Onko maallamme malttia sivistyä?Torstai 14.1.2016 klo 12.46 - Ville Suomessa on viimekuukausina keskusteltu aktiivisesti koulutuksen merkityksestä kansakunnan tulevaisuudelle. Koulutukseen ja tutkimukseen kohdistettavista leikkauksista on kantanut huolta poliittisten vaikuttajien ohella myös esimerkiksi Elinkeinoelämän Keskusliitto. Suomi on kyntänyt vuodesta 2008 asti talouden taantumassa. Kohta vuosikymmenen kestäneillä laihoilla vuosilla on ollut monia heijastuksia kansalaisten arkeen. Kerta toisensa jälkeen ideariihiin on kokoonnuttu pohtimaan, että miten maamme selviää nykyisistä vaikeuksista. Vaikka historiallinen tilanne on nyt kokonaan toinen kuin toisen maailmansodan jälkeisenä jälleenrakennusaikana, jotain näkökulmia voi tarjota tutustuminen siihen, mitkä olivat maamme sodanjälkeisen nousun keskeiset avaimet. Suomen silloinen pääministeri sittemmin pitkäaikainen presidentti Urho Kekkonen kirjoitti vuonna 1952 sittemmin usein siteeratun teoksen Onko maallamme malttia vaurastua? Urho Kekkosen viesti kuului, että elintason kasvattamiseksi Suomen oli teollistuttava voimakkaasti. Teollistuminen taas vaati investointeja, jotka puolestaan edellyttivät pääomia. Kekkosen näkemyksen mukaan kulutuksestakin oli varaa tinkiä, jotta maa ja sen väestö pidemmällä tähtäimellä alkaisi voida paremmin. Erityisesti Pohjois-Suomeen kannatti investoida, jotta sen luonnonvarat voitaisiin ottaa käyttöön. Tämä ei Kekkosen mukaan ollut mahdollista ilman valtion merkittävää mukana oloa. Urho Kekkonen kirjoitti teoksensa aikana, jolloin sodan päättymisestä oli kulunut seitsemän vuotta. 1950-luvun alussa Suomi uskalsi kuitenkin katsoa jo rohkeammin eteenpäin. Karjainen siirtoväestö oli asutettu uudelleen ja viimeinen sotakorvausjuna ylitti itärajan syksyllä 1952. Kesällä 1952 järjestettyjen Helsingin olympialaisten kautta Suomi nostettiin maailmankartalle. Monista myönteisistä merkeistä huolimatta sen aikaiset johtavat poliitikot näkivät, että tämä ei riittänyt. Oli tehtävä enemmän. Suomen ulkopoliittinen asema Neuvostoliiton naapurissa oli epävarma ja sisäpolitiikka monien ristiriitojen täyttämä. Halu rakentaa parempaa huomista kuitenkin yhdisti kansakuntaa ideologisista eroista huolimatta. Korkeakouluverkon vahvistaminen tavoitteeksi Teollisuuden kehittämisen ohella sodanjälkeisessä Suomessa uskottiin vahvasti koulutuksen ja sivistyksen voimaan. Koulutukseen oltiin valmiita investoimaan, vaikka lopputuloksesta ei ollut uusia yliopistokampuksia rakennettaessa vielä mitään takeita. Maamme yliopistolaitoksen toiminta oli jatkunut 1950-luvun alkuun asti pitkälti noudattaen vuosisataisia tapoja ja traditioita. Yliopistossa opiskeleminen oli harvojen ja valittujen etuoikeus. Se millaisen perheeseen oli syntynyt, vaikutti usein suoraan siihen, kuinka pitkä matka itse kullakin oli ponnistaa opiskelemaan niihin harvoihin korkeampiin opinahjoihin, joita maassa toisen maailmansodan päättyessä oli. Sodanjälkeen syntyneiden suurten ikäluokkien tuloon opiskelija-ikään alettiin maassa varautua 1950-luvun alussa. Korkeakoulutuksen määrän ja alueellisen tarjonnan lisäämistä pidettiin keskeisenä tavoitteena maan sodanjälkeisen jälleenrakentamisen ja talouskasvun kiihdyttämisen kannalta. Tämän tavoitteen saavuttamiseksi Suomeen perustettiin vuonna 1952 eduskunnan aloitteesta Korkeakoulukomitea, joka antoi suuntaviivat yliopistojen tulevalle kehitykselle. Ensimmäisessä vaiheessa maahan perustettiin uudet korkeakoulut Ouluun ja Jyväskylään vuonna 1958 ja Tampereelle vuonna 1960. Samaan aikaan Helsingin ja Turun asemaa yliopistokeskuksina vahvistettiin. Reino Oittisen perintö koulumaailmalle Korkeakoulukomitean asettamisen aikana vuonna 1952 Suomen opetusministerinä toimi SDP:n suurin sivistyspoliittisiin visionääreihin lukeutuva Reino Oittinen. Hänen käsialaansa oli pitkälti SDP:n 1960- ja 1970-lukujen kulttuuripoliittiset ohjelmat. Kouluhallituksen pääjohtajana ja useiden sodanjälkeisten hallitusten opetusministerinä toimineen Oittisen suurin saavutus oli koulu-uudistus, jonka tuloksena Suomeen syntyi kaikille yhteinen ja ilmainen yhdeksänvuotinen peruskoulu. Uudistus auttoi elämän lähtökohtien osalta Suomen nuorison tasaveroisemmin yhtenäiselle viivalle. Sodanjälkeisessä monien ristikkäisten intressien ja voimaryhmien maassa Reino Oittinen osoitti kykynsä itsenäisenä ja suvereenina sivistys- ja kulttuuripoliitikkona. Vaikka Oittinen on jäänyt hiustoriaan nimenomaan suomalaisen peruskoulun kehittäjänä, ministerinä toimiessaan hän hoiti yhtälailla paneutuvasti muitakin ministerinsalkkuunsa kuuluvia sektoreita. Suhteissaan opetusministerin vastuualueisiin kuuluneisiin yliopisto- ja korkeakoulumaailmaan sekä luterilaiseen kirkkoon Oittinen veti asialinjaa, vaikka