityksestä.
Tunnesiteemme Nokiaan johtunee monen muun asian ohella siitä, että Nokian 1990-luvulla lanseeraama teknologia oikeastaan muutti sen miten ihmiset Suomessa ja ympäri maailmaa kommunikoivat toisilleen. Enää ei oltu tavoitettavissa vain silloin, kun sattui olemaan kotona vastaamassa puhelimeen, vaan sinne minne nokialaisen otti mukaan ja saattoi soittaa tai lähettää tekstiviestin. Se, että Nokia tippui kelkasta tämän kehityksen seuraavassa vaiheessa, eli älypuhelinteknologian yleistymisessä, ilmeisesti johti tämän päivän uutisiin.
Olen tänään myös pohtinut sitä, että mistähän Suomi jatkossa tunnetaan maailmalla, jos ei enää Nokiasta. Varsin usein kaukomailla käyty keskustelu on saattanut lähteä käyntiin siitä, että paikallisen kädessä on ollut suomalaisen yrityksen valmistama puhelin. Juttu ulkomaalaisen kanssa on mennyt siihen, että Nokia on itse asiassa yhden suomalaisen paikkakunnan nimi ja aiemmin yritys valmisti etupäässä autonrenkaita ja kumisaappaita. Tässä historia voi toistaa itseään. Kukaties, jos hyvin käy ja suomalaisilla riittää innovatiivisuutta, Nokia voidaan tulevaisuudessa tuntea maailmalla yrityksenä, joka aiemmin valmisti matkapuhelimia, mutta nyt aivan jotain muuta. Vaikka tämän päivän yllä on synkkyys, luovuttaa emme voi, vaan on rohkeasti pohdittava sitä miten jatkossakin voimme saada työpaikkoja Suomeen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Lauantai 31.8.2013 - Ville
Eilisen päivän työmarkkinauutisia kuunnellessa oli kuultavissa historian siipien havinaa, kun tietoon tuli, että työmarkkinajärjestöjen edustajat haluaisivat keskustella kirkon kanssa arkkipyhien loppiaisen ja helatorstain, siirtämisestä lauantaille.
Kirkkoon ei oltu asiasta oltu aiemmin yhteydessä ja sen johdon edustaja oli asiasta yhtälailla yllättänyt kuin arkkipiispa Martti Simojoki joulukuussa 1970, kun hän kuuli, että työmarkkinajärjestöt olivat päättäneet, että arkipyhät loppiainen, helatorstai ja toinen helluntaipäivä siirretäisiin lauantaihin. Päätöksen takana oli tuolloin presidentti Urho Kekkosen kätilöimä niin sanottu laaja UKK-työmarkkinasopimus. Vaikka kirkkoa kuulematta oli menty asioiden edelle, Simojoki ei asettunut heti kättelyssä vastustamaan muutosta, vaan totesi, että se vaatisi kirkolliskokouksen päätöksen.
Aihe on itselleni tuttu sikäli, että olen käsitellyt sitä syksyllä 2011 ilmestyneessä kirjassani Kirkko, Kekkonen ja politiikka 1962–1982. Vuonna 1972 tehdyn arkipyhäsiirron taustalla vaikutti vahvasti Suomen 1970-luvun alun jännittynyt yhteiskuntapoliittinen tilanne ja sitä sävytti keväällä 1971 nähty pitkäkestoinen metallityöläisten lakko. Vaikka neuvottelukosketus kirkon ja työmarkkinajärjestöjen välille syntyi, ajatus pyhien siirtämisestä herätti kirkollisissa piireissä alkuun runsaasti vastustusta. Miksi siirtoon sitten suostuttiin?
Kirkolliskokous päättää siirtää arkipyhät syksyllä 1971
Kirkkoon kohdistetut odotukset kävivät ilmeiseksi lokakuussa 1971, kun työmarkkinajohtajat saapuivat vierailulle Turkuun kirkolliskokouksen kokoontumispaikalle. Mukana delegaatiossa olivat STK:n toimitusjohtaja Timo Laatunen ja SAK:n puheenjohtaja Niilo Hämäläinen. Vieraiden isäntänä toimineen siviilivaliokunnan puheenjohtajan, piispa Osmo Alajan mukaan kyse ei ollut painostuksesta, vaan ”työllä ja tuskalla saavutetusta työrauhasta suomalaisessa yhteiskunnassa”. Sen ylläpitäminen oli yhtä lailla kirkon intressi.
