Metropolihallinnon valmistelua jatkettava Suur-Helsinki puheista huolimatta

Lauantai 3.1.2015 klo 15.23 - Ville

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen jatkoi tänään Helsingin Sanomissa kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistön alkuviikosta aloittamaa keskustelua, jossa ehdotetaan pääkaupunkiseudun metropolihallinnon korvaamista suurkaupungilla. Siihen nähden, että Helsingin kaupunginhallituksen enemmistö kesäkuussa ja Alexander Stubbin hallitus elokuussa ovat linjanneet edistää metropolihallinto hanketta nämä kannanotot sen kuoppaamisesta herättävät hämmennystä.

Alkuviikosta julkaisin asiasta yhdessä kaupunginhallituksen jäsen Kaarin Taipaleen kanssa kannanoton, jossa esittämämme toivomus siitä, että nyt kaikesta jarrutuksesta huolimatta lopulta kalkkiviivoille edenneen metropolihallintosuunnitelman valmistelua jatkettaisiin, on hyvä jälleen toistaa. On hyvin valitettavaa, jos vuosikaudet valmistelu metropolihallintohanke jää Stubbin hallitukselta puolitiehen, kuten nyt vaalikauden lopun lähestyessä ja jarrutuksen yhä jatkuessa uhkaavasti näyttää.

Helsingin naapurikunnista tuoreeltaan kuullut Helsingin Sanomien uutisoimat lausunnot kertovat, että pääkaupunkiseudun kuntaliitosten toteuttaminen Helsingistä annettavalla ohjeistuksella ei jälleen kerran ole omiaan rakentamaan sitä luottamusta, mitä kuntien tiiviimpi yhteistyö täällä koko Suomen talouden kannalta keskeisellä alueella edellyttäisi. Vaikka metropoli ja kuntaliitos asiat vietäisiin kansanäänestyksen, mikä sinänsä on mahdollista, ei ole mitään takeita siitä, että kaikkien mukaan toivottujen kuntien asukkaista löytyy niiden valtuustoja suurempaa kannatusta metropolikaupunki hankkeella. Huonoimmassa tapauksessa tässä voisi käydä niin, että kuntaliitokset jäävät toteutumatta ja myös metropolihallinto on jäädytetty.  Silloin olemme alueemme yhteistyön kehittämisessä takaisin lähtöruudussa. Tämä ei ole kenenkään etu.  

Kaupungin asukastaloja tarvitaan myös jatkossa

Perjantai 2.1.2015 klo 15.21 - Villle

Helsingin Uutiset kertoi tänään verkkosivullaan, että Helsingin kaupungin asukastaloja ollaan edelleen lakkauttamassa.  Toisin kuin uutisessa todetaan, tämä asia ei ole vielä ensi keskiviikon 7.1 kaupunginhallituksen kokouksen esityslistalla. Helsingin demarien kanta tässä asiassa ei ole muuttunut, eli kannatamme näiden talojen säilyttämistä kaupungin oman toimintana edelleen. Toivon, että saamme tähän kaupungin muilta puolueilta riittävän tuen kaupunginhallituksen käsittelyssä.   

Olen käynnyt viime vuonna tutustumassa asukastalotoimintaan Helsingissä ja näen, että sillä on edelleen tarvetta. Yhteistyöllä järjestöjen kanssa on keskeinen rooli asukastalojen toiminnassa, mutta yksin järjestöjen vastuulle asukastaloja ei tulisi siirtää. Mielestäni on tärkeätä, että asukastalon arjen pyörittämisessä on jatkossakin mukana Helsingin kaupungin sosiaali- terveysviraston ammattihenkilökuntaa. Asukastaloilla on merkittävä rooli kaupungin ennaltaehkäisevässä sosiaalityössä ja syrjäytymisen vastustamisessa sekä yhteisöllisyyden vahvistamisessa. Taloudellisesti vaikeina aikoina työttömyyden ja siitä seuraavien ongelmien lisääntyessä asukastalojen kaltaisen toiminnan tarve pikemmekin korostuu.  

Konkretiaa keskusteluun puolustusyhteistyöstä

Keskiviikko 31.12.2014 klo 14.22 - Ville

Ruotsin ennenaikaisten vaalien peruuntuminen tarkoittanee sitä, ettei Ruotsi sosiaalidemokraattien johdolla hae Nato-jäsenyyttä ja yhteistyön tiivistäminen Suomen kanssa pysyy maan turvallisuuspolitiikan keskeisenä tavoitteena.

