Tytti Tuppuraisesta kestävää luottamusta rakentava johtaja SDP:lleMaanantai 2.1.2017 klo 14.06 - Ville SDP:n kansanedustaja Tytti Tuppuraisen tiedetään harkitsevan lähtemistä mukaan helmikuun alussa Lahden puoluekokouksessa järjestettävään puheenjohtajavaaliin. Vetoan tänään yhdessä neljäntoista muun SDP:n aktiivin kanssa Tytti Tuppuraiseen, että hän antaisi myönteisen vastauksen ja asettuisi ehdolle puheenjohtajavaaliin. Yhteisessä avoimessa kirjeessämme todetaan seuraavaa: "Tulevaisuutta ei rakenneta iskulauseilla eikä itsetarkoituksellisella vastakkainasettelulla. Sitä rakennetaan parasta tutkimustietoa laajasti hyödyntäen, ihmisten yhteistyöllä ja eri vaihtoehdoista avoimesti keskustellen. Ihmiskunnan suuret kysymykset, rauha, kestävä kehitys ja ympäristöstä huolehtiminen, vaativat voimien kokoamista kansainvälisesti. Sitä edellyttää myös näiden tavoitteiden toteutumiselle välttämättömän liberaalin demokratian, kansanvallan puolustaminen. Ihmiset Suomessa, Euroopassa ja maailmassa ansaitsevat nykyistä parempaa politiikkaa. SDP valitsee helmikuun alussa Lahdessa puolueelle puheenjohtajan ja samalla ehdokkaan pääministeriksi. Kokous on tärkeä ei vain puolueen, vaan myös Suomen ja täällä asuvien ihmisten kannalta. On pystyttävä pysäyttämään kehitys, joka lisää eriarvoisuutta ja osattomuutta sekä tukahduttaa tulevaisuudenuskon. Tarvitsemme puolueen johtoon poliittisesti kokeneen, yhteistyökykyisen, kansainvälisen ja rohkeasti tulevaisuuteen suuntaavan puheenjohtajan, joka kykenee yhdessä muiden kanssa hahmottamaan kestävän linjan puolueelle. Mielestämme kansanedustaja ja Demarinaisten puheenjohtaja Tytti Tuppurainen on paras ehdokas SDP:n puheenjohtajaksi. Toivomme, että hän antaa suostumuksensa puheenjohtajakilpaan. Tiedämme, että Tytti Tuppuraisella on kannatusta sosialidemokraattien keskuudessa. Häntä arvostetaan myös puolueen ulkopuolella." Ulpu Iivari, puoluekokousedustaja, Helsinki Elisa Gebhard, puoluekokousedustaja, Helsinki Rakel Hiltunen, puoluekokousedustaja, kaupunkineuvos, Helsinki Susanna Huovinen, kansanedustaja, Jyväskylä Maunu Ihalainen, kanslianeuvos, Vantaa Liisa Jaakonsaari, Euroopan parlamentin jäsen, Oulu Ville Jalovaara, puoluekokousedustaja, kaupunginvaltuuston jäsen, Helsinki Markku Kainulainen, puoluekokousedustaja, Oulun Eläkkeensaajien pj. Tarja Kantola, puoluekokousedustaja, kansalaisjärjestötoimija, Helsinki Liisa Emilia Komminaho, Oulun ty:n puheenjohtaja Ville Kopra, puoluekokousedustaja, Espoo Tage Lindberg, puheenjohtaja, TUS, Helsinki Laura Lindeberg, TUS, Helsinki Eila Nevalainen, puoluekokousedustaja, Helsinki Maria Nyroos, puoluekokousedustaja, Helsinki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, puheenjohtajavaali, Lahti, puoluekokous, Tytti Tuppurainen |
Joukkoliikennettä olisi tarvittu myös aattoiltanaLauantai 31.12.2016 klo 13.09 - Ville Pääkaupunkiseudun koko joukkoliikenne seisahtui tänäkin vuonna jouluaaton illan ja joulupäivän aamun väliseksi ajaksi. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, HSL, joukkoliikenne, joulu, metro, |
Vuosaaren terveyaseman ruuhkistaKeskiviikko 21.12.2016 klo 9.55 - Ville Onni Jaakkola tarttui Vuosaari-lehdessä 14.12 tärkeään asiaan kirjoittaessaan terveysasemamme puhelinpalvelun ruuhkista. Tästä samasta asiasta olen saanut useita yhteydenottoja vuosaarelaisilta ja siitä on keskusteltu aktiivisesti myös Vuosaaren Facebook ryhmässä. Palautteen johdosta kävin yhdessä kahden muun valtuutetun kanssa 14.12 tapaamassa Albatrossissa Vuosaaren sote-aseman ja Helsingin sote-viraston johtoa. Kävimme hyvän puolentoistatunnin keskustelun, jossa korostin muun muassa tarvetta parantaa tiedottamista myös sosiaalisen median kautta. Se, että takaisinsoittopalveluun oli nyt päässyt muodostumaan usean sadan soiton suma, oli monen asian seurausta. Joulukuun alusta tapahtunut siirtyminen asiakkaille annettavan yhden henkilökohtaisen palvelunumeron järjestelmään toivottavasti tulee helpottamaan yhteyden saamista asemalle. Uudet pidennetyt auki-oloajat myös toivottavasti osaltaan tuovat väljyyttä toimintaan ja tilojen käyttöön.
