Miksi tuen Villeä eduskuntavaaleissa?

Lauantai 11.4.2015 klo 23.07 - tukitiimiläinen Merja Laukkanen

On vain viikko siihen ajankohtaan, kun me suomalaiset äänestämme itsellemme uudet kansanedustajat. Nyt on myös mahdollisuus nuorentaa eduskuntaa, äänestämällä ensikertalaisia, sivistyneitä ja eri elämän aloilta olevia ehdokkaita. Vaalityötä tehdessäni olen useasti sanonut epäröiville kansalaisille, että äänestäkää jokatapauksessa, silloin on sinunkin antamasi ääni huomioitu. Ja se ääni on luomassa uutta tässä muuttuvassa yhteiskunnassa. Muutos on edessä, emme voi näin jatkaa, työtä ja työntekijöitä on saatava, jotta tuleville sukupolville on muutakin kuin suuret summat meidän velkaa maksettavana.

Nämä vaalit ovat ensisijaisesti Suomen vaalit. Oman maan kohtalo muuttuvassa Euroopassa. Turvallisuus, huolenpito, uudistuva peruskoulu ja säännöllinen työ. Me tarvitsemme nyt eduskuntaamme ihmisiä, jotka ymmärtävät arkielämän epävakautta. Juuri siksi on niin tärkeätä äänestää: jokainen ääni merkitsee paljon. 

Elämme vaikeita aikoja. Tarvitsemme vaikeiden aikojen vaikuttajaa työskentelemään meidän puolestamme, ajamaan tavallisen ihmisen asiaa. Haluatko sinä sellaisen vaikuttajan Helsingissä edustamaan itseäsi, ajamaan taloudellista yhdenarvoisuutta ja rakentamaan turvallisempaa Suomea? Muista vaalinumero 138 Helsingin piirissä ennakkoäänestyksessä 8. - 14.4 sekä varsinaisena vaalipäivänä 19.4. Muista Ville Jalovaara ja osallistu turvallisemman, paremman huomisen rakentamiseen.

Kuka hullu haluaa poliitikoksi?

Lauantai 4.4.2015 klo 21.41 - Ville

Viime viikkojen iltalukemisena minulla on ollut kevään teemaan oivallisesti osuva Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn uutuuskirja Kuka hullu haluaa poliitikoksi? Kirjassa tunnetut poliitikot kertovat, miksi ovat lähteneet mukaan. Toisaalta kirjassa on annettu ääni niille, jotka syystä tai toisesta eivät näe poliitikon uraa itselle sopivana yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona.   Moni politiikassa mukana ollut myös tuo kirjassa esille työn raskaita puolia: jatkuvan julkisuuden valokeilassa olon, kokemuksen, ettei pysty vaikuttamaan riittävästi ja asioiden jäämisen populismin alle. Kirjasta kuulee myös, että kaikesta huolimatta politiikassa vaikuttaminen saattaa olla hyvinkin kiinnostavaa ja on monelle pidempään mukana olleelle suoranainen intohimo.

Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn kirjan lukeminen oman vaalityön keskellä on herättänyt paljon ajatuksia. Itse olen ollut niin sanotusti mukana politiikassa nyt seitsemän vuotta, eli vuoden 2008 kuntavaaleista alkaen, jonka ehdokkuuden myötä jäin aktiiviksi SDP:hen. Tämän myötä politiikka on tullut varsin luonnolliseksi osaksi arkeani erityisesti sen jälkeen, kun minut valittiin vuoden 2013 alusta Helsingin kaupunginvaltuustoon ja  opetuslautakuntaan.

