Taantumasta selvitään vain koulutukseen panostamallaPerjantai 29.5.2015 klo 13.16 - Ville Eduskuntavaalit käytiin koulutusvaalien hengessä. Kouluilla, oppilaitoksilla ja yliopistoilla ei ollut muuta kuin ystäviä vaalikeskustelujen aikana. Hallitusohjelman julkaisemisen jälkeen todellisuus näyttää hyvin toisenlaiselta. Keskiviikkona kerrottiin, että Juha Sipilän (kesk.) hallitus aikoo leikata opetuksesta, tieteestä ja koulutuksesta 541 miljoonaa euroa. Näitä leikkauksia ei digitalisaatioon panostamalla kompensoida, varsinkin, kun nytkään monessa kaupungissa ole riittävästi varoja edes ajanmukaisten tietokoneiden hankkimiseen kaikkiin kouluihin. Helsingin yliopistolla on arvioitu, että hallitusohjelma merkitsee seuraavaan viiden vuoden aikana yliopistolle 83 miljoonan euron menetystä ja jopa satojen työntekijöiden irtisanomisia. Samaan aikaan yliopistolta vaaditaan kolmatta lukukautta, parempaa tulosta ja innovaatioita, jotka nostaisivat Suomen taantumasta. Katseet korkeakoulujemme aseman turvaamisessa kääntyvät erityisesti niihin kymmeneen hallituspuolueen kansanedustajaan ja kahteen Sipilän hallituksen ministeriin, jotka liittyivät ennen vaaleja ”yliopistopuolueen” jäseniksi. Tässä yhteydessä he myös lupasivat turvata yliopistojen toimintaedellytykset ja samalla vakuuttivat äänestäjille että leikkausten aika korkeakouluista on nyt ohi. ”Suomen ylpeyden aihe on ollut, että jokaisella suomalaisella on mahdollisuus kouluttautumalla rakentaa elämäänsä. Siksi Suomi on kohonnut Pisa- ja muidenkin kouluvertailujen kärkisijoille. Jopa 1990-luvun lamasta selvittiin koulutukseen ja tutkimukseen panostamalla, vaikka lähes kaikesta muusta jouduttiin säästämään.” Näin viisasti totesi keskustan eduskuntaryhmän puheenjohtaja Kimmo Tiilikainen blogissaan viime joulukuussa. Tuoreen metsätalous- sekä ympäristöministerin sanoihin on helppo tänään yhtyä ja toivoa, että keskusta muista oppositiopuheensa myös hallitusvastuussa. Ilman koulutukseen ja tutkimukseen panostamista Suomi ei tule selviämään nykyisestä taantumasta. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Juha Sipilä, hallitus, koulutus, Helsingin yliopisto |
Töyrynummen ja Suutarilan koulut kaupunginvaltuustossaTorstai 21.5.2015 klo 16.17 - Ville Helsinkiläisten koulujen hallinnollisiin yhdistämisiin liittyvät kysymykset ovat olleet viimeisen vuoden kovasti agendalla sekä opetuslautakunnassa että myös valtuustossa. Jos perustelut ovat kriittisen tarkastelun kestäviä, näitä yhdistämisiä voidaan joutua Helsingin valtuuston toimesta tiukalle vedetyn opetusviraston budjetin takia tekemään. Ei kuitenkaan hinnalla millä hyvänsä ja kohtuuttomasti vaikeuttaen yhdistämisen kohteeksi joutuvien koulujen arkea. Nykyisessä avoimen päätöksentekoprosessien maailmassa esitykset tulee olla laadittu erityisellä huolelle niin, että ne todella kestävät kaupunkilaisten ja luottamushenkilöiden tarkan arvioinnin kaikissa vaiheissa. Tällä hetkellä suuri huoli kohdistuu siihen, että miten mahdollisesti uuden maamme hallituksen tekemät leikkaukset kuntien valtionosuuksiin tulevat heijastumaan Helsinkiin ja opetusvirastoon. Kävin tämän viikon alussa yhdessä kouluasioissa aktiivisen valtuutettu Veronika Honkasalon (vas.) kanssa tutustumassa sekä Töyrynummen että Suutarilan kouluihin. Niiden kohtalo oli eilen esillä Helsingin valtuustossa. Keskustelun voi katsoa tallenteena HelsinkiKanavalta. Koulujen yhdistämisestä oli tullut valtuutetuille runsaasti kaupunkilaispalautetta ja halusimme vielä huolellisesti perehtyä sekä tällä vierailulla, että yhteydenotoilla eri virastoihin siihen, että ovatko esityksen perustelut koulujen yhdistämisellä kestäviä. Toisin kuin aiemmin oli kerrottu ja mihin olin oman näkemykseni opetuslautakunnassa tästä päätösasiasta perustanut, Töyrynummen ala-asteelta vapautuvien tilojen jatkokäytöstä oli epäselvyyttä. Varhaiskasvatusvirasto ei niitä tarvinnutkaan ja rakennus on arkkitehtuuriltaan sellainen, että heräsi kysymys, mitä näille tiloille oikeasti tapahtuu, jos opetusvirasto niistä luopuu? Kaupungin kokonaistalouden kannalta merkittävää säästöä ei tule siitä, että opetusviraston tyhjäksi jäävät tilat siirtyvät tilakeskuksen vastuulle. Jos tämä vielä vaikeuttaa merkittävästi koulujen arkea, on syytä kahteen kertaan pohtia, että on hallinnollinen yhdistäminen järkevää. Tämä on asia, johon tulisi löytää nykyistä toimivampi ratkaisu, kun se on aina pohdittavana koulujen yhdistämisiä tehtäessä. Eilen valtuuston kokouksen alla meille toimitettu tieto, että Töyrynummen ylimääräiset tilat mahdollisesti tulevat vuonna 2021 päiväkoti Himmelin käyttöön, jotta sen peruskorjauksesta voidaan luopua, ei mielestäni ollut tähän kysymykseen riittävä vastaus. Suutarilan ylä-asteella on jo tällä hetkellä tyhjänä entinen lukiosiipi, joka on jo sovittu päiväkotitiloiksi. Tästä heräsi kysymys, missä ovat