Suomen tai Ruotsin Nato-jäsenyys muuttaisi strategista asetelmaa Pohjois-Euroopassa ja haastaisi suoraan pahenevien talousvaikeuksien kanssa kamppailevan Venäjän, joka näkee punaista kaikessa Naton laajentumiseen liittyvässä.

Suomen ja Ruotsin läheinen yhteistyö tai jopa puolustusliitto ei puolestaan muuttaisi strategista asetelmaa samalla tavoin Itämeren alueella, vaan voisi pikemminkin vahvistaa alueen vakautta. Siksi aktiivista keskustelua Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyön tiivistämisestä on syytä jatkaa, vaikka länsinaapurissamme ei nyt saada asiasta vaaliteemaa ensi kevääksi.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 31.12.2014.

Vuosi 2014 ja Suomen turvallisuuspolitiikan pitkä linja

Tiistai 30.12.2014 klo 15.29 - Ville

Turvallisuuspolitiikasta on vuoden 2014 aikana Suomessa keskusteltu niin vilkkaasti, että kukaan tuskin voi sanoa, että tästä teemasta ei meillä puhuttaisi avoimesti. Toiselta on tärkeätä, että maan hallituksella ja tasavallan presidentillä, joilla on vastuu turvallisuuspoliittisesta linjasta, lähtee yhtenäinen viesti siitä, mikä maa linja on. Tässä sekä tasavallan presidentti Sauli Niinistö että ulkoministeri Erkki Tuomioja ovat onnistuneet vuoden aikana jatkuvasti muuttavan tilanteen keskellä hyvin.

Edellisen kylmän sodan aikana 1940-luvun lopulta 1990-luvun alkuun Suomen turvallispolitiikan johtotähti oli rauhan ylläpitäminen rajoillamme ja Suomen pitäminen konfliktien ulkopuolella.  Suurvaltojen välisen suoran aseellisen yhteydenoton tiedettiin lopulta johtavan ydinaseiden käyttöön ja siksi Suomi osaltaan pyrki lisäämään Euroopan vakautta. Parhaiten ja jopa koko konfliktin suursodan välttäneen lopputuloksen kannalta Suomi vaikutti tähän 1970-luvulla ETY-prosessin kautta.

Suomen kylmän sodan historian vuosiin mahtuu vaiheita, jotka antavat aihetta itsekritiikille, mutta lopputuloksen kannalta 70 vuotta sitten omaksuttu linja, jossa Suomen turvallisuus nojasi ulkopolitiikan ja itsenäisen puolustuskyvyn varaan osoittautui toimivaksi. YYA-sopimus merkittävästi rajoitti ulkopoliittista liikkumavapauttamme, mutta taitavasti luovien J. K. Paasikiven, Urho Kekkosen ja Mauno Koiviston johdolla selvisimme. Myös Koiviston seuraajat Martti Ahtisaari, Tarja Halonen ja nyt Sauli Niinistö ovat pitkälti jatkaneet idän suhteissa toisen maailmansodan jälkeen omaksuttua suurta linjaa.

Suomi on nyt tukevasti EU-jäsenyyden ja Nato-yhteistyön myötä osa länttä. Puolustusvoimien valmius on vähintäänkin samalla tasolla kuin edellisen kylmän sodan kuumimpina vuosina. Puolutusyhteistyö Ruotsin kanssa tiivistyy jatkuvasti. Vahvojen länsisuhteiden lisäksi osa Suomen linjaa on se, että itänaapurin kanssa halutaan vaikeuksista huolimatta ylläpitää keskusteluyhteyttä. Viimeksi eilen tästä kuultiin, kun presidentti Sauli Niinistö soitti Venäjän presidentille ja keskusteli hänen kanssaan Ukrainan tilanteesta. 

Metropolia ei kannatta jäädyttää kalkkiviivoilla

Maanantai 29.12.2014 klo 16.13 - Kaarin Taipale, Ville Jalovaara

”Koko pääkaupunkiseutu on kuin kottikärryistä kaadettu sieluton epäjärjestys. Ei ole näköpiirissä mitään yhteisesti hyväksyttävää ratkaisua pääkaupunkiseudun yhteisiin, yhä kipeämmäksi muodostuviin ongelmiin.” Näin totesi Helsingin kaupunginjohtaja Teuvo Aura vuonna 1982.

Ratkaisua on etsitty vuosikymmeniä ja samaan aikaan pääkaupunkiseutu on kasvanut yhä laajemmalle alueelle. Viimein on saatu aikaan lakiesitys metropolihallinnosta, jota Helsingin kaupunginhallituksen enemmistö on päättänyt tukea ja jonka maan hallitus on sopinut vievänsä eduskuntaan. Mutta ei. Nyt pääkaupunkiseudun kehittämisen jarrumiesten joukkoon on liittynyt hallituspuolue kokoomuksen valtuustoryhmän puheenjohtaja Lasse Männistö.

