Pitääkö Suomessa nyt oikeasti pelätä sotaa?

Sunnuntai 23.3.2014 klo 21.43 - Ville

Helsingin Sanomat uutisoi tänään, että sodan pelosta on tullut jälleen suomalaisille osa todellisuutta. Sille kylmän ajan muistavalle sukupolvelle, johon itsekin kuulun, tämä ei ole uutta.   Aina 1980-luvun loppuun asti oli olemassa mahdollisuus, että kuka ties juuri nyt jompikumpi hampaisiin asti aseistautunut osapuoli tulkitsi vaikka vahingossa olevansa ydinasehyökkäyksen kohteena ja päätti vastata siihen kaikella arsenaalilla mitä löytyy. 

Kylmän sodan suurvaltakonfliktissa rauha perustui siihen, että kumpikaan osapuoli ei uskaltanut hyökätä, koska laski, että myös oma maa tuhoutuisi vastaiskussa. Maailmassa on ollut sitten kylmän sodan päättymisen monia sotia, mutta samalla tavoin ne eivät ole palauttaneet meidän maahamme pelkoa sotilaallisen konfliktin mahdollisuudesta. Siitä, että onko tälle pelolle nyt sen enempää tarvetta, voi olla monta mieltä.

Aivan kuten nyt Ukrainan kriisin osalta, kylmän sodan aikana Suomessa pohdittiin toistuvasti, että miten itärajan takana olevan suurvallan toimet toisilla ilmansuunnilla tulisi tulkita Suomessa. Vaikuttivatko ne jotenkin Suomen ja Neuvostoliiton YYA-sopimukseen perustuvaan erityissuhteeseen vai jatkettiinko saman ”ystävyyden” hengessä, mikä oli alkanut syyskuussa 1944 välirauhan myötä.

Myötätunnon ohella Suomessa nousi vuoden 1956 Unkarin kansannousun tukahduttamisen ja vuoden 1968 Tšekkoslovakian miehityksen aikana pelko siitä, että Neuvostoliitto saattaisi toimia samoin Suomen kanssa, jos se koki meidän liukuvan liiaksi länteen. Jopa Neuvostoliiton vuonna 1979 aloittamaAfganistanin miehitys nosti Suomessa huolen, että sama Afganistanin kanssa YYA-sopimuksen solminut maa saattaisi jonain päivänä soveltaa meidän YYA-sopimusta myös lähettämällä tänne pyytämättä sotilaallista ”apua”.  

Nyt Ukrainan kriisissä huolta herättää Venäjän soveltama Neuvostoliiton ajoilta tuttu arvaamaton ja kansainvälisistä laeista piittaamaton aggressiivinen toiminta rajanaapuriaan kohtaan. Suomen kannalta on kyse siitä, että onko Venäjä luotettava sopimuskumppani vai ei. Tätä joudutaan pohtiman esimerkiksi Pyhäjoelle kaavaillun ydinvoimahankkeen yhteydessä.

Mitkään merkit eivät viittaa siihen, että Suomeen kohdistuisi Venäjän suunnalta nyt mitenkään viime vuosia suurempaa sotilaallista uhkaa. Se, että mihin suuntaan tapahtumat Ukrainassa seuraavaksi kulkevat tulee tietenkin vaikuttamaan arvioomme Venäjästä rajamaana. Jos Itä-Ukrainan valtaamiseksi aloitetaan täysmittainen sotilaallinen hyökkäys, tämä tietenkin lisää meillä huolta turvallisuudestamme.  

Turvallisuuspolitikassa tarvitaan pitkäjänteisyyttä

Ukrainan kriisin yhteydessä on korostunut Suomen pitkäjänteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan merkitys. Suomi on pyrkinyt ylläpitämään hyviä suhteita kaikkiin ilmansuuntiin, olemme EU:n kautta vahvasti integroituneet osaksi Länsi-Eurooppaa, mutta kuitenkin puheväleissä myös Venäjän kanssa.

Kylmän sodan päättymisestä huolimatta Suomi on myös ylläpitänyt itsenäistä puolustuskykyä yleisen asevelvollisuuden ja armeijan kaluston jatkuvan modernisoinnin kautta. Pienen maan kohdalla määrärahat ovat rajalliset.  Puolustuskyvyn tavoite, eli muodostaa pelote, jotta tänne ei kannata ilman vakavia seurauksia tulla mistään ilmansuunnasta, jotakuinkin täyttyy, jos armeijan rahoitus pidetään nykyisellä tasolla  

Tulisiko Suomen harkita liittoutumista?

Ukrainan kriisin etenemistä ja kehitystä lähialueillamme on syytä tarkoin seuratta, mutta juuri nyt näen, ettei Nato-jäsenyyden hakeminen ole Suomen kannalta hyvä vaihtoehto. Ensinnäkin jäsenyys edellyttäisi kansamme enemmistön vankkaa tukea, mitä ei mielipidemittausten mukaan ole. Toiseksi Suomen jäsenyyshakemus saattaisi entisestään kärjistää jännitystä Euroopassa sekä merkittävästi vaikeuttaa ulkomaankauppaa ja kaikkea kanssakäymistämme Venäjän kanssa.  Naton kohdalla on hyvä muistaa myös, että jäsenyys saattaisi vetää meidät mukaan osaksi konflikteihin, josta haluamme pysyä ulkopuolella.

Sen sijaan puolustusyhteistyön merkittävää tiivistämistä samankaltaisia turvallispoliittisia ratkaisuja tehneen Ruotsin kanssa voimme hyvin harkita. Tänään julkaistun Ylen tutkimuksen mukaan suomalaiset suhtautuvat jopa puolustusliittoon Ruotsin kanssa huomattavan myönteisesti. Voimme myös luottaa siihen, että vakaa ulkopolitiikka on merkittävä itseisarvo epävarmassa maailmassa.   

Krim ja Suomen ja Venäjän suhteiden pitkä linja

Sunnuntai 16.3.2014 klo 21.42 - Ville

”Tuntuu siltä kuin koko tekemäni työ olisi valunut hukkaan”, totesi presidentti Urho Kekkonensyyskuussa 1968 pian Tšekkoslovakian miehityksen jälkeen purkaessaan Tehtaankadun edustajalleVladimir Stepanoville tuskaansa Neuvostoliiton toimista Prahassa. Nyt elämme toista aikaa, mutta hieman samanlaisia ajatuksia Suomen ja Venäjän suhteiden pitkän linjan kestävyydestä on ollut mielessä, kun pari viikkoa sitten tuli ensimmäiset uutiset siitä, että Venäjän joukot miehittävät Ukrainalle kuuluvan Krimin niemimaan.