ne tyhjät tila, johon oppilaat Töyrynummesta siirtyvät? Onko tarkoitus suurentaa luokkakokoja? Eilistä määrää avoimia kysymyksiä ei pitäisi nousta enää valtuustokäsittelyn vaiheessa. Esityksessä pitäisi olla selkeä eri virastojen yhteistyössä tekemä malli siitä, että mikä tilojen kokonaiskäyttösuunnitelma. Koulupäätöksen epäselvyydet herättivät valtuustossa runsaasti keskustelua ja asiasta äänestettiin useampaan kertaan. Luvuin 25–51 (5 tyhjää) valtuusto päätti hylätä kannattamani Veronika Honkasalon palautusesityksen ja näin ollen yhdistäminen nyt toteutuu eilisen esityksen pohjalta. Itse omasta puolestani aion opetuslautakunnassa kiinnittää jatkossakin vielä enemmän huomiota näiden yhdistämisesitysten perusteluihin ja tarvittaessa käydä paikan päällä tutustumassa kouluihin. Kouluverkkokuulemisiin olen jo nyt pyrkinyt aikataulujeni salliessa osallistumaan. Toki samaan aikaan kannan huolta siitä, että mitä tiukkeneva kuntatalous tulee mahdollisesti tarkoittamaan Helsingissä. Tässä kuten alussa totesin, erityinen huomio kohdistuu pian työnsä aloittavan Juha Sipilän (kesk.) hallitukseen toimiin. Toivottavaa on, että kaikkien puolueiden ennen vaaleja antamat lupaukset, että opetuksesta ei leikata, on edelleen ollut hallitusneuvottelijoilla mielessä. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Helsinki, opetusvirasto, valtuusto |
Valtuutettu Ville Jalovaaran kysymys kaupunginvaltuuston kyselytunnilla 20.5. Kehäradan hyödyntämisestä Helsingin matkailussa?Keskiviikko 20.5.2015 klo 19.15 - Ville Tänä kesänä valmistuvan Kehäradan ansiosta Helsinki-Vantaan lentokentältä pääsee noin puolessa tunnissa junalla Helsingin päärautatieasemalle. Helsinki liittyy nyt lentokenttäjunayhteyden omaavien Eurooppalaisten pääkaupunkien joukkoon. Sen ohella, että tämä parantaa mahdollisuuksia päästä kätevämmin lentokentälle, se tarjoaa myös potentiaalia kehittää pääkaupunkiseudun matkailua ja näin vahvistaa alueemme elinkeinopohjaa sekä voi myös tuoda uusia kaivattuja työpaikkoja.
Esimerkiksi Helsinki-Vantaan lentokenttää läpikulkuväylänä Euroopan ja Aasian välillä käyttävien lyhyen aikaa Suomessa olevien matkustajien on nyt helpompi tulla pistäytymään Helsingin keskustassa ostoksilla ja tutustumassa nähtävyyksiin. Enää ei tarvitse etsiskellä bussipysäkkiä kentän ja kaupungin päässä ja jännittää, että osaako lähteä ajoissa takaisin kentälle. Aivan itsestään kauttakulkumatkailijat tuskin terminaalista kaupungille kuitenkaan osaavat lähteä. Tarvitaan oikein kohdennettua markkinointia. Kysynkin vastaavalta apulaiskaupunginjohtajalta, että miten Helsingin kaupungin matkailutoimistossa on varauduttu hyödyntämään uuden kehäradan potentiaalia edistää turismia? |
Suomi tarvitsee yhteyttä EurooppaanMaanantai 11.5.2015 klo 9.27 - Ville Tänään maanantaina käynnistyvissä keskustan, perussuomalaisten ja kokoomuksen hallitusneuvotteluissa pöydällä ovat myös puolueiden Eurooppa-linjaukset. Samaan aikaan kansanäänestyksen EU-jäsenyydestä vuodeksi 2017 luvanneet brittikonservatiivit voittivat parlamenttivaalit Britanniassa. Itärajamme takana Vladimir Putinin johtama Venäjä pullistelee sotilasmahdillaan.
Tässä kokonaiskuvassa on hyvä muistaa, että Suomelle integroituminen Euroopan unioniin oli alun perin ja on edelleen myös turvallisuuspoliittinen ratkaisu. Jos uusi hallitus lähtee linjauksissaan jotenkin ottamaan uutta etäisyyttä Eurooppaan, voimme äkkiä huomata olevamme varsin yksin täällä Pohjolan perukoilla. Toivottavasti jatkuvasti muuttuva Euroopan poliittinen kokonaiskuva on myös Smolnassa hallitusneuvottelijoiden tiedossa. |
8.5.1945Perjantai 8.5.2015 - Ville Toisen maailmansodan päättymisestä Euroopassa tulee näinä päivinä kuluneeksi tasan 70 vuotta. Konflikti vaati maanosamme arviolta 50 miljoonaa kuolonuhria ja aikaansai suunnatonta aineellista tuhoa. Nykyistä maailmantilannetta kuvaa se, että entisillä Saksaa vastaan taistelleilla liittoutuneilla on eri näkemys siitä, milloin sota Euroopassa oikeastaan edes päättyi. Syksyllä 1939 Saksan Puolaan tekemän hyökkäyksen myötä alkaneen sodan viimevaiheet tapahtumat ajoittuvat huhti- toukokuun vaihteeseen 1945. Natsi-Saksan diktaattori Adolf Hitler teki Berliinin bunkkerissaan itsemurhan 30. huhtikuuta 1945. Testamentissaan hän oli nimittänyt laivaston komentajan Karl Dönitzin seuraajakseen. Dönitzin muodosti Pohjois-Saksaan Flensburgin kaupunkiin hallituksen, jolla ei toivottomassa sotatilanteessa ollut muuta vaihtoehtoa kuin pyrkiä rauhaan. Saksan antautuminen allekirjoitettiin Ranskan Reimsissä 8. toukokuuta. Vaikka Neuvostoliiton edustajat olivat paikalla, neuvostodiktaattori Josef Stalin haluisi järjestää Berlin-Karlshorstin seuraavana päivänä oman antautumisseremonian. Entisessä Itä-Berliinissä sijaitseva antautumisen toisen antautumissopimuksen näyttämö on ollut vuodesta 1967 Saksalais-venäläisenä