Perjantai 7.2.2014 klo 15.24 - Ville
Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajakilpaan on tällä hetkellä ilmoittautunut kaksi hyvää ehdokasta nykyinen puheenjohtaja valtionvarainministeri Jutta Urpilainen ja Pron:n puheenjohtaja Antti Rinne. Nähtäväksi jää, että tuleeko ehdokkaita vielä lisää.
Kuten muun muassa Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin ja kansanedustaja Pauliina Viitamies ovat aiemmin ehdottaneet, SDP:n kannattaisi mielestäni vielä kertaalleen vakavasti harkita neuvo-antavan jäsenäänestyksen järjestämistä puheenjohtajasta. Puolueen kentän aktivoimiselle olisi nykyisessä poliittisessa tilanteessa ilmeinen tarve ja sen parempia asiantuntijoita SDP:n puheenjohtajakysymyksessä, ei ole kuin ovat SDP:n noin 50 000 jäsentä.
SDP:llä on pitkä perinteet jäsendemokratiasta presidenttiehdokkaita, kansanedustajaehdokkaita, kunnallisvaaliehdokkaita ja puoluekokousedustaja valitessa, joten en täysin tavoita sitä, miksei jäsenistö voisi tehdä myös puolueen tärkeintä henkilövalintaa. Teknisesti vaali voitaisiin järjestää Internet-äänestyksen ja vaihtoehtoisesti työväentaloilla pidettävän uurnavaalin yhdistelmällä esimerkiksi huhtikuun lopulla.
Julkaistu mielipidekirjoituksena Demokraatti -lehdessä 7.2.2014.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 6.2.2014 klo 19.19 - Ville
Osallistuin tänään Helsingin poliittisille päättäjille Lasipalatsin Kohtaamispaikalla järjestettyyn Helsingin keskustakirjastohankkeen nykytilannetta esittelevään informaatiotilaisuuteen, jossa pohdittiin hankkeen toteuttamisnäkymiä laajasti eri näkökulmista.
Ajatus siitä, että Töölönlahdelle saataisiin hyvin saavutettava kaikkien kaupunkilaisten käytettävissä oleva olohuone, on ollut mielestäni periaatteessa kannettava. Keskustaan tarvitaan muitakin kuin kaupallisia tiloja. Monissa eurooppalaisissa kaupungeissa keskustakirjastosta on tullut merkittävä turistikohde, jota tullaan katsomaan kauempaakin.
Keskustakirjaston kaltaisten suurten rakennushankkeiden suurimpana haasteena on luonnollisesti - erityisesti näinä taloudellisesti vaikeina aikoina - rahoitus. Kirjaston rakennuskuluiksi on arvioitu nyt noin 96 miljoonaa euroa. Kirjaston olisi määrä valmistua joulukuussa 2018 ja valtio luvannut osallistua tähän itsenäisyyden juhlavuoden hankkeeseen 30 miljoonalla eurolla ja Helsingin kaupungin budjetissa on varaus 50 miljoonaan euroon. Tällä hetkellä rahoitussuunnitelmissa on siis 16 miljoonan aukko, johon kaupunki edelleen etsii kumppaneita esimerkiksi yritysmaailmaan puolelta. Olen pitänyt hankkeen kannattamisen ehtona, että kulut eivät jää liiaksi Helsingin kaupungin vastuulle, eikä keskustakirjaston rakentaminen vaaranna - pitkälläkään tähtäimellä - tärkeätä lähiöiden elinvoimaisuutta tukevaa lähikirjastoverkkoamme.
Nykyisessä taloudellisessa tilanteessa Helsingin kulttuurihankkeita olisi mielestäni syytä tarkastella laajasti kokonaisuutena. Vaikka Kauppatorin laidalle suunnittelun Guggenheim taidemuseon mahdollinen rakentaminen alkaisi vasta pari vuotta Keskustakirjasto valmistumisen jälkeen, jo tässä vaiheessa olisi syytä linjata, että missä kulttuurin suurhankkeissa kaupunki aikoo olla seuraavan kymmenen vuoden aikana mukana.
Oma näkemykseni on ollut, että kaupungin ei tulisi lähteä mitenkään merkittävässä määrin rahoittamaan kannattavuusnäkymiltään hyvin epävarmaa Guggenheim museota. Jos jostain merkittäviä kulttuurirakennushankkeita tullaan seuraavan kymmenen Helsingissä toteuttamaan, kallistuisin sen puolelle, että tuo hanke olisi jo arkkitehtuurikilpailun läpäissyt Keskustakirjasto. Tämänkin osalta kaupungin lähivuosien talouden kokonaisnäkymiä on vielä tarkoin arvioitava.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Helsinki,
keskustakirjasto,
Guggenheim
|
Maanantai 27.1.2014 klo 14.24 - Ville
SDP:n toukokuussa Seinäjoella järjestettävään puoluekokoukseen on viime viikkoina alkanut kohdistua lisääntymässä määrin yleistä mielenkiintoa edessä mahdollisesti olevan puheenjohtajavaalin myötä. Mediaa tuntuu erityisesti kiinnostavan henkivalintoihin liittyvät spekulaatiot ja usein niissä ylletään pohdintoihin, joita puolueen toiminnassa aktiivisesti mukana olevan voi olla vaikea tunnistaa omia kokemuksiaan vastaaviksi.
Puheenjohtajavaaliin itsessään tuntuu liittyvän tarpeetonta dramatiikkaa. On luontevaa ja normaalia, että pitkät historialliset perinteet omaavassa demokraattisessa puolueessa on puheenjohtajaksi useampia ehdokkaita. Pikemminkin poikkeuksena tulisi nähdä tilanne, jossa toistuvasti näin ei olisi. Puheenjohtajavaali ei ole tarpeen nähdä epäluottamuksen osoituksena istuvaa puheenjohtajaa kohtaan. Useamman ehdokkaan myötä keskustelu puolueen tulevaisuuden linjasta on paremmin mahdollinen.
Näkemykseni mukaan parhaimpia asiantuntijoita SDP:n puheenjohtajakysymyksessä olisivat SDP:n noin 50 000 jäsentä ja puheenjohtajasta voitaisiin ottaa tavaksi järjestää neuvoa-antava jäsenäänestys. SDP:llä on pitkä perinteet jäsendemokratiasta presidenttiehdokkaita, kansanedustajaehdokkaita, kunnallisvaaliehdokkaita ja puoluekokousedustaja valitessa, joten on hivenen vaikea hahmottaa sitä, miksei jäsenistö voisi tehdä myös puolueen tärkeintä henkilövalintaa. Jäsenäänestystä puheenjohtajasta kannattaisi vielä kertaalleen harkita myös kuluvan kevään osalta, vaikka viime vuoden marraskuun lopussa Salossa kokoontunut puoluevaltuusto ei lämmennyt Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Sanna Marinin asia koskevalle mielestäni rakentavalle esitykselle.
Keskustelu puolueen linjasta ja puheenjohtajasta voidaan tietenkin käydä myös nykyisen puoluekokousmallin avulla. Näillä näkymin puheenjohtajan valitsee siis toukokuun toisena viikonloppuna Seinäjoella kokoontuvassa puoluekokouksessa 500 puoluekokousedustajaa. Edustajat valitaan piireittäin ja esimerkiksi Helsingissä on pian edessä edustajien vaalit. Maaliskuun loppupuolella on selvillä, että millainen joukko Seinäjoelle lähtee.