Krimillä äänestetään tänään alueen liittämisestä Venäjään vaaleissa, joiden laillisuutta kovin moni Venäjän ulkopuolella ei tunnusta. Se, että miten muutamassa viikossa idän ja lännen pahimpaan vastakkainasetteluun sitten kylmän sodan, on päädytty, on asia, jota on syytä pysähtyä tarkemmin pohtimaan.  

Sen enempää Suomessa kuin koko läntisessä Euroopassakaan ei ole ilmeisesti osattu riittävästi varautua siihen, että Venäjän nykyisillä vallanpitäjillä on kovien puheiden lisäksi myös kanttia nopeaan ja yllättävään sotilaallisen voiman käyttöön.  Euroopan mielenkiinto on ollut viime vuodet niin vahvasti maanosaamme talouskriisin setvimisessä, että se mihin suuntaan kehitys idässä on samaan aikaan kulkenut, ei ole ilmeisesti saanut riittävää huomiota. Helsingin Sanomissa tänään ilmestynyt Jussi Niemeläisen usean vuoden Venäjän seurantaan perustuneet kirjoitus osoittaa hyvin, että asioiden kulkeutuminen tähän pisteeseen ei olisi pitänyt olla kovin suuri yllätys kenellekään.    

Prahan uudistusmielisen kevään tukahduttaminen Varsovan liiton joukoilla pelästytti kesällä 1968 pahan kerran presidentti Urho Kekkosen. "On kuin pohjaluukku olisi pudonnut jalkojen alta”, hän kuvasi tuntojaan päiväkirjalleen pohtiessaan sitä, että takasiko Neuvostoliiton kanssa sopimusten ja korkeantason luottamuksellisten henkilösuhteiden varaan rakennettu politikka Suomen turvallisuuden vai saattoiko Neuvostoliitto lähettää panssarinsa myös Suomeen, jos koki, että maa oli vaarassa luisua liiaksi länteen.

Suomen ulkopolitiikkaa on viimeisen 70-vuoden ajan syksyn 1944 välirauhasta rakennettu sen pitkän linjan varaan, jossa Suomen ja itäisen suurvallan suhteet hoidetaan sopimusten ja valtionjohdon toimivien henkilösuhteiden avulla. Samaa pitkää linjaa on itse asiassa jatkunut myös nykyinen presidenttimme, vaikka ehkä vaalikampanjan aikana joku toista odottikin. Pohdiskelin tätä kysymystä blogissani elokuussa 2012 sen jälkeen, kun presidentti Sauli Niinistö oli antanut Helsingin Sanomien haastattelussa avointa tunnustusta edeltäjänsä tavalle hoitaa idän suhteita.

Tulevat viikot näyttävät, että mihin suuntaan lännen ja Venäjän välit ovat matkalla.   Kärjistääkö tämänpäiväinen kansanäänestys tilannetta entisestään vai löytyykö lopulta halua lähteä etsimään voimannanäytön jälkeen diplomaattista ratkaisua?  

Suomen rooli Euroopan Unionin jäsenenä on nyt toinen, kun kesällä 1968 neuvostopanssarien ajaessa Prahan kaduille. Presidentti Urho Kekkosen 45 vuotta sitten käymien pohdintojen tavoin Suomessa joudutaan jälleen kuitenkin pohtimaan, että miten naapurissa olevan suurvallan toimet Euroopan toisella lailla heijastuvat maamme asemaan sekä Suomen ja Venäjän kahdenvälisiin suhteisiin ja mitä johtopäätöksiä tästä mahdollisesti tulee vetää

Talousarvioaloite Vuosaaren sote-aseman laajantamisesta ja koulujen palovaroittimista

Torstai 13.3.2014 klo 10.37 - Ville

Ville Jalovaaran Helsingin valtuuston kokouksessa 13.3.2014 jättämät aloitteet Helsingin vuoden 2015 budjettiin.

Talousarvioaloite Vuosaaren sote-palvelukeskus Albatrossin laajentamisesta

Vuosaaren kauppakeskus Columbuksen viereen valmistui vuonna 1998 palvelukeskus Albatross, jossa toimii liiketilojen ohella Helsingin kaupungin sosiaali- ja terveysviraston palvelukeskus.  Voimassa olevan asemakaavan mukaan keskusta on mahdollista laajentaa etelään vielä rakentamattomalla rakennuspiirustuksissa olevalla kolmannella siivellä. Saamani tiedon mukaan sote-virasto ja sen edeltäjä, on vuodesta 2008 yrittänyt saada Albatrsossin laajennuksen kaupungin investointiohjelmaan tässä kuitenkaan onnistumatta.

Päätöstä lisäosan rakentamisen aloittamisesta ei voida Vuosaaren alueen väestönkasvun vuoksi lykätä loputtomiin. Vuosaaren kaupunginosassa on tällä hetkellä noin 37 000 asukasta. Määrä on jatkuvassa kasvussa. Helsingin kaupungin tietokeskus on arvioinut Vuosaaren asukasluvun olevan kymmen vuoden päästä noin 42 000. Albatrossin nykyiset tilat on mitoitettu noin 30 000 asukkaalle. Vuosaaren terveyskeskuksen palveluiden käyttöaste on muuhun kaupunkiin nähden korkea. Asukkailta tulleen palautteen mukaan lääkäriaikoja on jo nyt vaikea saada ja tilat ovat ajoittain pahasti ruuhkautuneet. Lääkäripulan ohella toimintaa vaikeuttavat terveyskeskuksen ahtaat tilat, joiden johdosta osa lääkäreistä joutuu työskentelemään käyttötarkoitusta vastaamattomissa huoneissa. 

Vanhusväestön määrän lisääntyminen tulee tulevaisuudessa entisestään kasvattamaan terveyspalveluiden kysyntää Vuosaaressa. Helsingin kaupungin tietokeskukselta saamani tiedon mukaan vanhusväestön määrä tulee seuraavan kymmenen vuoden aikana lisääntymään Vuosaaressa merkittävästi ja lisäys ylittää kaupungin keskiarvot. On arvioitu, että kun vuonna 2014 vuosaarelaisista on yli 65-vuotiata 16 % ja yli 75-vuotiaita 7 %, vuonna 2023 vastaavat luvut ovat 65-vuotiaiden osalta 21 % ja yli 75-vuotiaiden osalta 10 %.