museona. Kävin joitain vuosia sitten tuossa pääturistivirroista syrjässä sijaisevassa museossa. Museon näyttely oli uudistettu toukokuussa 1995 päivitettynä Saksojen yhdistymisen jälkeiseen aikaan. Se, että sodan päättymistä Euroopassa 70 vuotta sitten muistetaan nyt maasta riippuen eripäivänä kuvaa niitä vaikeuksia, jotka heijastuivat länsiliittoutuneiden - tärkeimpänä Britannia ja Yhdysvallat- ja Neuvostoliiton yhteistyöhön jo sodan aikana. Saksan hyökkäys Neuvostoliittoon 1941 kesällä johti ensin ideologiset ääripäät imperiumiaan puolustavan Britannian ja Josef Stalin Neuvostoliiton liittolaisiksi. Japanin Pearl Harboriin tekemän yllätyshyökkäyksen jälkimainingeissa Saksa puolestaan julisti omasta näkökulmastaan epäviisaasti Yhdysvalloille sodan ja toi näin sen valtavat pommituksilta suojassa olevat taloudelliset voimavarat Saksan ja Japanin vastaisen rintamaan käyttöön. Yhteisestä vihollisesta ja lännen mittavasta Neuvostoliitolle antamasta ase-avusta huolimatta yhteistyötä vaivasi jatkuva epäluulo toisen osapuolen pyrkimyksistä. Tätä vasten kylmän sodan puhkeaminen pian yhteisen vihollisen katoamisen jälkeen ei ole jälkeenpäin tarkasteltuna kovin suuri yllätys. Neljäkymmentä viisi vuotta myöhemmin 1990-luvun alussa kylmän sodan päättymisen myötä toisen maailmansodan seurauksena lähes viideksikymmeneksi vuodeksi kahtiajakautunut Eurooppa sai uuden mahdollisuuden rakentaa luottamusta uudelle pohjalle. Hetken aikaa näytti, että muurit ja vastakkainasettelu voisi oikeasti jäädä historiaan. Nyt kuitenkin tiedetään, että on jälleen palattu itä länsi vastakkain tilanteeseen. Se, että 70-vuoden takaiset liittolaiset eivät voi osallistu edes toistensa juhlallisuuksiin on tästä kouriintuntuva esimerkki. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: toinen maailmansota, Saksa, Neuvostoliitto, kylmä sota |
Kaupunginvaltuutettu Ville Jalovaaran puheenvuoro Helsingin uuden yleiskaavan lähetekeskustelussaTiistai 5.5.2015 klo 19.41 - Ville Arvoisa puheenjohtaja, hyvät valtuutetut, Tulevaisuuteen katsovasta yleiskaavasta päätettäessä historioitsija kääntää mielellään kasvonsa menneisyyteen ja pohtii, että miten kaupungistumisen nimellä tunnettu yhteiskunnallinen ilmiö on Helsingissä edennyt. Historia on hyvä opettaja hyvässä ja pahassa.
Vuonna 1875 helsinkiläisiä oli 23 000. 1970-luvun notkahdusta lukuun ottamatta, kasvu on ollut jatkuvaa. Nyt on yli 600 000. Uuteen yleiskaavaan liittyvien arvioiden mukaan tavoite vuodeksi 2050 on huimat 860 000. Helsingin kasvu on ollut viimeisen 140 vuoden ajan yhä jatkuvaa kilpajuoksua sen kanssa, että saadaanko tänne työn perässä muuttaville uusille asukkaille riittävästi kohtuuhintaisia asuntoja, työpaikkoja ja terveydenhuoltoa. Jos kaupungin väkimäärää halutaan kasvattaa näin merkittävästi, tässä yhteydessä olisi syytä kiinnittää nykyistä enemmän huomiota siihen, mistä kaikille riittää työpaikkoja ja miten esimerkiksi asumiskulujen arvioidaan kehittyvän.
Nyt jo nähdään, ettei esimerkiksi koulu- ja terveyspalveluiden kapasiteetti tahdo pysyä väestönkasvun perässä. Tarvitaan siis kokonaisvaltaisempaa ajattelua siitä millaista kaupunkia olemme rakentamassa. Palveluntarpeiden huomioiminen ainut tapa, jolla voimme perustella tämän nykyisen täydennysrakentamisen Helsingin nykyisille asukkaille.
Enemmän toivoisin myös pohdintaa siitä, että miten naapurikunnissa tehtävät suunnitelmat heijastuvat Helsinkiin. Tässä koordinaatiossa on tietenkin omat vaikeutensa, kun kaupungin poliittisen ryhmien enemmistö ei ole halunnut edistää metropolihallintoa, joka tekisi pääkaupunkisedun kokonaisvaltaisen suunnittelun helpommaksi. Kuntarajat eivät voi tulevaisuudessa olla tämän alueemme kehittämisessä juoksuhautoja, joten toivottavasti myös metropoliyhteistyön vastustamisen osalta ei jäädä ikiajoiksi jumiin omiin asemiin. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: yleiskaava, Helsinki, kaupunginvaltuusto, 2050 |
Kaupunginhallitus päätti olla yhdistämättä Tapanilan ja Hiidenkiven kouluaMaanantai 4.5.2015 klo 21.50 - Ville Vuoden vireillä ollut keskustelu Tapanilan ja Hiidenkiven koulun hallinnollisesta yhdistämisestä tuli tänään päätökseen, kun kaupunginhallitus päätti, ettei kouluja yhdistetä.Opetuslautakunnan jäsenenä olen seurannut tätä prosessia tiivisti ensimmäisestä vuosi sitten pidetystä kouluverkkotilaisuudesta pyrkien arvioimaan sitä, että miten tässä kysymyksessä on parasta toimia niin alueen koulujen kuin Helsingin kaupungin kokonaisedun näkökulmasta.
Tänään voidaan todeta, että politiikassa yhteistyöllä niin omassa valtuustoryhmässä kuin yli puoluerajojen on suuri merkitys. Tässä Tapanilan koulujen asiassa se toimi lautakunnasta alkaen hyvin vasemmistoliiton kanssa ja nyt kaupunginhallituksessa enemmistö kääntyi kannallemme, että hallinnollista yhdistämistä ei kannata tehdä näiden koulujen kohdalla.