Vuosaaren terveysasemalla työskentelee tällä hetkellä 24 hoitaja- ja lääkäriparia. Terveyspalveluiden kysyntä on Vuosaaressa niin suurta, että kaupungin poliittisten päättäjien on jatkossa ohjattava tänne vielä enemmän resursseja. Vuosaaren väestönkasvu on ehdottomasti huomioita sote-palveluiden tarjonnassa. On myös tärkeätä, että Albatrossin laajentaminen monipuoliseksi Vuosaaren suuren vanhusväestön huomiovaksi palvelukeskukseksi saadaan lähivuosina vireille. Mielipidekirjoitus Vuosaari-lehdessä 21.12.2016 |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuosaari, sote, terveysasema |
Länsimetron lisärahoituksestaKeskiviikko 14.12.2016 klo 17.57 - Ville Puheenvuoroni Helsingin valtuuston kokouksessa 14.12.16 kohdassa ”Länsimetron hankesuunnitelman rakentamiskustannusten enimmäishinnan ja kaupungin Länsimetro Oy:n lainoille myöntämän takauksen korottaminen Helsingin osalta” "Länsimetron kustannusarvion kasvaessa hankkeelle haetaan jälleen kerran lisätakausta Espoon ja Helsingin valtuustoilta. Tuntuu, että ainut asia millä Länsimetro on halunnut asioida tämän valtuuston kanssa, on lisärahoitus pyynnöt. Siihen nähden kuin keskeinen rahoittaja Helsinki on, olisin toivonut todella paljon tiiviimpää ja avoimempaa yhteydenpitoa tänne Helsingin päättäjien suuntaan. Kutsu Helsingin ja Espoon valtuustoille työmaakäynnille voisi olla erittäin tervetullut. Edellisellä kerralla takausta pyydettäessä Helsingin valtuustolle annettiin ymmärtää, että nyt kyseessä viimeinen kerta, kun tarvitaan lisää rahoitusta, mutta näin sitten ollutkaan. Miten tässä kävi näin? Kysyn esittelijältä, miksi metrohankkeen kulut on kerta toisensa jälkeen arvioitu virheellisesti? Pidetäänkö meitä aivan pelleinä täällä? Että annetaan aina vaan niin paljon uutta rahaa kuin pyydetään, kun eihän tätä kesken voi jättää. Jos annamme jälleen uuden takauksen, mistä tiedämme, että tällä kertaa ilmoitettu summa on lopullinen? Miten tämä voidaan aikuisen oikeasti taata valtuustolle?" |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Länsimetro, Helsinki, Espoo |
Valtuusto-aloite Hakuninmaan ja Kaarelan asuinalueiden meluongelmien ratkaisemiseksiPerjantai 9.12.2016 klo 16.40 - Ville Jätin Helsingin valtuuston kokouksessa 30.11 valtuusto-aloitteen Hakuninmaan ja Kaarelan alueiden meluongelmien ratkaisemiseksi. Aloitteessani todetaan seuraavaa: Joukko Helsingin Hakuninmaan ja Kaarelan asukkaita on kääntynyt kaupunginvaltuutetun puoleen alueellensa meluongelman kanssa yritettyään ensin edistää asiaa yhteydenotolla Helsingin kaupungin ympäristökeskukseen. Hakuninmaan ja Kaarelan alueella voimakas liikenteen melu on todellinen asukkaiden hyvinvointiin ja viihtyvyyteen vaikuttava ongelma. Näiden kahden asuinalueen läpi kulkeva Hämeenlinnan väylä on yksi Helsingin vilkkaimmista liikenneväylistä. Väylän molemmilla puolilla asutus jatkuu tien laitaan asti. Väylä on nelikaistainen ja sillä on 80 km/t nopeusrajoitus. Muualla Helsingissä vastaavissa paikoissa meluongelmia on pyritty vähentämään meluvallilla tai meluaidalla. Samoin on tarpeen selvittää millaisia terveysvaikutuksia melusta aiheutuu Kaarelan ja Hakuninmaan asukkaille varsinkin, kun alueelle on suunnitteilla merkittävää uudisrakentamista Kuninkaantammen alueelle. Kaupungin on syytä olla asiassa aloitteellinen Liikenneviraston ja Uudenmaan ELY-keskuksen suuntaan, joiden vastuulla on liikenneväylien meluntorjunta myös kaupungin alueella. Ehdotan valtuusto-aloitteella, että Helsingin kaupunki ryhtyy yhteistyössä Liikenneviraston ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa toimenpiteisiin Kannelmäki-Kaivoksela tieosuuden meluongelman laajuuden ja terveysvaikutusten selvittämiseksi sekä ratkaisemiseksi meluaidan tai meluvallin avulla. |