Vuosaaren alueen sosiaali- ja terveyspalveluiden tason parantamiseksi ehdotan, että palvelukeskus Albatrossin laajennustyö otetaan kaupungin lähivuosien investointisuunnitelmaan ja sen käynnistämisen mahdollistavat määrärahat varataan Helsingin kaupungin vuoden 2015 budjettiin. 

Talousarvioaloite palovaroitinjärjestelmän hankkimisesta kaupungin kouluihin

Tämän vuoden helmikuun 11. päivä Kouvolan yhteiskoulussa syttyi nopeasti levinnyt tulipalo, joka aiheutti koulurakennuksessa suuria vaurioita, mutta nopean evakuoinnin johdosta henkilövahingoilta vältyttiin.  Tapaus nosti maassamme yleisemmin keskustelua suomalaisten koulujen paloturvallisuudesta. Julkisen keskustelun yhteydessä ilmeni, että liki kaikista Helsingin, Espoon ja Vantaan vanhoista kouluista puuttuu paloilmaisinjärjestelmä. Palovaroittimia ei ole, koska laki ei niitä suoraan vaadi, jos koulussa oleskellaan ainoastaan päivällä.  Uusiin tai remontoitaviin kouluihin automaattinen palohälytysjärjestelmä kuitenkin asennetaan.

Aihetta käsiteltiin esittämäni kysymyksen johdosta Helsingin kaupunginvaltuuston suullisella kyselytunnilla 26.2.2014. Apulaiskaupunginjohtajan kyselytuntivastauksesta ilmeni, että ainoastaan 25 % Helsingin kouluista on nyt paloilmaisjärjestelmä ja niitä lisätään sitä mukaan, kun kouluja peruskorjataan. Kyselytunnilla käydyssä toivottiin, että palovaroitinjärjestelmän asennuksia Helsingin kouluihin tulisi kiirehtiä ja täten esitän, että Helsingin kaupungin vuoden 2015 budjettiin varataan koulujen palovaroitin järjestelmän asentamiseen tarvittavat määrärahat. 

Eurooppa ei kaipaa takasin kylmän sodan bunkkereihin

Lauantai 8.3.2014 klo 19.14 - Ville

Viime päivät maailman mielenkiinnon fokus on ollut Ukrainassa ja Krimin niemimaalla. Maailma on ikään kuin palannut pikakelauksella takaisin neljännesvuosisadan takaiseen kylmän sodan idän ja lännen vastakkainasetteluun. Moni asia kuitenkin toisin kuin kylmän sodan päättyessä ja saattaa osaltaan edesauttaa sitä, että Krimin kriisiin lopulta löytyy rauhanomainen ratkaisu.

Kylmän sodan päättyessä ja uuden Venäjän noustessa Neuvostoliiton raunioille joulukuussa 1991 toiveet uudet maailmanjärjestyksen synnystä olivat korkealla. Boris Jeltsinin johdolla Venäjän uudistaminen ei kuitenkaan edennyt toivotulla tavalla ja taloudellisen kaaoksen vuodet seurasivat toisiaan. Moni otti Venäjällä huojentuneena vastaan Vladimir Putinin valinnan Jeltsinin seuraajaksi vuosituhannen vaihteessa. Jeltsinin ja Putinin kauden alussa Venäjän armeija oli kiinni Tšetšenian sodassa. Talous- ja johtajuus ongelmien sekä demokraattisten perinteiden puuttumisen vuoksi kansanvaltaa vahvistava kehitys ei päässyt kunnolla käyntiin sen enempää Venäjällä kuin nyt kriisin toisena osapuolena olevassa Ukrainassa.  

Suomen ja Euroopan mielenkiinto on viimeisten vuosien aikana ollut pitkälti Euroopan talouskriisin ratkaisemisessa. Kehitystä itärajan takana on seurattu ja demokratian puutetta paheksuttu ja tiukkaa kielenkäyttöä ulkopoliittisissa kysymyksissä kyllä välillä ihmetelty, mutta silti Venäjän kehityksen havainnointi näyttää jääneen meillä Suomessa ja koko EU:ssa liian vähälle huomiolle.

Krimin kriisi on vakava uhka Euroopan turvallisuudelle ja vaikuttaa historiallisista syistä ihmisten tuntoihin myös täällä Suomessa, vaikka mitään selkeitä viitteitä siitä, että meidän maahamme kohdistuisi nyt Venäjän suunnalta nyt erityistä uhkaa, ei ole. Vaikka paluusta kylmän sodan aikaan yleisesti puhutaan, moni asia Euroopassa on nyt toisin kuin 1990-luvun alussa.

Ensinnäkään globaalille idän ja lännen vastakkainasettelulle ei samalla tapaa ideologisia perusteita kuin aiemmin. Venäjä on saanut valtapyrkimyksilleen Krimillä hyvin vähän tukea minkään valtion suunnalta. Ei ole maailmanlaajaa kommunistista blokkia, ja kiiruhtaisi kannattamaan Krimin liittymistä Venäjään. Suuri osa niistä maista, jotka olivat Neuvostoliiton aikana Varsovan liiton jäseniä, ovat nyt yhdessä muiden EU maiden kanssa arvostelemassa Venäjän toimia. Esimerkiksi separatismia omalla alueellaan pelkäävä Kiina on ollut kriisin ajan hyvin vaitonainen.  

Auktoritaarisesta nykyjohdosta huolimatta Venäjä on toinen maa kuin kylmän sodan ajan Neuvostoliitto. Toisin kuin kommunistiaikana sen talous on vahvasti riippuvainen yhteistyöstä ja kaupasta lännen kanssa. Vaikka poliittinen sananvapaus Venäjällä on kapea, monet maan kansalaiset ovat tottuneet länsimaiseen elintasoon, ulkomaanmatkoihin ja ylipäätänsä normaalin kanssakäymiseen muun maailman kanssa. Vaikka presidentti Putinin suosio saattaa hetkeksi nousta voimanpullistelusta Krimillä, venäläisten enemmistö tuskin haluaa arkensa pidemmän päälle häiriintyvän siitä, että mitä Krimillä tapahtuu.