Viimeksi aamulla kirjoitin blogissani perusteluni, miksei Tapanilan kouluja kannata yhdistää. Toivoin kannanotossani myös, että nyt alueen kouluissa saadaan kauan odotettu työrauha ja voidaan jatkaa koulujen kehittämistä nykyisissä puitteissa. Nyt toivon, että tämä on oikeasti mahdollista ja kouluissa saadaan syksyllä jatkaa työskentelyä vuoden epävarmuuden jälkeen normaaleissa oloissa.
|
Tapanilan ja Hiidenkiven koulun hallinnollisesta yhdistämisestäMaanantai 4.5.2015 klo 9.16 - Ville Helsingin kaupunginhallituksen asialistalla on tänään viime viikolla pöydälle jäänyt Tapanilan ja Hiidenkiven koulun hallinnollinen yhdistäminen. Asia on ollut vuoden päivät opetuslautakunnan jäsenenä myös omalla työpöydälläni ja tunnen hyvin sen eri käänteet niin alueen koulujen, vanhempien kuin opetuslautakunnan erinäisten vaiheiden käsittelyjen näkökulmasta. Tämänkaltaiset koulujen arkeen merkittävää epävarmuutta tuovat prosessit eivät saisi venyä näin pitkiksi. Harras toiveeni on, että asiaan vihdoin saadaan koululle työrauhan takaava ratkaisu. En opetuslautakunnassa kannattanut koulujen yhdistämistä ja toivon kaupunginvaltuutettuna ja SDP:n valtuustoryhmän varapuheenjohtajana, että myös kaupunginhallituksen enemmistö ymmärtäisi tänään, ettei Tapanilan kouluja ole viisasta lähteä nyt yhdistämään tai luopumaan tiloista alueella. Hallinnolliselle yhdistämiselle eikä koulutiloista luopumiselle ole Tapanilassa faktaperusteluja, koska alueen väestömäärät kasvavat, sillä mittavaa uudisrakentamista on lähitulevaisuudessa suunnitteilla. Erityinen huoleni tässä on kohdistunut siihen, että yhdistämisen myötä Tapanilaan tulisi Helsingin suurin tuhannen oppilaan suurkoulu, jossa yhden rehtorin ja yhden apulaisrehtorin työtaakka ja vastuu muodostuisi kohtuuttoman suureksi. Hallinnollisen yhdistämisen myötä alueelle syntyisi 1000 oppilaan suurkoulu, joka olisi samalla Helsingin suurin.
Yhdistämispaineen taustalla on tietenkin viimekädessä opetusviraston liian tiukaksi vedetty budjetti, joka on pakottanut etsimään säästöjä milloin urheilukisojen lopettamisesta milloin vaikeasti perusteltavista kouluverkkotarkasteilusta. Tämän kaltaisella politiikalla aikaansaadaan marginaalisilla säästöillä lyhyellä ja keskipitkällä tähtäimellä enemmän ongelmia kuin mitä sillä ratkaistaan. Helsinki on kasvava kaupunki ja se on huomiotava myös siinä miten opetukseen panostamme. Tämä on muistettava jatkossa, kun neuvotellaan kaupungin budjetista. Näillä perustein siis tänään, ei ole mielestäni viisasta toteuttaa Tapanilan ja Hiidenkiven koulun hallinnollista yhdistämistä tai luopua koulutiloista samalla alueella. |
|
1 kommentti . Avainsanat: Tapanila, Hiidenkivi, opetusvirasto, Helsinki, Kaupunginhallitus |
Keskustelua listavaalista tulee jatkaaPerjantai 24.4.2015 - Ville Peräti 30 prosenttia äänioikeutetuista jätti äänioikeutensa käyttämättä. Se, miksi niin moni uskoi, ettei äänestäminen kannata, pitäisi olla puolueidemme yhteinen huolenaihe. Pitäisi pohtia, miten vaalitapaa voisi uudistaa niin, että äänestäjät tuntisivat voivansa vaikuttaa paremmin äänellään politiikan suuntaan. Päätoimittaja Kaius Niemi ehdotti (HS Kolumni 4. 4.) Suomeen Ruotsin mallin mukaista listavaalia. Ehdotusta on syytä harkita, sillä nykyjärjestelmämme on hyvin henkilökeskeinen, vaikka poliittisessa vallankäytössä puolueilla on keskeinen rooli. Se, kuinka paljon ehdokkaalla on politiikan ulkopuolista tunnettavuutta ja varoja vaalikampanjaan, voi vaikuttaa mahdollisuuksiin menestyä.
Listavaali voisi piristää jäsenkadosta kärsivien poliittisten puolueidemme toimintaan. Osassa puolueista ehdokkaat valitaan jo nyt jäsenäänestyksellä. Presidentinvaaleja muutettiin 1980-luvun lopulla. Nyt olisi aika avata keskustelu myös eduskuntavaalien uudistamisen tarpeesta.
Julkaistu mielipidekirjoituksena Helsingin Sanomissa 23.4.2015. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit, äänestysaktiivisuus, Helsingin Sanomat |
Eduskuntavaalit - Day AfterMaanantai 20.4.2015 klo 18.15 - Ville Vaalien jälkeinen aamu ei valjennut niin kirkkaana, kun moni meistä SDP:n ehdokkaista ja aktiivisesti vaalityöhön osallistuneista olisi toivonut. Ehdokkaana on itse vilpittömän kiitollinen jokaiselle joka on käynyt kirjoittamassa oman numeron äänestyslippuun. Kyse on aina suuresta luottamuksen osoituksesta, josta en voi teitä kyllikksi kiittää. Eduskuntaan ei ovi nyt auennut, mutta työni kaupunginvaltuustossa Helsingin hyväksi jatkuu. Seuraavat vaalit 2017 kevään kunnallisvaalit ja näillä näkymin olen jälleen mukana niiissä.
Kokonaisuutena, SDP:n tulos oli historiallisen heikko, eikä sitä voi vaalien jälkeisenä päivänä juuri voi selittelemällä paremmaksi muuttaa. Toisaalta näyttää olevan sekä historiallinen että yleiseurooppalainen trendi, että taloudellisesti vaikeana aikana hallitusvastuun kantaminen kuluttaa siellä mukana olevien puolueiden kannatusta puoluekantaan katsomatta.