Oman kokemukseni vuosi hieman vierastan kirjan esimerkeistä välittyvää nykyisin tunnistettavaa ”on – off” näkemystä, että politiikassa joka ollaan täysillä mukana tai sitten ei olla lainkaan. Menneinä vuosikymmeninä vastaava politiikan ammatillistuminen oli vierasta. Poliittisia luottamustehtäviä oli luontevaa hoitaa muun elämän ohessa. Jopa Helsingissä asuva opettajataustainen kansanedustaja saattoi vielä sodan jälkeen käy välillä opettamassa tunnin koulussa ja palata sitten eduskuntatalolle täysistuntoon. Tämä ei toki nykyään olisi tarkoituksenmukaista. Silti ehkä jotain hiemaan samaa asennetta suhtautumisessa politikkaan tarvittaisiin, jotta politiikka voitaisiin nähdä jälleen enemmän sinä yhteisten asioiden hoitona mistä siinä kuitenkin puolueiden välisistä näkemyseroista huolimatta on pohjimmiltaan kyse.

Mikä sitten saa ihmisen tänä päivänä lähtemään aktiivisesti mukaan poliittisen puolueen toimintaan? Uskon, että suurin syy on halua vaikuttaa johonkin oman elämän kokemuksen myötä tärkeäksi kokemaan asiaan. Itselläni keskeinen syy lähteä loppukesällä 2008 mukaan oli yleisen innostuksen ohella yliopistotyöelämää varjostava jatkuva epävarmuus työn jatkumisesta. Sen sijaan, että kotona päivittelee Suomen ja maailman ongelmia jo pienikin poliittinen aktiivisuus voi antaa tunteen, että voi olla itse mukana vaikuttamassa siihen, että mihin suuntaan asiat yhteiskunnassamme kehittyvät. Ei siis tarvitse olla hullun rohkea lähteäkseen mukaan politikkaan, vaan kuka tahansa voi liittää poliittisen puolueen toiminnassa mukana olemisen osaksi arkeansa. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan!

Vaalipäällikön terveiset

Keskiviikko 1.4.2015 klo 11.54 - Teppo Suontakanen

Ei ole enää kuin runsaat kaksi viikkoa siihen ajankohtaan, kun me suomalaiset äänestämme itsellemme uudet kansanedustajat. Tuskin kukaan on voinut välttyä tältä tiedolta, sen verta selkeästi siitä on puhuttu ja sen verta useasta lähteestä sitä on tuputtamiseen asti tarjottu. Olen suureksi yllätyksekseni kuitenkin myös törmännyt yllättävän useasti ajatukseen, että on aivan yksi ja sama, ketä äänestää vai äänestääkö ollenkaan. ”Samat kuviothan ne siellä koko ajan on, mitään muutosta ei tapahdu ja EU:ssa kaikki päätetään.”

En nyt lähde sanomaan, etteikö istuvan eduskunnan kauden loppuvaihe olisi ollut suorastaan sietämättömän naurettava. Kansanedustajat itsekin ovat sitä mananneet ja monet muutkin ihmetelleet, että mikä ihme eduskuntaan on iskenyt. Meihin suomalaisiin on ainakin iskenyt harmaa epävarmuus sekä kaiken syövä epätietoisuus: kuulemme vain huonoja uutisia ja märehdimme niitä epätoivon vimmalla, koska mitään muutakaan ei ole. Tuollaisessa ilmapiirissä on vaikea uskoa huomiseen tai rakentaa mitään uutta. Tuhannet joutuvat elämään joka päivä epävarmuudessa siitä, saavatko palkkaa huomenna; ja samanlainen määrä onnettomia kamppailee sen pelon kanssa, että onko heillä enää pian työpaikkaa ja jos on, niin selviääkö siitä maksettavalla palkalla. Taloudellisten epävarmuustekijöiden lisäksi idän ja lännen vastakkainasettelu on palannut elämäämme ja yhä useampi seuraa kovin tarkoin turvallisuuteen liittyviä uutisia. Me pelkäämme ja olemme epävarmoja.