Männistö vetoaa kansanäänestykseen, joka järjestettäisiin metropolikaupungista. Kyseessä on joulukuun alussa julkistettu kuntajakoselvittäjien ehdotus, että metropolialueen viisi kuntaa yhdistettäisiin uudeksi metropolikaupungiksi. Mukana olisivat Helsinki, Espoo, Kauniainen, Sipoo ja Vantaa. Lisäksi metropolikaupunkiin liitettäisiin Tuusulan eteläisin, Helsinki-Vantaan lentokenttään rajoittuva osa.

Männistö tietää vallan hyvin, mikä olisi lopputulos. Helsinkiläisten vastaus olisi todennäköisesti kyllä, espoolaisten ja kauniaislaisten jyrkkä ei, vantaalaisista ei tiedä. Mutta alueen yhteiselle suunnittelulle ja avoimelle päätöksenteolle saataisiin taas stoppi. Sote-ratkaisun sotkeminen metropoliin on pelkkää hämäystä. Nytkin sairaanhoitopiirillä on omat päätöksentekoelimensä.

Metropolihallinnon torjumiseksi sanotaan, ettei tarvita enempää ’hallintoa’. Tämä perustelu ei pidä, koska metropolihallinto tarkoittaisi kahta päätöksentekotasoa kuten nytkin: kunnat ja metropolin, joka korvaisi maakunnan. Metropolikaupunki taas tarkoittaisi kolmiportaista hallintoa: maakunnan, kaupungin ja 15-20 ’kotikaupunkia’. On vaikea kuvitella, etteivät esitetyt 15-20 ’palvelualuetta’ vaatisi omaa päätöksentekojärjestelmäänsä. Näitä sadantuhannen asukkaan kaupunginosavaltuustoja olisi nykyisen Helsingin alueella ehkä viisi.

Oleellisimpia eroja näiden kahden ratkaisun välillä on, että metropolihallinto käsittäisi 14 kuntaa eli maantieteellisesti laajemman alueen kuin metropolikaupunki. Metropolihallinnolla olisi rajoitetumpi toimivalta kuin metropolikaupungilla, ja kunnat säilyisivät itsenäisempinä. Metropolihallinto korvaisi maakunnan roolin, metropolikaupunki ei. Metropolikaupungilla olisi verotusoikeus, metropolihallinnolla ehkä ei.

Yksi asia on selvä. Pääkaupungin nopeasti kasvavalla vaikutusalueella ei kuntien vapaaehtoinen ja sattumanvarainen yhteistyö enää riitä. Seutu on kansainvälisesti verrattuna joka tapauksessa vain taskukokoinen metropoli. Asumisen, liikkumisen, työnteon, maahanmuuton ja elinkeinopolitiikan kysymyksien ratkaisemiseksi pöydälle on levitettävä omia etujaan vahtivien kuntien rajat ylittävä kartta. On pakko voida tehdä sitovia päätöksiä. Hurskaat toivomukset eivät johda toteutukseen.

Kaarin Taipale, Helsingin kaupunginhallituksen jäsen (sd)

Ville Jalovaara, valtuustoryhmän varapuheenjohtaja (sd)

Onko Suomella opittavaa Ruotsin tavasta ratkoa hallitusongelmia?

Lauantai 27.12.2014 klo 15.35 - Ville

Meillä Suomessa ennenaikaisista vaaleista on puhuttu useaan otteeseen tämän vaalikauden aikana. Ensimmäisen kerran uusia vaaleja pohdittiin sen jälkeen, kun toimintakykyisen hallituksen muodostaminen kesällä 2011 osoittautui hyvin haasteelliseksi, koska vaalit selkein luvuin voittaneen puolueen Eurooppa-politikkaa koskevat kynnyskysymykset estivät sen mukaan tulon hallitukseen. Jyrki Kataisen hallitus muodostettiin kuuden ideologiselta taustaan varsin erilaisen puolueen varaan ja sittemmin matkasta on erinäisten kynnyskysymysten myötä poistunut vielä kaksi puoluetta. Monia merkittäviä asioita on saatu edistettyä, mutta yleisesti tunnettu tosiasia on se, että niin Jyrki Kataisen kuin Alexander Stubbin hallitusten taival ei ole ollut helppo. Taustalla tietenkin vaikuttaa koko Euroopan yleinen taloudellinen ja myös poliittinen epävakaus.