Hallitusneuvotteluihin tietenkin demareissa lähdetään, mutta oman näkemykseni mukaan, ja olen myös SDP:n hallitukseen osallistumisesta viime kädessä päättävän puoluevaltuuston jäsen, kynnys lähteä oppositioon näillä luvuilla ei tarvitse olla kovin korkea, jos hallitusneuvotteluissa ei saada mukaan hallitusohjelmaan puolueen keskeisiä tavoitteita. Vaaleissa saatu kannatus myös osaltaan velvoittaa paremmin menestyneitä tarttumaan vastuuseen ja lunastamaan niitä lupauksia, jolla kannatusta on saatu. Vaaliehdokkaan näkökulmasta takana on toisaalta mielenkiintoinen, mutta toisaalta hyvin intensiivinen puolivuotinen ajanjakso. Varsinkin vaalityön viimeisten vauhtiviikkojen aikana ehti pohtimaan myös nykyisen vaalijärjestelmämme hyviä ja huonoja puolia. Helsingin Sanomien päätoimittaja Kaius Niemi pohti pari viikkoa sitten Suomeen Ruotsin mallin mukaista listavaalia. Niemen ehdotus on mielestäni vähintäänkin harkinnan arvoinen. Nykyinen vaalijärjestelmämme on varsin henkilökeskeinen, vaikka taas poliittisessa vallankäytössä puolueilla on keskeinen osa. Se, kuinka paljon ehdokkaalla on politiikan ulkopuolista mediatunnettavuutta ja varoja vaalikampanjaan saattaa vaikuttaa siihen kenellä on mahdollista tulla valituksi kansanedustajaksi. Näin varsinkin, kun vaalirahoituslaissa ei ole määritelty kampanjalle kohtuullista kulukattoa. Listavaali voisi tuoda myös tarpeellista piristystä jäsenkadosta kärsivien poliittisten puolueidemme toimintaan, joissa ainakin meillä Helsingissä demareissa ehdokkaat jo nyt valitaan jäsenäänestyksen kautta. Listavaalin heikkoutena on pidetty sitä, että se lisäisi politikkaan puoluekeskeisyyttä. Useat näkökohdat kuitenkin tukevat sitä, että listavaalien sopivuudesta Suomeen perusteellisesti keskusteltaisiin nyt käytyjen eduskuntavaalien jälkeen. |
Kiitos !Torstai 16.4.2015 klo 22.59 - Ville Eduskuntavaalityöni kääntyy loppusuoralle ja sunnuntai-iltana nähdään tulokset. Ehdokkaan näkökulmasta tämä loppukesällä ehdokkaaksi valinnasta alkanut matka on ollut yksi elämäni mielenkiintoisimpia kokemuksia. Parasta viimeviikkojen kadulla tehtävässä vaalityössä on ollut ne monet keskustelut mitä olen saanut useimmiten Helsingin keskustassa olevalla SDP:n Lasipalatsin vaalimökillä lukemattomien tämän kaupungin asukkaiden kanssa. Aiheet ovat usein olleet hyvin arkea lähellä olevia kysymyksiä ja on ollut mukava huomata kuinka ihmiset pohtivat aktiivisesti Suomen tulevaisuuteen liittyviä kysymyksiä ja halunneet niistä keskustella kanssani. Vaalityön aikana parasta on ollut se tuki, mitä monet ihmiset ovat monin tavoin osallistumalla antaneet minulle. Haluankin tässä yhteydessä kiittää Tiinaa, Merjaa, Veeraa, Tiinaa, Teppoa, Pirettaa, Heidiä, Perttiä, Tiinaa, Minnaa, Kirsiä, Juhaa, Jyrkiä, Mikkoa, Annikaa, Annea, Petteriä, Teemua, Samulia, Mattia, Tyttiä, Anttia, Kaisaa, Sakkea, Pirjoa, Rakelia, Ninaa ja niin edelleen moninaisesta avusta tällä matkalla kohti eduskuntaa. Teidän tukenne ja vapaaehtoinen apunne niin esitteiden jakelussa, tilaisuuksien järjestämissä kuin monessa muussakin on ollut uskomattoman arvokasta ja olen siitä jo nyt valtavan kiitollinen. Haluan myös kiittää sekä SDP:n että muiden puolueiden muita ehdokkaita useista hienoista kohtaamisista ja keskusteluista tämän vaalityön aikana Helsingin kaduilla sekä koulujen vaalipaneeleissa että erityisesti monissa olohuonetenteissä, jotka ovat olleet näiden vaalien parhaimpia kokemuksia. Nyt on vielä kaksi päivää aikaa tehdä täysillä vaalityötä ja sitten sunnuntai-iltana olen yhdessä muiden mukana Paasitornissa SDP:n vaalivalvojaisissa jännittämässä tuloksia. Samassa paikassa sain lokakuussa 2012 ilokseni todeta, että helsinkiläiset ovat antaneet minulle luottamuksensa kaupunginvaltuutetun tehtävään, jota olen antaumuksella parhaan kykyni mukaan hoitanut. Vaalikentillä vastaan tullut runsas myönteinen vastaanotto edukkuudelleni on ollut kannustavaa ja suurella jännityksellä odotan sunnuntaita. Varmasti edessä on yksi elämäni jännittävimpiä iltoja. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit, kampanja, vaalityö |
Sunnuntaina ratkaistaan Suomen suuntaTorstai 16.4.2015 klo 22.00 - Ville Eduskuntavaalityö kääntyy loppusuoralle ja sunnuntai-iltana on selvillä se mihin suuntaan Suomessa kuljemme seuraavat neljä vuotta. Vaalien tulokset päätetään äänestämällä, ei mielipidemittauksilla, joille on jo nyt annettu meidän poliittisessa järjestelmissämme kohtuuttoman suuri rooli. Todettava on kuitenkin, että jos tänään ilmestyneen Ylen gallupin tulokset realisoituisivat, Suomeen tulee hyvin mahdollisesti kokoomuksen, keskustan ja perussuomalaisten porvarihallitus. Se poliittinen linja olisi todennäköisesti selkeästi enemmän oikealla, kun jos SDP on mukana keskeisenä hallituspuolueena. Nykyisessä poliittisessa tilanteessa SDP on kokoluokaltaan ainut vastavoimaksi kykenevä puolue. Sen takia on tärkeätä, että mahdollisimman moni lähtee käyttämään äänioikeuttaan sunnuntaina ja omalta osaltaan tekee valinnan siitä, mihin suuntaan ja minkä puolueiden toimesta Suomi kulkee seuraavat vuodet. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit, SDP, kokoomus, keskusta, perussuomalaiset, gallup, YLE |