Miten nämä kaksi asiaa – eduskuntavaalit sekä yleinen epävarmuus ja epätietoisuus – sitoutuvat toisiinsa? Me tarvitsemme nyt eduskuntaamme ihmisiä, jotka ymmärtävät tätä arkielämän häilyvää olotilaa, jotka haluavat olla muutakin kuin tuuliviirejä. ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”, lausuttiin klassisessa Carl Barksin Aku Ankka -tarinassa. Kovat ajat kaipaavat sellaisia päättäjiä ja vaikuttajia, jotka ymmärtävät niitä aikoja eivätkä anna periksi. En haikaile kovien tai häikäilemättömien päättäjien perään: haikailen sellaisten ihmisten perään, jotka ymmärtävät mattimeikäläisen tuntemuksia noina kovina aikoina, jotka pistävät itsensä likoon ja saavat aikaiseksi jotain, valavat uskoa tulevaisuuteen. Tällaisia ihmisiä me tarvitsemme ja meillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Juuri siksi on niin tärkeätä äänestää: jokainen ääni merkitsee paljon. Me saamme itse päättää, mihin suuntaan Suomi menee.

Juuri siksi minä kannatan Ville Jalovaaraa. Hän ei ole mikään poliittinen broileri, kuten tavataan sanoa, ja hänellä on aimo annos kokemusta siitä, minkälaista on elää taloudellisesti epävarmassa ja turvattomassa maailmassa. Hän tietää työnteon merkityksen ja miltä se tuntuu, kun ei tiedä, onko huomenna tuloja laisinkaan. Tuo tietoisuus nykyään aivan liian monelle aivan liian tutusta tunteesta on saanut hänet lähtemään politiikkaan mukaan: jos vain antautuu synkkyyden valtaan eikä tee mitään, ei saa muutosta aikaiseksi. Ville ei ole antautunut, vaan työskentelee uutterasti sen paremman huomisen vuoksi, sen puolesta, että kukaan ei jäisi vaille mitään tukea ja turvaa. Hän ymmärtää niin tavallista taloudellista epätietoisuutta kuin laajempaa turvallisuustilannetta, joka on niin monien mielessä tätä nykyä. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän on uurastanut tavallisen ihmisen puolesta osana demarien valtuustoryhmää ja minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän jatkaisi tätä työtä.

#Olohuonetentti tuo politiikan takaisin koteihin

Keskiviikko 18.3.2015 klo 23.33 - Ville

Eduskuntavaaleihin on aikaa enää muutama päivä päälle kuukausi. Matala äänestysaktiivisuus on viime vuosina ollut yksi vaalien huolestuttava kehityskulku. On paljon puhuttu siitä, että miten politikka ja poliitikot saataisiin lähemmäksi ihmisten arkea. Tapahtuuko se toreille jalkautumalla vai sosiaalisen median kautta vai kenties kutsumalla ryhmä kansanedustajaehdokkaita omaan kotiin tentattavaksi politiikasta?

Olen tällä viikolla osallistunut kahteen niin sanottuun olohuonetenttiin, jossa ryhmä eripuolueiden ehdokkaita oli ensin maanantaina vieraana yhdessä tapanilaisessa kodissa ja nyt keskiviikkona Käpylässä. Kuvassa näkyvät Käpylän tentissä tänään kanssani olleet Johanna Sumuvuori vihreistä ja Veronika Honkasalo vasemmistoliitosta. Aiemmin kahdet kuntavaalit, joista jälkimmäisessä minut valittiin Helsingin kaupunginvaltuustoon, läpikäyneenä näen olohuonetentin konseptin uudella tavalla raikkaana tapaa palauttaa poliittinen keskustelu sinne, minne oikeastaan parhaiten kuuluu, eli suomalaisiin koteihin. Olohuonetentin voi järjestää kuka tahansa. Ohjeet löytävät nettisivulta ja uskon, että moni kansanedustajaehdokas tulee mielellään kotiin vieraaksi, jos voin pyydetään.