oma poliittinen tausta ja henkilöhistoria olisivat antaneet myös perusteita suhtautua hyvinkin varauksella edellä mainittuihin instituutioihin. Suomalaisen korkeakoululaitoksen kehittämistarpeen taustalla vaikutti yhteiskuntapolitiikan ohella vuosi vuodelta kasvavat ikäluokat ja ylioppilasmäärät, jotka ajoivat poliitikot etsimään keinoja opiskelupaikkojen lisäämiseksi. Korkeakoulukomitean työn pohjalta eduskunta hyväksyi vuonna 1966 korkeakoululaitoksen kehittämiseen tähtäävän lain, jonka tavoite oli luoda Suomeen vuoteen 1981 mennessä 60 000 uutta opiskelupaikkaa. Opiskelijamäärien nopean kasvun myötä yliopistojen oli lisättävä myös opettajien määrää. Vaikka professuureja lisättiin, suurinta kasvu oli assistentuureissa, jotka Suomen yliopistoissa lähes nelinkertaistuivat 1960-luvun aikana. Valtiovallan pyrkimykset ohjata tiiviisti tiedepolitiikkaa osaltaan edesauttoivat eurooppalaisten esikuvien mukaisesti 1960-luvun lopulla nähtyä yliopistomaailman politisoitumista. Usko sivistykseen itseisarvona Sodanjälkeisessä Suomessa 1950- ja 1960-luvuilla opetusministerin salkkua kantoivat Suomessa puoluekantaan katsomatta henkilöt, jotka ymmärsivät koulutuksen ja erityisesti korkeakoulutuksen merkityksen kansakunnan tulevaisuudelle. Heistä voidaan mainita SDP:n Reino Oittisen ohella maalaisliiton ja myöhemmin Keskustan Johannes Virolainen ja Kokoomuksen Jussi Saukkonen. Ilman heidän presidentti Urho Kekkosen tuella osoittamaa määrätietoista johtajuutta Suomi ei olisi noussut sodanjälkeisinä vuosikymmenenä sellaisen vahvan koulutusosaamisen asemaan, jollaisena sen edelleen viime vuosien tällä saralla kohdatuista vaikeuksista huolimatta tunnemme. Suomen koko sodanjälkeisen niin taloudellisen kuin henkisen nousunkin taustalla näyttää olleen pitkälti se, että uskallettiin tehdä riittävän kauaskantoisia suunnitelmia ja investoida tulevaisuuteen silloinkin kuin näiden panostusten kannattavuudesta ei ollut etukäteen tietoa. Keskeistä näyttää myös olleen usko sivistykseen ja koulutukseen itseisarvoina. Uskottiin siihen, että sivistykseen panostaminen muodostuu kansakuntaa kannattelevaksi ja eteenpäin vieväksi voimaksi. Suomen nostamiseksi ylös nykyisestä henkisestä ja taloudellisesta lamasta ei ole olemassa nopeita taikatempunomaisia konsteja. Investoinnit koulutukseen ja sivistykseen rakentavat edelleen pääomaa, jolla voimme kulkea kohti valoisampaa tulevaisuutta. Voidaan kysyä 1950-luvun keskeisten poliittisten toimijoiden tavoin, että onko maallamme malttia sivistyä ja vaurastua? Julkaistu Aikamerkki-julkaisussa 14.1.2016. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Korkeakoulupolitikka, koulutusleikkaukset, Urho Kekkonen, Reino Oittinen, SDP, kokoomus, keskusta |
Suomen Turku voisi julistaa erityisen some-rauhanKeskiviikko 23.12.2015 klo 10.08 - Ville Huomenna, kun Suomen Turku julistaa perinteisen joulurauhan, julistukseen voisi tänä vuonna liittää myös erityisen some-rauhan julistuksen. Sosiaalisessa mediassa käytävän keskustelun osalta vuosi on ollut meillä ehkä kaikkien aikojen polarisoivin. Keskustelu monessakin asiassa on liikkunut äärilaidoilla ja silloin keskelle jää hyvin vähän tilaa millekään oikeasti yhteiskuntaa rakentavalle ja olemassa oleviin ongelmiin ratkaisuja etsivälle dialogille. Tässä toivottavasti kaikki suomalaiset voimme joulun jälkeen ensi vuonna yrittää tehdä uuden vuoden lupauksen myötä parannusta. Yhteiskunnan jakautuminen ja polarisoituminen on tämän vuoden päättyessä sosiaalisen median ulkopuolellakin asia, josta itse kannan tänä jouluna erityistä huolta. Helsingin Sanomien sunnuntaina julkaiseman suuren köyhyyskyselyn tulokset olivat ajatuksia herättävää luettavaa. Ihmisten elämäntodellisuuksien eriytyminen on ilmiö, jonka vaikutuksia olen pidempään pohtinut tavatessani ihmisiä hyvin erilaisissa yhteyksissä eripuolilla maatamme. Kuljemme samojen kaupunkien katuja, mutta toistemme arjen todellisuus alkaa olla monelle vieras. Suuri kysymys on se, että mihin tämä todellisuuksien eriytyminen ajan kanssa johtaa. Omasta historiastamme ja toisten maiden esimerkistä tiedämme, että hyvinvointierojen jyrkkä kasvu ei ole yhteiskunnan kokonaisedun näkökulmasta myönteinen asia. Suomessa tilanne on vielä sikäli hyvä, että meidän on halutessa mahdollista kääntää kehityksen suunta. Yhteinen päämäärämme on varmasti Suomi, jos meidän kaikkien on mahdollisimman hyvä elää ja asua. Tämän mahdollistamiseksi on jatkossa enemmän löydettävä niitä nimittäjiä, jotka yhdistävät meitä tässä maassa kuin erottavat meitä. Niitä on varmasti enemmän. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Joulu, 2015, Turku |