Kaupunkia ei voi rakentaa palvelut unohtaenSunnuntai 12.4.2015 klo 10.00 - Ville Helsingin Sanomat kertoi tänään Helsingin Meri-Rastilaa koskevista kaupungin täydennysrakentamissuunnitelmista. Kaupunginsuunnitteluviraston jopa lähes 5000 uutta asukasta tuovan ehdotuksen pohjalta näyttää, että kaupunki on toteuttamassa luonnoltaan arvokkaan Meri-Rastilan länsirannan rakentamisen ohella myös aikanaan sen säilyttämiseksi tehdyn Our city -vaihtoehtokaavaa mukailevan suunnitelma, jolle myös itse kannatin Helsingin valtuustossa joulukuussa 2013. Vuosaari on jo nyt 37 000 asukkaalla Helsingin suurin kaupunginosa ja esimerkiksi sosiaali- ja terveyspalveluiden tarjonta on selvästi jäänyt asumäärän kasvusta jälkeen. Esimerkiksi terveysaseman käyttäjät saavat tämän päivittäin todeta pitkien jonotusaikojen muodossa. On vaikea ymmärtää, ettei varoja terveysaseman laajentamiseen tahdo löytyä kaupungin budjettiin, vaikka sosiaali- ja terveyslautakunnassakin on myönnetty tarve Albatrossin laajentamiselle. Sama koskee myös yhtälailla koulu- ja päivähoitopaikkojen riittävyyttä ja tasoa. Peruspalveluiden epäsuhta asukasmäärän kasvuun nähden ei koske Helsingissä vain Vuosaarta. Jos kaupunki aikoo suunnitelmien mukaan täydennysrakentaa lähiöihin, peruspalvelujen riittävyyden varmistaminen on sitovasti integroitava suunnitelmiin, jotta palvelujen puutteesta seuraavat alueiden eriarvoistumista lisäävät ongelmat voidaan välttää. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Meri-Rastilla, Vuosaari, Helsinki, Helsingin Sanomat, sote |
Miksi tuen Villeä eduskuntavaaleissa?Lauantai 11.4.2015 klo 23.07 - tukitiimiläinen Merja Laukkanen On vain viikko siihen ajankohtaan, kun me suomalaiset äänestämme itsellemme uudet kansanedustajat. Nyt on myös mahdollisuus nuorentaa eduskuntaa, äänestämällä ensikertalaisia, sivistyneitä ja eri elämän aloilta olevia ehdokkaita. Vaalityötä tehdessäni olen useasti sanonut epäröiville kansalaisille, että äänestäkää jokatapauksessa, silloin on sinunkin antamasi ääni huomioitu. Ja se ääni on luomassa uutta tässä muuttuvassa yhteiskunnassa. Muutos on edessä, emme voi näin jatkaa, työtä ja työntekijöitä on saatava, jotta tuleville sukupolville on muutakin kuin suuret summat meidän velkaa maksettavana. Nämä vaalit ovat ensisijaisesti Suomen vaalit. Oman maan kohtalo muuttuvassa Euroopassa. Turvallisuus, huolenpito, uudistuva peruskoulu ja säännöllinen työ. Me tarvitsemme nyt eduskuntaamme ihmisiä, jotka ymmärtävät arkielämän epävakautta. Juuri siksi on niin tärkeätä äänestää: jokainen ääni merkitsee paljon. Siksi minä kannatan Ville Jalovaaraa. hänellä on aimo annos kokemusta siitä, minkälaista on elää taloudellisesti epävarmassa ja turvattomassa maailmassa. Hän tietää työnteon merkityksen ja miltä se tuntuu, kun ei tiedä, onko huomenna tuloja laisinkaan. Tuo tietoisuus nykyään aivan liian monelle aivan liian tutusta tunteesta on saanut hänet lähtemään politiikkaan mukaan: jos vain antautuu synkkyyden valtaan eikä tee mitään, ei saa muutosta aikaiseksi. Ville ei ole antautunut, vaan työskentelee uutterasti sen paremman huomisen vuoksi, sen puolesta, että kukaan ei jäisi vaille mitään tukea ja turvaa. Hän ymmärtää niin tavallista taloudellista epätietoisuutta kuin laajempaa turvallisuustilannetta, joka on niin monien mielessä tätä nykyä. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän on uurastanut tavallisen ihmisen puolesta osana demarien valtuustoryhmää ja minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän jatkaisi tätä työtä.
Elämme vaikeita aikoja. Tarvitsemme vaikeiden aikojen vaikuttajaa työskentelemään meidän puolestamme, ajamaan tavallisen ihmisen asiaa. Haluatko sinä sellaisen vaikuttajan Helsingissä edustamaan itseäsi, ajamaan taloudellista yhdenarvoisuutta ja rakentamaan turvallisempaa Suomea? Muista vaalinumero 138 Helsingin piirissä ennakkoäänestyksessä 8. - 14.4 sekä varsinaisena vaalipäivänä 19.4. Muista Ville Jalovaara ja osallistu turvallisemman, paremman huomisen rakentamiseen. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: eduskuntavaalit, SDP, Helsinki, Ville Jalovaara |
Kuka hullu haluaa poliitikoksi?Lauantai 4.4.2015 klo 21.41 - Ville
Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn kirjan lukeminen oman vaalityön keskellä on herättänyt paljon ajatuksia. Itse olen ollut niin sanotusti mukana politiikassa nyt seitsemän vuotta, eli vuoden 2008 kuntavaaleista alkaen, jonka ehdokkuuden myötä jäin aktiiviksi SDP:hen. Tämän myötä politiikka on tullut varsin luonnolliseksi osaksi arkeani erityisesti sen jälkeen, kun minut valittiin vuoden 2013 alusta Helsingin kaupunginvaltuustoon ja opetuslautakuntaan. Oman kokemukseni vuosi hieman vierastan kirjan esimerkeistä välittyvää nykyisin tunnistettavaa ”on – off” näkemystä, että politiikassa joka ollaan täysillä mukana tai sitten ei olla lainkaan. Menneinä vuosikymmeninä vastaava politiikan ammatillistuminen oli vierasta. Poliittisia luottamustehtäviä oli luontevaa hoitaa muun elämän ohessa. Jopa Helsingissä asuva opettajataustainen kansanedustaja saattoi vielä sodan jälkeen käy välillä opettamassa tunnin koulussa ja palata sitten eduskuntatalolle täysistuntoon. Tämä ei