SDP:n muodostavat kaikki sen jäsenet. Puheenjohtajan henkilöitä tärkeämpää mielestäni tänä keväänä on käydä pitkälle tulevaisuuteen katsovaa keskustelua siitä, mitkä ovat seuraavan kymmenen vuoden säteellä SDP:n keskeiset poliittiset tavoitteet ja miten se aikoo ne saavuttaa.
Ydinkysymyksiä työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta koko olemassa olonsa puhuneelle puolueelle lienee, että miten globalisaation keskellä turvataan suomalaiset työpaikat, taataan parhaiten kaikille ihmisille riittävä toimeentulo ja miten hyvinvointivaltiota voidaan pikemminkin nykyisestä vahvistaa. Suomen tulee jatkossakin olla yhteiskunta, jossa myös sen haavoittuvimmista jäsenistä pidetään huolta. Tänä vuonna käynnistyvä prosessi päivittää laajapohjaisen keskustelun kautta vuodelta 1999 peräisin olevaa SDP:n periaateohjelmaa tarjoaa puheenjohtajavaalin ohella myös keskusteluun SDP:n suunnasta hyvät puitteet.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Sunnuntai 26.1.2014 klo 14.10
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Keskiviikko 22.1.2014 klo 11.51 - Ville
 Olin eilen Helsingin yliopistolla kuuntelemassa, kun valtionvarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) , kolme piispaa ja emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto keskustelivat professori Vesa Kanniaisen alustuksen pohjalta siitä, voiko taloutta ja etiikkaa yhdistää. Kaikilla tuntui olevan yhteinen käsitys siitä, että näitä kahta ei pidä yrittää erottaa toisistaan. Keskustelu oli puolin ja toisin kohteliasta ja kuuntelevaa, mille varmasti on paikkansa nykyisessä varsin kärkkäässä julkisessa keskustelukulttuurissamme. Ylipäätänsä se, että tällainen Helsingin yliopiston juhlasalin yleisöllä täyttänyt filosofian, taloustieteen, kolmen kirkon ja politiikan edustajat yhteen koonnut keskustelu oli järjestetty, oli jo itsessään arvokasta. Talouseettisen keskustelun tarpeesta on jatkuvasti puhetta ja sitä käydäänkin varsin paljon, kuten Helsingin ortodoksinen metropoliitta Ambrosius puheenvuorossaan totesi. Onkin toivottavaa, että vastaavanlaisia tilaisuuksia ehkä hieman eri kokoonpanoilla nähdään myös tulevaisuudessa, vaikka mitään lopullisia vastauksia eilisen illan teemana olleisiin vaikeisiin kysymyksiin ei ole mahdollista löytää.
Globaalilla ekumeenisella kentällä aloite sosiaalieettisessä keskustelussa tuntuu olevan tällä hetkellä katolisella kirkolla viime vuoden maaliskuussa paavina aloittaneen Franciscuksen kannanottojen ja henkilökohtaisten esimerkillisten tekojen johdosta. Tarvetta Vatikaanin linjanmuutokselle varmasti oli, sillä viimeksi eilen saimme lukea uutisista, kuinka Vatikaanin pankin entiselle kirjanpitäjälle oli luettu syytteitä laajassa rahanpesujutussa. Uudet tulet Vatikaanissa on ollut niin merkittäviä, että Suomen katolista kirkkoa johtava piispa Teemu Sippo kertoi eilen, että jotkut ovat arvostelleet uutta paavi jo kommunistiksi, koska köyhien puolustaminen on noussut niin keskeiselle sijalla hänen agendassaan. Alustuksen eilisessä tilaisuudessa pitänyt professori Vesa Kanniainen viittasi esityksessään kriittisesti Suomen luterilaisen kirkon piispojen vuonna 1999 julkaisemaan Kohti yhteistä hyvää -sosiaalieettisen julkilausumaan. Kanniaisen mukaan julkilausumasta sai vaikutelman ikään kuin, että maailmassa oli käynnissä eräänlainen hyvin ja pahojen välinen mustavalkoinen taistelu. Tutkijana hän sanoi näkevänsä asian huomattavasti moniulotteisemmin. Myöhemmin ensimmäisessä puheenvuorossaan arkkipiispa Kari Mäkinen kiisti, että piispojen neljäntoista vuoden takaisessa julkilausumassa olisi mustavalkoista ajattelua.
Oikeastaan kaikkien eilen paikalla olleiden piispojen käyttämissä puheenvuoroissa hivenen kuului näkemys, että nyt liikuttiin alueella, jonka he ehkä mieluummin kuitenkin jättäisivät poliitikoille ja taloustieteilijöille. Valtiovarainministeri Jutta Urpilainen tuntui olevan asiasta toista mieltä ja pikemminkin toivovan, että kirkot olisivat tällä alueelle aktiivisia ja haastaisivat poliittisia päättäjiä puheenvuoroillaan.
Kiinnitin mielessäni tilaisuudessa huomiota siihen, että todellakin Suomen luterilaisen kirkon johdon laaja sosiaalieettisen puheenvuoro oli haettava 1990-luvun lopusta. Piispat käsittelevät kyllä jatkuvasti sosiaaliseen oikeudenmukaisuuteen liittyviä kysymyksiä lehtihaastatteluissa ja muissa kannanotoissaan, mutta tilanne, että linjanpuheenvuoro johon eilisen kaltaisessa keskustelutilaisuudessa on viitattava alkaa maailman valtavan nopean muutoksen johdosta olla jo enemmänkin kirkkohistoriaa, ei ole mielestäni toimiva asetelma.
Mielestäni luterilaisen kirkon kannattaisi alkaa perusteellisen valmistelun kautta viipymättä laatia Kohti yhteistä hyvää -puheenvuorosta päivitettyä versiota. Kannanotto on aina keskustelun avaus, eikä sen tarvitse olla kaikenkattava valmis vastaus aikamme polttaviin taloudellisiin ja yhteiskunnallisiin kysymyksiin. Uusia painavia sosiaalieettisiä keskustelunavauksia tarvitsimme nykyisessä epävarmassa ajassa nyt myös suomalaisten kirkkojen suunnalta.
|
|
1 kommentti
.
|
Lauantai 18.1.2014 klo 12.31
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Lauantai 18.1.2014 klo 12.26 - Ville
 Kävin kuluneella viikolla Helsingin opetuslautakunnan puitteissa tutustumassa Saksan oppisopimusjärjestelmään vierailemalla Berliinissä niin Saksan liittovaltion kuin Berliinin osavaltion ministeriöissä, kauppakamarissa, Suomen paikallisessa suurlähetystössä ja työpaikoilla. Vaikka Saksassa oppisopimusjärjestelmän suosio on nykyään hienoisessa laskussa, yhä yli puolet maan nuorista hankkii itselleen ammattikoulutuksen oppisopimuksen kautta. Oppisopimusjärjestelmää pidetään yhtenä syynä Saksan verraten alhaiseen kahdeksan prosentin nuorisotyöttömyyteen. Suomessa luku on kymmenen prosenttia korkeampi, Kreikassa kuusikertainen, EU:n keskiarvon ollessa 23 prosenttia. Työttömyyttä ja erityisesti nuorten työttömyyttä pidetään inhimillisen kärsimyksen ohella perustellusti vakavan uhkana koko Euroopan kehitykselle ja sen voittamiseksi myös meillä Suomessa uudet innovaatiot ovat tarpeen.