Viime lamasta noustiin panostamalla koulutukseenTiistai 22.12.2015 klo 9.31 - Ville Helsingin yliopistolla joulua on odotettu paremmassakin tunnelmassa. Runsaasti yli tuhatta yliopistolaista koskevia yt-neuvotteluja on käyty, ja tieto siitä, kuka saa jäädä ja kuka lähtee, tulee vasta ensi vuoden alussa. Sivistysvaliokunnan tuore päätös sivistää Suomea poistamalla apteekkikompensaatio oli yliopistolle jälleen ämpärillinen lisää kylmää vettä niskaan. Se, miten Suomi nostetaan taloudellisesta ja henkisestä lamasta leikkaamalla koulutuksesta ja tutkimuksesta, ei ole avautunut monellekaan yliopistossa työskentelevälle. Lähihistoriasta tiedämme, että edellisestä 1990-luvun lamasta selvisimme lopulta juuri koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla. Hallituksen kannattaisi vielä kertaalleen pohtia, ovatko koulutusleikkaukset viisasta politiikkaa vai vievätkö ne maan niin sanotusti ojasta allikkoon. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin yliopisto, Sipilän hallitus, koulutus, lama, 1990 |
Lamautunut maa ei piristy koulutuksesta ja tutkimuksesta leikkaamallaTiistai 15.12.2015 klo 16.39 - Ville Suomi otti tänään ison askeleen markkinaliberalismin suuntaan, kun eduskunta päätti vapauttaa kauppojen aukioloajat. Se, että miten päätös käytännössä vaikuttaa yhteiskuntaan ja talouteen jää nähtäväksi. Selvää on, että vain yöllä kaupassa käymällä ei Suomea nosteta taantumasta, vaan tämä tapahtuu saamalla ulkomaankauppaan vauhtia. Tämä puolestaan edellyttää yrityksiltämme kovassa kansainvälisessä kilpailussa huipputason osaamista. Osaamisen kasvattamiseen sijaan, kurssi näyttä kuitenkin olevan meillä päinvastainen. Antero Muikka käsitteli Helsingin Sanomien pääkirjoituksessa viime sunnuntaina (HS 13.12) Juha Sipilän (kesk.) hallituksen koulutukseen kohdistamia leikkauksia korostaen sivistyksen suurta itseisarvoista merkitystä kansankunnan tulevaisuudelle. Juha Sipilän hallituksen tavoitteena on leikata neljän vuoden aikana leikkaa koulutuksesta ja opintotuista 611 miljoonaa euroa. Helsingin yliopistolla hallituksen linjanvalinnan johdosta joulua on odotettu paremmassakin tunnelmassa. Helsingin yliopistoon kohdistuvat yhteensä 106 miljoonan euron leikkaukset hallituskauden loppupuolella. Tämä on 20 prosenttia yliopiston perusrahoituksesta. Reilusti yli tuhatta yliopistolaista koskevia YT-neuvotteluja on käyty tämä syksy ja tieto siitä, että kuka saa jäädä ja kuka lähtee, tulee vasta ensi vuoden alussa. Eduskunnan sivistysvaliokunnan tuore päätös sivistää Suomea poistamalla apteekkikompensaatio oli jälleen yliopistolle ämpärillinen kylmää vettä. Apteekkikompensaation poisto leikkaa Helsingin ylipiston perusrahoituksesta noin 30 miljoonaa euroa jo vuonna 2016. Kokonaisuudessaan säästötarve on ensi vuonna 54 miljoonaa euroa. Tämä vastaa 500 ammattiosaajan henkilötyövuotta. Se, että miten Suomi nostetaan taloudellisesta ja henkisestä lamasta leikkaamalla koulutuksesta ja tutkimuksesta ei ole avautunut monellekaan yliopistolla. Ennen vaaleja kaikki olivat vielä sitä mieltä, että koulutuksesta ei ole enää varaa leikata. Lähihistoriasta tiedämme, että edellisestä 1990-luvun lamasta selvisimme lopulta juuri näihin kahteen panostamalla. Pienen maan paras valttikortti globaaleilla talousmarkkinoilla on huippuunsa viety koulutus ja tutkimus, jonka kautta yrityksille ja teollisuudella syntyy päteviä osaa ja uusia innovaatioita. Koska lama on myös henkinen, sivistykseen satsaamisella on se voittamisessa suuri merkitys. Tämän johdosta hallituksen kanttaisi vielä kertaalleen pohtia, että ovatko koulutusleikkaukset viisasta politikkaa vai vievätkö ne maan niin sanotusti ojasta allikkoon. |
Kaiken maailman dosentit liittykää yhteen!Torstai 3.12.2015 klo 9.24 Eilisessä Yle A-Studiossa kommentoidessaan kariutuneita yhteiskuntasopimusneuvotteluja pääministeri Juha Sipilä (kesk.) esitti kollektiivista arvostelua Suomen yliopistojen dosenttikunnan osaamista kohtaan tavalla, joka herätti monissa katsojissa hämmennystä. Pääministeri totesi, että Suomesta löytyy liikaa kaiken maailman dosenttia, jotka kertovat mitä ei saa tehdä. Pääministerin heitto saattoi olla ennalta harkitsematon, mutta kuvastaa valitettavan hyvin maan nykyisen hallituksen asennetta sivistykseen ja koulutukseen. Valtavia leikkauksia on tehty, vaikka ennen vaaleja käyntiin antamassa nuorisolle ties mitä koulutuslupauksia. Koulutuksen ja sivistyssektorin ahdinko näkyy konkreettisesti nyt maan yliopistojen käymissä YT-neuvotteluissa. Keitä nämä yleisen vitsin kohteena olevat dosentit nyt sitten ovat? Dosentilla on professorin pätevyys ja osaaminen, mutta ei virkaa. Dosentuuria ei Suomen yliopistoissa saa helpolla. Dosentin arvon myöntäminen tapahtuu huolellinen prosessin jälkeen, jossa arvioidaan henkilön kyky itsenäiseen tieteelliseen tutkimustyöhön sekä opetustaito. Perinteisesti