toki nykyään olisi tarkoituksenmukaista. Silti ehkä jotain hiemaan samaa asennetta suhtautumisessa politikkaan tarvittaisiin, jotta politiikka voitaisiin nähdä jälleen enemmän sinä yhteisten asioiden hoitona mistä siinä kuitenkin puolueiden välisistä näkemyseroista huolimatta on pohjimmiltaan kyse. Mikä sitten saa ihmisen tänä päivänä lähtemään aktiivisesti mukaan poliittisen puolueen toimintaan? Uskon, että suurin syy on halua vaikuttaa johonkin oman elämän kokemuksen myötä tärkeäksi kokemaan asiaan. Itselläni keskeinen syy lähteä loppukesällä 2008 mukaan oli yleisen innostuksen ohella yliopistotyöelämää varjostava jatkuva epävarmuus työn jatkumisesta. Sen sijaan, että kotona päivittelee Suomen ja maailman ongelmia jo pienikin poliittinen aktiivisuus voi antaa tunteen, että voi olla itse mukana vaikuttamassa siihen, että mihin suuntaan asiat yhteiskunnassamme kehittyvät. Ei siis tarvitse olla hullun rohkea lähteäkseen mukaan politikkaan, vaan kuka tahansa voi liittää poliittisen puolueen toiminnassa mukana olemisen osaksi arkeansa. Suosittelen rohkeasti kokeilemaan! |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit 2015, Helsingin kaupunginvaltuusto, Kansalaisaktiivisuus, Politikka, SDP |
Vaalipäällikön terveisetKeskiviikko 1.4.2015 klo 11.54 - Teppo Suontakanen Ei ole enää kuin runsaat kaksi viikkoa siihen ajankohtaan, kun me suomalaiset äänestämme itsellemme uudet kansanedustajat. Tuskin kukaan on voinut välttyä tältä tiedolta, sen verta selkeästi siitä on puhuttu ja sen verta useasta lähteestä sitä on tuputtamiseen asti tarjottu. Olen suureksi yllätyksekseni kuitenkin myös törmännyt yllättävän useasti ajatukseen, että on aivan yksi ja sama, ketä äänestää vai äänestääkö ollenkaan. ”Samat kuviothan ne siellä koko ajan on, mitään muutosta ei tapahdu ja EU:ssa kaikki päätetään.” En nyt lähde sanomaan, etteikö istuvan eduskunnan kauden loppuvaihe olisi ollut suorastaan sietämättömän naurettava. Kansanedustajat itsekin ovat sitä mananneet ja monet muutkin ihmetelleet, että mikä ihme eduskuntaan on iskenyt. Meihin suomalaisiin on ainakin iskenyt harmaa epävarmuus sekä kaiken syövä epätietoisuus: kuulemme vain huonoja uutisia ja märehdimme niitä epätoivon vimmalla, koska mitään muutakaan ei ole. Tuollaisessa ilmapiirissä on vaikea uskoa huomiseen tai rakentaa mitään uutta. Tuhannet joutuvat elämään joka päivä epävarmuudessa siitä, saavatko palkkaa huomenna; ja samanlainen määrä onnettomia kamppailee sen pelon kanssa, että onko heillä enää pian työpaikkaa ja jos on, niin selviääkö siitä maksettavalla palkalla. Taloudellisten epävarmuustekijöiden lisäksi idän ja lännen vastakkainasettelu on palannut elämäämme ja yhä useampi seuraa kovin tarkoin turvallisuuteen liittyviä uutisia. Me pelkäämme ja olemme epävarmoja. Miten nämä kaksi asiaa – eduskuntavaalit sekä yleinen epävarmuus ja epätietoisuus – sitoutuvat toisiinsa? Me tarvitsemme nyt eduskuntaamme ihmisiä, jotka ymmärtävät tätä arkielämän häilyvää olotilaa, jotka haluavat olla muutakin kuin tuuliviirejä. ”Elämme kovia aikoja, ystävä hyvä”, lausuttiin klassisessa Carl Barksin Aku Ankka -tarinassa. Kovat ajat kaipaavat sellaisia päättäjiä ja vaikuttajia, jotka ymmärtävät niitä aikoja eivätkä anna periksi. En haikaile kovien tai häikäilemättömien päättäjien perään: haikailen sellaisten ihmisten perään, jotka ymmärtävät mattimeikäläisen tuntemuksia noina kovina aikoina, jotka pistävät itsensä likoon ja saavat aikaiseksi jotain, valavat uskoa tulevaisuuteen. Tällaisia ihmisiä me tarvitsemme ja meillä on nyt mahdollisuus vaikuttaa asiaan. Juuri siksi on niin tärkeätä äänestää: jokainen ääni merkitsee paljon. Me saamme itse päättää, mihin suuntaan Suomi menee. Juuri siksi minä kannatan Ville Jalovaaraa. Hän ei ole mikään poliittinen broileri, kuten tavataan sanoa, ja hänellä on aimo annos kokemusta siitä, minkälaista on elää taloudellisesti epävarmassa ja turvattomassa maailmassa. Hän tietää työnteon merkityksen ja miltä se tuntuu, kun ei tiedä, onko huomenna tuloja laisinkaan. Tuo tietoisuus nykyään aivan liian monelle aivan liian tutusta tunteesta on saanut hänet lähtemään politiikkaan mukaan: jos vain antautuu synkkyyden valtaan eikä tee mitään, ei saa muutosta aikaiseksi. Ville ei ole antautunut, vaan työskentelee uutterasti sen paremman huomisen vuoksi, sen puolesta, että kukaan ei jäisi vaille mitään tukea ja turvaa. Hän ymmärtää niin tavallista taloudellista epätietoisuutta kuin laajempaa turvallisuustilannetta, joka on niin monien mielessä tätä nykyä. Helsingin kaupunginvaltuustossa hän on uurastanut tavallisen ihmisen puolesta osana demarien valtuustoryhmää ja minulla ei ole pienintäkään epäilystä siitä, etteikö hän jatkaisi tätä työtä. Elämme vaikeita aikoja. Tarvitsemme vaikeiden aikojen vaikuttajaa työskentelemään meidän puolestamme, ajamaan tavallisen ihmisen asiaa. Haluatko sinä sellaisen vaikuttajan Helsingissä edustamaan itseäsi, ajamaan taloudellista yhdenarvoisuutta ja rakentamaan turvallisempaa Suomea? Muista vaalinumero 138 Helsingin piirissä ennakkoäänestyksessä 8. - 14.4 sekä varsinaisena vaalipäivänä 19.4. Muista Ville Jalovaara ja osallistu turvallisemman, paremman huomisen rakentamiseen.