Saksan oppisopimusjärjestelmän taustaa
Saksan oppisopimusjärjestelmän juuret ulottuvat satojen vuosien taakse aina keskiaikaiseen kisällijärjestelmään. Kauppakamarin, jonka rooli Saksassa on toinen kuin meillä, mukaan ensimmäinen tieto ammatillisesta koulutuksesta annetusta todistuksesta on vuodelta 1181.
Saksassa oppisopimuskoulutus kestää ammatista riippuen kahdesta kolmeen ja puoleen vuotta. Viikossa työpaikalla ollaan kohteesta riippuen kolmesta neljään päivään ja lisäksi yhdestä kahteen päivää vietetään oppilaitoksessa saamassa teoreettista koulutusta. Esimerkkinä oppisopimusjärjestelmää hyödyntävästä suuryrityksistä kävimme tutustumassa Siemensiin, jolla on Berliinissä oma koulutuskeskuksensa, jossa niin työskentely kuin opetuskin tapahtuu saman katon alla.
Oppisopimuksesta maksettava palkka, joka vaihtelee jonkin verran ammateittain ja suurenee koulutuksen edetessä, on herättänyt myös meillä Suomessa ajoittain kriittistä keskustelua. Berliinin vesilaitokselle tekemällämme työpaikkavierailulla tapaamme opiskelijat kertoivat, että vesilaitoksella palkalla ja työhön liittyvillä etuuksilla tulee kohtuullisesti toimeen. Berliinin vesilaitos on tosin suuri toimija ja on tietenkin esimerkkejä siitä, että koulutuksessa olevilla on toimeentulovaikeuksia. Saksassa yhteiskunnan taloudellinen tuki opiskelulle on muutenkin huomattavasti vähäisempää kuin meillä Suomessa. Monen opiskelumahdollisuudet esimerkiksi yliopistossa ovat kiinni siitä, onko vanhemmilla varaa tukea lapsiaan taloudellisesti. Vanhempien taloudelliseen tukeen perustava opiskelu osaltaan ylläpitää Saksassa yhä eräänlaista luokkayhteiskuntaa, jossa matalan tulontason perheistä ei ole välttämättä kovin helppoa valita omaa kiinnostusta vastaavaa koulutuspolkua.
Yleisesti ottaen tiettyjen matalapalkka-alojen suoranaiseen köyhyyteen johtanut alhainen tulotaso on ollut Saksassa viime vuosina korkean työllisyysasteen kääntöpuoli. Tämän korjaamiseksi juuri toimintansa aloittanut kristillisdemokraattien ja sosialidemokraattien koalitiohallitus on päättänyt ottaa ensi vuoden alusta asteittain käyttöön kahdeksan ja puolen euron vähimmäistuntipalkan. Eräät kuulemani saksalaiset oppisopimusasiantuntijat otaksuivat, että tämä saattaa laskea tietyillä aloilla oppisopimiskoulutuksen suosiota.
Käytännönläheistä oppimista
Saksalaisen oppisopimiskoulutuksen vahvuuksia on sen käytännön läheisyys, koska pääosa oppimisesta tapahtuu normaalissa työympäristössä. Koulutuksen aloittavalle on myös useimmiten tiedossa varma ensimmäinen työpaikka valmistumisen jälkeen, jos koulutuksen suorittanut haluaa jäädä samaan yritykseen. Saksan oppisopimusjärjestelmässä huomioarvoista on se, että yritykset kantavat lähes kaikki koulutuksesta tulevat palkka ym. kulut. Hyväksyttäjä ammattinimikkeitä on tällä hetkellä lähes kolme- ja puolisataa myyjästä moottoripyörämekaanikkoon ja kaikkea siltä väliltä. Koulutuksen läpikäynyt päättökokeet suorittanut saa ammattipätevyydestään todistuksen mikä kelpaa kaikkialla Saksassa ja on usein validi todiste ammattiosaamisesta myös monissa ulkomaissa.
Koulukeskeyttäminen ongelma myös Saksassa
Siirtymävaihe tutkinnosta ensimmäiseen työpaikan tuntuu olevan meillä Suomessa monilla aloilla useille nuorille varsin vaikea ja saattaa johtaa heti valmistumisen jälkeen työttömäksi jäämiseen. Saksassa noin 60 prosenttia oppisopimiskoulutuksen suorittaneista jää ainakin joksikin aikaan siihen työpaikkaan, jossa suoritti ammattitutkinnon. Oppisopimuskoulutukseen hyväksytyistä koulutuksen keskeyttää noin 20 prosenttia. Suurin osa heistä vaihtaa alaa todettuaan, ettei se kiinnostanutkaan riittävästi. Niin sanotusti tyhjään päälle ilman jatkosuunnitelmia keskeyttävistä jää arvioiden mukaan arviolta vain muutamia prosentteja. Vastaavat luvut esimerkiksi yliopistoissa ovat huomattavasti korkeampia. Vaikka akateemisen koulutuksen suosio on Saksassa jatkuvassa kasvussa, maassa on kiinnitetty huomiota korkeakouluista valmistuneiden työllistymisvaikeuksiin.
Saksassa kannetaan Suomen lailla erityistä huolta peruskoulun kesken jättäneistä nuorista, jotka eivät ole sen enempään opiskelemassa kuin työelämässäkään. Heidän tavoittamisensa koetaan myös Saksassa erityiseksi haasteeksi, sillä useimmissa tapauksissa tukiohjelmien pariin pääseminen edellyttää sitä, että nuori vähintäänkin rekisteröityisi työvoimatoimistoon, mitä monet syrjäytymisvaarassa olevat eivät tee.
Onko Saksan mallista tuotavissa ajatuksia suomalaisen oppisopimuksen kehittämiseen?
Suomen ja Saksan koulutusjärjestelmät eroavat hyvin merkittävästi toisistaan. Jo parin päivän opintomatkan perusteella voi sanoa, että meidän järjestelmässämme on myös monia selkeitä vahvuuksia Saksaan nähden. Vertailua ja kokonaisuuden hahmottavasti vaikeuttaa se, että Saksan koulujärjestelmässä on monimutkainen ja koululainsäädännöissä on merkittäviä osavaltiokohtaisia eroja, joita liittovaltio todennäköisesti mielellään yhtenäistäisi, jos siihen olisi mahdollisuus.
Saksassa heikot Pisa-tutkimustulokset aiheuttivat huolta vuosia sitten, kun meillä vielä iloittiin hyvistä arvioista ja nähtiin ne yhdeksänvuotisen peruskoulumme ansioksi. Sittemmin Suomi ei ole enää pärjännyt tutkimuksissa aivan yhtä hyvin, mutta Berliinissä ilmeni, että jos suomalaisia kiinnostaa se, että miten oppisopimusjärjestelmä on edesauttanut matalaa nuorisotyöttömyysasetta, saksalaiset halusivat kuulla mitkä tekijät ovat suomalaisen peruskoulun menestyksen takana.