Tavalliset kansalaiset sen enempää idässä kuin lännessäkään eivät odota paluuta kylmän sodan bunkkereihin elämään jatkuvan ydinasehyökkäyksen pelon varjossa. Aivan kuten kylmän sodan aikana Venäjän ja Naton avointa sotilaallista konfliktia ei kukaan halua päästää syntymään, sillä siihen liittyy aina lopulta ydinaseiden käytön mahdollisuus. Siksi on tärkeätä, että samaan, kun tuomitaan Venäjän toimet Krimillä, pyritään myös löytämään kriisiin kaikkein osapuolten hyväksyttävissä oleva diplomaattinen ratkaisu, jonka löytäminen saattaa ottaa aikaa. 

Tohtorien koulutusmäärien tulisi vastata työmarkkinoiden tarvetta

Torstai 6.3.2014 klo 9.39 - Ville

Acatiimin tämän vuoden ensimmäisessä numerossa oli useita ansiokkaita kirjoituksia, jossa käsiteltiin tohtorien työllistymiseen maassamme liittyviä merkittäviä ongelmia. On todella hyvä, että näistä karikoista avoimesti keskustellaan, sillä yksilötasolla työllistymisen kanssa kipuilevien lukemattomien tohtoriopiskelijoiden ja väitelleiden tohtorien näkökulmasta tilanne on vaikea.

Viime vuonna Suomen yliopistojen tohtoritutkintojen määrässä saavutettiin 1724 tutkinnon myötä kaikkien aikojen ennätys. Saman vuoden lopulla rikottiin 1245 myötä myös työttömien tutkijakoulutuksen omaavien — useimmissa tapauksissa juuri tohtoritutkinnon omaavien — ennätys. Työttömien tohtorien määrä oli vuodessa kasvanut lähemmäs kolmella sadalla. Kokonaan ilman työtä olevien lisäksi tilastoimaton määrä tohtoritutkinnon omaavia sinnittelee tällä hetkellä eteenpäin muutamien kuukausien työpätkillä jääden aina välillä työttömäksi. Tässä asetelmassa jatkuvat toimeentulohuolet näyttelevät pääosaa, eikä työuran sen enempää kuin henkilökohtaisen elämän yhtään pitkäjänteisemmälle suunnitellulle ole juuri mahdollisuuksia.

vaikutUseilla aloilla jatkokoulutuksen päässä siintävät uranäkymät ovat tällä hetkellä niin epävarmat, että urapohdintoja tekevien nuorten aikuisten kannattaa kahteen kertaan miettiä, että onko tohtorintutkinnon tavoitteleminen järkevä vaihtoehto. Yhteiskunnan resurssien näkökulmasta olisi aika perusteellisesti arvioida, että missä määrin kullakin alalla on todellista tarvetta uusille tohtoreille ja määritellä tämän pohjalta tohtorikoulutukseen otettavien määrät. Tämä tarkoittaisi todennäköisesti myös sitä, että yliopistojen rahoituksessa tohtoritutkintojen määrälle ei tulisi antaa suurta merkitystä, vaan arvioinnissa tulisi keskittyä tutkimuksen laatuun ja tavuuteen.

Tohtorikoulutuksen puolella fokus tulisi siirtää valmistumisen jälkeistä yliopiston ulkopuolista työllistymistä tukevien valmiuksien kehittämiseen. Työelämätaitojen opettelemiselle ja yhteistyölle tohtoreita mahdollisesti palkkaavien yritysten ja yhteisöjen kanssa tulisi antaa tohtorikoulutuksessa nykyistä huomattavasti suurempi painoarvo, koska vain murto-osalle väitelleistä löytyy töitä yliopistoilta. Yliopistojen rekrytointipalveluiden tulisi myös ottaa huomattavasti aktiivisempi rooli kouluttamisiensa tohtorien taitojen markkinoimisessa työelämän suuntaan.

Kriisiviestintää some-aikana

Tiistai 4.3.2014 klo 11.35 - Ville

Tiedämme tai ainakin luulemme tietävämme, että mitä kriisipesäkkeessä toisella puolen maailmaa nyt juuri tapahtuu. Tosin kiinnostuksemme on rajattua. Syyriassa on edelleen käynnissä avoin oleva sota, mutta se ei samalla tapaa valtaa some-palstojamme. Se, että naapurimaamme on konfliktin osana historiallisen taustan huomioiden kiinnostaa ja huolettaa meitä enemmän.

Eilen kotikulmilta Vuosaaresta levisi Metro-lehden sivuston kautta kuva liikenneharjoittelussa olleesta armeijan miehistenkuljetusajoneuvosta, joka oli kuulemma säikytellyt joitain helsinkiläisiä pohtimaan, että liittyikö autokoulu-ajo Ukrainan tilanteeseen ja joku oli lähettänyt Pasista kuvan Metron sivustolle. Kuva levisi nopeasti Facebookin ja Twitterin välityksellä ympäri maata. Myöhemmin iltapäivällä sama uutinen oli metrovaunun infotaululla ja tänään paperisen Metro-lehden kannessa ja aamun Helsingin Sanomissa. Nykytilanteessa uutinen osattiin vielä suhteuttaa arvoonsa, eli tulkita, ettei ajelulla ollut mitään tekemistä Ukrainan kanssa. Tapaus on silti hyvä esimerkki siitä, kuinka nopeasti vastaavalla tavalla voisi levittää tietoa jostain huolta herättävästä asiasta ja jopa vaikuttaa ihmisten toimintaan.     

Some-aikakautena disinformaatiota voidaan konfliktitilanteessa tarkoituksellakin levittää hyvin nopeasti ympäri maailmaa. Se, kuka hallitsee tietoa, on aina kriisissä vahvoilla. Eilen iltapäivällä levisi uutinen, että Ukrainan joukoille Krimillä oli aikaa antautua tähän aamuun asti. Muutama tunti myöhemmin tieto kumottiin, eikä aamun mennessä ollut ilmeisesti tapahtunut mitään merkittävästi uutta. Sitä, että kuka ja miksi tiedon laittoi liikkeelle, ei tiedetä, mutta täällä Suomessakin moni meistä pidätti eilen henkeä peläten Venäjän ja Ukrainan välisen sodan syttymistä.