Turvallisuuspolitiikassa tarvitaan jatkumoa ja kykyä sopeutua muutokseen

Lauantai 20.12.2014 klo 16.57 - Villle

Vuosi sitten joulun alla maailma Suomen ympärillä näytti päällisin puolin varsin toisenlaisesta kuin miten sen tänään näemme. Ukraina oli vielä valtio, jonka pitkään jatkuneisiin talousongelmiin emme kiinnittäneet erityistä huomiota. Syyrian verinen sisällissota jatkui jo toista vuotta, mutta ei suoraan heijastunut Suomeen. Ukrainan myötä epävarmuus on tullut niin lähelle, että ulko- ja turvallisuuspolitiikan keskustelun teemat ovat nyt hyvin erilaisia kuin joulukuussa 2013.

Onko anteeksipyynnöille vielä tilaa maailmanpolitiikassa?

Lauantai 13.12.2014 klo 22.25 - Ville

Suurvaltapolitiikassa anteeksipyyntäminen on harvinainen ele. Yksi tunnetuimpia esimerkkejä poliittisesta anteeksipyyntämisestä nähtiin neljäkymmentä neljä vuotta sitten Puolassa. Vieraillessaan joulukuussa 1970 Varsovassa Saksan silloinen liittokansleri Willy Brandt polvistui yllättäen Varsovan gheton muistomerkillä ja näin esitti Saksan hallituksen puolesta puolalaisille anteeksipyynnön heidän toisen maailmansodan aikana kokemien kärsisimysten johdosta.

Liittokanslerin polvistuminen gheton muistomerkille sai aikanaan Saksassa kahtalaisen vastaanoton. Mielipidemittauksissa noin puolet piti sitä perusteltuna ja toinen puolisko liioiteltuna eleenä. Kansainvälisesti ”Warschauer Kniefallse” oli merkittävä askel Saksan ja sen hyökkäyssodasta kärsineiden Itä-Euroopan maiden sovinnon tiellä. Muistellessaan tapahtumaa myöhemmin Brandt totesi, että "Unter der Last der jüngsten Geschichte tat ich, was Menschen tun, wenn die Worte versagen. So gedachte ich Millionen Ermordeter.” ”Historian painon alla, tein mitä ihmiset tekevät, kun sanat loppuvat. Tällä tavoin muistin miljoonia surmattuja ihmisiä.”

Myöntäessään avoimesti toisen maailmansodan aikaiset hirmuteot ja pyytäessään niitä anteeksi Saksa on valinnut toisen tien kuin toinen viime maailmansodan johtava akseli-valta Japani, jonka välejä naapurimaihin edelleen rasittaa sodan aikaiset hirmuteot ja haluttomuus varauksetta myöntää ne ja pahoitella niitä.

Ylipäätänsä maiden välisissä suhteissa valitettavan harva valtiojohtaja on Willy Brandtin tavoin ollut valmis myöntämään ja avoimesti pahoittelemaan maansa aikaisempia vääriä tekoja. Voidaan kuitenkin kysyä, että olisiko sovinnon ja omien menneisyyden virheiden myöntämisen tielle lähteämisellä sittenkin enemmän tilaa myös nykyisessä maailmanpolitikassa sen sijaan, että on aina loppuun asti pyrittävä seisomaan oman linjan takana seurauksista riippumatta?

Elämää on somen ulkopuolellakin

Tiistai 9.12.2014 klo 6.23 - Ville

Pidin viime viikonlopun molemmin puolin täystauon sosiaalisen median käytöstä.  Jo muutama päivä ilman Facebookkia ja Twitteriä sai pohtimaan näiden meillä Suomessa aktiivisesti käytettyjen sosiaalisen median työkalujen laajempaa vaikutusta nyky-yhteiskuntaamme. Somettaminen on viimeisen kuuden vuoden aikana kasvattanut suosiotaan niin, että sen vaikutukset tapaamme kommunikoida ovat selkeästi merkittäviä, vaikka aiheesta on toistaiseksi tehty ilmeisen vähän vakavasti otettavaa tutkimusta.

Sosiaalisella medialla on toki myös ollut paljon myönteisiä vaikutuksia maailmaamme. Sen johdosta uutistoimistoilla ja muulla perinteisellä medialla ei ole enää tiedonvälityksen monopolia ainakaan niissä maissa, joissa Internetin käyttöä ei pyritä rajoittamaan.  Auktoritaarisesti johdetuissa maissa, kuten Kiinassa, viranomaisten on yrityksistä huolimatta vaikea aukottomasti kontrolloida netin käyttöä. Pienellä nettiosaamiselle viranomaispalomuureja voi kiertää. Yhden ainoan ehdottomaan totuuden ylläpitäminen on Pohjois-Korean kaltaisia diktatuureja lukuun ottamatta nykyisin vaikeaa.