Saksan oppisopimusmallia ei voi eikä mielestäni kannata yrittää lainata suoraan Suomeen. Vastassa ovat heti jo talouksiemme rakenteelliset erot. On myös muistettava, että vielä muutamia vuosia sitten myös Saksassa nuorisotyöttömyys oli nykyistä huomattavasti korkeampi ja nykyisiä alhaisia lukuja selittää yhtälailla maan talouden yleinen menestys verrattuna useisiin muihin Euroopan maihin. Kun Saksan taloudessa on aiemmin mennyt huonommin, monet työnantajat ovat olleet varovaisempia tarjoamaan oppisopimuspaikkoja ja nuorisotyöttömyys on ollut huomattavasti korkeampaa. On huomattava myös, että nuorille on Saksassa nyt töitä myös suurten ikäluokkien eläköitymisen vuoksi. Se, että meillä tilanne ei kaikilta osin ole sama, herättää tietenkin kysymyksiä, että mitä voisimme tehdä toisin.
Suomessa oppisopimus on erityisesti nuorten parissa varsin vähän käytetty ja toteutukseltaan monimutkaiseksi niin siitä kiinnostuvalle yritykselle kuin nuorellekin sanottu ammattikoulutuksen muoto. Oppisopimuksen kehittämistä nykyistä toimivammaksi vaihtoehdoksi meidän koulutusjärjestelmäämme kannattaisi kyllä aktiivisemmin pohtia ilman, että suomalaisen koulutusjärjestelmän vahvuuksista luovutaan tai vaikeutetaan nuorten toimeentuloa. Toimivan oppisopimusjärjestelmän kehittäminen edellyttäisi perusteellista innovaatiotyötä, johon tulisi muukaan niin työmarkkinajärjestöt, yritykset kuin valtiovaltakin. Ammattioppilaitosten ja yritysten yhteistyötä olisi jo nyt entisestään lisättävä, jotta nuorisotyöttömyysongelma saadaan kerta kaikkiaan voitettua.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Saksa,
oppisopimus,
nuorisotyöttämyys,
Pisa
|
Perjantai 10.1.2014 klo 12.46 - Ville
Helsingin kaupunginhallituksessa jäi viime tiistaina pöydälle Helsingin Etelä-Satamaan suunnitteilla oleva Guggenheim-säätiön tonttivarauspyyntö ja asia tulee ratkaistavaksi ensi maanantain kokouksessa. Vihreiden ja kokoomuksen kaupunginhallitusryhmät ovat julkisuudessa kertoneet kannattavansa tonttivarausta. SDP:n kaupunginhallitusryhmä teki tänään mielestäni perustellun ehdotuksen, että paljon keskustelua herättänyt museohanke palautettaisiin ensi viikolla valmisteluun ja tuotaisiin loppukesään mennessä kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
Helsingin kaupunginhallitus teki päätöksen lopettaa Guggenheimin ensimmäisen tarjouksen käsittelyn toukokuussa 2012, eikä teema ollut siksi juuri millään tavoin esillä syksyn 2012 kunnallisvaaleissa. Jos olisi tiedetty, että museo palaa agendalle seuraavana keväänä, aihe olisi ollut keskeinen vaaliteema Helsingissä ja jokaiselta ehdokkaalta olisi kysytty siihen kantaa. Tätä taustaa vasten oli yllättävää, kun keväällä 2013 mediassa alkoi liikkua tietoa siitä, että Helsingin kaupungin edustajat käyvät jälleen keskusteluja museosta Guggenheim säätiön kanssa.
Viime syyskuussa asiat olivat edenneet siihen pisteeseen, että säätiö jätti Helsingille arvioitavaksi oman näkemyksensä mukaan merkittävästi paremman tarjouksen, jonka eteenpäin viemistä ja arkkitehtuurikilpailua varten tonttivarausta nyt toivotaan. Oman näkemykseni mukaan syyskuinen ehdotus ei kuitenkaan ratkaissut sitä perustavaa ongelmaa, että niin museon rakentamiskustannukset kuin toimintamenotkin jäävät käytännössä Helsingin kaupungin vastuulle, eikä ole varmuutta siitä tuleeko museosta kannattava. Arkkitehtuurikilpailua lukuun ottamatta, mitään selkeitä lupauksia merkittävästä yksityisestä rahoituksesta ei ole. Valtiovalta on kulttuuriministeri Paavo Arhinmäen suulla ilmoittanut, ettei se lähde rahoittamaan Guggenheimia.
Mielestäni nykyisessä vaikeassa taloustilanteessa tällainen uusi museohanke tulisi toteutua vain vahvasti yksityisten sponsorien tuella, joita olettaisi löytyvän, jos hanke on taloudellisesti niin hyvä, kun mitä sen kannattajat esittävät. Nyt Helsingissä Guggenheim menee tahtomattaankin vastakkain uuden Töölönlahdelle suunnitellun Keskustakirjaston kanssa, josta arkkitehtuurikilpailu on jo pidetty ja rakennus valittu, mutta jonka rahoituksesta puuttuu yhä toistakymmentä miljoonaa. Käytännössä kaupungin päättäjät joutuvat olettavasti arvioimaan, kumpi voidaan rakentaa.
Guggenheim hanke jakaa niin Helsingin poliittisia päättäjiä kuin kaupunkilaisiakin. Kaupunginvaltuusto on suoraan vaaleilla valittu kaupungin ylin päättävä elin ja sen johdosta olisi toivottavaa, kuten SDP:n kaupunginhallitusryhmä on tänään ehdottanut, että hanke saataisiin mahdollisimman pian kaupunginvaltuuston päätettäväksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Guggenheim,
Helsinki
|
Sunnuntai 5.1.2014 klo 13.30 - Ville
Helsingin kaupunginhallitus käsittelee 7. tammikuuta Guggenheim-säätiön tonttivarauspyyntöä Eteläsatamaan. Museohankkeen kannattajat ovat painottaneet, ettei seuraavassa vaiheessa järjestettävä arkkitehtuurikilpailu sido kaupunkia mihinkään. Niin Helsingin päättäjillä kuin kaupunkilaisillakin olisi kuitenkin oikeus tietää jo nyt, kuka Guggenheimin "ilmaisen" arkkitehtuurikilpailun maksaa, jotta tietäisimme, kenelle jäämme kiitollisuudenvelkaan, jos kaupunki päättää myöhemmin vetäytyä hankkeesta.
Museohankkeen ympärillä käytävä keskustelu tuntuu myös saavan yhä erikoisempia piirteitä. Itä-Helsingin asukkaiden ja yritysten näkökulmasta huomiota herätti Helsingin Sanomien (Kaupunki 3. 1.) uutisoima vihreiden ehdotus, jonka mukaan museohanke voitaisiin maksaa jättämällä rakentamatta esimerkiksi Kehä I:n Itäkeskuksen eritasoliittymä. Kyseinen risteys on varsinainen liikennesumppu ja haastava myös kevyen liikenteen ylittää.Jos kaupankäyntiin halutaan lähteä, yhtä hyvin voisi vaikkapa laskea, kuinka monta kouluremonttia museorahoilla tehtäisiin.
Guggenheimin museon tulisikin toteutua Helsinkiin vain yksityisen rahan hankkeena. Ei niin, että kaupunki maksaa arkkitehtuurikilpailun jälkeen käytännössä kaiken ja ottaa vastuulleen vielä mahdolliset tappiot, jos laskelmat museon kannattavuudesta eivät toteudu.
Kirjoitus on julkaistu Helsingin Sanomien mielipidesivulla 5.1.2014.
|
|
2 kommenttia
.