Kiristyneessä kansanvälisessä tilanteesta tai vaikkapa jonkin suuren onnettomuuden tapahduttua huhut lähtevät nopeasti kiertämään ja muuttuvat äkkiä ”varmoiksi” tiedoksi. Kriisitiedottamisessa oli ennen Internetin ja sosiaalisen median aikakautta meillä Suomessakin pitkälti radion ja television kautta viranomaismonopoli. Nyt tällaista ei enää ole, vaan kriisitiedottajana voi periaatteessa toimia jokainen somen-käyttäjä, joka sattuu kuulemaan asiasta jotain merkittäväksi arvioimaansa ja päättää jakaa se eteenpäin.  Kuulun sananvapauden ja vapaan tiedonvälityksen lämpimiin kannattajiin, mutta ehkä viranomaispuolella ja valtionjohdossa olisi syytä pohtia ja ehkä pohditaankin, että mitä kanavia käyttäen se tarvittaessa saa kansalaisille välitettyä relevanttia tietoa, jos Suomi joskus joutuu tilanteeseen, jossa oikean tiedon saamisesta tulee meille hengen ja terveyden kannalta meille ensiarvoisen tärkeä kysymys.

Krimin historia on konfliktien täyttämä

Lauantai 1.3.2014 klo 17.29 - Ville

Ukrainan ja Krimin tapahtumat tuntuvat olevan kuin kansainvälistä kriisiä kuvaavasta jännityselokuvasta, sillä poikkeuksella, että tämä on täyttä totta. Naapurimaamme Venäjä toimii toisen naapurimaansa suuntaan sen heikkouden hetkellä tavalla, jota on vaikea ymmärtää saatikka hyväksyä.  Krimin selkkauksen taustan hahmottamiseksi on hyvä tutustua lyhyesti niemimaan historiaan.     

Suomen näkökulmasta Krimi on ollut viime päiviin asti tuntematonta maailmankolkkaa, jonka arkipäiväisiin tapahtumiin emme ole juuri kiinnittäneet huomiota. Koulun historian tunneilta Krimi palauttaa mieleen Venäjän ja Turkin, Britannian, Ranskan ja Sardinian muodostaman liittouman välillä vuosina 1853–1856 käydyn sodan, joka ulotti vaikutuksena myös Suomen suuriruhtinaskunnan rannikolle. Englannin ja Ranskan laivastot kävivät osana Venäjän merisaartoa pommittamassa muun muassa Suomenlinnaa.

Krimin historialliset vaihteen sen sijaan ovat muilta osin olleet meillä vähän huomion kohteena. Koska ne selittävät pitkälle sitä, mitä Krimillä parhaillaan tapahtuu, lyhyt kertaus on paikallaan. Venäjän vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen jälkeen Krimi yritti olla hyvin lyhyen aikaa itsenäinen maa.  1910- luvun lopun ja 1920-luvun alun Venäjän verisen sisällissodan aikana niemimaa oli Valkoisten tukialuetta ja heidän tappionsa jälkeen Krimi liitettiin osaksi vuonna 1922 muodostettua Neuvostoliittoa.

Toisen maailmansodan aikana vuosina 1941–1942 Krimillä käytiin kovia taisteluita Neuvostoliiton ja Saksan joukkojen välillä.  Sevastopolin kaupunki tuhoutui lähes täysin saksalaisten piirityksessä. Saksalaiset miehittivät Krimiä kevääseen 1944, jolloin neuvostojoukot valtasivat niemimaan takaisin. Kostona yhteistyöstä saksalaisten kanssa koko Krimin tataarien väestö pakkosiirrettiin Keski-asiaan. Kuolleisuus oli pakkosiirron aikana suurta. Tataarit ovat saaneet palata takaisin Krimille vasta Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Historian käänteistä johtuen Krimin alueen nykyinen väestö on siis vahvasti venäjänkielistä.

Nykypäivän kannalta merkittävä oli Nikita Hruštšovin vuonna 1954 tekemä päätös lahjoittaa Krimi Ukrainan neuvostotasavallalle. Neuvostoliiton hajoamisprosessin yhteydessä vuoden 1991 lopussa Ukrainassa järjestettiin kansanäänestys Venäjästä irtautumisesta. Krimillä irtautumista Venäjästä kannatti vain hieman yli puolet äänestäneistä. Krimi jäi siis osaksi Ukrainaa, mutta sille tarjottiin vahva itsehallinnollinen asema. Sevastopolin laivastotukikohdan asema jäi epäselväksi ja vasta vuonna 1997 Venäjän ja Ukrainan välillä allekirjoitettiin sopimus, jossa tukikohdan vuokraus vahvistettiin.

Viime päivien uutiset Krimiltä kertovat, että Venäjä näyttää käytännössä olevan miehittämässä Krimin niemimaata. Se, että rajautuuko operaatio vain Krimille vai myös esimerkiksi Ukrainan itä-osiin, jossa venäjänkielisen väestön osuus on suuri, ei tiedetä. Ei myöskään sitä, miten Ukraina aikoo reagoida Venäjän toimiin. Vaikka Krimin alueen väestöllä on vahva kytkös Venäjään, Venäjän toimet loukkaavat Ukrainan ja Venäjän välillä tehtyjä sopimuksia ja Ukrainan valtion itsenäisyyttä. Ne antavat myös todella vaarallisen esimerkin siitä, että miten Venäjä voi käyttää naapurimaansa heikkouden hetkeä hyväksi. Se, että liikkeellä on sotilaita ilman kansallisuustunnuksia, tekee tilanteesta entistä sekavamman.

Ukrainan tapahtumia ja Venäjän toimia varmasti seurataan tarkoin kaikissa Venäjän naapurimassa, myös Suomessa, ja ne tullaan ottamaan huomioon ulko- ja turvallisuuspolitiikkaa koskevassa keskustelussa. Ukrainan ja Krimin tapahtumat ovat esimerkki siitä, kuinka nopeasti ja äkkiarvaamatta Euroopassa voi kehittyä vakava poliittinen ja jopa sotilaallinen konflikti. Puheet siitä, että sellaisten kriisien aika, jossa toista maata voidaan vähintäänkin uhata sotilaallisen voiman käytöllä, olisi Euroopassa ohi, ovat valitettavasti nyt osoittautuneet katteettomiksi. 