|
24 kommenttia . Avainsanat: Helsinki, Hakuninmaa, Kannelmäki, Kaarela, liikenne, Hämeenlinnantie |
Guggenheim Helsinki - Day afterTorstai 1.12.2016 klo 11.52 - Ville Helsingin valtuusto käsitteli eilen pitkässä ja hieman dramaattisessakin kokouksessa ehdotusta Guggenheim taidemuseon rakentamiseksi Helsinkiin. Kyseessä oli ensimmäinen kerta, kun tämä hanke oli tuotu kaupunginvaltuustoon. Lopputuloksena hanke kaatui varsin selkein numeroin 53–32. Ensimmäisenä pohdittava mitä halutaan Guggenheim oli esitetyssä tavassa kallis ja taloudeltaan epävarma hanke. Oman näkemykseni oli alusta asti se, että Guggenheim museo voi toteutua Helsinkiin selkeästi yksityisen rahan hankkeena. Toinen asia mikä minut sai kriittisesi, oli se, että halusimmeko tämän varsin synkkäsävyisen rakennuksen kaupunkimme symboliksi kaikkein arvokkaimmalle tontille vai kenties jotain muuta? Koko prosessi olisi kannattanut seitsemän vuotta sitten aloittaa selvityksellä siitä, että mitä uutta Helsinkiin kaivataan kulttuurin alueella. Tämä olisi ollut kohtuullista myös nyt monen vuoden yrittämisen jälkeen pettymyksen kokenutta New Yorkissa toimivaa Guggenheim säätiötä ja hankkeen kotimaisia aktiiveja kohtaan. Arvokasta tonttia Etelä-Rannassa ei kannata jättää nykyiseen käyttöönsä pysäköintialueena. Oma ajatukseni on ollut, että tontille voisi pohtia Suomen itsenäisyyden ajan museota tai miksei yhtä hyvin Paavo Lipposenkin kannattamaa ajatusta Design museosta. Keskustelu on nyt auki. Ei valtuuston vuoden merkittävin päätös Guggenheim museon ympärillä jatkuneen ja eilen tiivistyneen valtavan mediahuomion pohjalta voisi ajatella, että kyseessä oli yksi Helsingin valtuuston kaikkien aikojen tärkeimpiä päätöksiä. Näin ei ollut, vaikka hankkeen kannattajat ovat tänään ymmärrettävästi pettyneitä. Valtavan suuren dramatiikkaan en olisi nähnyt tarvetta, vaikka omasta kannastani poiketen museo olisi päätetty eilen rakentaakin. Yhden museon varassa ei Helsingin ja Suomen tulevaisuus lepää. Valtuuston keväällä tekemä päätös uudesta yleiskaavasta oli merkittävyydeltään huomattavasti Guggenheimia merkittävämpi. Puutteistaan ja kehittämistarpeistaan huolimatta se mahdollistaa hyvin monella tavalla kaupunkia kehittämisen sekä asunpaikkana että Suomen johtavana elinkeinokeskuksena. Helsinkiä voidaan kehittää matkailukaupunkina myös ilman Guggenheimia Helsingin maine matkailukaupunkina ei myöskään ole yhden kortin varassa. Kohtasin marraskuun alussa lumituiskua Töölössä kiinalaisten matkailijoiden seurueen, joka kysyi tietä Sibelius-monumentille. Tuo kohtaaminen jätti ajateltavaa. Kyse on siitä uskommeko oman kulttuurimme ja historiamme vetovoimaan ja miten osaamme kertoa siitä ulkomaalaisille. Luonto- ja historiamatkailulla on paljon mahdollisuuksia Suomessa osaamme sitä oikein ulkomaille markkinoida. Valtuustossa käsiteltiin syksyllä aloitteeni uuden matkailuneuvontapisteen avaamisesta Helsingin lentoaseman transit-alueelle. Vastaus tähän yhteen ideaan oli varovaisen myönteinen. Tietenkään tässä ei ole kyse yhdestä aloitteesta, vaan kokonaan uudenlaisen rohkea ajattelun löytämisestä siihen, että miten voimme kehittää Suomea ja Helsinkiä matkailukohteena. Tämä ei ollut, eikä ole yhden Guggenheim kortin varassa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Guggenheim, Helsinki |