dosentiksi nimittämisen minimivaatimuksena on pidetty tieteellistä tuotantoa, joka vastaa laajuudeltaan ja laadultaan vähintään kahta väitöskirjaa, eli lähes kymmenen vuoden tieteellistä tutkimistyötä. Nykyisin Helsingin yliopistossa painotetaan sitä, että tutkimusten tulisi käsitellä vielä eriaihepiirejä. Helsingin yliopiston dosenttina esittäisin maan johdolle toivomuksen, että jos viette meidän taloudelliset mahdollisuudet tehdä tutkimusta, niin älkää sentään vähätelkö meidän osaamista. Pääministeri on yhdessä työministeri Jari Lindströmin (ps.) kanssa varmasti tervetullut tutustumaan työllisyystilanteeseen yliopistoilla. Tunnelma ainakin Helsingin yliopiston käytävillä on tämän syksyn ollut hyvin alakuloinen. Tuhatta viittäsataa työntekijää koskevia YT-neuvotteluja on käyty ja tulokset siitä, että kuka saa jäädä ja kuka lähtee tulevat vasta ensi vuoden alussa. Suuri osa meistä yliopistolaisista tosin on tottunut jo koko työuransa elämään jatkuvassa epävarmuudessa eräänlaisena nykyajan akateemisena proletariaattina. Meidän tutkimukset kyllä kelpaavat yliopiston tulokseen ja hyödyttämään suomalaista yhteiskunttaa, mutta elämämme jatkuvassa epävarmuudessa sen suhteen onko ensi syksynä töitä vai ei. Suomi on nyt erittäin vaikeassa yhteiskunnallisessa tilanteessa. Pienen maan ainut selviytymisen keino on panostaminen sivistykseen. Tarvitaan maailman huipputason tutkimusta ja opetusta. Tämä taso ei synny, jos koulutuksen resursseja jatkuvasti leikataan ja yliopistojen henkilöstön osaamista maan johdon taholta vähätellään. Päivystäville ja ei-päivystäville dosenteille on tarvetta myös tulevaisuuden Suomessa. |
Museoviraston leikkaukset ovat kohtuuttomiaMaanantai 23.11.2015 klo 12.01 - Ville Helsingin Sanomat kertoi 21.11.) Museoviraston yt-neuvotteluista. Pienellä budjetilla maamme kulttuuriperintöä vaalivaa virastoa vaaditaan sopeuttamaan toimintaansa niin, että keskeisten toimipisteiden auki pitäminen ei ole mahdollista. Olisi historian tragedia, jos Juha Sipilän (kesk) hallituksen tekemien leikkauspäätösten seurauksena keskustan merkittävimmän vaikuttajan, presidentti Urho Kekkosen perintöä vaaliva Tamminiemi sulkisi ovensa. Tänä epävarmana aikakautena historian tuntemusta tarvitaan. On siis toivottavaa, että hallitus vielä kerran arvioi, ovatko Museoviraston toiminnan lamauttavat leikkaukset aivan välttämättömiä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tamminiemi, Museovirasto, Urho Kekkonen, Juha Sipilän hallitus, leikkaukset |
Vetoomus Suomen Keskustalle Tamminiemen pelastamiseksiSunnuntai 22.11.2015 klo 11.19 - Ville Suomessa on jälleen takana yt-neuvottelujen syksy. Vaikka kaikki puolueet olivat ennen vaaleja sitä mieltä, että koulutuksesta ei pidä leikata, jättimäisiä yt-neuvotteluja käydään yliopistoilla. Viimepäivinä otsikoissa on ollut Museoviraston yyteet. Ennestään vaatimattomalla budjetilla maamme kulttuuriperintö vaalivaa virastoa vaaditaan sopeuttamaan toimintaansa niin, että useita keskeisiä toimipisteitä uhkaa sulkeminen. Museoviraston on karsittava menojaan noin kahdella miljoonalla eurolla. Henkilökunnan vähennystarve on enimmillään 35 henkilötyövuotta. Virastolla on vakituista henkilökuntaa 250. Viraston toimintamenoista yli puolet on henkilöstökuluja ja yli 30 prosenttia kiinteistöjen vuokria.
Leikkaustarve on niin suuri, että vaadittuja menojen vähennyksiä ei saada kokoon ilman henkilöstövähennyksiä. Viimepäivinä julkisuudessa on arvioitu, että keskeisistä museoista esimerkiksi Helsingin Meilahdessa sijaitseva Tamminiemi ja Kirkkonummen Hvitträsk olisivat jatkossa auki vain kesällä. Molemmat on suosittuja käyntikohteita ympäri vuoden. Kolmevuotta sitten peruskorjatun Tamminiemen sulkemista on erityisen vaikea ymmärtää. Museoviraston leikkaukset eivät nosta kansaa barrikadeille ja mielenosoituksiin, vaikka syytä voisi olla. Tänä epävarmana aikakautena kansakuntamme tarvitsisi historian tuntemusta enemmän kuin pitkään aikaan. On historiallinen tragedia, että Juha Sipilän (kesk.) hallituksen leikkauspäätösten johdosta hänen johtamansa puolueen keskeisimmän vaikuttajan presidentti Urho Kekkosen elämäntyötä esittelevä Tamminiemi sulkisi ovensa. Kekkosen elämäntyötä arvostavaa keskustan kenttäväkeä Tamminiemen kohtalo olettaisi vähintäänkin kiinnostavan.
Kaksi miljoonaa euroa on maan budjetissa pikkuraha. Museoviraston kohdalla kyse alkaa jo kuitenkin miltei olla elämästä ja kuolemasta. Näin ollen vetoan Suomen Keskustaan pääministeripuolueena, että hallitus vielä kerran arvioisi onko Tamminiemen sulkeva ja Museoviraston toiminnan lamauttavat leikkaukset täysin välttämättömiä Suomen talouden pelastamiseksi vai kannattaisiko kulttuuriperinnön vaalimiseen kuitenkin uhrata tämä vaatimaton summa?