Kansalaisten mahdollisuudet osallistua yhteiskunnalliseen keskusteluun ovat meillä Suomessa somen ansiosta lisääntyneet. On tultu pitkä matka siitä, kun lehden toimituksen julkaisemaksi hyväksymä mielipidekirjoitus oli ainoita tapoja kansalaiselle toimia mielipidevaikuttajana. Somen ansioista erilaisista mielipiteistä ei Suomessa ole pulaa. Itselle tärkeän uutisen tai näkökulman löytäminen valtavasta tietomäärästä ja kokonaisnäkemyksen muodostaminen sen sijaan saattaa jo olla haastavampi tehtävä.

Oma some-taukoni oli siinä määrin myönteinen kokemus, että suosittelen muillekin. Täystauon ohella toki voi toki pohtia myös, kuinka tiivisti puhelimen tai tietokoneen kautta on tarpeen käydä päivän aikana katsomassa, että mitä somessa juuri parhaillaan tapahtuu. Metromatka ulos katsellen omissa ajatuksissaan voi olla joskus virkistävämpi tapa siirtyä töistä kotiin, kun Facebookin selailu älypuhelimen näytöltä. Näkemisenarvoista elämää on myös somen ulkopuolella.

Ulkoministeri Erkki Tuomiojan kanssa keskustelmassa Vuosaaressa 11.12.

Maanantai 8.12.2014 klo 19.01

Suomen ja Ruotsin puolustusyhteistyöstä vaaliteema heillä ja meillä?

Torstai 4.12.2014 klo 7.53 - Ville

Millainen maa Suomi on vuonna 2024?

Maanantai 1.12.2014 klo 23.18 - Ville

Tämän viikon lauantaina vietetään Suomen 97 itsenäisyyspäivää ja muistellaan kansamme menneitä kohtalonvuosia. Eri aikakausina itsenäisyys on merkinnyt suomalaisille hieman eri asioita riippuen ympäröivästä maailmantilanteesta. Menneisyyden ohella itsenäisyyspäiväviikolla on hyvä pohtia, mitä Suomelle nyt kuuluu ja katsoa myös eteenpäin. Millaisen Suomen haluamme nähdä kymmenen vuoden kuluttua vuonna 2024 ja mitä olemme yhdessä valmiit tekemään sen eteen?

Maailmantilanteen muutosten ja lähialueellamme lisääntyneen epävakauden johdosta varmasti tänä vuonna viime vuotta enemmän ajatuksissamme korostuu Suomen valtiollisen itsenäisyyden merkitys suhteessa muihin valtioihin ja se kuinka tärkeätä on, että voimme jatkossakin tehdä päätöksiä omasta tulevaisuudestamme ilman minkään ulkoisen tahon painostusta.

Tänä päivänä keskeinen osa maan itsenäisyyttä on myös maan talouden itsenäisyys ja valtiontalouden hoitaminen niin, että päätösvalta maan asioista ei siirry velkojavaltioille ja markkinavoimille, kuten esimerkiksi Kreikalle on käynyt.

Itsenäisyyteen liittyy keskeisesti myös Suomen kansallisen yhtenäisyyden varjeleminen niin, että mahdollisimman moni voi kokea jatkossakin tämän maan hyväksi paikaksi elää. Nykyiset talouden vaikeudet muodostavat tälle merkittävän uhan, jos niitä ei pystytä tasapuolisesti ja oikeudenmukaisesti ratkaisemaan. Suomen lähitulevaisuuden suurempia haasteita on lähivuosina talouden rakennemuutoksen selvittäminen ja työllisyysasteen merkittävä nostaminen. Hyvinvointivaltio, josta olemme voineet olla ylpeitä, on päivitettävä perinnöksi myös tuleville sukupolville.

Nyt on hyvä ottaa yhteiseksi tavoitteeksi, että kun Suomi juhlii kolmen vuoden päästä itsenäisyytemme sadatta vuosipäivää 6.12.2017, olemme löytäneet tien ylöspäin nykyisistä talouden vaikeuksista ja myös hyvinvointivaltio seisoo entistä vakaammalla pohjalla.

Mitä yhteiskunta voi tehdä perhesurmien ehkäisemiseksi

Maanantai 24.11.2014 klo 7.45 - Ville

Neuvontapuhelimen lakkautus toisi ruuhkia

Torstai 20.11.2014 klo 8.38 - Ville

Helsingin Sanomat kertoi (Kaupunki 19. 11.) pääkaupunkiseudun kuntien aikeista lakkauttaa suosittu terveysneuvontapuhelinpalvelu 100 23 vuodenvaihteen jälkeen. On vaikea ymmärtää, millä resursseilla jo ennestään ruuhkautuneissa terveysasemien puhelinpalveluissa ja päivystyspisteissä esimerkiksi Helsingissä hoidettaisiin ne 12 000 puhelua, jotka tulevat numeroon kuukausittain.