Guggenheim Helsinkiin - kyllä vai ei?Sunnuntai 27.11.2016 klo 18.09 - Ville Helsingin kaupunginvaltuustossa käsitelemme ensi keskiviikkona ehdotusta Guggenheim taidemuseon rakentamiseksi Helsinkiin. Kyseessä on ensimmäinen kerta, kun tämä paljon keskustelua viimeisen kuuden vuoden aikana herättänyt hanke tuodaan kaupunginvaltuustoon. Millaiset asiat herättävät kaupungissa keskustelua? Guggenheim päätös on merkittävä, mutta olemme tällä valtuustokaudella tehneet monia huomattavasti suurempiakin ratkaisuja, jotka eivät ole samalla tavoin herättäneet suurta keskustelua. Näistä voisi mainita esimerkiksi kaupungin johtamisjärjestelmän uudistamiseen, joka myllää sen miten Helsinkiä johdetaan ensi vuonna uuteen uskoon. Tämä asia ei ole merkittävyydestään huolimatta juuri tunteita herättänyt muutamia henkilövalintoja lukuun ottamatta. Kokemukseni mukaan kyllä tai ei päätökset, jossa ollaan joko rakentamassa jotain uutta tai sulkemassa jotain vanhaa herättävät usein kivaan debatin. Keskiviikon ratkaisuun suhtaudun niin, että se on valintatilanne, jossa kummallekin vaihtoehdolle voi esittää sinänsä relevantteja perusteluja. Vaikka itse en kannata kaupunginhallituksen enemmistön valtuustoon lähettämää esitystä, ymmärrän jotenkin myös niitä, jotka näin tekevät. Kyse on siitä mihin Helsingissä investoidaan ja minkälaista kulttuuripolitiikka haluamme tehdä. Kaupunki ei nouse tai kaadu tämän museon mukana. Kallis ja taloudeltaan epävarma hanke Keskiviikon äänestyksestä tulee tiukka. Kukaan ei varmasti vielä osaa varmuudella ennustaa sen lopputulosta. Oman näkemykseni on ollut alusta asti se, että Guggenheim museo voi toteutua Helsinkiin selkeästi yksityisen rahan hankkeena. Jos hanke on niin kannattava kuin se puoltajat väittävät, he varmasti löytävä rahoituksen. Tämä ehto ei uudessa hieman parantuneessakaan esityksessä toteudu. Kanssani samassa valtuustoryhmässä istuvat Kaarin Taipale ja Osku Pajamäki ovat perustelleet näitä talousnäkökohtia useissa otteissa hyvin. Minun on helppo yhtyä heidän arvioihinsa tutustuttuani esitykseen. Millaisen rakennuksen haluamme pääkaupungin symboliksi? Rahaa voidaan tietenkin kaupungissa käyttää mihin valtuuston enemmistö viisaaksi katsoo. Toinen asia on sitten, että haluavatko helsinkiläiset tämän synkkäsävyisen linnakkeen kaupunkinsa symboliksi sen kaikkein arvokkaimmalle tontille? Mielestäni ehdotuksen yksi suuria puutteita on voittaneen ehdotuksen estetiikka. Keskusteluissa todetaan usein, että on parempi rakentaa Guggenheim museo kuin pitää Helsingin paraatipaikkaa pysäköintialueena. Vaihtoehdot eivät kuitenkaan ole Guggenheim tai parkkipaikka. Koko prosessi olisi pitänyt seitsemän vuotta sitten aloittaa selvityksellä siitä, että mitä uutta Helsinkiin kaivataan kulttuurin alueella. Olisi ollut hyvä kysyä tästä sekä kaupunkilaisten että luottamuselinten näkemyksiä. Miltä kuulostaisi