Olohuonetentissä on jotain entisaikojen poliittisten tupailtojen tunnelmaa, joka vähentää paljon puhuttua politiikan vieraantumista arjesta. Naapuristo ja ystävät kokoontuvat kotiin pohtimaan oman kaupungin tai kunnan ja samalla Suomen tulevaisuuden kysymyksiä. Sekä Tapanilassa että Käpylässä puhuttiin paljon lähipalvelujen merkityksestä. Molemmilla alueilla on vuoden aikana tehty paljon keskustelua herättäneitä kouluverkkotarkasteluja, jotka nousivat keskusteluihin molemmissa paikoissa. Verrattuna perinteisempiin kahviloissa ja kouluilla järjestettyihin vaalipaneeleihin, jotka nekin ovat edelleen tärkeitä, olen huomannut, että olohuonetenttien keskustelut ovat astetta lähempänä arjen kysymyksiä. Olisikohan siis mahdollista, että #olohuonetentti voisi olla jo tututuksi tulleen somen sijaan näiden eduskuntavaalien uusi ihmisiä äänestämään innostava tuulahdus?

Sata päivää vaaleihin - se on vähän!

Perjantai 9.1.2015 klo 17.24 - Ville

Huhtikuun kolmantena viikonloppuna pidettäviin kevään eduskuntavaaleihin on tänään aikaa tasan sata päivää. Se on itse asiassa vähän. Aika tulee menemään ehdokkaana olevilta ja vaalitöihin lähteviltä nopeammin kuin uskommekaan ja kohta ollaan vaalivalvojaisissa jännittämässä omaa ja puolueen menestystä.  Millainen kevät sitten on edessä? Mistä keskustellaan?

Vuosi sitten olisi voinut jo aavistaa, että Suomen talous- ja työllisyystilanne tulee olemaan yksi näiden vaalien pääteemoja.    Suomen lähitulevaisuuden suurempia haasteita on talouden syvän rakennemuutoksen selvittäminen ja työllisyysasteen merkittävä nostaminen. Hyvinvointivaltio, josta olemme voineet olla ylpeitä, on päivitettävä perinnöksi tuleville sukupolville. Puolueiden toistaiseksi julkaisemista vaaliohjelmista yhtenäistä näkemystä siitä, miten Suomi saadaan nousuun, on hieman vaikea löytää.  Koska yksikään puolue tuskin saa huhtikuussa yli 50 % kannatusta, kyky yhteistyöhön on ratkaisevaa. Toivottavaakin, että media haastaa tässä kuten muissa kysymyksissä rakentavaan keskusteluun.

Tammikuun 2014 alussa tuskin oli vielä aavistettavissa, että Suomen ulkopolitiikka muuten kuin EU:n osalta tulee nousemaan keskeiseksi vaaliteemaksi. Tässä luonnollisesti Suomen nykyiset turvallisuuspoliittiset ratkaisut ja sen arvioiminen, että missä määrin niitä on tarve päivittää, puhuttavat. Itse näkisin, että Nato-suhteen ohella olisi tarpeen käydä myös aktiivista keskustelua siitä, miten Suomen omaa puolustusta voidaan vaikeasta taloudellista tilanteesta huolimatta vahvistaa ja kuinka yhteistyötä Ruotsin kanssa voidaan tiivistää.  Viime päivien uutiset Ranskasta kertovat, että Euroopan ja Venäjän suhteiden ohella tullaan varmasti keskustelemaan Lähi-idän kriisien ja ääriliikkeiden Euroopan vakaudelle aiheuttamasta vaarasta ja niiden toimien mukanaan tuomista yhteiskunnallisista ristiriidoista.Sekä Suomen talouteen että maamme ulkopoliittisen toimintaympäristöön kohdistuu merkittäviä epävarmuutta lisääviä tekijöitä. Nopeaa ja yksikertaisin ratkaisuin tehtävää paluuta vuonna 2008 alkanutta talouskriisiä edeltävään aikaan tuskin on tiedossa.  Historiasta tiedämme kuitenkin, että yhteistyöllä olemme selvinneet vaikeuksista aiemminkin.