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Tamminiemi, Keskusta, Juha Sipilä |
Onko köyhällä pian varaa lääkäriin?Maanantai 9.11.2015 klo 13.06 - Ville Pääministeri Juha Sipilän (kesk) hallituksen ajama sote-uudistus on laajin hallinnollinen uudistus Suomessa sitten vuoden 1865, kun kunta ja seurakunta erotettiin toisistaan. Sekä kunnalliselle demokratialle että julkiselle terveydenhuollolle uudistus näyttää merkitsevän kuoliniskua. Sotessa valta siirtyisi kunnilta kapeampiin käsiin itsehallintoalueille. Jos taas valinnanvapaus toteutuu kokoomuksen haaveilemalla tavalla, voimme sanoa hyvästit sille julkisen terveydenhuollon verkostolle, jota alettiin kehittää vuoden 1972 kansanterveyslain myötä. Toteutuessaan valinnanvapaus muuttaisi historiallisella tavalla yksityisten palveluntarjoajien ja julkisen sektorin roolijakoa. Julkiset palvelut jouduttaisiin yhtiöittämään, jotta ne voisivat yrittää menestyä kilpailussa Attendon kaltaisten yksityisten verosuunnittelua harjoittavien terveysjättiläisten kanssa. Julkisen sektorin katoamisen jälkeen yksityiset lääketalot voisivat vapaasti hinnoitella palvelunsa valtion maksukyvyn ulottumattomiin. Näin olisi palattu vuosikymmeniä ajassa taaksepäin, ja lääkäriin pääsy olisi Suomessa jälleen varallisuudesta kiinni. Puolueensa aatteellisen perinnön kadottaminen ei näytä toimitusjohtajaa, pääministeri Sipilää, häiritsevän. Toivoa kuitenkin sopii, että keskustan kansanedustajilla ja kenttäväellä on johtajaansa enemmän aatehistorian tuntemusta, ja he vaatisivat sote-uudistuksen valmistelun palauttamista parlamentaariselle pohjalle. Puntarissa on nyt, ei enempää tai vähempää kuin koko suomalaisen hyvinvointivaltion tulevaisuus. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, Juha Sipilä, keskusta, alkiolaisuus, kokoomus, kunta, seurakunta |
Sipilän sote on julkisen terveydenhuollon sielunmessuSunnuntai 8.11.2015 klo 10.45 - Ville Kokoomus sai yksityistämisen, keskusta bunkeroitua valtansa maakunnissa ja perussuomalaiset vältettyä vaalit alle kymmenen prosentin kannatuksella. Tässä tiivistettynä se, mitä perjantain ja lauantain välisenä yönä tehty sote ehkä tarjosi tekijöilleen. Jos Juha Sipilän sote-uudistus viedään läpi jotakuinkin nyt julkisuudessa esillä olleella tavalla, se on laajin hallinnollinen uudistus Suomessa sitten 1865, kun kunta ja seurakunta erotettiin toisistaan. Näin merkittävä uudistus kannattaisi miettiä loppuun asti ennen toteutusta. Keskustalaisten kuntapäättäjien ei kannata vielä huokaista helpotuksesta. Suurin osa heistä on todennäköisesti menettämässä valtansa. Sosiaali- ja terveystoimen lähdön myötä kuntapäättäjät menettävät suurimman osan todellisesta vallastaan itsehallinto-alueille. Itsehallinto-alueen päätöksentekijät on tarkoitus valita vaaleilla. Yleisradion tekemän selvityksen mukaan keskusta olisi suurin itsehallintopuolue puolessa kahdessatoista alueesta. Valtaa näin keskustalla on, mutta se on puoluessa yhä harvemmissa käsissä. Timo Soinille ja perussuomalaisille ratkaisussa tärkeintä näytti olleen mahdollisuus jatkaa hallituksessa. Mitään itsenäistä puumerkkiä lopputuloksessa ei näy vaikka sosiaali- ja terveysministerin salkku on puolueella. Soten suurin voittaja on todennäköisesti kokoomus tai oikeastaan yksityiset terveyspalveluiden tuottajat. Kokoomuksen vuosikaudet ajama valinnanvapaus, jossa asiakkaat voivat valita itse että käyttävätkö julkista vai yksityistä terveyspalvelua, vihdoin toteutuu. Se tarkoittanee, että asiakkaat saavat itse valita palveluntuottajan ja sote-alue toimittaisi rahat. Toteutuessaan vallinnanvapaus muuttaisi historiallisella tavalla yksityisten palveluntarjoajien ja julkisen sektorin roolijakoa. Käytännössä tämä tarkoittaisi julkisen terveydenhuollon sielunmessua. Julkiset palvelut jouduttaisiin jatkossa paloittelemaan ja yhtiöittämään, jotta ne voisivat edes teoriassa koittaa pärjätä kilpailussa Attendon, Mehiläisen ja Terveystalon kaltaisten yksityisten verokeinottelua harjoittavien terveysjättiläisten kanssa. Tieto, että Suomessa on terveysbisneksessä rahaa jaossa, voisi tuoda myös uusia kansainvälisiä toimijoita apajille. Pidemmällä aikavälillä ei ole vaikea nähdä, että jos tälle tielle lähdetään, tunnelin päässä näkyy julkisen terveydenhuollon kuihtuminen ja lopulta katoaminen Suomesta. Tämän jälkeen monopoliasemaan päässeet Attendot ja muut yksityiset jättiläiset voivat hinnoitella palvelunsa miten tahtovat. Näin oltaisiin tilanteessa, jossa lääkäriin pääsy olisi Suomessa jälleen lompakon paksuudesta kiinni. Kelloja siis käännettäisiin vuosikymmeniä takaisinpäin. Ajoittain on syytä palata takaisin historiaan pohtimaan, että miksi ylipäätänsä maahamme rakennettiin 1970-luvun alussa laaja julkinen terveydenhuoltojärjestelmä. Sama järjestelmä, jota on tietoisesti vuosien ajan näivetetty ja joka nyt ollaan valmiita potkaisemaan roskakoriin sitä aikanaan mukana rakentamassa olleen Suomen Keskustan taholta. Suomeen säädettiin kansanterveyslaki vuonna 1972 varmistamaan, että maassa jokainen pääsee varallisuudesta riippumatta asiantuntevaan hoitoon. Toimitusjohtajan ottein maata johtavaa pääministeri Juha Sipilää ei näytä puolueensa menneiden saavutusten romuttaminen häiritsevän. Toivo kuitenkin elää, että keskustan kansanedustajissa ja kenttäväessä olisi vielä niitä jotka julkisen terveydenhuollon arvon ymmärtävät. On toivottavaa, että heillä olisi rohkeutta puhaltaa Sipilän vallankeskittämis ja yksityistämishanke poikki ja vaatia sote-uudistuksen jatkamista maassamme parlamentaarisen kaikki eduskuntapuolueet mukaan ottavalta pohjalta. Uskon, että viime vaalikauden vaikeuksien jälkeen yhteistä tahtoa löytää maahan vuosikymmenet kestävä ja oikeudenmukainen järjestelmä nyt on. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: sote, keskusta, kokoomus, perussuomalaiset, Sipilä |