Valtuustoaloite on kaupunginvaltuutetun vaikuttamisväylä

Torstai 27.2.2014 klo 15.12 - Ville

Helsingin kaupunginvaltuusto piti eilen viisituntisen kokouksen, josta suuri osa kului valtuustoaloitteiden käsittelyyn. Keskustelua käytiin asiasta ja välillä vähän sen vierestäkin. Käsittelyssä oli myös kaksi omaa  aloitettani, joista ensimmäinen koski penkkien lisäämistä Vuosaaren metroaseman eteen ja toinen Vuosaaren sote-palvelukeskus Albatrossin laajentamista. Ensimmäisen aloitteen käsittelyn yhteydessä nousi keskusteluun myös valtuutettujen vaikuttamismahdollisuudet.

Lisää istumapaikkoja Vuosaaren metro-asemalle

Ajatus istumapaikkojen tarpeesta oli peräisin eräältä kaupunkilaiselta, joka tuli tuomaan ajatuksen minulle Vuosaaren Mosaiikkitorin markkinoilla viime kesänä. Koska tiedän aloitejärjestelmän monimutkaisuuden, en lähtenyt heti kirjoittamaan aiheesta aloitetta, vaan yritin edistää asiaa yhteydenotoilla rakennusvirastoon. Kun en saanut tätä kautta vastauksia, päädyin tekemään aloitteen, jonka yleisten töiden lautakunta vielä joutui palauttamaan valmisteluun.

Nyt penkkejä on siis tiedossa, mutta toki olisi ollut mukava, jos asiaa ei olisi tarvinnut kierrättää valtuustosalin kautta, vaan pelkkä palautesähköposti olisi riittänyt.  Mediassa on viime aikoina käytä keskustelua siitä, että Helsingin valtuutettujen aloite-oikeutta pitäisi rajata. Itse en kannata kaupunginvaltuutettujen vaikuttamismahdollisuuksia kaventavia suunnitelmia ainakaan niin kauan, kun ei löydetä oikeasti toimivaa väylää saada esimerkiksi nyt näiden penkkien kaltaisia kaupunkilaisten arkea parantavia ehdotuksia oikeasti kaupungin käsittelyyn. On jokaisen valtuutetun vastuulla on, että aloitteet ovat tarpeellisia ja perusteltuja.

Palvelukeskus Albatrossin laajentamisesta

Palvelukeskus Albatrossia koskeva asia on muutaman penkin lisäämistä huomattavasti laajempi ja sen osalta valtuusto sai lupauksen, että Vuosaaren palvelut ja niiden tilantarpeet tullaan huomioimaan tänä keväänä sosiaali- ja terveysvirastossa tehtävän Helsingin palveluverkkosuunnitelman yhteydessä. Yksityiskohdat ovat vielä auki. Sote-viraston taholta asian tiimoilta saamani tiedon mukaan väliaikaista helpotusta Albatrossin tilanahtauteen on tulossa jo tänä vuonna nykyrakennuksen sisällä tehtävien uudelleen järjestelyjen avulla. Tällä on tarkoitus saada lisätiloja vastaanottotoiminnalle.

Tilanne on Vuosaaren Albatrossin osalta se, että nykyiset tilat on suunniteltu 30 000 henkilön väestönpohjalle ja Vuosaaressa on asukkaita jo noin 37 000. Tilat ovat ruuhkaiset ja asemalla työskentelee lääkäreitä varastokopeista tehdyissä hoitohuoneissa.  Tilanpuute selittyy hyvin sillä, että vuonna 1998 valmistuneesta Albatrossista jätettiin aikoinaan rakentamatta säästösyistä suunniteltu kolmas siipi, jonka toteutuksen aloittamista ehdotin aloitteessani. Sote-viraston lausunnosta ilmenee, että virasto on esittänyt vuodesta 2008 investointiohjelmaan Albatrossin laajentamista. Hanketta ei ole kuitenkaan saatu investointiohjelmaan.    

Vuonna 2004 suljettiin Meri-Rastilan terveysasema, ja kuten tavallista vakuutettiin, että palveluntaso pysyy ennallaan.   Vuosaaren asema ei ole ainut ruuhkainen terveyskeskus tässä kaupungissa. Eilen kuulimme, että ruuhkaista on myös esimerkiksi Lauttasaaren  ja Viiskulman terveysasemilla. Onkin mahdoton asetelma se, että kaupunkiin muuttaa jatkuvasti lisää asukkaita ja rakennetaan uusia asuinalueita, mutta terveyspalveluita ei vastaavasti lisätä.

Eilisessä valtuustokeskustelussa käytettiin monia puheenvuoroja, jossa toivottiin, että niin Albatrsossin kuin muidenkin kasvavien alueiden sote-palveluiden tarpeet otetaan vakavasti huomioon tänä keväänä tehtävässä palveluverkko suunnitelmassa.  Kuten eilen valtuustossa totesin, ainut toimiva ratkaisu Vuosaaren kaltaisen kasvavan kaupunginosan terveyspalveluiden parantamiseen on nykyisen palvelukeskuksen laajentaminen, ei se, että asiakkaita aletaan lähettää vaivojensa kanssa toiselle puolelle kaupunkia muille sote-asemille.    

Ylen SDP:n puheenjohtajagallup

Tiistai 25.2.2014 klo 18.36 - Ville

Ylen Ajankohtainen Kakkonen julkaisi tänään SDP:n puoluekokousedustajaksi valituille ja sellaiseksi ehdolla oleville viime viikolla suunnatun galluptiedustelun tulokset. Sain Helsingissä tähän tehtävään ehdolla olevana pyynnön osallistua mielipidetiedusteluun, mutta vastasin kohteliaasti, että jätän tämän gallupin nyt tällä kertaa väliin ja seuraavassa perustelen miksi ottamatta sen enempää kantaa varmasti keskustelua herättäviin kyselyn tuloksiin.

Yleensä pyrin aina ottamaan osaa erilaisiin tiedusteluihin, mitä kaupunginvaltuutetun roolissa saa usein median taholta, mutta nyt perustelin ratkaisuani sillä, että puheenjohtajaehdokkaita saattaa tulla lisää ja nykyiset ehdokkaat eivät ole vielä edes julkaisseet ohjelmaansa.