Matalan kynnyksen neuvontanumeron lakkautus lisäisi todennäköisesti lääkäriin hakeutumista silloinkin, kun sairaus paranisi kotihoidolla. Neuvontapalvelun lakkautus lisäisi myös tarpeettomia soittoja hätänumeroon ja ruuhkauttaisi sitäkin entisestään.

Vaikka kunnissa eletään tiukan euron vuosia, toivon, että tätä päätöstä ja sen seurauksia harkittaisiin vielä kertaalleen.

Mielipidekirjoitus Helsingin Sanomissa 20.11.2014

Rauhoittuuko Venäjän suurvaltakaipuu parhaiten yksin nurkassa?

Sunnuntai 16.11.2014 klo 13.55 - Ville

Presidentti Vladimir Putin lähti Australian Brisbanessa pidetystä G20-maiden huippukokouksesta kotimatkalle ennen kokouksen päättymistä. Vaikka Putin ilmoitti aikaistetun lähtönsä viralliseksi syyksi väsymyksen, on selvää, että kyseessä oli protesti vierailun isäntämaille ja paikalla olleille lännen johtajille.

Uutistoimistojen välittämien tietojen mukaa länsijohtajat olivat sekä sanoin että elein pyrkineet Brisbanessa viestittämään Putinille, että he eivät hyväksy Venäjän toimia Ukrainassa. Isäntämaa Australia lähetti protokollan vastaistesti varapuolustusministerin lentokentälle vastaan Venäjän valtionpäämiestä ja kahdenkymmen maan johtajan yhteiskuvassa Putin oli sijoitettu konkreettisesti nurkkaan. Johtajien kahdenkeskisessä tapaamisessa esimerkiksi Ranskan presidentti François Hollande yritti istahtaa kättelemättä Putinia. Yhdysvaltojen presidentti Barack Obama puolestaan määritteli puheessaan maansa maailman ainoaksi supervallaksi, joka pyrkii ebolan ja Isiksen ohella vastustamaan Venäjän aggressiota Ukrainassa.  

Venäjän viimeaikaisen sotilaallisen pullistelun, eri puolilla maailmaa tehtyjen ilmatilaloukkauksien, Ukrainan separatisteille annetun tuen, Krimin miehityksen ja niin edelleen, motiiveja on paljon pohdittu. Sikäli, kun niiden takana on pyrkimys palauttaa Venäjälle Neuvostoliiton aikojen suurvaltaidentiteetti, Putin jättäminen kättelemättä ja sijoittaminen nurkkaan ryhmäkuvassa tilannetta tuskin yksin korjaa. Jos ja kun näyttää siltä, että Venäjän talous sen rakenneongelmien ja pakotteiden johdosta päätyy taantumaan, ulkoisten uhkakuvien ja länsimaiden syyttäminen vaikeuksista ja sitä myötä myös tarve uhitteluun todennäköisesti tulee pikemminkin lisääntymään. Meidän Suomessakin on hyvä asennoitua niin, että Venäjän ja länsimaiden välien viilemiseen tuskin on tiedossa nopeaa käännettä parempaan.

Putinin mielenosoituksellinen kotiinlähtö Brisbanesta toi etäisesti mieleen neuvostojohtaja Nikita Hruštšovin ulosmarssin toukokuussa 1960 Pariisissa pidetystä huippukokouksesta.  Neuvostoliitto oli ampunut alas amerikkalaisen U-2-vakoilukoneen syvällä omassa ilmatilassaan ja vaati Yhdysvaltain presidentti Dwight D. Eisenhowerilta anteeksipyyntöä. Kun sitä ei tullut, Hruštšov lähti näyttävästi kesken kokousta kotimatkalle ja kylmä sota kääntyi jäätävämpään suuntaan.

Putinin ilmeinen haave on palauttaa Venäjälle Neuvostoliiton suurvalta-aseman mukanaan tuoma kansainvälinen kunnioitus. Brisbanen kokemukset jälleen osoittavat, että tätä lännen johtajat eivät hänelle aio suoda. Haaveeksi se jäänee myös nyky-Venäjän voimavaroilla. Venäjältä puuttuvat Neuvostoliiton jättimäiset asevoimat ja maailmanlaajuinen sosialististen maiden verkosto, joka myötäili Neuvostoliiton tekemisiä ja tarjosi sille sotilaallisia tukikohtia kaikilla mantereilla. Nyt Venäjän on tyydyttävä lähinnä lähettämään kaukotoimintalentokoneitaan kiertelemään ympäri maailmaa muistuttamaan huomattavasti pienempien ja monin paikoin vanhentuneiden asevoimiensa iskukyvystä.