Alaja kertoi jälkeenpäin muistelmissaan, että vieraat kertoivat siviilivaliokunnassa, että jos UKK-sopimus kaatuisi kirkon vastarintaan, ”me emme tiedä pysyvätkö tapahtumat enää meidän hallinnassamme.” SAK:n edustajat olivat käyttäneet vastaavaa ilmaisua todetessaan Laatusen edeltäjälle Päiviö Hetemäelle syksyllä 1970 ennen UKK-sopimuksen solmimista, että ”yleislakon syntyessä ei pystytä hallitsemaan tilannetta”. Lakkoliikettä olivat ajaneet tuolloin kommunistit Neuvostoliiton suurlähettiläs Aleksei Beljakovin tukemana. Huhuttiin jopa uusista ”Vaaran vuosista” ja suurlähettilään pyrkimyksistä masinoida Suomessa vallankumouksellista toimintaa. Niin tai näin kommunismin uhka oli argumentti, jonka Osmo Alaja entisenä asevelipappina erittäin hyvin ymmärsi.
Järjestöjohtajat tekivät vierailun yhteydessä järjestetyssä lehdistötilaisuudessa selväksi, että UKK-sopimus oli hyväksyttävä muuttamattomana. Selostaessaan kirkolliskokoukselle tapaamisen kulkua Alaja kertoi sen muuttaneen täysin hänen käsitystään asiasta, koska hän koki, ettei kirkon luo ollut tultu taistelumielellä vaan yhteistyön kättä tarjoten. Taustalla oli tietenkin myös se tekijä, että jos kirkko olisi asettunut vastustamaan sopimusta, se olisi ollut protesti myös presidentti Kekkosta kohtaan, jonka nimeä sopimus kantoi.
Kirkolliskokouksessa asian päätösvaiheessa käyty keskustelu osoittaa, että vaikeasti teologisesti perusteltava arkipyhien siirto ajettiin vuoden 1971 lakkokevään jälkitunnelmissa läpi, piispa Alajaa lainaten ”työrauhan turvaamiseksi”, jottei”kirkon joustamattomuuden takia suurestikin järkyttäviä uusia ongelmia”syntyisi. Arkkipiispa Martti Simojoki ymmärsi työmarkkinajärjestöjen intentioita, ja kokouksessa kiersi sana, jonka mukaan arvostettu Simojoki oli pyhäpäivien siirron kannalla. Äänestyksessä kirkolliskokous päätyi äänin 112–21 toteuttamaan pyhäpäivien siirron.
Arkipyhien palauttaminen
Siitä, että kuinka vahvasti arkipyhien siirto oli lopulta kiinni kirkon johdon halusta miellyttää turvaksi kommunismia vastaan kokemaansa presidentti Urho Kekkosta, kertonee jotain se, että heti hänen kautensa päättymisen jälkeen vuonna 1982 kirkolliskokous esitti maan hallitukselle loppiaisen ja helatorstain palauttamista entisille paikoilleen. Tällöin toinen helluntaipäivä esitettiin poistettavaksi kirkollisten juhlapäivien joukosta.
Vuonna 1985 Kalevi Sorsan hallitus otti arkipyhäkysymyksen käsittelyyn ja ilmoitti suostuvansa kirkkolain muuttamiseen kirkon toivomalla tavalla. Päätös ei ollut yksimielinen, sillä SDP:n ministerit vaativat, että ennen eduskuunkäsittelyä tulisi selvittää sen työmarkkinavaikutukset.
Hallituksen esityksessä puuttui lain voimaantulo aika, eikä sitä ollut myöskään eduskunnan marraskuussa 1985 tekemässä päätöksessä. Huomiota herätti se, että tuolloin voimassa olevan -sittemmin muutetun lain mukaan - vain kirkkoon kuuluvat kansanedustajat saivat osallistua kirkkolain muutoksen käsittelyyn.
Lain voimaantulo-ajan puuttuminen hallituksen esityksestä johti siihen, että työmarkkinaongelmia ennakoiden presidentti Mauno Koivisto teki presidentin esittelyssä päätöksen siirtää lain voimaantuloa viidellä vuodella aina vuoden 1992 alkuun. Kuten Helsingin Sanomien toimittaja Unto Hämäläinen kolumnissaan eilen kertoi, asiasta nousi huomattava kohu.