Suomen itsenäisyyden ajan museo Kauppatorin laidalle? Itse toin viime keväänä Kanava-lehdessä esille ajatuksen uuden modernin Suomen itsenäisyyden ajan museon rakentamisesta samalle paikalle. Vaikka ajatukseni tukena ei ole lobbauskoneistoa, yllätyin saamastani myönteisestä palautteesta sekä kansalaisilta että eräiltä asiantuntijatahoilta. Toki esimerkiksi entisen pääministeri Paavo Lipposen ajatus Design museosta voisi olla pohdinnan arvoinen. Kyse on siitä uskommeko oman kulttuurimme ja historiamme vetovoimaan vain näemmekö että se pitää tuoda tänne jostain tuontitavarana. Jälkimmäinen ajatus kertoisi minusta lähinnä heikosta kansallisesta itsetunnosta, mistä kyllä on paljon merkkejä muutenkin. Jos kaupunginhallituksen enemmistön ehdotus keskiviikkona kaatuu seuraavaksi voimme pohtia, halutaanko jotain tilalle, vai onko alue hyvä rantabulevardina. Kävi niin tai näin on hyvä, että tämä asia saadaan nyt ratkaisuun ja kaupunkipoliittisessa keskustelussa voidaan keskittyä siirtyä seuraaviin aiheisiin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Guggenheim, |
SDP tarvitsee puheenjohtajavaalinLauantai 19.11.2016 klo 15.51 - VIlle SDP:n puheenjohtaja Antti Rinne kertoi tänään Hyvinkäällä järjestetyssä puoluevaltuuston kokouksessa odotetusti haluavansa jatkaa SDP:n puheenjohtajana. Rinteen ehdokkaasi ilmoittautuminen toivottavasti rohkaisee muitakin lähtemään mukaan kisaamaan SDP:n johtopaikasta.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, puoluekokous |
Puheenvuoro Helsingin SDP:n piirikokouksessa 12.11Lauantai 12.11.2016 klo 11.07 Elämme hyvin poikkeuksellista aikaa. Maailmassa tapahtuu asioita, joita välillä vaikea todeksi uskoa. Suomi on pieni maa maailmanpolitiikan myrskyssä. Suomi tarvitsee tässä vahvaa sosialidemokraattista puoluetta. Samaan aikaan puolueen on uudistuttava, jotta se säilyttää elinvoimansa. Me tässä salissa olevat puolueaktiivit tiedämme toiminnan perinpohjaiselle kehittämiselle. Tämä on viimeinen piirikokous ennen Lahden puoluekokousta. Ensi keväänä Lahdessa vedetään suuntaviivat sille miten SDP viedään 2020-luvulle. Lahdessa uudistetaan periaateohjelma ja tehdään merkittäviä henkilövalintoja. Näen, että nyt on laajan keskustelun paikka siitä mikä on tämän puoleen paikka Suomen poliittisessa kentässä tulevaisuudessa. Tämän linjakeskustelun käymiseksi toivoisin myös, että meillä olisi Lahdessa useita hyviä ehdokkaita käytettävissä kaikkiin puolueen johtotehtäviin. Se on elävän puoleen merkki, jos johtopaikat kiinnostavat monia. Maailman, Suomen ja SDP:n tilanne on sen vaativa, että tarvitsemme laajaa keskustelua sosialidemokraattisen liikkeen suunnasta.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, Helsinki, piirikokous, Lahti, puheenjohtajavaali |
Grön också i framtidenTiistai 8.11.2016 klo 15.27 - Ville Björn Månsson, ordförande för SFP:s stadsfullmäktigegrupp i Helsingfors, kritiserar i sin insändare (HBL 3.11) den nya översiktsplanen i Helsingfors. SFP:s linje att motsätta sig husbyggen på båda sidorna av motorvägen till Tavastehus samt på Malms flygplats kunde ha betytt att hela generalplanen avvisas. Så stora förändringar i översiktsplanen hade kunnat innebära att stadsfullmäktige inte haft möjlighet att fatta beslut om planen under denna fullmäktigeperiod. Hur kunde man då börja lösa