Venäjä - tuttu vai tuntematon itä-naapurimme?

Torstai 13.11.2014 klo 9.44 - Ville

9.11.1989

Sunnuntai 9.11.2014 - Ville

Berliinin muurin murtumisesta tulee tänään kuluneeksi 25 vuotta. Muistan tuon päivän, koska olin silloin ystävyyskoulumatkalla Tallinnassa ja kuulin tapahtumasta isäntäperheessäni Suomen televisioista. Vaikka aikaa on kulunut, mieleen on jäänyt, että perheessä oli hyvin vaikea uskoa uutista todeksi. Muuri kuitenkin oli avattu ja tapahtumat etenivät nopeasti. Kaksi vuotta myöhemmin Neuvostoliitto oli lakannut olemasta ja Viro jälleen itsenäistynyt.

Berliinin muurista tuli Euroopan toisen maailmansodan jälkeisen jaon symboli. Sodan jälkeen liittoutuneet jakoivat Saksan ja sen pääkaupungin neljään Neuvostoliiton, Yhdysvaltain, Britannian ja Ranskan miehitysvyöhykkeeseen. Neuvostoliitto miehitti kaupungin itäosaa, kolme länsivaltaa länsipuolta.

1940-luvun lopulla entisten Saksaa vastaan yhdessä taistelleiden liittoutuneiden välit olivat niin tulehtuneet, että Neuvostoliitto saartoi Berliinin länsivyöhykkeet kesäkuussa 1948. Tuon niin sanotun Berliinin saarron aikana elintarvikkeet oli tuotava Berliiniin lentokoneilla toukokuuhun 1949 saakka. Tämän jälkeen vuonna 1949 länsimaiden vyöhykkeistä perustettiin Saksan liittotasavalta ja saman vuoden syksyllä Neuvostoliiton vyöhykkeestä Saksan demokraattinen tasavalta (DDR). Berliinin epäselvä tilanne sai vuonna 1958 ja kesällä 1961 aikaan vakavan maailman rauhaa uhannen kriisin suurvaltojen välille. Berliinin vapaa kauttakulku uhkasi DDR:n olemassa oloa, kun miljoonat – erityisesti nuoret ja koulutetut – itäsaksalaiset pakenivat kaupungin kautta länteen. Neuvostoliitto ja DDR päättivät tämän johdosta 13. elokuuta 1961 sulkea sotavoimalla kulun länteen ja vähitellen varsinaisen betonimuurin rakentaminen erinäisine esteineen ja vartiotorneineen alkoi.

Neuvostoliitossa Mihail Gorbatšovin valtaannousun jälkeen 1980-luvun lopulla alkaneet uudistukset johtivat siihen, että kommunistivalta alkoi vähitellen murtua itä-Euroopan maissa. Sitä, että Romaniaa ja eräitä Baltian maissa tapahtuneita aseellisia välikohtauksia lukuun ottomatta rautaesiripun nouseminen sujui verraten rauhallisesti, voidaan pitää jonkinlaisena ihmeenä.   Sittemmin maasta riippuen kehitys on demokratian näkökulmasta ollut enemmän ja vähän myönteistä. Useissa maiden kohdalla demokraattiset perinteet pitkän kommunistivallan ja sitä edeltäneet natsimiehityksen tai oikeistodiktatuurin johdosta puuttuivat kokonaan ja sen osaltaan on tehnyt demokratisoinnin vaikeaksi. Vaikka Saksassakin idän ja länsialueiden välisiä eroja voi yhä havaita, kokonaisuutena voidaan nähdä, että Saksojen yhdistyminen on pääosin onnistunut varsin hyvin. Euroopassa puhaltaa kuitenkin jälleen idän ja lännen välillä kylmät tuulet Ukrainan tapahtumien johdosta. Toivottavaa on, että vastaavanlainen maita ja kansoja jakaneiden muurien aikakausi ei jälleen palaisi maanosamme, vaan tässä suhteesta historiasta olisi opittu jotain. 