Itse kyselyssä oli myös eräitä sen tulokseen mahdollisesti vaikuttavia tekijöitä, miksi koin, että gallup kyselyiden aika ei ole vielä.  Ylen saatteessa kerrottiin, että neljä demaripiiriä kolmestatoista ei ollut lähtenyt mukaan kyselyyn. Vaikka tämä luvattiin ottaa huomioon tulosten analysoinnissa, niin tämä saattaa unohtua nyt, kun tuloksia lähipäivinä tulkitaan.  On myös hyvä huomata, kuten kyselyn vastauksista käy ilmi jossain piireissä edustajat on valittu ja joissain, kuten meillä Helsingissä, vasta äänestetään edustajista.  

SDP:n johtopaikkojen vaalinnoista on tehty jo Helsingin Sanomien toimesta koko kansalle suunnattu kysely ja nyt tämä Ajankohtaisen Kakkosen gallup.  On tietenkin myönteistä, että se kuka SDP:tä johtaa seuraavat kaksi vuotta herättää runsaasti kiinnostusta, mutta henkilögallupeja tärkeämpää on nyt käydä puolueen jäsenkunnan parissa rakentavaa keskustelua SDP:n tulevaisuuden linjasta. Puoluekokoukseen on vielä useampi kuukausi aikaa. Vaikka puheenjohtajan rooli on keskeinen, puolue on kaikki jäsenet ja tulevaisuudessakin tarvitaan koko tämän joukon yhteistyötä sekä politiikan tavoitteiden määrittelyssä että niiden toteuttamisessa. 

Jarrua HKL:n ja Palmian yhtiöittämiskaavailuihin

Sunnuntai 23.2.2014 klo 13.36 - Ville

Helsingin kaupungin asukastalojen tulevaisuus on turvattava

Torstai 20.2.2014 klo 21.10 - Ville

Helsingissä on tänä keväänä kannettu huolta kaupungin kymmenen asukastalon tulevaisuudesta. Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen työryhmä on ehdottanut talojen toimintojen siirtämistä järjestöjen vastuulle ja talojen tulevaisuutta varjostaa tälle hetkellä ikävä epävarmuus. Helsingin Uutiset käsitteli asiaa viimeksi eilen ilmestyneessä numerossaan.

Yhteistyöllä järjestöjen kanssa on keskeinen rooli asukastalojen toiminnassa, mutta yksin järjestöjen vastuulle toimintoja ei tulisi Pajusen työryhmän ehdottamalla tavalla siirtää. On tärkeätä, että asukastalon toiminnan pyörittämisessä on jatkossakin mukana Helsingin kaupungin sosiaali- terveysviraston koulutettua ammattihenkilökuntaa. Asukastaloilla on merkittävä rooli kaupungin ennaltaehkäisevässä sosiaalityössä ja syrjäytymisen vastustamisessa sekä yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Taloudellisesti vaikeina aikoina työttömyyden ja siitä seuraavien ongelmien lisääntyessä asukastalojen kaltaisen toiminnan tarve pikemmekin korostuu.  

Helsingin sosiaali- ja terveyslautakunta antoi tammikuussa virkamiehille tehtäväksi selvittää mahdollisuudet säilyttää asukastalot kaupungin omana toimintana. On tärkeätä, että lautakunnan tahdonilmausta noudatetaan ja epäselvyydet siitä kuka asukastalojen tulevaisuudesta päättää hälvenevät. Asukastalojen tulevaisuuden kaltaisia merkittäviä linjapäätöksiä ei pidä tehdä virkamiestyönä, vaan tarvittaessa valtuuston, joka on kaupungin ylin päättävä elin, näkemystä tulisi kuulla. Helsingin kymmenen asukastaloa tekevät arvokasta työtä kaupunginosien viihtyvyyden lisäämiseksi ja toimintaa on mielestäni jatkettava kaupungin omana työnä myös tulevaisuudessa.

Kansannousu suorana Internet-lähetyksenä

Keskiviikko 19.2.2014 klo 15.18 - Ville

Helsingin on suunnattava katse eteenpäin

Keskiviikko 12.2.2014 klo 21.39 - Ville

Helsingin kaupunginvaltuusto kävi tänään ensi vuoden budjetin lähetekeskustelun. Niin kaupunginjohtaja esittelypuheenvuorossa ja jatkoksi kokoomuksen ryhmäpuheenvuorossa Suomen ja sen jatkoksi Helsingin talouden tilanteesta maalattiin hyvin synkkä kuva. Tämä ei ole, kuten kaupunginvaltuutettu Pilvi Torstin pitämässä SDP:n ryhmäpuheenvuorossa korostettiin, koko totuus pääkaupungin taloustilanteesta.

Säästökohteita etsittäessä on Helsingissä huolehdittava siitä, että nykyisen taantuman maksumiehiksi ei laiteta jo valmiiksi kaikkein heikoimmassa asemassa olevia helsinkiläisiä: työttömiä, pienituloisia vanhuksia, lapsia ja sairaita. Jos säästökohteita tuleviksi vuoksi tarvitaan, jo tässä vaiheessa olisi syytä unohtaa Guggenheim museon kaltaisten kannattavuudeltaan epävarmojen hankkeiden toteuttaminen Helsingin kaupungin rahoittamina. Mieluummin kaupungin toimesta tulisi tukea sitä, että Helsinkiin syntyy pieniin ja keskisuurien yrityksiin esimerkiksi oppisopimiskoulutuksen kautta nuorille uusia työpaikkoja. 

Jäsenäänestystä puheenjohtajasta kannattaisi vielä harkita

Perjantai 7.2.2014 klo 15.24 - Ville

Sosialidemokraattisen puolueen puheenjohtajakilpaan on tällä hetkellä ilmoittautunut kaksi hyvää ehdokasta nykyinen puheenjohtaja valtionvarainministeri Jutta Urpilainen ja Pron:n puheenjohtaja Antti Rinne. Nähtäväksi jää, että tuleeko ehdokkaita vielä lisää.

Kuten muun muassa Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Sanna Marin ja kansanedustaja Pauliina Viitamies ovat aiemmin ehdottaneet, SDP:n kannattaisi mielestäni vielä kertaalleen vakavasti harkita neuvo-antavan jäsenäänestyksen järjestämistä puheenjohtajasta. Puolueen kentän aktivoimiselle olisi nykyisessä poliittisessa tilanteessa ilmeinen tarve ja sen parempia asiantuntijoita SDP:n puheenjohtajakysymyksessä, ei ole kuin ovat SDP:n noin 50 000 jäsentä.