On hyvä jatkuvasti muistaa, että Suomi on viiden ja puolen miljoonan asukkaan maa Euroopan laidalla. Meillä ei oikeasti varaa syviin jakolinjoihin ja siksi vaaleissa on tärkeä puhua erimielisyyksien lisäksi myös siitä, mikä meitä kansakuntana yhdistää ja mitkä ovat Suomen myönteisen tulevaisuuden avaimet. Tämän vuoksi uskon, että kansamme haluaa tietää äänestyspäätöksiä tehdessään, että mitkä puolueet ovat aidosti halukkaita lähtemään kantamaan hallitusvastuuta ja ovat kyvykkäitä rakentavaan yhteistyöhön. Tänä vaalikautena nähtyyn vaalivoittajien välittömästä oppositioon siirtymisestä ja laajapohjaisen hallituksen ideologisista ristiriidoista johtuvaan osittaiseenkaan tyhjäkäyntiin, meillä ei ole toista kertaa varaa.

Politiikassa aktiiviselle ihmisille vaalit ovat, jos ei nyt ihan sentään elämän parasta aikaan, niin hyvin mielenkiintoista aikaa kuitenkin. Vaalitunnelmia voi tukiryhmien ja puolueiden kautta lähteä seuraamaan myös ne, joilla ei tämänkaltaisesta toiminnasta ehkä aikaisempaa kokemusta.  Puoluekantaa katsomatta lopuksi hatun nosto kaikille ehdokkaille ja heidän tukijoukoillensa siitä, että ovat valmiit tänä kevään laittamaan itsensä likoon pohtiakseen seuraavat sata päivää yhdessä maamme tulevaisuutta.

Onko Suomella opittavaa Ruotsin tavasta ratkoa hallitusongelmia?

Lauantai 27.12.2014 klo 15.35 - Ville

Meillä Suomessa ennenaikaisista vaaleista on puhuttu useaan otteeseen tämän vaalikauden aikana. Ensimmäisen kerran uusia vaaleja pohdittiin sen jälkeen, kun toimintakykyisen hallituksen muodostaminen kesällä 2011 osoittautui hyvin haasteelliseksi, koska vaalit selkein luvuin voittaneen puolueen Eurooppa-politikkaa koskevat kynnyskysymykset estivät sen mukaan tulon hallitukseen. Jyrki Kataisen hallitus muodostettiin kuuden ideologiselta taustaan varsin erilaisen puolueen varaan ja sittemmin matkasta on erinäisten kynnyskysymysten myötä poistunut vielä kaksi puoluetta. Monia merkittäviä asioita on saatu edistettyä, mutta yleisesti tunnettu tosiasia on se, että niin Jyrki Kataisen kuin Alexander Stubbin hallitusten taival ei ole ollut helppo. Taustalla tietenkin vaikuttaa koko Euroopan yleinen taloudellinen ja myös poliittinen epävakaus.

Mitä keskusta kannatuksellaan tekisi?

Maanantai 3.11.2014 klo 13.31 - Ville

Taloustutkimuksen viime viikolla julkistamassa puoluegallupissa Suomen Keskustan kannatus kohosi peräti 25.5 prosenttiin. Hieno tulos, jonka pohjalta äänestäjiä alkaa varmasti vähitellen  kiinnostaa yksityiskohdat siitä mihin suuntaan keskusta pääministeripuolueena Suomea haluaisi luotsata, jos luvut ovat yhtään samansuuntaiset ensi huhtikuussa varsinaisissa vaaleissa.

Erinäisillä useamman kerran kuukaudessa julkaistavilla puolueiden kannatusmittauksilla on huomattava poliittista ilmapiiriämme ohjaava vaikutus. Sen mukaan, että onko kannatus nousussa vai laskussa mennään joko rinta rottingilla tai pää kumarassa. Mittaaminen on niin tiivistä, että välistä miltei tuntuu unohtuvan se, että eduskunnan paikkaluku muuttuu ainoastaan äänestämällä.