bostadsbristen i Helsingfors? Bostadsbristen och de höga levnadskostnaderna påverkar våra liv varje dag! Det är rekorddyrt att bo i vår stad. Det enda sättet att rätta situationen är att bygga tillräckligt av mångsidiga nya bostäder. Vi har i framtiden fortfarande en hel del sköna gröna områden i Helsingfors. Östersundoms planering har varit svår och kommer därmed inte allena att lösa bostadsbristen i Helsingfors. Generalplanen är det första steget i att anpassa oss till hur staden bör utvecklas fram till 2050. Stadsstyrelsens förslag förhandlades i stadsplaneringsnämnden och var en kompromiss. Den är inte perfekt, men avspeglar ett bästa försök till att kombinera olika intressen. De största bristerna i generalplanen kan korrigeras i stadsplaneringen. Vad gäller Malms flygplats upphör Finnavias verksamhet där snart. Om man verkligen är intresserad av flygfartens framtid i huvudstadsområdet, vore det dags att snarast möjligt sätta alla krafter på att hitta nya områden där privat flygverksamhet kan fortgå. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingfors, stadsfullmäktige, SDP, SFP, översiktsplan, Bostadsbrist |
Yleiskaavapäätös on Helsingin tulevaisuuden kannalta merkittäväKeskiviikko 26.10.2016 klo 12.37 - Ville Helsingissä on viime kuukaudet käyty aktiivista keskustelua kaupungin uudesta vuoteen 2050 ulottuvasta yleiskaavasta, jota käsitellään tänään Helsingin kaupunginvaltuustossa. Päätös ei ole yksinkertainen, eikä helppo kaupungin kokeneenkaan päättäjän näkökulmasta. Toisessa vaakakupissa on suuri pula asunnoista ja siitä seuraava tähtitieteellinen asumisen hinta ja toisessa halu säilyttää viheralueita. Molemmat pitäisi koittaa tasaveroisesti huomioida ratkaisuissa. Pääkaupunkina Helsinki on erityisasemassa Illan kokouksen taustaa on haettava aina 1800-luvun alusta, kun Helsingistä tuli Suomen suuriruhtinaskunnan pääkaupunki. Siitä alkaen Helsinki on houkutellut lähes katkeamattoman virtana uusia asukkaita, jotka ovat tulleet tänne useimmiten työn perässä. Suuri osa meistä on tänne muulta muuttaneita yhden tai kahden sukupolven päästä. Helsinki on ottanut meidät vastaan ja tarjonnut meille kodin. Pääkaupungit vetävät ihmisiä kaikkialla maailmassa. Se on niiden vahvuus ja taakka, jos kehitykseen suuntaa yritetään keinotekoisesti kääntää. Suomessa on vapaa liikkuvuus maan sisällä ja kuka tahansa voi vapaasti valita asuinpaikkansa. Jos itsellä on katto pään päällä, eikö se riitä? Yleiskaavaehdotus on herättänyt paljon keskustelua. Tämä on hyvin ymmärrettävää. Miksi niiden joilla on jo koti Helsingissä, kannattaisi suhtauta positiivisesti siihen, että Helsinkiin rakennettaisiin lisää asuntoja? Asuntopula ja asumisen korkea hinta vaikuttavat meidän kaikkien elämään. Tarjonnan lisääminen ja monipuolinen asuntotuotanto on ainut keino vähitellen korjata tilannetta. Uskon, että nykyisillä helsinkiläisillä on tuloilleen parempaa käyttöä, kun ylisuuret vuokrat ja lainanlyhennykset. Jos yleiskaava hylätään, uhkana on asuntotilanteen vaikeutuminen entisestään. Tämä taas vaikuttaa työllisyyteen ja sitä kautta kaikkien hyvinvointiin. Helsinki on koko maamme talouden ykkösveturi ja pääkaupungissa tehtävät ratkaisut viitoittavat Suomen tulevaisuuden tietä siinä epävarmassa maailmassa jossa elämämme. Kompromissi jonka kanssa voidaan mennä