"Varautuminen asumisen tarpeen lisääntymiseen" kysymykseni kaupunginvaltuuston kyselytunnilla 4.11.15Keskiviikko 4.11.2015 klo 18.33 - Ville Helsingin Sanomat kiinnitti uutisessaan syyskuun lopussa huomiota siihen, että Helsingin keskustassa eräiden alueiden asuntojen hintataso vastaa New Yorkin Manhattanin hintoja. On kunniakasta, että kaupunkiamme verrataan maailmaan tunnetuimpaan metropoliin, mutta toivoisi, että se tapahtuisi jossain muussa asiassa, mikä aiheuttaa meille ongelmia. Korkea asumisen hinta ei Helsingissä ole ainoastaan Töölöä koskeva kysymys. Yksin asuvan työttömän helsinkiläisen keskimääräiset asumismenot ovat 630 euroa kuukaudessa. Tuntien työttömyystukien tasoa on ilmeisestä, että näillä summilla asumiskulujen jälkeen elämiseen jää hyvin vähän varoja. Asumisen korkea hinta johtaa siis Helsingissä köyhyyden lisääntymiseen. Konkreettisesti tämä näkyy mm. pitenevinä leipäjojoina. Asumisen korkeasta hinnasta on kannettu Helsingissä huolta ainakin 150 vuotta. Muuttoliike Helsinkiin jatkuu vilkkaana. Sitä vahvistaa entisestään lähivuosina turvapaikan saaneiden asuntojen tarve. Kysyn vastaavalta apulaiskaupunginjohtajalta, että mihin kaikkiin toimenpiteisiin Helsinki aikoo nyt ryhtyä, että jo nyt olemassa oleva pula asunnoista ei tulevina vuosina entisestään kärjisty? |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, valtuusto, asuminen, kyselytunti, |
Helsingin demareilta oikeudenmukaisempi vaihtoehto Pajusen budjettiesityksellePerjantai 30.10.2015 klo 14.38 - Ville Helsingin valtuustoryhmät neuvottelevat parhaillaan kaupungin talousarviosta vuodelle 2016. SDP:n valtuustoryhmä on esittänyt muille valtuustoryhmille tänään oman vaihtoehtoisen budjetin. SDP:n esitys ensi vuoden talousarvioksi on kymmeniä miljoonia euroa ylijäämäinen, eikä velkaa oteta käyttömenoihin.
SDP haluaa budjetin, joka tavoitteena on laadukas varhaiskasvatus kaikille lapsille, tulevaisuuteen kurkottavat koulut, 25 prosentin lisäys asuntotuotantoon, turvapaikanhakijoiden ja maahanmuuttajien tehokas kieliopetus ja kotouttaminen, ikäihmisten ja muiden apua tarvitsevien hyvä hoiva, riittävät investoinnit uusien alueiden kouluihin ja homekoulujen korjauksiin sekä joukkoliikenneinvestointien riittävyys kasvavassa kaupungissa. Haluamme myös toteuttaa työllisyysohjelman, opetuksen digiloikan, rakennusten energiatehokkuusohjelman sekä aurinkosähköohjelman.
Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen (kok.) budjettiesitys johtaisi tuntuviin vähennyksiin muun muassa opetuksesta ja varhaiskasvatuksesta samalla kun kaupunki tekisi yli 90 miljoonaa euroa voittoa. Kolmatta vuotta peräkkäin toteutettavassa tuottavuustavoitteessa ei enää ole kyse tuottavuudesta, vaan leikkauksista, jotka heikentävät palvelujen laatua ja vaikuttavuutta. Siksi SDP esittää muutoksia budjettipohjaan edellä esitettyjen tavoitteiden toteuttamiseksi.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, kaupunginvaltuusto |
Koulujen kunnostusmäärärahat eivät riitäMaanantai 12.10.2015 klo 12.35 - Ville Helsingin Sanomat kertoi (Kaupunki 10. 10.) helsinkiläisten koulujen tilanahtaudesta ja lyhyiksi jäävistä ruokailuajoista. Huomio oli Kannelmäessä, mutta aivan samoja tilojen puutteesta ja huonokuntoisuudesta johtuvia ongelmia on esimerkiksi Lauttasaaressa ja Vuosaaressa. Lisäksi uudet, rakenteilla olevat asuinalueet tarvitsevat koulunsa. Kiertämätön tosiasia on, että määrärahat korjauksiin ja uusiin kouluihin ovat riittämättömät. Opetuslautakunnalla on varsin vähän tehtävissä, jos tilannetta ei korjata ylhäältäpäin. Katseet kääntyvät nyt kaikkien valtuustoryhmien ja myös maan hallituksen puoleen. Koulut on jossain vaiheessa pakko laittaa kuntoon, joten lisäpanostus niihin olisi nyt laajan työttömyyden aikana viisas työllisyyttä kohentava investointi. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Helsingin opetusvirasto, koulutus, peruskoulu, |