Maksuton joukkoliikenne ei ole mahdollista

Perjantai 7.11.2014 klo 15.31 - Ville

Kaupunginvaltuustokollega Leo Stranius (vihr.) ehdotti kolumnissaan (K&k 29.10.) Helsinkiin Tallinnan mallin mukaista maksutonta joukkoliikennettä. Olen toimivan joukkoliikenteen kannattaja, mutta en pidä Straniuksen ehdotusta kaupungin nykyisessä taloustilanteessa mahdollisena toteuttaa, sillä siihen käytettävät varat olisivat poissa muista palveluista, kuten jo nyt tiukalla olevasta sosiaali- ja terveystoimesta.

Maksuttomuuden vaikutuksista Tallinnan liikenteeseen on kahtalaisia tutkimustuloksia. Ruotsalaisen Kungliga Tekniska högskolan tutkijat ovat arvioineet, että joukkoliikenteen käyttö olisi Tallinnassa maksuttomuuden johdosta lisääntynyt vain kolme prosenttia. Huomattavin muutos on heidän mukaansa ollut se, että lyhyidenkin matkojen käveleminen on vähentynyt. Maksuttomuus johtaisi Helsingissä helposti säästöpaineiden edessä linjaverkoston karsimiseen. Täyden maksuttomuuden sijaan on mielestäni toistaiseksi parempi pyrkiä pitämään lippujen hinnat kohtuullisina ja huomioida vähävaraiset eritysryhmät alennuksin.

Mielipidekirjoitus Kirkko ja Kaupunki -lehdessä 3.11.2014 

Apurahansaajien työttömyysturvan ongelmat on aika ratkaista

Torstai 6.11.2014 klo 13.52 - Ville

Itselläni on aiheesta myös omakohtaista kokemusta. Väittelin tohtoriksi Kekkosen ja kirkon suhteista keväällä 2007 ja olen ollut tämän jälkeen kaksi muutaman kuukauden jaksoa työttömänä. Viimeinen ”läheltä piti” kohtaaminen työttömyyden kanssa sattui tänä syksynä: olin juuri tyhjentänyt huoneeni yliopistolla, kun sain ensimmäisenä työttömyyspäivänä tiedon jatkorahoituksesta. Olen myös kokenut sen, että tutkijakoulutuksella ei ole kovin yksinkertaista hakea töitä yliopistomaailman ulkopuolelta, koska monet työnantajat pitävät tohtoreita ylikoulutettuna. Tämä on asia johon ennakkoluuloja vähentävän julkisen keskustelun ohella voidaan vaikuttaa esimerkiksi lisäämällä työelämävalmiuksia tukevia osia yliopistojen tohtoriohjelmiin.

Suuri osa sekä väitöskirja- että post doc -tutkimuksesta tehdään apurahoilla. Vuoden 2009 alusta voimaan astunut lakisääteinen eläketurva oli merkittävä parannus tämän ryhmän asemaan. Samassa yhteydessä pohdittiin myös apurahansaajien työttömyysturvaa, mutta sen ongelmat jäivät ratkaisematta.

Apurahaa ei katsota työksi, eikä se kerrytä ansiosidonnaisen päivärahan ehtona olevaa työhistoriaa. Jos työhistoriaa ei aikaisemmiltakaan vuosilta löydy, apurahatutkija tippuu työttömäksi jäätyään suoraan Kelan työmarkkinatuelle. Ongelmaan ei ole yksinkertaista ratkaisua, sillä apurahaa ei useimmissa tapauksissa lueta verotettavaksi tuloksi, eikä siitä makseta työttömyysvakuutusmaksua.

Yksi mahdollinen ratkaisu ongelmaan olisi, että apurahan saajille olisi tarjoilla vapaaehtoinen työttömyysvakuutus esimerkiksi ammatinharjoittajien tai yrittäjien työttömyyskassan kautta. Korkeakoulutettujen työttömyyteen liittyvien perusongelmien ratkaisemisessa on aika edetä sanoista tekoihin ja on tärkeätä, että työttömyysturvan aukot nyt selvitetään ja ratkaistaan.

Mielipidekirjoitus Acatiimi -lehdessä 8/14.

Förvarsamarbetet måste fördjupas

Torstai 6.11.2014 klo 13.32 - Ville

Till vårt försvars stora utmaningar för nästa decennium hör förnyandet av Finlands sjöstriskrafter och flygvapen. I detta sammanhang är gemensamma uppköp med Sverige klokt även ur ekonomiskt perspektiv sett. Båda länderna har kompetens inom marin skeppsbyggnad. Vad gäller  F-18 Hornet-planens efterföljare är Saab JAS 39 Gripens nya version ett möjligt alternativ som nytt jaktflygplan. I detta projekt skulle det vara möjligt för Saab att samarbeta med finländska Patria.

Insändare i Huvudstabladet 4.11.2014.