|
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Eduskuntavaalit, Ville Jalovaara, äänioikeus, SDP |
Mukaan Villen tukiryhmään 2.4?Tiistai 31.3.2015 klo 13.04 Ville vaalitukiryhmä kokoontuu viimeiseen kokoukseen ennen vaaleja Helsingin yliopisto Kaisa-kirjaston (Vuorikatu 7) kahvilaan torstaina 2.4 kello 17-18. Sovimme vaalien viimeisten viikkojen kampanjoinnista ja mukaan voit ottaa esitteitä jaettavaksi lähiseudun postilaatikkoihin. Tervetuloa mukaan myös kaikki uudet kiinnostuneet! Vaalityössäni voi olla mukana myös pienellä, vaikka parin kympin, taloudellisella tuella Holvi-sivuston kautta. |
Puolustusyhteistyössä konkreettialla on merkitystäTiistai 24.3.2015 klo 16.07 - Ville Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön syventäminen on ollut viime vuoden aikana keskustelunaiheena molemmin puolin Pohjanlahtea. Tulevaisuutta pohtiessa on hyvä suunnata katse myös menneisyyteen ja arvioida, että miltä keskustelu sen valossa näyttää. Suomen ja Ruotsin suhteiden kivijalka on se historiallinen tosia, että lähes 700 vuoden ajan olimme yhtä ja samaa valtakuntaa. Maidemme valtioyhteys katkasi reilu 200 vuotta sitten, kun Suomi liitettiin tappiollisen sodan seurauksena reiluksi sadaksi vuodeksi Venäjän keisarikuntaan. Historian siipien havinaa oli ilmassa lokakuun alussa 1809, kun Ruotsin armeijan viimeiset suomalaiset joukot pitivät katselmuksen Uumajan kirkon edessä. Kenraalimajuri von Döbeln piti kotiin lähdössä oleville suomalaisille puheen, josta päätelleen hän tavoitti hetken historiallisen painoarvon: ”Kun tulette takaisin synnyinseuduillenne, niin ilmoittakaa siellä Ruotsin kansan kiitollisuus kansaanne kohtaan. Te palaatte kulunein vaattein, katkotuin ja läpiammutuin jäsenin, mutta te viette mukananne rehellisen soturisielun näkyvän kaunistuksen. Ruotsalaisen emämaan vihollisia teistä ei koskaan voi tulla, siitä minä olen varma; mutta pysykää kaikkina aikoina sen ystävinä. ”Von Döbelnin toivomus toteutui. Suomen ja Ruotsin välillä ei ole sodittu valtionyhteyden katkeamisen jälkeenkään. Vakavin kriisi koettiin pian Suomen itsenäistymisen jälkeen, kun maat kiistelivät Ahvenanmaan asemasta. Kansainliitto ratkaisi saariryhmän omistussuhteen vuonna 1921 Suomen hyväksi. 1930-luvulla maat suunnittelivat salaista sotilasyhteistyötä, joka tosin maailmansodan myötä tarjosi Neuvostoliiton hyökkäyksen kohteeksi joutuneelle Suomelle ja Saksaa pelänneelle Ruotsille vähän konkreettista turvaa. Ruotsi piti kiinni puolueettomuudesta, mutta lähetti talvisotaan 8000 vapaaehtoista. Kylmän sodan aikana YYA-Suomi teki salaista sotilasyhteistyötä länsinaapurinsa kanssa. Viimeiset kymmen vuotta yhteistyötä on ollut avointa ja sitä on vauhdittanut molempien maiden puolustusbudjettien tiukentuminen. Viimeisen vuoden aikana dialogia on motivoinut Ukrainan kriisin myötä kiristynyt Europan turvallisuustilanne. Naapureilla on paljon yhteisiä intressejä puolustuksen saralla. Suomen vahvuudet ovat maavoimissa, kun taas Ruotsilla on iskukykyisempi laivasto ja ilmavoimat. Suomi ja Ruotsi ovat molemmat sotilasliitto Naton ulkopuolisia maita. Ruotsin nykyinen hallitus on linjannut, ettei jäsenyyttä haeta. Meillä puolueiden enemmistö suhtautuu jäsenyyteen varautuneesti. Puolustusyhteistyötä tiivistämiseen asennoidutaan molemmin puolin Pohjanlahtea myönteisesti. Vaikka rauhanaikainen yhteistyö on myönteinen asia, puolustuskyvyn perimmäinen tarkoitus on muodostaa potentiaaliselle hyökkääjälle kynnys, joka auttaa yhdessä ulkopolitiikan kanssa pitämään maan sotilaallisten konfliktien ulkopuolella. Sekä Suomen että Ruotsin puolustuskyvyn lisäämiseksi olisi siksi tärkeätä avoimesti keskustella siitä, kuinka syvälle kriisinaikaista yhteistyövalmiutta halutaan lisätä. Kriisiaikaan varautuminen tarkoittaa muutakin kuin armeijan varustelemista. Nykyaikainen jo pelkästään sähkönsaannista riippuvainen yhteiskuntamme on kriisioloissa haavoittuva. Myös huoltovarmuuden ylläpitämisessä ja vakaviin luonnononnettomuuksiin varautumisessa naapurimaiden yhteistyötä on siksi viisasta kehittää Kolumni Demokraatti -lehdessä 24.3.2015. |
|
Kommentoi kirjoitusta. Avainsanat: Suomi, Ruotsi, sotilasyhteistyö, puolustusvoimat, Nato, Suomen sota, |
Viime viikkojen iltalukemisena minulla on ollut kevään teemaan oivallisesti osuva Ville Blåfieldin ja Reetta Rädyn uutuuskirja Kuka hullu haluaa poliitikoksi? Kirjassa tunnetut poliitikot kertovat, miksi ovat lähteneet mukaan. Toisaalta kirjassa on annettu ääni niille, jotka syystä tai toisesta eivät näe poliitikon uraa itselle sopivana yhteiskunnallisen vaikuttamisen muotona. Moni politiikassa mukana ollut myös tuo kirjassa esille työn raskaita puolia: jatkuvan julkisuuden valokeilassa olon, kokemuksen, ettei pysty vaikuttamaan riittävästi ja asioiden jäämisen populismin alle. Kirjasta kuulee myös, että kaikesta huolimatta politiikassa vaikuttaminen saattaa olla hyvinkin kiinnostavaa ja on monelle pidempään mukana olleelle suoranainen intohimo.