Arkipyhäkeskustelu vuosimallia 2013
Entä miten kirkon tulisi nyt sitten suhtautua ajatuksen arkipyhien siirtämisestä? Vaikka suomalainen yhteiskunta on melko paljon muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa maallistuneempaan suuntaan, kysymyksessä ollaan edelleen kirkon yhteiskunnallisen aseman ja myös kirkon ja valtion suhteiden ytimessä. Neuvotteluja asiasta julkisoikeudellisen aseman omaava kirkko tuskin voi välttää. Eri asia on se mihin tulokseen näissä keskusteluissa päädytään. Päivien siirtäminen lauantaille tuskin lisäisi niiden arvostusta, joten puntarissa lienee se pidätkäänkö loppiainen ja helatorstai jatkossakin kansallisina vapaapäivinä vai ei. Toisaalta työntekijäpuoli ei todennäköisesti ole heti valmis vähentämään kahdella vuosittaisia vapaapäiviä. Itse päivien siirtämiseen Suomessa eri paikalle kuin missä ne ovat muissa länsimaissa, ei liene löydettävissä edelleenkään kovin toimivia perusteluja.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 29.8.2013 klo 13.13 - Ville
Suomen ja pääkaupunkimme Helsingin taloudessa joudutaan tekemään tänä syksynä vaikeita valintoja. Kun kaikkeen ei ole varaa joudutaan tekemään ratkaisuja, mihin investoidaan. Näkemykseni mukaan terveyttä ylläpitävät palvelut ovat kaupungin ydintehtävä ja jätin eilen valtuuston kokouksessa aloitteen, jossa ehdotan, että kaupunki selvittää mahdollisuuksia laajentaa Vuosaaressa sijaitsevaa sosiaali- ja terveysviraston palvelukeskus Albatrossia.
Vuosaaren kauppakeskus Columbuksen viereen valmistui vuonna 1998 palvelukeskus Albatrossi, jossa toimii liiketilojen ohella Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston palvelukeskus. Voimassa olevan asemakaavan mukaan keskusta on mahdollista laajentaa etelään vielä rakentamattomalla rakennuspiirustuksissa olevalla kolmannella siivellä, joka jätettiin aikanaan säästösyistä tekemättä.
Vuosaaren kaupunginosassa on tällä hetkellä noin 37 000 asukasta ja määrä on jatkuvassa kasvussa. Nykyinen terveysasema on mitoitettu 30 000 asukkaalle. Vuosaaren terveyskeskuksen palveluiden käyttöaste on muuhun kaupunkiin nähden korkea. Asukkailta tulleen palautteen mukaan lääkäriaikoja on jo nyt vaikea saada ja laboratoriotilat ovat ajoittain pahasti ruuhkautuneet. Lääkäripulan ohella tilannetta vaikeuttavat ahtaat tilat, joiden johdosta osa lääkäreistä joutuu työskentelemään varastotiloista vastaanottohuoneiksi muutetuissa käyttötarkoitusta vastaamattomissa huoneissa.
Terveyskeskuksen lisätilan ohella ehdotan, että lisäsiipeen voitaisiin avata tiloja myös sosiaaliviraston vanhusten päiväpalvelukeskukselle. Vuosaaresta puuttuu tällä hetkellä tällainen keskus ja matkustaminen julkisilla kulkuneuvoilla esimeriksi lähimpään Myllypuron keskukseen ei ole kaikille ikä-ihmisille terveyssyistä mahdollista.
Helsingin kaupungin tietokeskukselta saamieni tietojen mukaan vanhusväestön määrä tulee seuraavan kymmenen vuoden aikana lisääntymään Vuosaaressa merkittävästi. Tämä lisää terveyspalveluiden käyttöä. Investointi palvelukeskukseen olisi kaupungille järkevä myös taloudellisesti vaikeina aikoina, sillä sen olemassa olo todennäköisesti vähentäisi ikä-ihmisten kotihoidon tarvetta Vuosaaressa ja tukisi heidän mahdollisuuksia asua kodeissaan pidempää.
Nähtäväksi jää miten minun ja usean eri puolueita edustavan valtuustokollegan allekirjoittamaan aloitteeseen suhtaudutaan, kun se nyt lähtee kaupungin lautakuntien, kaupunginhallituksen ja lopulta valtuuston käsiteltäväksi. Nykyiset tilat Vuosaaren terveyspalveluiden järjestämiselle ovat riittämättömät, joten jos tälle ehdotukselle ei löydy tukea, on kohtuullista kertoa, että miten Vuosaaren yhä paheneva sote-tilanpuute aiotaan ratkaista. Taloudellisesti vaikeina aikoina on tehtävä valintoja mihin kaupungin varoja käytetään ja tässä arvioinnissa terveyttä ylläpitävät hankkeet tulisi olla hyvin korkealla agendalla.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
|
« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »
|
|
|