Valtuustoaloite uuden mopohallin avaamisesta Itä-HelsinkiinPerjantai 25.9.2015 klo 11.05 - Ville Itä-Helsingin ainoa mopohalli, Vuosaaren Rastis, on käynyt ahtaaksi kävijämäärän kasvaessa viimeisten kolmen vuoden aikana ja jätin viime keskiviikkona 23.9.15 valtuuston kokouksessa kahdenkymmenen valtuutetun allekirjoittaman aloitteen, jossa ehdotetaan uuden hallin etsimistä Itä-Helsingistä. Minuun on oltu aiheesta yhteydessä hallin nuorten puolesta ja suoraan heiltä tulleen hyvän ehdotuksen pohjalta jätin asiasta kahdenkymmenen valtuutetun allekirjoittaman aloitteen. Aloitteessani ehdotetaan seuraavaa: Itä-Helsingin ainoa mopohalli, Vuosaaren Rastis, on jäänyt pieneksi kävijämäärän kasvaessa viimeisten kolmen vuoden aikana. Noin 55 neliön halli ei ole riittävän suuri kävijämäärään nähden. Hallilla käy nuoria ympäri pääkaupunkiseutua. Hallilla korjataan muun muassa mopoja, kevytmoottoripyöriä ja polkupyöriä. Kierrätystoiminta on aktiivista. Kierrättämällä säästetään ympäristöä ja kustannukset pysyvät minimissä, kun aina ei tarvitse ostaa uutta, vaan vanhojen osien käyttöikää pidennetään. Mopohallille on tarvetta, sillä muut nuorisotilat eivät tavoita samaa asiakaskuntaa, tekniikasta kiinnostuneita ja sen parissa viihtyviä nuoria. Hallin välittömään läheisyyteen rakenteilla oleva kerrostalo tulee todennäköisesti aiheuttamaan jatkossa ongelmia hallin toiminnalle, sillä toiminta aiheuttaa aina jonkin verran melua. Uuden kerrostalon parvekkeet tulevat suoraan hallille päin, jonka vuoksi melu kantautunee hallilta suoraan asuntoihin. Nykyisellä hallilla on monipuolisesti työkaluja ja korjaukseen vaadittavia laitteita, mutta ahtaus vaikeuttaa työskentelyä. Tarvetta olisi tilalle, jossa olisi riittävän suuren hallitilan lisäksi erilliset ruokailu-, sosiaali- ja toimistotilat. Yksi tarkoitusta paremmin vastaava mahdollinen tila olisi varastohalli R6 Vuosaaren satamassa, Merenkulkijankatu 3:ssa. Tämän hallin lähistöllä ei ole asutusta. Paikka olisi näin erittäin sopiva mopohallitoiminnalle, josta aiheutuu jonkin verran melua. Ehdotan valtuustoaloitteella, että Helsingin kaupunki selvittää Rastiksen mopohallin nykyisen soveltuvuuden korjaustoimintaan ja ryhtyy toimenpiteisiin uuden paremmin käyttötarkoitusta vastaavan tilan löytämiseksi mopohallille Vuosaaresta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Vuosaari, Rastila, nuorisoasiainkeskus, moottoripyöräily |
Vastakkainasettelun tie ei tuo kansalle onnellista tulevaisuuttaSunnuntai 30.8.2015 klo 10.46 - Ville Vastakkainasettelun aika on ohi, julisti eräs presidenttiehdokas vaalisloganissaan vuonna 2006. Moni saattoi pitää jo tuolloin nykyisen presidenttimme käyttämään vaalilausetta hieman ennenaikaisena lupauksena. Tänä kesänä suomalaista yhteiskunnallista keskustelua seuratessa saa jo tehdä töitä löytääkseen Suomesta vastakkainasettelusta vapaan alueen. Kesällä 2015 Suomessa on nähtävissä voimistuvia jakolinjoja meihin ja heihin. On pyöräilijät vastaan autoilijat, pakolaiset vastaan kantaväestö, työpaikan vielä omaavat vastaan työttömät ja niin edelleen. Iltapäivälehtien otsikoissa some-raivon uutisoidaan puhjenneen vähän asiasta kuin asiasta sen enempää tarkemmin selvittämättä, että kuinka suuren joukon mielensä pahoittamisesta milloinkin on kyse. Negatiivisuus ja mustavalkoinen ajattelu myy, joten sitä kannattaa ilmeisesti viljellä. Yleisen ilmapiirin tiivistyminen ei ole rajautunut ainoastaan verkkoon vaan viimevuosina meillä harvinaisia ääriryhmien väkikaltaisia tekoja on nähty. Nykyisyyttä on vaikea ymmärtää tuntematta historiaa. Olen viimeaikoina usein pohtinut, että miten historian aiemmista vaiheista selvinneestä rohkeasta kansakunnastamme on viimeisten vuosien aikana tullut usein niin pelokas kaiken uuden edessä? Tuntuu, että mieluummin linnoittaudutaan menneeseen ja uskotaan sen tuovan turvaa, vaikka aiemmin juuri uudet innovaatiot ovat meitä auttaneet. Tämä on kuitenkin se sama maa, joka selvisi toisesta maailmaansodasta itsenäisenä ja toteutti sodan jälkeen mittavan jälleenrakennuksen Pohjoismaiseksi hyvinvointivaltioksi. Sodanjälkeen alkaneen myönteisen kehityksen Suomen katkaisi 1990-luvun lama, josta kuitenkin lopulta päästiin 2000-luvun alkuun tullessa paremmalle puolelle. Vuonna 2006, kun Sauli Niinistö lupaili vastakkainasettelun päättymistä, Suomen talouden näkymät näyttivät vielä varsin myönteisiltä. Kesällä 2008 alkanut kansainvälinen talouskriisi käänsi kehityksen globaalisti ja seurauksineen näkyy ympäri maailmaa meillä edelleen. Yksi nykyisten taloudellisen ja mentaalisen kriisin syistä on todennäköisesti se, että vuoden 2008 kriisiin johtaneita syitä ei riittävästi pysähdytty analysoimaan.
Vastakkainasettelun syveneminen on Suomen ja maailmanhistoriassa usein kytkeytynyt työttömyyteen ja taloudellisesti epävarmaan aikaan, jossa maalta puuttuu myönteinen innostava ja yhdistävä tulevaisuuden visio. Tällaisina aikoina myös poliittinen johtajuus on usein ollut kadoksissa. Jos näky on, että vain lisää vaikeuksia on tiedossa, on todennäköistä, että ongelmia ei sillä reseptillä ratkaista. Tässä käy se klassinen tapaus, jossa leikkaus onnistui, mutta potilas kuoli. Viholliskuvien rakentamisen ja vastakkainasettelun tie saattaa tuntua helpolta ratkaisulta nykyisten vaikeuksien keskellä, mutta harvoin se auttaa sen enempää yksilöä kuin kansakuntaakaan oikeasti vaikeuksiensa yli. Eli kaikesta huolimatta meidän on tehtävä parhaamme sen, että vastakkainasettelujen sijaan pääsemme Euroopassa ja Suomessa rakentavan yhteistyön tielle niin kliseemäiseltä kuin se saattaa äkkiseltään kuulostaa. Toinen vaihto on yksinkertaisesti niin huono.
|
Suomalaiset ovat ennenkin selvinneet vaikeuksistaTorstai 20.8.2015 klo 9.00 - Ville Taloustieteen professori Bengt Holmström arvioi, ettei Suomessa ole välttämättä tiedostettu, kuinka huonossa kunnossa taloutemme on (HS Talous 19. 8.).