SDP:llä on pitkä perinteet jäsendemokratiasta presidenttiehdokkaita, kansanedustajaehdokkaita, kunnallisvaaliehdokkaita ja puoluekokousedustaja valitessa, joten en täysin tavoita sitä, miksei jäsenistö voisi tehdä myös puolueen tärkeintä henkilövalintaa. Teknisesti vaali voitaisiin järjestää Internet-äänestyksen ja vaihtoehtoisesti työväentaloilla pidettävän uurnavaalin yhdistelmällä esimerkiksi huhtikuun lopulla.

Helsingin Keskustakirjaston näkymistä

Torstai 6.2.2014 klo 19.19 - Ville

SDP ja merkittävien ratkaisujen kevät

Maanantai 27.1.2014 klo 14.24 - Ville

Puheenjohtajavaaliin itsessään tuntuu liittyvän tarpeetonta dramatiikkaa. On luontevaa ja normaalia, että pitkät historialliset perinteet omaavassa demokraattisessa puolueessa on puheenjohtajaksi useampia ehdokkaita. Pikemminkin poikkeuksena tulisi nähdä tilanne, jossa toistuvasti näin ei olisi. Puheenjohtajavaali ei ole tarpeen nähdä epäluottamuksen osoituksena istuvaa puheenjohtajaa kohtaan. Useamman ehdokkaan myötä keskustelu puolueen tulevaisuuden linjasta on paremmin mahdollinen.

Näkemykseni mukaan parhaimpia asiantuntijoita SDP:n puheenjohtajakysymyksessä olisivat SDP:n noin 50 000 jäsentä ja puheenjohtajasta voitaisiin ottaa tavaksi järjestää neuvoa-antava jäsenäänestys. SDP:llä on pitkä perinteet jäsendemokratiasta presidenttiehdokkaita, kansanedustajaehdokkaita, kunnallisvaaliehdokkaita ja puoluekokousedustaja valitessa, joten on hivenen vaikea hahmottaa sitä, miksei jäsenistö voisi tehdä myös puolueen tärkeintä henkilövalintaa. Jäsenäänestystä puheenjohtajasta kannattaisi vielä kertaalleen harkita myös kuluvan kevään osalta, vaikka viime vuoden marraskuun lopussa Salossa kokoontunut puoluevaltuusto ei lämmennyt Tampereen kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Sanna Marinin asia koskevalle mielestäni rakentavalle esitykselle.

Keskustelu puolueen linjasta ja puheenjohtajasta voidaan tietenkin käydä myös nykyisen puoluekokousmallin avulla. Näillä näkymin puheenjohtajan valitsee siis toukokuun toisena viikonloppuna Seinäjoella kokoontuvassa puoluekokouksessa 500 puoluekokousedustajaa. Edustajat valitaan piireittäin ja esimerkiksi Helsingissä on pian edessä edustajien vaalit. Maaliskuun loppupuolella on selvillä, että millainen joukko Seinäjoelle lähtee.

SDP:n muodostavat kaikki sen jäsenet. Puheenjohtajan henkilöitä tärkeämpää mielestäni tänä keväänä on käydä pitkälle tulevaisuuteen katsovaa keskustelua siitä, mitkä ovat seuraavan kymmenen vuoden säteellä SDP:n keskeiset poliittiset tavoitteet ja miten se aikoo ne saavuttaa.

Ydinkysymyksiä työn ja oikeudenmukaisuuden puolesta koko olemassa olonsa puhuneelle puolueelle lienee, että miten globalisaation keskellä turvataan suomalaiset työpaikat, taataan parhaiten kaikille ihmisille riittävä toimeentulo ja miten hyvinvointivaltiota voidaan pikemminkin nykyisestä vahvistaa.  Suomen tulee jatkossakin olla yhteiskunta, jossa myös sen haavoittuvimmista jäsenistä pidetään huolta. Tänä vuonna käynnistyvä prosessi päivittää laajapohjaisen keskustelun kautta vuodelta 1999 peräisin olevaa SDP:n periaateohjelmaa tarjoaa puheenjohtajavaalin ohella myös keskusteluun SDP:n suunnasta hyvät puitteet. 

Tavattavissa Vuosaaressa 8.3

Sunnuntai 26.1.2014 klo 14.10

Kun piispat ja valtionvarainministeri kohtasivat

Keskiviikko 22.1.2014 klo 11.51 - Ville

Olin eilen Helsingin yliopistolla kuuntelemassa, kun valtionvarainministeri Jutta Urpilainen (sd.), kolme piispaa ja emeritusprofessori Ilkka Niiniluoto keskustelivat professori Vesa Kanniaisen alustuksen pohjalta siitä, voiko taloutta ja etiikkaa yhdistää. Kaikilla tuntui olevan yhteinen käsitys siitä, että näitä kahta ei pidä yrittää erottaa toisistaan. Keskustelu oli puolin ja toisin kohteliasta ja kuuntelevaa, mille varmasti on paikkansa nykyisessä varsin kärkkäässä julkisessa keskustelukulttuurissamme.

Helsingin päivähoidon tilakysymyksistä Helsingin Uutisissa 18.1.2014

Lauantai 18.1.2014 klo 12.31

Onko Saksan oppisopimusjärjestelmällä annettavaa Suomelle?

Lauantai 18.1.2014 klo 12.26 - Ville

Kävin kuluneella viikolla Helsingin opetuslautakunnan puitteissa tutustumassa Saksan oppisopimusjärjestelmään vierailemalla Berliinissä niin Saksan liittovaltion kuin Berliinin osavaltion ministeriöissä, kauppakamarissa, Suomen paikallisessa suurlähetystössä ja työpaikoilla. Vaikka Saksassa oppisopimusjärjestelmän suosio on nykyään hienoisessa laskussa, yhä yli puolet maan nuorista hankkii itselleen ammattikoulutuksen oppisopimuksen kautta.

Saksan oppisopimusjärjestelmän taustaa

Käytännönläheistä oppimista  

Koulukeskeyttäminen ongelma myös Saksassa

Onko Saksan mallista tuotavissa ajatuksia suomalaisen oppisopimuksen kehittämiseen?