Avainsanat:
Guggenheim,
Helsinki,
kaupunginhallitus
|
Maanantai 30.12.2013 klo 13.11 - Ville
 Vierailin viime viikonloppuna Puolassa lähellä Krakovaa sijaitsevassa Auschwitz-Birkenaun keskitysleirimuseossa. Käynti Euroopan historian yhden synkimmän luvun tapahtumapaikalla oli pysäyttävä kokemus. Tällä maailman todennäköisesti suurimalla hautausmaalla oli hieman alle seitsemänkymmentä vuotta sitten käynnissä valtava teollinen joukkosurma. Historiantutkijoiden esittämien arvioiden mukaan Auschwitzissa surmattiin noin miljoonaa kolmesataatuhatta ihmistä: suurin osa oli junilla eri puolilta Eurooppaa tuotuja juutalaisia, lisäksi leirillä kuoli kymmeniä tuhansia puolalaisia, romaaneja, venäläisiä sotavankeja ja muihin natsien ali-ihmisinä pitämiin väestöryhmiin kuuluneita ihmisiä.
Ennen vetäytymisestään tammikuun lopulla 1945 neuvostojoukkojen alta natsit yrittivät kätkeä rikostensa jälkiä räjäyttämällä Birkenaun tuhoamisleirin kaasukammiot ja krematoriot. Kaasukammioiden rauniot, säilyneet asiakirjat, uhreilta jääneet esineet, silminnäkijäkertomukset kuitenkin todistavat hirmutöiden tapahtumisesta. On käsittämätöntä, että joku yrittää kiistää kaasukammioiden historiallisuuden.
Entisen keskistysleirin alueelle kulkiessa sitä, miten tuhannet ihmiset saatiin avustamaan tässä joukkomurhassa, on vaikea ymmärtää. Auschwitz–Birkenaussa työskenteli vartijoina ja muissa tehtävissä sen viiden olemassa olon vuoden aikana noin kahdeksantuhatta henkeä, joista noin 7000 selvisi hengissä sodasta. Heistä vain alle tuhat joutui ikinä vastaamaan teoistaan oikeuden edessä.
Puola on tänä päivänä kehittynyt moderni eurooppalainen maa, joka on aktiivisesti mukana monissa kansainvälisissä järjestöissä. Historia tulee Puolassa kuitenkin vastaan vähän joka paikassa missä kulkee. Puolan ja monen muun Itä-Euroopan kansan kärsimykset eivät päättyneet vuonna 1945 natsivallan kukistumiseen, vaan jatkuivat Neuvostoliiton miehitettyä aluetta saksalaisten jälkeen aina 1990-luvun alkuun.
Auschwitzissa käy vuosittain yli miljoona vierailijaa eri puolilta maailmaa. On tärkeätä, että niin Auschwitz kuin muut vastaavat paikat ympäri Eurooppa pyritään myös tulevaisuudessa säilyttämään alkuperäisessä asussaan varoituksena jälkipolville siitä mitä täällä tapahtui vasta varsin vähän aikaa sitten. Keskistysleirit ja rikokset ihmisyyttä vastaan eivät valitettavasti ole loppuneet Auschwitziin ja niitä tapahtuu yhä tänääkin esimerkiksi Syyriassa ja Pohjois-Koreassa.
Keskitysleirimuseon seinältä jäi mieleen espanjalaisen filosofin George Santayanan (1863 – 1952) lausuma “The one who does not remember history is bound to live through it again.” Jos emme muista historiaa, joudumme elämään sen uudestaan.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Perjantai 20.12.2013 klo 12.26 - Ville
 Tänään on monelle viimeinen työpäivä ennen joulua ja vuosikin on pian lopussa. Omalla kohdallani tämä on ollut ensimmäinen vuosi Helsingin kaupunginvaltuustossa ja on paikallaan esittää vielä muutama ajatus siitä miltä vuosi on valtuustosalin takarivin pulpetista käsin näyttänyt.
On ollut mielenkiintoista, vaikka erityisesti ensimmäistä kevättä voi verrata ikään kuin liikkuvaan junaan hyppäämiseen. Monet alkuvuodesta päätettäväksemme tulleet asiat oli jo varsin pitkälle valmisteltu edellisen valtuuston aikana. Perehtymisessä uusiin asioihin oma aktiivisuus ja neuvon kysyminen niiltä, jotka ovat olleet pidempään mukana, on ollut tärkeätä, vaikka itsellänikin on kaupungin luottamustoimista lautakuntatyön kautta aiempaa kokemusta.
Jotkut ovat kysyneet, että onko vuosi vastannut ennakko-odotuksiani. Mihin olen todettava, että kyllä ja ei. Kaupungin asioiden hoito on ehkä vielä monimutkaisempaa kuin mitä aiemmin oletin. Koen kuitenkin, että valmistautumalla kokouksiin hyvin etukäteen ja olemalla aktiivisesti mukana kokouksissa sekä oman valtuustoryhmän toiminnassa, on pystynyt osaltaan vaikuttamaan moniin tärkeisiin päätöksiin.
Itselleni tärkeitä vaikuttamiskeinoja on ollut myös valtuuston kyselytunneille jättämäni kirjalliset kysymykset sekä kolmen valtuustoaloitteen tekeminen tärkeiksi kokemistani asioista. Ensimmäinen aloitteeni, jossa ehdotin kouluruokabudjetin pientä nostamista, ei valitettavasti toteutunut, mutta sai aikaan aiheesta keskustelua. Aion palata tähän asiaan myöhemmin uudelleen. Vuosaaren terveysaseman laajentamista koskeva aloite on yhä käsittelyssä ja kolmas Vuosaaren metroaseman penkkien lisäämistä koskeva aloite näyttää toteutuvan.
Demokratiassa läheskään kaikki asiat eivät tietenkään voi aina mennä niin kuin yksi edustaja toivoisi. Kyky tehdä yhteistyötä yli myös puoluerajojen on Helsingin kaltaisen kaupungin kunnallispolitiikassa tärkeätä, sillä yksikään valtuutettu tai valtuustoryhmä ei saa läpi tärkeänä pitämiään asioita ilman muiden tukea. Vaikka jotkut asiantuntijat jo näkevät Euroopan taivaalla merkkejä talouden piristymisestä, Suomen talouden vaikeudet tulevat lähivuosina yhä vaikuttamaan myös Helsinkiin.
Taloudellisesti tiukkoina aikoina on pidettävä erityisesti silmällä sitä, etteivät jo nyt huomattavat terveys- ja hyvinvointierot pääse kaupungissamme entisestään laajentumaan, kun niitä pitäisi pikemminkin pyrkiä aktiivisesti kaventamaan. Tässä Helsingin valtuustolla riittää vuonna 2014 tehtävää yli puoluerajojen.
Lopuksi halun toivottaa kaikille sivujeni lukijoille Hyvää joulua ja Onnellista uutta vuotta 2014!
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 19.12.2013 klo 12.55 - Ville
Saksan SPD:n ilmoitti lauantaina 14.12 lähtevänsä mukaan kristillisdemokraattien Angela Merkelin johtamaan suureen koalitioon. Saksan demarien uusi johto alisti hallitusneuvottelujen tuloksen jäsenäänestykselle, jossa SPD:n 475 000 jäsenestä 330 000, 78 prosenttia, käytti äänioikeutta. Kentän tuki hallitukseen menolle oli vahva: kolme neljästä kannatti sitä sen jälkeen, kun SPD oli saanut hallitusneuvotteluissa läpi esimerkiksi keskeisen vaatimuksensa vähimmäispalkasta.