eteenpäin Yleiskaava on ensimmäinen suuntaa antava linjaus siihen, miten kaupungin maankäyttöä kehitetään aina vuoteen 2050 asti, eli seuraavan 34 vuoden aikana. Kaupunginhallituksen esitys on Helsingin keskeisten poliittisten ryhmien välillä neuvoteltu kompromissi. Se ei ole täydellinen ratkaisu, mutta paras mitä on neljän vuoden työllä erilaisten intressien ristipaineessa saatu aikaan. Suomen nykyisessä poliittisessa tilanteessa on arvokasta se, että on kyky neuvotella ja löytää ratkaisu, jolla päästään askel eteenpäin. Itselleni on aktiivisena liikunnan harrastajana Helsingin virkistysalueet tärkeitä. Niitä Helsingissä on nyt ja tulee olemaan myös jatkossa. Neuvotteluvaiheessa kaupunkisuunnittelulautakunnassa tehtiin vielä monia korjauksia, joilla kaavaan ulkopuolelle jäävien viheralueiden määrää vähennettiin. Palveluita ei saa unohtaa! Yleiskaavasta liikkuu paljon virheellisiä käsityksiä. On hyvä huomata, että yleiskaava on alustava ja varsin ylimalkainen maankäytön suunnittelun linjaus ja vaaditaan vielä lukematon määrä erillisiä päätöksiä kaupungin päättävissä elimissä tulevina vuosina ennen kuin johonkin aletaan jotain rakentaa. Asemakaavavaiheessa voidaan vielä tarvittaessa joidenkin pohdintaa herättäneiden viheralueiden käyttöä arvioida uudelleen. On myös mahdollista, että Helsingin kasvuennustukset eivät toteudu ennakoidulla tavalla. Tilannetta helpottaisi esimerkiksi, jos näkisimme pääkaupunkiseudulla tulevaisuudessa kuntaliitoksia, jotka tekisivät maankäytön suunnittelun helpommaksi kaikille. Tärkeää on se, että jos kaupunki kasvaa, huolehditaan myös sote, koulu, päivähoito ja muiden palveluiden riittävästä tarjonnasta. Ei voi olla niin, että rakennetaan uusia kaupunginosia, mutta ei huolehdita niiden infrastruktuurista ja palveluista. Tämä vaatii merkittäviä investointeja, joihin kaupungin päättäjien pitää jo yleiskaavavaiheessa periaatteen tasolla sitoutua. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, kaupunginvaltuusto, yleiskaava |
Museokeskustelussa olisi aika siirtyä eteenpäinKeskiviikko 28.9.2016 klo 10.52 - Ville Kulttuurisivuilla pohdittiin (HS 19.9.), kuinka kauan Guggenheim-hanke voi odottaa rahoituksen järjestymistä. Ei kovin kauan. Alkuperäinen liikkeellelähtö viisi vuotta sitten epäonnistui, ja uskottavuutta on ollut vaikea palauttaa. Julkisen rahan sijaan hanke olisi alun perin kannattanut ideoida jonkinlaisen yksityiseen rahoitukseen perustuvan säätiömallin varaan. Tätä ei tehty, ja nyt on aika mennä eteenpäin. Keskustelua olisi hyvä laajentaa siihen suuntaan, mitä muuta Helsingin Kauppatorin laidalle sopisi. Vaihtoehdot eivät ole vain parkkipaikka tai Guggenheimin museo. Esitin viime keväänä ajatuksen, että meiltä puuttuu Suomen itsenäisyyden aikaa esittelevä moderni historiallinen museo. Olisiko nyt aika pohtia esimerkiksi sitä Helsingin paraatipaikalle? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Guggenheim, Helsingin Sanomat, museo |