Kirje helsinkiläisille SDP:n jäsenille

Torstai 7.8.2014 klo 17.15 - Ville

Jos kannatusta riittää, olen valmis syyskuun alussa lähtemään tekemään täyspainoista vaalikampanjaa. Syksyn 2012 kuntavaalikokemus ja osallistuminen aktiivisesti SDP:n vaalityöhön kaikissa syksyn 2008 jälkeisissä vaaleissa antavat tähän hyvän lähtökohdan. Ilokseni moni on jo ilmoittautunut kiinnostuksensa tulla mukaan tukiryhmään ja kaikki kiinnostuneet mahtuvat mukaan, jos syyskuun alussa ratkeava esivaali näyttää vihreää valoa varsinaiselle ehdokkuudelleni.

Suunnitelmissani on tehdä koko kaupungissa näkyvä kampanja, jossa pyritään luomaan luottamusta siihen, että yhteistyöllä maamme nykyiset ongelmat on ratkaistavissa. Tarkempia vaaliteemoja on tarkoitus hahmotella alkusyksyllä, mutta minulle tärkeitä teemoja on peruspalveluiden ja työelämän laadun parantamiseen liittyvät kysymykset.

Itselläni on omakohtaista kokemusta siitä, mitä olla pätkätyöläinen nyky-Suomessa. Olen tehnyt tutkijan työtäni yliopistolla vuoden ja usein muutaman kuukauden jaksoissa. Väliin on mahtunut myös muutama työttömyysjakso ja toki myös hyviä kokemuksia myös työskentelystä erilaisissa työympäristöissä.

Työttömyys, työn katkonaisuus ja työn menettämisen pelko ovat tänä päivän arkipäivää hyvin monille suomalaisille ammattiin ja koulutukseen katsomatta. Toimeentulon ohella jatkuva työhön liittyvä epävarmuus on henkisesti kuluttavaa. Yhteiskunnan ei mielestäni pidä antautua työelämän ongelmien edessä. Kampanjassani, ja tavoitteen mukaan tulevassa työssäni kansanedustajana, haluan olla paremman työelämän puolestapuhujana ja toimia sen eteen, että yhä useammalla suomalaisella olisi vakituinen työ, jolla tulee myös toimeen.

Työssäni kaupunginvaltuutettuna olen halunnut puolustaa helsinkiläisten oikeutta saada toimivia peruspalveluita. Jokaiselle helsinkiläisellä tulisi olla toimiva terveysasema, johon pääsee inhimillisessä ajassa hoitoon. Lapsiperheitä varten lähellä kotia koulu, jossa on tarjoilla laadukasta opetusta. Ikä-ihmisille on voitava taata oikeus inhimilliseen vahvuuteen. On tärkeätä, että poliitikot huolehtivat siitä, että niin sote-uudistus kuin peruskoulu-uudistuskin toteutuessaan parantavat lähipalveluiden tasoa.

Maailmapoliittiset näkymät ovat kuluneen vuoden aikana synkistyneet ja on selvää, että seuraava eduskunta joutuu ottamaan kantaa moniin Suomen turvallisuuspolitiikkaa koskeviin kysymyksiin. On hyvä, että keskustelun pohjaksi ensi vuoden alussa ilmestyy laaja asiantuntija selvitys Suomen turvallisuusympäristön viimeaikaisista muutoksista. Historian opetuksia ei Suomen tämän päivän turvallisuuspolitiikkaa suunniteltaessa pidä myöskään unohtaa. Yliopistotyöni kautta poliittinen historia on minulle tuttua. Olen käsitellyt tutkimuksissani erityisesti kylmän sodan aikaa ja siinä Suomen ja Neuvostoliiton suhteita.