Hallitusratkaisun alistaminen jäsenäänestykselle oli SPD:ltä rohkea jäsendemokratiaa vahvistava teko, josta Suomessa SDP voisi ottaa mallia. Puolueemme parissa on puhuttu paljon jäsenistön aktivoimisesta ja vaikutusmahdollisuuksien lisäämisestä. Puolueemme presidenttiehdokkaista on aiemmin järjestetty jäsenäänestyksiä. Nykyisin hallitukseen menosta SDP:ssä päättää puoluevaltuusto.
Hallitusohjelmien merkitys näyttää Suomen nykypolitiikassa korostuvan. Puoluetoiminnan keskeisempiä päätöksiä on se, että mennäänkö hallitukseen vai jäädänkö ulkopuolelle. Seuraaviin eduskuntavaaleihin antaisi vahvan viestin se, että SDP ilmoittaisi niin vaalityöhön lähtevälle puolueväelle kuin kansalaisillekin, että jos puolue on mukana hallitusneuvotteluissa, se on valmis alistamaan neuvottelutuloksen neuvoantavalle jäsenäänestykselle. Internet-äänestyksen ja vaihtoehtoisesti sen jälkeen työväentaloilla järjestettävän uurnavaalin yhdistelmällä, tämä olisi mahdollista toteuttaa sujuvasti.
Julkaistu mielipidekirjoituksena sanomalehti Demokraatissa 18.12.2013.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 12.12.2013 - Ville
 Helsingin kaupunginvaltuusto päätti keskiviikkona 11.12.13 Meri-Rastilan rannan rakentamisesta äänin 44–39 vaihtoehtoisen metsän rakentamiselta säästävän suunnitelman, jota itse kannatin jäädessä vähemmistöön. Päätös ei ollut sellainen, jonka eteen olen viime vuodet aktiivisesti työskennellyt. Valtuustokäsittelyn aikana käyttämäni puheenvuoro, jossa tuen asian palauttamista uudelleen valmisteluun, on katsottavissa taltioituna Helsinki Kanavalta. Rakentamispäätöksen jälkeen kannatin kokouksessa varavaltuutettu Jape Lovenin (sd.) pontta, joka hyväksyttiin äänin 46 (38 tyhjää):
"Hyväksyessään osayleiskaavan edellyttää kaupunginvaltuusto alueen jatkosuunnittelussa selvitetään jäljelle jääneen rantametsäalueen merkitsemistä tulevassa yleiskaavassa niin, että vielä asuinkäyttöön kaavoittamaton osa viheralueesta jää helsinkiläisten virkistys- ja ulkoilukäyttöön. Lisäksi kaupungin on huolehdittava palveluiden riittävistä resursseista kasvavan kaupunginosan tarpeiden mukaisesti."
Edellä mainittu selkein luvuin hyväksytty ponsi oli vahva kannnanotto sen puolesta, että nyt rakennettavaksi päätetyn alueen ympäristö rauhoitetaan virkitysalueeksi. Tämä valtuuston nyt ilmaisema tahtotila on pidettävä hyvin tarkoin mielessä myös tulevaisuudessa.
Parhaimmat kiitokset niille monille kymmenille helsinkiläisille ihmisille, jotka lähettivät minulle asian johdosta sähköpostia. Kaikkiin olen pyrkinyt henkilökohtaisesti vastaamaan. On mielestäni arvokasta, että kaupungissa on asioita, jotka saavat ihmiset liikkelle ja vaikkuttamaan oman kotiseutunsa asioihin, vaikka ymmärrettävästi monet meille päättäjille viestejä lähettäneistä nyt tuntevat pettymystä valtuustoon äänestyksen lopputulokseen.
Tähän ensimmäiseen valtuustovuoteeni on mahtunut paljon monia vaiheita ja koen, että olen osaltani pystynyt myös niin valtuutossa kuin opetuslautakunnassa vaikuttamaan moniin asioihin. Tätä kotisivuani takaisinpäin selaamalla ja sen uutisiin tutustumalla voi lukea esillä pitämistäni asioista joitain esimerkkejä. Vuoden aikana valtuustossa käyttämäni puheenvuorot löytyy myös kootusti kaupungin sivulta. Helsingin valtuusto jää nyt kuukaudeksi joulutauolle ja ensi vuonna jälleen myös oma työni Helsingin asoiden eteen jatkuu.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Maanantai 9.12.2013 klo 12.22 - Ville
Vuosien ajan keskustelua herättänyt Meri-Rastilan rannan osayleiskaava käsitellään keskiviikkona Helsingin kaupunginvaltuuston vuoden viimeisessä kokouksessa. Odotettavissa lienee pitkä kokous, sillä kysymys jakaa selvästi valtuustoa. Meri-Rastilasta on tullut myös kaupunkilaisilta ennätysmäärä yhteydenottoja, joista haluan kiittää ja joihin olen pyrkinyt kaikkiin vastaamaan.
Ratkaistavana olevaa kysymystä on punnittava monesta näkökulmasta. On kiistaton tosi-asia, että Helsinkiin tarvitaan lisää asuntoja. Lähes 37 000 asukkaan Vuosaari on jo nyt Helsingin suurin kaupunginosa ja Meri-Rastilan osalta täydennysrakentaminen olisi mahdollista toteuttaa nykyisen asutuksen lomaan ottamalla pienellä budjetilta tehty asukkaiden ehdottama Our City-vaihtoehtokaava Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston resurssein eteenpäin työstettäväksi. Meri-Rastila rakennettiin aikanaan väljäksi ja se alue voisi näin toimia eräänlaisena täydennysrakentamisen pilottihankkeena koko kaupungissa.
Oman monivuotisen näkemykseni mukaan Meri-Rastilassa niin luonto-arvot kuin rantametsän aktiivinen ulkoilukäyttökin puoltavat ranta-alueen säilyttämistä virkistyskäytössä. Nykyisessä hyvin hektisessä kaupunkielämässä ihmisillä tulee olla lähellä kotia metsäalueita, joissa voi käydä luonnon keskellä hengähtämässä. Meri-Rastilan rannan osalta ulkoilukäyttöä voitaisiin entisestään lisätä esimerkiksi metsään lomaan tehtävillä opastetuilla luontopoluilla.
Erityinen huoleni tässä tämän syksyn keskustelussa on kohdistunut Vuosaaren alueen palveluiden riittävyyteen. Tätä huolta on monella suunnalle pidetty perusteltuna ja siksi toivon, että asiaan kiinnitettäisiin erityistä huomiota valtuustossa. Asetelma on se, että Meri-Rastilan oma asukkaiden suosima terveysasema suljettiin säästösyistä vuonna 2005. Vuosaaren Albatrossin sote-asema on mitoitettu 30 000 asukkaalle, Vuosaaressa on asukkaita jo lähes 37 000. Vaikka asemalla saadun hoidon laatuun monet vuosaarelaiset ovat ilmeisen tyytyväisiä, pitkistä jonotusajoista kantautuu jatkuvasti palautetta.