Tämä asia on kuitenkin tiedostettu jopa niin hyvin, että olemme vaipuneet jonkinlaiseen apatiaan, jossa myönteinen tulevaisuuden usko on monilla kadonnut.
Modernin talouden toiminta perustuu pitkälti siihen, onko ihmisillä luottamusta vaikeuksista selviämiseen vai ei. Nyky-Suomessa kiihtyvää pelon ja vastakkainasettelujen lietsontaa milloin mistäkin aiheesta seuratessa pohtii, onko tämä sama maa, joka sotien jälkeen toteutti onnistuneen jälleenrakennuksen. Talouden rakenteellisia ongelmia ei pidä kieltää, mutta vastuullisissa asemissa olevien tehtävä on myös ylläpitää sellaista ilmapiiriä, että vaikeuksista on selvitty ennenkin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsingin Sanomat, talous, taantuma, tulevaisuus |
Raideyhteys hyödyttää lentomatkustajiaTiistai 4.8.2015 klo 10.03 - Ville Helsingin Sanomat kiinnitti (Sunnuntai 2. 8.) huomiota Helsingin vetovoiman puutteeseen matkailukaupunkina. Jutun johtopäätös on, että Helsinkiä on markkinoitava nykyistä rohkeammin, jotta saamme käännettyä turistivirrat kasvuun. Lentokentälle avattu uusi raideyhteys tarjoaa mahdollisuuksia saada lentokenttää kauttakulkuväylänä Euroopan ja Aasian välillä käyttäviä matkustajia pistäytymään Helsingin keskustasta. Nykyään Helsinkiä kuitenkin mainostetaan läpikulkumatkailijoille vaatimattomasti. Tilanteen korjaaminen vaatisi lentokentän transitalueelle uutta matkailuneuvontapistettä ja opastusta junayhteyden käyttöön. Oppia tähän voi hakea niistä Euroopan kaupungeista, joissa on jo pidempään ollut vastaava raideyhteys. Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 4.8.2015. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, Vantaa, lentokenttä, Finnavia, matkailu, HSL, kehärata |
Kreikassa on puntarissa EU:n tulevaisuusKeskiviikko 15.7.2015 klo 18.53 - Ville Kreikan kohtalon kujanjuoksua on seurattu Euroopassa nyt jo usean vuoden ajan ilman, että monista ratkaisevista kokouksista huolimatta loppua näkyisi. Historian vaiheisiin työnsä puolesta perehtyneen mielessä näinä päivinä on pohtinut Euroopan aikaisempia kriisivaiheita ja sitä miten niistä on selvitty. Maanosallamme on sotaisa historia ja sen kehityksen kääntämiseksi perustettiin vuonna 1952 Euroopan hiili- ja teräsyhteisö, joka tunnetaan EU:n edeltäjänä. Kylmän sodan aikana Eurooppa oli Yhdysvaltojen johtaman länsi-blogin ja Neuvostoliiton johtaman itä-blogin vastakkainasettelun näyttämö. Yhdysvaltojen rooli Länsi-Eurooppaa Nato-yhteistyön kautta ohjaavana voimana oli tuolloin, kuten ensimmäisen ja toisen maailmansodankin aikana, keskeinen. Euroopan olisi toivonut kylmän sodan päättymisen jälkeen kykenevän hoitamaan asiansa ilman ulkopuolisten ohjausta, mutta varsin huonolta tilanne nyt näyttää. Tilanteessa on ikävällä tavalla hieman samoja piirteitä, kun maailmansotien välisenä aikana. Talous sakkaa useassa maassa, työttömyys lisääntyy ja Eurooppa on ajautumassa jälleen kerran kansanvaltioiden kilpailusta johtuvien ristiriitojen tielle.
On selvää, kuten on todettu moneen kertaan, että Kreikan ottaminen virheellisillä tiedoilla Euron jäseneksi vuonna 2002 oli vakava virhe, jonka seurauksien kanssa edelleen elämme. Ylipäätänsä voidaan kysyä, että kuinka hyvin rahaliitto, jossa on mukana osa EU-maista ilman yhteistä talouspolitiikka tai liittovaltiota voi toimia?
Yhdysvaltojen kohdalla juuri liittovaltiosta johtuen yhteinen valuutta on osavaltioiden varsin merkittävästä lainsäädännöllisestä autonomiasta huolimatta toiminut kohtuullisen hyvin. Kriisin keskellä elävän EU:n kohdalla halukkuutta liittovaltioon tuskin on lähivuosina näköpiirissä. Pikemminkin esimerkiksi Britannian tuleva kansaäänestys EU-jäsenyydestä kertoo toisenlaisista haluista. EU:n vaihtoehdot on joko nykytilan säilyttämisen tai disintegraation tiet. Suomi on politiikkojemme kovista puheista huolimatta EU:ssa Saksaan ja muihin suurin maihin verrattuna statistin roolissa. Meillä on pienenä viennistä riippuvaisena maana enemmän menettävää, jos unioni alkaa vähitellen hajota. Suomen on jatkuvasti seurattava tilanteen kehittymistä ja pyrittävä omalla toiminnallaan aikaansaamaan EU:ssa kestäviä ratkaisuja. Se, että haavoja pidetään vuosikausia Kreikan kriisin tavoin auki, ei ole kenenkään etu. Siinä, että miten Kreikan tilanne nyt onnistutaan vakauttamaan, on kyse EU:n uskottavuudesta ja koko unionin tulevaisuudesta. Suomella on tässä paljon muutakin kuin rahaa pelissä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Kreikka, EU, Suomi, Yhdysvallat, eurokriisi, talouspolitikka |