SDP:n kannatus ei ole viimeaikaisissa gallupeissa ollut sitä, mitä me monet puolueaktiivit toivoisimme. Mitään helppoa tietä suomalaisten äänestäjien enemmistön luottamuksen saavuttamiseksi ei ole. Jokaista aktiivia tarvitaan mukaan ensi kevään vaalityöhön, jotta saamme aikaiseksi tuloksen, johon voimme ole tyytyväisiä. Omasta puolestani olen valmis laittamaan itseni likoon kampanjansa ja tekemään parhaani sen eteen, että ensi kevään vaaleissa SDP:n kannatus Helsingissä on neljänvuoden takaista tulosta selkeästi parempi.

Hallitusvaihtoehdoista on parempi keskustella etukäteen

Tiistai 29.7.2014 klo 16.42 - Ville

Helsingin on tartuttava terveyserojen takana olevaan eriarvoistuuteen

Lauantai 14.6.2014 klo 14.47 - Ville

Helsingin valtuuston kevään viimeiseen kokoukseen tulee ensi keskiviikkona käsittelyymme tarkastuslautakunnan vuoden 2013 arviointikertomus, joka sisältää monesta näkökulmasta merkittävää tietoa kaupunkimme nykytilasta. Yleisvaikutelma on, että kaupunkimme talous on toistaiseksi vaikeista ajoista huolimatta pysynyt kohtuullisena, mutta terveyden ja hyvinvoinnin alueellisiin eroihin on jatkossakin syytä kiinnittää erityistä huomiota.

Lautakunnan raportissa on arvioitu, että miten Helsingin vuosina 2009–2012 toteuttamat terveyserojen kaventamiseksi toteuttamat hankkeet ovat vähentäneet terveyseroja.  Helsingin peruspiirit ovat lähentyneet sairastavuusindeksin mukaan maan keskiarvoa näinä vuosina, eli kaupunginosien väliset erot ovat jonkin verran kaventuneet, vaikka pitkän aikavälin kasvu on raportin mukaan selvästi todettavissa. Kuten oheisesta kuviosta ilmenee erot sairastavuudessa peruspiirien välillä ovat yhä suuret, eikä tilanne ole yksin sote-viraston terveysprojektien avulla parannettavissa, vaan on tarttuva erojen taustalla olevan lisääntyneen huono-osaisuuden juuriin. 

Helsingin kaupungin aiemmin alueellisista terveyseroista tekemissä selvityksissä on ilmennyt, että sosioekonomisilla eroavuuksilla suuri merkitys saman kaupungin alueiden välisissä terveyseroissa.  Useissa tutkimuksissa on ilmennyt, että koulutuksella, ammattiasemalla ja tuloilla on vaikutusta terveydentilaan. Niillä alueilla, joissa työttömyysaste on korkeampi, on vastaavasti myös sairastavuusindeksi korkeampi.  Viimeaikaiset tutkimustulokset myös osoittavat, että vaikka suomalaisten yleinen terveydentila on kohentunut, ovat sosioekonomiset terveyserot kasvaneet.   

Mitä terveyseroille sitten voitaisiin tehdä pääkaupungissamme? Toimenpide-ehdotuksissaan tarkastuslautakunta suosittelee, että sosiaali- ja terveysvirasto määrittelisi jatkossa terveys- ja hyvinvointierojen kaventamisen tähtääville hankkeille aiempaa täsmällisemmät seurantamittarit ja, että viraston tulisi ottaa käyttöön muissa kaupungeissa ja ulkomailla hyviksi todettuja käytäntöjä. Vaikka nämä ovat itsessään tarpeellisia ehdotuksia, ne eivät yksin riitä, vaan on tarttuva alueellisia terveyseroja lisääviin perimmäisiin sosiaaliekonomisiin syihin, joiden kaventamisessa sekä koulutus- että työllisyysasteen kohentamisen on oltava keskeisellä sijalla. Nämä ovat molemmat tekijöitä joihin Helsingin tulee jatkossa kiinnittää elinkeinopolitiikassa entistä suurempaa huomiota.