Vuosaaren nuorison hyvinvoinnista on keskusteltu julkisuudessa viimeaikoina. Yli viidentoista vuoden kokemuksella Vuosaari on mielestäni hyvä ja turvallinen paikka asua kaiken ikäisille, mutta tarvetta olisi esimerkiksi uudelle kaupungin nuorisotilalle. Kattava Vuosaaren palvelutarpeen kokonaisarviointi olisi tässä yhteydessä paikallaan, koska vain asuntorakentamisella ei lisätä helsinkiläisten hyvinvointia.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Meri-Rastila,
osayleiskaava,
kaupunginvaltuusto,
Ville Jalovaara
|
Perjantai 6.12.2013 klo 16.55 - Ville
Suomen itsenäisyyspäivän juhlintaa on tänä vuonna sävyttänyt voimakkaasti Etelä-Afrikasta viime yönä kantautunut tieto maan kansalaisoikeustaistelijan ja presidentin Nelson Mandelan (1918-2013) kuolemasta.
Etelä-Afrikan hallinnon harjoittama apartheid sortopolitiikka tuli olohuoneisiimme televisiovastaanottimien ja sanomalehtien kautta 1970- ja 1980-luvuilla. Olen tänään muistellut, kuinka oma avainkokemukseni siihen, mitä Etelä-Afrikassa tapahtui, oli kaksitoistavuotiaana, kun opettaja vei luokkamme katsomaan vuonna 1987 valmistunutta Cry Freedom elokuvaa.
Huuto Vapaudelle on runsaasti palkittu todellisuuteen pohjautuva draamaelokuva eteläafrikkalaisen kansalaisoikeusaktivistin Steve Bikon ja valkoisen päätoimittajan Donald Woodsin ystävyyssuhteesta, joka saa Woodsin panemaan henkensä alttiiksi paljastaakseen apartheid hallinnon julmuudet maailmalle. Elokuvan ilmestymisen aikana vuonna 1964 vangittu Nelson Mandela oli edelleen kalterien takana, eikä ollut näköpiirissä, että hän välttämättä ikinä vapautuisi.
Toisin kuitenkin kävi. Etelä-Afrikan kansalaisoikeusliikkeen toiminnalla ja valtavalla kansanvälisellä painostuksella oli vaikutusta ja Mandela vapautui kymmenen tuhannen vankilapäivän jälkeen keväällä 1989. Siitä alkoi prosessi joka johti Etelä-Afrikan siirtymiseen enemmistövaltaan ja Mandelan valintaan presidentiksi vuonna 1994, jossa tehtävässä hän oli vuoteen 1999 asti. Siirtyminen demokratiaan ei ollut mutkatonta ja vaikeuksia maassa riittää edelleen. On jopa kuulunut asiantuntijoiden arvioita, että Mandelan kaltaisen kansakuntaa yhdistäneen ikonin poismenon jälkeen Etelä-Afrikan sisäiset vaikeudet voivat alkaa kärjistyä.
Monia on Nelson Mandelan tarinassa puhutellut eniten se, että vuosikymmenten vankilakokemuksista huolimatta hän oli valmis tarjoamaan entisille sortajilleen sovinnon kättä, vaikka syytä kaunaan olisi varmasti ollut. Katkeruuden sijaan Mandela valitsi anteeksiannon ja eteenpäin katsomisen tien. Ilman tätä asennetta Etelä-Afrikan vapautuminen tuskin olisi onnistunut niikään hyvin kuin mitä tapahtui. Tämä on velvoittava perintö niin Etelä-Afrikalle kuin koko maailmallekin nyt, kun aikamme suuri rauhanrakentaja on poissa.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Torstai 28.11.2013 klo 23.05 - Ville
Ensi vuoden toukokuussa käydään Suomessa EU-vaalit, johon SDP:n puoluevaltuusto nimeää Salossa tämän viikonlopussa ehdokkaita. Listalle on alustavien tietojen mukaan tulossa monia erinomaisia nimiä, jotka tarvitsevat vaalityössä koko puoluekentän aktiivisen tuen.
Euroopan nykyisessä taloudellisessa ja poliittisessa tilanteessa vaaliasetelma ei tule olemaan SDP:lle helppo. SDP:n on selätettävä Ylen gallupit, jotka marraskuun lopulla lupasivat puolueelle vain kahta euroedustajaa. Toteutuessaan tämä ei olisi alkuunkaan tyydyttävä tulos ja gallupit on nähtävä pikemminkin nyt herättäjänä ja kirittäjänä vaalityöhön. Tavoitteeksi on yksinkertaisesti otettava se, että teemme vuoden 2009 vaaleja huomattavasti paremman tuloksen.
Toivottavaa siksi olisi ne SDP:n valtakunnallisesti tunnetut kasvot, jotka mielessään ehkä ovat jo kieltäytyneet eurovaaliehdokkuudesta, vielä kertaalleen harkitsisivat mukaan lähtemistä. EU-vaalituloksella on erittäin suuri vaikutus siihen, mistä asetelmasta lähdetään kevään 2015 eduskuntavaaleihin, joiden tuloksella tulee olemaan hyvin kauaskantoisia vaikutuksia sekä Suomen että SDP:n tulevaisuuteen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Keskiviikko 20.11.2013 klo 16.31 - Ville
Sain jokin aika sitten kansalaispalautetta, että Vuosaaressa kauppakeskus Columbuksen ja metroaseman edustan siisteydessä olisi parannettavaa. Tämän parannustarpeen olen myös havainnut itse liikkuessani tuolla alueella: maassa metron oven edustalla on runsaasti tupakantumppeja ja muita roskia.
Välitin palautteen kaupungille ja sain tällä viikolla tiedon, että rakennusviraston edustaja käy siivouksen tehostamisesta neuvottelemassa Columbuksen edustajan kanssa.
Kiitos siis tästäkin palautteesta sen lähettäjälle. Tietenkin parasta olisi se, että jokainen laittaisi tupakantumppinsa ja muut roskat niihin astioihin, mihin ne kuuluvat, jotta asuinympäristö pysyisi miellyttävänä, eikä siivoukseen kuluisi tarpeettomasti kaupungin varoja, kun niille varmasti löytyisi varmasti parempaakin käyttöä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Maanantai 18.11.2013 - Ville
Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran avaussanat Vuosaaren koulupalveluja käsittelevässä asukasfoorumissa Tehtaanpuiston koululla 18.11.2013 kello 18.00.
"Lämpimästi tervetuloa Vuosaaren koulupalveluja käsittelevään asukasfoorumiin. Kyseessä on nyt Vuosaari-toimikunnan kolmas asukasfoorumi. Liikkeelle lähtö meillä oli hieman hidasta keväällä, mutta nyt on kesästä alkaen toimittu aktiivisesti, meillä on ollut kaksi isompaa asukasfoorumia, ensin oli kesäkuussa terveyspalveluista, sitten alkusyksystä Meri-Rastilan kaavoituksesta, joka on tänään ollut kaupunginhallituksen käsittelyssä.
Tänä iltana meidän on kuitenkin tarkoitus puhua alueemme kouluasioista. Niihinkin kaavoitus tietenkin liittyy kiinteästi tai ainakin sen tulisi mielestäni liittyä niin, että jos tulee lisää asukkaita, niin varmistetaan myös koulupalveluiden riittävyys.
Vuosaari on kohta 37 000 asukkaan Helsingin suurin kaupunginosa. Vähän niin kuin kaupunki kaupungin kyljessä. Tämän illan aikana meidän on ajatus puhua Vuosaaren koulujen vahvuuksista, nykyisistä haasteista ja tulevaisuuden näkymistä.