Jäsenäänestys puolueen puheenjohtajastaPerjantai 23.9.2016 klo 15.07 - Ville SDP kokoontuu ensi vuoden helmikuussa Lahteen puoluekokoukseen valitsemaan puolueellemme johtoa seuraavaksi kolmeksi vuodeksi aina vuoteen 2020 asti. Keskustelut tulevan puoluekokouksen teemoista on tärkeä käydä rakentavassa ja hyvässä hengessä. Kaksikuukautta puoluekokouksen jälkeen on tärkeät kunnallisvaalit, johon SDP:n on mentävä vahvana ja yhtenäisenä: SDP:n tavoite ei voi olla enempää tai vähempää kuin ykkössija. Jos Lahden puoluekokoukseen ilmoittautuu enemmän kuin yksi puheenjohtajaehdokas, SDP voisi järjestää nyt ensimmäistä kertaa puheenjohtajasta neuvoa-antavan jäsenäänestyksen. Tätä on pohdittu aiemminkin, joten nyt ehkä olisi aika siirtyä jäsendemokratian vahvistamisessa sanoista tekoihin. Jäsenäänestys olisi tarpeen myös sen vuoksi, että ainakin Helsingissä meillä valitaan jo lokakuussa puoluekokousedustajat äänestyksellä ilman, että todennäköisesti tiedossa on keitä on ehdolla puolueen johtotehtäviin. SDP on liikkeenä sellaisessa vaiheessa, että kaikki keinot kentän aktivoimiseksi on tarpeen, jotta puolueen kurssi saadaan käännettyä vahvasti ylöspäin. Mielipidekirjoitus Demokaatti -lehdessä 22.9.2016.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: SDP, puoluekokous, Helsinki, Lahti, puheenjohtaja |
Det finns alternativ för GuggenheimSunnuntai 4.9.2016 klo 12.15 - Villle Diskussionen om att bygga Guggenheims konstmuseum i Helsingfors har aktiverats under senaste tiden. Problemet är att projektet fortfarande saknar största delen av finansieringen. Finska staten vill inte ge pengar och en stor del stadsfullmäktige är kritisk till att Helsingfors borde ta stort ansvar för finansieringen. I stället för att fråga efter offentlig finansiering skulle det ha varit bättre för museets projektörer att tänka på någon privat stiftelse och finansieringsmodell för Guggenheim från början. Det skulle nu vara lämpligt att sträcka diskussionen till om det finns något annat man kunde bygga på vår stads bästa plats vid Salutorget. Alternativen är inte nuvarande parkeringsplats eller Guggenheim som man ofta föreställer sig i diskussion. Förra våren påpekade jag i journalen Kanava (4/16) att vi ännu saknar ett modernt museum som presenterar Finlands självständighetstid i vårt land. Jag menade inte något högt patriotiskt monument, men i stället tänkte jag på ett modernt museum som presenterar vår historia med all sin mångsidighet. Man kan hitta likadana museer som använder modern audiovisuell teknik i många europeiska huvudstäder och de kan vara mycket populära turistställen. Skulle Salutorget vara en bra plats för ett sådant museum? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Guggenheim, Helsinki |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Guggenheim |
Helsinki on hyvä kauttakulkukaupunkiTiistai 28.6.2016 - Ville Helsingin Sanomat (27.6.) kiinnitti huomiota tarpeeseen lisätä Helsingin vetovoimaa matkailukaupunkina. Jutusta voidaan päätellä, että uusia avauksia tarvitaan, jotta Helsingin vetovoima matkailukaupunkina lisääntyisi.
Raideyhteys lentokentälle tarjoaa mahdollisuuksia kehittää stop over -matkailua ja saada Helsinkiä kauttakulkuväylänä Euroopan ja Aasian välillä käyttävät matkustajat tutustumaan maahamme terminaalia pidemmälle. Markkinointia tälle ryhmälle kannattaisi tehostaa. Lentokentän transit-alueelle kannattaisi avata matkailuneuvontapiste, jossa kerrottaisiin, kuinka helposti välilaskun aikana voi piipahtaa jossain pääkaupunkiseudun kohteista, esimerkiksi Helsingin saaristossa kuten Vallisaaressa. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Vallisaari, matkailu |