Oman käsitykseni mukaan suurimmat haasteet viime vuosina tällä alueella on liittynyt tilakysymyksiin. Useissa kouluissa on tehty peruskorjausta ja usein tämä on liittynyt enemmän tai vähemmän sisäilmaongelmiin. Myös uutta on rakennettu, viimeksi sain keväällä osallistua Aurinkolahdessa Kanavan koulun vihkiäisiin. Tarvetta korjauksille, ja muun muusassa mielellään joskus tulevaisuudessa lukion omalle rakennukselle tänne Vuosaareen, on. Maamme ja sitä kautta kaupungin vaikea taloudellinen tilanne on asetta omat rajoitukset.
Helsingissä ja on viime vuosina tunnistettu haasteeksi myös koulujen tasollinen eriytyminen. On myös sitä, että joihinkin kouluihin vanhemmat lähettävät mieluummin lapsiaan kuin toisiin. Tästä on myös joitain merkkejä täällä Vuosaaressa, vaikka ihan selkeää kuvaa tämän kysymyksen laajuudesta ei ole.
Tänään meillä on täällä kertomassa aiheesta yleisellä tasolla tutkija Sonja Kosunen Helsingin yliopistolta, jolle annan kohta puheenvuoron, jota kommentoi opetusviraston vt. linjajohtaja Marjo Kyllönen, sen jälkeen täällä meillä paikalla olevat vuosaarelaiset valtuutetut voivat kommentoida. Tärkeintä on se, että saadaan mahdollisimman pian yleisö esittämään kysymyksiä ja niistä voidaan keskustella. Vielä kerran lämpimästi tervetuloa."
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
Avainsanat:
Vuosaari,
koulupalvelut,
tutkimus,
|
Keskiviikko 6.11.2013 klo 15.43
 Vuosaaren Demarit järjestivät yhdessä SDP:n valtuustoryhmän kanssa tilaisuuden teemalla ”Lähikoulu – paras koulu?”. Tilaisuudessa puhuivat opetusministeri Krista Kiuru sekä opetuslautakunnan sd-jäsenet Ville Jalovaara ja Nasima Razmyar. Tässä tiivistettynä opetusministerin puheenvuoro, joka on alunperin julkaistu Stadin demarien kuntapoliittisessa blogissa.
Peruskoulu on sosialidemokraattinen ”suuri idea”. Olemme siitä ylpeitä, mutta hyvätkin hankkeet vaativat jatkuvaa huolenpitoa, tunnustusta ja arvostusta. Muualla maailmalla arvostetaan suunnattomasti suomalaista koulutusjärjestelmää. Sen sijaan kotimaassa näkyy jo koulutuksen romuttamisen merkkejä.
Meillä on edessämme suuria tulevaisuuden haasteita. Miten saamme jokaisen koulun laadun pysymään korkealla ja miten vältämme jakoa ”parempiin” ja ”huonompiin” kouluihin. Oppilaiden välillä on myös suuria oppimiseroja, jolloin puhutaan vuosista. Tämän vuoksi on erityisen tärkeää tukea juuri niitä kouluja, jotka erityistukea eniten tarvitsevat. Se ei ole keneltäkään pois, mutta se voi antaa paljon jollekin.
Helsingissä alkaa olla kouluja, joilla on leima otsassa. Täällä asuinalueet vaikuttavat jo koulun maineeseen. Helsinkiläisissä kouluissa on myös paljon muunkielisiä oppilaita sekä suuria ryhmäkokoja, jotka tuovat oman haasteensa.
Kiitos edellisen opetusministeri Gustafssonin, valtion taholta saatiin 32 milj. rahaa juuri niille kouluille, jotka tarvitsevat lisätukea. Lisäksi 60 milj. sinetöitiin luokkakokojen pienentämiseen. Tätä työtä lisätuen puolesta aion itsekin jatkaa.
Kyse on siis poliittisesta tahdosta. Meille sosiaalidemokraateille lasten tulevaisuus sekä tasa-arvoinen koulutus on aina ollut tärkeää. Niiden puolesta taistelimme vuosikymmeniä sitten ja samalla tarmolle edetään vielä tänäkin päivänä.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
Lauantai 2.11.2013 klo 20.08 - Ville
Kylmän sodan päättymisestä on kulunut runsaat kaksikymmentä vuotta. Koska konflikti ei paikallisia sotia lukuun ottamatta muuttunut maailmanlaajuiseksi sotimiseksi, vakoilusta tuli vuosikymmenien ajaksi arkipäiväinen ilmiö. Yleisesti tiedettiin, että esimerkiksi Helsingissä vakoilivat niin itä kuin länsikin suomalaisten seuratessa usein vierestä. Se, että vakoilu ei loppunut kylmän sodan myötä, näyttää tänä vuonna tulleen ikään kuin yllätyksenä.
Parhaillaan Moskovassa oleskelevan tietovuotaja Edward Snowdenin paljastukset muuttivat ainakin meidän suureen yleisöön kuuluvien käsitystä vakoilun laajuudesta ja ylipäätänsä siitä, että ainakin suurvallat toimivat yhä edelleen iki-aikaisella periaatteella, että tietoa muiden valtioiden toiminnasta on pyrittävä hankkimaan kaikin mahdollisin keinoin. Eroa ei näytä olevan siinä onko kyseessä niin sanottu ”ystävämaa” vai valtio, jonka kanssa ollaan avoimessa konfliktissa tai enemmän tai vähemmän tasaväkisessä kilpailusuhteessa maailman johtoasemasta.
Kysymys, johon julkisuudessa emme ole saaneet selkeää vastausta, on se, että tuliko Edward Snowdenin paljastukset Yhdysvaltojen ilmeisesti lähes rajattomasta elektronisesta vakoilutoiminnasta yllätyksenä eurooppalaisten maiden tiedusteluviranomaisille ja valtionjohtajille. Tätä on vaikea uskoa, mutta jos hyväuskoisuus suhtautumisessa vakoiluun, edes osittain on ollut vallalla, niin pitäisi oikeastaan sanoa, että sen huonompi juttu.
Se, että Yhdysvaltojen NSA:n toimista nyt yhden tietovuotajan ansiosta tiedetään julkisuudessa jotain, ei vielä kerro paljon siitä mitä maailman muut valtiot tällä samalla alueelle tekevät. Viitteet antavat ymmärtää, että harva maa, jolla teknistä osaamista on, istuu toimettomana.
Suomen osalta niin Edward Snowdenin paljastukset kuin tällä viikolla kerrottu ulkoasiainministeriöön kohdistunut laaja verkkovakoilu avaavat silmiä siihen todellisuuteen, että kuinka haavoittuvia tietoverkot ovat jo rauhanoloissa puhumattakaan mahdollisista valtioiden välille kehittyvistä eriasteisista vakavimmista konflikteista. Ei ole enää vain tieteiselokuvien juttu, että ”sota” voitaisiin teoriassa käydä lamauttamalla verkon kautta kaikki vastustajan sähköiset toiminnot.
Suomella on oltava riittävä kyky turvata tietoverkkojensa toiminta myös poikkeustilanteissa. Se, että merkittäviä ja pitkäkestoisia vakoilutapauksia on valtionhallinnossa ilmennyt, kertoo, että maamme kyberturvallisuuden parantamisessa on ilmeisen paljon tehtävää.
|
|
Kommentoi kirjoitusta.
|
|
« Uudemmat kirjoituksetVanhemmat kirjoitukset »
|
|
|
